Viime aikoina elintarvikkeissa on ollut muotia muuttaa e-koodeja suorasanaisiksi, koska näin tuote vaikuttaa luonnonmukaisemmalta. Samalla toisia, kummalliselta vaikuttavia ainesosia halutaan sisältöluetteloissa piilottaa kliinisten e-koodien alle.

Koodeja voi selvittää helposti mm. Eviran nettisivuilla olevalla elintarvikkeiden lisäainelistalla, mutta koodeja sekä niiden kemiallisia nimiä ihmetellessä kannattaa myös muistaa, että kaikki ruokamme on täynnä kemiallisia aineita sekä ... myös geenejä!

Siksi päivän kuvana tänään on pieni kulhollinen metsätuoreita mustikoita, mutta tieteellisen hienostelevasti käytämme niistä nyt nimeä Vaccinium myrtillus ja listaamme mitä kaikkea ne sisältävätkään:

VETTÄ 84%

SOKERIA 10%
fruktoosi 48%
glukoosi 40%
sakkaroosi 2%

KUITUA 2,4%
E460, E461, E462, E464, E467

AMINOHAPPOJA, alle 2%
glutamiinihappo 23%
asparagiinihappo 18%
leusiini 17%
arginiini 8%
alaniini 4%
valiini 4%
glysiini 4%
proliini 4%
isoleusiini 3% 
seriini 3%
treoniini 3%
fenyylialaniini 2%
lysiini 2%
metioniini 2%
tyrosiini 1%
histidiini 1%
systiini 1%
tryptofaani <1%

RASVAHAPPOJA, alle1%
omega-6-rasvahappo
linoleenihappo
omega-3-rasvahappo
oleiinihappo
palmitiinihappo
steariinihappo
palmitoleiinihappo
tuhka
fytosteroli (kasvisteroli)
oksaalihappo
E300
E306
tiamiini

VÄRIAINEET
E163a
E163b
E163e
E163f
E160a

MAKUAINEET
etyylietanoaatti
3-metyylibutanaali
2-metyylibutanaali
valeraldehydi
metyylibutyraatti
okteeni
heksanaali
styreeni
nonaani
noneeni
linaloli
sitraali
bentsaldehydi
butyylihydroksitolueeni
kresoli
metyyliparabeeni
E1510
E300
E440
E421

ILMAA
E941
E948
E290

Tänään vietetään kansainvälistä kissapäivää. Nämä erilaiset merkki- ja muistopäivät alkavat olla jo yksi kirous, sillä tänään on erilaisten tahojen päättämänä myös "kirjojen ystävien päivä", "Maailman alkuperäiskansojen päivä" ja myös "Piilota kesäkurpitsa naapurisi kuistille" -päivä, mutta me kiinnitämme huomiota vain tähän vuonna 2002 Maailman eläinhyvinvointirahaston perustamaan kissapäivään – pääasiassa siksi, että kissakuvat ovat aina kivoja ja tämä on hyvä tekosyy kissakuvan julkaisemiselle päivän kuvana.

Siksi siis kuva putoavasta kissasta. Kuten tiedetään, kissa putoaa aina jaloilleen. Mutta miksi?

Tätäkin on tutkittu, ja kuvasarja näyttää miten kissa tekee temppunsa.

Kissan kehon pinta-ala on varsin suuri suhteessa sen painoon, joten pudotessaan alas ja osuessaan pintaan on isku suhteellisesti ottaen kevyempi kuin esimerkiksi ihmisellä. Lisäksi putoamisen aikana kissa pystyy ohjaamaan kehollaan asentoaan erinomaisesti, koska sillä on tassut ja kohtalaisen paljon ihoa tassujen ja keskikehon välissä, jolloin kissa voi paitsi raajansa laajalle levittäessään melkeinpä lentää. Joka tapauksessa se voi käyttää itseään kuin laskuvarjona, joka hidastaa ilmanvastuksen avulla putoamisvauhtia. Eläinlääkärit Wayne Whitney ja Cheryl Mehlhaff ovat laskeneet, että siinä missä ihmisen vapaa putoamisnopeus ilmassa on 193 km/h, on kissalla se "vain" 97 km/h.

