Jos tähän mennessä matka avaruuteen on kenties tuntunut kaukaiselta, niin nyt ESAn tanskalaisastronautti Andreas Mogensenille se on hyvinkin konkreettista: hän läpäisi 8. elokuuta viimeisen, vaativimman simulaattorissa tehdyn kokeensa Sojuz-aluksella lentämisestä ja aloitti perinteisen seremoniarumban, joka oikeastaan päättyy vasta siihen, kun Sojuz-alus lähtee matkaan 2. syyskuuta.

Ensimmäinen osa tätä perinneparaatia oli kokeen jälkeen maanantaina 10. elokuuta ollut Venäjän valtiokomission antama lupa laukaisuun onnistuneesti läpäistyn kokeen jälkeen. Jos komission lupa on nykyisin enää historiallinen muodollisuus, ei sitä edeltänyt simulaattoritesti ollut sitä. 

Tiukka koe, jonka voi oikeasti reputtaa

Koe alkoi aamulla siten, että avaruuslennolle lähtevä kolmikko, eli Andreasin lisäksi Sojuzin komentaja Sergei Volkov ja Andreasin tapaan lyhyen lennon tekevä kazakstanilainen Aidyn Aimbetov sonnustautuivat avaruuspukuihinsa aivan kuten ennen lennolle lähtemistään. Sen jälkeen he simuloivat käytännössä kokonaisuudessaan kuusituntisen lentonsa avaruusasemalle, mutta matka tehtiin kaikkea muuta kuin helpoksi. 

Ennen simulaattoriin astumistaan kolmikko valitsi yhden suljetuista kirjekuorista, ja sen sisällä oli listattuna koko joukko lennon aikana tapahtuvista hankaluuksista. Avaruuslentäjät eivät tienneet listan sisältöä, mutta toki osasivat odottaa lennonjohdon aiheuttamia häiriöitä laitteissa ja muita ongelmia. Tällä kertaa listalla oli pikkuhäiriöiden lisäksi moottorihäiriö ja tulipalo.

Andreas, Sergei ja Aidyn selvisivät hyvin, mutta hikisinä hankalasta testistään. Koe on siis oikeasti koe, jonka läpäiseminen on toki koulutuksen tuossa vaiheessa erittäin todennäköistä, mutta silti joku varamiehistön jäsen voidaan ottaa reputtavan henkilön tilalle. Andrasin tapauksessa se olisi ollut ranskalaisastronautti Thomas Pesquet – joka kuitenkin saa nyt odottaa ensi vuonna tapahtuvaan lentoonsa saakka pääsyä avaruuteen

ESAn tanskalaisastronautti Andreas Mogensenin unelma on toteutumassa: kuukauden kuluttua hän on avaruudessa, ja on ennättänyt todennäköisesti totuttautua painottomuuteen sen verran hyvin, että viettää lyhyen lentonsa parhaimpia päiviä Kansainvälisellä avaruusasemalla.

Mogensenin lento on monessa mielessä erityinen: paitsi että hänestä tulee ensimmäinen tanskalainen ja toinen pohjoismaalainen avaruudessa, poikkeaa hänen lentonsa huomattavasti suurimmasta osasta nykyisistä avaruusasemalle tehtävistä lennoista. Yleensä kolmihenkiset miehistöt nousevat kolmen kuukauden välein puoleksi vuodeksi avaruuteen siten, että asemalla on lyhyitä miehistönvaihtoaikoja lukuun ottamatta kuusihenkinen miehistö. Nyt kuitenkin asemalla on kaksi astronauttia, Scott Kelly ja Mihail Kornienko, jotka viipyvät asemalla vuoden päivät, ja näin kolmen kuukauden rytmi rikkoontuu.

Samalla kuitenkin heidän Sojuz-aluksensa pitää vaihtaa uuteen puolen vuoden jälkeen, ja siksi asemalle pitää tehdä "ylimääräinen" lento. Samalla Kellyn ja Kornienkon kanssa maaliskuussa noussut Gennadi Padalka tulee takaisin Maahan ja Sergei Volkov jää hänen tilalleen asemalle puoleksi vuodeksi. Kun siis kolmihenkisessä Sojuz aluksessa on kolme paikkaa ja niistä vain yksi tarvitaan lentoon ylös ja alas, on aluksessa kaksi paikkaa ikään kuin vapaana.

Näistä yksi varattiin ESAlle ja Andreas Mogensenille, koska puolivuotislentojen lisäksi myös lyhyt lento on erittäin sopiva pikaisille tutkimuksille ja tekniikan testaamiseen. Asiaan vaikutti toki myös se, että Tanska ei osallistu niin suurella summalla ESAn miehitettyjen lentojen kustannuksiin ja siten lennon rahoittamiseen, joten Andreas valittiin osittain näistä syistä lyhyelle lennolle.

Se, että lento kestää vain kymmenen päivää, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö se olisi tärkeä. Melkeinpä päinvastoin: lento on pakattu täyteen ohjelmaa ja siksi Andreasin aikataulu tulee olemaan huomattavasti tiiviimpi kuin pitkällä lennolla avaruusasemalla olevien astronauttien. Insinööritaustaiselle Andreasille myös teknologian testaamiseen painottuva ohjelma on myös erittäin sopiva.

Hän tulee muun muassa testaamaan asua, jonka tarkoituksena on vähentää painottomuuteen sopeutuessa usein ilmenevää selkäkipua, kauko-ohjaamaan Maassa olevaa pienen auton kokoista robottia ja käyttämään älylaseja, joiden avulla hän voi olla koko ajan yhteydessä maavalvomoon. Etenkin jälkimmäiset liittyvät suoraan tulevaisuuden avaruuslentoihin, missä astronautit ovat tutkimassa asteroideja, Kuun pintaan tai vaikkapa Marsia – silloin heillä on apunaan etäkäytettäviä robotteja sekä reaaliaikaista, virtuaalitodellisuudella varustettua apua asiantuntijoilta lennonjohdossa.

Hän käyttää myös uudenlaista tanskalaistekoista sydämensykemittaria asemalla olevaa kuntopyörää ajaessaan; oikealla olevassa kuvassa Andreas poseeraa sellaisen kanssa Maan pinnalla.

Päiväntasaajan päällä, noin 35 786 kilometrin korkeudessa on kiertorata, missä on varsin paljon erilaisia satelliitteja.

Tuon kiertoradan erikoispiirre on se, että siellä satelliitit kiertävät maapallon radallaan täsmälleen kerran vuorokaudessa, joten ne pysyvät koko ajan saman Maan pinnalla olevan paikan yläpuolella. 

Tietoliikennesatelliittien kannalta tämä on erinomaista, koska antennit voidaan suunnata yhteen paikkaan taivalla, missä satelliitti pysyy koko ajan. Maata havaitsevien satelliittien kuvakentässä puolestaan näkyy koko ajan sama puoli maapallosta, joten ne voidaan laittaa katsomaan alas tiettyjä alueita pysyvästi.

Tällä geostationaarisella radalla olevat sääsatelliitit ovat kuin taivaallisia vartiotorneja, jotka lähettävät koko ajan laajan, kaikenkattavan kuvan maapallon niihin näkyvästä puolesta pilvineen ja säärintamineen, mutta niiden kamerat tuijottavat tarkasti tiettyjä, kiinnostavia alueita.

Eurooppalaisittain on luonnollisesti kiinnostavaa seurata jatkuvasti Euroopan ja meidän länsipuolella olevan Atlantin pohjoisosan tapahtumia. 

Tuorein sääsatelliitti, maailman modernein sellainen, on nyt heinäkuussa laukaistu MSG-4, joka lähettää kuvia Euroopasta Maahan viiden minuutin välein ja laajempia vartin välein. ESA luovutti paikalleen avaruudessa saadun satelliitin virallisesti perjantaina sen käyttäjälle, EUMETSAT-järjestölle.

Omia tietoja jo lähes 50 vuoden ajan

Eurooppalaisin satelliitein on eurooppalaista säätä tarkkailtu vuodesta 1977 alkaen, jolloin ensimmäinen Meteosat laukaistiin paikalleen päiväntasaajan yläpuolelle Greenwichin nollameridiaanin kohdalle. Näitä ensimmäisen sukupolven Meteosat-satelliitteja lähetettiin avaruuteen vuoteen 1997 saakka, jolloin matkaan lähetettiin Meteosat-7. Kukin satelliitti korvasi edellisen ja jäi varalle, ja sen jälleen niitä siirrettiin tarkkailemaan jotain muuta osaa maapallosta, kuten Intiaa tai Atlantin Amerikan puoleista osaa.

