Mikä erottaa ihmisen muista eläimistä? Yleensä vastaus on aivot ja niiden koko, mutta kyse on ennemminkin siitä, miten käytämme aivojamme – tai siitä, ettemme tunne tarpeeksi sitä, miten muut eläimet ilmaisevat älykkyyttään.

Tämä jälkimmäinen voi olla kyseessä esimerkiksi delfiinien tapauksessa, sillä ne elävät aivan toisenlaisessa ympäristössä ja eri tavalla kuin me, mutta niiden aivot ovat kooltaan samaa luokkaa ihmisten kanssa.

Viisaimpia delfiinejä ovat pullonokkadelfiinit, jotka pystyvät ajattelemaan abstraktisti ja hahmottamaan ympäristöään erinomaisesti. Ne voivat jäljitellä kuulemiaan ääniä selvästi tietoisena tästä, ne ymmärtävät numeroita ja niillä on kieli. Joidenkin mukaan delfiinit osaavat käyttää myös työkaluja. 

Ne ovat älykkäitä nisäkkäitä, kenties ihmisen jälkeen planeettamme älykkäin eläinlaji.

Koon lisäksi olennaista on se, kuinka monta neuronia – aivosolua – eläimellä on. Ihmisellä niitä on noin 86 000 miljoonaa, ja pullonokkadelfiinillä arvellaan olevan jotakuinkin saman verran.

Reesusapinalla 6376 miljoonaa, rotalla 200 miljoonaa.

Kaikkein suurimmat aivot neuronien määrän mukaan mitattuna on kuitenkin elefantilla. Afrikkalaisella elefantilla on noin 267 000 miljoonaa neuronia aivoissaan. 

Senkin tapauksessa tosin voi olla niin, ettemme vain ymmärrä sitä miten älykäs eläin norsu on. Tiedetään, että niillä on hyvä muisti ja että ne pystyvät päättelemään, mutta lisäksi tuoreen tutkimuksen mukaan niillä on jopa erikoistunutta kommunikaatiota. Esimerkiksi tuoreen tutkimuksen mukaan afrikkalaiselefanteilla on oma “sana” ihmiselle, joka on sen vihollisista kaikkein vaarallisin.

Eläinkunnan suurimmat aivot on kuitenkin kaskelotilla, jonka aivot saattavat painaa kahdeksan kiloa.

Ruotsalainen Nicklas Malmsjö testaili vanhoja objektiiveja uudella järjestelmäkamerallaan Jonköpingin luona Ruotsissa jokunen vuosi sitten ja nappasi tämän mainion kuvan maan pinnassa makaavasta usvakerroksesta.

Syysaamut ovat yleensä hieman sumuisia, kun ilmankosteus on hieman normaalia suurempi ja lämpötila laskee yöllä sekä pysyy aamulla varsin alhaisena. Sumu on itse asiassa pilvi, mutta se on vain muodostunut matalalle ja koskettaa usein maata.

Sumua syntyy, kun ilmassa oleva näkymätön vesihöyry tiivistyy pieniksi pisaroiksi. Tiivistyminen alkaa, kun ilma on tarpeeksi kylmää ja kosteaa: ilman kyllästystila vesihöyryn suhteen riippuu lämpötilasta.

Kun saavutetaan kastepiste, eli lämpötila, jossa ilman (tai yleensä vesihöyryä sisältävän kaasun) suhteellinen kosteus on 100 %, alkaa vesihöyry tiivistyä pisaroiksi. Täsmälleen ottaen silloin kaasu on vesihöyryn kyllästämää, jolloin haihtuminen ja tiivistyminen ovat tasapainossa. 

Se, miten aamu-usva käyttäytyy, riippuu paineen, lämpötilan ja ilmankosteuden välisestä tasapainosta, mutta yleensä lämpötila päivän noustessa kohoaa ja samalla kastepiste nousee, jolloin usva häviää. Toisaalta sumun syntymistä on helppo ennustaa seuraamalla kastepisteen ja lämpötilan välistä suhdetta.

