Päivitys torstaina klo 15:15

New Horisons -luotaimen twitter-tilillä kerrottiin, ettei mitään ISOA uutista ole tulossa tänään. Voi olla, että NASAn tiedotus on ohjeistanut luotaintiimiä ja sen tiedejohtajaa olemaan hieman rauhallisemmin. Näillä näkymin torstain kuvajulkistus on silti tulossa.

------

New Horizons -luotaimen tiedejohtaja Alan Stern lipsautti todennäköisesti tahallaan puheessaan Albertan yliopistossa Kanadassa, että tänään torstaina NASA olisi julkaisemassa uutta, todella kiinnostavaa tietoa Plutosta.

"NASA ei salli minun kertoa asiasta enempää siitä mitä julkistamme nyt torstaina, mutta se on jotain uskomatonta", kerrotaan Sternin sanoneen.

Se, että NASA – ja erityisesti mediahenkinen Stern – kertovat tulevista julkistuksista etukäteen, ei ole mitään uutta. Samoin se, että lopulta uutinen ei olekaan varsinaisesti uutinen, on muodostumassa valitettavan tavalliseksi.

Vaikka Stern on innokkaasti puhumassa lentonsa rahoituksen jatkamisesta ja koohkaa Plutosta tällä hetkellä joka puolella, on tosiasia kuitenkin se, että Pluto on osoittautunut upean omituiseksi maailmaksi ja vain alle 10% heinäkuisen ohilennon aikana otetuista kuvista ja tiedoista on vasta saatu Maahan.

Niitä saadaan koko ajan, ja NASA sekä New Horizons -tutkijaryhmä ovat julkistaneet niitä kerran viikossa näin torstaisin. Kuvat ovat olleet järjestäen henkeäsalpaavia ja upeita. Lisäksi tieteellisesti ne ovat olleet erittäin kiinnostavia, joskin moniin löytöihin ei ole vielä selityksiä.

Kuten Stern myös on usein todennut, on Pluto kaikkea muuta kuin jäinen, kuollut ja kylmä taivaankappale. Sillä on ilmakehä, sääilmiöitä ja ilmasto, se on geologisesti aktiivinen, ja sen pinnalla on meneillään ilmiöitä, jotka selvästi ovat tapahtumassa juuri nyt. Plutossa on vuoria, kanjoneita ja kraattereita.

Se on todella kiinnostava maailma, ja on selvää, että uusista kuvista löydetään koko ajan uusia asioita – ja kenties nyt jotain todella jännittävää. 

Siis enemmän kuin vain medialle tarkoitettua ylisanahelinää.

Esimerkiksi nesteen virtaaminen pinnalla tai pinnanalaisen meren olemassaolo voisi olla tällainen uutinen. Nestemäistä vettä ei Plutossa voi olla, mutta nestemäinen typpi tai mahdollisesti jokin hiilivety voisi olla siellä nesteenä. Tuoreen näköisiä merkkejä nesteen virtaamisesta on ollut jo nyt saaduissa kuvissa.

Tänään illalla se kuullaan!

Tieteellä on se ikävä piirre, että se selvittää mysteerejä. Niin nytkin: kääpiöplaneetta Cereksen pinnalla kraatterin sisällä olevat omituiset valot eivät ole alienien lukulamppuja tai jotain muuta ihmeellistä.

Mutta samalla vastaus yhteen kysymykseen tuo eteen monta uutta ongelmaa, ja nytkin Occatoriksi kutsutun kraatterin kirkkaiden pisteiden takaa saattaa löytyä jotain todella jännää – paljon kummallisempaa kuin oli ajateltukaan.

Jäätä vai suolaa?

Pitkään tutkijoilla on ollut tarjottavana kaksi todennäköistä selitystä näille kirkkaille pisteille, joita itse asiassa on pinnalla muuallakin.

Niiden arveltiin olevan joko jäätä tai suolaa, joka pilkistää pinnan alta ja heijastaa valoa ympäristöään paremmin.

