Uusi moottori sähkölentokoneisiin Jari Mäkinen Su, 09/02/2025 - 13:02
ENGINeUS-moottori
ENGINeUS-moottori

Sähkölentokoneilla on kaksi haastetta: akkutekniikka ja moottori. Akut ovat edelleen varsin painavia suhteessa latauskapasiteettiin, ja ilmailukäyttöön hyväksyttyjä moottoreita on kovin vähän.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA) on myöntänyt sertifikaatin ENGINeUS 100 -moottorille. Kyseessä on ensimmäinen Safran Electrical & Power -yhtiön uusista moottoreista, joita tullaan käyttämään sähkölentokoneissa. 

Moottorin ensimmäinen käyttäjä tulee olemaan Diamond Aircraft eDA40 -koneessaan. Kyseessä on DA40 -konetyypin sähköistetty versio, missä moottorin ja siihen liittyvien systeemien vaihtamisen lisäksi on rungon alle laitettu aerodynaamisesti muotoiltu akkupaketti.

eDA-40 lennossa

Diamond eDA40 koelennolla. Ulkoisesti koneen erottaa polttomoottorilla varustetusta koneesta kookkaasta akkupaketista rungon alapuolella. Kuva: Diamond Aircraft

 

ENGINeUS 100 on ensimmäinen Safran Electrical & Power -yhtiön ENGINeUS-sarjan moottoreista, joita tuottamaan yhtiö on rakentamassa neljä puoliautomatisoitua tuotantolinjaa Niortiin (Ranska) ja Pitstoneen (Iso-Britannia). Niissä valmistetaan yli 1 000 sähkömoottoria vuodessa vuodesta 2026 alkaen. 

Moottoria testattiin laboratorio-olosuhteissa yli 1 500 tuntia ja yli 100 lentotuntia todellisissa olosuhteissa lentokoneella. 

Safranille ja EASAlle kyseessä on tärkeä askel myös siksi, että moottorin sertifioinnin kuluessa on myös määritelty tulevaisuutta varten sähkömoottoreihin sekä niiden systeemeihin liittyvät erityiset lentokelpoisuussäännöt ja suunniteltu menetelmät moottorien arviointiin ja kelpuuttamiseen.

ENGINeUS 100 -sähkömoottori tuottaa maksimissaan 125 kW tehoa, ja sen paino-tehosuhde on 5 kW/kg. Ilmailussa juuri paino-tehosuhte on olennainen.

Moottoripakettiin kuuluu itse sähkömoottorin lisäksi sen virransyöttö- ja ohjausjärjestelmät, jotka on integroitu suoraan moottoriin. Laitteiston muoto ja ilmalla tapahtuva jäähdytys on suunniteltu siten, että sitä voidaan käyttää monissa erilaisissa koneissa ja laitteistolla voidaan myös korvata polttomoottoreita nykyisissä lentokoneissa.

ENGINeUS

Polttomoottoriin verrattuna sähkömoottori on yksinkertainen ja siinä on paljon vähemmän osia. Se on periaatteessa luotettavampi ja vaatii vähemmän huoltoa. Kuva: Safran Electrical & Power

 

Safranin mukaan moottori sopii hyvin ainoaksi moottoriksi pieniin yleisilmailukoneisiin, mutta myös sitä voidaan käyttää suuremmissa ns. hajautetun propulsion lentokoneissa. Euroopassa on useita 19-paikkaisia lentokonehankkeita, joissa on useampi sähkömoottori. 

Ranskalainen Aura Aero on julkistanut käyttävänsä Safranin moottoreita ERA-lähiliikennekoneessaan. Ruotsalainen Heart Aerospace puolestaan ei ole kertonut X1-koekoneessaan käyttämäänsä ja myöhemmässä ES-30-koneessaan olevaa moottoria.

Myös Bye Aerospace, CAE, Electra, TCab Tech ja VoltAero käyttävät koneissaan Safranin uutta moottoria.

ENGINeUS -moottoriperheen myöhemmät versiot voisivat sopia myös tuleviin suurempiin, jopa noin 150-paikkaisiin sähkölentokoneisiin.

Tähän saakka ainoa sähkölentokone markkinoilla on ollut Pipistrel Velis Electro, missä käytetään yhtiön omaa moottoria. Kone ja sen moottori saivat lentokelpoisuustodistuksen toukokuussa 2020. Kävimme koelentämässä koneen vuonna 2021 ja siitä on Tiedetuubissa video.

Siinä missä Velisissä on kaksi paikaa, on eDA40:ssa neljä. Se on Pipistreliin verrattuna suurempi ja pystyy lentämään pitemmälle tai kauemmin. Velis Electron moottoriteho on 57 kW ja eDA40:n ENGINeUS 100 -sähkömoottorin 125 kW. Pipistrelin akkukapasiteetti on 20 kWh, Diamond ei ole ilmoittanut lukua. Kummankin koneen tyypillinen latausaika on noin tunnin.

Pipistrel Velis Electro

Pipistrel Velis Electro latauksessa. Kuva: Jari Mäkinen

EcoPulse teki temppunsa – hajautettu moottoriratkaisu on lupaava Jari Mäkinen To, 12/12/2024 - 14:58
 EcoPulse lennossa
 EcoPulse lennossa
EcoPulsen ohjaamo.
EcoPulse Pariisin ilmailunäyttelyssä

EcoPulse on tehnyt tehtävänsä. Tämä Daherin, Safranin ja Airbusin yhdessä kehittämä sähköhybridilentokone on tehnyt koelentonsa, ja nyt yhtiöt miettivät miten tästä jatkaisi eteenpäin. Tulokset ovat lupaavia ja on selvää, että lentämisen tulevaisuus on vihreämpi.

 

EcoPulse esiteltiin yleisölle vuoden 2023 Pariisin ilmailunäyttelyssä. Kyseessä on Daher TBM 900 -lentokone, johon on tehty koko joukko muutoksia. Ulkoisesti huomattavimpia ovat siipiin ja siipien päihin laitetut 50-kilowattiset sähkömoottorit potkureineen.

Kyseessä oli yhteishanke, johon osallistuivat Daher, Airbus ja Safran.

Lentokoneen valmistaneen Daherin tehtävänä oli hallita koko projektia, muokata kone koekoneeksi ja suorittaa koelennot. Safran toimitti kuusi ENGINeUSTM -sähkömoottoria. Airbus puolestaan valmisti uudenlaiset, ilmailun tiukat turvamääräykset täyttävät akut, kehitti tietokoneohjelmat lennonhallintalaitteisiin moottoreita varten ja mallinsi hajautetun työntövoimajärjestelmän aerodynaamiset sekä akustiset ominaisuudet.

Ranskan siviili-ilmailviranomainen DGAC avusti hankkeessa.

EcoPulsen ohjaamo.

Ensilennolleen EcoPulse nousi 29. marraskuuta 2023 Tarbes–Lourdes–Pyrénées-lentokentältä läheltä Toulousea eteläisessa Ranskassa. Sen jälkeen koneella tehtiin noin 50 lentoa, joilla tiimaa kerättiin yli 100 lentotuntia. Viimeinen lento tapahtui heinäkuussa 2024, jonka jälkeen partnerit ovat tutkineet tuloksia ja kertoivat niistä 10. joulukuuta 2024.

Nasalla oli samankaltainen hanke hajautetun sähköhybridisen työntövoimajärjestelmän (tai kun kyse on potkureista, pitäisi kai kirjoittaa vetovoimajärjestelmän) tekstaamiseksi. X-57 Maxwell -hanke kuitenkin peruttiin ennen ensilentoa.

EcoPulse kuitenkin lensi ja tuotti hyvin kiinnostavia tuloksia. Esimerkiksi sähkömoottoreiden käyttö selvästi vähentää melua niin koneen sisällä kuin ulkopuolellakin. Koska moottoreita voidaan säätää helposti erikseen, voidaan niiden avulla myös ohjata lentokonetta ilman ohjauspintojen käyttämistä.

EcoPulse Pariisin ilmailunäyttelyssä

EcoPulse oli esillä Le Bourget'n ilmailunäyttelyssä vuonna 2023. Muun muassa sen moottoreita saattoi siellä ihmetellä ihan läheltä. Kuva: Jari Mäkinen, muut kuvat: Airbus

 

Asia aivan erikseen on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Sähkön käyttäminen vähentää olennaisesti päästöjä, ja koelentojen avulla on todennäköisempää, että hankkeeseen osallistuneet yhtiöt voivat "täyttää asettamansa hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet vuoteen 2050 mennessä" – kuten tiedotteissa kerrotaan.

Hanke on tärkeä myös ranskalaisittain, koska partnerit ovat ranskalaisia ja viranomainen DGAC on saanut myös kokemusta hybridielektristen lentokoneiden suunnittelusta, sertifioinnista, tuotannosta ja käytöstä.

Ranska on tällä haavaa paitsi Euroopan, niin koko maailman edelläkävijä sähköisen lentämisen kehittämisessä, kiitos valtion viherään siirtymään ja tulevaisuuden tekniikkaan antamien tukien. Sähkö- ja hybridilentämistä eri muodoissaan kehitellään toki muuallakin, ja isojen koneiden kohdalla tärkein tekijä on ruotsalainen Heart Aerospace.

Suoraan EcoPulsen kaltaista konetta tuskin tulee koskaan käyttöön, mutta aika alkaa olla jo nyt kypsä hybridisähköiselle lentämiselle. Tekijöitä kun muitakin; uusien koneiden lisäksi kiinnostavia ovat vanhojen koneiden uudelleenmoottoroinnit.

Tämä on Airbus A321XLR – kapearunkoinen pitkänmatkankone, joka mullistaa kaukolennot

Tämä on Airbus A321XLR – kapearunkoinen pitkänmatkankone, joka mullistaa kaukolennot

Haluaisitko olla pienessä lentokoneessa yli 10 tuntia?

26.07.2024

Vain yksi käytävä ja matkustamo pakattu täyteen istuimia. Airbus A321XLR on kone, joka tekee mahdolliseksi pitkänmatkanlennot kapearunkoisella koneella.

Tällä videolla Jari Mäkinen kertoo koneesta ja pitkänmatkanlentämisen historiasta, ja paljastaa myös sen, millaisia matkustamoja useissa näissä uudenlaisissa koneissa on. Miksi kone tulee mullistamaan pitkänmatkanlennot – ja miksi kilpailija Boeing ei voi kuin levitellä käsiään, kun Airbus kirjaa tilauksia sisään.

Lisää pitkänmatkanlentämisen historiaa on Yle Areenassa Jarin tekemässä podcast-sarjassa Kun Maa jää pieneksi.

Kiertokäynti ja selitystä ILA 2024 -ilmailunäyttelyssä (osa 1/3)

Kiertokäynti ja selitystä ILA 2024 -ilmailunäyttelyssä (osa 1/3)

Berliinin ilmailunäyttely 1/3.

17.06.2024

En ole ennättänyt tekemään viime aikoina videoita, mutta nyt editointia odottaneesta materiaalista on tulossa uusia videoita.

Ensimmäisenä uunista tuli ulos 5.-9. kesäkuuta Berliinissä olleen ILA2024 -ilmailu- ja avaruusnäyttelyn esittelyvideo. Käyn tällä videolla läpi lentokoneet ja helikopterit, jotka olivat maanäyttelyssä – mukana on muutamia harvinaisuuksia ja osaan koneista pääsi myös sisälle.
Seuraavassa osassa on jännä poiminta messujen puolelta ja kolmannessa videossa käsitellään Euroopan raketteja, joista messuilla myös puhuttiin.

Tämä on lentävä pannukakku – varmasti yksi kummallisimmista lentolaitteista

Tämä on lentävä pannukakku – varmasti yksi kummallisimmista lentolaitteista

Vought V-173 oli yritys tehdä uudenlainen, hitaasti lentotukialukselle laskeutumaan kykenevä hävittäjälentokone.

21.04.2024

Laite oli Charles Zimmermanin idea ja Yhdysvaltain laivasto teki tilauksen niistä vuonna 1939 dallasilaiselta Vought-yhtiöltä. Mutta kone oli liian kummallinen, sillä oli omat ongelmansa, ja ennen kaikkea suihkumoottoriaika vei potkurikoneen historiaan ennen kuin siitä ennätettiin tehdä lentäviä tuotantoversioita.

Muotonsa vuoksi lentäväksi pannukakuksi kutsuttu kone on nyt esillä Dallasin Love-lentoaseman alueella olevassa Frontiers of Flight -museossa, missä Jari Mäkinen kävi sitä katsomassa. Videon lopussa kerrotaan myös itse museosta.

Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone

Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone

Pipistrel Velis Electro on ensimmäinen hyväksytty ja tuosta noin vain ostettavissa oleva sähkölentokone. Kävimme koelentämässä sen.

23.10.2023

Pienkoneella lentäminen on ylensä meluisaa, tärisevää ja polttoainetta kovasti kuluttavaa. Sähkölentäminen ei ole. 

Pääsin koelentämään Pipistrel Velis Electron marraskuussa 2021 yhtiön tehtailla Goriziassa, Italiassa, yhdessä Pipistrelin koelentäjä Martin Vadnun kanssa. 

Tein juttua koneesta Tekniikan maailmalle, ja tämä video on tehty alun perin TM:ssa julkaistavaksi. Tässä Tiedetuubissa julkaistavassa versiossa on tekstitys suomeksi ja englanniksi.

Voit kuunnella myös laajemman jutun aiheesta Yle Areenassa: Tulevaisuudessa lentäminen on päästötöntä, hiljaista ja halpaa.

Koelennon lopputulema: jos minulla olisi rahaa, ostaisin Velis Electron saman tien!

Kaksirunkoinen jättiläiskone Stratolaunch teki ensilentonsa, mutta saattaa jäädä toimettomaksi (video)

Kaksirunkoinen jättiläiskone Stratolaunch teki ensilentonsa, mutta saattaa jäädä toimettomaksi (video)

Kahdesta Boeing 747 Jumbo Jetistä rakennettu satelliittilaukaisulentokone Stratolaunch teki eilen ensilentonsa Mojavessa. Kovasti viivästynyt ensilento antaa osaltaan viitteitä siitä, että koneen tuleva käyttö saattaa jäädä varsin vähäiseksi. 

14.04.2019

Ensilennollaan kone lensi 2,5 tunnin ajan ja nousi hieman yli viiden kilometrin korkeuteen. Koelentäjät testasivat sen lento-ominaisuuksia ja ohjattavuutta eri nopeuksilla. Tämän jälkeen koelento-ohjelma etenee siten, että koneella lennetään korkeammalla ja kovempaa, ja sillä tehdään monenlaista testejä, jotka kertovat sen käyttäytymisestä hätätilanteissa.

Kun koneesta itsestään on saatu tarpeeksi kokemusta, otetaan testeihin mukaan kaksoisrungon keskelle siiven alle ripustettava raketti.

Stratolaunch on eräs edesmenneen Microsoft-miljardööri Paul Allenin tukemista yrityksistä. Hanke käynnistettiin vuonna 2010, jolloin yhtiö hankki kaksi käytettyä Boeing 747-400 JumboJet -matkustajakonetta, joiden osia käytettiin Burt Rutanin tekemän suunnitelman mukaan maailman suurimman lentokoneen rakentamiseen.

Sen massa lentoonlähdössä voi olla 540 tonnia ja tästä 230 tonnia voi olla rahtia – siis esimerkiksi lentovalmis raketti, joka laukaistaisiin korkealta ilmakehästä ylös avaruuteen satelliitti tai useampi satelliitti mukanaan.

Periaate olisi siis sama kuin SpaceShip2 -avaruusturismialuksella, paitsi että raketti kiihdyttäisi tässä kiertoradalla pysymiseen vaadittavaan vauhtiin.

Kun laukaisu tehdään ilmasta, päästään matkaan paitsi vähän korkeammalta, niin myös – siihen liittyen – voidaan ohittaa laukaisussa kokonaan ilmakehän tiheimpien osien läpi lentäminen.

Piirros lentokoneesta raketti mukanaan
Strolaunch lennossa

Kuten yllä oleva piirros näyttää, on kaksirunkoisen koneen keskellä tilaa raketille. Ohjaamo on oikeanpuoleisessa rungossa.

Alun perin tarkoituksena oli käyttää SpaceX:n kehittämää rakettia, mutta vuonna 2012 Stratolaunch ilmoitti jatkavansa raketin tekemistä yhdessä Orbital ATK -yhtiön kanssa. Yhden raketin sijaan tuolloin oli suunnitelmissa useampi, eri kokoinen raketti.

Suurin näistä hahmotelmista oli Pegasus II, nykyiseen ilmasta laukaistavaan Pegasus-rakettiin perustuva laite, jonka avulla olisi voitu lähettää jopa kuusitonnisia kuormia matalalle kiertoradalle.

Tämä hanke haudattiin paria vuotta myöhemmin, ja vuonna 2016 ajateltiin, että lentokoneen alle mahtuisi pari tavallista Pegasusta.

Samanaikaisesti Stratolaunch on kehittänyt omaa rakettiaan, mutta yhtiö ilmoitti tämän vuoden alussa keskeyttäneensä tämän suunnittelun.

Itse asiassa myös työt lentokoneen kanssa ovat hidastuneet viime vuosina. Alun perin koneen oli tarkoitus nousta ilmaan vuonna 2016, mutta sitä on lykätty koko ajan eteenpäin. Kun kone viime vuonna teki jo rullauskokeita, näytti siltä, että ensilento olisi tapahtunut jo syksyllä.

Paul Allenin kuoltua lokakuussa 2018 hänen investointirahastonsa on leikannut runsaasti Stratolaunchin rahoitusta, mikä on näkynyt työtahdin hidastumisena.

Nykyisenlaisen Pegasus-raketin laukaisuun kone on liian suuri, joten ilman uutta, isompaa sitä varten tehtyä rakettia voi lopulta käydä niin, että kone jää lopulta pelkäksi historian kuriositeetiksi.

Boeing tutkii uudenlaista superhoikkaa lentokoneen siipeä

Boeingin koekone tuulitunnelissa

Suomessakin on ihmetelty viime päivinä lentokoneenvalmistaja Boeingin esittelemää uudenlaista siipeä. Kyseessä on itse asiassa vanha idea, jonka on peräisin hankkeesta nimeltä SUGAR (Subsonic Ultra Green Aircraft Research).

San Diegossa on meneillään Amerikkalaisen aerodynamiikan ja astronautiikan instituutin kokous, ja teemansa mukaisesti siellä keskustellaan kaikenlaisista lentämiseen niin ilmakehässä kuin sen ulkopuolellakin liittyvistä asioista.

Boeing esitteli siellä luonnoksensa uudenlaisella, hyvin hoikalla siivellä varustetusta matkustajalentokoneesta. Tässä koneessa oleva "transsoonisen alueen puomilla vahvistettu" siipi (Transonic Truss-Braced Wing, eli TTBW) on niin hento, että nimensä mukaisesti se pitää tukea, jotta se ei taipuisi liikaa ja rikkoontuisi. Tuki sinällään toimii myös siipenä – eli tietyssä mielessä kyse on kaksitasosta.

Konkreettisempaa esikuvaa ei täydy etsiä kuitenkaan 1950-lukua kauempaa historiasta.

Ranskalainen Maurice Hurel kehitti silloin rahti- ja matkustajakoneita, joissa oli suuriaspektinen (pitkä ja hoikka) siipi sekä sitä tukeva puomi. Tuloksena syntynyt Hurel-Dubois HD.31 on eräs monista ilmailuhistorian hyvin kiinnostavista, mutta kaupallisesti totaalisesti flopanneista lentokoneista.

Voi olla, että tämä Boeingin siipikonsepti on lopulta myös liian hankala rutiinikäyttöön.

Yleisesti ottaen liikennelentokoneiden siipiä on kehitetty viime vuosikymmeninä yhä tehokkaammiksi, ja ne ovatkin muuttuneet koko ajan kapeammiksi ja pitemmiksi. Pian ensilentonsa tekevässä, uudessa Boeing 777X -liikennekoneessa siivet ovat jo niin pitkät, että ne täytyy taittaa päistään lentotukialuksilla olevien hävittäjien siipien tapaan, jotta koneet mahtuisivat nykyisille lentokentille.

Boeingin nyt esittelemässä konehahmotelmassa tilanne on sama. Boeing 737:n (ja Airbus A320:n) kokoisen koneen siipi olisi kärkiväliltään noin 52 metriä, kun nykyisin näiden koneiden siipien kärkiväli on noin 35 metriä.

Koneen matkalentonopeus olisi Mach 0.8, eli samaa luokkaa kuin nykyisillä liikennelentokoneilla. Siipikonseptin aikaisemmissa versioissa lentonopeus olisi ollut hieman matalampi.

Piirroksia Boeingin koneesta

Tämän nimenomaisen hankkeen juuret ovat vuodessa 2010, jolloin Boeing ja NASA aloittivat yhteishankkeen uudenlaisen ympäristöystävällisen lentokoneen tekniikan tutkimiseksi. Tämä SUGAR-projekti (Subsonic Ultra Green Aircraft Research) pohti, millainen voisi olla erittäin tehokkaasti uutta tekniikkaa ja uudenlaista aerodynamiikkaa käyttävä keskikokoinen matkustajakone, joka voisi tulla liikenteeseen joskus vuoden 2035 tienoilla.

Simulaatioiden mukaan aerodynaamisesti tehokas, pitkä puomilla vahvistettu siipi auttaa uutta konetta olemaan 8 % polttoainepihimpi verrattuna nykyisenkaltaisilla siivillä varustettuihin koneisiin.

Nyt Boeingin esittelemissä kuvissa (yllä olevan kuvan pikkukuva) lentokone on varustettu suihkumoottoreilla, mutta yhtä lailla voimanlähteinä voivat olla potkuriturbiinit tai hybridimoottorit, jolloin lentonopeus on tosin hieman pienempi.

Lentokonesuunnitelma

Mukana tutkimushankkeessa olleen Virginia Techin kuvissa siiven pituus näkyy hyvin. Samoin piirros näyttää hyvin sen, miten hyvin pienillä muutoksilla siipi saadaan joko hieman polttoainetaloudellisemmaksi tai mahdollistamaan hieman suuremman lentoonlähtömassan.

Olennaista ovat myös siiven tuet, tukien tuet, sekä se, mistä kohtaa runkoa ne lähtevät ja mihin kohtaan siipeä ne kiinnittyvät.

Liikennelentokoneissa suurin osa polttoaineesta sijaitsee siiven sisällä olevissa tankeissa. Ohuempi siipi ei välttämättä pysty kätkemään sisäänsä kovin paljoa polttoainetta, mutta sitä toisaalta tarvitaan pienemmän polttoaineenkulutuksen ansiosta vähemmän. Siiven ulko-osissa ei ole tankkeja, vaikka se voisi olla siiven taipumisen hillitsemiseksi kätevää. Tärkeämpää on tehdä siivistä taittuvat.

Muutamissa hahmotelmissa ajattelua on vielä viety pitemmälle, jolloin korkeusvakaajakin on otettu mukaan siipitukihässäkkään.

Luonnos Boeingin koneesta

Lisätietoa asiasta enemmän kiinnostuneille: TBW-siivestä oli vuoden 2015 AIAA:n kokouksessa erinomainen esitys Optimization for Load Alleviation of Truss-Braced Wing Aircraft With Variable Camber Continuous Trailing Edge Flap.

Saksalainen mittaustötterökone kävi nuuskimassa Suomen ilmaa

HALO-lentokoneen mittauspuomi
HALO-lentokoneen mittauspuomi

Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokone lensi Suomen yllä 28. toukokuuta 2018 ja teki mm. hiilidioksidin ja metaanin mitauksia ensimmäistä kertaa Suomessa korkealle stratosfääriin asti.

Ilmakehässä olevia kasvihuonekaasuja mitataan monella eri tavalla. Yleisin on rutiininomaiset havainnot Maan pinnalta, mutta kaasuja kartoitetaan myös avaruudesta satelliiteilla. Näin niiden esiintymisestä saadaan nopeasti hyvin kattava kuva joka puolelta maapalloa.

Lisäksi kaasuja mitataan eri puolilla maapalloa lentokoneista ja ilmapalloista. Toisinaan nämä ilmassa ja avaruudessa tehtävät havainnot tehdään tarkoituksella samanaikaisesti, jotta satelliittihavaintojen laatua voidaan tarkkailla ja mittaustekniikkaa säätää mahdollisimman hyväksi.

Nyt toukokuun lopussa Suomessa tehdyt tutkimuslennot liittyivät kansainväliseen CoMet-mittauskampanjaan (Carbon Dioxide and Methane Mission).

Mittaukset tehtiin Saksan Ilmailu- ja avaruuskeskuksen HALO-tutkimuslentokoneella, joka on Gulfstream G 550 -liikesuihkukoneesta muokattu lentävä laboratorio. Nimi HALO tulee sanoista High Altitude and Long Range Research Aircraft, eli kone pystyy lentämään korkealla ja pitkään.

Suomen mittauslennoilla koneella noustiinkin noin 15 kilometrin korkeuteen, kun tyypillisesti täällä tehdyillä mittauslennoilla on oltu "vain" noin kahdeksassa kilometrissä.

Koska kone pystyy lentämään hyvin pitkiä lentoja, teki se lentonsa 28. toukokuuta Saksasta, Münchenistä, missä koneen sijoituspaikka on. Otsikkokuvassa kone on lentämässä Münchenin kuuluisan Allianz-areenan päällä ja sen nokasta eteenpäin sojottava mittauspuomi näkyy hyvin.

Kone lensi 8,5 tuntia ja kävi lennollaan Pohjois-Suomen yllä, missä se kävi tekemässä mittauksia eri korkeuksilla.

Lennon aikana mitattiin kahden tärkeimmän kasvihuonekaasun, hiilidioksidin ja metaanin, pitoisuuksia ilmakehän eri korkeuksilla uusia menetelmiä kokeillen. Erityisesti stratosfäärissä kasvihuonekaasujen pitoisuudet tunnetaan huonosti, ja mittauksia on haastavaa tehdä muilla tavoin.

Tämä erikoisvarusteltu liikesuihkukone on sisustukseltaan hieman askeettisempi kuin raharikkaiden bisnesjetit.

Ilmatieteen laitoksella Sodankylässä suoritettiin samaan aikaan useita eri tyyppisiä mittauksia: kasvihuonekaasujen pitoisuutta tutkittiin kaukomittauksin sekä säähavaintopallon avulla stratosfääriin nostetulla AirCore-keräysjärjestelmällä.

Tutkimuslennoilla saatiin uutta tietoa kasvihuonekaasujen jakaumasta ja vaihtelusta ilmakehän eri korkeuksilla Lapin päällä. Tulokset ovat tärkeitä metaanin ja hiilidioksidin lähteiden ja nielujen tutkimuksessa, jotta voidaan entistä paremmin ennakoida tulevaisuuden ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia.

Samaan aikaan tehtiin myös mittauksia avaruudesta Nasan OCO-2 -satelliitilla sekä Japanin avaruusjärjestön GOSAT-satelliitilla. Näin niiden kaukaa tekemiä havaintoja voidaan verrata tarkkoihin paikan päällä ilmakehässä tehtyihin mittauksiin, mikä auttaa varmistamaan satelliittihavaintojen laatua.

Mittauksia käytetään OCO-2:n ja GOSAT:in havaintojen kvalifioinnin lisäksi myös Euroopan avaruusjärjestön Sentinel-5P -satelliitissa olevan TROPOMI-havaintolaitteen sekä kiinalaisen TanSatin havaintojen laadunvalvontaan.

*

Teksti perustuu osittain Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Kuvat: DLR

Antonov on Neuvostoliiton haamu ilmassa – jättiläismäinen kuusimoottorinen kuljetuskone kuvaraportissa

Antonov An-225 Berliinin ilmailunäyttelyssä torstaina 26.4.2018

Viime viikon lopulla Berliinissä olleessa ilmailunäyttelyssä oli paikalla kaksi jättiläistä: kaksikerroksinen Airbus A380 -matkustajakone ja kuusimoottorinen Antonov An-225 -rahtikone. Antonov on maailman suurin käytössä oleva lentokone ja sitäpä kannatti käydä katsomassa tarkemmin.

Ensimmäiseksi Antonov An-225:ssa huomio kiinnittyy sen kuuteen moottoriin: niitä on todellakin kolme kummankin siiven alla.

Ja sitten siipiin, joiden kärkiväli on 88,4 metriä ja joissa on pinta-alaa lähes viiden tenniskentän verran. Suuriin siipiin verrattuna jättimäinen runkokin tuntuu pieneltä, vaikka se on 84 metriä pitkä ja sen rahtitilan sisälle voisi ajaa täyspitkän rekka-auton.  

Kenties tärkeintä koneessa on kuitenkin se, että se pystyy kuljettamaan 250 tonnia massaltaan olevia suurikokoisia kappaleita.

Kone on jatkokehitelmä Antonov An-124 -rahtikoneesta, jossa on "vain" neljä moottoria ja joka pystyy lennättämään noin 120-tonnisia rahteja. Isompi Antonov otettiin suunnitteluun 1980-luvun alussa, kun silloinen Neuvostoliitto kaipasi lentokonetta, joka voisi kuljettaa Buran-avaruussukkulaa ja muita avaruusohjelmassa tarvittuja osia paikasta toiseen.

 

Antonov An-225 takaviistosta
Antonov An-225:n moottorit
Antonov An-225:n laskutelineet
Antonov An-225 sisältä

Kuvissa: Antonovissa on mielenkiintoinen pyrstöratkaisu, missä yksi keskellä runkoa tavana oleva sivuvakaaja on korvattu kahdella korkeusvakaajien päihin asennetuilla sellaisella. Renkaita koneen laskutelineessä on kaikkiaan 14 yhdellä puolella konetta. Yhteensä niitä on siis 28 sekä neljä nokan alla.


Jättiantonovin lempinimi on "Mria", eli "unelma", ja se pääsi siivilleen vuonna 1988. Käyttöön kone otettiin seuraavana vuonna.

Neuvostoliiton romahtaminen johti siihen, että koneita tehtiin vain yksi kappale. Ukrainassa majaansa pitävä Antonov aloi tekemään jo toista koneyksilöä Neuvostoliiton avaruusohjelman käyttöön, mutta tämä kone jäi puolivalmiiksi.

Niinpä nytkin esillä ollut kone on maailman ainoa An-225. 

Nyt siitä operoi Antonov-lentokoneenvalmistajan perustama rahtiyhtiö ja asiakkaina ovat kautta maailman tahot, jotka kaipaavat erittäin suurta rahtikonetta. Tyypillisiä kuljetettavia ovat suuret ja massiiviset teollisuuslaitosten osat, joiden vienti pitkän matkan päähän maanteitse tai laivalla on hankalaa tai jos kyytiä kaivataan nopeasti.

Tällaisia asiakkaita ovat myös maailman armeijat, jotka kaipaavat isojen ja painavien rahtien (muun muassa tankkien) kuljettmista nopeasti paikasta toiseen. 

Koneella onkin hallussaan monia lentorahtiin liittyviä ennätyksiä. Se on kuljettanut painavimman yksittäisen lentorahtitavaran (189 980 kg) ja painavimman ilmateitse viedyn kokonaiskuorman 253 820 kg). Myös yksittäisen lentorahtikappaleen pituusennätys on sillä hallussaan: se vei kaksi 42,1 metriä pitkää tuulivoimalan lapaa Kiinasta Tanskaan vuonna 2010.

Portaat ohjaamoon
Laaja kuva ohjaamosta
Yksityiskohtia ohjaamosta (mm. kuusi kaasuvipua)

Kuvat: Koneen ohjaamoon mennään tikkailla rahtitilasta. Itse ohjaamo on hyvin tilava ja siellä on tilaa nelihenkiselle lentomiehistölle (kaksi lentäjää, lentomekaanikko ja navigaattori) sekä kahdelle rahdista vastaavalle henkilölle. He voivat myös yöpyä koneessa. Kojetaulussa huomiota herättää heti kuusi kaasuvipua sekä mittarit kaikille kuudelle moottorille. Yleisilme on edelleen kuin 1980-luvulta.


Tämä nyt liikenteessä oleva kone ennätettiin jo laittaa pois käytöstä 1990-luvun alussa. Se sai kuitenkin uuden elämän, kun Venäjän valtion ja brittiläisen rahtiyhtiö Air Foyle HeavyLiftin yhteisyritys alkoi myydä Antonov-rahtikoneiden palveluita läntisille asiakkaille ja pian kävi ilmi, että An-124:n lisäksi kysyntää olisi suuremmallekin koneelle. Niinpä sukkula Buranin ohella varastoon viety An-225 kärrättiin esiin ja se laitettiin lentokuntoon.

Remontti kesti kahdeksan vuotta ja sen aikana koneen moottorit uusittiin sekä sen systeemit muutettiin läntisiä vaatimuksia vastaaviksi. Kone otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2001.

Väläys historiasta: ensiesiintyminen vuonna 1989

An-225 herätti huomiota ensimmäisen kerran Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1989, kun kone saapui Le Bourget'n lentokentälle komeasti Buran-sukkula päällään. 

Yhä edelleen koneen päällä on kiinnikkeet Burania varten, vaikka sitä kone ei tule enää koskaan kuljettamaan. Sen sijaan on kone voisi edelleen viedä suuria kappaleita reppuselässä näiden kiinnikkeiden avulla, jos on tarpeen.

An-225 ja Buran Pariisissa vuonna 1989

Periaate oli siis sama kuin amerikkalaisilla, jotka kuljettivat avaruussukkuloitaan erikoisrakenteisen Boeing 747 JumboJetin katolla.

Pariisissa kaksikko nousi myös lentoon ja suoritti näyttävän lento-ohjelman. Jättikokoinen kone suuri sukkula selässään oli todella vaikuttava näky!

An-225 ja Buran lennossa

Tuohon aikaan yleisö pääsi vielä lähemmäksi koneita ja lehdistö jopa aivan kiitotien päähän, mistä kirjoittaja onnistui nappaamaan kaksikosta alla olevan, varsin nätin kuva. Vain noin sadan metrin päältä suhahtanut konekaksikko oli uskomaton kokemus, joka saa edelleen ihon nousemaan kananlihalle...

Antonov An-225 ja Buran lennossa takaa

Pariisin ilmailunäyttelyn lento on myös YouTubessa:

Samoin viime viikonloppuna Antonovin Berliinissä tekemä lento-ohjelma on netissä. Vaikka näiden videoiden välissä on 29 vuotta, on kyseessä siis sama kone!

*

Kuvat: Jari Mäkinen