Ceres

Kääpiöplaneetta Cereksen kirkkaat pisteet näkyvät nyt huipputarkasti

Ke, 07/04/2018 - 15:59 Jarmo Korteniemi

Asteroidivyöhykkeen suurinta kappaletta kiertävä avaruusluotain Dawnin rataa laskettiin kymmenesosaan entisestä. Laitteella otetaan nyt ennennäkemättömän tarkkoja ja kauniitakin kuvia, jotka auttavat kääpiöplaneetan kehityshistorian selvittämisessä.

Kääpiöplaneetta Cerestä tutkiva Dawn-luotain kiertää nyt lähempänä kohdettaan kuin koskaan aiemmin. Viimeisiä hetkiään toimiva luotain saadaan näin paljastamaan entistä tarkempia yksityiskohtia pinnasta.

Cereksen kenties mielikuvitusta kutkuttavin salaisuus on sen kirkkaat pisteet. Kirkkaan ja tumman materian suhteet paljastuvat nyt paljon aiempaa tarkemmin. Parin vuoden takainen uutisemme ettei niistä enää saataisi tarkempia kuvia oli ennenaikaista pessimismiä. Onneksi.

Otsikkokuvassa erottuu noin parin kilometrin pituinen pöytävuori eli mesa. Vaikuttaa siltä, että sen päällä oleva vaalea aines suojaa alla olevaa tummempaa materiaa rinteen eroosiolta. Rinne viettää nuolen suuntaan.

Mesa on vain pieni yksityiskohta 92-kilometrisen Occator-kraatterin keskellä olevan kirkkaan Cerealia Facula -alueeen reunalla. Rakennetta on kaavailtu esimerkiksi jonkinlaiseksi jäätulivuoreksi, josta puskee pinnalle mineraalirikasta vettä. Kirkaan materian arvellaan olevan enintään muutamia miljoonia vuosia vanhaa, todennäköisesti paljon nuorempaa.

Alla näkyvässä kuvassa taas erottuu uomia tumman materian pinnalla. Maassa ne olisivat varsin tyypillisiä laavavirtojen piirteitä, mutta Cereksen tapauksessa kyse lienee pinnalla laavan lailla hetken virranneen veden aiheuttamista piirteistä. Tämä kuva on otettu idempää Occatorin sisältä, jossa sijaitsee toinen kirkkaiden läiskien alue, nimeltään Vinalia Faculae.

Dawnin laitteiden avulla on jo aiemmin saatu selville, että kirkkaiden pisteiden aines on pääosin soodaa eli natriumkarbonaattia (Na2CO3). Ainetta tunnetaan lähinnä vain Cereksestä ja Maasta, mutta sitä epäillään olevan myös Marsissa. Sooda on tyypillinen evaporiitti, jota esiintyy joko kokonaan tai osittain haihtuvien suolajärvien pohjilla.

Nämä ja tulevat kuvat auttavat selvittämään kirkkaiden pisteiden jäljellä olevia saloja. Tutkijoita pohdituttaa etenkin se, kuinka ja mistä sooda oikein päätyi pinnalle. Luultavasti kyse on suolaisesta ja mineraalirikkaasta vedestä, joka on pursunnut pinnalle halkeamia pitkin. Pinnalla vesi on jäätynyt ja sublimoitunut pois, mutta sooda on jäänyt evaporiittina jäljelle. Hämärän peitossa on yhä mahtaako suolaliuos olla peräisin suhteellisen läheltä pintaa (vaikkapa kraatterin sisäisestä "säiliöstä") vai jostain syvemmältä. Kirkkaita pisteitä on löytynyt lukuiisia ympäri Cerestä.

"Näiden mahtavien kuvien saaminen on ollut yksi suurimmista haasteista Dawnin matkalla, ja tulokset ovat parempia kuin osasimme kuvitellakaan. Dawn on kuin mestaritaiteilija, joka lisää mehukkaita yksityiskohtia maalaamaansa intiimiin Ceres-portrettiin", hehkuttaa Dawnin projektijohtaja Marc Rayman.

Tietoa saadaan paitsi kameran ottamien kauniiden kuvien kautta, myös Dawnin muiden laitteiden avulla. Pinnan koostumukseen päästään käsiksi esimerkiksi pinnalta tulevia gammasäteitä ja neutroneita havaitsemalla sekä pinnan spektriä mittaamalla. Luotaimen matala kiertorata kertoo myös aiempaa tarkemmin painovoimavaihteluista ympäri kääpiöplaneettaa, mikä mahdollistaa sen pinnanalaisten rakenteiden selvittämisen.

Ensimmäiset Dawn-luotaimen kuvat Cereksestä näyttivät yksittäisen, häikäisevän kirkkaan ja mielikuvitusta kiehtovan pisteen. Myöhemmin niistä erottui yksityiskohtia ja materian laatukin selvisi. Lienee varsin sopivaa, että viimeisenä tekonaan luotain tarjoaa suuren määrän uusia tietoja, jotka auttavat juuri kirkkaiden pisteiden alkuperän selvittämisessä.

Dawn saatiin kesäkuussa uudelle radalle, joka kiertää erittäin lähellä Cerestä. Vain 35 kilometrin korkeudella kiertävä luotain pystyy nyt näkemään yksityiskohdat paljon aiempaa tarkemmin. Ensimmäiset vuodet se kiersi kääpiöplaneettaa yli kymmenen kertaa korkeammalla, 385 kilometrissä.

Tutkimusten odotetaan jatkuvan kunnes laitteen polttoaine alkaa olla lopussa joskus vuoden 2018 loppupuolella. Tuolloin luotain aiotaan nostaa viimeisillä höyryillä riittävän korkealle ettei se putoa ja saastuta Cereksen pintaa.

Ceres on Aurinkokunnan sisäosien ainoa kääpiöplaneetta, ja kiertää Aurinkoa 2,5 - 2,9 AU:n etäisyydellä asteroidivyöhykkeellä. Cereksen massan arvellaan olevan noin kolmannes vyöhykkeen kokonaismassasta. Se on noin neljä kertaa massiivisempi kuin seudun seuraavaksi suurin kappale, 4Vesta, mutta vain runsaan prosentin Kuusta.