Nämä kirkkaat alueet havaittiin ensimmäisen kerran keväällä, kun NASAn Dawn-avaruusluotain lähestyi Cerestä. Kesän aikana luotain on hivuttautunut lähemmäksi ja nyt se kiertää kääpiöplaneettaa enää noin 1500 km:n korkeudella olevalla radalla. Parhaillaan luotain on muuttamassa rataansa vielä alemmas ja pian etäisyyttä on enää noin 375 kilometeriä.

Ensimmäinen teoria kirkkaista laikuista oli jää, mutta nyttemmin tehdyissä havainnoissa on huomattu heijastuvan valon aallonpituuksien olevan sellaisia, ettei jää olekaan todennäköinen selitys.

Sen sijaan hyvin suolapitoinen pinta-aines on. Tämä kävi ilmi syyskuun lopussa olleessa Eurooppalaisessa planeettetiedekongressissa, missä Dawnin tiedejohtaja Chris Russell piti esitelmän. Hänen mukaansa on todennäköistä, että kirkkaat läikät ovat suolakerääntymiä, mutta “emme osaa vielä sanoa tarkasti minkätyyppistä suolaa ne ovat”.

Luento on nyt julkaistu YouTubessa ja se on myös jutun lopussa.

Ceres-kääpiöplaneettaa kiertävän Dawn-luotaimen tutkijaryhmä esitteli tänään uusia kuvia, joissa näkyy myös yhä vain tarkemmin ja paremmin myös hämmästystä herättäneet kirkkaat pisteet kraatterin sisällä.

Valitettavasti vain uudetkaan kuvat eivät vielä paljasta pisteiden salaisuutta: Occatoriksi nimetty kraatteri sisuksineen näkyy kyllä paremmin, kuten myös kirkkaat laikut sen sisällä, mutta mistä paikoitellen kirkastuminen johtuu, on edelleen epävarmaa.

Teorioita toki, on ja niistä johtava – ja yhä enemmän todennäköinen – on jää. Kirkkailla alueilla on pinnalle pilkistävää vesijäätä, joka heijastaa voimakkaasti valoa, ja etenkin sopivasti valotetuissa ja käsitellyissä kuvissa laikut hohtavat huomiota herättävän kirkkaina. Tosin ne ovat kirkkaita juuri siksi, että niiden paremman tutkimisen vuoksi ne on näin saatu näyttämään kirkkailta.

Dawn-luotain kiertää parhaillaan Cerestä noin 1500 kilometrin etäisyydellä olevalla radalla ja alkaa nyt lokakuussa hivuttautua vieläkin lähemmäksi. Joulukuussa luotaimen on tarkoitus olla enää 375 kilometrin korkeudessa kääpiöplaneetan pinnasta, joten tiedossa on lähiaikoina kuvia ja mittaustietoja, jotka varmasti paljastavat kirkkaiden pisteiden olemuksen. Salaisuuden aika on siis pian ohitse.

Occator-kraatteri kirkkaine läikkineen ei kuitenkaan ole ainoa Cereksen pinnan kiinnostava kohde.

USA:n avaruushallinto julkaisi perjantaina suuria lupailevan tiedotteen. Maanantaina on luvassa tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan "Marsin salaisuuden ratkeamisesta".

Todellisuudessa kyse ei taida olla mistään ihan noin hulppeasta. Todennäköisemmin kyse on ainakin jonkin tason julkisuustempusta.

Tiedotustilaisuudessa mukana olevilta tutkijoilta julkaistaan pian yhteisjulkaisu Nature Geosciences -julkaisusarjassa. Jutun otsikko on suurpiirteisesti "spektrometrin avulla saatuja todisteita hydraattisuoloista Marsin vuotuisissa nestevirroissa". Tutkimusta on esitelty jo aiemmin esimerkiksi konferensseissa.

Marsista löydettiin jo vuosia sitten ensimmäiset merkit rinteitä jonkin matkaa alas virtaavasta nesteestä (tässä esimerkki vuodelta 2006). Vuosien saatossa ja kuvien kertyessä havainto on varmistunut vuosittain tapahtuvaksi normaaliksi ilmiöksi. Virtauksia esiintyy etenkin päiväntasaajan puoleisilla rinteillä, ja etenkin auringon porottaessa lämpimästi. Kuvat eivät riitä kertomaan mistä nesteestä on kyse, mutta todennäköisin syy on vesi. Koska puhdas vesi ei kuitenkaan selviä pinnalla, vahvin kandidaatti ilmiön aiheuttajaksi on jonkinlainen erittäin väkevä suolaliuos. Asian yksityiskohdista on väännetty kättä tiedeyhteisössä jo vuosia: mitä suoloja vedessä on, mistä vesi tulee, ja niin edelleen. Varmaa näyttöä mistään on vaikea saada, sillä suolojen pitäväksi tunnistamiseksi geologien täytyisi päästä paikan päälle analysoimaan kiviä. Ja sellaista ei ole näköpiirissä.

Hehkutuksesta huolimatta maanantainakaan esiteltävät tulokset siis tuskin tuovat mihinkään täyttä varmuutta. Kyse nimittäin lienee CRISM-spektrometrin aineiston analyysistä. CRISMin avulla tehdyt tulokset ovat kuitenkin usein varsin monitulkintaisia, eikä tutkijayhteisö ole ennenkään täysin vakuuttunut kaikista sen avulla tehdyistä "huikeista" löydöistä.

Heinäkuussa Pluton ohi lentänyt New Horizons lähettää kuviaan takasin Maahan ja NASA julkistaa niitä omaan, rauhalliseen tahtiinsa. Tänään vuorossa olivat kuvat, jotka osoittavat  jälleen kerran kuinka omituinen paikka Pluto on – ja jotka todennäköisesti ovat huikeimpia ohilennon aikana otettuja kuvia. Kuvat otettiin vastaan 13. ja 14. syyskuuta.

Niissä näkyy Pluton auringonlasku, eli maisemaa kuvattuna silloin, kun New Horizons oli liikkumassa radallaan kääpiöplaneetan varjoon. 

Kuvissa näkyvät jäiset vuoret, typpijään virrat ja usvaa, mihin pitkät, unenomaiset varjot lankeavat. Kuvia katsoessa kannattaa muistaa, että Auringon valoa Plutossa on vain saman verran kuin täysikuu valaisee muuten pimeää yötä. Valoa on vähän, ja se tuo kuviin oman, omituisen tunnelmansa.

Otsikkokuvassa oleva otos on kenties upein. Sen luotain otti noin 15 minuuttia sen jälkeen, kun se oli lähimpänä Plutoa 14. heinäkuuta. Kuvan ottamisen aikaan New Horizons oli noin 18 000 kilometrin päässä Plutosta. Koska hetki, jolloin Aurinko painuu horisontin taakse, on erittäin kiinnostava, katsoi luotain silloin taaksepäin ja sai napattua tämän kuvan, missä Pluto on näyttää selvästi kolmiulotteiselta. Se onkin, mutta luonnollisesti varjot saavat kuvan näyttämään hieman epätodellisen upealta.

Kuvassa näkyy Sputniktasangoksi kutsuttu jäälakeus oikealla. Siitä nousee vasemmalla näkyvä, jopa 3,5 kilometrin korkeuteen nouseva vuoristo, johon kuuluu etualalla oleva Norgay Montes ja taaempana oleva Hillary Montes. Montes tarkoittaa vuoristoa, ja samaan tapaan Sputniktasankoa voi kutsua nimellä Sputnik Planum.

Nasan New Horizons -luotain jatkaa heinäkuisen ohilentonsa aikana ottamien kuvien lähettämistä Maahan ja kuvia käsitellään sekä julkistetaan nyt vähitellen. Tuoreimpia kuvia julkistettiin tänään illalla Suomen aikaa, ja niissä Pluto näyttää samanlaiselta kuin aiemminkin ja niitä voi luonnehtia yhdellä sanalla – hämmentävää.

