Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI / Jarmo Korteniemi

Cereksen kirkkaat pisteet tarkentuivat tappiin asti

Cereksen kirkkaat pisteet alkavat vähitellen hahmottua. Uusista kuvista paljastuvat pinnanmuodot kertovat pinnan alta pursunneesta aineesta.

Cereksen kirkkaista pisteistä on julkaistu uusia kuvia. Optimoitu valotus näyttää nyt ensi kertaa kirkkaiden kohteiden pinnanmuotoja.  Aiemmissa kuvissa kohteet olivat joko liian pieniä tai ylivalottuneita. Uusien kuvien erotuskyky yltää 35 metriin kuvapistettä kohden. Cereksen pinnalla kurvaileva bussi tai näköalapaikalle rakennettu kesämökki saattaisivat siis erottua jo – vaikkeivät välttämättä kokonaista pikseliä täyttäisikään.

Tämän tarkempia kuvia Cereksen pinnalta ei näillä näkymin saada. Dawn-luotain on saavuttanut kääpiöplaneettaa lähimpänä olevan kartoitusratansa, ja sen lento lähestyy loppuaan.

Otsikkokuvassa uusi tarkka kuva on yhdistetty aiemmin otettuun väärävärikuvaan alueesta. Alla kirjoittajan hahmotelma kuvassa näkyvistä piirteistä.

Kuva: Jarmo Korteniemi / NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI

 

Kuvasta erottuu kauniisti, kuinka lähes kaikki kirkkaat alueet ovat mittavan ja haarautuvan halkeamaverkoston varrella.

Laikuksi aiemmassa kartassa nimetty suurin ja kirkkain piste sijaitsee noin kymmenkilometrisen, halkeamien ja kielekkeiden ympäröimän kuopan sisällä. Laikun keskellä nousee 2–3 kilometrin levyinen kohouma, joka lienee kirkkaan materian lähde. Mikä se sitten on, onkin jo vaikeampi selvittää.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA / Jarmo Korteniemi

Yllä: Aiempi kartoitus antaa kontekstia kirkkaiden pisteiden sijainnille. Kuvien erot kertovat kirkkaiden pisteiden kenties muuttuvan varsin nopeasti.

 

Laikun kuoppa ei missään nimessä vaikuta törmäyskraatterilta. Siltä puuttuvat sekä reunavalli (vaikka sellaisen osia voikin halutessaan kuvassa nähdä) että heittelekenttä, eikä kraattereiden reunoja yleensä kierrä halkeamaverkostoakaan. Kuoppa lienee 92-kilometrisen Occator-emokraatterin keskuskuoppa, ja seurausta juuri tuosta törmäyksestä - vastaavia keskuskuoppia löytyy muiltakin taivaankappaleilta. Kun vielä oikealla näkyvät pienemmätkin kirkkaat pisteet sijoittuvat halkeamien varrelle, käy selväksi, että sisäsyntyinen prosessi selittää piirteet parhaiten. Jotain on pursunnut Cereksen pinnan alta.

Materian pursuttamiseksi pinnalle tarvitaan painetta. Maapallon tulivuorissa paine tulee alhaalta, kuuman materian vaatiessa lisää elintilaa, suoladoomeissa (jotka tosin eivät pinnalle asti yleensä tursua) syynä taas on päällä lojuvan kerroksen kasvanut tiheys. Mutatulivuoret ovat edellisten prosessien yhdistelmiä. Pingot ja palsat taas paisuvat maan alla kasvavan jääsydämen ansiosta.

Cereksen kirkkaiden pisteiden materia on hyvin suolapitoista – eivät kuitenkaan natriumkloridia vaan magnesiumsulfaattia. Kun tieto yhdistetään muutaman vuoden takaisiin ja nyt varmistettuihin löytöihin kääpiöplaneetan moninaisista vesiprosesseista, kuva alkaa selkiytyä. Luultavasti Laikku ja sen pienet serkut ovat jonkinlaisen meikäläisittäin ajateltuna varsin eksoottisemman tulivuoritoiminnan aikaansaamia. Suolaista vettä, vetistä suolaa, ja kenties koko systeemiä ajaa Occatorin varsin tuoreen kraatterin indusoima lämpö. Laikun keskiosat vaikuttavat myös olevan tiheämpää materiaalia kuin ympäröivä seutu.

Tai sitten ne ovat jotain hieman muuta. Vaikka kirkkaat pisteet siis erottuvatkin jo varsin selvästi, alkuperä jää vielä vähäksi aikaa hämärän peittoon.

Suomessa uusista kuvista kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kirjoittaja on luotainkuvien analyysointiin erikoistunut planeettageologi.

Päivitys 23.3.2016 klo 20.00: Otsikkoa muutettu.
Päivitys 23.3.2016 klo 22.00: Selvennetty ensimmäistä leipätekstikappaletta.

Päivitys 24.3.2016 klo 17.30: Lisätty linkki Helsingin Sanomien juttuun.

Kaikki kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA/PSI / Jarmo Korteniemi


Juttuja samasta aiheesta