Huippuvuoret

Maailmanlopun kestävä kallioluola on yksi hurjimmista ihmiskunnan tekemistä paikoista

Su, 02/25/2018 - 14:20 Jari Mäkinen
Siemeniä viedään siemenholviin

Huippuvuorilla sijaitsena siemenholvi on tänään huomion kohteena ainakin Huippuvuorilla ja Norjassa, sillä tämä todella omalaatuinen ja tärkeä luola täyttää kymmenen vuotta. Juhlallisuuden alkoivat tänään ja niiden kunniaksi kannattaa katsoa mitä luolassa nykyisin on.

Tänään ja huomenna luolassa on kovasti poliittista kermaa ja päättäjiä, joiden jotkut toivoisivatkin jäävän sinne nalkkiin ikuisuudeksi.

Tärkeintä luolassa on kuitenkin siellä olevat siemenet: Huippuvuorten siemenholviin on tallennettu yli 5000 kasvilajin siemenet, yhteensä noin 800 000 yksittäistä siemennäytettä, joiden toivotaan säilyvän tulevaisuuteen kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. 

Siksi holvi – jota kutsutaan myös Tuomiopäivän holviksi – sijaitsee hyvin pohjoisessa ja eristyksissä olevalla Huippuvuorten saaristossa.

Se on vain noin 1300 kilometriä pohjoisnavalta syvällä Huippuvuorten kallioperässä, eikä sinne noin vain mennä. Nyt meneillään olevat juhlallisuudet ovatkin yksi harvoista kerroista, kun sinne päästetään ulkopuolisia.

Siemenpankin rakentamisen on kustantanut Norjan valtio, ja sen toiminnasta vastaa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön ja useiden tutkimusjärjestöjen yhdessä perustama säätiö.

Sillä ei ole vakituisia työntekijöitä, koska se on suunniteltu sellaiseksi, ettei se vaadi henkilöstöä. 

Kuitenkin holvia käydään katsomassa noin kerran vuodessa, ja toisinaan siemeniä voidaan hakea sieltä pois ja uusia tuoda tilalle.

Vaikka holvi on kallion sisällä, on se itse asiassa 130 metriä merenpintaa korkeammalla. Sen sisäänkäynnin voi nähdä hyvin läheiseltä Longyearbyenin (Huippuvuorten pääkaupunki) lentokentältä. Sisäänkäynti on vain harmaa betoninen torvi, jota on kuitenkin elävöitetty norjalaisen taiteilijan Dyveke Sannen taideteoksella "Päättymätön seuraus".

Vaikka holvi on tehty kestämään "ikuisuuden", koki se vaurioita keväällä 2017, kun pooikkeuksellisen lämmin talvi ja runsaat sateet johtivat siihen, ettäholvin yhteystunneliin tulvi runsaasti vettä. Itse holvi näytteineen säilyi kuitenkin vahingoittumattomana.

Holvissa on myös noin 1500 näytettä suomalaisista kasveista.

Kaikkein eniten holvissa on vehnä- ja ohranäytteitä eri puolilta maailmaa. On tärkeää säilyttää merkittävien ruokakasvien siemeniä. Eri vehnälajien näytteitä on jo pelkästään yli 150 000 ja ohrasta liki 80 000 näytettä. 

Seuraavana tulevat durra (yli 50 000), tarhapapuja (yli 40 000), maissi (yli 35 000), lehmäpapu (yli 30 000) ja soija (yli 25 000). Perunoita, maapähkinöitä, kikherneitä, ruista, kauraa. alfalfaa ja monia papuja on myös 10 000 ja 20 000 välillä oleva määrä. 

Alla on video holvista, ja vaikka video on norjankielinen, näyttää se hyvin millainen paikka oikein on.