Lähde: JPL:n uutinen ja Dawnin kuvagalleria

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

Kääpiöplaneetta Cereksen pinta muuttuu: pinnan alta purkautuu ainesta

To, 03/15/2018 - 22:18 Jarmo Korteniemi
Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/ASI/INAF

Tutkijat ovat todistaneet kuinka Cereksen pinnan alta purkautuu sekä vettä että soodaista vettä. Pieni kääpiöplaneetta on osoittautunut aktiivisemmaksi maailmaksi kuin aiemmin osattiin kuvitellakaan.

Kaksi tuoretta tutkimusta osoittaa, kuinka sisemmän aurinkokunnan ainoa kääpiöplaneetta Ceres muuttuu koko ajan. Löydöt julkaistiin 14.3.2018 Science Advances -tiedelehdessä.

Toinen tutkimuksista keskittyy suoriin havaintoihin. Tutkijat tarkastelivat siinä 12-kilometrisen Juling-kraatterin (otsikkokuvassa) jyrkkien reunamien varjoisia rinteitä. He huomasivat, kuinka reunavallia peittävän jään määrä kasvoi aikaa myöten. Muutokset tapahtuivat vain muutaman kuukauden aikana.

Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun kääpiöplaneetalla on huomattu tapahtuneen muutoksia kahden kuvan oton välillä. Löytö tehtiin Dawn-luotaimen visuaalisen ja lähi-infran aluella toimivalla VIR-spektrometrillä.

Juling-kraatterin koillisreuna on lähes ikuisessa varjossa. Pohjan muodot taas kertovat jäätikkömäisistä virtauksista.

Löytö on monessa suhteessa outo, sillä vesijää ei ole stabiilia Cereksen pinnalla. Se kyllä säilyy parhaiten juuri varjoisilla ja kylmillä rinteillä, mutta silloinkin se sublimoituu suoraan höyryksi. Jään lisääntymistä voi siis tapahtua vain, jos sitä purkautuu jostain lisää.

Tutkijoiden mukaan syy lienee Cereksen kierrossa Auringon ympäri. Kun pallon pinta lämpenee, sen alta alkaa purkautua vesihöyryä, joka sitten kondensoituu läheisen kraatterin kylmälle rinteelle. Myös lämmityksen mahdollisesti aiheuttamat maanvyöryt saattavat paljastaa lisää tuoretta jäätä.

Vaikka Juling-kraatteri sijaitsee syvällä Cereksen eteläisellä pallonpuoliskolla (noin Australian pääkaupungin leveysasteilla), ei Aurinko nouse kesäisin lämmittämään sen rinteitä juuri talvea paremmin. Kääpiöplaneetan akseli ei nimittäin ole juurikaan kallistunut sen kiertorataan nähden.

Pintaa lämmittävä säteilyannos kuitenkin vaihtelee vuoden mittaan roimasti, koska Aurinko on joskus lähellä (2,56 AU) ja toisinaan kaukana (2,98 AU). Tuo huima 63 miljoonaa kilometrin erotus on paljon suurempi kuin esimerkiksi lyhin matka Marsista Maahan.

(Jo ennen Dawn-luotaimen saapumista vaikutti varmalta, että Cereksen syvyyksistä näyttäisi purkautuvan vettä.)

Toisessa tuoreessa tutkimuksessa perehdyttiin viitteellisempiin todisteisiin muutoksista, mutta sen vaikutukset ovat kauaskantoisempia. Sen mukaan pinnan alta on paljastunut tavaraa geologisessa lähimenneisyydessä.

Jo aiemmin Cerekseltä on löydetty natriumkarbonaattia eli soodaa (Na2CO3, joka eri aine kuin ruokasooda NaHCO3). Kääpiöplaneetan kiehtovat kirkkaat pisteet muodostuvat suurelta osin juuri tästä tavarasta.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin useita paikkoja, joista löytyy soodan hydraatteja. Nämä ovat soodan kidemuotoja, joissa on mukana jonkin verran, joskus paljonkin, vettä. Ne ovat evaporiitteja, joita syntyy vain, kun suolaisesta vedestä haihtuu neste pois ja loppu kiteytyy.

Kuva: Carotto et al. 2018
10-kilometrisen Oxo-kraatterin reunoilta löytyy niin soodaa, sen hydraatteja, kuin vesijäätäkin (Carrozzo et al.).

Tällaiset esiintymät tutkijoiden mukaan häviäisivät vesijään tapaan sublimoitumalla muutamassa miljoonassa vuodessa. Tämä osoittaa, että aineksen on täytynyt ilmaantua pinnalle geologisesti varsin äskettäin.

Soodan hydraatteja tunnetaan nyt vain kahdelta taivaankappaleelta: Cerekseltä ja Maasta. Meillä näistä hydraateista tunnetuin lienee jo antiikin aikana paljon käytetty natron (Na2CO3·10H2O), joka toimii mm. pesuaineena sekä veden pehmentäjänä. Sitä ja muitakin evaporiitteja löytyy kuivuneiden suolajärvien pohjilta.

Dawn-luotain on osoittanut Cereksen pinnan eri alueilla olevan koostumukseltaan erittäin erilainen. Tutkijoiden mukaan vaihtelu on syntynyt joko törmäysten kaivaessa ja levittäessä syvemmältä peräisin olevaa ainetta pinnalle, kryovulkaanisina intruusioina jossa aines tunkeutuu hyvin syvältä pinnalle, tai ehkä jo alkumeren olemassaolon aikana.

Cereksen pinnan uskotaan syntyneen kun koko palloa peittänyt globaali meri jäätyi.

Kääpiöplaneetta on tämän lisäksi yhä aktiivisen ja dynaaminen maailma.

Asiasta kertoivat aiemmin mm. SpaceDaily ja Phys.org.

Lähteet: Raponi ja kumpp., Carrozzo ja kumpp.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/ASI/INAF sekä Carrozzo et al. 2018.

Cereksen outo pyramidi paljastaa kylmiä salaisuuksiaan

Pe, 09/02/2016 - 20:26 Jarmo Korteniemi
Kuva: Dawn Science Team and NASA/JPL-Caltech/GSFC & Science / AAAS

Science-tiedelehden uusimman numeron kansikuvana komeilee kääpiöplaneetta Cereksen ainoa suuri vuori, Ahuna Mons. Tutkijat ehdottavat sen olevan suolavesimagmaa puskeva tulivuori. Selitykseen jää kuitenkin monia aukkoja.