Jos esimerkiksi lämpötila laskee kohti kastepistettä, on selvää, että vähän ajan kuluttua usva ilmestyy näkyviin. Kastepiste voidaan määrittää kätevästi vaikka kotona kostutettuun kankaaseen kiedotun lämpömittarin avulla (veden haihtuminen kankaasta jäähdyttää mittarin kastepisteen lämpötilaan). 

Sumu voi muodostua myös muilla tavoilla, riippuen jäähtymisen tapahtumistavasta. Joskus se vedeksi tiivistymisen sijaan härmistyy jääkiteiksi. Sitä esiintyy harvoin pakkasasteilla -2 – -15 C:ssä, koska silloin sumupisarat jäätyvät ja satavat lumena. Yli -15 asteen pakkasessa yleistyvät jääsumut, jotka muistuttavat koostumukseltaan untuvapilviä. Enimmäkseen napa-alueilla esiintyvää jääsumua syntyy yli -35 asteen pakkasessa. Sumua esiintyy maailmassa eniten Newfoundlandin tienoilla maalla ja merellä.

Sumua voidaan myös luokitella: jos näkyvyys on alle 1 km, on kyseessä sumu, mutta mikäli näkyvyys on parempi, on kyseessä utu. Jos sumussa ei näe minnekään, on kyseessä hernerokkasumu, mutta se ei ole virallinen termi...

Turun yliopisto tiedottaa, että sen eläinmuseon tutkimusryhmä on löytänyt Perun Amazoniasta uuden loispistiäislajin, joka matkii takaruumiinsa erikoistuneilla rakenteilla muurahaisia.

Trooppiset hyönteiset ovat edelleen huonosti tunnettuja, ja uusille alueille suunnatut tutkimusretket tuottavat aina tieteelle tuntemattomia lajeja.

Turun yliopiston eläinmuseossa on yksi maailman laajimmista trooppisten loispistiäisten kokoelmista. Vuosien varrella eläinmuseon tutkimusryhmä on kerännyt yhteistyössä perulaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa kymmeniä tuhansia loispistiäisiä Amazonian ja Afrikan sademetsistä tieteellistä tutkimusta varten. Tästä huolimatta uusi laji ja sen uskomattomat rakenteet saivat tutkijat hämilleen.

"Uusi laji sai nimekseen caramba, joka viittaa suoraan espanjankieliseen huudahdukseen Ay caramba!", kertoo kansainvälistä tutkijaryhmää johtanut eläintieteen dosentti ja eläinmuseon esimies Ilari E. Sääksjärvi.

"Lajinimi kuvastaa hyvin ajatuksiamme, kun uusi laji päätyi ensimmäistä kertaa mikroskoopin alle."

Carambapistiäisen biologiasta tiedetään vielä vähän. Se kuuluu loispistiäisten ryhmään, joka on erikoistunut loisimaan hämähäkkien verkosta rakennetuissa munapusseissa.

Aikuinen naaras munii hämähäkkien munia sisältävään verkkopussiin munan, josta kuoriutuva loispistiäistoukka käyttää ravintonaan isäntähämähäkin munat ja poikaset.

"Monien hämäkkilajien naaraat vartioivat tiukasti munapusseja. Useat hämähäkkilajit kuitenkin pelkäävät niitä saalistavia muurahaisia, joten on mahdollista, että carambapistiäinen pelottelee munia vartioivan hämähäkkinaaraan käpälämäkeen muurahaisia muistuttavan takaruumiinsa avulla. Tämän jälkeen loispistiäisnaaras voi rauhassa munia hämähäkin munapussin sisään."

Trooppisten Andien ja Amazonian välinen sademetsäalue on yksi maailman monimuotoisimmista paikoista.

Valitettavasti alue on myös kovan ihmisen aiheuttaman paineen alla.

"Carambapistiäinen saattaa olla jo löydyttyään uhanalainen", Sääksjärvi huokaa. 

"Esimerkiksi metsänhakkuut, kokaiinikauppa, uudet tiehankkeet ja kullanhuuhdonta uhkaavat sen elinalueita."

Artikkeli on käytännössä suoraan lainattu Turun yliopiston tiedotteesta.
Kuva: Turun yliopiston eläinmuseo​

Päivän kuvassa on yksi parsakaalin kukinnon pää suurennettuna, eli kun syömme parsakaalia, nautimme itse asiassa tällaisia luonnollisia taideteoksia.