Kun alun perin Euroopan avaruusjärjestö ESA hoiti koko hommaa, on sen rooli nykyisin vain satelliittien tekeminen ja laukaiseminen. Meteosatien operoinnista on vastannut vuodesta 1986 alkaen hallitustenvälinen järjestö nimeltä EUMETSAT, jonka jäsen Suomikin on. Se tuottaa jatkuvaa sääsatelliittitietoa jäsenmailleen kellon ympäri sääennusteiden tueksi ja säätiedotusten kuvitukseksi.

Vuodesta 2003 on lähetetty uuden sukupolven satelliitteja, jotka tunnetaan nimellä MSG, Meteosat Second Genaration. Näistä tuorein  satelliitti, MSG-4, laukaistiin avaruuteen nyt heinäkuun 15. päivänä ja siitä tuli virallisesti Meteosat-11. Se jää kiertoradalle odottamaan: sen edeltäjät toimivat edelleen hyvin, mutta säätietojen jatkuvan saatavuuden kannalta on tärkeää pitää avaruudessa toimintakelpoista varasatelliittia. 

Ongelma – jos niin voi sanoa – on ollut se, että kaikki edeltävät toisen sukupolven Meteosatit ovat toimineet erinomaisesti ja ylittäneet elinikäodotteensa. Ensimmäisen MSG-satelliitin polttoaine loppunee vuonna 2019, toisen 2021 ja kolmannen vuonna 2012.

Itse asiassa myös viimeinen alkuperäisistä, Meteosat-7, on edelleen toiminnassa. Se tarkkailee nyt Intian valtamerta.

Tämä kesä on ollut eittämättä viileähkö ja sateinen Suomessa, mutta kuten sanonta kuuluu, on se onneksi ollut kuitenkin varsin vähäluminen.

Samaa ei voi sanoa Etelämantereella, missä värjötellään -80°C:n pakkasessa ja ollaan pimeässä lähes kolmen kuukauden ajan. Aivan etelänavalla yö kestää vieläkin pitempään - mutta toisaalta siellä yötön yökin kestää sitten saman verran.

Ranskalais-italialainen tutkimusasema Concordia on Euroopan avaruusjärjestön kannalta siksi kiinnostava, että ESAn kustantama lääkäri on siellä tekemässä paitsi työtään koko pitkän yön ajan asemalla viipyvän miehistön lääkärinä, niin myös suorittamassa tieteellisiä tutkimuksia.

Työnteko ja oleminen äärimmäisten olosuhteiden keskellä tutkimusasemalla vastaa monessa mielessä avaruuslentoa, sillä ulos asemalta voi mennä vain erityisesti suojautuneena ja ilman aseman turvaa miehistö olisi välittömästi hengenvaarassa. Aseman suljettu sisätila on monessa mielessä myös samankaltainen ympäristö kuin avaruusasema.

Tänä vuonna myös brittien Etelämantereen tutkimusohjelma ottaa osaa näihin tutkimuksiin siten, että Halley VI -aseman (yllä olevassa kuvassa) talven yli yöpyvä miehistö on mukana. Tämä on kiinnostavaa siksi, että asema sijaitsee huomattavasti matalammalla kuin Concordia. Näin ilmanpaineen aiheuttama ero saadaan mahdollisesti selville.

Tänä kautena lääkärinä toimii brittiläinen Beth Healey (oikealla), joka on kirjoittanut kokemuksistaan henkisesti raskaan komennuksensa aikana ESAn Concordia-blogissa.

Viimeisimmässä viestissään hän pyysi lukijoitaan lähettämään miehistön piristykseksi kesäkuvia: kuvia voi lähettää erityisen flickr-sivun kautta ja ne tulevat todella tarpeeseen, sillä Concordia on vielä kuukauden päivät eräs maapallon pimeimmistä, kylmimmistä ja yksinäisimmistä paikoista.