Ensimmäisten kuvien perusteella Ahuna Mons näytti pyramidilta, mutta on sittemmin osoittautunut paljon mielenkiintoisemmaksi. Melkeinpä mystiseksi.

Vuori on pidemmältä sivultaan 20 kilometriä pitkä. Otsikkokuvassa se komeilee kaksi kertaa todellista korkeampana jylhyysvaikutelman tehostamiseksi. Ahuna Mons on neljän kilometrin korkuinen.

Vuoren synnylle on viimein ehdotettu tieteellistä selitystä. Nimekäs tutkijajoukko ehdottaa Sciencen kansikuva-artikkelissa, että kyse on kryovulkaanisesta piirteestä. Jäisestä tulivuoresta, kryolaavadoomista.

Mutta voi hyvin olla, ettei Ahuna Mons olekaan aivan sellainen kuin tutkimuksessa uskotellaan.

Kryovulkanismi on tuliperäistä toimintaa, jota esiintyy Maata paljon kylmemmillä kappaleilla. Pinnan alta purkautuu sulan kiven sijasta nestemäistä vettä, typpikaasua, metaania tai muita aineita, jotka esiintyvät meilläpäin kaasuina ja nesteinä. Kryopurkauksen lopuksi ne jähmettyvät pinnalle normaalin laavan tapaan, tai häipyvät kaasuina avaruuteen.

Kryovulkaanista toimintaa huomattiin ensimmäisen kerran Neptunuksen Triton-kuun aktiivisista typpigeysireistä. Sen jälkeen prosessi on tunnistettu myös Saturnuksen Enceladus-kuun eteläisisten vesisuihkujen taustalta. Varsinaisia jäätulivuoria taas on löydetty Titanin ja Pluton pinnalta.

Cereksen Ahuna Mons on vuori, jonka huipulla on uurteita, harjanteita ja pehmeitä kukkuloita. Tutkijoiden mukaan tämä kertoo aktiivisuudesta, vuoren kasvusta, halkeilusta ja suolaisen kryomagman ulostulosta.

Mallien mukaan kryovulkanismi on joskus saattanut olla Cereksellä mahdollista, jos olosuhteet ovat olleet oikeat. Mallien täytyy kuitenkin täsmätä todellisuuden kanssa.

Suoria todisteita vulkanismista artikkelissa ei juuri ole. Magmavalumia ei löydy, eikä vuoren materiaali poikkea ympäristöstä, vaikka sen pitäisikin koostua pinnan alta tulleista aineista.

Pienten kappaleiden tuliperäinen toiminta on aina herättänyt epäilyksiä, sillä jatkuva sisäinen aktiivisuus kysyy joko kokoa tai aktiivista nitkutusta. Paljon Cerestä pienempi 4Vesta-asteroidi koki nuoruudessaan lyhyen vulkanismin puuskan, joka kuitenkin hiipui jo yli neljä miljardia vuotta sitten. Kuussa, joka taas on paljon Cerestä suurempi ja vieläpä nitkuu Maan ansiosta, vulkanismi oli mittavaa ja jatkui pitkään, mutta veteli viimeisiään jo miljardi vuotta sitten.

Cereksellä vulkanismi taas olisi tutkijoiden mukaan hyvin tuoretta. Vuoren arvellaan syntyneen dinosaurusten aikaan, virherajat mukaanlukien vain 50-240 miljoonaa vuotta sitten. Kenties paljon myöhemminkin.

Ikäarvio riippuu paljon geo(morfo)logisesta kartoituksesta. Useat kohdat, kuten vaikkapa ruskean yksikön raja ja huipun piirteet, ovat hyvin ylimalkaisia ja jättävät paljon yksityiskohtia huomiotta. Koko  kartoitustyö vaikuttaa hutaistulta.

Kuva: Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC
Ahuna Mons suoraan ylhäältä kuvattuna, oikealla tutkimuksen pohjakartta. Vuoren pohjan pituus on 20 km.

Ahuna Mons olisi lisäksi ainoa piste koko pallolla, jossa tuliperäinen toiminta on itsenäisesti puhkaissut pinnan. Herää kysymys, miksi tulivuoria olisi vain yksi, tässä, ja näin jättimäinen? Mikä tekee paikasta erikoisen? Miksi vuori olisi niin tuore, ja mikä aktiivisuuden sai aikaan ja mikä sitä oikein ylläpitää?

Cereksen kuulut "kirkkaat pisteet" lienevät toisenlaisia esimerkkejä kryovulkanismista, mutta niissä tarvittiin törmäyksiä tuomaan sulatusenergiaa ja murskaamaan kryomagmalle helppoja kulkureittejä.

Todisteet Ahuna Monsin vulkaanisuudesta ovat parhaimmillaankin vain viitteellisiä. Mutta parempaakaan mallia ei ole vielä tarjolla.

Palaamme asiaan jos ja kun asia tarkentuu.

Lähteinä käytetty Arizona State Universityn tiedotetta, Sciencen tiedeartikkelia. Kirjoittaja on koulutukseltaan kuva-analysiin erikoistunut planetologi.

Päivitys 3.8.2016: Jutun ingressiä ja alkukappaleita muokattu kuvaavammiksi.

Otsikkokuva: Science / AAAS & Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC
Muut kuvat: Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC

Cereksen kirkkaat pisteet tarkentuivat tappiin asti

Ke, 03/23/2016 - 15:55 Jarmo Korteniemi
Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI / Jarmo Korteniemi

Cereksen kirkkaat pisteet alkavat vähitellen hahmottua. Uusista kuvista paljastuvat pinnanmuodot kertovat pinnan alta pursunneesta aineesta.

Cereksen kirkkaista pisteistä on julkaistu uusia kuvia. Optimoitu valotus näyttää nyt ensi kertaa kirkkaiden kohteiden pinnanmuotoja.  Aiemmissa kuvissa kohteet olivat joko liian pieniä tai ylivalottuneita. Uusien kuvien erotuskyky yltää 35 metriin kuvapistettä kohden. Cereksen pinnalla kurvaileva bussi tai näköalapaikalle rakennettu kesämökki saattaisivat siis erottua jo – vaikkeivät välttämättä kokonaista pikseliä täyttäisikään.

Tämän tarkempia kuvia Cereksen pinnalta ei näillä näkymin saada. Dawn-luotain on saavuttanut kääpiöplaneettaa lähimpänä olevan kartoitusratansa, ja sen lento lähestyy loppuaan.

Otsikkokuvassa uusi tarkka kuva on yhdistetty aiemmin otettuun väärävärikuvaan alueesta. Alla kirjoittajan hahmotelma kuvassa näkyvistä piirteistä.

 

Kuvasta erottuu kauniisti, kuinka lähes kaikki kirkkaat alueet ovat mittavan ja haarautuvan halkeamaverkoston varrella.

Laikuksi aiemmassa kartassa nimetty suurin ja kirkkain piste sijaitsee noin kymmenkilometrisen, halkeamien ja kielekkeiden ympäröimän kuopan sisällä. Laikun keskellä nousee 2–3 kilometrin levyinen kohouma, joka lienee kirkkaan materian lähde. Mikä se sitten on, onkin jo vaikeampi selvittää.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA / Jarmo Korteniemi

Yllä: Aiempi kartoitus antaa kontekstia kirkkaiden pisteiden sijainnille. Kuvien erot kertovat kirkkaiden pisteiden kenties muuttuvan varsin nopeasti.

 

Laikun kuoppa ei missään nimessä vaikuta törmäyskraatterilta. Siltä puuttuvat sekä reunavalli (vaikka sellaisen osia voikin halutessaan kuvassa nähdä) että heittelekenttä, eikä kraattereiden reunoja yleensä kierrä halkeamaverkostoakaan. Kuoppa lienee 92-kilometrisen Occator-emokraatterin keskuskuoppa, ja seurausta juuri tuosta törmäyksestä - vastaavia keskuskuoppia löytyy muiltakin taivaankappaleilta. Kun vielä oikealla näkyvät pienemmätkin kirkkaat pisteet sijoittuvat halkeamien varrelle, käy selväksi, että sisäsyntyinen prosessi selittää piirteet parhaiten. Jotain on pursunnut Cereksen pinnan alta.

Materian pursuttamiseksi pinnalle tarvitaan painetta. Maapallon tulivuorissa paine tulee alhaalta, kuuman materian vaatiessa lisää elintilaa, suoladoomeissa (jotka tosin eivät pinnalle asti yleensä tursua) syynä taas on päällä lojuvan kerroksen kasvanut tiheys. Mutatulivuoret ovat edellisten prosessien yhdistelmiä. Pingot ja palsat taas paisuvat maan alla kasvavan jääsydämen ansiosta.

Cereksen kirkkaiden pisteiden materia on hyvin suolapitoista – eivät kuitenkaan natriumkloridia vaan magnesiumsulfaattia. Kun tieto yhdistetään muutaman vuoden takaisiin ja nyt varmistettuihin löytöihin kääpiöplaneetan moninaisista vesiprosesseista, kuva alkaa selkiytyä. Luultavasti Laikku ja sen pienet serkut ovat jonkinlaisen meikäläisittäin ajateltuna varsin eksoottisemman tulivuoritoiminnan aikaansaamia. Suolaista vettä, vetistä suolaa, ja kenties koko systeemiä ajaa Occatorin varsin tuoreen kraatterin indusoima lämpö. Laikun keskiosat vaikuttavat myös olevan tiheämpää materiaalia kuin ympäröivä seutu.

Tai sitten ne ovat jotain hieman muuta. Vaikka kirkkaat pisteet siis erottuvatkin jo varsin selvästi, alkuperä jää vielä vähäksi aikaa hämärän peittoon.

Suomessa uusista kuvista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kirjoittaja on luotainkuvien analyysointiin erikoistunut planeettageologi.

Päivitys 23.3.2016 klo 20.00: Otsikkoa muutettu.
Päivitys 23.3.2016 klo 22.00: Selvennetty ensimmäistä leipätekstikappaletta.

Päivitys 24.3.2016 klo 17.30: Lisätty linkki Helsingin Sanomien juttuun.

Kaikki kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI / Jarmo Korteniemi

Kääpiöplaneetta Cereksen pinnalla kohoaa outo vuori

Ma, 03/07/2016 - 20:57 Markus Hotakainen
Ahuna Mons

Vuosi ja yksi päivä sitten Dawn-luotain asettui Cerestä kiertävälle radalle. Siirryttyään vähitellen yhä matalammalle radalle luotain on välittänyt kääpiöplaneetan pinnanmuodoista yhä tarkempia ja kiehtovampia kuvia.

Yksi arvoituksellisimmista yksityiskohdista on Ahuna Mons, yksinäinen vuori, joka erottui jo 46 000 kilometrin etäisyydeltä otetuissa kuvissa, kun Dawn-luotain oli vasta lähestymässä Cerestä. 

Tuoreimmat, viime joulukuulta otetut kuvat ovat 120 kertaa lähempää eli alle 400 kilometrin etäisyydeltä. Kuvien erotuskyky on noin 35 metriä pikseliä kohti.

Vuoren korkeus on keskimäärin neljä kilometriä, mutta jyrkimmän rinteen puolella huippu kohoaa noin viiteen kilometriin. Vuorella on läpimittaa noin 20 kilometriä. Rinteitä  peittää osittain vaalea materia, joka näyttää valuneen alaspäin.

 

 

"Kukaan ei odottanut Cereksestä löytyvän vuorta, ei etenkään Ahuna Monsin kaltaista", toteaa Chris Russell, luotainlennon päätutkija. "Meillä ei edelleenkään ole kunnollista käsitystä siitä, miten se on syntynyt."

Cereksen tunnetuimmassa kraatterissa Occatorissa on tunnetusti hyvin vaaleita läikkiä, jotka ovat mitä ilmeisimmin suolapitoista ainetta. Tutkijat eivät vielä osaa sanoa, onko Ahuna Monsin rinteitä peittävä aine koostumukseltaan samanlaista.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI

Cereksen mystinen pilkku paljastettu

To, 12/10/2015 - 13:06 Jari Mäkinen
Ceres ja sen kirkas pilkku

Kääpiöplaneetta Ceres ja sen kummalliset kirkkaat alueet saavat viimein selityksen: DAWN-luotaimen tutkijaryhmän tekemässä ja Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että syynä on magnesiumsulfaatti, karvassuola, eli magnesiumin, rikin ja hapen yhdiste (MgSO4).

DAWN on saavuttanut nyt pitkään alaspäin hivuttauduttuaan lopullisen kiertoratansa 385 kilometrin korkeudella Cereksen pinnasta ja ottaa nyt kuvia, joiden tarkkuus on parhaimmillaan 35 metriä pikseliltä. Lisäksi luotain tekee mittauksia ja muita havaintoja.

Luotaimen lähettämien kuvien mukaan kääpiöplaneetan pinnalla on yli 130 tällaista kirkasta aluetta, joista suurin ja kiinnostavin on Occator-nimisen kraatterin sisällä. 

Monissa paikoin näyttää siltä, että suolainen pinta on paljastunut vesijään sublimoiduttua pois pinnalta. Asteroidien ja muiden törmääjien iskut ovat myös saaneet pinnan alla olevaa suolaista ainesta paljastumaan. Osa tästä on suolan ryydittämää jäätä.

Noin 90 kilometriä halkaisijaltaan olevan Occator-kraatterin sisällä olevat kirkkaat läikät ovat kaikkein suurimmat ja näyttävimmät suolapaljastumat. 

Ne heijastavat parhaimmillaan noin 50% niihin osuvasta valosta.

Kraatterin keskellä oleva noin 10 kilometriä kooltaan oleva ja noin 500 metriä syvä painautuma on lähes kokonaan kirkkaan aineen peittämä. Siinä on tummia halkeamia ja aivan keskellä noin 500 metriä korkea kohoutuma, kuten yleensä kraattereissa on.

Tutkijat olettavat, että Occator on eräs tuoreimmista piirteistä Cereksen pinnalla; sen ikä olisi noin 78 miljoonaa vuotta.

Joissain kuvissa Occatorin päällä on havaittavissa heikkoa usvaa (kuva yllä), mikä on todennäköisesti pinnan alta tulevaa vesihöyryä. Viime vuonna eräinä viimeisinä havaintoinaan ESAn Herschel-avaruusteleskooppi löysi myös vesihöyryä Cereksen ympäriltä, mikä sopii hyvin tähän teoriaan.

Usva on selvimmin havaittavissa Auringon paistaessa alueelle suoraan yläpuolelta, kun taas “aamulla” ja “illalla” (Cereksen pinnalta katsottuna) sitä ei ole havaittavissa lainkaan.

Nähtävästi Ceres käyttäytyy vähän kuin komeetta, joilta on havaittu samankaltaista kaasuuntumista. Vesihöyryn mukana ylös pinnalta nousee myös muita kaasuja, pölyä ja pieniä hitusia.

Ammoniakkia! Hiiltä!

Suolapitoisten alueiden lisäksi tutkijat ovat havainneet Cereksen pinnalta ammoniakkipitoisia kerrostumia. 

Näiden ammoniakkia sisältävien mineraalien löytyminen antaa viitteitä siitä, että Ceres ei välttämättä olekaan kotoisin Marsin ja Jupiterin välissä olevalta asteroidivyöhykkeeltä – tai kappaleesta, joka todennäköisesti aikanaan on hajonnut siellä palasiksi – vaan olisi syntynyt Aurinkokunnan ulko-osissa.

Tai sitten siihen on päätynyt ainetta, joka olisi peräisin Neptunuksen luota, missä on havaittu samankaltaista typpipitoista jäätä (ammoniakissa NH3 on typpeä ja vetyä).

Spektrihavaintojen perusteella Cereksen ja hiilikondriittien, hiilipitoisten meteoriittien, koostumukset näyttävät olevan hyvin samanlaisia. Tosin havainnoissa on yksi olennainen ero: Ceres pitää sisällään on jopa 30% vettä.

Tässäkin tapauksessa on mahdollista, että kivisen ytimen päälle on ajan kuluessa kerääntynyt vesijäätä esimerkiksi siihen törmänneistä komeetoista.

Kummatkin havainnot osoittavat jälleen kerran sen, että raja komeettojen ja asteroidien välillä on erittäin häilyvä.

Tagit

Cereksen ihmeläikät ovat suolaa – ja niiden alla voi olla yllätys

Ke, 10/07/2015 - 17:38 Jari Mäkinen
Occator-kraatteri 3D-mallinnettuna

Tieteellä on se ikävä piirre, että se selvittää mysteerejä. Niin nytkin: kääpiöplaneetta Cereksen pinnalla kraatterin sisällä olevat omituiset valot eivät ole alienien lukulamppuja tai jotain muuta ihmeellistä.

Mutta samalla vastaus yhteen kysymykseen tuo eteen monta uutta ongelmaa, ja nytkin Occatoriksi kutsutun kraatterin kirkkaiden pisteiden takaa saattaa löytyä jotain todella jännää – paljon kummallisempaa kuin oli ajateltukaan.

Jäätä vai suolaa?

Pitkään tutkijoilla on ollut tarjottavana kaksi todennäköistä selitystä näille kirkkaille pisteille, joita itse asiassa on pinnalla muuallakin.

Niiden arveltiin olevan joko jäätä tai suolaa, joka pilkistää pinnan alta ja heijastaa valoa ympäristöään paremmin.

Nämä kirkkaat alueet havaittiin ensimmäisen kerran keväällä, kun NASAn Dawn-avaruusluotain lähestyi Cerestä. Kesän aikana luotain on hivuttautunut lähemmäksi ja nyt se kiertää kääpiöplaneettaa enää noin 1500 km:n korkeudella olevalla radalla. Parhaillaan luotain on muuttamassa rataansa vielä alemmas ja pian etäisyyttä on enää noin 375 kilometeriä.

Ensimmäinen teoria kirkkaista laikuista oli jää, mutta nyttemmin tehdyissä havainnoissa on huomattu heijastuvan valon aallonpituuksien olevan sellaisia, ettei jää olekaan todennäköinen selitys.

Sen sijaan hyvin suolapitoinen pinta-aines on. Tämä kävi ilmi syyskuun lopussa olleessa Eurooppalaisessa planeettetiedekongressissa, missä Dawnin tiedejohtaja Chris Russell piti esitelmän. Hänen mukaansa on todennäköistä, että kirkkaat läikät ovat suolakerääntymiä, mutta “emme osaa vielä sanoa tarkasti minkätyyppistä suolaa ne ovat”.

Luento on nyt julkaistu YouTubessa ja se on myös jutun lopussa.

Onko Cereksellä pinnanalainen meri?

Jää oli hyvä teoria aluksi, koska Cereksen oletetaan pitävän sisällään runsaasti vesijäätä. Sitä voi olla siellä jopa enemmän kuin maapallolla on suolatonta vettä yhteensä.

Yleensä jää kuitenkin heijastaa erittäin hyvin valoa, lähes kaiken siihen osuvan säteilyn, mutta Cereksen täplät heijastavat “vain” noin 40%. 

Suola on itse asiassa jäätä jännempi vaihtoehto, sillä tässä tapauksessa Ceres olisi mahdollisesti yhä edelleen aktiivinen. Sen pinnalla siis tapahtuu muutoksia; kenties suolaa tihkuu sisustasta jatkuvasti pinnalle.

Marsin pinnalla on myös suolaisia alueita, ja siellä on myös nestemäistä, hyvin suolaista vettä pinnalla. Kenties juuri nytkin. Voisiko samoin olla Cereksen pinnalla?

Vesi on todennäköisesti jotenkin osa kokonaiskuvaa, sillä kuten Marsissa, myös Cereksellä suolat voivat olla syntyneet veden ja kiviaineksen ollessa yhdessä. 

Voisi myös ajatella, että Cereksen pinnan alla on osittain nestemäinen meri, mistä suola olisi peräisin. Ja jos pinnan alla on nestemäistä vettä, voisi siellä olla mahdollisesti myös elämää.

Tässä tapauksessa siis mysteerin vastaus saakin aikaan koko joukon yhä jännittävämpiä kysymyksiä…

Tagit

Tässä ovat Cereksen oudot valot

Ke, 09/30/2015 - 23:44 Jari Mäkinen
Occator-kraatteri

Ceres-kääpiöplaneettaa kiertävän Dawn-luotaimen tutkijaryhmä esitteli tänään uusia kuvia, joissa näkyy myös yhä vain tarkemmin ja paremmin myös hämmästystä herättäneet kirkkaat pisteet kraatterin sisällä.

Valitettavasti vain uudetkaan kuvat eivät vielä paljasta pisteiden salaisuutta: Occatoriksi nimetty kraatteri sisuksineen näkyy kyllä paremmin, kuten myös kirkkaat laikut sen sisällä, mutta mistä paikoitellen kirkastuminen johtuu, on edelleen epävarmaa.

Teorioita toki, on ja niistä johtava – ja yhä enemmän todennäköinen – on jää. Kirkkailla alueilla on pinnalle pilkistävää vesijäätä, joka heijastaa voimakkaasti valoa, ja etenkin sopivasti valotetuissa ja käsitellyissä kuvissa laikut hohtavat huomiota herättävän kirkkaina. Tosin ne ovat kirkkaita juuri siksi, että niiden paremman tutkimisen vuoksi ne on näin saatu näyttämään kirkkailta.

Dawn-luotain kiertää parhaillaan Cerestä noin 1500 kilometrin etäisyydellä olevalla radalla ja alkaa nyt lokakuussa hivuttautua vieläkin lähemmäksi. Joulukuussa luotaimen on tarkoitus olla enää 375 kilometrin korkeudessa kääpiöplaneetan pinnasta, joten tiedossa on lähiaikoina kuvia ja mittaustietoja, jotka varmasti paljastavat kirkkaiden pisteiden olemuksen. Salaisuuden aika on siis pian ohitse.

Occator-kraatteri kirkkaine läikkineen ei kuitenkaan ole ainoa Cereksen pinnan kiinnostava kohde.

Nyt julkistetuissa koko Cereksen pinnan kattavissa topografisissa (korkeuden näyttävissä) kartoissa on kaikkiaan 12 jännittävää kohdetta, joille on annettu nyt myös nimet. Alla olevassa kartassa olevat nimet on otettu kaikki eri maiden ja kulttuurien maatalouteen liittyvistä juhlista ja merkkipäivistä, sillä Rooman mytologiassa Ceres oli maanviljelyn ja viljavuuden jumalatar.

Kerroimme tarkemmin Cereksen pinnan nimistöstä aiemmassa jutussamme.

Yllä oleva kuva on aiemmassa jutussa olleeseen karttaan verrattuna tarkempi ja siinä on samaan tapaan paikannimien lisäksi väreinä tieto Cereksen pinnan korkeuseroista: sinisimmät alueet ovat noin 7,5 km keskiarvoa matalammalla ja punaiset alueet ovat noin 7,5 km korkeammalla. Valkoinen ilmaisee kaikkein korkeimpia paikkoja, mutta vaaleita ovat myös Occatorin kirkkaat pisteet, jotka ovat oikeasti vihreällä merkityllä koskeusalueella. Otsikkokuva on tästä suurennettu ja 3D-muokattu yksityiskohta.

Cereksen pinnan koostumuskartta

Toisessa kartassa (yllä) näkyy puolestaan pinnan koostumuksessa olevat erot. Eroavaisuudet ovat huomattavasti pienempiä kuin Vesta-kääpiöplaneetalla, jota Dawn tutki ennen Cerestä, mutta toisaalta Cereksen pinnalla on kiinnostavan paljon erikoisia kohteita – kuten neljä kilometriä korkea pyramidin muotoinen vuori sekä kirkkaat pisteet, joita on muuallakin kuin Occator-kraatterissa.

Kuvassa on yhdistettynä infrapunaisella (920 nanometriä), punaisella (750 nanometriä) ja sinisellä (440 nm) suotimella otettuja kuvia, jotka on vääräväritetty siten, että punainen väri osoittaa infrapunaisessa kirkkaita alueita, sininen lyhyempiä valon aallonpituuksia hyvin heijastavia alueita ja vihertävä näyttää paikat, jotka yleisesti ottaen heijastavat hyvin valoa. 

Värit ovat siis kaikkea muuta kuin luonnollisia, mutta ne näyttävät hyvin pinnan värissä olevat pienet eroavaisuudet sekä auttavat päättelemään millaisia mineraaleja ja muita aineita kullakin alueella Cereksen pinnalla on. Lisäksi tiedosta voidaan päätellä pinnan ikää.

Kartoitusta tehtäessä luotaimen Cereksen pinnasta tulevaa gammasäteilyä ja sinkoavia neutroneita havaitseva spektrometri havaitsi kolmasti omituisia piikkejä varattujen elektronien määrässä. Se viestii siitä, että havaintopaikalla pinnan sähköjännitys oli normaalia korkeampi. 

Kuussa ilmiö on tuttu: aurinkotuulessa olevat varatut hiukkaset törmäävät suoraan ilmattoman Kuun pintaan ja saavat sopivissa olosuhteissa pinta-aineen varautumaan. Silloin sähköisesti varautunutta pölyä saattaa nousta jopa leijumaan pinnan päälle.

Ceresin tapauksessa tilanne voi olla sama, mutta elektronipiikit voivat viestiä myös laajemmin Cereksen sisäisestä rakenteesta ja sen magneettikentän olemuksesta. Magneettikenttä puolestaan  vaikuttaa kuvaan siitä, millainen on Cereksen sisusta.

Tästäkin taatusti keskustellaan tällä viikolla Ranskan Nantesissa pidettävässä Euroopan planeettatiedekonferenssissa, johon liittyen kartat julkistettiin tänään.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

Tagit

Cereksen kirkkaista pisteistä erottuu jotain ... todella outoa

To, 09/10/2015 - 12:14 Jarmo Korteniemi
Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA / Jarmo Korteniemi

Cereksen pinnalta huomattiin jo Dawn-luotaimen varhaisissa kuvissa useita selittämättömiä kirkkaita alueita. Vastikään pari niistä saatiin kuvattua entistä tarkemmin (katso eilinen juttumme aiheesta). Tässä jutussa katsotaan, mitä siellä tarkalleen näkyy.

Kuvaa hallitsee 92-kilometrinen törmäyskraatteri nimeltään Occator. Se on varsin tyypillinen kompleksinen kraatteri, joka ei enää pienten kraatterien tavoin ole maljamainen. Sen pohja on jokseenkin tasainen, reunat ovat laajalta alueelta romahtaneet terasseiksi, ja keskeltä löytyy jonkinmoinen kohouma. (Lisää Cereksen kraattereita voi muuten katsella Emily Lakdawallan blogista.)

Occatorin pohjalla on kaksi kirkasta läiskää. Jotta tiedämme missä mennään, ristimme kirkkaamman ja keskellä olevan tässä jutussa Laikuksi. Himmeämpi kohde koillisessa olkoon Suttu.

Mitä Laikku ja Suttu sitten ovat? Esitän alla muutaman valistuneen arvauksen niiden alkuperästä. Kirkkaus kuitenkin johtuu jokaisessa aivan samasta asiasta: jäästä (tai jostain suolaisesta jääliuoksesta). Kaikissa tuo tavara on peräisin pinnan alta.

Vaihtoehto 1: Törmäyskraattereita?

Aivan Laikun keskellä on lähes täydellisen pyöreä, kolmekilometrinen rinkula. Se voisi hyvin olla törmäyskraatteri (sellainen maljamainen), jolloin mutkikkaampi kirkas alue ympärillä olisi pinnalle lentänyttä jääpitoista tavaraa. Sutun taas voi nähdä rykelmänä pikkukraattereita, jotka syntyivät pääkappaleesta irronneiden palasten (tai ehkä vain sitä seuranneiden kuiden?) törmäyksissä.

Mutta suuremmillakin Cereksen kraattereilla on ympärillään jäinen heittelekenttä. Kuvia parista löytyy täältä. Vastaavia tuoretta jäätä paljastaneita törmäyksiä on löydetty useita esimerkiksi Marsista. Niissä kraattereiden läpimitta on tosin ollut paljon pienempi, yleensä vain kymmeniä metrejä.

Törmäysidea ei ole aivan ongelmaton. Laikku on tismalleen keskellä Occatoria. Vaikka tämä on tietysti mahdollista (törmäykset kun ovat satunnaisia), se on myös epätodennäköistä. Ja lisäksi Occatorin pohjan suuri halkeamamäärä johdattaa ajatukset toisaalle.

Vaihtoehto 2: Tulivuoria ja purkausaukkoja?

Occatorin oudoin piirre on suuri halkeamavyöhyke. Se lähtee viuhkamaisena eteläiseltä seinämältä ja ulottuu selvästi törmäysaltaan keskelle asti. Halkeamat kiertävät Laikkua samankeskisinä kaarina, lähes ympyröinä. Osa niistä kääntyy koilliseen, muuttuu epäselvemmiksi viivoiksi, ja päätyy keskelle Suttua. Sutun kirkkaat alueet vieläpä keskittyvät viivojen ympärille.

Yllä: Kuun Atlas-kraatterin pohjalla risteilee halkeamia. Paikoin halkeamat ovat toimineet myös purkauspaikkoina paikalliselle tulivuoritoiminnalle (tummat läiskät halkeamien varsilla). Kuva: Nasa/USGS

Laikku voisi hyvinkin olla (jää)tulivuoren purkausaukko. Se näyttää sellaiselta. Sitä kiertävät halkeamakaaret olisivat merkki pinnan vajoamisesta, joka johtui (jää)magmasäiliön tyhjenemisestä sen alla. Himmeämpi Suttukin saa kirkkautensa (jää)vulkanismista, mutta useiden pienempien purkausten aiheuttamana. Siellä purkauspaikkoina toimivat halkeamat, aivan kuten Kuussakin (tämä näkyy vaikkapa ylläolevasta kuvasta). Vaikka Kuussa purkausjäljet ovat yleensä ympäristöä tummempia, Ceresin olosuhteissa ympärille purskahtanut jäälaava näkyisi kuitenkin kirkkaana.

Mutta eihän asia tietenkään ole noinkaan yksiselitteinen. Halkeamat kertovat pinnan venymisestä ja repeämisestä. Occatorin halkeamaviuhka on outo ja epäselvä, eikä muistuta Marsin tai Kuun kraattereista löytyviä vulkaanisia tai tektonisia repeämiä. Syy voi olla yksinkertaisesti Ceresin erilaisissa aineissa. Tai sitten halkeamat eivät olekaan ihan täysin vulkaanista alkuperää.

Vaihtoehto 3: Jotain vähän sinnepäin mutta ei kuitenkaan?

Halkeamien järjestäytyminen viuhkaksi voi kertoa niiden seuraavan jotain jähmettynyttä valumaa, tai pinnanalaista salaojaputkiston tyylistä rakennetta. Silloin ne olisi helppo liittää Occatorin altaan syntyaikoihin, sen kuuman pohjamateriaalin virtaamiseen, jäähtymiseen ja jähmettymiseen. Kun ajatusta kehittää vielä eteenpäin, Laikulle ja Sutulle löytyykin tästä uusia syntyvaihtoehtoja. Ne voisivat olla Occatorin törmäyksen aiheuttamia. Voi olla, että kraatterin pohjan pinta jäähtyi, mutta alle jäi kuumaa ja kenties paineen alaista tavaraa. Tämä sitten lopulta purkautui Laikun (ja pienemmässä määrin Sutun) kautta pihalle. Halkeamat syntyivät alla olevan tavaran poistuttua.

Oli jää päässyt pinnalle millä mekanismilla tahansa, yksi asia on varma. Tapahtuma on geologisesti tuore, sillä jää ei liene edes Ceresin tienoilla pinnalla kauaa selviävä aine. (Vai suojaako jäätä ehkä sen suolaisuus?) Occatorin pohjalta ei näytä löytyvän montaakaan tuoreempaa kraatteria, joten ehkä Occatorin törmäys tapahtui varsin äskettäin, tuhansia tai miljoonia vuosia sitten? Tai ehkä altaan pohja uusiutuu ja on jollain tasolla yhä vieläkin geologisesti aktiivinen?

Laikku ja Suttu voivat olla sopivasti osuneiden törmäysten jälkiä, ja halkeamat vanhempia. Ehkä halkeamat jopa aktivoituivat uudelleen törmäyksen jälkeen? Ehkä halkeamien pohjois-etelä -pääsuunta kertoo vain jostain laajemmasta heikkousvyöhykkeestä, joka ei tässä kuvassa vain tule esille?

Paljon kysymyksiä. Mikä vaihtoehto (jos mikään) on oikea? Se riippuu piirteiden ikäsuhteista ja yksityiskohdista. Laikusta ja Sutusta täytyy siis saada vieläkin tarkempia kuvia ja muita mittauksia. Niitä on onneksi luvassa, sillä luotain kartoittaa kääpiöplaneettaa luultavasti ainakin tämän vuoden loppuun, todennäköisesti pidempään. Käytännössä siihen asti, että sen hydrasiinivarastot loppuvat.

Päivitys 11.9.: Korjattu Occator-kraatterin epäselvää kuvausta. Kyse on kompleksisesta kraatterista eikä törmäysaltaasta, kuten aiemmin saattoi ymmärtää. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Otsikkokuva: Dawn-luotaimen ottama kuva Ceresin kirkkaista pisteistä ja kirjoittajan tekemä nopea hahmotelma alueesta. NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA / Jarmo Korteniemi

Kirjoittaja on planetologi, joka tutkinut niin törmäyskraattereita, tulivuoria kuin veden ja jäänkin toimintaa monilla planeetoilla. Tällä hetkellä tekeillä on kirja Suomen törmäyskraattereista.

Juuri nyt: uusia kuvia Cereksen kirkkaasta pisteestä

Ke, 09/09/2015 - 20:22 Jari Mäkinen
Lähikuva kirkkaista alueista

Ceres-kääpiöplaneetan pinnalla olevan kraatterin keskeltä löytyneet kummalliset kirkkaat pisteet ovat hämmästyttäneet aina siitä alkaen, kun Cerestä nyt kiertävä NASAn Dawn-luotain kuvasi ne kesällä kääpiöplaneettaa lähestyessään.

Nyt Dawn kiertää Cerestä varsin lähellä ja sen ottamat kuvat Occatoriksi nimetystä kraatterista ovat jo tarkkuudeltaan 140 metriä per pikseli. Nyt siis kuvista näkee jo jotain oikeasti kiinnostavaa.

Kuvissa ei ole varsinaisesti mitään uutta: yhden pisteen sijaan kyse on pisteiden rykelmästä, missä on keskellä yksi kirkas alue ja sen ympärillä muita, heikommin valoa heijastavia alueita. Päältä otetun, otsikkokuvanammekin olevan kuvan lisäksi alueesta on tehty 3D-mallinnus, joka on alla.

Ongelmana "tavallisissa" kuvissa on se, että ne ovat yleensä ylivalotettuja ja siksi pisteet näyttävät niissä suhteettoman kirkkailta. Joka tapauksessa kraatterin keskellä on selvästi muuta pintaa kirkkaampia (siis paremmin valoa heijastavia) alueita ja ne ovat erittäin kiinnostavia.

Tuoreimmat kuvat eivät ole tuoneet esiin uusia, yllättäviä teorioita alueiden alkuperästä. Ne ovat todennäköisimmin jäätä, jonka törmäys on paljastanut.

Tiedetuubin planeettageologi Jarmo Korteniemi sanoo pika-analyysissään, että todennäköisiä selityksiä on kaksi: "Joko törmäys, joka on paljastanut jäätä, tai kryovulkanismi, joka puskee jääainesta kääpiöplaneetan sisuksista ylös. Tai sitten tuon kuvassa näkyvän kraatterin, siis suuren pinnassa olevan kuopan, itsensä synnyttämä kryovulkanismi tai jokin sen sortin toiminta. Mutta silloin kraatterin pitäisi olla erittäin tuore. Puhuttaisiin enintään muutamasta miljoonasta vuodesta, tai ehkä jopa tuhansista. Eikä tuo kovin nuorelta näytä."

Vaikka uudet kuvat näyttävätkin siis alueen paremmin kuin aikaisemmin, ei näiden perusteella vielä voida sanoa lopullisesti varmaa selitystä kirkkaille pisteille. Mutta silti todennäköisin selitys on jo nyt jää.

Kuvissa näkyvän Occator-kraatterin reuna on noin kaksi kilometriä sen pohjaa korkeammalla. Dawn kiertää Cerestä parhaillaan noin 1500 kilometrin etäisyydellä, ja nyt saadut kuvat ovat karkeasti arvioiden kolme kertaa parempia kuin aiemmat, kesäkuussa otetut kuvat. Sen jälkeen luotain on muuttanut kiertorataansa ja tullut lähemmäksi kääpiöplaneettaa. Ensimmäiset kuvat kirkkaasta pisteestä saatiin keväällä huhtikuussa.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

(huom: Ceres-nimen taivutusmuotoja on muutettu jutussa kielitoimiston suosittelemiksi.)

Tagit