Päivitys klo 19:05

Kyseessä on NASAn tiedotteen mukaan todellakin pitkälti Maan kaltainen planeetta, joka kiertää pitkälti Auringon kaltaista tähteä etäisyydellä, millä vesi voisi olla sopivissa olosuhteissa nestemäistä planeetan pinnalla ja periaatteessa voisi esiintyä elämää. 

Planeetta on saanut nimen Kepler-452b ja se on 60% suurempi halkaisijaltaan Maahan verrattuna. Otsikkokuvassa (aiempi on vaihdettu tähän uutisen julkistamisen jälkeen) on planeetta taiteilijan hahmottelemana oikealla verrattuna vasemmalla olevaan maapalloon. 

Planeetan tähti, G2-luokkaan kuuluva Kepler-452, on arviolta kuusi miljardia vuotta vanha, eli puolitoista miljardia vuotta Aurinkoa vanhempi, ja se on noin 20% Aurinkoa kirkkaampi ja 10% suurempi halkaisijaltaan. Löydetty planeetta kiertää tähteään 5% kauempana kuin Maa Aurinkoa, joten se on mukavasti ns. elokehällä (ks. piirros oikealla). Myös Aurinko kuuluu spektriluokkaan G2.

Kepler-452 sijaitsee noin 1400 valovuoden päässä Joutsenen tähtikuviossa.

Tämän varmistetun löydön myötä Kepler-avaruusteleskoopin löytämien, varmistettujen eksoplaneettojen määrä on nyt 1030.

Kaikkiaan eksoplaneettoja on nyt löytynyt Eksoplaneetta-arkiston mukaan varmuudella 1879. Lisäksi Keplerin löytämiä ehdokkaita on 4696. New York Timesin nettisivuilla on erinomainen animoitu visualisaatio Kepler-eksoplaneetoista.

Aiempi juttumme aiheesta muokattuna:

Tiedetuubin saamien tietojen mukaan NASA julkistaa tänään illalla uutisen hyvin maankaltaisen eksoplaneetan löytymisestä. Kuten kerroimme aiemmin tänään taustajutussamme, oli entistäkin enemmän Maan tyyppisen, pitkälti Aurinkoa vastaavaa tähteä kiertävän planeetan julkistaminen varsin todennäköinen syy "mullistavaan uutiseen".

Lähteissä vinkattu ja toisestakin lähteestä todennäköisesti varmistettu tähti oli Kepler-kandidaatti KOI-4878.01, mutta se olikin K07016.01, joka sai näin uuden nimen.

Eksoplaneettojen maankaltaisuutta määrittämään käytetään ESI-indeksiä (Earth Similarity Index), missä otetaan huomioon mm. planeetan arvioitu massa, halkaisija, tiheys, pakonopeus pinnalta ja pintalämpötila. Lämpötilaan vaikuttaa mm. tähti, jota planeetta kiertää, ja kiertoradan etäisyys, sekä mahdollinen planeetalla oleva kasvihuoneilmiö. Nolla tarkoittaa erittäin erilaista planeettaa ja arvolla 1 merkitään täsmälleen Maata muistuttava planeetta. Kyseessä olleen eksoplaneetta-kandidaatin indeksi on 0,98 – mikä on varsin hyvä, kun sitä verrataan vaikkapa Marsiin, jonka indeksi on 0,697. Jos KOI-4878.01 varmistuu aikanaan todelliseksi eksoplaneetaksi, on tiedossa vieläkin merkittävämpi uutinen kuin tämänpäiväinen!

Kepler-452b:n indeksiä ei ole vielä julkaistu, mutta se ei lienee 0,9:n tienoilla. Tätä ennen meitä eniten muistuttavien planeettojen, Kepler-69c:n ja Kepler-62e:n indeksit ovat 0,82. Mitä enemmän eksoplaneettoja on löydetty, sitä enemmän niistä on löytynyt erilaisin mittapuin mitattuna Maata muistuttavia planeettoja. 

Alla ovat vielä tätä ennen eniten maankaltaiset löytyneet eksoplaneetat yhteiskuvassa:

NASA aikoo tiedottaa tänään uusista Kepler-avaruusteleskoopin tekemistä eksoplaneettalöydöistä, ja nähtävästi mukana on jotain erinomaisen kiinnostavaa. 

