InSight-laskeutuja oli tarkoitus lähettää Marsiin ensi maaliskuussa, mutta sen päätutkimuslaitteessa havaitun vian vuoksi NASA on päättänyt olla lähettämättä sitä.

Voi olla, että 675 miljoonaa dollaria maksanut laskeutuja jää kokonaan lähettämättä. Joka tapauksessa laukaisu lykkääntyy kaksi vuotta eteenpäin, sillä Marsiin kannattaa lähettää luotaimia vain   joka toinen vuosi.

Näin ollen ESAn yhdessä venäläisten kanssa ensi helmikuussa lähetettäväksi suunniteltu ExoMars on ainoa kohti punaista planeettaa lähetettävä alus tässä laukaisuikkunassa.

Nimi InSight on lyhennys sanoista Interior Exploration using Seismic Investigations, Geodesy and Heat Transport, eli laskeutujan tarkoituksena oli tutkia Marsin sisustaa seismometrin  avulla sekä selvittää sen geodesiaa sekä lämpötasapainoa. Sen avulla oli tarkoitus saada lisätietoa planeetan sisärakenteesta ja sen ytimen koosta.

Sen päätutkimuslaite, joka nyt aiheuttaa laukaisun peruutuksen, on ranskalaistekoinen seismometri SEIS. Itse kolmesta seismometristä koostuva instrumenttipaketti toimii erinomaisesti, mutta siinä oleva 22 cm halkaisijaltaan oleva sylinteri, jonka sisällä pitäisi olla tyhjiö, alkoi yllättäen vuotaa testeissä. 

Tyhjiökammio on pettänyt testeissä jo kolme kertaa aikaisemmin, mutta insinöörit olettivat jo korjanneensa vian lopullisesti, kunnes se alkoi taas vuotaa. 

Koska laukaisupäivä alkaa olla jo kovin lähellä, ja luotaimen laukaisuvalmistelun pitäisi alkaa jo pian, ei aika enää riitä korjaamiseen – ja ennen kaikkea korjauksen uuteen suunniteluun sekä laitteen testaamiseen. Kallista laskeutujaa ei kannata lähettää matkaan, jos sen päätutkimuslaitteen toiminta halutulla tavalla ei ole varmaa.

Lisäksi laskeutujassa on mukana saksalaistekoinen Marsin pinnan lämmönjohtavuutta mittaava laite, magnetometri, kameroita sekä säämittareita. Laskeutujan lähettämän radiosignaalin avulla oli myös tarkoitus tutkia planeetan sisustaa.

NASA kertoo, että laskeutujan lähettämisen lykkääminen on luonnollisesti ikävää, mutta se ei vaikuta amerikkalaisten Mars-tutkimukseen laajemmin. Kyseessä on ns. edullinen välilento, ja se käyttää Phoenix-laskeutujassa käytettyä tekniikkaa ja ulkomailta saatuja mittalaitteita.

Seuraava etappi NASAlle on vuonna 2020 lähetettävä kulkija, joka on samankaltainen kuin nyt Marsissa oleva Curiosity-kulkija – tosin hieman erilaisilla tutkimuslaitteilla varustettuna.

Jos InSight lähetetään matkaan, niin se täyttäisi nyt NASAn marslentokalenterissa vuonna 2018 olleen aukon.

Kääpiöplaneetta Ceres ja sen kummalliset kirkkaat alueet saavat viimein selityksen: DAWN-luotaimen tutkijaryhmän tekemässä ja Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että syynä on magnesiumsulfaatti, karvassuola, eli magnesiumin, rikin ja hapen yhdiste (MgSO₄).

DAWN on saavuttanut nyt pitkään alaspäin hivuttauduttuaan lopullisen kiertoratansa 385 kilometrin korkeudella Cereksen pinnasta ja ottaa nyt kuvia, joiden tarkkuus on parhaimmillaan 35 metriä pikseliltä. Lisäksi luotain tekee mittauksia ja muita havaintoja.

Luotaimen lähettämien kuvien mukaan kääpiöplaneetan pinnalla on yli 130 tällaista kirkasta aluetta, joista suurin ja kiinnostavin on Occator-nimisen kraatterin sisällä. 

Monissa paikoin näyttää siltä, että suolainen pinta on paljastunut vesijään sublimoiduttua pois pinnalta. Asteroidien ja muiden törmääjien iskut ovat myös saaneet pinnan alla olevaa suolaista ainesta paljastumaan. Osa tästä on suolan ryydittämää jäätä.

Noin 90 kilometriä halkaisijaltaan olevan Occator-kraatterin sisällä olevat kirkkaat läikät ovat kaikkein suurimmat ja näyttävimmät suolapaljastumat. 

Ne heijastavat parhaimmillaan noin 50% niihin osuvasta valosta.