Ja jos mielestäsi Suomen kesän kylmyys tai pilvisyys tuntuu ikävältä, niin postaa siitäkin kuvia kommenttien kera, sillä Etelämantereen näkökulmasta nekin näyttävät taivaallisilta!

Viimeisen 12 vuoden ajan ranskalaisen Jean-Jacques Dordainin pyöreäsilmälasinen naama on ollut ESAn viralliset kasvot. Hänen aikanaan Euroopan avaruusjärjestö on muuttunut ja kasvanut varsin paljon, sillä paitsi että järjestön jäsenmäärä on kasvanut viidestätoista kahteenkymmeneen, on sen toiminta laajentunut Maan ympäriltä koko aurinkokunnan alueelle – Mars Express, ESAn ensimmäinen planeettaluotain, saapui perille hänen ensimmäisen kautensa alussa ja sitä seurasivat Huygens, Venus Express ja Rosetta. Myös maapallo nousi hänen aikanaan tärkeämmäksi aiheeksi, sillä Envisat sai seurakseen ja seuraajikseen koko joukon uusia, pienempiä satelliitteja. 

Kansainvälinen avaruusasema saatiin hänen aikanaan valmiiksi, ESA sai kuusi uutta astronauttia ja kaikki eurooppalaiset ATV-rahtialukset lensivät hänen "johdollaan". Hän myös solmi sopimukset ATV:n tekniikkaan perustuvan eurooppalaisen huoltomoduulin käyttämisestä NASAn Orion-aluksessa.

Kenties merkittävin Dordainin kauden saavutus on ollut ESAn ja Euroopan unionin sekä Euroopan komission välinen yhteistyö, joka tiivistyy Galileo- ja Sentinel-satelliitteihin. Niistä tuorein, Sentinel-2A, saatiin taivaalle juuri ennen toisen kauden loppumista kesäkuun lopussa.

Vaikka taloustilanne on vaikeutunut viime vuosina huomattavasti, saa Dordainin seuraajaksi valittu Saksan ilmailu- ja avaruustutkimuskeskus DLR:n johtajana toiminut Johann-Dietrich Wörner johdettavakseen varsin laaja-alaisen ja menestyksekkään avaruusjärjestön.

Kummatkin pääjohtajat olivat lehdistön haastateltavana yhdessä kesäkuun puolivälissä pidetyssä Pariisin ilmailunäyttelyssä. Siellä Wörner totesi olevansa "siinä erinomaisessa asemassa, että saa hoitaakseen Jean-Jacques Dordainin työn siemenet."

Hän kertoi kaikkien ESAn toimintojen, hankkeiden ja ohjelmien jatkuvan normaalisti yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa.

Wörner totesi, että eräs hänen tärkeimmistä asioistaan on kuitenkin valmistella ESAn tulevaisuutta ja kiinnittää huomiota siellä oleviin haasteisiin. Hän kutsui tulevaisuutta nimellä Avaruus 4.0 (Space 4.0), mihin siirtyminen on jo alkanut. Tämä uusi vaihe tarkoittaa sitä, että avaruustoimista on tullut arkista toimintaa ja siitä on tullut olennainen osa yhteiskuntiamme. Avaruuden kaupallinen hyödyntäminen eri tavoin määrittelee uudelleen avaruusalalla olevan teollisuuden roolin siten, että yhtiöiden osuus ja toimintatavat laajenevat ja tulevat jokapäiväisemmiksi. Myös yhteistyö ESAn ja Euroopan komission välillä on merkki avaruustoiminnan muuttumisesta tavallisemmaksi.

Tilaisuudessa Wörner lupasi myös avata ESAn toimia ja ottaa käyttöön julkiset "jammaussessiot", joissa heitellään vapaasti ajatuksia ja ideoita samaan tapaan kuin ennen konsertteja orkesterit rentoutuvat jammailemalla vapaasti. Myös yleisö otetaan mukaan näihin "sessioihin", joilla määritellään eurooppalaisen avaruustoiminnan tulevaisuutta; sessioiden tarkempi olemus jää vielä nähtäväksi.