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Keplerin tuloksista on aihettakin kertoa laajemmin: kyseessä on historian tehokkain ja paras eksoplaneettojen löytäjä, ja on löytänyt vuodesta 2009 alkaen yli 2740 muuta tähteä kuin Aurinkoa kiertävää planeettaa tai todennäköistä sellaista. Näistä yli tuhat on jo varmistettuja tapauksia.

Löydöistä on tiedotettu säännöllisin väliajoin vuodesta 2009 alkaen, jolloin tämä noin tonnin painoinen avaruusteleskooppi varmisti ensi töikseen erään aiemmin epäillyn eksoplaneettakandidaatin (HAT-P-7b) olemassaolon.

Sen jälkeen uusista löydöistä on tiedotettu epäsäännöllisen säännöllisesti pari kertaa vuodessa, ja edellinen kerta oli tämän vuoden tammikuussa. Maankaltaisia planeettoja Kepler on löytänyt jo monta, ja niistä usea kiertää myös Auringon tyyppisen tähden ympärillä. Olisiko kyseessä jälleen uuden, "vieläkin enemmän Maan kaltaisen" eksoplaneetan löytäminen? Tai aiemman löydön varmistaminen?

Tämä on todennäköisin vaihtoehto, sillä tänään illalla klo 19 Suomen aikaa olevan lehdistötilaisuuden puhujien joukossa on mm. eksoplaneettojen löytämisen pioneeri Didier Queloz ja heikkojen planeetoista kertovien valonvaihtelusignaalien erikoistuntija Jeffrey Goughlin.

Edellisen kerran havaintotietoja annettiin kansainväliselle tutkijayhteisölle vapaasti käytettäväksi tammikuussa 2012. Mahdollisesti seuraava suuren havaintosatsin vapauttaminen on nyt ainakin osa suurta uutista.

Keplerin työtahti on kuitenkin hidastunut olennaisesti alkuajoista, sillä sen asennonsäädöstä huolehtivat vauhtipyörät ovat vuosien saatossa hajonneet. Teleskoopilla on neljä vauhtipyörää, joista ensimmäinen rikkoontui jo kesällä 2012 ja toinen keväällä 2013, jolloin havainnot jouduttiin keskeyttämään. Sen jälkeen lennonjohdossa keksittiin tapa suunnata teleskooppi kahden vauhtipyörän avulla, mutta tarkkuus ei ole sama kuin aiemmin.

Tämän vuoksi Keplerin rahoitus oli vaakalaudalla, kunnes sen tehtävää muutettiin virallisesti ”vain” tähtien kirkkauksien mittaamiseen. Sen on havainnut planeettoja nimen omaan tähtien kirkkaudessa olevien pienenpieniä muutoksia mittaamalla, mutta nyt se keskittyisi vähemmän tarkkaan fotometriaan. Se siis tutkisi supernovaräjähdyksiä ja aurinkokunnassa olevien asteroidien sekä komeettojen kirkkauksia. 

Onneksi kuitenkin se on pystynyt myös planeettametsästykseen, tosin sen rahoitus on koko ajan vaakalaudalla. Onkin mahdollista, että suurin syy mahtavaan tiedostustilaisuuteen onkin huomion kiinnittäminen siihen, että teleskoopin työtä haluttaisiin jatkaa ja poliitikoilta Yhdysvalloissa halutaan siihen rahaa.

Olisiko siis tilaisuuden pihvinä uuden teleskoopin tekeminen? Ollaanhan samaan aikaan jo muualla suunnittelemassa parempia laitteita, kuten esimerkiksi tulevaa PLATO-eksoplaneettateleskooppia.

Ceresin pinnalla havaitut omalaatuiset kirkkaat pisteet ovat saamassa selityksen.

Ne eivät ole (yllätys, yllätys!) keinotekoisia valoja, vaikka sellainen ylivalotettuja kuvia katsellessa tulee helposti mieleen, vaan niillä on vähemmän yllättäen täysin luonnollinen selitys. Tai tässä vaiheessa vielä virallisesti pari varteenotettavaa teoriaa: joko ne ovat pinnan alla olevasta jäästä pilkistäviä kohtia tai esimerkiksi suolaa, joka heijastaa hyvin valoa. Nämä heitettiin ilmaan heti sen jälkeen, kun NASAn Dawn-luotain havaitsi nämä omalaatuisesti valoa heijastavat alueet Ceresin pinnalla.

Dawnilla on kameroiden lisäksi joko joukko muita tutkimuslaitteita, kuten esimerkiksi infrapunaspektrometri, joka voisi saada hyvinkin nopeasti tietoja pilkkujen alueella olevan maaston koostumuksesta, mutta toistaiseksi sillä ei ole voitu saada kunnolla havaintoja näistä alueista. Kuten aiemmin Vesta-asteroidia tutkittaessa, on spektrometrissä ollut nytkin jostain syystä toimintahäiriöitä, mikä on rajoittanut havaintojentekoa olennaisesti.

Kuten kerroimme viime viikolla, on Dawn siirtymässä parhaillaan lähemmäksi kääpiöplaneettaa ja elokuusta alkaen se pystyy analysoimaan paremmin myös pintaa. Sen lentokorkeus pinnasta tulee olemaan vain noin 1500 km.

Christopher Russell, luotaimen päätutkija, kertoi tuoreimpia mietteitään pilkuista eilen NASAn Amesin tutkimuskeskuksessa pidetyssä kokouksessa, ja hän otti esiin vanhoja, eurooppalaisen Herschel-avaruusteleskoopin viime vuonna tekemiä havaintoja (ks. graafi oikealla). Niiden mukaan vähintään neljäsosa Ceresin massasta on vettä, eli Ceresissä olisi vettä olennaisesti enemmän kuin muissa havaituissa asteroideissa.

Lisäksi havaintojen mukaan Ceresin pinnalta purkautuu sen ympärille vesihöyryä, joka muodostaisi paikallisesti enemmän tai vähemmän ohuen kaasukehän Ceresin ympärille.

Tuoreiden Dawnin tekemien havaintojen mukaan kaikkein kirkkaimpien pisteiden kohdalla Ceresin pinnalla on kaasua. Nämä pisteet sijaitsevat kraatterissa, joka on nimetty epävirallisesti Occatoriksi.

Russelin mukaan Dawnin ottamissa kuvissa näkyy tietyistä kulmista katsottaessa selvästi sumumaista usvaa pisteiden yläpuolella, ja usvaa näyttää tulevan lisää aina säännöllisin väliajoin. Se peittää noin puolet kraatterista ja rajautuu selvästi korkeampien reunojen sisäpuolelle. 

Osa tutkijoista pitää edelleen suolapitoista, valoa heijastavaa materiaalia todennäköisempänä kirkkaiden pisteiden selityksenä, mutta nämä usvahavainnot yhdessä Herschelin tietojen kanssa viittaavat enemmän kiiltävään jäähän ja siihen, että se höyrystyy muodostaen kraatteriin usvamaisen paikallisen kaasukentän. Tämä osaltaan selittää pisteiden utuisuutta.

Ceresin pinnalla on muuallakin selvästi kirkkaita pisteitä, mutta Occatorin sisällä oleva rykelmä on suurin ja selvin.

Lisätietoja myös ”pyramidista”

Russell kertoi esityksessään myös muita alustavia tuloksia. Esimerkiksi Dawnin mittausten mukaan Ceres on hieman oletettua pienempi, ja sen vuoksi se on neljä prosenttia aiemmin laskettua tiheämpi. 

Ceresin pinnalla oleva pyramidin muotoinen vuori on noin viisi kilometriä korkea ja saattaa olla hyvinkin sukua Plutosta löytyneille vuorille. Vuori saattaa olla jäätä, joka puskee pinnalla olevan tummemman kiviaineksen läpi. 

Kenties nämä kaksi kääpiöplaneettaa paljastuvat muutenkin kaukaisiksi serkuksiksi keskenään. Aikaisemmin planeetaksi tituleerattu Pluto luokitellaan nyt kääpiöplaneetaksi, kun taas aiemmin vain asteroideista suurimpana tunnettu Ceres on nyt myös kääpiöplaneetta. 

Onkin erinomaisen kiinnostavaa saada tuoreita tietoja näistä molemmista juuri nyt samaan aikaan. Kun näihin yhdistetään vielä Rosetta-luotaimen tutkimukset omalaatuiseksi komeetaksi osoittautuneesta Churyumov-Gerasimenkosta, ei planeettakunnan tutkimusta voi sanoa nykyisin ainakaan tylsäksi!

