Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella on toiminnassa robotti, jonka me kaikki varmaankin haluaisimme kotiin: laitteen nimi on BRETT, eli Berkeleyn robotti tylsien toimien tekemistä varten (Berkeley Robot for the Elimination of Tedious Tasks), ja nimi kertoo kaiken siitä mihin tutkijat ovat sen toivottavasti pystyvän.

Suuri osa kotitalouksien tylsistä toimista on kuitenkin aika monimutkaisia ja ne vaativat varsin paljon älykkyyttä. Kyse on aika usein eräänlaisesta palikkatestistä: pitää löytää samankaltaisia esineitä ja tehdä niille jotain, ja toistaa samaa monta kertaa, paitsi hyvin harvoin esineet ovat aian samanlaisia ja tarkasti ennalta määritetyillä paikoillaan.

Koska kaikkia arkisen elämän tehtäviä ei kerta kaikkiaan voi opettaa robotille ennalta, onkin hankkeen tärkein päämäärä kehittää robotille kyky yrittää ja oppia erehdyksistään. Algoritmien suunnittelijoiden kannalta kyse on oikeastaan siitä, että robotti käsketään yrittämään jotain asiaa uudelleen ja uudelleen hieman eri tavoilla, kunnes tehtävä onnistuu.

Eräs tällainen esimerkki on palasista koostuvan lelun kokoaminen.  Robotti voi ensin kuvata osia eri puolilta ja hahmottaa millaisista osista on kyse. Tekoälyn avulla se pohtii erilaisia tapoja liittää osia toisiinsa ja siirtyy sitten koettamaan näitä.

Berkeleyn tutkijaryhmä kertoi tänään Seattlessa pidettävässä robotiikan ja automaation konferenssissa saavuttaneensa tässä läpimurron. BRETT onnistuu tekemään sille uusia tehtäviä itsenäisesti yrityksen ja erehdyksen metodilla; robotti laitettiin esimerkiksi ripustamaan vaatteita henkareissa tangolle  ilman, että sille on kerrottu tietoja ympäristöstään tai tangon sekä ripustimien sijainneista. 

Periaatteessa siis BRETT voidaan laittaa vain huoneeseen ja kertoa sille, että “laita vaatteet roikkumaan”. Kun ajatellaan tulevaisuuden kotirobotteja, on tämä erittäin tärkeä askel eteenpäin. Niiden täytyy pystyä itse keksimään miten asiat tehdään, hahmottamaan paikkansa tilassa ja määrittämään käsivarsiensa liikeradat tilassa. Ja muodostamaan sitten tehtäväsarjan, jonka muistamalla ja muokkaamalla robotti pystyy suoriutumaan vastaavanlaisista tehtävistä hieman eri tilanteissa.

Päivitys 25.5. klo 18:05. Lentoa on lykätty toistaiseksi sääennusteen muututtua epäsuotuisaksi.

Aurinkovoimalla ympäri maailman lentävä Solar Impulse -lentokone on ollut jo lähes kuukauden maassa, odottamassa Kiinan Nankingissä sopivia olosuhteita matkan kenties vaarallisimmalle lennolle: kuusi vuorokautta kestävälle yksinlennolle Kiinasta Havaijille.

Solar Impulse on erittäin kevyt (vain katumaasturin luokkaa), suurikokoinen (siipien kärkiväli on pitempi kuin Boeing 747 Jumbo-Jetillä) ja periaatteessa alitehoinen, yksipaikkainen lentokone, joten lennosta tulee haastava. 

Lennon aikana kone käyttää ainoastaan akuissaan olevaa ja aurinkokennojen tuottamaa sähkövirtaa. Jos kaikki sujuu hyvin, ei koneella ole mitään ongelmia, sillä sen akkujen kapasiteetti, moottorien teho ja aurinkopaneelien sähköntuotto on laskettu enemmän kuin tarkasti; teknisesti kone pystyy lentämään vaikka viikkokausia, kunhan se saa päivisin auringonvaloa.

Aikanaan Espoossa majaansa pitävä Space Systems Finland kertoi olevansa Suomen suurin pelkästään avaruusalalla toimiva yritys. Nyt tilanne on toinen, sillä vaikka yhtiö on edelleen tukevasti avaruudessa, on sen toimintojen pääosa aivan maanpäällisissä toimissa. 

Näillä kahdella on kuitenkin yhteys: nykyisin melkein kaikissa laitteissa pölynimureista kansainväliseen avaruusasemaan on tietokoneita, ja niiden toimintaa ohjaavat tietokoneohjelmat. Kriittisissä laitteissa, joiden tulee toimia varmasti, luotettavasti ja turvallisesti, pitää käyttää aivan yhtä varmoja, luotettavia ja turvallisia ohjelmia.

Nämä ohjelmat ovat olleet SSF:n erikoisalaa alusta alkaen.

Syntyi Mars-munasta

Space Systems Finlandin juuret ovat vuodessa 1989, jolloin Seppo Korpela perusti sen tekemään ohjelmistoja tuolloin Suomessa kehitteillä oleviin tieteellisiin avaruuslaitteisiin. Mittatilauksena tiettyyn tarkoitukseen tehdyt laitteet vaativat yhtä lailla räätälöidyt ohjelmistot. 

Suomi oli neuvottelemassa liittymisestä Euroopan avaruusjärjestöön ja tekemässä mittalaitteita neuvostoliittolaisiin Mars-luotaimiin, joten kysyntää avaruuskoodille oli hyvin.

Näiden hankkeiden joukossa oli monta toteutumatonta ideaa, kuten Marsiin lähetettäväksi suunniteltu sääasema MetEgg. Nämä kuitenkin auttoivat kehittämään tietotaitoa, jota tarvittiin myöhemmin merkittävissä ja vastuunalaisissa tilauksissa ESAsta. 

SSF teki ohelmia esimerkiksi Herschel-ja Planck-avaruusobservatorioihin sekä Maan gravitaatiokenttää mitanneeseen GOCE-satelliittiin. GOCEn päätietokone hyrräsi kokonaan SSF:n ohjelman varassa, ja se  Nyt rakennettava Galileo-paikannussatelliittijärjestelmä luottaa myös espoolaiskoodiin.

Kehitteillä olevat uuden sukupolven Meteosat-sääsatelliitit ja Merkuriukseen ensi vuonna laukaistava BepiColombo pitävät sisällään myös SSF:n ohjelmistoja, joten yhtiö on edelleen nimensä veroinen avaruusyritys.

Jätteiden ja tähteiden käyttö energiantuotannossa ja biopolttoaineiden raaka-aineina on voimakkaassa kasvussa. Fossiiliset polttoaineet korvataan enenevissä määrin uusiutuvilla ja Suomi on eturintamassa ottamassa näihin liittyviä teknologioita käyttöönsä.

Yli puolet Suomen nykyisestä biotaloudesta perustuu metsiin, mutta yhä tärkeämpi osa sitä on jätteiden ja teollisten sivuvirtojen hyödyntäminen eli ns. kiertotalous. Kiertotaloudessa jätteitä ei synny tai jos syntyy, ne käytetään raaka-aineina uusien tuotteitten valmistukseen. 

"Kaikki kierrätykseen kelpaamaton kannattaa hyödyntää energiana", sanoo Fortumin lämpödivisioonaan johtaja Jouni Haikarainen.

Jätteen osuus lämmöntuotannossa Euroopassa on kasvussa, samoin biopolttoaineiden kysyntä. Siihen suuntaan mekin kehitämme toimintaamme."

Fortum on jätteen energiahyötykäytössä pohjoismaiden johtavia yrityksiä. Yhtiö avasi viime vuonna peräti neljä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosta Itämeren alueella. Ruotsin Högdalenin voimalan se otti käyttöön jo 1970-luvulla.

"Jäte on energiayhtiön kannalta mielenkiintoinen polttoaine. Jätteenpoltto on hänen mukaansa yleistä Keski-Euroopassa, mutta siitä syntyvää lämpöä ei siellä vielä hyödynnetä tehokkaasti."

Tähteistä biopolttoaineita

Fortumin lisäksi myös Neste Oil kuuluu Suomen näkyviin biotalouden vetureihin. Puoliksi valtion omistuksessa olevan yhtiön menestystuote on NExBTL-biodiesel.

Tähteiden osuus Neste Oilin biopolttoaineiden raaka-aineissa on jatkuvassa kasvussa. Vuoden 2014 alkupuolella niiden osuus nousi jo 62 prosenttiin. Loppuosa raaka-aineesta on raakapalmuöljyä.

"Kuusi vuotta sitten meillä oli vain yksi raaka-aine: kasviöljyt eli käytännössä palmuöljy", kertoo yhtiön öljytuotteet-liiketoiminnan vastaava johtaja Matti Lehmus.

"Nyt meillä on jo 10 erilaista raaka-ainetta ja tulevaisuudessa tavoitteena on lisätä niiden määrää sekä löytää täysin uusia raaka-ainemahdollisuuksia."

Hänen mukaansa uusin mielenkiintoinen lisä raaka-ainevalikoimaan ovat kalateollisuuden rasvajätteet ja mäntyöljypiki. Seuraava uusi raaka-aine voisi olla käytetyt paistorasvat, joiden mahdollisuuksia tutkitaan yhtiössä parhaillaan.

"Tulevaisuudessa myös maa- ja metsätalouden tähdevirrat, kuten olki ja harvennushakkuista saatu puu, ovat mielenkiintoisia potentiaalisia raaka-aineita."

Uusien raaka-aineiden käyttöönotto on silti aina merkittävä teknologinen haaste. Alkuun oli hänen mukaansa myös vaikeaa löytää uusia hyödynnettäviä sivuvirtoja, jotka täyttäisivät tiukat laatuvaatimukset.

Yhtiö kerää raaka-aineet toistaiseksi monista lähteistä ja merkittäviltä osin ulkomailta, mutta Lehmus uskoo, että tulevaisuudessa myös kotimaisten raaka-aineiden osuus voi nousta, kun teknologiakehityksen etenee.

Aalto-yliopisto on esimerkiksi kehittänyt yhteistyössä Neste Oilin kanssa prosessia, jossa hiilihydraatit muutetaan mikrobien avulla öljyksi. Tähteitä ja jätteitä raaka-aineenaan hyödyntävästä prosessista voitaisiin Suomessa kehittää suuren mittaluokan teollinen prosessi.

Kiertelin viime syyskuussa Moskovan tiedepiirejä ja eräs vierailukohteista oli Moskovan valtionyliopiston kampuksella sijainnut Lomonosov-supertietokone. Upea laite, mistä venäläiset isännät olivat syystäkin ylpeitä. 

Tosin venäläisen T-Platform -yhtiön koneen tekemisessä käyttämät prosessorit ovat läntistä tekoa: koneen aivoina on yli 12000 kappaletta Intelin Xeon X5570 ja X5670 -sirua sekä NVIDIA X2070 -grafiikkaprosessoreita. Pian nämäkin voidaan (ainakin periaatteessa) korvata venäläisillä tuotteilla, sillä itänaapurin kokenut prosessorintekijä Moscow Center of SPARC Technologies (MCST) -yhtiö ilmoitti perjantaina alkavansa valmistamaan itse suunnittelemiaan ja kehittämiään Xeonia vastaavia mikroprosessoreita käyttäviä tietokoneita ja klusterikomponentteja. 

Prosessori on nimeltään Elbrus-4C ja yhtiön tiedotteen mukaan (linkki venäjäksi) kyseessä on tehokkain Venäjällä tehty prosessori. Se vastaa teholtaan Intelin Core i3- ja Core i5 -suorittimia, ja sitä voidaan käyttää niin yksittäisissä tietokoneissa, servereissä ja Lomonosovin kaltaisissa tietokoneklustereissa.

Yhtiö julkisti samalla oman prosessoria käyttävän mikrotietokoneen, Elbrus ARM-401:n. Toistaiseksi konetta ei myydä yksityishenkilöille, vaan se on tarkoitettu ennen kaikkea viranomaisten, hallinnon, tutkimuslaitosten ja yritysten käyttöön.

Elbrus-4C:ssä on neljä ydintä ja sen viivaleveys on 65 nanometriä. Se on siis tässä suhteessa huomattavasti läntisiä jäljessä, sillä nykyiset esimerkiksi Intelin valmistamat prosessorit ovat 14 nanometrin arkkitehtuuria. Niissä on siis paljon tiiviimmässä komponentteja.

MCST sai prosessorinsa suunnittelun valmiiksi jo vuosi sitten keväällä ja prosessorin massatuotanto alkoi syksyllä 2014. 