18. joulukuuta 2014 kokoontunut ESAn neuvosto nimitti yksimielisesti Jan Wörnerin tehtäväänsä neljäksi vuodeksi nyt heinäkuun alusta alkaen. Tätä ennen hän ennätti olla DLR:n johtajana maaliskuusta 2007 kesäkuuhun 2015. Hän on kotoisin Kasselista, Saksasta, ja on naimisissa. Perheessä on kolme lasta.

Wörner on edeltäjäänsä verrattuna aktiivisempi netissä, sillä hän on pitänyt jo vuodesta 2010 alkaen blogia DLR:n nettisivuilla ja aikoo jatkaa bloggaamista myös ESA-aikanaan; uuden bloginsa ensimmäisessä kirjoituksessa hän kertoo ensimmäisestä päivästään ESAn pääjohtajana.

Virallisesti kausi vaihtui heinäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Jan Wörner otti toimen hoitaakseen ESAn pääkonttorissa, Pariisissa. Samalla järjestön pisimpään pääjohtajana toiminut Dordain jäi eläkkeelle, joskin hänet nimitettiin lähes saman tien Ranskan avaruustutkimuskeskus CNESin johtajan neuvonantajaksi.

Otsikkokuvassa Jean-Jacques Dordain (vasemmalla) ja Johann-Dietrich Wörner (oikealla). Kuva: ASDS-media

Ensimmäinen suomalainen satelliitti Aalto-1 on parhaillaan rakentumassa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa, Espoon Otaniemessä. Suomessa on toki tehty aiemmin avaruuslaitteita, joista muutamat ovat Aalto1 -satelliittia suurempia ja kalliimpiakin, mutta ne ovat lentäneet avaruudessa jonkin suuremman satelliitin osina. 

Kokonaisen satelliitin suunnittelu ja rakentaminen on aivan eri asia, koska siinä pitää ottaa huomioon kaikki satelliitin systeemit ja se, miten se toimii kokonaisuutena.

Erityisen kunnioitettavaa Aalto-1:ssä on se, että satelliitti on toteutettu opiskelijavoimin. Lähes sata opiskelijaa on osallistunut sen suunnitteluun, tekemiseen ja testaamiseen. Ja nyt siis varsinaisen, lopullisen avaruuteen toivottavasti vielä loppuvuodesta lähtevän satelliitin kokoonpano on meneillään.

Siinä missä yleensä opiskelijasatelliitit tyytyvät oikeastaan vain siihen, että satelliitti tehdään, laukaistaan avaruuteen ja siihen ollaan vähän aikaa yhteydessä, on Aalto-1:n tavoitteet korkeammalla. Siinä on mukana hyötykuormana kolme instrumenttia, joista jokainen on tieteellisesti ja teknisesti hyvin kiinnostava.

RADMON on Turun ja Helsingin yliopistojen opiskelijoiden tekemä säteilymittari, jonka tekemisen pääpaikkana on ollut Turku. Laite avaruudessa olevaa säteilyä, tarkemmin sanottuna yli 10 megaelektronivoltin (MeV) protoneita ja yli 0,7 MeV elektroneja. Sen tekemät mittaukset kertovat aurinkotuulesta ja niistä on iloa kehitettäessä ennustemalleja avaruussäälle.

Uutta RADMONissa on lukuelektroniikka, joka käsittelee signaalia mahdollisimman paljon digitaalisesti suurta tehoa vaativan analogiaelektroniikan avulla, kuten vastaavissa ilmaisimissa tehdään yleensä.

Toinen hyötykuorma on plasmajarru, joka testaa Ilmatieteen laitoksen tutkijan Pekka Janhusen kehittämän sähköisen aurinkotuulipurjeen idean toimivuutta. Purjeella voisi joskus seilata toisille planeetoille, mutta samalla periaatteella voisi satelliitteja hilata alas avaruudesta ilman rakettimoottoreita. Kun satelliitin tehtävä on ohi, se laskee ulos 100 metriä pitkän sähköjohdon, jonka hilaamana Aalto-1 syöksyy alas ja tuhoutuu Maan ilmakehässä.

ESAn valmistumassa oleva Aeolus-satelliitti on aiheuttanut tavallista enemmän päänvaivaa: sen tehtävänä on mitata maapallon tuulia ja kartoittaa ilmassa olevia pilviä sekä aerosoleja aivan uudentyyppisellä laserkeilaimella, mutta sen tekeminen on osoittautunut varsin hankalaksi.