NASA on julkistamassa huomenna perjantaina lisää viimeviikkoisen Pluton ohilennon aikana otettuja kuvia, mutta New Horizons -tiimi julkisti jo nyt yhden väläyksen tulevasta: kuvassa näkyy jäävuoria Pluton "sydämen", Tombaugh Region reunalla.

Kyseessä eivät ole samat vuoret, joista saatiin kuvia jo viime viikolla; ne ovat 110 kilometrin päässä näistä nyt kuvista havaituista vuorista. Vuoret ovat mahdollisesti jopa 1,5 kilometriä korkeat ja koostuvat oletettavasti jäästä, joka Pluton hyytävässä kylmyydessä käyttäytyy kuin peruskallio täällä maapallolla. 

Pluton pinnanmuotojen nimet ovat aiheuttaneet kuluneen viikon aikana paljon hämmennystä, joten tässä lyhyt kertaus: Pluton huomiota herättävä, hieman sydämeltä näyttävä muodostelma on nimetty Pluton löytäjän Clyde Tombaughin mukaan Tombaugh Regioksi, eli Tombaughin alueeksi. Sen sisällä oleva, viime viikon kuvissa hyvin näkyvä laaja tasanko on puolestaan Sputnik Planum, eli Sputniktasanko. Sen viereltä löytyneet korkeat vuoret on nimetty Edmund Hillaryn parina Mount Everestille nousseen nepalilaisen Tenzing Norgayn mukaan.

Kuvassa näkyville vuorille ei ole annettu vielä nimiä, mutta varmastikin huomenna sellaiset tullaan kuulemaan.

Huomiota herättävää kuvassa on se, että siinä näkyy selvästi kraatterien täplittämää, tummaa pintaa vasemmalla, ja nuorempaa jäätikköä oikealla. Keskialueella on selvästi kraattereita, joiden sisällä on selvästi nuorta, vaaleaa sedimenttiä (tai jäätä). Tutkijoiden kannalta juuri tämä raja-alue vanhan pinnan ja nuoren jäätikö välillä on erittäin kiinnostava, koska siinä paitsi näkee mitä Pluton "todellinen" pinta on, niin myös millaiset voimat mylläävät jäätikköä sekä kuinka paljon aurinkokunnan ulko-osissa on ollut meteoripommitusta vuosimiljardien kuluessa – tai mahdollisesti onko Pluto syntynyt aikanaan lähempänä Aurinkoa ja joutunut jostain syystä hyvin soikealle radalleen vasta myöhemmin.

Kuvassa tumma alue vasemmalla on miljardeja vuosia vanhaa, kun taas vaalea jäätikkö oikealla ei ole kuin maksimissaan 100 miljoonaa vuotta vanhaa. 

Pluton lähiohituksesta on tätä kirjoitettaessa kulunut vain nelisen vuorokautta, mutta New Horizons -lennon tutkijaryhmä suunnittelee jo tulevaisuutta.

Luotaimesta on saatu tähän mennessä vain vajaat 2% sen keräämistä tiedoista takaisin Maahan, ja arvion mukaan tämän heinäkuun loppuun mennessä luku on jo 5%. Loput tiedot – ja niiden mukana kaikkein kiinnostavimmat lähikuvat – tulevat seuraavien kuukausien aikana ja kestää ensi vuoden loppuun saakka saada kaikki tiedot talteen.

Yksi tuoreimmista Maahan saaduista kuvista on yllä oleva "jäähyväiskuva", jonka New Horizons otti Plutosta ja Kharonista niistä etääntyessään tiistaina.

Luotain kuvaa ja mittaa vielä parin kuukauden ajan aktiivisesti, eli tietoja saadaan vielä lisää, mutta sen jälkeen huomio kääntyy sadonkorjuuseen: tutkijaryhmä hajotetaan, kun yksittäiset tutkijat alkavat analysoida saatuja kuvia ja tietoja sekä pohtia mitä kaikkea ihmeellistä Plutosta löytyikään. Tähän mennessä olemme kuulleet vain pikaisesti saatuja ensikommentteja, emme pohdittuja ja muihin havaintoihin suhteutettuja tuloksia.

Lennonjohto puolestaan keskittyy "vain" lataamaan tietoja Maahan sekä tekemään silloin tällöin mittauksia, jotka kertovat aurinkokunnan ulko-osien säteily- ja hiukkaspitoisuuksista sekä magneettikentästä. 