Parsakaali eli broccoli on yleensä listalla ykkösenä, kun puhutaan niin sanotuista superterveellisistä ruoka-aineista. Superfood broccolin sanotaan auttavan syöpään, korkeaan verenpaineeseen, sydäntauteihin ja olevan avuksi diabetekseen.

Mitä broccolin terveellisyyteen tulee, niin se on eittämättä hyväksi meille: siinä on runsaasti A-, C-, ja K-vitamiineja, rautaa, folaattia, kaliumia, kalsiumia, fosforia ja kuituja. Mutta onko se varsinaisesti superruokaa, on sitten toinen asia.

Verrattuna moniin muihin kasviksiin on parsakaalissa (Brassica oleracea var. italica) paljon proteiineja, alfalinoleenihappoa, B2-vitamiinia ja steroleita. Yksi parsakaalin kukinto sisältää puolitoistakertaisesti päivän C-vitamiiniannoksen.

Seuraavassa on lyhennettynä muutamia väitteitä brittien kansanterveyslaitoksen National Health Servicen sivuilta:

Auttaako välttämään syövän?
Mahdollisesti. Parsakaalin kaltaisten vihannesten syömisen on todettu alentavan syöpäriskiä, mutta varsinaisesti syöpää estävästä tai sitä parantavasta vaikutuksesta ei ole tarpeeksi tietoa.

Vähentääkö korkeaa verenpainetta?
Tästä ei ole todisteita.

Onko hyödyksi sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien estämisessä?
Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin parsakaalijauheen nauttineilla koehenkilöillä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia aiheuttavien aineiden (kuten kolesterolin) määrän pienenemistä veressä.

Auttaako sokeritautiin?
Vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin sulfofaraanin, parsakaalista saatavan antioksidantin ehkäisevän korkean veren sokeripitoisuuden aiheuttamia vaurioita pienissä verisuonissa, mutta ei ole selvää, auttaisiko sulfofaraani jo vaurioituneisiin verisuoniin.

Lopputulos on vähemmän yllättävä: parsakaali on hyväksi ihmisille samaan tapaan kuin monet muut vihannekset ja juurekset, mutta ei ole hypetyksensä veroinen tuote.

Se on paitsi monikäyttöinen ja herkullinen, niin myös kaunis syötävä – kuten kuva osoittaa.

Mittaukset kertovat, että tästä vuodesta on tulossa ennätysmäisen kuuma. Keskilämpötilat ovat paljon tavanomaista korkeampia paitsi globaalisti, niin myös monilla alueilla paikallisesti – paitsi pienellä alueella Grönlannin kaakkoispuolella.

Siellä vuoden alusta alkaen mitattuina lämpötila on ollut keskimääräisesti huomattavasti normaalia matalampi. Onko sinne kehittymässä ilmastonmuutoksesta kertoneessa The Day After Tomorrow -elokuvassa olleiden kylmän ilman virtauksen kaltainen ilmiö?

Ei ole, mutta jotain omalaatuista on kyllä meneillään, kuten Yhdysvaltain ilmaston- ja merentutkimuslaitos NOAA:n tuoreet lämpötilojen keskiarvokartat (kuten alla, mistä otsikkokuva on suurennos) osoittavat. Pohjoisella Atlantilla Grönlannin kaakkoispuolella ja Islannin lounaispuolella on alue, missä on ollut viimeisen kahdeksan kuukauden ajan ennätyksellisen kylmää.

Ennusteen mukaan huomenna perjantaina Suomen yli liikkuu parasta aikaa syvenevä, nopea matalapaine, joka saa aikaan myrskyn. 

Myrskypuuskia esiintynee perjantaina Lappia lukuun ottamatta, todennäköisimmin maan keskivaiheilla sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomi saattaa selvitä vähäisemmällä tuulella, mutta odotettavissa on sielläkin silti paikoin myrskyvahinkoja.

Puuskat ovat koko maassa Lappia lukuun ottamatta 18–22 metriä sekunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja maan keskiosassa monin paikoin 20–25 m/s. Tuulet voivat aiheuttaa puiden kaatumisia laajalti, joten sähkökatkoja on odotettavissa laajalla alueella.

Myrsy ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan laajemmissa sääkartoissa myrsky näkyy jo nyt. Nyt torstaina iltapäivän lopussa se on iskemässä juuri Pohjanmereltä Norjan keskiosiin ja sen jälkeen yön ja huomisaamun aikana se puhaltaa muuttuen yli Ruotsin kohti Suomea.

Matalapaineen kulkua ja kehittymistä voi seurata mm. mainiossa Windyty-palvelussa, mistä päivän kuvamme on napattu. Luonnollisestikin huomisen kuluessa Ilmatieteen laitos seuraa tilannetta niin nettisivuillaan, twitterissä kuin tiedotusvälineissäkin. 

Tältä matkalta kaikki eivät palaa. Edessä on hiekkamyrskyjä, tappavia sähkölinjoja ja metsästäjiä. Satelliittiseurannat antavat korvaamatonta tietoa muuttolintujen tuhansien kilometrien matkoista sekä saalistus- ja talvehtimisalueista jopa toisella puolella maailmaa. Seurantojen ansiosta tiedetään muun muassa se, että petolinnut muuttavat yleensä itsenäisesti ilman kumppaniaan ja jälkeläisiään.

Tänä syksynä yli sata suomalaisista petolintua kantaa satelliittilähetintä. Tietoja vaikkapa matkaan lähteneistä Ahdista, Junnusta, Annikasta tai yllättäen suunnan etelästä länteen vaihtaneesta Potkusta käytetään muutontutkimuksen ohella muun muassa linnuille tärkeiden elinympäristöjen ja ilmastonmuutoksen tutkimukseen. Tietoa saadaan myös muuttajien kohtaamista vaaroista. Seuranta paljasti muun muassa sen, että kalasääksi Helena ammuttiin ukrainalaiselle kalankasvattamolle elokuussa. 

Arosuohaukkanaaras Potku on uusin lähettimen saanut petolintu. Se kasvatti Utajärvellä tänä kesänä kolme poikasta. Aiemmin arosuohaukan tiedetään pesineen Suomessa vain kolmasti. Potkun liikkeitä seurataan maailmallakin tarkasti, sillä pääasiassa Venäjän ja Kazakstanin aroilla pesivää lajia on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

Muiden petolintujen tapaan Potkunkin GPS-lähetin on varustettu aurinkopaneelilla, joten sen liikkeistä voidaan saada tietoa vuosia. Linnun 17 grammaa painava paikannin lähettää matkapuhelinverkon kautta sijainnin tekstiviestillä kerran päivässä. Muutaman päivän viive paikkatiedoissa johtuukin yleensä siitä, ettei linnulla ole kenttää.

"Lähettimissä sovelletaan sääntöä, jonka mukaan sen painon pitää olla alle kolme prosenttia linnun painosta", kertoo Helsingin yliopiston Luomuksessa satelliittiseurantoja koordinoiva intendentti Jari Valkama. "Isommilla linnuilla se jää yleensä reilusti rajan alle."

Lintujen muuttomatkat ja -vauhti ovat vaikuttavia. Esimerkiksi Suomen ensimmäisiin satelliittilintuihin kuulunut kalasääski Harri pesi vuosituhannen alussa Utsjoella ja talvehti Afrikan eteläkärjessä. Yli 12 500 kilometrin muuttomatkan uroslintu taittoi lepopäivät mukaan laskettuna alle kahdessa kuukaudessa.

"Keväällä matka taittuu yleensä aina hiukan syysmuuttoa nopeammin, kun linnuilla on kiire pesintäpaikoille. Nopeimmat matkaajat löytyvät kuitenkin kahlaajista, ja esimerkiksi punakuiri voi lentää päivässä jopa tuhat kilometriä."

Petolintujen suunnistamisessa on vahva perinnöllinen komponentti, sillä ensimmäisen syysmuuttonsa aikaan niillä ei vielä voi olla opittua tietoa sopivista muuttoreiteistä. Lisäksi satelliittiseurannat ovat osoittaneet, että petolinnut muuttavat ensimmäisestä syksystä asti itsenäisesti ilman vanhempiensa opastusta. Pariuduttuaankin ne matkaavat lähes aina kumppanistaan erillään.

"Petolinnutkin voivat muuttaa parvissa. Parhaimmillaan esimerkiksi Mustanmeren itärannalla Batumissa laskettiin viime syksynä yli 260 000 haukkaa päivässä", Valkama sanoo.

Haukkojen, sääksien ja merikotkien lisäksi Luomuksen sivuilla voi nyt seurata huuhkajia, joiden kanta on taantunut Suomessa viime vuosina. Käynnissä on myös projekti, jossa paikantimien avulla tutkitaan kaakkoon muuttavien pikkulintujen muuttoreittejä ja talvehtimisalueita.

Satelliittiseurannassa olevien lintujen matkoja voi seurata Luomuksen sivuilta osoitteesta: www.luomus.fi/fi/satelliittiseurannat

Twitterissä satelliittilintuja seurataan uudella aihetunnisteella #reppulinnut.

Otsikkokuvassa on arosuohaukka Potku Ari-Pekka Auvisen kuvaamana.

Juttu on Helsingin yliopiston tiedotuksen kirjoittama ja julkaistu tässä vain pienin muutoksin.

Tänään vuorossa on opettavainen päivän kuva: pusukala.

Pusukala on jännän näköinen trooppinen kala, joka elää niin akvaarioissa kuin luonnonvesissäkin, ennen kaikkea Aasiassa Thaimaasta Vietnamiin ulottuvalla alueella. Se saattaa kastaa jopa 30 cm pituiseksi.

Nimensä kala on saanut sen törrömäisistä "huulista", joka on itse asiassa ylimääräinen hengityselin, jonka avulla kala voi saada happea myös ilmasta. Kalat saattavat myös suudella toisiaan innokkaasti, joskin kyse on silloin kaikkea muuta kuin hellyyden osoittamisesta. Kalat koettavat saada siten kiinni toisen kalan huulista, ja jos se onnistuu hyvin, voivat kalat olla kiinni toisissaan useita sekunteja. Voimakkaampi, eli se, joka onnistui saamaan kiinni huulista tai vain toisesta huulesta, on voittaja, kun taas hävinneen pusukalan huulet loistavat haavoittumisen vuoksi punaisina muutaman päivän – mikä saa kalan toisinaan näyttämään siltä, että se olisi käyttänyt huulipunaa.

Ja mitä tulee huulipunaan, niin yllättäen silläkin on kalaisa puolensa.

Kosmetiikkateollisuus käyttää kalateollisuudelta saatavia kalansuomuja, koska ne kiiltävät paremmin kuin aineet, joita on koetettu kehittää laboratorioissa. Suomut koostuvat pääosin puriinista, typpipitoisesta orgaanisesta emäksestä, jolla on jännittävä kaksoisrengasrakenne. Puriinin kiderakenne on samalla säännöllinen että epäsäännöllinen, ja eri kun useita tällaisia kerroksia on päällekkäin, on tuloksena valoa erittäin hyvin – ja miellyttävästi kiillellen – heijastava pinta. Tuloksena on kovahko, kiiltävä pinta, joka muistuttaa helmen pintaa (ja itse asiassa kyseessä on hieman sama ainekin). Se antaa huulipunan lisäksi moniin kynsilakkoihin hienoa kuultoa.

Kemistille aine on 2-amino-6-hydroksyylipuriini, sitä jauhetaan normaalisti Atlantilta pyydettyjen sillien suomuista ja jos aine kirjoitetaan kosmetiikkatuotteen tuoteselosteeseen, on se siellä esimerkiksi nimellä "luontainen helmiäisesanssi. Vaikka aine ei kenties ole kovin romanttinen, on se kuitenkin luonnollinen ja helposti saatavissa oleva edullinen materiaali. 