Satelliitin keskeinen osa on ultraviolettialueella toimiva kaukoputki, nimeltään Aladin, ja sen tärkein osa on Suomessa tarkasti oikeaan muotoonsa hiottu 1,5 metriä halkaisijaltaan oleva peili.

Peili, kuten monet osat satelliitista ovat olleet tekeillä jo pitkään, mutta nyt Aeolus on valmistumassa. Avaruuteen se pääsee näillä näkymin ensi vuonna.

CryoSat, Euroopan avaruusjärjestön jäätä tutkiva satelliitti, on saanut koottua ensimmäinen, kattavan kartaston Arktiksen alueen merijään paksuudesta. 

Tutkijat ovat olleet jo aiemmin iloissaan tästä suuresta tietomäärästä ja siitä, kuinka sitä voi käyttää apuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimuksessa.

Nyt myös napaseutujen merenkävijät pääsevät nauttimaan CryoSatin tiedoista, sillä tämän jo viidettä vuotta mittauksiaan tekevän satelliitin tiedot ovat käytettävissä lähes sitä mukaa kun tietoa saadaan alas satelliitista Maahan. 

CryoSatissa on tutkakorkeusmittari, jonka avulla se pystyy tekemään havaintojaan jopa pilvien läpi ja yöaikaan. Se pystyy siis kartoittamaan napajään paksuutta lähes jatkuvasti kellon ympäri ja sääoloista huolimatta.

Iso-Britannian Napa-alueiden havainto- ja mallinnuskeskus (Centre for Polar Observation and Modelling, CPOM) on ottanut tänään käyttöön palvelun, missä nämä mittaustiedot ovat saatavilla kahden vuorokauden viiveellä. 

Napajää muuttuu yleensä hitaasti, joten viive ei ole olennainen. Pieni viive johtuu siitä, että korkeusmittarin tietoja pitää käsitellä enemmän kuin normaaleita tutkahavaintoja tai näkyvän valon alueen kuvia.

Jäätiedoilla on käyttöä kaikessa toiminnoissa, joihin pohjoisen jäätilanne vaikuttaa: laivaliikenne, turismi, tutkimusmatkat sekä etsintä- ja pelastustoimet.

“Alun perin CryoSat tehtiin tuottamaan vain tietoja tutkijoiden käyttöön, eli tämä uusi palvelu menee paljon pitemmälle mitä ajattelimme satelliitin tehtävää määriteltäessä”, kertoo CPOM:in johtajana ja CryoSatin päätiedeavustajana toimiva professori Andy Shepherd. 

“Satelliitti on nyt tärkeä apu erilaisille toiminnoille joka puolella planeettaamme, missä vain on merijäätä.”

Pohjoiset merialueet kiinnostavat

Ajantasainen ja rutiininomainen tiedonsaanti merijäätilanteesta pohjoisilla merillä on suureksi avuksi kaikille näitä vaativia laivareittejä käyttävillä. Taloudellinen kiinnostus merenkulkuun pohjoisessa on kasvamassa, ja siksi uudelle palvelulle on lisääntyvissä määrin tarvetta.

Luonnollisesti myös tutkijoille pikavauhtia työstettävät kartat ovat erinomainen työväline.

“Olemme esimerkiksi jo havainneet, että vaikka Arktiksen merijään  levinneisyys oli ennätyksellisen pieni tänä talvena, oli jää kuitenkin keskimäärin 25 cm paksumpaa kuin vuonna 2013, jolloin CryoSat  mittasi ennätyksellisen vähän jäätä tilavuuden mukaan laskettuna”, selittää CPOM:in tutkija Rachel Tilling.

Euroopan avaruusjärjestön vuonna 2009 valitsemista kuudesta nuoresta astronautista kolme on jo päässyt lentämään avaruuteen ja loput kolme laskevat jo päiviä lentojensa alkuun. 

