Tiedetöppäysjoulukalenteri: 4. Lysenko & vernalisaatio

Ti, 12/03/2019 - 23:43 Jari Mäkinen
Lysenko (vas) puhuu ja Stalin (oik) kuuntelee.

Tässä tekstissä mennään vaarallisille vesille, sillä se käsittelee politiikkaa ja tiedettä. Kun ideologia alkaa määrätä tieteen suuntaa, ei tuloksena ole yleensä kuin harmia.

Käsittelyssä on nimittäin tapaus Lysenko.

Trofim Denisovitš Lysenko oli maatyöläisen oloinen ja näköinen agronomi Karlovkasta Poltavan läheltä Venäjältä. Hän syntyi vuonna 1898 valmistui 1925 Kiovan maatalousinstituutista ja sai varsin pian mainetta. 

Pravda kertoi vuonna 1927 Lysenkon keksineen, kuinka pellot voidaan lannoittaa ilman lannoitteita ja mineraaleja. Hänen kerrottiin myös todistaneen, että Azerbaidžanissa voitaisiin kasvattaa talvisatoa tekeviä papuja. Eksentrisen tutkijan maine alkoi kasvaa ja laajeta, mistä hän innostui ennestään kehittämään erilaisia teorioitaan.

Niitä Lysenko kehitteli ilman minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Hän jopa sanoutui irti monista yleisesti hyväksytyistä ajatuksista, koska ne eivät "sopineet dialektisen materialismin doktriiniin", kuten hän kirjoitti. Evoluution, eli darwinismin sijalle Lysenko kehitteli "sosiaalisen darwinismin", missä ei tarvittu perintötekijöitä ja muista sellaisia läntisiä hapatuksia.

Lajien talvikestävyyden parantamiseen Lysenko kehitti niin sanotun vernalisaation, eli ajatuksen, jonka mukaan lajit oppivat esimerkiksi sietämään olosuhteita, joille ne altistetaan. Eli kun toisiaan seuraavat viljasukupolvet pidetään koko ajan kylmässä, niin ne oppivat sietämään lopulta kylmyyttä. 

Valtaan juuri sopivasti 1920-luvun lopussa noussut Josif Stalin piti Lysenkon ajatuksista kovasti – ei vähiten sen vuoksi, että viljan paleltumiset olivat Neuvostoliitossa kovin yleisiä, ja tässä näytti olevan siihen ratkaisu. Ja Lysenko lupasikin korjata asian. 

Stalin teki Lysenkosta maataloustieteellisen Akatemian johtaja vuonna 1938 ja hänestä tuli myös Stalinin avustaja tiedekysymyksissä. Eli Lysenko oli käytännössä Neuvostomaan tiedediktaattori Stalinin aikaan. Hänen ajatuksiaan kritisoineet tutkijat laitettiin Siperiaan, minkä seurauksena tieteellinen keskustelu paitsi genetiikan ja perintötieteen, niin myös muiden tieteenalojen saroilla muuttui ymmärrettävästi vaisuksi.

Stalin ja Lysenko patsaana
Stavropolin kaupunkiin pystytettiin vuonna 1952 veistos, missä ovat Stalin ja Lysenko ihastelemassa vehnää. Veistos tuhottiin vuonna 1961, mutta se elää edelleen tässä Stavropolin hallintoalueen arkistossa olevassa kuvassa. Otsikkokuvassa ovat myös Lysenko (vasemmalla) ja Stalin (oikealla); kuvassa Lysenko pitää puhetta Kremlissä.

Lysenko oli voimissaan Stalinin valtakauden ajan, ja yllättäen hänen loistelias uransa jatkui myös Nikita Hruštšovin aikana. 

Hruštšov oli esimerkiksi todella innostunut Lysenkon ideasta käyttää kanoja sokerijuurikkaita turmelevien kärsäkkäiden tuhoamiseen. Kun asiantuntijat epäilivät asiaa, tuli Hruštšov väliin ja totesi hänen olevan ensiluokkainen tiedemies. 

Vasta 1960-luvun alussa Lysenkon ympärilleen ja koko neuvostomaahan rakentama tieteellinen kupla alkoi sihistä tyhjäksi. Ensin kolme tunnettua fyysikkoa, Jakov Zeldovitš, Vitali Ginzburg ja Pjotr Kapitsa syyttivät Lysenkoa valetieteellisyydestä ja tieteellisten vastustajiensa tuhoamisesta. Sitten myös ydinfyysikko Andrei Saharov hyökkäsi Lysenkoa vastaan ja sanoi yksinkertaisesti, että Lysenkon teorioiden takana oli vain Stalinin henkilöpalvonta, ja että  Lysenko oli aiheuttanut neuvostotieteelle valtavasti vahinkoa.

Käännekohdaksi tuli vuosi 1964, kun Lysenko viimein  erotettiin tiedeakatemian johdosta ja asetettiin arestiin koetilalle lähelle Moskovaa. 

Kun Hruštšov oli erotettu lokakuussa 1964, ei Lysenkolla ollut enää suojelijaa. Pian tiedeakatemian puheenjohtaja ilmoittikin, ettei Lysenkoa enää suojeltu arvostelulta, Lysenkon kotiin lähetettiin asiantuntijakomitea, ja keväällä 1965 julkaistiin häntä koskeva raportti, ja se oli rajua tekstiä: Lysenkon maine tuhottiin ja hänen tutkimuksensa todettiin yksiselitteisesti olleen puppua.

Lysenko kuoli Moskovassa vuonna 1976, mutta hänen vaikutuksensa näkyy edelleen itänaapurissamme, sillä Neuvostoliitossa jäätiin jälkeen etenkin geenitekniikassa – ja yhä edelleen politiikka sotkeutuu (sielläkin) tieteentekoon.

Nikolai Vavilov
Eräs surullisimmista Lysenkon ajan tutkijakohtaloista on Nikolai Vavilov. Hän oli erinomainen ja lahjakas tutkija, kasvitieteilijä ja geneetikko, joka erikoistui kasvien immunologiaan ja viljelykasvien geneettisten ominaisuuksien tutkimiseen ja niiden jalostamiseen. 


Vavilov oli Lysenkon aikalainen, ja geneetikkona (sekä pätevänä tutkijana) Lysenkon kannalta vaarallinen. Siksi Vavilov vangittiin vuonna 1940 ja tuomittiin kuolemaan isänmaanpetturuudesta ja tuholaistoiminnasta. Tuomio lievennettiin 20 vuoden vankeudeksi, mutta Vavilov kuoli jo kolmen vuoden kuluttua tuomiostaan aliravitsemukseen vankilassa. Yllä on hänen vankilakuvansa Vavilov-museossa Moskovassa.

 

PS. Jotkut huomauttavat, että vernalisaatio ei ollutkaan ihan täyttä soopaa. Viimeaikainen tutkimus epigenetiikassa on osoittaunut, että hankitut ominaisuudet voivatkin vaikuttaa jossain määrin perimään. Vaikutus on kuitenkin paljon pienempi kuin Lysenko lupasi, ja lisäksi Lysenkon perustelut vernalisaatiolle eivät kestä tietellistä valoa laisinkaan.

 

 

 

Tiedetöppäysjoulukalenteri

Tiedetuubin joulukalenteri vuonna 2019 esittelee tieteellisiä töppäyksiä sekä erehdyksiä: tietoisia huijauksia, puhtaita vahinkoja ja myös varsin onnekkaiksi osoittautuneita epäonnistumisia. Ne auttavat myös ymmärtämään miten tiede toimii – ja että tutkijatkin ovat ihmisiä.

Kaikki avautuneet luukut ovat täällä.