Olennaisinta näissä uusissa kuvissa on se, että Pluton pinta on hyvin vaihteleva ja monipuolinen kokoelma erityyppistä geologiaa sekä harmaan sävyjä sysimustasta täysvalkoiseen. Pinnalla lienee siis jäätä ja tummia hiilivety-yhdisteitä, ja lisäksi kääpiöplaneetta on selvästikin jäähtymässä: sen kaasukehä lienee härmistymässä pinnalle. On todella kiinnostavaa nähdä väläys tästä hetkestä.

Viime viikonlopun aikana Maahan saapuneissa kuvissa on dyynejä, tasankoalueille imeytynyttä typpijään virtausta ja vuoristoalueita olennaisesti aiempaa paremmalla erotuskyvyllä kuvattuna. Näissä kuvissa erottuu 400 metriä kooltaan olevia yksityiskohtia. On selvää, että pinnalla joko on ollut ohilennon aikaan tai suhteellisen vähän aikaa sitä ennen vielä nesteen virtausta. 

Pinta on kaikkine ilmiöineen hyvin vaihtelevaa ja pienenkin alueen sisällä voi olla tasankoa, jäätikköä, vuoristoa ja virtaama-alueita.

Silmiinpistävää on myös se, että pinnalla ei ole paljoakaan kraattereita, joten näkyvä pinta on varsin nuorta.

Tosin voi olla, että koko vaalea jäätikköalue onkin suuri jään peittämä kraatteri, törmäysallas, jonne johtaa virtaamauomia – siis jokia. Kuvien perusteella on vaikea päätellä onko se pohjaansa asti jäässä, vai olisiko siellä ollut ohilennon aikaan jopa nestemäistä ainetta (typpeä?). Vai onko kaasukehä härmistymässä juuri matalammille alueille, kuten tähän altaaseen?

Ceres-kääpiöplaneetan pinnalla olevan kraatterin keskeltä löytyneet kummalliset kirkkaat pisteet ovat hämmästyttäneet aina siitä alkaen, kun Cerestä nyt kiertävä NASAn Dawn-luotain kuvasi ne kesällä kääpiöplaneettaa lähestyessään.

Nyt Dawn kiertää Cerestä varsin lähellä ja sen ottamat kuvat Occatoriksi nimetystä kraatterista ovat jo tarkkuudeltaan 140 metriä per pikseli. Nyt siis kuvista näkee jo jotain oikeasti kiinnostavaa.

Kuvissa ei ole varsinaisesti mitään uutta: yhden pisteen sijaan kyse on pisteiden rykelmästä, missä on keskellä yksi kirkas alue ja sen ympärillä muita, heikommin valoa heijastavia alueita. Päältä otetun, otsikkokuvanammekin olevan kuvan lisäksi alueesta on tehty 3D-mallinnus, joka on alla.

Heinäkuussa upeasti Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain jatkaa parhaillaan ohilennon aikana keräämiensä tietojen ja ottamiensa kuvien lähettämistä takaisin Maahan, mutta samalla tutkijat ovat etsineet luotaimelle kiihkeästi uutta kohdetta.

New Horizons on hyvässä kunnossa ja se voisi tehdä vielä paljon muutakin kuin vain mitata tyhjää avaruutta (mikä sinälläänkin on erittäin kiinnostavaa, etenkin aurinkokunnan ulko-osissa). Ongelmana on ollut vain se, että luotain lähetettiin nopeasti tutkimaan Plutoa, eikä sen rataa voitu säätää sellaiseksi, että samalla kertaa olisi automaattisesti voitu käydä tutkimassa kaikkein kiinnostavimpia Pluton seutujen muita kappaleita.

Nyt kuitenkin on löytynyt yksi mahdollinen ohilentokohde: se on ns. Kuiperin vyöhykkeessä sijaitseva pieni kappale, 2014 MU69, joka tunnetaan myös nimellä PT1, eli ”potential target 1”, ”mahdollinen kohde numero 1”. Otsikkokuvassa on taiteilijan hahmotelma luotaimesta lentämässä PT1:n ohi.

Se kiertää Aurinkoa noin 1600 miljoonaa kilometriä kauempana kuin Pluto. Halkaisijaltaan se on todennäköisesti vain noin 45 kilometriä, joten se on olennaisesti suurempi kuin komeetat ja samalla paljon pienempi kuin esimerkiksi Pluto. Se lienee siten tyypillinen Neptunuksen radan ulkopuolella sijaitsevassa Kuiperin vyöhykkeessä oleva kappale.

Kappale oli jo aiemmin listattujen mahdollisten kohteiden luettelossa, mutta nyt New Horizons on valinnut sen ehdotukseensa, jonka se lähettää NASAlle. USA:n avaruushallinnon tulee hyväksyä tarjous, jotta se voisi rahoittaa lennon jatkon. Siitä päätettäessä ehdotus joutuu kamppailemaan vähistä rahoista monien muiden kiinnostavien ehdotusten kanssa, eikä sen läpimeno ole itsestään selvää. 

Tosin jo olemassa olevan, toimivan ja erittäin vaikeasti saavutettavaa kohdetta tutkivalla hankkeella on varsin suuri todennäköisyys tulla hyväksytyksi, etenkin kun kustannukset kokonaan uuden lennon tekemiseen verrattuna ovat pienet.

Jos ehdotus hyväksytään, lentää New Horizons PT1:n ohi tammikuun 1. päivänä vuonna 2019. 

Tai itse asiassa luotain tulee joka tapauksessa lentämään kappaleen ohi, sillä jotta rata saadaan muutettua sopivaksi ohilentoa varten, pitää New Horizons -luotaimella tehdä ratamuutos nyt loka-marraskuussa: sen jälkeen se on joka tapauksessa sopivalla radalla, ja rahoituksesta riippuu tekeekö luotain havaintoja vai ei.

Vaikka ratamuutosta nyt tänä vuonna voi pitää pienenä painostuksena NASAn suuntaan, on ratamuutos samalla helpoin ja vähiten polttoainetta kuluttava, kun se tehdään mahdollisimman aikaisesti. 

Olisi varsin suuri ihme, jos NASA antaisi toimintakykyisen luotaimen lentää PT1:n ohi ilman pientä lisärahoitusta.

Pluto on jo yllättänyt monta kertaa, mutta tänään illalla Suomen aikaa julkistetut kuvat ja mittaustiedot ovat jälleen aivan ällistyttäviä: Pluton pinnalla näyttää olevan liikkuvia jäävirtoja ja sen kaasukehä on usvainen.

Kaukainen, käytännössä geologisesti kuolleeksi taivaankappaleeksi oletettu Pluto on paljastunut aktiiviseksi paikaksi, missä on paksuhko kaasukehä, monimuotoisia maisemia pinnalla sekä kenties myös jännittäviä kemiallisia reaktioita.

Noin 130 kilometrin korkeudelle kääpiöplaneetan pinnasta ulottuva usva (otsikkokuvassa) on kenties suurin yksittäinen löytö, joista tänään julkistetuissa kuvissa ja tiedoissa kerrottiin. Kuten aiemmin Saturnuksen kuun Titanin havainnoista on huomattu, on usvamainen kaasukehän alaosa kenties tyypillinen piirre aurinkokunnan ulko-osien suurille kappaleille.

Kuten Titanilla, on myös Pluton usvassa selviä kerroksia: tihein osa ylettyy noin 50 kilometrin korkeudelle ja toinen raja on 80 kilometrin korkeudessa. Selvästikin kaasukehän tiheys (ja lämpötila?) nousee alaspäin tultaessa, joten pinnalla on kenties myös nestemäisiä aineita – ennen kaikkea typpeä.