Tässä se on: suomalaisen "vakoilusatelliitin" ensimmäinen kuva

Ke, 01/17/2018 - 19:42 Jari Mäkinen
Iceye X1:n ensimmäinen kuva

Suomalaisen Iceye-yhtiön 12. tammikuuta laukaistu koesatelliitti Iceye X1 on ollut nyt toiminnassa vajaan viikon. Sen käyttöönotto on edennyt niin rivakasti, että toissapäivänä otettu ensimmäinen tutkakuva on nyt julkistettu.

Kuva otettiin 15. tammikuuta klo 23.47 Suomen aikaa ja siinä näkyy palanen Alaskassa olevaa Noatakin kansallispuistoa.

Kuva on mustavalkoinen, koska tutkasatelliitin kuvat ovat itse asiassa takaisin Maan pinnasta heijastuneita mikroaaltoja, joista pystytään koostamaan paljain silmin näkyvä kuva.

Vaikka värejä ei tutkakuvassa siis näe, voidaan tutkakuvia ottaa myös pilvien läpi ja yöllä, koska satelliitti lähettää itse tarvitsemansa tutkasignaalin ja se kulkee pilvienkin läpi.

Tutkakuvaa pystytään käsittelemään monin eri tavoin, jolloin siitä saadaan puristettua irti paljon erilaista informaatiota alla olevasta Maan pinnasa, jäästä tai meristä. Tutka-aallot tunkeutuvat myös hieman pinnan alle, joten ne voivat "nähdä" enemmän kuin näkyvä valo.

Ensimmäinen kuva kokonaisuudessaan (otsikossa on suurennos). Kuvassa pohjoinen on jotakuinkin oikealla.

 

Yksi Iceye X1:n lähettämä tutkakuva on raakadatana kooltaan noin 1,2 GB ja se näyttää noin 80 x 40 km olevan alueen. Kunhan laitteistot on saatu täyteen iskuun, on teoreettisesti kuvien resoluutio on 10 x 10 metriä.

Kuvan ottamiseen menee noin kymmenen sekuntiaa. Se tapahtuu siten, että satelliitti ottaa vastaan ikään kuin yhden pitkän viirun tietoa alhaalta ja kun satelliitti kulkee eteenpäin radallaan hieman yli 7,5 km/s, pyyhkii keila maastoa ja lopputuloksena on yksi kuva.

Iceye käyttää yhteydenpitoon satelliittinsa kanssa Huippuvuorilla olevaa maa-asemaa, jolloin siihen voidaan olla yhteydessä kerran jokaisen kierroken ainaka. Yhteys satelliittiin saadaan siis 90 minuutin välein. Satelliitti käyttää yhteydenpitoon myös paljon esimerkiksi Aalto-1 -satelliittia nopeampaa yhteyttä, joten kuvat saadaan pikaisesti alas käsiteltäväksi; tämä on ymmärrettävää, koska tutkakuvien saaminen nopeasti on satelliitin tärkein tehtävä.

Iceyen rata

Yleensä Icye X1:n kaltaiset satelliitit ovat massaltaan tonneja, mutta suomalaissatelliitti painaa vain noin 70 kg. Se on siksi paljon edullisempi, mutta sen tuottamat kuvat ovat vain vähän huonompia kuin suurempien satelliittien.

Iceye aikoo lähettää yhtensä 18 satelliittia – ainakin näin aluksi – Maata kiertämään ja seuraava laukaisu on vuorossa ensi kesänä. Sekin on vielä virallisesti koesatelliitti, joka testaa yhtiön uutta ja edullista tutkatekniikkaa.

Nyt kuitenkin voi jo nähdä, että Iceye X1 toimii – ja hyvin.

Tästä Iceye X1 näyttää avaruudessa.

 

Jääkauden lopulla sattui jättimäisiä metaanipurkauksia - voivat ehkä alkaa uudelleenkin

Ma, 06/05/2017 - 19:33 Jarmo Korteniemi
Kuva: Andreassen et al. (2017) Science/AAAS

Barentsinmeren pohjasta purkautui viime jääkauden lopulla suuria määriä metaania. Samoin voi käydä vielä uudestaankin, mikäli Grönlannin tai Antarktiksen jäätiköt alkavat sulaa vauhdilla. Tuore tutkimus antaa vihiä tapahtumien määristä ja laajuudesta.

Barentsinmeren pohjalta löytyy satamäärin suuria "kraattereita". Ne ovat läpimitaltaan 300-1000 metriä ja syvyydeltään jopa 30 metriä. Näitä laakeita monttuja on löydetty Huippuvuorten Karhusaaren eteläpuolella, hieman yli 300 metrin syvyydestä.

Jättimäiset kuopat löydettiin jo 1990-luvun alussa. Vasta nyt tutkijat ovat viimein onnistuneet selvittämään kunnolla olosuhteet, jossa ne saivat alkunsa.

Ne syntyivät viimeisen jääkauden loppuvaiheessa jättimäisten kaasupurkausten yhteydessä. Asiaa valaiseva tutkimus julkaistiin kesäkuun alussa tiedelehti Sciencessä.

Alueen kalliosta pulppuaa luonnostaan koko ajan metaania, jossa on pieni määrä (n. 3 %) muita orgaanisia kaasuja. Kaasut ovat peräisin tiukkaan puristuneista orgaanisista sedimenttikerroksista syvältä merenpohjan alta.

Normaalisti (esimerkiksi nykyisin) kaasut pulppuavat hitaasti eivätkä päädy ilmakehään. Merenpohjan sedimenttien mikrobit käyttävät niitä ravintonaan ja muuttavat valtaosan muiksi aineiksi. Meriveteen asti päässyt osa taas ehtii liueta hyvissä ajoin ennen ilmaan pääsyä.

Jääkauden aikaan tilanne oli kuitenkin toinen.

Jääkauden kylmimmässä vaiheessa mannerjäätikkö yhdisti Huippuvuoret Euraasian mantereeseen. Nykyisen Barentsinmeren kohdalla lepäsi tuolloin kaksi kilometriä paksu jäätikkö, vakaasti merenpohjalla maaten. Kylmyys jäädytti kaasut paikoilleen kiven sisään. Niitä kertyi muutaman sadan metrin syvyyteen merenpohjan alle tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien ajan.

Kun jäätikkö alkoi viimein oheta ja vetäytyä, olosuhteet hellittivät. Kaasut pääsivät uudelleen hitaasti liikkeelle. Ne nousivat maan alla hieman ylemmäs ja jäätyivät pian uudelleen. Sama toistui useita kertoja. Lopulta kaasut kertyivät merenpohjan tuntumaan, mutta yhä kallion sisään, ja alkoivat muodostaa pingoja. Ne ovat jääsydämisiä kohoumia, joskin näiden tapauksessa ydin oli metaaniklatraattia (jäätä, jonka hilarakenteeseen on jäänyt jumiin paljon metaania).

Pingot kasvoivat kasvamistaan, kun niihin pumppautui altapäin aina vain enemmän metaania. Myös pingojen klatraatti alkoi sulaa, vapauttaen lisää metaania. Tämä nosti painetta entisestään, kunnes kiven sietokyky ylittyi. Pingon pinta repesi ja metaani purkautui yhdessä rysäyksessä. Kaasuuntuva metaani siis räjäytti itsensä vapaaksi meriveteen asti, kallion läpi.

Kaasua vapautui kerralla valtavat määrät. Osa siitä pystyi liukenemaan meriveteen, mutta luultavasti ei kaikki. Voi olla, että valtaosa päätyi ilmakehään.

Barentsinmeren "kraatterit" on ajoitettu muutaman tuhannen vuoden tarkkuudella. Ne syntyivät mannerjäätikön vetäydyttyä alueelta 15 000 v sitten. Joissain niistä näkyy kuitenkin uurteita, jotka ovat syntyneet suurten pohjaa raastaneiden jäävuorten toimesta. Riittävän isoja jäävuoria alueella liikkui viimeksi jääkauden lopulla, noin 12 000 v sitten. Pingot siis syntyivät tuossa välillä.

Millaisista määristä puhutaan?

Laskeskellaanpa hieman kuinka mittavasta asiasta nyt puhutaan.

Suurimmista yksittäisistä Barentsinmeren "kraattereista" on poistunut runsaat 10 miljoonaa kuutiometriä metaaniklatraattia. Näin siis, mikäli "kraatterin" tilavuus todella vastaa sieltä poistunutta ainemäärää. Koska pingo on saattanut olla voimakkaastikin koholla ennen purkausta, todellinen määrä saattoi olla paljon tätä arviota suurempikin.

Sadan neliökilometrin alueelta metaaniklatraattia purkautui arviolta 25–250 miljoonaa kuutiometriä. Vapautuneen metaanikaasun määrä lieni noin 3–30 miljardia kiloa. 10x10 kilometrin alueelta vapautui siis määrä, joka vastaa 0,8–8,5 prosenttia koko ihmiskunnan vuotuisista (2012) metaanipäästöistä.

Mannerjään vaikutusalue ulottui kuitenkin paljon Barentsinmeren tutkimusaluetta laajemmalle, ympäri Arktista. Tutkijoiden mukaan metaanivarantoja on ehkä jopa 33 miljoonan neliökilometrin, eli tuplasti Venäjän laajuisella alueella. Koska jää kuitenkin vetäytyi eri alueilta eri aikoihin, eikä metaanin pulppuaminen ole joka paikassa yhtä voimakasta, eivät metaanipurkaukset kuitenkaan tapahtuneet kaikkialla yht'aikaa tai samalla intensiteetillä.

Jääkauden viimeisten tuhansien vuosien aikana tapahtuneet "röyhtäykset" olivat kuitenkin hyvin mittavia.

Prosessin todisteena merenpohjaa koristamaan jäi "kraattereita". Niitä on löydetty Barentsin-, Norjan- ja Pohjanmeren alueilta, mutta esiintymisaluetta ei ole kartoitettu.

Ylläolevalle kartalle on merkitty myös Pohjois-Venäjällä muutaman viime vuoden aikana sattuneet ja maailmaa hätkähdyttäneet kaasupurkaukset. Ne olivat kuitenkin varsin mitättömiä pihauksia jääkauden lopun tapahtumiin verrattuna – lisää näistä kuopista aiemmista jutuistamme.

Karu tulevaisuudenkuva – vai ehkä ei?

Malli on hyvin vakuuttava. Se myös kertoo karun ennusteen ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista. Moisia voi olla odotettavissa kymmenien, satojen tai ehkä vasta tuhannenkin vuoden sisällä – geologisesti ajatellen kuitenkin silmänräpäyksessä.

Jos nykyiset mannerjäätiköt alkavat sulaa vauhdilla, myös niiden alle jäätyneet metaanivarastot vapautuvat. Moisia löytyy ainakin Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen alta. Länsi-Antarktiksen jäätikkö on lisäksi kymmeniä miljoonia vuosia vanha, eli paljon vanhempi kuin jääkauden aikainen kollegansa Pohjois-Euroopassa. Sen alle on siis ehtinyt kerääntyä merkittävästi suuremmat metaanivarastot kuin Barentsinmereltä voi arvioida vapautuneen.

Metaani on kasvihuonekaasuna 20–30 kertaa tehokkaampi kuin hiilidioksidi. Etelämantereen metaanivarantojen suuruutta ei tunneta, mutta niiden mahdolliset ilmastovaikutukset saattaisivat hyvinkin vastata kaikkia niitä kasvihuonekaasupäästöjä, mitä koko ihmiskunta on ehtinyt ilmaan tuprutella jo kymmenien vuosien aikana. Moisen lisämetaanimäärän pääsy ilmakehään olisi katastrofaalista. Ainakin jos vapautuminen sattuisi kerralla.

Tilanne ei kuitenkaan ole aivan noin pelottava, kahdesta syystä.

Ensinnäkään nykyjäätiköt eivät voi sulaa kokonaan pois kovinkaan vauhdikkaasti: nopeimmillaankin se veisi satoja tai tuhansia vuosia. Kuitenkin jo pelkkä reuna-alueiden merkittävä vetäytyminen saattaa vapauttaa metaanista osan.

(Sivuhuomautus: Jättiläismäisimpienkään jäävuorten lohkeaminen Antarktiksen jäähyllyjen reunoilta ei vaikuta suoraan metaanin vapautumiseen. Jäähyllyt ovat nimittäin "vain" satoja metrejä paksuja ja kelluvat meressä, eivätkä paina tai juuri viilennä merenpohjaa. Ne vaikuttavat mannerjään tilanteeseen välillisesti: Jäähyllyn massan huvetessa mantereelta merelle tuleva jäävirta kohtaa vähemmän vastustusta ja virtaa siksi nopeammin. Näin mannerjäänkin massa pienenee.)

Toiseksi ilmakehän luonnollinen metaanipitoisuus ei näytä vaihdelleen kovinkaan paljoa. Sen osuus on viimeisen 800 000 vuoden aikana heilahdellut noin 0,3–0,7 miljoonasosan tienoilla, vaikka monia jääkausia metaanipurkauksineen on ehtinyt tulla ja mennä. Metaani siis joko sittenkin onnistuu purkausten yhteydessä liukenemaan veteen, tai sitten se on siirtynyt ilmakehästä muualle, yllättävän nopeasti.

Nykyisin tilanne on kuitenkin hieman erilainen, kiitos ihmisen toiminnan. Metaanipitoisuus on kivunnut jo 1,7 miljoonasosaan ilmakehän kaasutilavuudesta, eli 2,5–5 -kertaiseksi "normaaliin" jääkauden jälkeiseen tilanteeseen verrattuna. Arktiksen pohjoisosissa on lisäksi jo nyt meneillään ikiroudan sulamisen kausi, mistä todisteena ovat vaikkapa Jamalin niemimaan tuoreet räjähdyskuopat. Ne tuovat lisää ei-oikein-enää-tervetulleita metaanipäästöjä.

Jäätiköiden alta paljastuvilta seuduilta tulevat metaaniröyhtäykset tekisivät tähän vielä oman lisänsä. Pienen vai suuren – se riippuu ihan siitä mihin määrää vertaa, ja millä aikajänteellä ne tapahtuvat.

Tutkimuksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikan Maailma.

Ensimmäisen väliotsikon alla olevat laskelmat ovat kirjoittajan tekemiä. Kirjoittaja on jäätiköitäkin jonkin verran tutkinut planetologi.

Päivitys 5.6. klo 19.45: Korjattu kirjoitusvirheitä.

Lähteet: Andreassen ym. (2017), Solheim & Elverhøi (1993), Lammers ym. (1995), World bank

Otsikkokuva: Andreassen et al. (2017) Science/AAAS

Video: Konserttiflyygeli jäätikön reunalla

Olemme kertoneet aikaisemmin siitä, miten Formula-E -autolla koetetaan tuoda suuren yleisön tietoisuuteen jäätikköjen hupenemista.

Nyt kyseessä on hieman erilainen tapa nostaa tietoisuutta napa-alueiden sulamisesta: pianisti Ludovico Einaudi esittää tällä Huippuvuorilla kuvatulla videolla "Elegian Arktikselle".

