Julistimme heinäkuun alussa avoimeksi kesäkuvakisan ja pyysimme arvoisaa yleisöämme lähettämään elokuun loppuun mennessä kuvia, joissa on jotain kummallista: ilmiöitä, arvoituksellisia tapahtumia tai yksinkertaisesti jännittäviä asioita, joita emme pystyisi selittämään.

Ja saimmekin koko joukon erittäin kiinnostavia kuvia. Kiitos niistä!

Kaikenkaikkiaan yli 30 otosta, joissa tosiaankin on kaikenlaista todella kiinnostavista ilmakehän ilmiöistä aina hienosti tehtyihin kuvamanipulaatioihin, joiden kanssa olemme vieläkin hieman ymmällämme. Mutta ainakin oletamme, että pystymme selittämään – ainakin yleisellä tasolla – kaikki kuvat.

Julkaisemme tästä alkaen kuvia yksi kerrallaan ja tarjoamme niille selityksemme. Kuvissa on kommentointimahdollisuus ja toivommekin vilkasta keskustelua siitä onko selityksemme oikea. Jos se osoittautuu vääräksi tai liian yleiseksi, niin siinä tapauksessa kirjapalkinto lähtee matkaan. Lopulta myös kuvalle, josta on tykätty, mistä on keskusteltu tai joka on herättänyt eniten tuntemuksia, annetaan kuvan aiheeseen sopiva kirjapalkinto.

Kuvat julkaistaan myös Facebookissa sivullamme sekä Twitterissä omassa feedissämme, missä kuvista voi myös keskustella.

Tämän ensimmäisen julkaistavan kuvan on ottanut Keijo Luoto, joka totesi kuvastaan vain yksinkertaisesti: "Tässä olisi selitettävää. Koivunlehti on mittakaavana. Selitettävä mötikkä löytyi maaperästä."

Kyseessä voisi olla lievästi ylikypsentynyt leivonnainen tai keramiikkateos, mutta jos mötikkä löytyi maaperästä, on se todennäköisemmin luontoperäinen – ei ihmisen tekemä. Niinpä ehdotamme kääpää, koska ne saattavat olla toisinaan omituisen muotoisia, koko täsmää myös ja väri on hieman kääpämäinen. Samoin pinta näyttää puumaiselta.

Siis: tässä on kääpä. Vai onko?

Päivitys 9. syyskuuta: Kyseessä ei nähtävästi ole kääpä. Selvittely jatkuu Facebookissa. Kun salaisuus selviää, se päivitetään tännekin!

Päivän kuvassa on huimalta näyttävä leväkukinta Itämerellä, jonka ESAn Sentinel-2A -satellitti kuvasi elokuun 7. päivänä. 

Kun viileähkön kesän jälkeen lämpimät päivät Pohjolassa koittivat, alkoi meressä olevat pienet levät (jotka itse asiassa ovat suurelta osin syanobakteerien massaesiintymisiä, eivät varsinaisia leviä) lisääntyä voimakkaasti. Kun Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä, laivoissa oleviin ilmaisimiin perustuva, toistaiseksi kokeellinen levävaroitusjärjestelmä Alg@line raportoi keskisellä Itämerellä olevista levälautoista, otti Sentinel-2A avaruudesta kuvan alueesta tarkalla kamerallaan.

Kuva näyttää noin 10 metriä kooltaan olevia yksityiskohtia, ja siinä näkyy selvästi mm. spiraalimaisen leväkukinnan keskellä kulkeva laiva. Vihertävänkeltaisessa levämassassa on selvästi havaittavissa paikallisia piirteitä sekä luonnollisesti kukinnan merivirtojen mukaan muodostuva yleisrakenne. Se, että kyseessä on oikeasti elävä, meren pinnalla oleva massa, välittyy selvästi kuvasta. Jopa laivan potkuripyörteet erottuvat kuvasta hyvin.

Levät, ja etenkin syanobakteerit alkavat lisääntyä voimakkaasti lämpimässä vedessä Auringon paistaessa, kun vedessä on runsaasti ravinteita ja meren pinta on rauhallinen. Laajamittaiset levälautat eivät aavalla ulapalla ollessaan haittaa juuri muuta kuin merenkulkua, mutta rannalle ajautuessaan ne tukahduttavat muuta elämää sekä aiheuttavat haittaa niin maataloudelle kuin turismillekin, kun uimarantoja joudutaan sulkemaan. Pahimmillaan leväkukinnat synnyttävät myös metaania jopa siinä määrin, että levän luona olevat ihmiset tai eläimet ovat vaarassa tukehtua.