Vaikka prosessorin ja sitä käyttävien laitteiden tekemisen voi nähdä osana kehitystä, missä Venäjällä halutaan kehittää “länsimaista” riippumatonta tekniikkaa, on se myös samalla looginen kehitys MCST:n tekemässä työssä; yhtiön juuret ulottuvat Neuvostoliiton ajalle ja sen tekemä työ oli sen verran hyvää, että Intel palkkasi 500 sen työntekijää Moskovan toimipisteeseensä vuonna 2004. 

Elbrus-4C on saamassa jo myös seuraajan. Elbrus-8C:ssä on kahdeksan ydintä, sen viivaleveys on 28 nm ja normaali kellotaajuus 3,3 GHz. Kehitystyö aloitettiin viime vuonna ja se edennee tuotantoon vielä tänä vuonna – olettaen, että Venäjälle saadaan näin tarkkaan tekemiseen tarvittavat tuotantolinjat.

Eurooppalainen ilmailujätti Airbus on päättänyt aloittaa sähkölentokoneiden tuotannon. Kyseessä on vuonna 2011 esitellyn, kaksipaikkaisen konseptikoneen E-Fanin paranneltu tuotantoversio, joita on tulossa kaksi eri kokoista: kaksipaikkainen E-fan 2.0 ja nelipaikkainen E-Fan 4.0.

E-Fan on kahdella sähkömoottorin pyörittämällä puhallinpotkurilla  varustettu kone, joka perustuu tekniikkaan, jota Airbus on tutkinut jo vuosien ajan erilaisin koekonein. Kyseessä olisi ensimmäinen tuotantoon tuleva, normaaliin yleis- ja koulukonekäyttöön tuleva sähkölentokone. 

Ensimmäisenä vuonna 2018 tuotantoon tulevan kaksipaikkaisen version siipien kärkiväli on yhdeksän metriä, massa noin 550 kiloa ja matkalentonopeus 160 km/h. Koneen olennaisin ero (sähkökäyttöisyyden lisäksi) on sen hiljaisuus: se päästää lentäessään vain pientä potkurihurinaa sekä aerodynaamista suhinaa.

Koneen litiumioniakut sijaitsevat siivissä ja niistä riittää virtaa ensi vaiheessa 45 minuutin lentoon. Kone ei siis sovellu pitkänmatkanlentoon, mutta sen sijaan esimerkiksi lyhyitä lentoja tekeväksi koulukoneeksi erinomaisesti. Akkutekniikan kehittyessä toki lentoaika ja -matka luonnollisesti paranevat.

Tämä näyttää suuntaa, joka pelottaa varmasti sähköyhtiöitä: joka kotiin asennettava akku, josta riittää voimaa pitkäksi aikaa ja jota voi ladata vaikkapa aurinkopaneeleilla. 

Kodit eivät olisi enää verkkovirran päässä, vaan ne olisivat vapaita.

Sähköautovalmistaja Tesla ja sen perustaja sekä johtaja Elon Musk julkisivat perjantaina Los Angelesissa Tesla Powerwall -akun, koteihin ja pienyrityksiin tarkoitetun seinään asennettavan litiumioniakun, sekä sen isomman version, Tesla Powerpackin, mikä kykenee säilömään enemmän virtaa. 

Itse autofirma ei kuitenkaan ala valmistaa näitä, vaan niitä varten perustetaan oma yritys: Tesla Energy. Voi olla, että siitä tulee pian emoaan suurempi ja tärkeämpi firma.

Joissain artikkeleissa julkistettujen akkujen on manattu jo olevan ydinvoimaloiden ja muiden suurten, keskitettyjen voimalaitosten lopun alku, mutta tämä on hieman liioittelua. Kyse on kuitenkin merkittävästä askeleesta kohti uudenlaista energia-aikaa. 

Uusiutuvien energialähteiden käytön suurin kompastuskivi tähän mennessä on ollut se, että sähkövirran tallentaminen myöhemmin käytettäväksi on ollut kallista ja hankalaa. Esimerkiksi aurinkopaneelit tuottavat sähköä päivällä, jolloin kulutus kotitalouksissa on vähäisintä. Hyvällä puhurilla tuulivoimaa tulee enemmän kuin olisi tarpeen, mutta tyynellä tuotanto on paljon vähäisempää.

Mikäli tätä vaihtelua voitaisiin tasata mahdollisimman lähellä paikkaa, missä sähköä käytetään – kuten kodeissa – olisi esimerkiksi aurinkovoima huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto. Pulaahan päivänpaisteesta ei ole, ja paneelit tuottavat virtaa myös pilvisinä päivinä, tosin luonnollisesti kirkkaita kesäpäiviä vähemmän.

Tämä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta: saksalaisinsinöörit ovat keksineet tavan tehdä dieselpolttoainetta ilman hiilidioksidista.

Autovalmistaja Audin tiedotteen mukaan Dresdenissä oleva koelaitos tuottaa parhaillaan dieseliä vedestä ja hiilidioksidista käyttäen voimanlähteenään uusiutuvia energianlähteitä. Koska Saksan opetus- ja tutkimusasioista vastaavaa ministeriä Johanna Wankaa kyytivä virka-auto käyttää tätä nyt polttoaineenaan, näyttää tekniikka todella toimivan.

Yhtiö kutsuu polttoainetta "e-dieseliksi" ja sen valmistamisesta vastaa dresdeniläinen cleantech-yhtiö Sunfire, jonka koelaitos tuottaa parhaillaan 160 litraa synteettistä polttoainetta vuorokaudessa. Pohjana sen tekemisessä on eräänlainen keinotekoinen raakaöljy, jota yhtiöt nimittävät "blue crudeksi", siniseksi raakaöljyksi.

Ensimmäisessä vaiheessa vedestä tehdään elektrolyysin avulla vetyä ja happea, periaatteessa samaan tapaan kuin koulussa kemiantunneilla sähkövirran avulla. Koelaitoksessa käytettävä sähkö on tiedotteen mukaan peräisin tuulivoimaloista, aurinkopaneeleista tai vesivoimaloista, mutta luonnollisesti prosessin kannalta mikä tahansa sähkövirta käy.

Vety sekoitetaan ilmasta otetusta hiilidioksidista tuotetun hiilimonoksidin kanssa. Vety ja hiilimonoksidi reagoivat korkeassa lämpötilassa ja suuressa paineessa siten, että tuloksena on pitkäketjuisia hiilivetyketjuja, jotka muodostavat perusmönjän, keinotekoisen raakaöljyn. Sitä voidaan sen jälkeen tislata lähes samaan tapaan kuin normaalia raakaöljyä.

Japanilainen magneettilevitaatiojuna teki tänään junien nopeuden maailmanennätyksen kiitämällä 603 kilometrin tuntinopeudella koeradallaan Fuji-vuoren luona Tokion lounaispuolella.

L0-niminen koejuna kuljetti mukanaan 49 Keski-Japanin rautatieyhtiön työntekijää, jotka kuvailivat kyytiä tasaiseksi ja mukavaksi. Matkustajien mukaan matkanteko muuttui sitä sulavammaksi, mitä nopeammin juna kulki.

Ennätysnopeutta juna spurttasi vain 1,8 kilometrin verran, johon se käytti 11 sekuntia. Muulloin juna kulki rauhallisempaa, noin 550 km/h:n nopeutta. Viime viikolla junalla uskallettiin ajaa jo 590 kilometriä tunnissa, mutta koska tähtäimessä oli yli 600 km/h:n vauhti, siitä ei tiedotettu laajemmin.

Samalla junalla tehtiin myös edellinen junien nopeusennätyksen vuonna 2003. Silloin sen nopeus oli 581 km/h.

Juna, joka leijuu

Ennätysjuna käyttää maglev-tekniikkaa, eli se leijuu ilmassa noin 10 cm:n korkeudessa voimakkaiden magneettien varassa. Magneeteilla paitsi pidetään juna ilmassa, niin  myös ohjataan sitä pysymään radallaan sekä kiihdytetään eteenpäin. Koska juna ei kosketa maata, se voi kulkea lentokonemaisella nopeudella.

Tekniikka on hankalaa ja kallista, koska se vaatii erityisesti rakennetun, magneeteilla varustetun radan. Magneettien hallinta on tarkkaa ja junassa pitää olla alla myös pyörät siltä varalta, että magneettien noste lakkaa ja se putoaa alas kiskolleen.

Suomessa metsät ovat merkittävä luonnonvara, ja ne kasvavat yli 100 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos me tiedämme tarkasti millaista puuta metsissämme kasvaa, voimme tehostaa metsänhoitoa ja tehdä tarkempaan tietoon perustuvia päätöksiä puuvarojen käytöstä.

TTY:n matematiikan laitoksella on kehitetty uusi metsien 3D-mallinnusmenetelmä. Sen avulla pystytään nopeasti tuottamaan valtava määrä yksityiskohtaista, metsänomistajille ja metsäteollisuudelle rahan arvoista tietoa metsän jokaisesta yksittäisestä puusta. 

Tarkka, kolmiulotteinen malli jokaisesta puusta

Puiden mallinnuksessa käytetään hyväksi laserskannauksella kerättyä dataa. Metsässä tuhannet puut laserkeilataan kymmenistä eri paikoista kameran kaltaisella laitteella, jonka pyörivä peili heijastaa lasersäteitä. Jokaisesta puusta kertyy miljoonia pikseleitä mittauspistedataa, joista muodostuva pistepilvi käsitellään digitaalisesti. Ensimmäistä kertaa pistepilvestä voidaan nyt tehdä kolmiulotteinen rakennemalli jokaiselle puulle. Se kertoo tarkasti millaista puumateriaalia metsässä on, ja mihin tarkoitukseen sitä voi käyttää.

"Kyseessä on ensimmäinen operatiivisesti tehokas, teollisessa mittakaavassa toimiva 3D-mallinnus", kertoo professori Mikko Kaasalainen matematiikan laitoksen inversio-ongelmien tutkimusryhmästä. 

"Kukaan muu maailmassa ei pysty tekemään mallinnusta kokonaisesta metsästä tässä mittakaavassa. Parista hehtaarista metsää voidaan tuottaa mallinnus saman päivän aikana."

"Datan analyysi ja siitä saatu informaatio on tässä menetelmässä viety aivan uudelle tasolle. Metsän omistajat, viranomaiset ja kansalaisjärjestöt voivat jatkossa hyödyntää puiden mittaustuloksia myös hiilijalanjäljen laskemisessa."

"Tämä on ainoa tapa, jolla hiilijalanjälki voidaan laskea tarkasti", Kaasalainen sanoo.

Uusi 3D-mallinnusmenetelmä on herättänyt paljon kiinnostusta suomalaisten metsäalan toimijoiden ja yritysten keskuudessa.

Kaasalaisen tutkimusryhmä on kehittämässä myös 4D-mallia, jonka avulla voi ennustaa miten metsä kasvaa. Sen avulla voisi katsoa mitä tapahtuu, jos metsästä hakattaisiin pois tietty määrä puita.

Big dataa kerätään metsistä

TTY on mukana kehittämässä kansallista metsäalan infrastruktuuria Forest Big Data -hankkeessa. Siinä tehostetaan menetelmiä, joilla hankitaan ja käsitellään tietoa Suomen metsien puustosta ja niiden kasvuolosuhteista.

Professori Risto Ritala TTY:n systeemitekniikan laitokselta on mukana Forest Big Data -hankkeessa. Siinä kehitetään menetelmiä, joilla saadaan tarkempaa tietoa Suomen metsien puista ja niiden kasvuolosuhteista. 

"Hankkeessa luodaan perustaa uudelle ja kattavalle metsävarojen tietojärjestelmälle, jolla saataisiin entistä tarkempaa ja ajantasaisempaa tietoa metsäomaisuuden hallintaa, puukauppaa, puun korjausta ja kuljetusta, metsänhoitotyötä ja metsäntutkimusta varten", toteaa Ritala.

"Tietoa Suomen metsistä kerätään jo nyt sekä satelliittikuvauksella että lentokoneilla, jotka mittaavat puustoa skannaamalla sitä laserkeilauksella ilmasta käsin. Metsävaratietoa voisi myös kerätä älykkäillä metsätyökoneilla istutetun metsän ensiharvennuksen yhteydessä. Näin saataisiin tietoa puustosta 16 x 16 metrin kokoisen ruudukon tarkkuudella."

TTY:n tehtävänä Forest Big Data -hankkeessa on kehittää menetelmiä, joilla yhdistetään ja ajantasaistetaan metsien laserkuvausdataa, metsäkoneiden tuottamaa dataa sekä Metsäntutkimuslaitoksen laajoissa alueellisissa tietokannoissa olevaa dataa.

Tämä TTY:n tiedotuksessa Leena Koskenlaakson kirjoitama juttu on julkaistu TTY:n Rajapinta-lehdessä 1/2015.