Kissoilla on myös etunaan sopeutuminen: kissaeläimet ovat historian hämystä alkaen jahdanneet lintuja, hiirulaisia ja muita pikkueläimiä korkealla olevissa paikoissa ja puissa, ja niinpä kissat ovat putoilleet varsin usein alas. Niinpä evoluutio on kehittänyt kissan sellaiseksi, että sen ruumiinrakenne ja aistit toimivat hyvin putoamisissa. 

Eikä vain putoamisessa: yhtä olennaista on osuminen pintaan. Kissa hahmottaa erinomaisesti suunnat ja osaa kääntää ilmavirran avulla itsensä asentoon, missä jalas osuvat ensin maahan. Kun jalat ovat notkeat ja pintaan osumisen aikaan keskusjousitusmaisesti levällään, ja kun kissa osaa vielä joustaa lihaksillaan juuri sopivalla tavalla oikeaan aikaan, kissa selviää lähes uskomattomista putoamisista.

Vuonna 1987 New Yorkissa tutkittiin kissojen putoamistapauksia ja havaittiin, että korkeista rakennuksista pudonneista kissoista 90% selviytyi putoamisesta hyvin ja vain 37% tarvitsivat hoitoa putoamisen jälkeen. Hurjimmassa tapauksessa 32 kerrosta pudonneelta kissalta halkesi hammas ja keuhkot litistyivät, mutta kissa oli kunnossa kahden päivän lepäämisen jälkeen.

Tässä yhteydessä emme kerro kuitenkaan enempää siitä, kuinka paljon kissat verottavat pikkulintukantaa ja millaisia pikku petolaisia ne myös osaavat olla, sillä näin juhlapäivänä saa vain ihailla tätä kehräävää eläintä.

Asama on aktiivinen tulivuori Honshūn saarella Japanissa. Tasan 232 vuotta sitten tapahtui voimakas purkaus, joka surmasi 1 400 ihmistä. Purkausten sarja oli alkanut jo edellisenä keväänä, jolloin vuori syöksi tulta, tuhkaa ja tulikiveä. Elokuun alun purkaus kesti 15 tuntia. Vuoren rinteitä alas syöksyvät pyroklastiset pilvet aiheuttivat välitöntä vahinkoa lähiympäristössä ja ilmaan singonnut aines lisäsi sekä tuhon määrää että kestoa. Suuri osa Shinanon ja Kōzuken provinssien maanviljelysmaasta peittyi tuhkaan, mikä pienensi tuntuvasti satoja seuraavina vuosina. Seurauksena oli suuri nälänhätä, joka vei noin 20 000 lähiseudun asukkaan hengen. Viimeksi Asama purkautui vuonna 2009. Silloin tuhkapilvi kohosi noin kahden kilometrin korkeuteen ja tuhkaa satoi Tokiossa saakka, lähes 150 kilometrin etäisyydellä. 

Mehiläiset rokottavat jälkeläisensä ympäristön tauteja vastaan niiden veressä olevan vitellogeeniproteiinin avulla. Tämän löydön perusteella Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tutkijat ovat nyt patentoimassa hyönteisille syötäviä ja luonnonmukaisia rokotteita, joita muun muassa viljelijät ja muut ruuantuottajat voisivat hyödyntää.

PLOS Pathogens -lehdessä juuri julkaistun tutkimuksen mukaan mehiläisjälkeläisten immuniteetti syntyy mehiläiskuningattaren syömän ravinnon kautta. Työläismehiläiset valmistavat kuningattarelle siitepölystä ruokaa, joka sisältää myös ympäristön bakteereja. Kun kuningatar on syönyt bakteerit, niiden taudinaiheuttajat varastoituvat kuningattaren elimistöön. Osa bakteereista sitoutuu tällöin vitellogeeniproteiiniin ja kulkeutuu veren mukana kehittyviin muniin.

Tämän ansiosta mehiläisvauvat saavat “rokotuksen” ennen syntymäänsä ja niiden immunijärjestelmät pystyvät kamppailemaan ympäristön tauteja vastaan heti syntymän jälkeen. Vitellogeenin merkitystä tämän immuniteetin syntymässä ei ole aikaisemmin tunnettu.

Vaikka mehiläiset rokottavat jälkeläisensä joitakin tauteja vastaan, monet taudinaiheuttajat ovat hyönteisille edelleen tappavia. Uudet löydökset mahdollistavat ensimmäisten syötävien ja luonnonmukaisten hyönteisrokotteiden kehittämisen.

- Olemme patentoimassa tapaa tuottaa vaaraton rokote, jota varten pyrimme löytämään mehiläisille maistuvan sekoituksen", kertoo tutkijatohtori Dalial Freitak Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta. "Rokotteen avulla voitaisiin torjua mehiläispesiä uhkaavia tauteja."

Rokote olisi äärimmäisen hyödyllinen esimerkiksi nopeasti leviävää ja pesiä tuhoavaa esikotelomätää vastaan.

Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto ovat hakeneet yhteistä patenttia hyönteisrokotteelle.

Viljelykasvien tuotanto ja sen myötä ihmisten ravinnonsaanti on pitkälti mehiläisten ja muiden pölyttävien hyönteisten varassa. Ruokateollisuus voisi hyödyntää luonnonmukaisia rokotteita, koska ne ovat edullisia ja lisäksi helposti käytettävissä myös kehittyvissä maissa.

Hyönteisten luonnollisen rokotuksen vitellogeenin avulla löysivät Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen tutkijat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, yhdysvaltalaisen Arizona State Universityn sekä norjalaisen University of Life Sciences kanssa.

Teksti perustuu Helsingin yliopiston lähettämään tiedotteeseen. Kuva: Flickr

Kuvassa on niin sanottu keijusalama, eli voimakkaiden ukkosmyrskyjen aikaan ilmestyvä yläsalama.

Niiden olemassaolosta oli aavistuksia jo pitkään ja esimerkiksi astronautit sekä lentäjät kertoivat nähneensä sellaisia, mutta sellainen saatiin kuvattua vasta kesällä 1989. Silloin Minnesotan yliopiston tutkijat onnistuivat nappaamaan kuvan tästä omalaatuisesta salamasykeröstä, joka iskee ikään kuin pilvestä ylös avaruuteen.

Nyttemmin on selvinnyt, että yleensä sarjoina ilmenevät keijusalamat nousevat "vain" noin 90 kilometrin korkeuteen ja niiden voimakkain osa on noin 70 kilometrin korkeudessa. Niiden alaosa on himmeä ja sinihehkuinen, mun taas yläosa on sumea ja punertava. Keijusalaman alaosa on noin 40 km:n korkeudella.

Keijusalamassa elektronit virtaavat alhaalta positiivisesti varautuneeseen ukkospilven yläosaan ja syöksyvät sieltä ylempään ilmakehään. Siellä sininen väri syntyy samaan tapaan kuin revontulissa, eli varauksen virittäessä ilman molekyylejä. Korkeammalla törmäysnopeus hidastuu ja väri muuttuu vähempienergiseksi punerrukseksi.

Näitä esiintyy yleensä voimakkaiden ukkosten loppupuolella ja niihin liittyy tyypillisesti varsin voimakkaita positiivisia pilvestä alaspäin iskeviä salamoita.

Juuri ennen keijusalaman iskua on havaittavissa usein heikkovaloinen usvamainen valoilmiö, kun ilma kuumenee ja ionisoitui paikassa, mistä keijusalama syntyy. 

Keijusalaman "isku" kestää alle kymmenen sekunnin tuhannesosaa ja koska sellaisen kirkkaus on vain revontulikaaren luokkaa, on sen näkeminen sattuman kauppaa. Yleensä silmä havaitseekin vain sen, että jotain tapahtui, kun taas nykyaikaisilla kameroilla saadaan salamoista esiin rakennettakin.

Arvioiden mukaan keijusalaman teho voi olla jopa 50 GW, eli sellaisen iskiessä vapautuu energiaa saman verran kuin kolmisenkymmentä rakenteilla olevaa Olkiluoto 3 -ydinvoimalaa hyrräisi samanaikaisesti täydellä tehollaan – mutta vain hetkellisesti: salaman energia on suurimmillaan noin satakunta megajoulea.

Suomessa keijusalaman sai kuvattua ensimmäisen kerran Timo Kantola vuonna 2009.

Otsikkokuva: Harald Edens / Langmuir Laboratory for Atmospheric Research

Tänään iltapäivällä näkyi ainakin pääkaupunkiseudun taivaalla harvinaisen hienoja pyramidihaloja, eli omalaatuisilta ympyräsateenkaarilta näyttäviä ilmiöitä, joilla ei kuitenkaan ole sateenkaarten kanssa juurikaan mitään tekemistä.

Omituinen nimi tulee siitä, että nämä rinkulat johtuvat siitä, että Auringon valo taipuu ilmassa olevissa hieman pyramidin muotoisissa pienissä jääkiteissä. Kiteitä on erilaisia ja riippuen niistä sekä niiden liiketilasta saadaan aikaan erilaisia kaaria ja ympyröitä. Yleistäen valolla voi olla kuusi erilaista reittiä jääkiteen läpi ja kiteen liiketila synnyttää sitten joko renkaita, sivuavia haloja tai ns. parhelioita, eli Auringon sivuilla näkyviä "valoilmiöitä"..

Suurin osa yleisimmistä haloista syntyy laattakiteistä, jolloin tuloksena on normaalisti "tavallisia" ympyröitä Auringon tai kuun ympärillä. Nyt sen sijaan taivaalla näkyy (kuten Samuli Vuorisen ottamassa otsikkokuvassa) erikoisempia ilmiöitä, epätavallisempia renkaita sekä hieman soikeita haloja. Näitä kaikkia ei edes tunneta vielä hyvin, ja siksi kannattaa katsella taivaalle sekä ottaa kuvia, sillä hyvällä onnella sieltä saattaa löytyä kokonaan uusi halomuoto. 

Suomalaiset ovatkin saaneet kuvattua koko joukon omituisia pyramidikiteiden aikaan saamia haloja. Niistä, sekä pyramidikiteistä ja niiden aiheuttamista haloista laajemmin voi lukea tarkemmin mm. Ursan oppaasta. Kuvia tullee pian myös Ursan Taivaanvahtiin.

Kaikki pyramidikiteiden halot luokitellaan joka tapauksessa harvinaisiin haloihin – eli taivaalla oli (ja jossain saattaa olla edellään meneillään) varsin harvinainen näytelmä!

Kuva: Samuli Vuorinen

Päivitys klo 20:15
Tilanne on ainakin pääkaupunkiseudulla ohi, joten jutun "näkyy juuri nyt" -henkeä on muutettu yleisemmäksi.

Päivitys 5. elokuuta: 
Tilanne jatkuu odottavana. Varoitustila tosin on laskettu oranssista keltaiseksi, eli purkaus on todennäköinen, mutta merkkejä välittömästä aktiivisuudesta ei nyt ole.

Alkuperäinen juttu:

Karibianmerellä sijaitsevassa pienessä saarivaltio Grenadassa jännitetään merenalaisen Kick 'em Jenny -tulivuoren purkausta. Noin kahdeksan kilometrin päässä pääsaaren pohjoispuolella oleva tulivuori on ollut aktiivinen heinäkuun 11. päivästä alkaen ja Itä-Intian yliopiston seismologisen keskuksen mukaan on todennäköistä, että vuorokauden kuluessa tulivuori purkautuu.

Tulivuoren ympärille on muodostettu suoja-alue ja lähialueiden saaria sekä Venezuelaa on varoitettu mahdollisesta tulivuoden aiheuttamasta vaarasta.

Kick 'em Jenny on noin 1300 metriä korkea, mutta sen huippu on noin 180 metriä meren alla. Kyseessä on ainoa toimiva tulivuori itäisellä Karibianmerellä ja edellisen kerran se purkaantui joulukuussa 2001. Vuorella on havaittu vähintään 12 purkausta sitten vuoden 1939, kun se havaittiin ensimmäisen kerran. Kyseessä oli suurin tunnettu vuoren purkaus, joka nosti tuhkaa lähes 300 metrin korkeuteen ja nosti pari metriä korkeiden hyökyaaltojen sarjan Grenadan rannoille. Tsunami havaittiin myös läheisessä Barbadoksella.

Vaikka tuleva purkaus ei päästäne suurta määrää tuhkaa ja pölyä ilmaan, ei purkauksen voimakkuutta osata sanoa tarkasti etukäteen. Suurin vaara on purkauksen aikaansaama mahdollinen tsunami, joka tuntuisi koko Karibianmeren alueella. Purkauksen tuloksena Grenada tulee saamaan uuden saaren.

Grenada on eräs eteläisimmistä Pienten Antillien saariryhmästä, jotka ovat osa Antillien saariryhmää Karibianmerellä. Ne kurottavat Kuuban ja Haitin itäpuolelta alas Etelä-Amerikan rannikolle, ja ovat meressä tektonisesti aktiivisella alueella, missä Etelä-Amerikan mannerlaatta työntyy Karibian laatan alle ja on synnyttänyt tulivuorisaarten ketjun.

