Koulussa opetetaan maidon olevan nisäkkäiden erityisominaisuus. Naaraat tarjoavat poikasilleen tätä ravinteikasta vaaleata nestettä kasvun alkuvaiheiden vauhdittamiseksi. Näin tekevät kaikki nisäkkäät aina vesinokkaeläimestä valaisiin ja kenguruista ihmisiin. Maitorauhasten tulkitaan kehittyneen erikoistuneista hikirauhasista, tai sitten talirauhasista.

Harva kuitenkaan tietää, että myös muutamat linnut tekevät aivan samaa. Hieman eri tavalla, tosin.

Joidenkin tietojen mukaan linnunmaidosta oltiin perillä jo antiikin Kreikassa. Kirjallisia tietoja aineesta löytyy ainakin 150 vuoden takaa – vaikkakin yhtä tiuhassa on myös lähteitä, jotka kertovat "linnunmaidon" olevan pelkkää legendaa. Mutta totta se on.

Linnunmaito tunnetaan ehkä paremmin nimillä kyyhkynmaito tai kupumaito. Sitä tuottavista linnuista tutuimpia ovatkin juuri kyyhkyset. Niillä aineen lähde on ruokatorven laajentuma, kupu.

Yleensä linnut käyttävät kupuaan ruuan säilytykseen ennen sen varsinaista sulatusta. Kyyhkyillä se kuitenkin toimii myös poikasten ravinnonlähteenä. Kuvun seinämät ovat paksuuntuneet ja uusiutuvat juuri tätä tarkoitusta varten.

Toisin kuin useimmat muut kasvinsyöjälinnut, kyyhkyt eivät ravitse pieniä poikasiaan pehmeillä hyönteisillä taatakseen niiden proteiininsaannin. Kupumaito ajaa saman asian, ja toimii poikasten pääasiallisena ravintona parin ensimmäisen kehitysviikon ajan. Kyyhkynpoikaset itse asiassa jopa riutuvat ja kuolevat, jos eivät saa maitoa kasvunsa alkuvaiheessa. Kyyhkynkasvattajilla on ongelma, sillä sopivaa korvaavaa ainetta ei ole vielä keksitty. Suurin puute korvikkeissa lienee linnuille sopimaton mikrobieliöstö.

Linnunmaito ei juuri ulkonäöltään muistuta nisäkkäiden maitoa. Se on lähinnä raejuuston kaltaista kokkareista tahnaa. Aine koostuu pääasiassa emon kuvusta irtoavista soluista, nisäkkäillä maito taas on maitorauhasten solujen tuottamaa eritettä.

Kupumaito on erittäin ravinteikasta. Ulkonäöstään huolimatta se on sekä tarkoitukseltaan että koostumukseltaan paljolti nisäkkäiden maidon kaltaista. Siinä on paitsi poikasten tarvitsemia ravinto- ja hivenaineita, myös immuunipuolustuksen käyttämiä aineita. Lisäksi siitä löytyy bakteereja, jotka edesauttavat poikasten suolistoflooran kehittymistä. Linnunmaidon eritystä säätelee prolaktiini-hormoni, tismalleen sama kuin ihmisilläkin. Konvergenttia evoluutiota parhaimmillaan.

Ehkäpä suurimpana eerona nisäkkäisiin on, että myös uroskyyhkyt tuottavat maitoa.

Nisäkkäiden karvat ja lintujen höyhenet ovat kehittyneet samanlaisesta varhaiskehityksen rakenteesta, plakodista. Siinä pintasolukko paksuuntuu pylväsmäisten ja hitaasti jakautuvien solujen vuoksi.

Karvojen ja höyhenten yhtäläinen varhaiskehitys on hämmentänyt kehitysbiologeja jo pitkään, koska linnut ja nisäkkäät kehittyivät eri matelijalinjoista, eivätkä matelijoiden suomut kuitenkaan aiempien tutkimusten mukaan olisi syntyneet vastaavanlaisesta rakenteesta. Tämä viittaisi siihen, että lintujen ja nisäkkäiden plakodirakenne on kehittynyt itsenäisesti evoluution myötä.

Ryhmänjohtaja Nicolas Di-Poi Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista yhdessä Geneven yliopiston professori Michel C. Milinkovitchin kanssa on nyt kuitenkin osoittanut, että matelijoiden suomut kehittyvät aivan samanlaisesta rakenteesta ja samanlaisin molekulaarisin mekanismein kuin höyhenet ja karvatkin.

“Näyttää siis siltä, että erilaisesta ulkonäöstään huolimatta sekä suomut, höyhenet että karvat kehittyivät yhteisen matelijaesi-isän suomuista”, Nicolas Di-Poï sanoo.

Science Advances -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessaan Di-Poi ja Milinkovitch tutkivat myös parta-agamaliskojen suomutonta muunnosta. He havaitsivat, että näiden liskojen eriskummallinen ulkonäkö johtuu EDA-geenin mutaatiosta. Saman geenin mutaatiot aiheuttavat ihmisillä ja hiirillä merkittäviä häiriöitä hampaiden, rauhasten ja karvojen kehityksessä.

Otsikkokuvassa on parta-agama (Pogona vitticeps), joka on eräs tutkimuksessa käytetty ennen liskolaji.

Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti luettelee tyhjentävästi kuinka kummallinen toukokuu oli eri puolilla maapalloa. 

Pohjolassa tilanne oli hyvin kahtiajakoinen, sillä Skandinaviassa oli 2-4 °C tavanomaista lämpimämpää, mutta samalla Suomessa sekä eteläisessä Ruotsissa oli kovasti kesäistä. Uusia kuukauden keskilämpötilaennätyksiä mitattiin muun muassa Etelä-Ruotsin Skoonessa ja Pohjois-Norjan Finnmarkissa, kun samaan aikaan osassa Pohjois-Norjaa jopa yli 5 °C normaalia kylmempää.

Arktisella alueella ei ole vastaavaa kuuta nähty koskaan mittaushistorian aikana, sillä esimerkiksi Huippuvuorilla keskilämpötila oli jopa +1,4 °C normaalia korkeampi ja ylitti pitkän ajan keskiarvon lähes 6 asteella. Entinen ennätys vuodelta 2006 ylittyi 0,5 asteella. Poikkeuksellisen lämmin alue ulottui Huippuvuorilta Novaja Zemljalle sekä Kanadan ja Alaskan rannikoille. Grönlannin lounaisosissa lämpötila kohosi 14. päivänä koko arktisen alueen ennätykseen 21,6 asteeseen

Keski-Eurooppa puolestaan oli kolea ja kostea. Monissa paikoin Ranskaa ja Itävaltaa sekä osassa Saksaa satoi hyvin runsaasti, ja sateet jatkuivat osin kesäkuun puolelle aiheuttaen mittavia tulvia. Suurin yhden vuorokauden sademäärä 124 mm mitattiin 29. päivänä Saksassa.

Amerikan pohjoisosassa oli kuumaa, etenkin Alaskassa, missä toukokuu oli paikoin ennätyslämmin. Teksasissa esiintyi kuukauden lopulla ennätyksellisiä sateita Houstonin luoteispuolella. Suurin 24 tunnin sademäärä oli 444 mm, josta satoi 198 mm yhden tunnin aikana.

Kanadan eteläosissa koettiin kuukauden alussa poikkeuksellinen helleaalto lämpötilan kohotessa yleisesti 30 asteen yläpuolelle. Winnipegissä ylin lämpötila oli 35,2 °C. Kuumuus ja kuivuus aiheuttivat laajoja metsäpaloja, ja lähes 100 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan palojen tieltä.

