Kotiloita on joka puolella ja niitä tunnetaan noin 60 000 eri lajia. Yhden uuden sellaisen löytyminen ei siten ole mikään mullistava tieteellinen löytö, mutta tuo osaltaan lisätietoa siihen, millainen skaala erilaisia elämänmuotoja planeettamme pinnalla on.

Kotiliot (eli Gastropoda) on suurin nilviäisten (Mollusca) alaluokka. Suurin osa näistä latinankielisen nimensä mukaisesti pehmeärakenteisista eläimistä elää vedessä, mutta osa uskaltautuu myös kuivalle maalle – kunhan maa ei ole kovin kuivaa.

Vaikka nilviäiset ovat pehmeärakenteisia, on kotiloilla suojanaan kalsiumkarbonaatista muodostunut kuori, joka suojaa sisällä olevaa löllöä eläintä. Kun kotilo liikkuu eteenpäin, se on luonnollisesti pääosin ulkona kuorestaan ja liikkuu eteenpäin vahvan jalkansa avulla. Jalan lihakset supistuvat aaltomaisesti, mikä saa eläimen liikkumaan eteenpäin. Kotilolla on silmät sekä yksi tai kaksi paria tuntosarvia.

Otikkokuvassa eläin on tiukasti kuorensa sisällä kiven pintaan kiinnittyneenä, kun Okeanos -aluksen kauko-ohjattu sukellusrobotti tuli häiritsemään sitä valoillaan ja vesivirtauksillaan.

Pasaatituuli on ns. hepoasteilta kohti päiväntasaajaa puhaltava säännöllinen tuuli ja käytännössä näkyvin planetaarisen tuulijärjestelmän tuulista. Coriolis-ilmiö aiheuttaa sen, että tuulet pyrkivät pohjoisella pallonpuoliskolla kääntymään kulkusuunnastaan oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla kulkusuunnastaan vasemmalle.

Ilmiö perustuu siihen, että päiväntasaajan kohdalla pallo pyörii huomattavasti nopeammin kuin napa-alueilla. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kääntyy pohjoisesta, jolloin sitä kutsutaan koillispasaatiksi, ja eteläisellä puoliskolla tuulee taas etelästä, seurauksena nimitys kaakkoispasaati.

Päiväntasaajan seudulla, missä Auringon säteily maapallolla on voimakkainta, lämmin ilma nousee ylös ja kääntyy korkealla virtaamaan pohjoiseen tai koilliseen päiväntasaajalta. Ilmamassat viilenevät matkallaan ja laskeutuvat alas noin 30:n asteen kohdalla pohjoista ja eteläistä leveyttä. Näille alueille syntyy hepoasteiksi nimitetty korkeapaineen alue. Täältä ilma kääntyy virtaamaan pasaatituulina alemmilla korkeuksilla takaisin kohti päiväntasaajan matalapaineen alueita. Tätä kiertoliikettä nimitetään Hadleyn soluksi.

Pasaatituulten nopeus on noin 5-10 m/s ja merenkulkijat ovat kautta aikojen käyttäneet niitä hyväkseen purjehtiessaan mantereelta toiselle. Pasaatituulen englanninkielinen nimi tradewind voidaan kääntää joko "vakaa tuuli" tai "kauppatuuli", koska ne ovat olleet purjealusten ajalla mannertenväliselle kaupalle erittäin tärkeitä.

Kuva ja tekstipohja ovat Wikipediasta.

Hankeen nimi on Hevosenlannan kestävä hyödyntäminen ja liiketoimintamahdollisuudet, eli HELY, ja siinä vertaillaan erilaisia hevosenlannan ympäristöllisiä ja taloudellisia käyttömahdollisuuksia, kuten mädätystä ja kaasutusta, peltoon levitystä ja lannanpolttoa.

Tavoilla tuetaan uusiutuvan energian ja kiertotalouden tavoitteita, kuten ravinteiden kierrätystä ja biohajoavien jätteiden mahdollisimman kestävää hyödyntämistä.

Lisäksi tutkimus pyrkii tunnistamaan hevosenlannan hyötykäytön uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Toistaiseksi hyötykäyttövaihtoehtoja on tutkittu vain vähän ja tekniikan kehittymisen myötä hevostilojen ja muiden toimijoiden on hankalaa seurata koko kentän kehittymistä. Prosesseihin, kuten mädätykseen, liittyvät teknologiat ovat viime vuosina kehittyneet radikaalisti, jolloin niiden käyttöönotto esimerkiksi ravikeskuksille, on tullut mahdolliseksi.

Lainsäädännön rajoitteet ja mahdollisuudet kuitenkin mutkistavat tilannetta. 

EU:ssa hevosenlanta on määritetty eläinperäiseksi jätteeksi, jolloin sen poltto vaatii luvan ja suuremman kokoluokan polttolaitoksen. Lisäksi EU-direktiivien kiristyessä esimerkiksi lannan levittäminen peltoon vaikeutuu koko ajan. Tilanne on lisännyt alan toimijoiden mielenkiintoa etsiä muita ratkaisuja ja käyttötapoja. Myös isommat yritykset ovat heränneet sen käyttömahdollisuuksiin.

Tutkijat kuitenkin arvelevat, että hevosenlantaa voisi käyttää hyödyksi myös pienemmän kokoluokan laitoksissa. Hevosenlantaa muodostuu Suomessa vuositasolla noin 660 000–700 000 tonnia. Erityisesti hevostallit ja ravikeskukset haluaisivat käyttää lantaa omana energianlähteenä, sillä tallit sijaitsevat yhä enenevissä määrin kauempana maaseudusta, jolloin lannasta voi tulla taloudellinen taakka.

"Uskon, että se on taloudellista joissakin kokoluokissa", pohtii tutkijatohtori Jouni Havukainen. 

"Tämä on hyvää aikaa tutkia asiaa, sillä investoinneilla on nyt realistisemmat mahdollisuudet kustannusten laskun takia," 

Tutkimus tehdään Päijät-Hämeen alueen lantamäärien perusteella, mutta tutkijoiden mukaan hankkeen tulokset ovat sovellettavissa ja hyödynnettävissä koko Suomen alueella. Päijät-Hämeessä tutkimuksen kumppanina on Jokimaan ravikeskus ja alueen hevosmäärät. Alue on hyvä tutkimuskohde, koska alueella on myös muita hevoskeskittymiä, esimerkiksi Orimattilassa. Tutkimus kestää kaksi vuotta ja sitä rahoittaa ELY-keskus.

Juttu perustuu Lappeenrannan teknillisen yliopiston lähettämään tiedotteeseen.

Paljain silmin katsottaessa pisaran putoaminen nesteeseen tapahtuu niin nopeasti, ettei siitä oikein näe mitään. Sen sijaan suurnopeuskameralla kuvattuna liike saadaan pysäytettyä, ja tuloksena on muun muassa tämä päivän kuva: pisara, joka on ilmassa, ja sen alla jännittävä nestepatsas sekä rengasmaisia aaltoja.

Kun pisara putoaa nesteeseen, saa se itse asiassa aikaan aaltoliikkeen, rengasmaisesti ympäristöön leviäviä aaltoja, joiden keskipisteessä on yksi erityisen korkea aalto – niin korkea, että se yläosa ponnistaa niin ylös, että se irtoaa nesteestä. Tuloksena on pisara ja sen alla nestepatsas.

Kannattaa kiinnittää huomiota myös pisaran muotoon: se ei ole normaalin, putoavan pisaran muotoinen, vaan pallo, koska itse asiassa tässä kuvan ottamisen hetkellä se on painoton. Pisara kun on fysikaalisesti katsottuna vapaassa heittoliikkeessä ja siksi se muotoutuu pintajännityksen vuoksi hyvin täsmälleen pallon muotoiseksi aivan kuten nesteet avaruudessa.

Kun pisara putoaa takaisin alas, on tuloksena uusi patsas, tosin jo huomattavasti matalampi. Se tuskin enää saa pisaraa irtoamaan kokonaan patsaasta.

Se, miten nestepatsas muodostuu, riippuu (paitsi painovoiman suuruudesta) niin myös ja ennen kaikkea nesteestä sekä siitä, kuinka liikkuvaa se on. Siis mikä on sen viskositeetti. Mitä jähmeämpää se on, sitä matalampi on rengasaaltojen keskelle muodostuva patsas ja sitä epätodennäköisempää on se, että siitä irtoaa pisara samaan tapaan kuin kuvassa.

Nesteiden viskositeetin ja käyttäytymisen tutkiminen ei tuota vain jännän näköisiä kuvia, vaan sillä on myös suoria käytännön sovelluksia; esimerkiksi mustesuihkuprintterit ja polttomoottorien sisällä tapahtuva palaminen ovat suoria nesteiden käyttäytymisen tutkimuksen sovelluskohteita.

Kuva: fdecomite / flickr

Niinpä tänään vietetäänkin erilaisia meriin ja valtameriin liittyviä tapahtumia ympäri maailman. Tänä vuonna teemana on "Terveet meret, terve planeetta", ja useissa tapahtumissa kiinnitetäänkin huomiota merten saastumiseen.

Ellet pääse itse paikalle johonkin tapahtumista, niin päivän Facebook-sivulle on ainakin helppo hypätä ja seurata menoa twitterissä avainsanalla #worldoceansday.

Maailman luonnonsäätiön mukaan 80% merten saasteista on peräisin ihmisen kiinteän maan kamaralla tekemistä toimista, jotka työntävät meriin lannoitteita, öljyä, myrkyllisiä kemikaaleja ja kaikenlaista kiinteää jätettä, kuten erityisen haitallista muovia.

WWO:n tiedoista paljastuu myös se, että maailman saastunein meri on Meksikon lahti, jonka keskellä on pinta-alaltaan 16 000 – 20 000 km² oleva lähes kuollut alue. Pohjois-Atlantilla lilluu valtava roskalautta, jonka halkaisija on satoja kilometrejä ja missä on paikoitellen jopa 200 000 roskakappaletta neliökilometrillä.

Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Tyynen valtameren keskellä olevaan pääasiasta mikroskooppista muovia sisältävään jätelauttaan, joka on pinta-alaltaan arviolta 15 miljoonaa neliökilometriä – varovaisimpienkin laskelmien mukaan vähintään 700 000 km².

Yllä olevassa kuvassa on kuitenkin näkymä varsin puhtaalle merelle Etelä-Afrikassa. Siinä on Kapkaupungin eteläpuolella oleva Cape Point, mistä avautuu laaja ulappa, jonka vastaranta on Etelämanner. Paikassa eteläinen Atlantti ja Intian valtameri kohtaavat, ja vaikka sää olisi lämmin ja mukava, on haita vilisevä, rikas meri aina varsin kylmä.

Maailman meripäivää kannattaa juhlistaa katsomalla (taas kerran) Yann Arthus-Bertrandin ja Michael Pitiot'n mainio elokuva Planet Ocean, jonka YouTube-versio on alla upotettuna. Sen saa näkyviin myös koko ruudun kokoisena ja YouTuben puolelle hyppäämällä myös parempiresoluutioisena.

Viime päivinä – oikeastaan koko viime viime viikon ajan – ovat sääolot keskisessä Euroopassa olleet varsin omalaatuiset: rankkasateita, tulvia, voimakkaita myrskyjä ja tuulia, jotka varsin monissa paikoissa kiertyivät pyörteiksi. Pyörremyrskyjä ja kunnollisia tornadoita havaittiin monissa paikoissa Ranskan ja Saksan pohjoisosissa, Hollannissa ja Belgiassa, sekä myös etelämpänä, sillä muun muassa Venetsiassa oli viikonlopun aikana useita tornadoita.

Omituinen kevät takana

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 3-5 astetta tavanomaista korkeampi. Poikkeama oli maan länsiosaa lukuun ottamatta poikkeuksellisen suuri, eli se toistuu keskimäärin kerran 30 vuodessa. Lisäksi noin 20 havaintoasemalla rikottiin toukokuun kaikkien aikojen keskilämpötilaennätys. Maan länsiosassa toukokuu oli harvinaisen lämmin, eli se toistuu keskimäärin kerran 10 vuodessa.

Samalla esimerkiksi Ranskassa on kevät ollut pilvinen, kylmä ja sateinen. Météo Francen mukaan osassa maata maalis-toukokuussa lämpötilat olivat yli asteen verran keskimääräistä matalampia, auringonpaistetta ollut noin 20% vähemmän ja sademäärä oli suurempi kuin 50 vuoteen. Esimerkiksi Orléansissa satoi toukokuun 30. päivänä yli 63,4 mm vuorokaudessa, ja kun koko keskisen Ranskan seudulla sadetta tuli muutenkin ennätyksellisen paljon, ei ole ihmekään että vettä mereen sielä kuljettavat joet ovat tulvineet voimakkaasti.

Suuri osa Saksasta on ollut toukokuussa Suomeakin hellineen kesäsään alla, mutta tilanne muuttui viime viikolla, kun Ranskan päälle Atlantilta puskeneet matalan alueet työntyivät sisämaahan ja Saksaan saakka. Saksan kansallinen sääpalelu Wetterdienst kertoo seikkaperäisesti matalapaineiden matkasta ja siitä, kuinka sateet olivat paikoitellen jopa trooppisia. Siis ei vain kuvainnollisesti. Muun muassa Baden-Württembergissä maan eteläosassa satoi paikoitellen enemmän tunnissa kuin yleensä koko kuukauden aikana.

Kuva: Bea Asmussen

Kosteikkojen ja lahopuun katoaminen ovat jättäneet jälkensä pohjoisen havumetsävyöhykkeen elinympäristöihin ja lajistoon. Vähenemisten taustalla ovat majavakannan romahtaminen sukupuuton partaalle sekä 1900-luvun laajamittaiset ojitukset.

Mia Vehkaojan väitöstutkimus osoittaa, että majavan luomat tulvikot parantavat asteittain kosteikon koko ravintoverkkoa.

"Kaiken perustana on kuolleesta kasvillisuudesta peräisin olevan orgaanisen hiilen ja ravinteiden lisääntyminen vedessä ja siitä johtuva tuottavuuden kasvu", sanoo Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Vehkaoja.

"Kun tulva vielä muuttaa rannat matalammiksi, majavakosteikoille muodostuvat monien eliöiden kannalta otolliset olot. Muun muassa sammakot, ja erityisesti EU:n direktiivilajiviitasammakko, viihtyvät majavakosteikoilla."

Majavien kaatamat ja tulvan tappamat puut tuottavat runsaat määrät lahopuuta. Lahopuun runsaus luo elinympäristöjä tuhansille lahopuusta riippuvaisille lajeille. Monet jäkälät, kovakuoriaiset ja sienet ovat lahopuusta riippuvaisia.

"Majavakannan elpyminen on edesauttanut pohjoisen havumetsävyöhykkeen kosteikkojen ja lahopuusta riippuvaisten lajien säilymistä. Majava luo jatkuvasti kosteikko- ja lahopuuympäristöjä, ja näin turvaa uusien elinympäristöjen syntymisen," toteaa Vehkaoja.

Artikkeli on Helsingin yliopiston lähettämä tiedote hieman toimitettuna. Kuva: Sven Začek (CC BY-SA 3.0)

Kesän säätiedotuksissa tulee väistämättä vastaan varoituksia ukonilmoista ja myrskyistä (lisätietoa: Ilmatieteen laitos, MeteoAlarm). Myräkän ollessa tuloillaan tilanteen kehittymistä voi seurata useista netin seurantapalveluista.

Listasimme alle parhaat tuntemamme sivustot, joilta löytyy ajantasaista tietoa ukonilmojen liikkeistä. Juttua päivitetään ja laajennetaan kesän 2016 aikana, joten asiasta kiinnostuneiden kannattaa käydä vilkaisemassa listaa uudemmankin kerran.

Seurantakartoilta näkee kuinka lähelle ukkonen on tullut, ja rintaman liikkeistä voi päätellä minne se on menossa. Salama- ja sadekarttoja voi siis käyttää apuna jos haluaa välttää pihalle menemistä pahimman myräkän aikaan, tai toisaalta lähteä tarkoituksella ulos bongaamaan luonnon raivoamista.

Aiemmissa ukkosjutuissamme on kerrottu havainnollisemmin mm. ukkosten syntymisestä sekä rajujen ukkosmyrskyjen tekemistä tuhoista.

Kartat

1. Maailmankartat on tehty globaalin seurantaverkoston turvin. Kartoista näkee siis kauempanakin riehuvat rajuilmat. Maapallolla on koko ajan käynnissä ehkä tuhatkin myrskyä, ja joka sekunti maahan osuu arviolta sata salamaa.

• LightningMaps
  • Maailmankartta (dynaaminen, Google Maps -pohjainen)
  • Eurooppa (staattinen)
• World Wide Lightning Location Network (dynaaminen, Google Maps -pohjainen)
• Blitzortung (staattinen Euroopan kartta)
• StrikeStar Europe (staattinen Euroopan kartta)

2. Lähialueiden kartat näyttävät ukkosten ja sadealueiden kehityksen Suomessa ja lähiympäristössä. Kartat ovat usean säätutkalaitteiston aineistosta koostettuja ja luotettavia.

• Ilmatieteen laitos (Suomi)
  • Mukana myös tarkemmat kartat maan pohjois-, keski- ja eteläosista
• Geokätkö (Suomi; dynaaminen, Google Maps -pohjainen)
• Foreca (Suomi)
• Blitzortung (Skandinavia)
• StrikeStar Europe (Skandinavia)

3. Paikalliset kartat kertovat lähinnä yksityisten ja yhteisöjen ylläpitämien laitteistojen havainnoista. Paikannuksen tarkkuus on yleensä hyvä etenkin tutkan lähimaastossa. Osa laitteistoista voi ajoittan olla pois käytöstä.

• Foreca: Helsinki, Jyväskylä, Joensuu, Kajaani, Kokkola, Kouvola, Kuopio, Oulu, Pori, Rovaniemi, Sodankylä, Tampere, Turku, Vaasa
• Suomen Sääpalvelu: Kilpisjärvi, Klaukkala, Kuopio, Kytäjä, Lahti, Rovaniemi, Tampere, Taipalsaari, Vuokatti
• Ursan myrskybongausjaosto: Anjalankoski, Ikaalinen, Korppoo, Kuopio, Luosto, Utajärvi, Vantaa, Vimpeli
• Muut: Espoo1, Espoo2, Helsinki, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kannus, Kuopio, Liminka, Lohja, Maarianhamina, Mikkeli, Nivala, Orimattila, Pori, Salo, Sastamala, Vaasa, Ylikiiminki

Havaintojen perusteita

Pilviä ja sadetta seurataan säätutkien avulla. Niiden toimintaperiaate on periaatteessa yksinkertainen: tutka lähettää mikroaaltosäteilyä ympärilleen ja vastaanottaa takaisin heijastunutta säteilyä. Vesipisaroista, pilvistä ja aerosoleista heijastuneen säteilyn teho on kuitenkin yleensä hyvin pieni (miljardisosan miljoonasosia lähteneestä pulssista), joten vastaanotinten on oltava hyvin tarkkoja. Laitteistosta riippuen tutkalla voidaan kuitenkin seurata jopa satojen kilometrien päässä liikkuvia myrskyjä.

Salaman paikannus perustuu useimmiten salaman aiheuttaman nopean ja monipuolisen sähkömagneettiseen säteilyn pulssin havaitsemiseen. Muut yleiset ympäristön tapahtumat eivät esimerkiksi aiheuta radiopulssia samaan aikaan valovälähdyksen kanssa.

Varmin paikkatieto sekä myrskyrintamalle että salamaniskuille saadaan aina usean laitteen avulla tehdystä määrityksestä. Lähimpänä oleva yksinäinen laite ei siis välttämättä aina anna kaikkein parasta tietoa. Tarkkuutteen vaikuttavat mm. tutkan ja salaman paikka ympäröivässä maastossa, antennilaitteen tyyppi, asennus ja kalibrointi, mittaukseen käytetty ohjelmisto, keli, käyttäjä, sekä monet muut tekijät.

Myrskyistä kesää!

Juttu on paranneltu versio Tiedetuubissa aiemmin ilmestyneestä artikkelista, joka oli ilmeisesti kadonnut jonkin sivustouudistuksen myötä bittiavaruuteen.

Lähteet: Finnish Lightning Center (suomeksi); FinWX (suomeksi, tutkaverkko: Lappi, Oulu/Kainuu, Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Etelä-Suomi, Ahvenanmaa); Geokätkö (suomeksi, käyttää Ilmatieteen laitoksen aineistoja); Ilmatieteen laitos (suomeksi, tutkaverkon kartta); Suomen Saapalvelu (suomeksi, tutkaverkon kartta); Tähtitieteellinen yhdistys Ursa (suomeksi, linkkilista); Ukkostutka (suomeksi); Blitzortung (englanniksi, tutkaverkon asemalista); LightningMaps (englanniksi, käyttää Blitzortungin aineistoja, tutkaverkon kartta); StrikeStar Europe (englanniksi); World Wide Ligntning Location Network (englanniksi, tutkaverkon asemalista)

Kuvat järjestyksessä: Ilmatieteen laitos (otsikkokuva), LightningMaps, Ilmatieteen laitos, Sääasema Jyväskylä Nenäinniemi. Kuvat ovat kirjoittajan muokkaamia kuvakaappauksia sivustoilta.

Vastikään purkautuneen Bárðarbungan seudulla on sattunut viime aikoina epätavallisen paljon maanjäristyksiä. Samoin on käynyt myös muutamalla muulla lähitienoiden suurella tulivuorella.

Bárðarbungan kuuden kuukauden mittainen purkaus peitti Keski-Islannissa 2014–2015 yli 80 neliökilometrin alueen laavalla. Purkauksessa pinnalle pulpunneen sulan kiven määrä oli ylivoimaisesti suurin koko planeetalla 230 vuoteen. Purkauksen jälkeen siihen liittyneet maanjäristykset jatkuivat vielä kuukausia, mutta hiipuivat hiljalleen, kun kallion jännitystilat laukesivat.

Jo syyskuussa 2015 järistysaktiivisuudessa alkoi kuitenkin näkyä mahdollisia merkkejä magman uudesta kertymisestä vuoren alle. Toukokuussa 2016 aktiivisuus lähti uuteen nousuun.

Maanjäristysaktiivisuus kasvoi kiihkeimmilleen toukokuun puolessavälissä. Voimakkain tärähdys sattui 21.5. ja oli magnituldiltaan 4,4 – eli samaa luokkaa kuin Perämerellä vastikään sattunut järistys siis. Tällä hetkellä Bárðarbungan järistysten määrä on tasaantunut muutamaan kymmeneen päivässä.

Islannin yliopiston ja Meteorologisen laitoksen mukaan uuden aktiivisuuden myötä vuoren purkausriski on kasvanut, mutta vain hieman. Magman noususta kohti pintaa ei ole minkäänlaisia merkkejä. Järistyskeskukset ovat pääosin lähempänä pintaa kuin magman alkava nousu edellyttäisi. Muutamia syviäkin järistyksiä on kuitenkin silloin tällöin rekisteröity.

Tuoreet maanjäristykset voivat johtua magman kertymisestä syvälle vuoren alle, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Kalliota voivat rusautella vaikkapa kuuman kallion raoissa kiertävän veden määrän kasvu tai vuorta peittävän jäätikön massamuutokset.

Järistyskeskuksia on ollut lisäksi läheisillä Grímsvotn- ja Askja-vuorilla sekä näitä ympäröivällä seudulla. Muualla kuin Bárðarbungan läheisyydessä ei kuitenkaan ole havaittu yli M3:n järistyksiä.

Kaikki kolme vuorta kuuluvat Islannin suurimpiin, ja jokainen niistä on aiheuttanut erittäin mittavia purkauksia. Vuoret ovat suoraan Euraasian ja Pohjois-Amerikan mantereiden erkanemisalueen yläpuolella. Bárðarbunga ja Grímsvotn lienevät jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Ne sijaitsevat Vatnajökull-jäätikön jääpeitteen alla, Askja taas tasangolla pohjoisempana.

Päivitys 16.6.2016: Aktiivisuus on laskenut kesäkuun aikana normaalitasolle. Seuraamme yhä tilannetta.

Juttu perustuu keskusteluihin tulivuoria tutkivien islantilaisgeologien kanssa sekä Islannin Meteorologian instituutin sivuilta löytyviin tietoihin.

Otsikkokuva: Bárðarbungan purkaus syyskuussa 2014. Feo Pitciarn / Flickr

Mustat savuttajat ovat merenpohjassa, mannerlaattojen mereisissä saumakohdissa olevia purkausaukkoja, joista suihkuaa yli 400 asteen lämpötilassa olevaa vettä. Tumma väritys johtuu sulfideista, joita on liuennut maankuoresta kuumaan veteen.

Kilometrien syvyydessä vallitseva suuri paine pitää veden korkeasta lämpötilasta huolimatta nestemäisessä olomuodossa. Vesi on paitsi kuumaa myös hapanta, jokseenkin etikan luokkaa. Mustien savuttajien ympärillä on usein kukoistavia eliöyhdyskuntia, jotka käyttävät ravintonaan veteen liuenneita kemiallisia yhdisteitä. 

Kiteytyneet metallisulfidit voivat muodostaa valtavia malmiesiintymiä merenpohjaan. 

Ensimmäiset mustat savuttajat löydettiin vuonna 1977 Galápagossaarten lähistöltä. Nykyään niitä tiedetään olevan ainakin Atlantin valtameressä ja Tyynessä valtameressä, keskimäärin 2 100 metrin syvyydessä. 

Jupiterin Europa-kuun 100 kilometriä syvän meren pohjassa arvellaan olevan vastaavanlaisia muodostelmia.

© MARUM Forschungszentrum Ozeanränder, Universität Bremen