Siihen kuuluvat Grenadan lisäksi matkailuohjelmista ja ristisanoista tuttuja saaria, kuten Antigua ja Barbuda, Barbados, Dominica, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent, Trinidad, Tobago ja myös Ranskalle kuuluvat saaret Martinique ja Guadeloupe sekä Ranskan ja Hollannin jakama Saint-Martin / Sint Maarten.

Näillä kaikilla saarilla on historiassaan suuria tulivuorenpurkauksia, mutta tällä haavaa purkauksia ei ole odotettavissa muualla kuin Grenadalla. Sen sijaan maanjäristysten ja tsunamien vaara on olemassa, ja saarilla näistä varoitellaankin monissa paikoissa.

Kuva: Saari meressä Grenadan pohjoispuolella merenalaisen Kick 'em Jenny -tulivuoren luona. Tulivuoren purkaukset synnyttävät lopulta sen kohdalle myös samankaltaisen saaren.

Kuinka hävittää haitallinen vieraslaji? Jättipalsamin tapauksessa ainakin osavastaus on "ruokana". Tietyin varauksin.

Lajin alkuperäisillä asuinalueilla kasvin siemenet syödään raakana ja lehdet keitetään. Kukista tehdyn juoman sanotaan taas viilentävän.

Jättipalsamin siemeniä voikin hyvin käyttää ruuanvalmistuksessa ja kukkia vaikkapa salaattien koristelussa. Myös tuoreet lehdet ja versot kelvannevat pienissä määrissä salaatteihin, mutta ryöppäys, kuivaaminen tai jopa keittäminen voi kuitenkin olla paikallaan mahdollisten haitta-aineiden poistamiseksi. Vanhemmat lehdet ovat tuoreita kitkerämpiä, mutta halutessaan niitäkin voi heittää keittoihin ja pataruokiin.

Ontolle varrelle ei tunnu löytyvän juuri muuta hyötykäyttöä kuin ehkä erikoisena pillinä tai puhallusputkena.

Jättipalsamin huhutaan olevan sekä myrkyllinen että myrkytön. Erityisestä vaarallisuudesta ei kuitenkaan ole vahvaa näyttöä, ja tuo huhu pohjautuuneekin läheisistä lajeista löydettyihin aineisiin. Etenkin paljon syötynä ne kuitenkin ärsyttävät ruuansulatuselimistöä. Kansanlääkinnässä sen syömisen kerrotaankin kiihdyttävän sekä nesteen poistumista että ulostusta, ja lisäksi aiheuttavan vielä oksentelua. Tämän takia jättipalsamin popsiminen voi olla haitallisia esimerkiksi virtsatieongelmaisille.

Kenenkään ei siis kannata ryhtyä tämän jutun pohjalta popsimaan suuria määriä jättipalsamia. Kuriositeettina tämäkin kasvi kuitenkin käy lautaselle, paremmin kuin hyvin.

Vaikea vieraslaji

Jättipalsami on Suomessa haitallinen vieraslaji, joka leviää kulovalkean tavoin lähinnä rantoja pitkin. Leviämisellä on paljon haittoja – muitakin kuin kotoperäisten lajien syrjäyttäminen.

Paukkukukkana tunnettu jättipalsami posauttaa kypsät siemenet pienimmästäkin kosketuksesta jopa viiden metrin päähän. Kuplamuovimaisen viihdearvon ei pidä antaa hämätä, sillä ominaisuus on harvinaisen tehokas. Yksi ainut kasvi singauttaa ympäristöön satoja siemeniä, varmistaen että ongelma varmasti jatkuu seuraavana vuonna.

Kasvin kitkeminen on helppoa, kunhan rehut muistaa poistaa juurineen (suoraan ylöspäin varresta vetäen). Tarlkkus on tarpeen, sillä maahan jääneestä juuresta nousee heti uusi varsi katkaistun tilalle, irroitettukin varsi kypsyttää siemenet loppuun asti, ja kompostiin heitetyt tai kasaan kuivumaan jätetyt kasvit juurtuvat helposti uudelleen.

Siementen sinkoiluaikaan kitkeminen on tietysti vaikeampaa. Leviämistä kannattaa estää pussittamalla ensin kasvien yläosat varovasti, ja sitten ravistamalla. Näin saa kerättyä siemenet ruuaksi. Sen jälkeen rehut kannattaa kitkeä, sillä uusia siemeniä kehittyy myöhemmin aivan varmasti.