Kraatterin keskellä oleva noin 10 kilometriä kooltaan oleva ja noin 500 metriä syvä painautuma on lähes kokonaan kirkkaan aineen peittämä. Siinä on tummia halkeamia ja aivan keskellä noin 500 metriä korkea kohoutuma, kuten yleensä kraattereissa on.

Tutkijat olettavat, että Occator on eräs tuoreimmista piirteistä Cereksen pinnalla; sen ikä olisi noin 78 miljoonaa vuotta.

Viime heinäkuun puolivälissä Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain lähettää ohilentonsa aikana ottamia kuviaan ja tietojaan tasaiseen tahtiin. Lennonjohto sekä sen tutkijat julkaisevat niitä yhtä tasaiseen tahtiin kerran viikossa.

Nyt vuorossa olivat parhaimmat ja tarkimmat lähikuvat kääpiöplaneetan pinnasta. Tätä yksityiskohtaisempia kuvia ei enää ole tulossa.

Näissä kuvissa Pluton pinnalta erottuu alle sata metriä kooltaan olevia yksityiskohtia. Tarkkuus on 77 – 85 metriä pikseliltä.

Kuvat ovat upeita ja parempia kuin uskallettiin odottaa, mutta samalla niin Pluto, Kharon kuin pieni luotainkin ovat jo tuottaneet niin upeita tuloksia, että odotustaso oli jo valmiiksi korkealla. Se, että kuvat olivat mahtavia, oli siksi vähän kuin itsestäänselvyys.

Myös se, mitä pinnalla näkyy, ei enää jaksa yllättää, vaikka kuvat ovat teknisesti ja tieteellisesti niin upeita, että superlatiivit loppuvat kesken: jos näitä kuvia olisi näyttänyt keväällä planeettatutkijoille, he olisivat varmasti pitäneet niitä huijauksina!

Mitään todella uutta kuvissa ei ole, paitsi että nyt Pluton pinnan monimuotoisuus ja sen kraatterit, vuoristot ja jäätiköt näkyvät vain paljon tarkemmin. Niiden avulla pystytään selittämään paremmin mitä Plutossa oikein on tapahtunut ja tapahtumassa.

Upein nyt julkaistuista kuvista on alla kooste, joka näyttää 80 kilometriä leveän kaistaleen Pluton pintaa noin 800 kilometrin pituudelta Sputnik-tasangolta. 

Perinteeksi muodostuneeseen tapaan NASA on julkaissut tuoreita Pluto-kuvia tänään torstaina.

Vastineeksi aiemmin julkaistuille lähikuville oli tänään vuorossa kokokuva kääpiöplaneetasta sekä otsikkokuvana oleva uusi jäähyväiskuva. Tämä kaunis juuri ennen Pluton varjoon menoa otettu kuva näyttää kapean sirpin kaikkine yksityiskohtineen sekä kääpiöplaneetan ympärillä olevan Auringon hohteen. Tämä oli näkymä luotaimesta noin 15 minuuttia ennen kuin se oli lähimpänä Plutoa 14. kesäkuuta. Etäisyyttä Plutoon oli noin 18 000 km.

Kuva on hyvin samantyyppinen kuin syyskuussa jo julkaistu komea kuva, mutta tästä on saatu vielä näyttävämpi yksinkertaisesti kuvankäsittelyn avulla. Pluton kaasukehän usva näkyy hyvin. Sirpissä näkyvät myös Sputniktasangon yli kolme kilometriä korkeat vuoret sekä tasangon alapuolella oleva epätasainen, jäätikköihin rajoittuva alue.

Kuvan suurikokoinen versio on NASAn sivuilla. Siinä näkyvät hyvin myös yksityiskohdat, jotka erottuvat noin 700 metrin kokoisina.

Toisessa tänään julkaistussa kuvassa näkyy Pluto koko komeudessaan. Siinä on näkyvissä erinomaisesti aiemmin hieman heikommin havaittu Pluton "sydämen" itäinen osa, mikä aiempien kuvien tapaan on varsin yllättävä: tasaisen vaalean jäätikön reunan sijaan siellä on rikkonainen alue, missä jää ja tumma, mahdollisesti jäätön pinta ovat sekaisin.

Viime yönä Suomen aikaa Meksikon keskiosiin Tyynen valtameren puolelta meren päältä siirtynyt ennätyshurrikaani Patricia on hiipunut trooppiseksi myrskyksi. Sen odotetaan heikkenevän edelleen kulkiessaan Meksikon vuoristoalueiden ylitse lauantain kuluessa. 

Vuoriston ylitys tosin saattaa lisätä myrskyn vesipitoisuutta, joten se saattaa tuottaa myöhemmin Meksikossa ja Yhdysvaltain eteläosissa erittäin voimakkaita sateita. 