Itse leväkukinta voi olla myös myrkyllistä, minkä vuoksi kukintoja tarkkaillaan ja analysoidaan tehokkaasti. 

Siinä missä laivat voivat kerätä erinomaisen hyvää tietoa paikan päältä ja ottaa näytteitä levästä, ei niillä saada laajamittaista kuvaa tilanteesta. Tässä avaruudessa olevat satelliitit, ja etenkin rutiininomaiseen ympäristön tarkkailuun tehty Sentinel-2 ovat erittäin hyödyllisiä. Sentinel-2 pystyy kuvaamaan ja tutkimaan allaan olevaa maata, merta ja jäätiköitä eri aallonpituuksilla ja vaikka satelliitin havaintolaitteet on viritetty ennen kaikkea maa-alueiden katsomiseen, toimivat ne erinomaisesti myös merten sekä niiden ilmiöiden tarkkailussa.

Sentinel-2A on ensimmäinen kahdesta laukaistavaksi suunnitellusta Sentinel-2 -satelliitista ja se lähetettiin kiertämään Maata 23. kesäkuuta osana eurooppalaista Copernicus-ohjelmaa. Se täydentää avaruudessa jo olevan Sentinel-1:n tutkahavaintoja, ja kun kumpikin satelliitti saa seurakseen vielä toiset samanlaiset, pystyy Eurooppa havaitsemaan koko maapalloa tehokkaasti lähes koska vain kaikissa olosuhteissa.

Ja tästä on suurta hyötyä myös meille suomalaisille, kuten esimerkiksi leväkukintojen seurannassa.

Päivä kuva tulee Australiasta läheltä pääkaupunki Canberraa, mistä sikäläinen eläinsuolejuyhdistys pelasti laumastaan erkaantuneen lampaan. Villan tuottamiseen kehitetty lammas vaatii säännöllisen keritsemisen, sillä muutoin tuloksena on juuri tällainen hurja villamöhkäle.

Australian kuninkaallisen eläinsuojeluyhdistyksen RSPCA:n mukaan he saivat ilmoituksen Mulliganin tasangon luona olleesta epätavallisen suuresta lampaasta ja yhdistys lähti sitä etsimään. Se löydettiin ja kiidätettiin turvaan.

Villa ei ainoastaan haittaa lampaan elämää, vaan se voi myös olla sille hyvin vaarallista. Siksi siitä piti päästä eroon. Niinpä yhdistys alkoi etsiä tarpeeksi kyvykästä keritsijää, joka pystyisi leikkaamaan villan turvallisesti pois lampaan päältä.

Apuun saatiin palkittu keritsijä Ian Elkins, jolta kesti 45 minuuttia suristaa eläin irti sitä ympäröivästä villapehkosta. Villa saatiin irti yhtenä kappaleena ja sen massa oli alustavasti mitattuna noin 40 kg.

Näin ollen se näyttää olevan maailmanennätys. sillä Guinnessin ennätyskirjan mukaan suurin keritty villamäärä on 28,9 kg, joka saatiin tammikuussa 2014 uusiseelantilaislampaalta nimeltä Big Ben.

Sanomalehti Canberra Timesin nettisivuilla on video lampaan keritsemisestä. Jos kaipaat lisää tietoa lampaan kerinnästä yleisesti, niin sitä löytyy mm. täältä.

Kuva: RSPCA Australia

Syksy on aamusumujen aikaa. Siinä missä kesäistä taivasta koristaa usein iltapäiväkuuron väistyessä kirkasvärinen sateenkaari, syysaamuna kannattaa kurkistella taivaalle sumukaaren toivossa.

Sumukaari syntyy samalla tavalla kuin sateenkaari – eli auringonvalon taittuessa ja heijastuessa vesipisaroissa – mutta se on harvinaisempi ilmestys, sillä auringonpaiste ja sumu eivät ole kovin yleinen eivätkä etenkään pitkäikäinen yhdistelmä. 

Sumukaari näkyy sateenkaaren tavoin Auringon vastapisteen ympärillä. Sateenkaaren värit ovat sitä kirkkaammat mitä isommissa pisaroissa valo taittuu ja heijastuu. Sama sääntö pätee myös toiseen suuntaan: pisaroiden koon pienentyessä värit haalistuvat. 

Sumu muodostuu sateen tavoin vesipisaroista, mutta ilmassa leijuvat pisarat ovat usein niin pieniä – läpimitaltaan alle 0,05 millimetriä – että sumukaari on yleensä pilvenvalkoinen. Toisinaan voi nähdä kaaren toisessa reunassa korkeintaan aavistuksen sinertävästä ja toisessa reunassa punaisesta väristä. 