Tosin huulipunassa ei ole kalansuomuja kovin paljoa, sillä kaikkien väriaineiden, hajusteiden ja esimerkiksi tämän kiiltoaineen osuus koko huulipunan sisällöstä on vain noin 5%. Tässä joukossa on mukana usein myös chilipippureista saatavaa hyväntuoksuista aineetta kapsaisiinia (8-metyyli-N-vanillyyli-6-noneeniamidi), minkä tiedetään aiheuttavan joillekin allergisia reaktioita. Erinomaista punaista väriä saadaan mm. kirvoista.

Suurin osa huulipunasta on mukavasti liukasta risiiniöljyä (noin 65%), mehiläisvahaa (n. 15%), loput (n. 15%) muita vahoja, kuten lanoliinia. Ja lanoliiniahan saadaan lampaiden talirauhasista, kuten aineen suomalainen nimi villavaha antaa ymmärtää.

Lisää kosmetiikan kiinnostavista eläimellisistä ulottuvuuksista voi lukea mm. Kosmetiikkattieteen ja -teollisuuden käsikirjasta (Handbook of Cosmetic Science and Technology), tosin se voi olla paitsi raskasta luettavaa tieteellisen sisältönsä vuoksi, niin myös siksi, että se paljastaa paljon kenties epämiellyttävinä pidettäviä totuuksia kosmetiikkatuotteista...

Heinäkuun alussa alkaneen ja elokuun lopussa päättyneen kesäkuvakisan sadon setviminen jatkuu: pyysimme lähettämään kuvia, joissa on jotain kummallista: ilmiöitä, arvoituksellisia tapahtumia tai yksinkertaisesti jännittäviä asioita, joita emme pystyisi selittämään.

Eräs jännimmistä kuvista tuli Hiltulanlahdelta Juha Vartiaiselta. Kuvassa on sateenkaari, ja Juha kirjoitti saatteessaan siitä näin:

”Huomasin eilen illalla Auringon tulevan esiin, kun pienen ukkoskuuron jälkimainingeissa vielä satoi vettä, joten menin kameran kanssa pihalle odottamaan sateenkaarta, josta sitten muodostuikin harvinaisen komea.”

”Paras hetki oli kuitenkin ennen sitä kun huomasin ilmeisesti anomaalisen sateenkaaren pätkän. Nekin ovat suht´koht harvinaisia, mutta omituista tässä oli se, että ylimääräinen kaari oli sivusateenkaaren päällä. Tähän olisi mukava saada selitys; onko ennen havaittu ja onko selitys se sama litistyneet vesipisarat vai tarvitaanko ilmiön havainnollistamiseen korkeampaa matematiikkaa? Sää oli kuvaushetkellä käytännössä tuuleton, jonka vuoksi upea sateenkaarikin näkyi lähes tunnin ajan (anomaalinen noin vartin ajan).”

Juhan arvio osuu nappiin. Hän lähetti kuvasta kaksi versiota, alkuperäisen (alla) ja otsikkokuvana olevan käsitellyn, missä ilmiö näkyy korostettuna.

Heinäkuun alussa alkaneen kesäkuvakisan sadon setviminen jatkuu: pyysimme lähettämään kuvia, joissa on jotain kummallista: ilmiöitä, arvoituksellisia tapahtumia tai yksinkertaisesti jännittäviä asioita, joita emme pystyisi selittämään.

Tämä kuva tosin vaikuttaa varsin selvältä heti nopeasti katsoen. Kuvassa on varmaankin hiekkarannalla hiekan alta kurkkaava hyvin nuori rapu, todennäköisesti Ocypode-sukuun kuuluva hietarapu tai aaverapu.

Kuvan ottaja Juha-Matti Koponen kirjoittaa: "Tämmöisen kuvan nappasin tuolla reissullani pari vuotta taaksepäin. Onnea arvaukseen!"

Hän myös mainitsee, että kuvauspaikka on Koh Rongin saari, Kambodža – eli ollaan Kaakkois-Aasiassa Tyynen valtameren rannalla. Se antaa aiheen olettaa, että kyseessä voisi olla kenties 1800-luvulla eläneen amerikkalaisen meribiologi William Stimpsonin mukaan nimetty Ocypode stimpsoni, mistä alla on kaunis japanilaispiirrustus.

Ja bonuksena tässä vielä pieni video tämänkaltaisesta (tosin isommasta) aaveravusta: