Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Yhdysvaltain salasukkula valmistautuu uuteen lentoon – nyt mukana on kummallinen kvanttisensori

Yhdysvaltain avaruusvoimien pieni avaruussukkula X-37B ei ole itse asiassa enää kovin salainen, mutta sen tekemiset avaruudessa sen sijaan ovat. Nyt sukkula on valmistautumassa jo kahdeksannelle koelennolleen.

Jari Mäkinen
29.07.2025

X-37B laskeutuneena seitsemänneltä lennoltaan

X-37B on minisukkula, joka laukaistaan avaruuteen perinteisellä kantoraketilla, mutta sukkula laskeutuu alas lentokoneen tapaan ja on uudelleenkäytettävä. Erityisen kiinnostavaa aluksessa on myös se, että se pystyy olemaan avaruudessa hyvin pitkän aikaa ja muuttamaan rataansa hyvinkin olennaisesti. 

Boeing-yhtiö on tehnyt kaksi sukkulaa, jotka ovat lentäneet jotakuinkin vuoron perään.  Ensimmäinen lento tapahtui vuonna 2010, ja pisin lento, vuosina 2020-2022 tehty kuudes lento, kesti peräti liki 909 vuorokautta.

Edellinen lento, järjestyksessään jo seitsemäs, alkoi 29. joulukuuta 2023 ja päättyi tämän vuoden maaliskuun 7. päivänä. Alus oli siis avaruudessa hieman yli 434 vuorokautta, eli noin vuoden ja kolme kuukautta.

Tällä edellisellä lennolla salamyhkäisyyden verhoa avattiin myös hieman, sillä Yhdysvaltain avaruusvoimat julkaisi ensimmäisen kerran lennon aikana avaruudesta otetun kuvan. Tähän mennessä julkaisut harvat kuvat ovat olleet tarkasti valittuja otoksia ennen ja jälkeen lentojen.

X37B:n ottama kuva: siinä näkyy sukkulaa ja maapallo.

 

Tämän vuoden (2025) helmikuussa julkaistussa kuvassa näkyy hieman sukkulan rahtiruuman sisäseinää ja hieman aurinkopaneelia, joka tuottaa alukselle sähköä. Kiinnostavinta on kuitenkin maapallo, sillä se on varsin pieni. Kuvan viestinä onkin se, että alus oli käynyt hyvin korkealle ulottuneella radalla. 

Avaruusvoimat ilmoittikin, että X-37B oli käynyt korkeammalla kuin geostationaarirata (missä on paljon tietoliikennesatelliitteja), todennäköisesti jopa noin 38 000 kilometerin korkeudessa. Lennolla testattiin myös ilmajarrutusta, eli manöveeriä. jolla alus ohjataa varsin matalalle kiertoradalle, jolloin ilmakehän rippeiden kitka auttaa ratanopeuden hidastamisessa. Tempun tarkoitus oli muuttaa rataa mahdollisimman vähän polttoainetta käyttämällä. 

Alus siis voisi käydä helposti tutkailemassa tai korjaamassa – tai vahingoittamassa – niinkin korkealla olevia satelliitteja. 

Nyt X-37B -sukkulaa numero 1 valmistellaan siis uuteen lentoon, joka alkaa todennäköisesti 21. elokuuta. Rakettina on Floridasta laukaistava SpaceX:n Falcon 9.

Avaruusvoimien mukaan alus testaa lentonsa aikana "maailman suorituskykyisintä avaruudessa käytettyä kvantti-inertia-anturia" ja laserin avulla tehtävää tiedonvälitystä.

Kummatkin liittyvät läheisesti jo nyt nähtävissä oleviin uhkiin avaruudessa. Vihollinen pystyy häiritsemään satelliittipaikannussysteemiä ja normaalia radioaalloilla tehtävää tietoliikennettä, joten aluksen pitää pystyä itsenäisesti määrittämään sijaintinsa GPS-häirinnästä riippumatta ja radioliikennesokaisusta välittämättä. Laserin avulla voidaan myös välittää enemmän tietoa.

Tulevan lennon kestosta ei ole vielä tietoa.

X-37B kuvattuna nokasta

X-37B ei ole todellakaan suuri. Se on vain vähän pitempi kuin yleisilmailukone Cessna 172, joskin sen siipien kärkiväli on vain noin puolet siitä. Sen pituus on 8,8 metriä, leveys 4,6 metriä ja korkeus 2,9 metriä. Massa laukaisun aikaan tankattuna on vain viitisen tonnia. Todellinen minisukkula!

Samasta aiheesta

USA:n salainen avaruussukkula X-37B: mikä se on ja mitä se tekee?
Sotaa avaruudessa? AsterX-avaruussotaharjoitus valmistaa sotilaalliseen toimintaan kiertoradalla
Yhdysvaltain salasukkula X-37B laskeutui yllättäen
USA:n salasukkula pysyykin vielä avaruudessa (päivitetty)
USA:n salasukkula ollut jo 500 vuorokautta tällä lennollaan

Suosituimmat tänään

Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
Lumière-veljekset keksivät elokuvan – perheen kotitalo on museona Lyonissa, Ranskassa
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Auringonpimennysmatka Egyptiin 2027

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved