Sadepäivä. Kuva: Nathaniel Landau

Miksi sateen jälkeen tuoksuu hyvältä?

Tieteellä on sormensa pelissä myös siinä miellyttävässä tuoksussa, mikä on ilmassa raikkaan sateen jälkeen. Se, että rankan sateen tauottua näyttää ja tuoksuu hyvältä, saa yhden kerroksen lisää kokemukseemme, kun tiedämme mistä tuoksut johtuvat. Kaksi Australian kansallisessa tieteellisen tutkimuksen keskuksessa työskennellyttä tutkijaa, Isabel Joy Bear ja R.G. Thomas, tutkivat asiaa 1960-luvun alussa ja julkaisivat löydöksistään artikkelin Nature-lehdessä syyskuussa 1965. Heidän mukaansa sade paitsi pudottaa vesipisaroita maahan, niin pisarat irrottavat maaperästä erilaisia aineita. Kaupungissa pölyä ja asfaltista sekä betonista irronnutta ainetta, mutta lähellä kasveja osa ilmaan nousevista tuoksuvista aineista ovat orgaanisia. Bear ja Thomas olivat erityisen kiinnostuneita juuri tästä tuoreen vegetaalisesta, hieman happamasta mutta samalla raikkaasta kasviperäisestä tuoksusta, jonka monet meistä yhdistävät juuri sateenjälkeiseen hetkeen. He antoivat tuoksulle nimenkin: Petrichor. Sana tulee kreikan kielen sanoista "petros" ja "ichor", jotka tarkoittavat kiveä sekä mytologiassa kreikkalaisjumalien suonissa virrannutta nestettä. Petrichorin tuoksu tulee siitä, kun maaperässä olleista mädäntyneistä kasveista ja eläimistä peräisin olevat aineet nousevat ilmaan sateella ja kiinnittyvät kiviin tai kivisiin pintoihin, kuten esimerkiksi betoniin. Kosteuden ansiosta nämä aineet alkavat päästää ilmaan alkoholeja, hiilivetyjä ja rasvahappoja. Sateen jälkeen ilmaan nousee toinenkin tuoksu, geosmiini. Se on märässä maassa olevien bakteerien ja vihreiden levien aineenvaihdunnan tuloksena syntyvä aromi. Etenkin kuivan kauden jälkeen, kun bakteerit ja levät ovat kituneet, ne innostuvat, ja siten tuoksua syntyy enemmän. Nenässä geosmiini tuoksuu hyvältä ja tuoreelta maalta, mutta mikäli sitä joutuu juomaveteen, se saa aikaan tunkkaisen vaikutelman. Myös otsonin tuoksu on tyypillinen sateeseen liittyvä tuoksu. Sitä syntyy ukkosilmalla salamoinnin seurauksena happiatomien yhdistyessä. Ja otsonilla on oma, selvä tuoksunsa, mistä se on saanut nimensäkin: se tulee kreikan hajua tarkoittavasta sanasta "ozein".

Sateenkaari

Myös upeaa sateenkaarta voi katsoa tieteellisten silmälasien läpi. Kyseessä on ilmakehän optinen ilmiö, joka syntyy siitä, että valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Prisman tapaan käyttäytyvät vesipisarat hajottavat Auringosta tulevan lähes valkoisen valon väreiksi ja muodostaa sateenkaaren. Sateenkaari näkyy silloin, kun vesisade on katsojan etupuolella ja Aurinko (tai Kuu) pilkistää näkyviin selän takana. Silloin sadekuuron kohdalle tulee sateenkaari, joka on aina kaarimainen, vaikka siitä näkyisikin vain pieni palanen. Kaaren säde on aina 42° pisteestä, joka on täsmälleen vastapäätä Aurinkoa (tai Kuuta). Joskus yhden kaaren lisäksi näkyy toinenkin, heikompi kaari. Se johtuu valon aaltomaisesta luonteesta: sateenkaaren värien eri vaiheessa olevat aaltorintamat vahvistavat ja heikentävät toisiaan, eli interferoivat, jolloin syntyy näitä interferenssisateenkaariksi kutsuttuja heikompia kaaria. Teoreettisesti niitä on ääretön määrä, mutta käytännössä jo koista lisäsateenkaarta on mahdotonta havaita. Jos sateenkaarta pääsee ihailemaan korkealta, vaikkapa vuoristossa tai lentokoneesta, saattaa se näkyä jopa kokonaisena ympyränä pelkän kaaren sijaan.

Juttuja samasta aiheesta