Samoin Aasian puolella hikoiltiin. Intiaa koetteli ennätyksellinen kuumuus kuukauden puolivälin jälkeen ja maan uusi lämpöennätys 51,0 °C mitattiin 19. päivänä Rajasthanin osavaltiossa. Viereisessä Pakistanissa oli vieläkin lämpimämpää, koska lämpötila kohosi tuolloin 52,2 asteeseen.

Vaikka eteläisellä pallonpuolella on nyt talvi, oli mm. Australiassa syksy toukokuussa vielä paikoitellen hyvin kesäinen. Lämpötilat olivat yli 30 °C:n ja kuukausi oli tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimintä oli vuonna 1958. Korkein lämpötila 40,3 °C ja korkein minimilämpötila 29,6 °C mitattiin kuukauden alkupäivinä.

Antarktiksella lämpötila kohosi toukokuun 26. päivänä uuteen toukokuun lämpöennätykseen 17,2 asteeseen.

Tekstin pohjana on Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti. Kuva: NOOA

Kalahavainnot voi ilmoittaa kaikille avoimessa kalahavainnot.fi-verkkopalvelussa. Havainnosta toivotaan myös valokuvaa, jotta laji voidaan varmistaa. Kaikki varmistetut havainnot lisätään karttanäkymään, jolloin kuka tahansa voi katsella kalojen esiintymisalueita. Lisäksi palvelussa on tietoa Suomessa havaituista kalalajeista.

Palvelussa kerätään tietoa kaikista Suomen vesistöissä esiintyvistä kala- ja rapulajeista. Erityisesti havaintoja kaivataan uhanalaisista kaloista ja puutteellisesti tunnetuista lajeista, kuten piikkikampelasta, nokkakalasta ja isosimpusta sekä vieraslajeista, kuten täpläravusta, hopearuutanasta, mustatäplätokosta ja piikkimonnista.

Kaikki havainnot ovat arvokkaita, ja ne auttavat selkiyttämään kuvaa lajien levinneisyydestä ja runsaudesta sekä niiden mahdollisista muutoksista. Luken verkkopalvelusta saatavia tietoja käytetään tulevissa uhanalaisuusarvioinneissa, EU:n luontodirektiiviraportoinnissa, luontoselvityksissä, merialuesuunnittelussa sekä alueellisten hoito- ja suojelusuunnitelmien laatimisessa.

Palvelua uudistetaan yhä, ja sen ulkoasua ja käytettävyyttä parannetaan. Jatkossa palvelu on käytettävissä myös mobiililaitteilla.

Kun siis saat kalan, etenkin hieman erikoisemman, niin ilmoita siitä kalahavainnot.fi -palveluun!

Juttu on käytännössä sellaisenaan julkaistu Luonnonvarakeskuksen tiedote. Kuva: Wikipedia / SeppVei

Kameleontin asearsenaaliin kuuluu väriä vaihtava iho, vastakkaiset varpaat, joilla se saa kiipeillessään lujan otteen oksista sekä toisistaan riippumatta liikkuvat silmät, jotka tarjoavat 360 asteen näkökentän. 

Keskeisin saalistusväline on kuitenkin kieli, jolla saattaa olla pituutta tuplasti kameleontin oman pituuden verran. Eläin kykenee sinkauttamaan sen kohti saaliseläintä kiihtyvyydellä, joka voi olla yli 2 000 m/s² – siis yli 200-kertainen Maan vetovoiman kiihtyvyyteen verrattuna. Kielenkärki kiihtyy "nollasta sataan" noin sadasosasekunnissa.

Tutkijat ovat nyt selvittäneet mekaanisin kokein ja tietokonemallinnuksen avulla, että kameleontin kielenkärjestä erittyvän liman viskositeetti on peräti 400 kertaa suurempi kuin ihmissyljen. 

Se on kuin sitkasta, tehokkaasti tarraavaa liimaa, johon avuton saaliseläin jää jumiin. Kun kielenkärki vielä leviää iskun hetkellä tylpäksi ”nuijaksi”, kameleontin suosimille hyönteisille ei jää juurikaan mahdollisuuksia. 