Samalla tähtitieteilijät koettavat löytää New Horizonsille uutta ohilentokohdetta. Tiedetään, että ulkoaurinkokunnassa ns. Kuiperin vyössä on monia kappaleita – kenties jopa Plutoakin suurempia – ja olisi erinomaista, jos luotain voitaisiin ohjata lentämään sellaisen ohitse. Paitsi että kohteiden löytäminen on hankalaa, tekee yrityksestä vieläkin haasteellisemman se, että luotaimen rataa ei pysty muuttamaan kovinkaan paljoa. Kappaleen siis pitäisi olla jotakuinkin nykyisen lentoradan tienoilla.

Onkin todennäköisintä, että New Horizons liittyy Voyagerien 1 ja 2 sekä Pioneer-luotainten 10 ja 11 joukkoon ja lentää yksinkertaisesti tehtävänsä nyt suoritettuaan ulos aurinkokunnasta. Se ei kuitenkaan saavuta koskaan Voyagereita, sillä ne saivat jättiläisplaneettojen ohilennoistaan niin paljon lisää vauhtia, että ovat nopeimpia ihmiskunnan tekemiä laitteita – vaikka New Horizons laukaistiin matkaan vauhdikkaammin.

Luotain saavuttaa sadan AU:n etäisyyden vuonna 2038 ja jos se on silloin toiminnassa, se voi tutkia heliopaussia – aluetta aurinkokunnan ja tähtienvälisen avaruuden välillä – samaan tapaan kuin Voyagerit tekevät nyt. Ja sen jälkeen luotain pullahtaa alueen läpi itsekin interstellaariseen avaruuteen.

Laskeutuja Kharoniin?

Pluto-lennon "isä" Alan Stern on suunnitellut jo mahdollista seuraajaa New Horizons -luotaimelle. Hän ehdottaa Kharon-kuun pinnalle lähetettävää laskeutujaa, joka voisi tutkia paitsi kuuta sekä sen kaasukehää, niin myös havaita jatkuvasti Plutoa. Kharon kääntää koko ajan saman puolen kohti Plutoa (samaan tapaan kuin oma Kuumme) ja siksi Pluton puoleiselta alueelta voisi katsella koko ajan kohti Plutoa.

Lento olisi varmasti kiinnostava, mutta samalla jo nyt saatujen kuvien ja tietojen mukaan Pluto vaikuttaa kovin paljon Neptunuksen Triton-kuulta, ja sinne voisi olla vieläkin jännempää mennä takaisin. Paitsi että se olisi edullisempaa, niin silloin luotain voisi tutkia myös Neptunusta sekä sen muita kuita. 

Järjestelmällisesti sanaa "planeetta" Plutosta käyttänyt Stern on luonnollisesti hyvin innostunut Plutosta, ja onkin varsin epätodennäköistä, että sinne palattaisiin pitkiin aikoihin. Triton ja ennen kaikkea Saturnuksen kuu Titan ovat varmasti listalla ennen Plutoa, niin jännittäväksi ja kiinnostavaksi paikaksi kuin se osoittautunutkin.

Lisäksi ulkoaurinkokunnan tutkimukselle on yksi, yllättävä hidaste: energiapula. Kaikki luotaimet, jotka ovat lentäneet Jupiteria kauemmaksi, ovat käyttäneet sähkövirran tuottamiseen niin sanottua ydinparistoa, jonka polttoaineena on Plutonium-238. Aurinkopaneeleista ei ole iloa, koska valoa on niin vähän, eikä muita käyttökelpoisia energialähteitä ole keksitty.

Lisäksi mm. Mars-kulkija Curiosity käyttää ydinparistoa ja pienet plutonium-pohjaiset napit huolehtivat muidenkin Mars-kulkijoiden lämmittämisestä.

Samalla kun avaruuslentoja seuraavan yleisön huomio on kiinnittynyt Plutoon, on NASAn Dawn-luotain tutkimassa toista kääpiöplaneettaa. Ceres on halkaisijaltaan vajaat puolet Plutosta, 975 km siinä missä Pluto on 2 370 km, mutta olennainen ero näiden kahden välillä on myös sijainti: Ceres kiertää Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välissä, kun Pluto on aurinkokunnan ulkolaidalla.