Kitkettyjen kasvien hävitys on käytännöllisintä hoitaa polttamalla. Tai osaksi lautasella.

Kuvat ovat Turun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämistä kitkentätalkoista. Jättipalsami ei päätynyt sieltä ruokapöytiin, vaan polttolaitokselle. Kuvat: Jarmo Korteniemi

Päivän kuvassa lentää Nyctophilus geoffroyi -lajin siippa, eli eräs lepakoista. Tämä kuvassa oleva suurikorvainen laji on tyypillinen Australiassa, mutta siipat sinällään ovat käytännössä ainoita Suomessa tavattavia lepakkolajeja.

Näihin, ja lepakkoihin yleensä, pääsee tutustumaan nyt heinäkuussa paremmin jo perinteiseksi muodostuneessa Lepakkobongauksessa. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää tämän lepakkobongaustapahtuman 24 – 26. heinäkuuta. 

Ideana on havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan omavalintaisessa paikassa esimerkiksi kesämökillä, puistossa tai järven rannassa.  Viime vuonna lepakkobongaus keräsi ennätysmäärän havaintoja, ja lepakkoharrastajat kiihottavat meitä pistämään tänä vuonna vieläkin paremmaksi! Erityisesti havaintoja kaivataan Pohjois-Suomesta. 

Lepakkobongaukseen voi osallistua kuka tahansa lepakoista kiinnostunut, erityistä asiantuntemusta ei vaadita. Lepakoita voi havainnoida silmämääräisesti ja rajata mahdollisia lajeja esimerkiksi lentopaikan perusteella tai erityisellä laitteella, lepakkodetektorilla, joka muuntaa lepakoiden lähettämät ultraäänet ihmiskorvin kuultaviksi.

Detektorin avulla lepakoita voi tunnistaa lajilleen, sillä eri lepakkolajit lähettävät ultraääniä eri taajuudella. Eri lajien omalaatuisista äänistä on lista ja kuvaukset mm. täällä. Lepakkoääniä voi kuunnella puolestaan tällä kattavalla sivustolla.

Edistyneemmiltä bongareilta toivotaan havaintoja pikkulepakosta (Pipistrellus nathusii), jonka BatLife Europe on valinnut vuoden lepakoksi 2015. Nimestään huolimatta pikkulepakko on kuitenkin lähes saman kokoinen kuin muut lepakkolajimme, ja sen tunnistamiseen vaaditaan ultraäänidetektoria.

Bongaustulokset ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuille tulevalla lomakkeella www.lepakko.fi. Samasta osoitteesta löytyy myös lisätietoa sekä lepakoista että yhdistyksestä ja sinne tulee aikanaan myös tämän vuoden bongauksen tuloksista laaja yhteenveto.

Lepakkobongaustunnelmaan voi virittäytyä katsomalla Batmanin ja Robinin seikkailuita Batman -sarjassa YLE Areenassa.

Otsikkokuva: Flickr / Michael Pennay 

Päivän kuvana on sapelisuu, eli sapelihammaskala (Chauliodus sloani).

Se on on n. 30 cm pitkä hoikkaruumiinen syvänmeren kala, joka elää tietääksemme vain Intian- ja Tyynen valtameren trooppisissa osissa noin 1 – 2 kilometrin syvyydessä. Sen suu on suuri ja täynnä pitkiä, neulamaisia hampaita, ja sillä on todennäköisesti eläinkunnan suurimmat hampaat suhteessa pään kokoon.

Kala saattaa joskus joutua merivirtausten myötä pintavesiin, mutta Suomessa tästä ei ole pelkoa – sen sijaan lomakohteissa kala saattaa huonolla onnella sattua eteen sukellusmatkoilla. 

Yleensä tämä kala on esimerkkinä merien syvyyksien kauhistuttavista eläimistä, ja normaalisti siitä näytetään vain kalan pää – juuri sen suurista hampaista johtuen. Oikeasti kala on kuitenkin varsin pitkä ja hoikka, ja sen selkäevän ensimmäinen ruoto on pidentynyt siimamaiseksi. Lisäksi tuon siimamaisen osan päässä on valoa hohtava elin, jolla kala houkuttelee saaliseläimiä. 

Kokonaisuudessaan tämä söpö pikkukala näyttää tältä: