boeing

Ilmavoimien tulevan hävittäjän tarjous annettu

To, 01/31/2019 - 23:26 Jari Mäkinen

Hornetien seuraajan valinta etenee: kaikki kisaan osallistuvat lentokoneenvalmistajat toimittivat tarjouksensa tänään virka-ajan puitteissa Tampereelle Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen. HX-hankkeen tarjouspyynnöt lähetettiin valituille yhtiöille viime keväänä ja päätös on odotettavissa vuonna 2021.

Mukana kisassa on viisi konetta: amerikkalaiset Boeing F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martin F-35 sekä täältä Euroopasta ranskalainen Dassault Rafale, neljän maan yhteishanke Eurofighter Typhoon ja ruotsalainen Saab Gripen.

Tarjouspyynnöt käsittävät 64 lentokonetta tärkeine sensoreineen ja asesysteemeileen, sekä kaikki niiden käyttämiseen vaadittavat laitteet, järjestelmät sekä koko joukon varaosia ja testilaitteita.

Olennainen osa tarjouspyyntöä oli myös kuusi erilaista toimintatilannetta, joissa toimimista kukin lentokoneenvalmistaja joutui kuvailemaan omalla koneellaan sekä siihen kuuluvilla sensori- ja asejärjestelmillä. Kaikkiaan pyynnössä oli myös noin 2500 kysymystä.

Eurofighter oli ainoa valmistajista, joka kertoi lehdistölle tällä viikolla tarjouksestaan. Helsingissä Musiikkitalossa olleessa tilaisuudessa yhtiön lentäjä Yhtiön lentäjä Paul Smith totesikin, että näiden operatiivisten tilannekuvien ja niihin liittyneiden kysymysten tekeminen oli kaikkein vaikeinta. Yhtiö lupaa koneiden kokoonpanon Suomeen ja että suomalaiset pääsevät esteettä käsiksi kaikkiin koneen salaisuuksiin.

Smithin mukana tilaisuudessa oli Raffael Klascha ja koko joukko muita BAE Systems -yhtiön edustajia sekä hankkeeseen osallistuvien maiden (Iso-Britannia, Saksa, Italia ja Espanja) suurlähettiläät tai muut edustajat – hyvä muistutus siitä, että hanke on myös hyvin poliittinen.

Kone-esittelyjä tulossa

Vaikka Tiedetuubi pitää yleensä näppinsä irti sotilasasioista, on tämä hankita paitsi tärkeä, niin myös tieteellisteknisesti kiinnostava. Siksi olemme seuranneet sen etenemistä ja palaamme aivan lähiaikoina asiaan uusilla kone-esittelyillä.

Seuraavana nyt helmikuun alussa esiin pääsee Saab Gripen, jonka kotipesässä Linköpingissä kävimme viime vuoden puolella. Luvassa on varsin syväluotaava videoraportti ja koko joukko tietoa tästä erittäin kiinnostavasta ruotsalaistarjokkaasta.

Gripen tekeillä Linköpingissä

Esittelyjä odottaessa kannattaa lukea taustajuttumme HX-hankkeesta ja katsoa tähän mennessä tehdyt amerikkalaiskoneiden videoesittelyt: Locheed Martin F-35 Lightning II ja Boeing F/A-18 Super Hornet.

Boeing esitteli omituisen lentokoneen siiven – mistä oikein on kyse?

To, 01/10/2019 - 13:36 Jari Mäkinen
Boeingin koekone tuulitunnelissa

Suomessakin on ihmetelty viime päivinä lentokoneenvalmistaja Boeingin esittelemää uudenlaista siipeä. Kyseessä on itse asiassa vanha idea, jonka on peräisin hankkeesta nimeltä SUGAR (Subsonic Ultra Green Aircraft Research).

San Diegossa on meneillään Amerikkalaisen aerodynamiikan ja astronautiikan instituutin kokous, ja teemansa mukaisesti siellä keskustellaan kaikenlaisista lentämiseen niin ilmakehässä kuin sen ulkopuolellakin liittyvistä asioista.

Boeing esitteli siellä luonnoksensa uudenlaisella, hyvin hoikalla siivellä varustetusta matkustajalentokoneesta. Tässä koneessa oleva "transsoonisen alueen puomilla vahvistettu" siipi (Transonic Truss-Braced Wing, eli TTBW) on niin hento, että nimensä mukaisesti se pitää tukea, jotta se ei taipuisi liikaa ja rikkoontuisi. Tuki sinällään toimii myös siipenä – eli tietyssä mielessä kyse on kaksitasosta.

Konkreettisempaa esikuvaa ei täydy etsiä kuitenkaan 1950-lukua kauempaa historiasta.

Ranskalainen Maurice Hurel kehitti silloin rahti- ja matkustajakoneita, joissa oli suuriaspektinen (pitkä ja hoikka) siipi sekä sitä tukeva puomi. Tuloksena syntynyt Hurel-Dubois HD.31 on eräs monista ilmailuhistorian hyvin kiinnostavista, mutta kaupallisesti totaalisesti flopanneista lentokoneista.

Voi olla, että tämä Boeingin siipikonsepti on lopulta myös liian hankala rutiinikäyttöön.

Yleisesti ottaen liikennelentokoneiden siipiä on kehitetty viime vuosikymmeninä yhä tehokkaammiksi, ja ne ovatkin muuttuneet koko ajan kapeammiksi ja pitemmiksi. Pian ensilentonsa tekevässä, uudessa Boeing 777X -liikennekoneessa siivet ovat jo niin pitkät, että ne täytyy taittaa päistään lentotukialuksilla olevien hävittäjien siipien tapaan, jotta koneet mahtuisivat nykyisille lentokentille.

Boeingin nyt esittelemässä konehahmotelmassa tilanne on sama. Boeing 737:n (ja Airbus A320:n) kokoisen koneen siipi olisi kärkiväliltään noin 52 metriä, kun nykyisin näiden koneiden siipien kärkiväli on noin 35 metriä.

Koneen matkalentonopeus olisi Mach 0.8, eli samaa luokkaa kuin nykyisillä liikennelentokoneilla. Siipikonseptin aikaisemmissa versioissa lentonopeus olisi ollut hieman matalampi.

Piirroksia Boeingin koneesta

Tämän nimenomaisen hankkeen juuret ovat vuodessa 2010, jolloin Boeing ja NASA aloittivat yhteishankkeen uudenlaisen ympäristöystävällisen lentokoneen tekniikan tutkimiseksi. Tämä SUGAR-projekti (Subsonic Ultra Green Aircraft Research) pohti, millainen voisi olla erittäin tehokkaasti uutta tekniikkaa ja uudenlaista aerodynamiikkaa käyttävä keskikokoinen matkustajakone, joka voisi tulla liikenteeseen joskus vuoden 2035 tienoilla.

Simulaatioiden mukaan aerodynaamisesti tehokas, pitkä puomilla vahvistettu siipi auttaa uutta konetta olemaan 8 % polttoainepihimpi verrattuna nykyisenkaltaisilla siivillä varustettuihin koneisiin.

Nyt Boeingin esittelemissä kuvissa (yllä olevan kuvan pikkukuva) lentokone on varustettu suihkumoottoreilla, mutta yhtä lailla voimanlähteinä voivat olla potkuriturbiinit tai hybridimoottorit, jolloin lentonopeus on tosin hieman pienempi.

Lentokonesuunnitelma

Mukana tutkimushankkeessa olleen Virginia Techin kuvissa siiven pituus näkyy hyvin. Samoin piirros näyttää hyvin sen, miten hyvin pienillä muutoksilla siipi saadaan joko hieman polttoainetaloudellisemmaksi tai mahdollistamaan hieman suuremman lentoonlähtömassan.

Olennaista ovat myös siiven tuet, tukien tuet, sekä se, mistä kohtaa runkoa ne lähtevät ja mihin kohtaan siipeä ne kiinnittyvät.

Liikennelentokoneissa suurin osa polttoaineesta sijaitsee siiven sisällä olevissa tankeissa. Ohuempi siipi ei välttämättä pysty kätkemään sisäänsä kovin paljoa polttoainetta, mutta sitä toisaalta tarvitaan pienemmän polttoaineenkulutuksen ansiosta vähemmän. Siiven ulko-osissa ei ole tankkeja, vaikka se voisi olla siiven taipumisen hillitsemiseksi kätevää. Tärkeämpää on tehdä siivistä taittuvat.

Muutamissa hahmotelmissa ajattelua on vielä viety pitemmälle, jolloin korkeusvakaajakin on otettu mukaan siipitukihässäkkään.

Luonnos Boeingin koneesta

Lisätietoa asiasta enemmän kiinnostuneille: TBW-siivestä oli vuoden 2015 AIAA:n kokouksessa erinomainen esitys Optimization for Load Alleviation of Truss-Braced Wing Aircraft With Variable Camber Continuous Trailing Edge Flap.

Herhiläisen seuraajaa etsimässä – miten Ilmavoimien uusi hävittäjä valitaan?

Ma, 06/18/2018 - 11:04 Jari Mäkinen
Koostekuva HX-ehdokkaista

Ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaajaksi on tarjolla ruotsalainen, ranskalainen, saksalais-brittiläis-italialainen ja kaksi amerikkalaista tarjokasta. Tiedetuubi kävi USAssa tutustumassa sikäläisiin vaihtoehtoihin. Millaisia ovat Super Hornet ja F-35?

Koneiden esittelyt ja videot ovat jutun lopussa; aluksi hieman taustaa.

Nykyiset Hornetit jäävät historiaan 2030-luvulla. Vaikka korvaajia kaivataan vasta 2020-luvun puolivälissä ja päätös niiden toimittajasta tehdään vuonna 2021, käy kisa jättikaupasta jo kuumana.

Kaikkein parasta luonnollisesti olisi se, ettei hävittäjiä tarvittaisi. Mutta näin ei valitettavasti ole. Pasifistinkin on pakko myöntää, että tällä haavaa jokaisessa maassa (muutamia pikkuvaltioita lukuun ottamatta) on armeija – joko oma tai vieras – ja parasta olla oma. Siksi Suomikin tarvitsee armeijan ja sille ajanmukaista kalustoa. Ja siksi Ilmavoimat tarvitsee lentokoneita: koulukoneita, harjoitushävittäjiä, yhteyskoneita, kuljetuskoneita ja varsinaisia sotaratsuja, järeitä hävittäjäkoneita.

Sellaisia kuin Hornetit ovat.

MiG & Draken

Hornet-hävittäjät hankittiin 1990-luvulla korvaamaan kylmän sodan aikaisia koneita.

Sitä ennen Suomi oli tasapainoillut myös puolustuskalustossaan idän ja lännen välissä. Kun maailmanpolitiikka heitti kierroksia 1990-luvulla, tehtiin Suomessa monia tärkeitä ja kauaskantoisia ratkaisuita. Tärkein oli selvä poliittinen asemoituminen osaksi läntistä Eurooppaa ja liittyminen Euroopan unioniin.

Samaan aikaan piti tehdä päätös myös Ilmavoimien ikääntyneiden hävittäjien korvaamista uusilla. Kuten nytkin, oli tuolloin kyse myös siitä, että asejärjestelmät ja elektroniikka olivat menneet eteenpäin kenties enemmän kuin lentokoneet rakenteellisesti ja aerodynaamisesti.

Ilmavoimilla oli 1970-luvulta 2000-luvun sarastukseen saakka kaksi taistelukäyttöön suunniteltua hävittäjämallia: neuvostoliittolainen MiG-21 ja ruotsalainen Saab J35 Draken. Hyviä koneita omilla tavoillaan molemmat, mutta perusteiltaan kotoisin 1960-luvulta.

MiG-21:n eri versioita oli Suomella yhteensä 54 kappaletta ja niistä viimeiset poistettiin käytöstä vuonna 1998. Kaikki MiGit oli sijoitettu Kuopion Rissalaan.

Drakeneita (kuva yllä) oli puolestaan käytössä Rovaniemellä ja Tampere-Pirkkalassa vuoteen 2000 saakka kaikkiaan 48.

Koneiden seuraajien hankinta alkoi vuonna 1988, jolloin ajatuksena oli vanhaan tyyliin hankkia noin puolet idästä ja puolet lännestä. Neuvostoliitolla oli tarjolla MiG-29, joita oli tarkoitus hankkia 20. Lisäksi lännestä piti tilata 40 kappaletta joitain uusia ajanmukaisia koneita Drakenien korvaajaksi.

Niinpä vuonna 1990 lähetettiin tarjouspyynnöt läntisille koneenvalmistajille. Listalla olivat ranskalainen Dassault Mirage 2000, ruotsalainen Saab 39 Gripen ja yhdysvaltalainen General Dynamics F-16.

Sitten kävi niin, että Neuvostoliitto romahti ja poliittinen tilanne oli täysin uusi. Niinpä MiG-29:n tarjouspyyntö jätettiin lähettämättä kokonaan ja mukaan kisaan pyydettiin keväällä 1991 McDonnell Douglas F/A-18 Hornet.

Hornet

Päätös tehtiin hyvin nopeasti ja valinta osui (kenties hieman taustalla jo pohjustetusti) Hornetiin. Toukokuussa 1992 tehtiin tilaus 57 yksipaikkaisesta C-mallista ja seitsemästä kaksipaikkaista D-versiosta. Koneiden tuotanto oli jo hyvässä vauhdissa, joten (etenkin poliittisessa myötätuulessa) ensimmäiset kaksipaikkaiset lennettiin Suomeen jo vuonna 1995. Yksipaikkaiset suomalaishornetit koottiin Kuorevedellä vuosina 1996–2000.

Koneet tulivat ajallaan ja sovitusti, mutta koska Boeing osti McDonnell Douglasin vuonna 1997, muuttui koneiden nimi Boeing F/A-18 Hornetiksi.

Nyt, kun Hornetien käyttöikä on hieman yli puolivälissä, on aika katsoa jo niiden seuraajaan. Tai seuraajiin.

HX-hanke

Hornetien seuraajan hankintaprosessi tunnetaan nimellä HX, koska perinteiseen tapaan kirjainyhdistelmässä on ensin korvattavan koneen kirjaintunnus, Hornetin tapauksessa H, ja sitä seuraa tuntemattoman merkki X. Hanke käynnistettiin vuonna 2015 ja Valtioneuvosto antoi vuonna 2017 puolustusselonteon, jonka mukaan hankinnalle on varattu rahaa 7–10 miljardia euroa. Summaan täytyy lisätä vielä useampi miljardi, koska siinä ei ole mukana hävittäjiin vuosien varrella tehtäviä päivityksiä ja asehankintoja.

Päivitysten avulla esimerkiksi nykyiset Hornetit ovat paljon parempia kuin alun perin tilatut, sillä niiden systeemeitä on parannettu ja niihin on hankittu uudenlaisia ohjuksia.

Huhtikuussa 2016 lähetettyyn tietopyyntöön vastasi viisi yhtiötä, joiden tarjoamat koneet ovat nyt mukana kilpailussa. Koneet ovat Boeing F/A-18, Lockheed Martin F-35, Saab JAS Gripen, Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon. Viralliset tarjouspyynnöt lähetettiin nyt keväällä, vaihtoehtojen tarkempi syynääminen aloitetaan ensi vuonna ja valinta on tarkoitus tehdä vuonna 2021.

Hinta ei ole suinkaan ainoa hankintakriteeri, mutta koska Suomen puolustusbudjetti on vuodessa vain noin 2,7 miljardia euroa (vuoden 2016 taso), on kustannuspuoli tärkeää ottaa painotetusti huomioon. Joukon kallein kone on selvästi F-35, ja jos Norjan koneista maksama hinta ja arvio kokonaiskustannuksista on hyvä esimerkki, tulisi hankinta maksamaan alkuvaiheessa noin yhdeksän miljardia euroa, mutta kokonaissumma, kun mukaan lasketaan elinkaarikustannukset 30 vuoden ajalta, nousee yli 25 miljardin euron.

Osa summasta saadaan teollisena palautteena takaisin Suomeen tai suomalaisille yrityksille, mutta kyse on suuresta kaupasta, joka saattaa yllättäen paisua olennaisesti laskettua suuremmaksi.

Amerikkalaishävittäjät esittäytyvät

Keväällä 2017 Yhdysvaltain suurlähetystö sekä Boeing ja Lockheed Martin kutsuivat joukon suomalaistoimittajia tutustumaan sikäläisiin tarjokkaisiin, ja Tiedetuubi oli mukana joukossa. Isännät maksoivat Tiedetuubin matkasta majoitukset, ylläpidon ja kuljetukset Yhdysvalloissa, mikä oli luonnollista, koska pääsy matkan tutustumiskohteisiin ilman yhtiöiden ja Yhdysvaltain puolustushallinnon järjestelyjä olisi ollut vaikeaa tai mahdotonta. Matkan Yhdysvaltoihin ja takaisin Tiedetuubi kustansi itse.

Matkalla vierailtiin Super Hornetia käyttävässä Oceanan lentotukikohdassa Virginiassa ja Boeingin tehtailla Missourissa sekä Lockheed Martinin tehtailla Teksasissa ja Arizonassa olevassa Luken tukikohdassa, missä oli ja on parhaillaan norjalaisia kouluttautumassa F-35:n käyttöön.

Koneista Super Hornet on suomalaisittain hyvin tutun tuntuinen, sillä se on "vain" hieman suurempi ja parempi versio nyt Ilmavoimilla käytössä olevasta Hornetista. Suomeen hankittaisiin nyt käytössä olevan Super Hornetin edelleen parempi versio Advanced Super Hornet, jossa ennen kaikkea systeemeitä on parannettu.

Vaikka koneen systeemeitä onkin tulevassa versiossa paranneltu, on kone edelleen neljännen sukupolven hävittäjä, eikä sitä ole optimoitu elektroniseen sodankäyntiin. Siksi Hornetista on kehitetty erillinen elektronisen sodankäynnin versio Growler. Sen erottaa nopeasti perusversiosta siipien päissä olevista osiosta ohjusmaisista antennirykelmistä. Koska Growlerissa ei ole yhtä paljon tilaa aseille kuin perusversiossa, toimivat yleensä Growlerit yhdessä perusversioiden kanssa. Jos Suomi päättää tilata Super Horneteja, on tilauksessa varmasti kymmenkunta tällaista Growleria.

Super Hornet teki ensilentonsa vuonna 2001 ja Yhdysvaltain laivasto käyttää niitä ainakin 2040-luvulle sakka. Sen lentotunnin hinnaksi arvioidaan 9500 – 20 000 euroa varustuksesta riippuen. Vertailun vuoksi: nykyisen Hornetin lentotunti maksaa noin 9 200 euroa.

Kone on tuotannossa ja se on käytössä koeteltu, joten sen suhteen ei ole tiedossa yllätyksiä. Sen käyttöönotto Ilmavoimissa kävisi myös sujuvasti, koska koneissa on paljon yhtäläisyyksiä. Vaikka Hornet on tehty lentotukialuskäyttöön, on se osoittautunut hyvin toimivaksi Suomessa, koska se pystyy tekemään lentotukialusmaisia nousuja ja laskeutumisia lyhyille tienpätkille. Kaksimoottorisena se myös on luotettava lennettäessä asumattomien korpimaiden päällä.

Kokemus ja ikä voidaan laskea myös huonoksi puoleksi, sillä kone on selvästi kandidaattien vanhin ja vanhanaikaisin – vaikka sitä onkin paranneltu ja niin tehdään jatkossakin. Kyseessä on klassinen niin sanottu neljännen sukupolven hävittäjä, joka hoitaa varmasti hommansa, mutta tylsästi ja ilman erityistä hohdokkuutta.

Lockheed Martinin F-35 Lightning II on juuri päinvastainen tapaus kuin Super Hornet. F-35 on joukon ainoa viidennen sukupolven hävittäjä, mikä tarkoittaa sitä, että se on erittäin hyvin verkottunut kaikkien samassa tilanteessa olevien koneiden ja muiden taisteluun osallistuvien tahojen kanssa, ja missä tekniikka on muutenkin viety äärirajoille: kun Super Hornet on pääasiassa tehty metallista, on F-35 komposiittirakenteinen; sen muoto ja pintamateriaali ovat sellaisia, että se näkyy varsin huonosti tutkassa; ja sen sensorit tuottavat koko ajan lentäjän monimutkaiseen kypärään koko ajan tietoa ja kuvia, joiden avulla hän voi olla koko ajan tietoinen ympäristöstään ja jopa "nähdä" taakse sekä alas oman koneensa läpi.

F-35 on todellakin upea kone, mutta kääntöpuolella ovat uuden tekniikan kehittämisen sekä käyttöönoton hankaluudet. Koneen tekeminen on tullut paljon laskettua kalliimmaksi ja kestänyt pitempään kuin suunniteltiin. Eivätkä ongelmat ole vielä ohi, vaan yllätyksiä tuntuu tulevan edelleen. Jos Suomi valitsee F-35:n, niin todennäköisesti ongelmat alkavat olla tuolloin jo ohitse.

Kone on ollut nähtävästi ensimmäisen kerran jo taistelussakin, kun nyt toukokuussa Israel käytti sitä Iranin puolelle ulottuneeseen iskuun. Koneen häiveominaisuuksien ja sähköisen sodankäynnin laitteidensa ansiosta se pystyi tunkeutumaan pitkälle vihollisen puolelle ja tekemään siellä iskunsa yllättäen. Myös taisteluharjoituksissa kone on osoittautunut päteväksi. Tosin huolto- ja ylläpito-ongelmien vuoksi koneet eivät ole olleet käytössä niin paljon kuin niiden olisi pitänyt.

Yleistäen ja hieman ironisesti voisikin sanoa, että F-35 on vertaansa vailla – silloin kun se pääsee ilmaan. Mutta tilanne muuttuu koko ajan paremmaksi.

Kone on yksimoottorinen, mutta tilastojen mukaan uudet suihkumoottorit ovat siinä määrin aiempia luotettavampia, että F-35 ei ole sen vaarallisempi kuin kaksimoottoriset. Kun mukaan lasketaan muut systeemit, tilanne on jopa F-35:n kannalta paljon parempi. Myös kaksimoottorisilla vikoja tapahtuu nykyisin niin harvoin, että periaatteessa on turha maksaa kaksimoottoriudesta tulevaa ylimääräistä hintaa moottoririkon teoreettisen mahdollisuuden vuoksi.

Lentotunnin hinta F-35:llä on alkaen 20 000 euroa.

Hävittäjähankinta on myös politiikkaa

Jokainen kilpailussa oleva hävittäjä olisi hyvä seuraaja Horneteille. Koneiden tekniikka, aseistus ja suoritusarvot ovatkin tärkeässä osassa päätöstä tehtäessä, mutta ne ovat vain osa kokonaisuutta. Päätös tehdään lopulta turvallisuuspoliittisin, puolustuspoliittisin ja taloudellisin perustein, ja virallisesti hävittäjävalinnan päätöksentekoalueiksi on määritetty:

- Suorituskyky. Järjestelmän kyky voittaa taistelut elinkaarensa aikana.

- Kustannukset. Onko varaa ostaa sekä käyttää ja kehittää järjestelmää koko sen elinkaaren ajan?

- Huoltovarmuus ja kotimaisen teollisuuden osallistuminen. Järjestelmän käytettävyys rauhan ja sodan aikana.

- Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset vaikutukset. Valinnan mahdolliset vaikutukset Suomen turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön.

Näitä katsoessa on Yhdysvalloilla valitettavasti valtiona nyt suuria haasteita, sillä vaikka aikaisemmin sitä on voitu pitää erittäin vakaana ja luotettavana kumppanina, on nykyinen hallinto osoittanut tästä linjasta varsin suurta poikkeamaa. Presidentti Trump ei ole varsin hyvä kauppamies tässä suhteessa, sillä hävittäjähankinta sitoo meidät myyjään vuosikymmenten ajaksi ja presidentin ajama hyvin radikaali heilahtelu politiikassa vähentää olennaisesti Yhdysvaltain uskottavuutta ja luotettavuutta kumppanina. Viimeaikaiset, jopa Euroopalle vihamieliset puheet ovat erittäin ikäviä – ei vain Suomen hävittäjähankkeen kannalta.

Etenkin F-35:n suhteen tämä on hankalaa, sillä sen täysipainoinen käyttäminen vaatii koko tietosysteemiä taakseen, ja mikäli sitä ei ole saatavissa tai pääsy siihen evätään, on kone jopa altavastaaja taistelussa vanhempia koneita vastaan. On myös mahdollista, että Pentagon voisi halutessaan estää jopa kaikkien F-35 -koneiden käyttämisen etänä annettavalla käskyllä.

Poliittinen tilanne tällä hetkellä ja tulevaisuudessa – sikäli kun sitä voi ennustaa – tekeekin eurooppalaisista koneista yhä kiinnostavampia. Eurofigterillä on taakkanaan tosin Brexit ja Rafalella korkeahko hinta suhteessa suorituskykyyn.

Gripen sen sijaan vaikuttaa etenkin nyt erittäin kiinnostavalta. Ruotsalaiset ovat tehneet omiin olosuhteisiinsa sopivan koneen, ja Suomi jakaa nämä kriteetit lähes sellaisinaan. Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa lähenee muutenkin koko ajan, ja kaikissa kuviteltavissa olevissa maailman myllerryksissä on Ruotsi kenties aina läheisin ystävämme. Lisäksi Gripen on edullisin, joten koneita voisi vaikka saman tien ostaa hieman enemmän…

Mutta silti: jos tekniikkafriikki pääsisi valitsemaan ilman taloudellisia ja poliittisia rajoituksia, olisi F-35 varsin todennäköinen valinta!

Videoraportti Yhdysvalloista: F-35 Lightning II

Tiedetuubi esittelee Hornetin seuraajaehdokkaita. Ensimmäisessä vaiheessa esiin pääsevät Yhdysvalloista mukana kisassa olevat tarjokkaat Super Hornet ja F-35. Tässä videossa esiin pääsee F-35.


Keväällä 2017 Yhdysvaltain suurlähetystö sekä Boeing ja Lockheed Martin kutsuivat joukon suomalaistoimittajia tutustumaan sikäläisiin tarjokkaisiin, ja Tiedetuubi oli mukana joukossa. Isännät maksoivat Tiedetuubin matkasta majoitukset, ylläpidon ja kuljetukset Yhdysvalloissa, mikä oli luonnollista, koska pääsy matkan tutustumiskohteisiin ilman yhtiöiden ja Yhdysvaltain puolustushallinnon järjestelyjä olisi ollut vaikeaa tai mahdotonta. Matkan Yhdysvaltoihin ja takaisin Tiedetuubi kustansi itse.

Matkalla vierailtiin Super Hornetia käyttävässä Oceanan lentotukikohdassa ja Boeingin tehtailla sekä Lockheed Martinin tehtailla ja Luken lentotukikohdassa, missä oli ja on parhaillaan norjalaisia kouluttautumassa F-35:n käyttöön.

Lue myös laajempi juttu Hornetien seuraajahankkeesta:
Herhiläisen seuraajaa etsimässä – miten Ilmavoimien uutta hävittäjää etsitään?

Lockheed Martinin F-35 Lightning II on juuri päinvastainen tapaus kuin kokenut ja koeteltu Super Hornet.

F-35 on joukon ainoa viidennen sukupolven hävittäjä, mikä tarkoittaa sitä, että se on erittäin hyvin verkottunut kaikkien samassa tilanteessa olevien koneiden ja muiden taisteluun osallistuvien tahojen kanssa, ja missä tekniikka on muutenkin viety äärirajoille: kun Super Hornet on pääasiassa tehty metallista, on F-35 komposiittirakenteinen; sen muoto ja pintamateriaali ovat sellaisia, että se näkyy varsin huonosti tutkassa; ja sen sensorit tuottavat koko ajan lentäjän monimutkaiseen kypärään koko ajan tietoa ja kuvia, joiden avulla hän voi olla koko ajan tietoinen ympäristöstään ja jopa "nähdä" taakse sekä alas oman koneensa läpi.

F-35 on todellakin upea kone, mutta kääntöpuolella ovat uuden tekniikan kehittämisen sekä käyttöönoton hankaluudet. Koneen tekeminen on tullut paljon laskettua kalliimmaksi ja kestänyt pitempään kuin suunniteltiin. Eivätkä ongelmat ole vielä ohi, vaan yllätyksiä tuntuu tulevan edelleen. Jos Suomi valitsee F-35:n, niin todennäköisesti ongelmat alkavat olla tuolloin jo ohitse.

Koe on ollut nähtävästi ensimmäisen kerran jo taistelussakin, kun nyt toukokuussa Israel käytti sitä Iranin puolelle ulottuneeseen iskuun. Koneen häiveominaisuuksien ja sähköisen sodankäynnin laitteidensa ansiosta se pystyi tunkeutumaan pitkälle vihollisen puolelle ja tekemään siellä iskunsa yllättäen. Myös taisteluharjoituksissa kone on osoittautunut päteväksi. Tosin huolto- ja ylläpito-ongelmien vuoksi koneet eivät ole olleet käytössä niin paljon kuin niiden olisi pitänyt.

Yleistäen ja hieman ironisesti voisikin sanoa, että F-35 on vertaansa vailla – silloin kun se pääsee ilmaan. Mutta tilanne muuttuu koko ajan paremmaksi.

Kone on yksimoottorinen, mutta tilastojen mukaan uudet suihkumoottorit ovat siinä määrin aiempia luotettavampia, että F-35 ei ole sen vaarallisempi kuin kaksimoottoriset. Kun mukaan lasketaan muut systeemit, tilanne on jopa F-35:n kannalta paljon parempi. Myös kaksimoottorisilla vikoja tapahtuu nykyisin niin harvoin, että periaatteessa on turha maksaa kaksimoottoriudesta tulevaa ylimääräistä hintaa moottoririkon teoreettisen mahdollisuuden vuoksi.

Lentotunnin hinta F-35:llä on alkaen 20 000 euroa.




Teknisiä tietoja Super Hornet F-35 Lightning II
Pituus (m) 18,31 15,67
Siipien kärkiväli (m) 13,62 10,65
Korkeus (m) 4,88 5,28
Siipipinta-ala (m²) 46,5 42,7
Massa tyhjänä (kg) 14 550 13 170
Suurin lentoonlähtömassa (kg) 29 900 31 800
Toimintamatka (km) 2 346 2 200
Huippunopeus Mach 1,6 Mach 1,6
Suurin taistelulentokorkeus (km) yli 15,3 yli 15,3
Moottori 2 × General Electric F414-GE-400 1 × Pratt & Whitney F135
Työntövoima (yhden moottorin) 62,3 kN, 97,9 kN jälkipolttimella 111 kN, 178 kN jälkipolttimella
Tutka Raytheon APG-79 Northrop Grumman AN/APG-81

(Huom. Kaikki suoritusarvot riippuvat monista seikoista ja ovat tässä vain ohjeellisia.)

Videoraportti Yhdysvalloista: Boeing Super Hornet

Tiedetuubi esittelee Hornetin seuraajaehdokkaita. Ensimmäisessä vaiheessa esiin pääsevät Yhdysvalloista mukana kisassa olevat tarjokkaat Super Hornet ja F-35. Tällä videolla esitellään Super Hornet.


Keväällä 2017 Yhdysvaltain suurlähetystö sekä Boeing ja Lockheed Martin kutsuivat joukon suomalaistoimittajia tutustumaan sikäläisiin tarjokkaisiin, ja Tiedetuubi oli mukana joukossa. Isännät maksoivat Tiedetuubin matkasta majoitukset, ylläpidon ja kuljetukset Yhdysvalloissa, mikä oli luonnollista, koska pääsy matkan tutustumiskohteisiin ilman yhtiöiden ja Yhdysvaltain puolustushallinnon järjestelyjä olisi ollut vaikeaa tai mahdotonta. Matkan Yhdysvaltoihin ja takaisin Tiedetuubi kustansi itse.

Matkalla vierailtiin Super Hornetia käyttävässä Oceanan lentotukikohdassa ja Boeingin tehtailla sekä Lockheed Martinin tehtailla ja Luken lentotukikohdassa, missä oli ja on parhaillaan norjalaisia kouluttautumassa F-35:n käyttöön.

Lue myös laajempi juttu Hornetien seuraajahankkeesta:
Herhiläisen seuraajaa etsimässä – miten Ilmavoimien uutta hävittäjää etsitään?

Koneista Super Hornet on suomalaisittain hyvin tutun tuntuinen, sillä se on "vain" hieman suurempi ja parempi versio nyt Ilmavoimilla käytössä olevasta Hornetista. Suomeen hankittaisiin nyt käytössä olevan Super Hornetin edelleen parempi versio Advanced Super Hornet, jossa ennen kaikkea systeemeitä on parannettu.

Vaikka koneen systeemeitä onkin tulevassa versiossa paranneltu, on kone edelleen neljännen sukupolven hävittäjä, eikä sitä ole optimoitu elektroniseen sodankäyntiin. Siksi Hornetista on kehitetty erillinen elektronisen sodankäynnin versio Growler. Sen erottaa nopeasti perusversiosta siipien päissä olevista osiosta ohjusmaisista antennirykelmistä. Koska Growlerissa ei ole yhtä paljon tilaa aseille kuin perusversiossa, toimivat yleensä Growlerit yhdessä perusversioiden kanssa. Jos Suomi päättää tilata Super Horneteja, on tilauksessa varmasti kymmenkunta tällaista Growleria.

Super Hornet teki ensilentonsa vuonna 2001 ja Yhdysvaltain laivasto käyttää niitä ainakin 2040-luvulle sakka. Sen lentotunnin hinnaksi arvioidaan 9500 – 20 000 euroa varustuksesta riippuen. Vertailun vuoksi: nykyisen Hornetin lentotunti maksaa noin 9 200 euroa.

Kone on tuotannossa ja se on käytössä koeteltu, joten sen suhteen ei ole tiedossa yllätyksiä. Sen käyttöönotto Ilmavoimissa kävisi myös sujuvasti, koska koneissa on paljon yhtäläisyyksiä. Vaikka Hornet on tehty lentotukialuskäyttöön, on se osoittautunut hyvin toimivaksi Suomessa, koska se pystyy tekemään lentotukialusmaisia nousuja ja laskeutumisia lyhyille tienpätkille. Kaksimoottorisena se myös on luotettava lennettäessä asumattomien korpimaiden päällä.

Kokemus ja ikä voidaan laskea myös huonoksi puoleksi, sillä kone on selvästi kandidaattien vanhin ja vanhanaikaisin – vaikka sitä onkin paranneltu ja niin tehdään jatkossakin. Kyseessä on klassinen niin sanottu neljännen sukupolven hävittäjä, joka hoitaa varmasti hommansa, mutta tylsästi ja ilman erityistä hohdokkuutta.

Ulkoisesti Super Hornetin ja Hornetin erottaa toisistaan muutamista yksityiskohdista. Näistä paras on moottorien ilmanottoaukot: Super Hornetissa ne ovat neliskanttiset, vanhemmassa Hornetissa pyöreät. Toinen selvä piirre on siipien ja rungon liitoskohdassa siiven edessä olevat johtoreunat, jotka Super Hornetissa tulevat edemmäs. Super Hornet on myös selvästi suurempi.




Teknisiä tietoja Super Hornet F-35 Lightning II
Pituus (m) 18,31 15,67
Siipien kärkiväli (m) 13,62 10,65
Korkeus (m) 4,88 5,28
Siipipinta-ala (m²) 46,5 42,7
Massa tyhjänä (kg) 14 550 13 170
Suurin lentoonlähtömassa (kg) 29 900 31 800
Toimintamatka (km) 2 346 2 200
Huippunopeus Mach 1,6 Mach 1,6
Suurin taistelulentokorkeus (km) yli 15,3 yli 15,3
Moottori 2 × General Electric F414-GE-400 1 × Pratt & Whitney F135
Työntövoima (yhden moottorin) 62,3 kN, 97,9 kN jälkipolttimella 111 kN, 178 kN jälkipolttimella
Tutka Raytheon APG-79 Northrop Grumman AN/APG-81

(Huom. Kaikki suoritusarvot riippuvat monista seikoista ja ovat tässä vain ohjeellisia.)

Uudenlainen rakettimoottori sai suuren sysäyksen eteenpäin

Pe, 04/13/2018 - 10:56 Jari Mäkinen
Sabre-moottori

Uudenlaista, ilmaa hengittävää rakettimoottoria suunnitteleva brittiyhtiö Reaction Engines sai eilen todella ison tönäisyn eteenpäin, kun se ilmoitti uudesta rahoitusruiskeesta. Mukana yli 30 miljoonan euron rahoituspaketissa on myös ilmailu- ja avaruusteollisuusjätti Boeingin investointiyhtiö Boeing HorizonX Ventures.

SABRE, eli Synergetic Air-Breathing Rocket Engine, on ainakin teoriassa käänteentekevä moottori, joka tekisi lentokonemaiset lennot avaruuteen ja takaisin mahdollisiksi. Lisäksi tällaista ilmaa hengittävää rakettimoottoria voisi käyttää mantereelta toiselle nopeasti suihkivien liikennekoneiden moottorina.

Perinteisen kemiallisen rakettimoottorin periaate on se, että polttokammiossa poltetaan polttoainetta ja hapetinta, yleensä vetyä tai kerosiinia ja happea. Nopean palamisen tuloksena syntyvät pakokaasut suunnataan suuttimella taaksepäin, jolloin voiman ja vastavoiman lain mukaan raketti ponnistaa vastakkaiseen suuntaan.

Kun nykyisin rakettimoottorit joutuvat käyttämään myös ilmakehässä lentäessään tankeissa olevaa happea, mikä paitsi lisää raketin kokoa ja massaa, niin tekee sen laukaisusta hankalaa, kun polttoaineen lisäksi yleensä nestemäisessä muodossa olevaa superkylmää happea pitää tankata rakettiin.

Reaction Enginestin ideana on yksinkertaisesti ottaa mukaan vain vähän happea, ja käyttää ilmakehässä lentäessään ilman happea hyväkseen vähän samaan tapaan kuin suihkumoottorit tekevät nyt – paitsi että SABRE viilentää ilmaa hyvin kylmäksi, noin -150°C:n lämpötilaan, jolloin ilma on tiiviimpää ja sitä voidaan tunkea putkia pitkin rakettimoottorin polttokammioon helpommin.

Tärkein moottorin osa onkin sen etummaisena oleva jäähdytin, joka otsikkokuvassa on oikealla. 

Sen tehtävänä on nimensä mukaisesti jäähdyttää ilmaa, jolloin ilma on tiiviimpää ja sitä voidaan ahtaa helpommin suuria määriä moottoriin. Ilmaa pitää jäähdyttää myös hyvin suurella nopeudella, koska laite lentää ilmassa moninkertaisella äänen nopeudella ja moottoriin pakkaantuu ilmaa hyvin paljon. Ilmansyöttö ja sen hallitseminen olivat esimerkiksi Concordessa syynä sen pitkiin ja sisustaltaan monimutkaisiin ilmanottoaukkoihin – ja avaruuslentokoneessa tilanne on vielä mutkikkaampi.

Kun aluksen nopeus on noin 5,5 kertaa äänen nopeus ja lentokorkeus noin 25 kilometriä, siirtyy moottori käyttämään aluksen mukana olevaa nestemäistä happea. 

Ilman jäähdyttämien tuo mukanaan myös ongelman: ilmassa oleva vesihöyry jäätyy helposti ja pyrkii tukkimaan jäähdyttimessä olevat ohuet tiehyeet, joita tarvitaan suuren ilmamäärän nopeaan nesteyttämiseen. 

Ongelmia siis riittää, mutta ongelmat on tehty ratkaistaviksi.

Reaction Engines on testannut jäähdyttimen periaatetta useilla koeasemilla, mutta ei vielä koskaan lennossa tai lentämistä täysin vastaavissa olosuhteissa. Tähänastiset tulokset ovat kuitenkin lupaavia.

Yhtiö on jo saanut rahoitusta moottorin toimivan prototyypin tekemiseen vuoteen 2020 mennessä, mutta uusi rahoitus auttaa tähtäämään jo pitemmälle konkreettisella tasolla.

Skylon

Tavoitteena on tehdä moottoria käyttävä avaruuslentokone nimeltä Skylon. Se voisi toimia satelliittien laukaisijana ja sen liikennelentokoneversio voisi lentää kolmessa vartissa toiselle puolelle maapalloa.

Käytännössä kone siis hyppäisi matalalle kiertoradalle Man ympärillä ja lentäisi siellä ilmakehän yläpuolella suurimman osan matkasta ennen laskeutumista alas määränpäähän. Tällainen lentäminen olisi paitsi huomattavasti nykyistä nopeampaa, niin myös sen päästöt ilmakehään olisivat olennaisesti pienemmät.

Moottoria voidaan käyttää myös vain ilmakehässä lentävissä lentokoneissa, jolloin nestemäistä happea tarvitaan vain hyvin vähän. 

Yhtiön moottoriaan varten kehittämää tekniikkaa voidaan käyttää myös muissakin sovelluksissa sähköautoista ja lämmön talteenottamiseen esimerkiksi jätteenpoltossa.

*

Juttua on korjattu 14. huhtikuuta: SABREn edeltäjäkonsepti LACE pyrki nesteyttämään ilmaa, mutta sen suurien haasteiden vuoksi SABRE pyrkii "vain" jäähdyttämään ja pakkaamaan ilmaa rakettimoottoriin.

Norwegian rikkoi Atlantin ylilennon nopeusennätyksen

To, 01/18/2018 - 22:36 Jari Mäkinen
Norwegianin Boeing 787 Dreamliner

Kun yliäänilentoja ei oleta huomioon, on nopein Atlantin yli lentänyt yhtiö nyt Norwegian. Sen Boeing 787 Dreamliner suhautti New Yorkista Lontooseen viidessä tunnissa ja 13 minuutissa.

Pohjois-Atlantilla lentoaika Yhdysvaltojen tai Kanadan ja Euroopan välillä riippuu paljon suihkuvirtauksista.

Kohti Amerikkaa lennettäessä matka-aika on yleensä pitempi, koska lentokone puskee vastatuuleen.

Toiseen suuntaan lennettäessä, siis kohti itää, on tilanne päinvastainen: nopeusnäytössä on monasti äänen nopeuttakin suurempi luku, joskin kyse on maanopeudesta, ei ilmanopeudesta.

Viime maanantaina Norwegian -lentoyhtiön Boeing 787 Dreamliner pääsi ratsastamaan juuri sopivan suihkuvirtauksen mukana ja sen nousu sekä laskeutuminen tapahtuivat niin suoraan kuin mahdollista, jolloin se onnistui tekemään uuden tavallisten, alisoonisten reittilentojen nopeusennätyksen.

 

Matka-aika New Yorkin John F. Kennedyn lentoasemalta Lontoon Gatwickiin kesti vain 13 minuuttia päälle viisi tuntia. Keskinopeus oli 1248,85 kilometriä tunnissa. Suihkuvirtaus, jonka avulla kone pääsi näin suureen nopeuteen, oli noin 320 kilometriä tunnissa.

Koneen kapteenina toiminut Harold van Dam sanoo asiasta raportoineessa The Telegraphin jutussa, että aika olisi voinut olla vielä hieman lyhyempikin, ellei matkalla olisi ollut myös "hieman turbulenssia."

Usein hyvässä suihkuvirtauksessa lentäminen saa aikaan sen, että meno on hieman heittoisaa.

Aika on kolme minuuttia vähemmän kuin tammikuussa 2015 tapahtuneella edellisellä ennätyslennolla. Se, kuten tämäkin, laskeutui yli tunnin aikataulun mukaista laskeutumisaikaansa aikaisemmin.

British Airwaysin Concorde

Kun yliäänimatkustajakoneet (lue: Air Francen ja British Airwaysin Concordet) olivat vielä liikenteessä, olivat ennätykset  toista luokkaa.

Nopein Concorden tekemä matka tapahtui helmikuun 7. päivänä 1996, kun British Airwaysin Concorde G-BOAD lensi New Yorkista Lontooseen virallisessa ajassa 2 tuntia 52 minuuttia ja 59 sekuntia. Tämä tarkoittaa sitä, että kone lensi 6035 kilometrin matkan keskinopeudella 2010 km/h.

Nykyisin koneiden nopeudet ovat alisoonisia, eli alle äänen nopeuden, mikä tarkoittaa noin 800-900 km/h. Kyseessä on kuitenkin nopeus suhteessa koneen ympärillä olevaan ilmaan, joten jos lentokone lentää sopivassa myötätuulessa, on nopeus maan pinnan suhteen mitattuna paljon suurempi.

Tyypillisesti suihkuvirtauksissa tuulen nopeus on 120 – 160 kilometriä tunnissa, joten myötätuuli puhaltaa konetta tuolla vauhdilla ilmanopeutta suuremmalla maanopeudella eteenpäin.

Suihkuvirtaus pohjoisella Atlantilla on Amerikasta Eurooppaan päin, minkä ansiosta lento sieltä tännepäin käy nopeammin. Ei ole mitenkään harvinaista, että koneen maanopeus on jopa yli huimalta kuulostava 1000 km/h.

Virtaukset otetaan luonnollisesti huomioon lentoreittejä suunniteltaessa, jotta lentomatka vastatuuleen olisi mahdollisimman lyhyt ja lentoaika myötätuulessa olisi aina niin pitkä kuin suinkin.

Video: Boeing-kaksikko harjoittelee Pariisin ilmailunäyttelyä varten – maailman suurin show alkaa huomenna!

Le Bourget'n show alkaa maanantaina: luvassa ilmailua ja avaruutta niin, että heikottaa. Pariisissa nähdään mm. yllä olevat Boeingit – ja paljon muuta.

Huomenna se siis alkaa. Le Bourget'n lentokentällä pidettävä Pariisin ilmailu- ja avaruusnäyttely on joka toinen vuosi pidettävä tapahtuma, joka kerää paikalle oikeastaan kaikki alan tekijät. Tiedetuubi on luonnollisesti myös mukana.

Pariisin näyttely on maailman suurin, joskin sen kanssa vuorotteleva Farnborough'n näyttely Kanaalin toisella puolella ei jää kauas taakse. Brittinäyttely on tosin painottunut hieman enemmän sotilasilmailuun, ja Pariisissa puhutaan enemmän avaruutta.

Tällä kerralla tosin – taas kerran – suurimman kiinnostuksen kohteeksi nousevat näillä näkymin liikennelentokoneet. Ilmailunäyttelyt ovat perinteisesti tilaisuuksia, missä kumpikin johtavista liikennelentokoneiden valmistajista, Airbus ja Boeing, esittelevät uusia suunnitelmiaan, allekirjoittavat salamavalojen räiskeessä jo pohjustettuja sopimuksia ja nokittelevat toisiaan.

Tänä vuonna ainakin ennalta suurin kuhina käy Boeingin puolella, sillä amerikkalaisyhtiö tuo paikalle B787 Dreamlinerin uuden, suurimman version, sekä julkistaa tekevänsä B737:stä vielä kerran uuden, pidennetyn version. Se kulkee nimellä Max 10. 

Tällä koneella Boeing aikoo kilpailla Airbusin A321:n uudelleenmoottoroidun version kanssa, joka julkistettiin jo aikaa sitten ja jotka ovat nyt tulossa vähitellen liikenteeseen.

Näillä uusilla kapearunkoisilla kaksimoottorikoneilla voidaan lentää varsin kauas (jopa Atlantin yli) ja edullisesti, joten ne  tekevät mahdolliseksi kokonaan uusien reittien avaamisen. 

Tosin jättikoneiden aika ei ole vielä ohitse – ainakaan Airbusin mielestä. Se nimittäin julkisti jo tänään Airbus A380 jättijumbostaan jo kauan kaivatun uuden version. A380plus on saman kokoinen kuin nykyinen versio, ja vaikka monet ovat odottaneet koneesta uusilla moottoreilla varustettua versiota, ei kone saa siipiensä alle uusia kannuja. Sen sijaan koneen aerodynamiikka on viilattu paremmaksi, rakennetta kevennetään ja sen matkustamoon saadaan 80 istuinta lisää mm. edessä olevaa, jo ikoniseksi muodostunutta A380:n yläkertaan johtavaa portaikkoa sekä sen ympärillä olevaa luppotilaa muuttamalla. 

Muutosten jälkeen Airbusin mukaan koneen käyttäminen on 13 % edullisempaa per istuin nykyversioon verrattuna.

On todennäköistä, että tästä koneesta tehdään Le Bourget'ssa jo tilauksia – ensimmäisiä A380:n tilauksia pitkään aikaan.

A380plus

Liikennekoneista puhuttaessa esillä puheissa ovat varmasti myös Kiinan uusi C-919 ja venäläisen Irkutin MC-21. Kumpikin on A320:n ja B737:n kokoinen kone, ja niistä odotetaan läntisille yhtiöille kilpailijoita tulevaisuudessa. Kumpikin kone on tehnyt nyt keväällä ensilentonsa, mutta Pariisiin ne eivät ennätä paikan päälle.

Kaikkiaan näyttelyssä on noin 140 lentokonetta, joista nelisenkymmentä nousee päivittäin lentämään ja esittelemään ominaisuuksiaan ilmassa. Näiden koneiden joukossa on myös Lockheed-Martin -yhtiön Suomellekin tarjoama F-35, jolle kyseessä on ensimmäinen näytöslento suuressa ilmailunäyttelyssä. Se kerännee huomiota muidenkin kuin paikalla olevien suomalaisten parissa.

Avaruuspuolella ei ainakaan ennakolta ole tiedossa mitään mullistavaa: olemassa olevia hankkeita esitellään ja astronautteja käy vierailemassa. Eräs heistä on ESAn ranskalaisastronautti Thomas Pesquet, joka palasi juuri kuun alussa avaruudesta – on ymmärrettävää, että hän tekee ensimmäisen yleisen esittäytymisensä lentonsa jälkeen juuri Pariisissa.

Lisää näyttelystä Tiedetuubissa huomenna!

USA:n salasukkula pysyykin vielä avaruudessa (päivitetty)

Ti, 02/14/2017 - 08:03 Jari Mäkinen
X-37B laskeutuu

Yhdysvaltain ilmavoimien salaperäinen pikkusukkula X-37B on ollut avaruudessa toukokuusta 2015 alkaen tekemässä mitä tekeekään. Huhujen mukaan se oli tulossa tänään jo takaisin, mutta onkin edelleen avaruudessa

(Alla olevaa tekstiä on muutettu alkuperäisestä uusien tietojen mukaisesti)

X-37B on Boeing-yhtiön valmistama uudelleenkäytettävä, miehittämätön pieni avaruusalus, joka on olemukseltaan kuin minikokoinen avaruussukkula. 

Se laukaistaan avaruuteen kantoraketilla satelliitin tapaan, mutta se tulee lentonsa jälkeen liitokoneena alas kiitoradalle lentokoneen tapaan laskeutuen.

Näitä pikkusukkuloita on tehty kaksi kappaletta, ja tämä huomenna todennäköisesti päättyvä lento on järjestyksessään jo neljäs näiden alusten tekemä lento. 

OTV-4, eli Orbital Test Vehicle (kiertotestialus) 4 -lento alkoi 20. toukokuuta 2015, kun tämä toinen alusyksilö nousi toiselle lennolleen. Kuten aikaisemmin, ei sen tehtävästä ole kerrottu julkisuuteen juuri mitään.

Lennon pituudeksi tosin mainittiin vähintään 200 vuorokautta – sen lento on ylittänyt roimasti, sillä tähän mennessä se on kestänyt 636 vuorokautta.

Lennon kuluessa X-37B on muuttanut lentorataansa muutamia kertoja. Alun perin se laukaistiin noin 320 kilometrin korkeudessa olevalle radalle, jonka kaltevuus päiväntasaajan suhteen oli 38°, mutta se vietti suurimman osan lennostaan hieman korkeammalla radalla.

Alkuviikosta aluksen havaittiin jälleen muuttaneen rataansa, nyt alemmaksi, ja kun Kennedyn avaruuskeskuksen pitkälle avaruussukkuloide aikanaan käyttämälle kiitoradalle annettiin lentorajoitus, oletettiin X-37B:n olevan tulossa takaisin Maahan.

Yön aikana Yhdysvaltain ilmavoimien tiedottaja kuitenkin kiisti tiedot siitä, että alus olisi tulossa vielä alas.

“X-37 on edelleen avaruudessa. Sen tiimi suorittaa tällä viikolla ennalta suunniteltua harjoitusta".

Viestiä toki voidaan tulkita myös siten, että kyseessä on laskeutumisen ennakkoharjoitus, ja varsinainen laskeutuminen tapatuu lähiakoina.

Kennedyn avaruuskeskuksen ympärille annettu lentorarjoitus kartalla.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sukkulan oletetaan laskeutuvan Foridaan.Tähän mennessä edeltävät lennot ovat laskeutuneet Kaliforniaan Vandenbergin lentotukikohtaan. Laskeutumiset on tehty joko yöllä tai aikaisin aamulla, koska siten ne haittaavat vähiten lentoliikennettä.

Ei ennätyslento

Vaikka tämä neljäs X-37B:n lento on jälleen pitkä, jää se nähtävästi hieman edellisen OTV-3:n varjoon. Se keski 674 vuorokautta. Sitä edeltäneet kaksi lentoa kestivät 224 ja 468 vuorokautta.

Lennon tarkoituksesta ei ole kerrottu paljoakaan julkisuuteen. 

Aluksessa on 2,1 x 1,2 metriä kooltaan oleva rahtiruuma, jonka sisälle on varmasti tälläkin kerralla pakattu mm. kameroita ja vakoilulaitteita, koska ne ovat sukkulan todennäköisimpiä työkaluja vastaisuudessa. 

Mukana on tällä kerralla kuitenkin ainakin kaksi teknistä tutkimusta, jotka eivät ole salaisuus. 

Yksi näistä testattavista laitteista on uudenlainen rakettimoottori, jonka polttoaineenkulutus on hyvin pieni. Toinen on Nasan materiaalitutkimuspaketti; siihen kuuluu sata erilaista materiaalinäytettä, joiden käyttäytymistä ja kestämistä avaruuden olosuhteissa testataan.

Samanlaista materiaalitutkimusta tehdään toki myös avaruusasemalla, mutta pikkusukkula tarjoaa erilaisen ympäristön näytteille.

Laskeutunut X-37B edellisen lentonsa jälkeen lokakuussa 2014. Alus on noin 9 m pitkä ja sen siipien kärkiväli on 4,5 metriä. Avaruuteen laukaistaessa sen massa on noin viisi tonnia.

Video: Tällaisia ovat Nasan uudet avaruuspuvut

Yhdysvalloissa on valmistumassa kolme uutta avaruusalusta, joilla astronautit tulevat lentämään parin vuoden päästä niin Kansainväliselle avaruusasemalle kuin mahdollisesti Kuuhun ja kauemmaksikin.

Alusten tekeminen on kovasti myöhässä aikataulusta, minkä vuoksi tiedotuspuolella on ongelmana pitää jännitystä yllä.

Yksi tapa on kertoa pienistä edistysaskeleista ikään kuin suurina tapauksina, mutta sitten on myös tapahtumia, jotka ovat tärkeitä ja kiinnostavia.

Kuten esimerkiksi uusien avaruuspukujen esittely.

Tarkalleen ottaen Boeing-yhtiön eilen esittelemät puvut ovat painepukuja, jotka on suunniteltu käytettäväksi uuden CST-100 Starliner -avaruusaluksen sisällä. Ne suojaavat matkustajia mahdollisissa onnettomuustilanteissa, jolloin ilma saattaa hävitä aluksen sisältä. 

Pukujen tarkoitus on siis vain pitää astronautit hengissä aluksen sisällä avaruuden olosuhteissa. Kyllä niillä voisi olla myös aluksen ulkopuolella, mutta siihen niitä ei ole tarkoitettu. Puvuissa ei esimerkiksi ole selkäpakkausta, missä on ilmaa, vaan ne ovat kiinni aluksen elossapitolaitteissa.

Ne ovat siis tehty samaan tarkoitukseen kuin avaruussukkuloiden oranssit "avaruuspuvut".

Ei pukuja silti kannata väheksyä. Pukujen tulee olla samanaikaisesti kestäviä ja kevyitä, joustavia ja tukevia, ja astronauttien pitää pystyä toimimaan hyvin niissä ollessaan.

Puvut päällä täytyy kävellä alukseen ja niiden hansikkaiden tulee soveltua kosketusnäyttöjen käyttämiseen. Ja mikä tärkeintä, niiden pitää tietysti olla ilmatiiviit ja suojata ihmistä avaruuden ikäviltä olosuhteilta.

Verrattuna sukkula-ajan oransseihin pukuihin, ovat uudet siniset puvut olennaisesti kevyempiä, sillä niiden massa on vain 5,5 kg.

Huomiota herättävää puvuissa on se, että niissä on tarranauhaa joka puolella. Tarranauha on hyvin kätevää painottomuudessa, koska siihen voi helposti kiinnittää tavaroita, jotka muuten leijailisivat vapaasti aluksen sisällä. Lisäksi puvussa on suuret reisitaskut ja omat taskunsa pienille esineille, kynälle ja jopa pelastautumisvälineille.

Puvut on tehty hyvin mukautuviksi ja vain kypärän etuosan visiiri on läpinäkyvä. Kuplamainen kypärä olisi tehnyt puvusta painavamman ja monimutkaisemman, eikä niskapuolella läpinäkyvyydestä olisi mitään hyötyä.

Puvut on Boeingille tehnyt David Clark -yhtiö, joka on valmistanut painepukuja hävittäjälentäjille ja astronauteille 1940-luvulta alkaen. Reebok on osallistunut kenkien suunnitteluun.

SpaceX tulee tekemään omia Dragon-aluksiaan varten omat pukunsa ja Nasa on muokkaamassa vahaa sukkulapukua Orion-aluksissa käytettäväksi. Orionin pukujen pitää olla hieman jykevämpää tekoa, koska aluksilla tullaan lentämään kauempana ja vaativammissa olosuhteissa.

Video: Nasa / Boeing