Koska myrsky on tähän saakka kulkenut harvaan asuttujen alueiden päällä, on se tuottanut pelättyä vähemmän tuhoja. Siitä huolimatta se oli ennätyksellisen voimakas viidennen kategorian hurrikaani tullessaan maan päälle lounaisessa Meksikossa Cuixmalassa iltapäivällä klo 6:15 paikallista (yöllä klo 2:15 Suomen aikaa). Sen keskimääräinen tuulen nopeus oli silloin automaattisten mittausten mukaan 265 km/h ja suurimmat puuskat olivat liki 340 km/h.

Aiemmin päivällä tuulen keskinopeus oli suurempikin, jopa 320 kilometriä tunnissa, ja sen paine oli ennätyksellisen matala, vain 879 hPa. Silloin Patricia löi kaikki hurrikaanien (siis Amerikan mantereen itä- tai läntisellä puolella olevien pyörremyrskyjen) mitatut ennätykset.

Tyynellä valtamerellä hurrikaanikausi on ollut erittäin voimakas ja nähtävästi ennätyksellinen El Niño lämpimine meren pintalämpöineen on syynä aktiviteettiin. Kun meren lämpötila on paikoitellen yli 30°C, ovat näinä aikoina olosuhteet otolliset pyörremyrskyjen syntymiseen.

Myrskykeskusta on tutkittu tavallista enemmän niin avaruudesta satelliitein kuin myös lentokonein.

Kenties vaikuttavimman kuvan siitä on ottanut Kansainvälisellä avaruusasemalla oleva Scott Kelly, jonka otos valtavan suuresta myrskykeskuksesta sen ollessa voimakkaimmillaan on otsikkokuvana.

Lennossa ovat olleet niin Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n "Hurricane Hunters", Lockheed WP-3D Orion, kuin myös NASAn käytössä oleva, salaisesta vakoilukoneesta tehty erittäin korkealla lentävä tutkimuskone WB-57 (alla).

El Niño on jotakuinkin joka seitsemäs vuosi toistuva sääilmiö Tyynellä valtamerellä. Meren itäpuolen trooppisilla alueilla meriveden pintalämpötila on silloin muutamia asteita (Celsiusta)  normaalia korkeampi ja länsiosissa saman verran matalampi, mikä saa aikaan erilaisia sääilmiöitä etenkin paikallisesti, mutta levittää vaikutuksiaan ympäri maailman.

Normaalisti hyvin vakiona pysyvät pasaatituulet laantuvat El Niñon ollessa “päällä”, mikä vaikuttaa esimerkiksi trooppisten hirmumyrskyjen määrään ja reitteihin.

Muita tunnettuja vaikutuksia ovat muun muassa sateiden lisääntyminen Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, mikä on toisinaan aiheuttanut tuhoisia tulvia. El Niño on myös aiheuttanut kuivuutta läntisen Tyynenmeren maissa, mikä puolestaan on ollut osatekijänä laajoissa pensastopaloissa Australiassa.

Kun ravinteikkaan veden ylösvirtaus Etelä-Amerikan rannikolla heikkenee, millä puolestaan on laaja vaikutus alueen ravintoketjuihin ja kalastajien saaliiden kokoihin.

Ilmiötä on tutkittu jo pitkään myös avaruudesta, mistä sen laajuudesta saa hyvän kuvan ja mistä voidaan tehdä varsin tarkkoja havaintoja mm. meriveden lämpötilasta myös alueilla, mistä muuten saa hyvin hankalasti tietoa.

Nyt näyttää siltä, että tämänkertainen – parhaillaan käynnissä oleva – El Niño on jo tällä hetkellä yhtä voimakas kuin tähän saakka voimakkain ilmiö kautena 1997-98.

Tämä käy ilmi Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) tilastoista ja mm. NASAn mittauksista.

Koska El Niño on vielä kehittymässä, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että tästä tulee historian voimakkain El Niño.

WMO:n tuoreen tiedotteen mukaan ilmiö näkyy jo selvästi Tyynen valtamerten saarilla. Muu muassa korallien sairaudet ja tuhot ovat lisääntyneet ja kehityksen oletetaan vain jatkuvan vuosina 2016 ja 2017.

Samoin saarien asukkaita varoitetaan kohonneesta malaria-, dengue- ja chickungunya-sairauksien riskistä tulevina kuukaisina. Näitä tauteja levittävät hyttyset, joita on enemmän merten ja vesien ollessa lämpimämpiä sekä sateiden ollessa runsaampia.

Kuva: NASA/CNES/NOAA/EUMETSAT ja NASA/JPL-Caltech

Kuuta vuodesta 2009 alkaen kiertänyt NASAn Lunar Reconnaissance Orbiter (LRO) on tuottanut suuren määrän kiinnostavia ja hyvin tarkkoja kuvia luontaisen kiertolaisemme pinnasta.

Kuvissa näkyy esimerkiksi ylityöntösiirroksista kertovia harjanteita. Ne ovat ovat syntyneet puristumisen aikaansaamana, kun pintamaterian lohkot ovat liikkuneet varsin reippaasti toistensa suhteen.

Harjanteita löytyy ympäri Kuuta, myös sen ylänköalueilta. Eräs ehdotettu syy niiden synnylle on pitkään ollut Kuun supistuminen: kiertolaisemme kun on mallien mukaan aikojen saatossa jäähtynyt ja samalla pienentynyt.

Lokakuun Geology-lehdessä ilmestyneen jutun mukaan pääsyyllinen niiden syntyyn saattaakin olla Maan vetovoimallaan aiheuttama vuorovesivoima. Tai vähintäänkin se ohjaa suuntia, johon kutistuvan Kuun pinta romahtelee.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta. Samaan tapaan kuin Kuu saa aikaan maapallon pinnalla aikaan vuorovesi-ilmiöitä – siis merenpinnan ja muiden vesistöjen pinnan nousemisen ja laskemisen – vaikuttaa Maa vetovoimallaan myös Kuuhun. Uutta on sen sijaan se, että tämä saa aikaan näkyviä merkkejä Kuun pinnassa.

“Maa muokkaa edelleen Kuun pintaa”, tiivistää planetologi Thomas Watters asian. Watters on työssä Smithsonian-instituutin alaisuudessa olevassa Yhdysvaltain kansallisessa ilmailu- ja avaruusmuseossa, ja hän toimi ryhmän vetäjänä. Pääkaupunki Washingtonissa olevassa museossa ei siis vain puunata vanhoja lentokoneita ja raketteja, vaan tehdään myös tutkimusta.

Siirrosten aikaansaamia harjanteita on erittäin paljon. Tutkijaryhmä on löytänyt LRO:n kuvista yli 3200 siirroslinjaa Kuun pinnalta. Harjanteet ovat tyypillisesti viitisentoista metriä korkeita ja noin 10 kilometriä pitkiä.

Näitä on havaittu Kuun pinnalta jo aikaisemminkin, ja muun muassa Apollo-kuulentoja valmisteltaessa niitä kartoitettiin paljonkin. Silloin kuitenkin niiden iäksi arvioitiin noin 50 miljoonaa vuotta, mutta nyt ne ovat paljastuneet nuoremmiksi.

Uuden tutkimuksen mukaan siirrokset saattavat olla kaikkea muuta kuin ikivanhoja. Ne voivat hyvinkin olla yhä aktiivisia.

Ennakkoon jo kohua herättänyt paljastus Plutosta ei ollut mikään varsinainen yllätys, mutta kiinnostava vahvistus oletuksille: Plutossa on vesijäätä.

Plutoa heinäkuussa ohilennolla tutkineen New Horizons -luotaimen päätutkija Alan Stern oli hehkuttanut paljastusta ennalta suureksi ja merkittäväksi, ja kiinnostavinta tässä onkin kenties se, miten Nasa koetti jo eilisestä alkaen vaimentaa noussutta hälyä. Stern on varmasti innoissaan, mutta yhtä lailla hän on innostunut saamaan lennolleen lisää rahoitusta.

Vesijään olemassaoloa on arveltu jo siitä alkaen, kun kuvat Pluton jäätiköiden, jäävirtausten, kanjonien ja vuoristojen peittämästä pinnasta tulivat.

Luotaimen Ralph -spektrometrin, värikameran ja infrapunaspektrometrin kuvia yhdistelemällä merkit vesijäästä ovat varsin selvät ja ne on merkitty otsikkokuvana olevaan kuvaan sinisellä. Vesijää on Pluton pinnalla kovaa kuin kallio, ja sitä varmasti on enemmänkin kuin kuvissa nyt näkyy – tämä lienee "vain" pinnalle pilkottavaa jäätä.

Muualla muut jäätyypit, etenkin metaani- ja typpijää peittänee vesijään, ja tutkijaryhmä koettaa nyt ymmärtää miksi vesijäätä näkyy siellä missä sitä näkyy ja miksi muualla sitä ei ole havaittavissa.

Kuva alla näyttää missäpäin Plutoa jää on havaittu. Tarkka kuva on noin 450 km leveä.

Jännittävää kuvassa on myös se, että samoilta seuduilta on havaittu punertavaa ainetta. Se on todennäköisesti toliinia, samanlaista Auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta metaanista tai etaanista muodostuvaa orgaanista väriainetta, mitä on havaittu myös Titanissa. Saturnuksen Titan-kuun punerrus johtuneen juuri samasta aineesta. Mikä on sen ja vesijään yhteys, on nyt yksi jännimmistä kysymyksistä.