Kuten kuvatkin osoittavat, ovat nämä kaksi maailmaa varsin erilaisia ja niiden historiat poikkeavat täysin toisistaan. Mutta niitä yhdistää kuitenkin yllätyksellisyys.

Pluto on aktiivisempi kuin arveltiin ja Ceresin pinnalta on havaittu omituisia kirkkaita pisteitä. Toistaiseksi kaikkein kuuluisimmista pisteistä Ceresin pinnalla olevan kraatterin sisältä ei ole saatu lähikuvia, mutta samankaltaisista pisteistä muualla on sen sijaan saatu parempia kuvia.

Yksi näistä kuvista on yllä: se otettiin jo 25. kesäkuuta noin 4400 kilometrin etäisyydeltä ja siinä näkyy 410 metriä kooltaan olevia yksityiskohtia.  Kuva näyttää selvästi, että alue, missä kirkas piste on havaittu, on vaaleahuippuinen vuori. Vuori on mahdollisesti kraatterin keskusvuori – yleensä niissä on sellainen, koska kraatterin synnyttäneen törmäyksen iskukohta nousee vähän ajan kuluttua ylöspäin – ja vuoren huippu olisi joko jotain valoa hyvin heijastavaa mineraalia tai jäätä. Tämän selvittämiseen tarvitaan vielä parempia kuvia ja mittauksia muilta instrumenteilta, jotka sondaavat pinnan koostumusta.

Parempia kuvia ja tarkempia tietoja on tulossa piankin, sillä Dawn on siirtymässä parhaillaan korkeammalta kiertoradalta matalammalle Ceresin ympärillä. Se tekee spiraalimaista manöveeriään hitaasti, mutta varmasti ionimoottorinsa avulla ja saavuttaa uuden radan elokuussa. Silloin ratakorkeus tulee olemaan hieman alle 1500 km Ceresin pinnan päällä.

Tällä haavaa korkeus on noin 3900 km ja jos kaikki sujuu hyvin, tulee lennonjohto ohjaamaan Dawnin myöhemmin vielä tulevaa rataansa lähemmäksi kääpiöplaneettaa.

Hetki sitten päättyneessä NASAn tiedotustilaisuudessa paljastettiin uusia kuvia, joissa sekä Pluto, Charon että Hydra-kuu näkyvät paljon tarkemmin kuin aikaisemmissa otoksissa.

Kiinnostavimpia ovat tietysti itse kääpiöplaneetasta saadut kuvat – tai tarkemmin sanottuna kuva. Aikaisempaan verrattuna kymmenkertaisella erotuskyvyllä otetuista kuvista on toistaiseksi saatu Maahan saakka vain yksi, mutta sekin sai yleisön haukkomaan henkeään. 

Sydämenmuotoisen alueen – jolle on annettu Pluton löytäjän kunniaksi nimeksi Tombaugh Regio – etelälaidalla olevalla alueella näkyy hyvin tasaista pintaa, mutta toisaalta myös yli kolmen kilometrin korkuisia vuoria. Sen sijaan kraattereita ei näy lainkaan.

Alan Sternin, New Horizons -luotaimen päätutkijan mukaan se viittaa hyvin nuoreen, ehkä alle sadan miljoonan vuoden ikäiseen pintaan. Alue on voinut olla geologisesti aktiivinen vielä äskettäimminkin, mahdollisesti jopa parhaillaan.

Vuorten korkeus puolestaan osoittaa, että ne ovat mitä ilmeisimmin vesijäätä. Pluton pinnalla on myös typpi-, metaani- ja hiilidioksidijäätä, mutta niistä ei voi muodostua näin korkeita pinnanmuotoja. 

Muita jäitä onkin vain ohut kerros. Se puolestaan edellyttää, että etenkin typpeä ilmaantuu pinnalle jostain lisää, koska sitä on karannut vuosimiljardien kuluessa avaruuteen satojen metrien paksuista kerrosta vastaava määrä. Toistaiseksi ei tiedetä, mistä typpeä voisi pinnalle tulla, mutta nyt tutkijat tietävät etsiä kuvista esimerkiksi mahdollisia hyisiä geysirejä.

Jättiläisplaneettojen jäisten kuisten aktiivisuus johtuu vuorovesivoimien vapauttamasta lämmöstä, mutta Pluton tapauksessa tällaista lämmönlähdettä ei ole. Silti kääpiöplaneetta näyttää edelleen olevan aktiivinen, vaikka sillä on ikää saman verran kuin muillakin Aurinkokunnan kappaleilla eli yli 4,5 miljardia vuotta.

Vaikka eilen julkistettiin paljon uutta ja kiinnostavaa tietoa Plutosta, oli niitä lähettänyt New Horizons -luotain kuitenkin hiljaa. Se keskittyi keräämään mahdollisimman paljon tietoja ohilennon kaikkein kiivaimman ajan, varsinaisen lähiohituksen aikana.

Luotain oli itse asiassa hiljaa 22 tuntia, ennen kuin nyt aamulla, klo 3:52:37 siltä otettiin vastaan odotettu viesti, jonka mukaan lento sujuu juuri suunnitelman mukaan. Radioyhteyden aikana luotain lähetti vain perustiedot tilastaan ja toiminnastaan, mutta ei uusia kuvia. Joukossa oli myös hieman tieteellisestikin kiinnostavaa tietoa Pluton ympäristössä olevista varatuista hiukkasista, koska niillä oli merkitystä luotaimen toiminnalle. 

Kaikkein tärkein tieto oli kuitenkin se, että luotain oli ottanut kuvansa juuri sillä tavalla kuin suunniteltiin ja kuvat ovat tallessa muistissa.

Myöhemmin tänään New Horizons lähettää kuitenkin muutamia kuvia kahdessa eri yhteydessä. Kuvien joukossa on mm. hyvät kokokuvat Plutosta sekä Kharonista, Nixistä ja Hydrasta. Lisäksi Pluton pinnasta saadaan kolme tarkkaa kuvaa hetkeltä juuri ennen ohilennon läheisintä kohtaa.

Ensimmäinen tietopaketeista saapuu noin klo 14 Suomen aikaa, ja siinä on mm. Kharonista 466 000 km:n etäisyydeltä otettu kuva, 778 000 km:n etäisyydeltä otettu kuva Plutosta ja 645 000 km päästä otettu kuva Hydra-kuusta.

Toinen yhteys on illalla Suomen aikaa, jolloin noin klo 22:25 alkaen saadaan kuva Nix-kuusta 590 000 km:n etäisyydeltä sekä kolme tarkkaa kuvaa Plutosta noin 77 000 km:n päästä kuvattuna. Näissä kuvissa Pluto täyttää jo kolme kameran kuvakenttää, ja siksi kuvia tulee kolme: näistä saadaan jo tehtyä yksi huipputarkka kuva Plutosta. Kuvassa erottunee yksityiskohtia jopa 400 metrin tarkkuudella.

Vielä parempia kuvia on kuitenkin vielä tulossa myöhemmin, sillä lähimmillään luotain oli 12 470 kilometrin päässä Pluton pinnasta.

Kuten eilen, palaamme asiaan todennäköisesti vasta illalla, kun lisätietoja on saatavilla. NASA pitää tiedotustilaisuuden klo 23 alkaen ja seuraamme luonnollisesti sitä tarkasti.

Lennonjohto huokaisee helpotuksesta ja keskittyy tietojen vastaanottoon

Otsikkokuvassa on näkymä New Horizons -luotaimen lennonjohtoon, joka sijaitsee Johns Hopkins -yliopiston Sovelletun fysiikan laboratoriossa (kuuluisa APL, Applied Physics Laboratory) Laurelissa, Yhdysvaltain Marylandissa pääkaupunki Washingtonin länsipuolella. Kuva on otettu ennen lähiohitusta, mutta myös eilen ja tänäänkin ovat ilmeet olleet iloisia, mutta keskittyneitä – on lähes uskomatonta, millä tarkkuudella pientä luotainta ulkoaurinkokunnassa voidaan hallita ja ohjata hitaan tietoliikenneyhteyden kautta!

Vaikka kiivaimman toiminnan aika on nyt ohi, päättyy ohilento sekä sen toimet virallisesti vasta ensi tammikuussa. Sitä ennen luotain jatkaa mittauksiaan ja kuvaamista, mutta luonnollisesti harvemmin kuin nyt, ja samalla kun luotain etääntyy Plutosta, sen muistissa olevia tietoja aletaan siirtää vähitellen Maahan.