Oivalliset olosuhteet sumukaaren näkymiseen ovat korkeahkolla paikalla, jolta avautuu näkymä sumun verhoamaan, alempana olevaan maisemaan. Tietysti edellytyksenä on myös selän takaa tuleva auringonpaiste. Onnenkantamoinenkaan ei ole haitaksi, sillä Aurinko saa sumun katoamaan nopeasti: on oltava oikealla paikalla oikeaan aikaan.

Piirroksissa pisara on aina pisaran muotoinen, mutta oikeasti vapaasti putoava pisara on yllä olevan litteän näköinen.

Asiaa on tutkittu useammissa paikoissa ympäri maailman, mutta niin tehtiin myös Manchesterin yliopistossa 1970-luvulla. Siellä kehitettiin Clive Saundersin johdolla erityinen tuulitunneli, mihin yksi vesipisara saatiin ikään kuin leijumaan paikallaan, jolloin se pystyttiin kuvaamaan hyvin.

Taiteilija Alistair McClymont innostui tästä tutkimuksesta ja alkoi 2010-luvun alussa kuvaamaan myös itse vesipisaroita. Hän otti yhteyttä Saundersiin ja rakensi itse uuden, nykyaikaisemman version pisarakamerasta. 

Päivän kuvana onkin yksi hänen vuonna 2012 julkistamistaan ja näyttelyssä olleista kuvista. Siitäkin näkee hyvin, että pisara on itse asiassa litteä: tämä johtuu siitä, että pisarassa olevassa vedessä on pintajännitys, joka pitää pisaran koossa, mutta samalla alhaalta tuleva ilmavirta litistää pisaraa juuri siitä suunnasta. Mitä suurempi pisara on, sitä litteämpi siitä tulee, kuten oikalla oleva piirros osoittaa.

Kerroimme muuten sateeseen liittyen viime vuonna miksi sateen jälkeen tuoksuu hyvältä. Juttu löytyy täältä.

Otsikkokuva: Alistair McClymont

Kreikkalainen valokuvaaja Chris Kotsiopoulos oli kuvaamassa täydellistä kuunpimennystä 15. kesäkuuta 2011 Ikarian saarella Aegeanmerellä lähellä Turkin rajaa, kun pimennyksen kuvaamisen aikaan alkoi horisontissa kehittyä ukkosmyrsky. Niinpä Chris suuntasi kameransa kohti ukkosta, kun se vyöryi lähemmäksi, ja otti 70 valotusajaltaan 20 sekuntia ollutta kuvaa. Näistä hän koosti tämän hieman yli 20 minuutin ajanjakson tapahtumia esittelevän kuvan. Yli sadasta näkyvästä salamasta suurin osa iski pilvistä maahan.

Salamoinnin ja ukkosen synnystä sekä niihin liittyvistä uskomuksista voi lukea toisesta artikkelistamme.

Kuva julkaistiin helmikuussa 2012 Earth Science Picture of the Day -sivustolla. Siellä julkaistaan "päivän maapallontutkimuskuvia" NASAn Goddardin avaruuskeskuksen Kaukokartoitustoimiston ja sen kanssa yhteistyössä olevien yliopistojen toimesta.

Tiedetuubissa kuva julkastiin alunperin 25.8.2013.

Kuva: EPOD - Chris Kotsiopoulos

Ravustuskausi on meneillään ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Samoin jatkuvat rapujuhlat, ja kenties nämä elokuun lopun jo hämärät illat ovat parkaita hetkiä rapujen kanssa juhlimiseen.

Rapujuhlien kunniaksi tarjoilemmekin kymmen knoppitietoa ravuista, joilla on hyvä ryydittää keskustelua siinä kuorien kanssa ahertaessa, snapsia ottaessa ja heelangooria laulaessa.

1. Rapu on hyvin vanha eläin. Vanhimmat löydetyt merkit ravuista on Australiasta 115 miljoonan vuoden takaa.

2. Kun rapu kasvaa, se ryömii ulos vanhasta kuorestaan ja syö sen, mistä saatavilla mineraaleilla ja ravintoaineilla se kovettaa vanhan kuoren alle kehittyneen uuden, aluksi pehmeän kuoren.

3. Ravut ovat ns. kymmenjalkaisia äyriäisiä, joita on löydetty yli 600 eri lajia sisävesistä. Merissä eläviä rapuja kutsutaan hummereiksi, vaikkakin jotkut kutsuvat ravuiksi kaikkia kymmenjalkaisia.

4. Vaikka rapu on kymmenjalkainen, sillä voi katsoa olevan peräti 19 paria raajoja. Keskiruumiissa olevien viiden raajaparin (joista etummaiset ovat sakset ja neljä seuraavaa ovat kävelyraajoja) lisäksi ravuilla on kaksi paria tuntosarvia sekä ruokailukaluston muodostavat kuusi paria leukaraajoja. Oikeastaan raajoja on vielä enemmän, sillä takaruumiin litteässä osassa on surkastuneita raajoja, pleopodeja, jotka toimivat uintieliminä ja munien kantolaitteena. Viimeisten jaokkeiden raajat, uropodit, muodostavat pyrstön päättökilven kanssa pyrstöviuhkan.

5. Rapu voi kasvattaa kokonaan uuden raajan katkenneen tilalle.

6. Ravun virtsarakko on aivan silmien vieressä.

7. Etenkin eteläisessä Suomessa oleva yleinen täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on maahanmuuttaja: niitä tuotiin 1960-luvulta alkaen Suomeen Pohjois-Amerikasta korvaamaan rapurutolle herkkää alkuperäistä jokirapukantaa. Jokirapu (Astacus astacus) on kotoperäinen laji, joita on ollut täällä viimeisen jääkauden jälkeen. Jokirapuja tavataan aina Ouluun asti ja paikoin jopa sen yläpuolelta, kun taas täplärapujen levinneisyyttä on pyritty rajaamaan Pori-Jyväskylä-Lappeenranta -linjan eteläpuolelle.

8. Rapurutto on Aphanomyces astaci -munasienen aiheuttama tauti, joka tarttuu ravun kuoren pehmeisiin paikkoihin ja tunkeutuu lopulta mm. hermokudokseen. Sieni erittää hermomyrkkyä, mihin rapu lopulta kuolee. Suomessa on ainakin kaksi eri rapuruttokantaa.

9. Erittäin pahasti äyriäisille allergiset saattavat saada oireita jopa hengitysilman kautta niiden kypsennyksestä.

10. Rooman aikaan rapuja söivät lähinnä orjat, koska rapujen ei katsottu olevan ihmisten ruokaa. Myös Suomessa on perinteisesti karsastettu rapuja. Juutalaiset eivät uskonnollisten sääntöjensä mukaan saa syödä lainkaan äyriäisiä, mutta toisaalta papit ovat syöneet rapuja paaston aikana lihan ja kalan korvikkeina.

Lopuksi vielä bonuksena sanat kahteen tunnettuun rapujuhlalauluun:

Georg de Godzinskyn rapulaulu
(sävel: Ukko Nooa )

Rapu tuli, rapu tuli
nyt on elokuu.
Iloitse sä veikko
kohta olet peikko.
Nami, nami, nami, nami
vatsassa nyt soi.
Ota lasi, ota lasi
juo nyt minun kans.
Surut huolet heitä,
rypyt hymyyn peitä.
Ilon, onnen ravut nämä
sydämehen toi.

******
Helan går!

Helan går
sjung hoppfalleri fallerallala,
helan går
sjung hoppfallerallala.
Och den som inte helan tar
han heller inte halvan får.
Helan går!
Sjung hoppfallerallalej!

Päivän kuvassa on tänään Itämerellä vellova suuri sinilevälautta. Suomen ympäristökeskus kertoo tuoreimmassa sinileväraportissaan, että sinileväkukintoja on runsaasti Suomen lounaisilla merialueilla, Suomenlahdella sekä Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkoalueilla, ja että järvillä sinilevien määrä on kasvanut edelleen ja on ajankohtaan nähden keskimääräistä suurempi.

”Runsaat sinileväkukinnat jatkuvat Suomen merialueilla. Levää on sekä veteen sekoittuneena että pintakukintoina erityisesti Selkämeren eteläosissa, pohjoisella varsinaisella Itämerellä ja Suomenlahdella. Koekäytössä olevan ajelehtimisennusteen mukaan Selkämeren levälautat voivat kulkeutua länsirannikon suuntaan lähipäivinä”, sanoo SYKE:n vanhempi tutkija Sanna Suikkanen.

Rannikon havaintopaikoista runsaasti levää on havaittu itäisellä Suomenlahdella Pyhtäällä, Tammion saaristossa ja Haapasaaren ulkomerialueella. Saaristomerellä Kustavin, Turun ja Paimionlahden rannikkoalueilla sekä Hangonselän ja Korppoon saaristoalueilla on lisäksi ollut hieman levää. Sään jatkuessa poutaisena ja heikkotuulisena sinilevätilanne pysynee lähipäivät samankaltaisena.

”Sinilevien pintakukinnat ovat edelleen lisääntyneet järvillä lämpimän sään jatkuessa, ja niiden määrä on ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä suurempi”, kertoo puolestaan samassa sinileväraportissa biologi Satu Maaria Karjalainen.

Sinilevää on havaittu 56 valtakunnallisella havaintopaikalla, joista 41 paikalla on hieman ja 13 paikalla runsaasti sinilevää. Erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja havaittiin edelleen kahdella järvellä, Kaarinan Littoistenjärvellä sekä Lappeenrannan Haapajärvellä. Lisäksi kansalaisilta on tullut muutamia havaintoja runsaista ja erittäin runsaista sinileväkukinnoista Etelä- ja Keski-Suomessa.

Järvien pintavesien lämpötilat ovat pysyneet ajankohdalle tyypillisinä tai 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpinä. Etelä- ja Keski-Suomessa pintaveden lämpötilat ovat 18-21 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa pääosin 17-18 astetta sekä Lapissa 15-16 astetta. Meriveden pintalämpötila on pääosin 16-18 astetta.

 SYKE tarkkailee sinilevää paikan päällä tehtävien havaintojen lisäksi satelliittikuvien avulla, ja otsikkokuvana oleva kuva on otettu amerikkalaisella Landsat-satelliitilla. Kuvia saadaan nyt myös mm. ESAn Sentinel- ja EUMETSATin MetOP-satelliiteilta.

Alla on vielä bonuksena ESAn Envisat-satelliitin ottama kuva eteläiseltä Atlantilta Falkland-saarien (tai Malvinas-saarien, jos asiaa kysyy argentiinalaiselta) luota joulukuulta 2011. Kuvassa suuri ja näyttävä leväkukinta tekee meren pintaan kahdeksikon muotoisen kuvion. Lisää asiaa Envisatin tekemistä sinivelilauttahavainnoista Itämerellä on ESAn sivuilla suomeksi.

Tutkija väittää, että dinosaurukset voidaan mahdollisesti ”herättää henkiin” muokkaamalla niiden lähimmän elävän sukulaisen linnun perimää. Tutkijat ovat jo onnistuneet kehittämään kanan alkiolle dinosaurusmaisen nokan ja hampaat.

Tällaisen dinosauruksen kaltaisen, kanan kokoisen eläimen synnyttäminen on todennäköisesti mahdollista 5-10 vuoden kuluessa tunnetun paleontologin Jack Hornerin (kuva jutun lopussa) mielestä. Horner on toiminut muun muassa Jurassic Park –elokuvasarjan tieteellisenä avustajana.

Hornerin mukaan kanan muuttaminen dinosauruksen kaltaiseksi on mahdollista, mikäli tutkijat onnistuvat kääntämään evoluution taaksepäin. Dinosauruksista kehittyneet linnut kantavat edelleen monia dinosauruksen ominaisuuksia perimässään. On vain löydettävä keino aktivoida nämä ominaisuudet. Seuraavaksi tavoitteena on saada siivet muistuttamaan dinosauruksen eturaajoja ja pyrstö häntää.

Hornerin mukaan ihminen on jalostanut eläimiä käyttöönsä jo kymmeniä tuhansia vuosia, joten asiassa ei ole varsinaisesti mitään uutta. Hän muistuttaa, että esimerkiksi susi on muuttunut aikojen saatossa chihuahuaksi. Hän pitää mahdollisena, että pitkällä aikavälillä jopa Tyrannosaurus Rexin kaltaisen dinosauruksen luominen voisi olla mahdollista. Mutta se kuinka toivottavaa se on, on toinen asia! Ja voiko dinolemmikkiä kutsua varsinaisesti dinosaurukseksi, vai onko se ennemminkin lisävarusteltu kana.

Hornerin näkemyksistä kerrottiin Popular Science –lehdessä.

Otsikkokuvassa on dinosauruslemmikki (Flickr / Stephen Michael Barnett). Alla on Horner ja lintumaisen dinosauruksen luuranko (Paolo Sacchi).

Kuvassa merikotka "kisailee" sääksen kanssa. Kyse lienee reviirin tai ruuan puolustamisesta.

Vaikka kummallakin on terävät tarttumakynnet ja suuri nokka, sääksi jäisi lähitaistelussa auttamatta toiseksi. Vaikka se on maamme kolmanneksi suurin päiväpetolintu, se painaa vain kolmanneksen merikotkasta. Valkoisen sääksen etu on erityisen pitkien ja kapeiden siipien tuoma ketteryys.

Merikotka taas on Suomen päiväpetolinnuista kaikkein suurin. Sen siipien kärkiväli on jopa 2,4 metriä. Painoa suurimmille yksilöille kertyy runsaat 5–6 kiloa.