Tutkimuksesta uutisoitiin EurekAlert-tiedesivustolla ja se on julkaistu Nature Physics -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Aurelie Maillard/UMONS

Islannin tulivuorten outo lintu, Hekla, on selkeästi valmis purkautumaan. Paine sen magmasäiliössä on jo ylittänyt reippaasti kahden viime purkauksen edellä mitatut tasot ja kasvaa yhä. Tämä selviää vuoren muodonmuutoksia seuraavien laitteiden mittauksista.

Merkkejä uuden aktiivisuuden alkamisesta ei vielä ole, mutta se ei tällä vuorella merkitse yhtään mitään. Mitä kauemmin vuori odottaa, sen suurempia ongelmia se joskus tuottaa.

Hekla on eräs Islannin tuhoisimmista ja toisaalta huonoiten ennustettavista tulivuorista. 1970-luvulta lähtien se purkautui kolmesti kymmenen vuoden tasavälein, mutta on aiemmin pitänyt pitkiäkin taukoja etenkin ennen suuria purkauksia. Nyt edellisestä kerrasta on kulunut 16 vuotta.

Nämä cirruspilviä hieman muistuttavat, harsomaiset vaaleat ja sinertävät pilvet esiintyvät noin 82 km:n korkeudessa ylemmässä ilmakehässä mesopaussissa ja niitä näkyy parhaiten kesällä. Niiden korkeuden vaihteluväli on 75–90 km ja tyypillisesti pilvien paksuus on 0,5–2 km. Pilvialueet voivat olla laajuudeltaan jopa noin miljoona neliökilometriä, eli kolmen Suomen pinta-alan verran. 

Valaisevat yöpilvet ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, pilvien aines on peräisin ehkä meteoreista ja tulivuorenpurkauksista. Ne ovat ilmeisesti melko tuore ilmiö, sillä ensimmäinen maininta niistä on vasta vuodelta 1885, hieman Krakataun purkauksen jälkeen. Valaisevien yöpilvien perimmäistä luonnetta ja syntytapaa ei tunneta tarkkaan sillä ne sijaitsevat ilmakehän osassa, jonka tutkiminen on hyvin hankalaa. On myös arveltu, että valaisevat yöpilvet liittyisivät jollakin tapaa ilmastonmuutokseen.

Valaisevia yöpilviä nähdään 45–85 leveysasteiden välissä, ja parhaat paikat niiden havaitsemiseen ovat Suomen leveysasteiden alueella. Pilvet heijastavat Auringon valoa, ja koska ne ovat niin korkealla, näkyvät pilvet vielä katsojan ympärillä olevan horisontin ja maiseman ollessa jo pimeässä. Eniten niitä näkyy kesällä, kun Aurinko on 4–16 astetta horisontin alapuolella: Auringon ollessa alle 4–6 astetta horisontin alapuolella, on taivas niin vaalea, etteivät yöpilvet näy, ja toisaalta silloin kun Aurinko on yli 16 astetta horisontin alapuolella, ei se enää valaise yöpilvien korkeudella.

Kesä on parasta havaintoaikaa myös siksi, että yöpilvien esiintymiskorkeus – mesopaussi – jäähtyy ja siellä oleva niukka kosteus tiivistyy. Kesällä Aurinko myös viettää pidemmän ajan sopivalla korkeudella horisontin alapuolella.

Yöpilvet alkavat näkyä noin tunti auringonlaskun jälkeen ja niitä esiintyy huhtikuusta lokakuuhun, runsaimmin kesäkuun lopusta elokuun alkuun. 

Lisätietoa valaisevista yöpilvistä saa mm. Ursan sivuilla olevasta, Veikko Mäkelän toimittamasta Valaisevien yöpilvien havainto-oppaasta. Havaintoja voi kirjata ylös esimerkiksi Taivaanvahti-järjestelmään.

Kuvan on ottanut ISS-asemalta ESAn astronautti Luca Parmetano.