Hitaan radiolinkin kautta siirrettyinä tähän kuluu vuoden päivät, sillä viimeiset bitit tietoa saataneen talteen vasta ensi vuoden lopussa.

New Horizons -luotain ohitti tänään Pluton iltapäivällä Suomen aikaa ja on parhaillaan etääntymässä kääpiöplaneetasta. Se lähettää myöhemmin tänään lyhyen signaalin, jonka tehtävänä on vain kertoa, että luotain on selviytynyt lähiohituksesta ja jatkaa tiivistä toimintaansa suunnitellulla tavalla. Koska tiedon siirto luotaimesta Maahan kestää pitkään, ei kallisarvoista tutkimus- ja kuvausaikaa Pluton ja sen kuiden luona käytetä tietojen lähettämiseen, vaan kuvat sekä tiedot siirretään luotaimen muistista tutkijoille vasta myöhemmin.

Vain muutamia kuvia saadaan Maahan lähipäivinä; nämäkin vain siksi, että varmuuden varalta on hyvä lähettää edes vähän, jos luotaimelle sattuisi jotain. On sinänsä sääli, että nyt kiivaimman toiminnan aikaan on luotain itse hyvin hiljaa. Tarkka listaus tulossa olevista kuvista on aiemmassa jutussamme.

Tänään NASA julkisti kuitenkin kuvan, jota monet ovat pitäneet (osittain jutuissa olleiden virheiden vuoksi) lähiohituksen aikana otettuna kuvana. Myös tämän jutun otsikkokuvana oleva kuva otettiin kuitenkin jo eilen, kun New Horizons oli vielä 768 000 kilometrin päässä Pluton pinnasta. Se on vain kalpea aavistus siitä mitä on tulossa, vaikka onkin jo sellaisenaan hieno, tarkka ja uskomattoman upea näky Plutoon.

Kuva on myös raskaasti käsitelty. Se on LORRI-teleskoopin ottama tarkka mustavalkokuva, johon on lisätty värikameran matalaresoluutiokuvista väritietoa.

Jännittävin kohde kuvassa on vähemmän yllättäen nimen "Sydän" saanut sydämen muotoinen kohde, joka on noin 1600 km halkaisijaltaan. Se on tummemman alueen rajaama vaalea alue, jonka itäisellä (eli oikealla olevalla) puolella on selvästi kumpuilevaa, mielenkiintoista maastoa. Vaalea alue voi olla jäätikköä – tai sitten ei. Palaamme pinnan geologiaan vielä useissakin artikkeleissa, joten tässä ei siitä tämän enempää.

Sen sijaan on kiinnostavaa verrata tätä kuvaa parhaimpaan ennen New Horizons -luotainta olleeseen Pluto-kuvaan. Sen on ottanut Hubblen avaruusteleskooppi vuonna 2010, ja nyt siitä voidaan selvästi nähdä jo "tuttuja" pinnanpiirteitä, kuten vaalea sydän. Sydän ei siis ole muodostunut aivan lähiaikoina, vaan on vähintään muutamia vuosia vanha.

New Horizons -luotain lentää huomenna tiistaina iltapäivällä Suomen aikaa Pluton ohi ja samalla sen kuiden ratojen läpi. Tuona hektisenä aikana luotain kuvaa ja mittaa Plutoa, sen kuita sekä avaruutta Pluton ympärillä hyvin aktiivisesti, mutta se lähettää vain noin 1% kaikista keräämistään tiedoista saman tien Maahan.

Loput se tallentaa muistiinsa ja lähettää paremmalla ajalla ohilennon jälkeen loppukesän aikana. Aikaahan luotaimella riittää, sillä sen ydinparistossa on virtaa vuosiksi, eikä luotaimelle ei ole ainakaan toistaiseksi löydetty uusia ohilentokohteita Pluton jälkeen. 

Lähipäivinä siis tapahtuu todella paljon, mutta kuvia tulee Maahan vain vähän ja hitaasti.

Ohilentoon kannattaa valmistautua otsikkokuvassa olevaa aikataulua katsomalla ja sitten alla olevan kuvan avulla: se näyttää kuinka suurista kappaleista on kyse maapalloon verrattuna. Pluto (keskellä) ja Kharon (sen päällä yläoikealla) eivät ole valtavan suuria, mutta silti erinomaisen jännittäviä ulkoaurikokunnan kappaleita.