Äkkiseltään voi tuntua hurjalta, että Steinway & Sons -konserttiflyygeli on lennätetty jäätikölle ja pianisti on istutettu siellä sen viereen, mutta itse asiassa videon tekeminen on ollut suhteellisen helppoa: vain puolen tunnin venematkan päässä sijaitsee Huippuvuorten "pääkaupunki" Longyearbyen, missä on tällainen flyygeli ja mistä sellaisen hinaaminen naamioidun lotjan päällä jäätikön luon on ollut yksinkertaista. Toki se on vaatinut suunnittelua ja runsaasti valmisteluita, mutta ei ole mitenkään vaikeaa tehtäväksi.

Jäätiköiden sulamisen estäminen sen sijaan on hieman vaikeampaa, mutta siitä ei kannattane tällä kerralla kirjoittaa enempää; nautitaan nyt soitosta ja ihmetellään maisemia.

Syyrian sota pakotti avaamaan Huippuvuorten siemenholvin

Su, 09/27/2015 - 12:42 Jari Mäkinen
Global seed vault

Syyriassa käynnissä oleva sisällissota on saanut aikaan odottamattoman seurauksen paikallisille kasvitieteilijöille – ja todistanut ensimmäisen kerran konkreettisesti, että vuonna 2008 perustettu Maailman siemenholvi on erittäin tärkeä paikka.

Syyriassa, Aleppossa sijaitseva paikallisten kuiviin olosuhteisiin sopivien kasvien geenipankki on vaurioitunut ja sen henkilökunta on pyytänyt täydennystä Huippuvuorilta.

Siemenholvi sijaitsee Huippuvuorilla, ja sinne on säilöttynä -20°C lämpötilaan ydinsodankin kestäviin holveihin yli 860 000 siemennäytettä ympäri maailman. Sen tarkoituksena on säilyttää mahdollisimman paljon nykymaapallon kasvien geenejä tuleville sukupolville. 

Perustamisensa jälkeen paikalla oleviin kolmeen holviin on tuotu vain lisää siemeniä ja sen jälkeen paikka on ollut käytännössä miehittämätön: siemenet ovat siellä vain turvassa ja holveja on oikeastaan vain käyty tarkistamassa silloin tällöin. Sinne on myös tuotu satunnaisesti lisää siemeniä, huolellisesti foliopussien sisään pakattuina. Mutta nyt – ensimmäistä kertaa – siemeniä otetaan sieltä uudelleen käyttöön.

Kyse ei ole vain muutamasta siemenestä: Kansainvälinen kuivien alueiden maataloustutkimuskeskus (Center for Agricultural Research in Dry Areas, ICARDA) on pyytänyt peräti 116 000 näytettä takaisin, mikä on 130 kaikkiaan 325 laatikosta, jotka keskus luovutti aikanaan Huippuvuorten siemenholviin. 

ICARDA on pystynyt jatkamaan toimintaansa konfliktista huolimatta vajaateholla, mutta nyt se ei kyennyt enää jakamaan siemeniä aiempaan tapaan asiakkailleen (pääasiassa Lähi-Idän valtioille) maataloustuotannon tueksi, joten se joutui pyytämään lisää siemeniä käyttöönsä holvista. Siemenet sijoitetaan Marokossa ja Libanonissa oleviin keskuksen siemenpankkeihin. Lisäksi keskuksella on varastoja mm. Saksassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. 

Tuskin sodan eri osapuolet ovat tulleet ajatelleeksikaan sitä, että he ovat tuhoamassa myös alueensa maataloutta ja omaa tulevaisuuttaan. 

Virallisesti hoviin luovutetut siemenet ovat edelleen luovuttajansa omaisuutta, joten keskus saanee siemenensä takaisin. Toivottavasti vain he voivat palauttaa niitä Huippuvuorten holviin jossain vaiheessa.

Ja toivottavasti Syyrian (ja koko Lähi-Idän) sota saadaan pian loppumaan, sillä siemenongelma on luonnollisesti vain yksi, pieni osa koko vyyhdissä, joka saa aikaan inhimillistä hätää paitsi paikallisesti, niin jopa Suomessa asti.

Lähteet: ICARDAn tiedote ja Reuters.

Yllä olevassa kuvassa Kansainvälisen trooppisen maatalouden keskuksen työntekijät tuovat foliopusseissa olevia siemennäytteitä laatikoissaan paikoilleen holvin hyllystöissä. Suuri osa Amerikan trooppisten alueiden siemenistä on peräisin tästä Columbiassa majaansa pitävästä keskuksesta samaan tapaan kuin kuivien Lähi-Idän alueiden siemenet ovat pääosin ICARDAsta.

Perjantain pimennys avaruudesta

Viime perjantainen auringonpimennys näkyi Suomessa osittaisena, mutta upeana sellaisena. Komeimmillaan tapaus oli luonnollisesti täydellisyysvyöhykkeellä, missä Kuu peitti Auringon kokonaan ja aavemaisesti tummentuneella taivaalla loimotti vain komea korona. 

Tällainen paikka oli esimerkiksi Huippuvuoret, mistä on myös otsikkokuvamme; kuva on otettu Longyearbyenin, saarten pääkaupungin, lähellä olevalta vuorenrinteeltä ja kaupungin valot näkyvät kuvassa etualalla. ESAn satelliittiasemalla Huippuvuorilla pimennystä seurattiin ja kuvattiin aktiivisesti.

Pimennystä havaittiin myös avaruudesta. Esimerkiksi ESAn Proba-2 -satelliitti kuvasi pimennyksen radaltaan osittaisena samaan aikaan kun sen sisarsatelliitti Proba-V suuntasi kameransa alaspäin ja nappasi Maan pinnalla kulkevan Kuun varjon.

Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan ESAn astronautti Samantha Cristoforetti keskeytti myös normaalit työnsä pimennyksen ajaksi (muiden asemalla olevien avaruuslentäjien tapaan) ja kiinnitti huomionsa ennen kaikkea varjoon Maan pinnalla. Samantha on julkaissut kuviaan Flickr-tilillään.

Harvinaislaatuinen pimennys

Pimennyksen aikaan Kuu liikkuu radallaan tarkasti Maan ja Auringon väliin, jolloin Kuun varjo osuu Maan pinnalle ja liikkuu siinä sen aikaa kun pimennys kestää. Koska pieni Kuu ja valtavan suuri Aurinko ovat Maasta katsottuna jotakuinkin saman kokoisia eri etäisyyksiensä johdosta, ovat täydelliset auringonpimennykset hyvin kauniita – Kuun kiekko näyttää peittävän samankokoisen Auringon. Koska Kuu on kuitenkin hieman suurempi kuin Aurinko Maasta katsottuna, kestää pimennyksen täydellinen vaihe minuutteja. 

Tällä kertaa pimennys oli pisimmillään kaksi minuuttia ja 47 sekuntia Färsaarilla (missä pilvet peittivät näkymän kokonaan).

Koska täydellisyysvyöhyke ei ollut kaukana Euroopan mantereesta, näkyi pimennys hyvin suurena osittaisena pimennyksenä joka puolella Eurooppaa. Esimerkiksi Skotlannissa pimennys oli 97%, Lapissa 94%, Lontoossa 84%, Helsingissä 82%, Amsterdamissa 81%, Pariisissa 75%, Madridissa 65% ja Roomassa 56%. Euroopassa näkyi vuonna 1999 täydellinen auringonpimennys, minkä jälkeen tämä oli syvin osittainen pimennys tällä kolkalla maailmaa. Seuraava näin hyvä osittainen auringonpimennys Euroopassa näkyy 25. lokakuuta vuonna 2022 – täydellistä pimennystä saadaan odottaa vuoteen 2026, jolloin elokuun 12. päivänä näkyvä pimennys on havaittavissa Espanjasta ja Portugalista.

Erityisen hyvin pimennyksen varjon liikkuminen Maan pinnalla näkyi sääsatelliittien kuvissa. Meteosat-satelliitista katsottuna tapaus näytti tältä:

Pimennyssatelliitti

ESAn pieni teknologiantestaussatelliitti Proba-2 on kuvannut varsin paljon Aurinkoa ja sen ilmiöitä, mutta sen seuraaja, Proba-3 tulee olemaan aurinkohavainnoissa vieläkin parempi.

Vuonna 2009 avaruuteen laukaistu Proba-2 on kooltaan alle kuutiometrin kokoinen, ja sen päätehtävänä on tutkia Aurinkoa ja avaruussäätä. Se kuvaa Aurinkoa ja sitä ympäröivää kuuman kaasun kehää, koronaa, eri instrumentein ja mittaa jatkuvasti Auringosta tulevaa säteilyä.

Sen sisarsatelliitti Proba-V, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2013, havaitsee puolestaan Maata ja erityisesti kasvillisuutta. Nimessä oleva V ei tarkoitakaan numeroa viisi, vaan tulee sanasta “vegetation”, eli kasvillisuus. Se kartoittaa koko maapallon kasvillisuuden kahden päivän välein.

Myös ensimmäinen Proba on edelleen toiminnassa. Proba-1 laukaistiin vuonna 2001 ja sen tärkein instrumentti on Maata havaitseva hyperspektrikamera.

Austfonna sulaa

Tietoja jäätiköiden arvioitua nopeammasta tai hitaammasta sulamisesta tai kasvamisesta saadaan nykyisin usein. Suuret epävarmuudet liittyvät usein siihen, ettei jäätiköistä ole tarpeeksi havaintoja riittävän pitkältä ajalta.

Paras tapa saada tarkkaa ja ajantasaista tietoa on havaita jäätiköitä avaruudesta. Euroopan avaruusjärjestön Sentinel 1A- ja CryoSat -satelliitit ovat tässä erinomaisia apuvälineitä. Tuorein niillä saatu ja julkaistu merkittävä havainto koskee Huippuvuorilla olevaa Austfonnan jäätikköä.

Austfonna on Huippuvuorten Koillismaalla oleva ns. lakijäätikkö, eli vuoristoisen saaren ylänköaluetta peittävä kupera jäätikkö. Havaintojen mukaan sen paksuus on pienentynyt 50 metriä sitten vuoden 2012 – eli vain kahden vuoden aikana se on menettänyt kuudenneksen paksuudestaan.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Austfonnan jääpeite on pienentynyt olennaisesti ja jään ohemenista tapahtuu jo noin 50 kilometrin päässä jään reunasta. Aivan jäätikön laki on edelleen jokseenkin ennallaan, mutta jo 10 kilometrin päässä huipulta jäässä on jo havaittu muutoksia.

Havaintojen mukaan jäätikön virtaama on 25 kertaa aiempaa nopeampi, sillä se on kasvanut 150 metristä vuodessa 3,8 kilometriin. Siis puoli metriä tunnissa.

Leedsin yliopistossa olevan Iso-Britannian Polaarialueen havainnointi- ja mallinnuskeskuksen tutkijoiden tekemä, Geophysical Research Letters -sarjassa julkaistu tutkimus käytti hyväkseen kahdeksalla satelliitilla kerättyjä tietoja (mukana Sentinel-1A ja CryoSat), jotka yhdistettiin alueen paikalliseen ilmastomalliin.

“Nämä tulokset ovat selvä esimerkki siitä kuinka nopeasti lakijäätiköt voivat muuttua ja osoittavat hyvin sen, miten hankalaa on ennustaa jäätiköiden sulamisen vaikutusta merenpinnan tasoon tulevaisuudessa”, sanoo julkaistun tutkimuksen vetäjä Mal McMillan.

“Uudet satelliitit, kuten Sentinel-1A ja CryoSat, ovat tärkeitä työkaluja, koska voimme tarkkailla niillä järjestelmällisesti jäätiköitä ja jääalueita. Näin voimme myös ymmärtää paremmin näiden kaukaisten napa-alueiden toimintaa.”