Parhaillaan italialainen Samantha Christoforetti on avaruusasemalla puolivuotisen lentonsa loppusuoralla, sillä hän palaa takaisin Maahan toukokuussa. Syyskuussa asemalle lähtee hänen tanskalainen kollegansa Andreas Mogensen ja heidän jalanjäljissään kiertoradalle nousee britti Tim Peake ensi marraskuussa. Luca Parmitano ja Alexander Gerst ovat jo ensilentonsa tehneet.

Viimeisenä kuusikosta sysimustan avaruuden keskellä olevaa maapalloa pääsee ihailemaan ranskalainen Thomas Pesquet, jonka puolivuotinen lento alkaa joulukuussa 2016. Aikaa hänen matkansa alkuun on siis puolisentoista vuotta, ja aivan kuten edeltävien ESAn avaruuslentojen kohdalla, on nyt aika keksiä hänen lennolleen sopiva nimi.

Astronautin lennon nimellä voi olla monta innoittajaa, mutta kaikilla viimeaikaisilla eurooppalaisten astronauttien lennoilla nimi on saatu yleisökilpailun avulla; Samanthan lennolle Futura, Andreasille Iriss ja Timille Principia. Nimissä on yleensä viittaus astronautin lennon aikana tekemään tutkimukseen, hänen kiinnostuksen kohteisiinsa tai hänen kotimaahansa. Nimeä täydennetään myöhemmin lennon logolla, mutta nyt kyse on nimestä.

“Eurooppalaiset astronautit lentävät avaruuteen tekemään tutkimusta ja tieteellistä työtä, joka hyödyttää kaikkia maapallolla”, selittää Thomas.

“Haluan siksi jakaa tulevan huiman kokemukseni kaikkien eurooppalaisten kanssa, ja siksi toivon nyt ehdotuksia lentoni nimeksi.”

Thomas lähtee matkaan avaruusasemalle joulukuussa 2016 osana aseman 50. pysyvää miehistöä. Hänen kanssaan miehistöön kuuluvat Nasan kokenut astronautti Peggy Whitson ja Sojuz-aluksen komentajana toimiva Oleg Novitski.

Tällä haavaa Thomas paitsi kouluttautuu jo omaa lentoaan varten, niin myös toimii Andreasin lennon varamiehenä.

Viikinkien sukua?

Thomas on syntynyt Rouenissa, Ranskan Normandiassa, ja hänestä tulee kymmenes ranskalainen avaruudessa. Edellinen oli Léopold Eyharts, joka työskenteli avaruusasemalla vuonna 2008 ja muun muassa auttoi asentamaan paikoilleen asemaan eurooppalaisen Columbus-laboratoriomoduulin. 

Kuten monet muutkin astronautit, on Thomas ollut kiinnostunut ilmailusta ja avaruudesta koko ikänsä. Siinä missä useat muut avaruuslentäjät ovat koelentäjiä tai hävittäjäpilotteja, on Thomas siviili – ja myös ensimmäinen liikennelentäjä, josta on tullut avaruuslentäjä.

Ehdotukset 15. huhtikuuta mennessä!

ESA ja Thomas pyytävät nyt ehdotuksia lennon nimeksi, joka tullaan paitsi kirjoittamaan lennon logoon, niin myös ottamaan käyttöön yleisemmin lennosta puhuttaessa ja kirjoitettaessa.

Nimen tulee olla lyhyt ja iskevä, ja sen pitää olla helppo lausua englanniksi, ranskaksi ja muillakin kielillä. Tarkat ohjeet nimestä on (englanniksi) täällä ja sivulla voi myös lähettää ehdotuksen.

Ehdotuksilla on jo kiire: niiden pitää olla perillä viimeistään 15. huhtikuuta tämän osallistumissivun kautta lähetettyinä!

Lisätietoa Thomasin lennosta on netissä osoitteessa thomaspesquet.esa.int ja siellä voi myös seurata hänen lentoon valmistautumistaan.

Viime perjantainen auringonpimennys näkyi Suomessa osittaisena, mutta upeana sellaisena. Komeimmillaan tapaus oli luonnollisesti täydellisyysvyöhykkeellä, missä Kuu peitti Auringon kokonaan ja aavemaisesti tummentuneella taivaalla loimotti vain komea korona. 

Tällainen paikka oli esimerkiksi Huippuvuoret, mistä on myös otsikkokuvamme; kuva on otettu Longyearbyenin, saarten pääkaupungin, lähellä olevalta vuorenrinteeltä ja kaupungin valot näkyvät kuvassa etualalla. ESAn satelliittiasemalla Huippuvuorilla pimennystä seurattiin ja kuvattiin aktiivisesti.

Pimennystä havaittiin myös avaruudesta. Esimerkiksi ESAn Proba-2 -satelliitti kuvasi pimennyksen radaltaan osittaisena samaan aikaan kun sen sisarsatelliitti Proba-V suuntasi kameransa alaspäin ja nappasi Maan pinnalla kulkevan Kuun varjon.

Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan ESAn astronautti Samantha Cristoforetti keskeytti myös normaalit työnsä pimennyksen ajaksi (muiden asemalla olevien avaruuslentäjien tapaan) ja kiinnitti huomionsa ennen kaikkea varjoon Maan pinnalla. Samantha on julkaissut kuviaan Flickr-tilillään.

Harvinaislaatuinen pimennys

Pimennyksen aikaan Kuu liikkuu radallaan tarkasti Maan ja Auringon väliin, jolloin Kuun varjo osuu Maan pinnalle ja liikkuu siinä sen aikaa kun pimennys kestää. Koska pieni Kuu ja valtavan suuri Aurinko ovat Maasta katsottuna jotakuinkin saman kokoisia eri etäisyyksiensä johdosta, ovat täydelliset auringonpimennykset hyvin kauniita – Kuun kiekko näyttää peittävän samankokoisen Auringon. Koska Kuu on kuitenkin hieman suurempi kuin Aurinko Maasta katsottuna, kestää pimennyksen täydellinen vaihe minuutteja. 

Tällä kertaa pimennys oli pisimmillään kaksi minuuttia ja 47 sekuntia Färsaarilla (missä pilvet peittivät näkymän kokonaan).

Koska täydellisyysvyöhyke ei ollut kaukana Euroopan mantereesta, näkyi pimennys hyvin suurena osittaisena pimennyksenä joka puolella Eurooppaa. Esimerkiksi Skotlannissa pimennys oli 97%, Lapissa 94%, Lontoossa 84%, Helsingissä 82%, Amsterdamissa 81%, Pariisissa 75%, Madridissa 65% ja Roomassa 56%. Euroopassa näkyi vuonna 1999 täydellinen auringonpimennys, minkä jälkeen tämä oli syvin osittainen pimennys tällä kolkalla maailmaa. Seuraava näin hyvä osittainen auringonpimennys Euroopassa näkyy 25. lokakuuta vuonna 2022 – täydellistä pimennystä saadaan odottaa vuoteen 2026, jolloin elokuun 12. päivänä näkyvä pimennys on havaittavissa Espanjasta ja Portugalista.

Erityisen hyvin pimennyksen varjon liikkuminen Maan pinnalla näkyi sääsatelliittien kuvissa. Meteosat-satelliitista katsottuna tapaus näytti tältä:

Pimennyssatelliitti

ESAn pieni teknologiantestaussatelliitti Proba-2 on kuvannut varsin paljon Aurinkoa ja sen ilmiöitä, mutta sen seuraaja, Proba-3 tulee olemaan aurinkohavainnoissa vieläkin parempi.

Vuonna 2009 avaruuteen laukaistu Proba-2 on kooltaan alle kuutiometrin kokoinen, ja sen päätehtävänä on tutkia Aurinkoa ja avaruussäätä. Se kuvaa Aurinkoa ja sitä ympäröivää kuuman kaasun kehää, koronaa, eri instrumentein ja mittaa jatkuvasti Auringosta tulevaa säteilyä.

Sen sisarsatelliitti Proba-V, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2013, havaitsee puolestaan Maata ja erityisesti kasvillisuutta. Nimessä oleva V ei tarkoitakaan numeroa viisi, vaan tulee sanasta “vegetation”, eli kasvillisuus. Se kartoittaa koko maapallon kasvillisuuden kahden päivän välein.

Myös ensimmäinen Proba on edelleen toiminnassa. Proba-1 laukaistiin vuonna 2001 ja sen tärkein instrumentti on Maata havaitseva hyperspektrikamera.