Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Juno syytää hunajaa tutkijoille: maistiaiset Jupiterista ovat häkellyttäviä!

Junon etelänapaa infrapunakuvassa
Junon etelänapaa infrapunakuvassa
Jari Mäkinen

Juno-luotain teki ensimmäisen lähitutkimussessionsa Jupiterissa viime lauantaina elokuun 27. päivänä ja kuluneen viikon aikana se on lähettänyt kuviaan Maahan. Nämä kuvat ovat upeita, kiinnostavia ja jopa järisyttäviä.

Jupiterista on saatu aikaisemminkin kuvia, jotka ovat komeita ja kiinnostavia, mutta jo nämä ensimmäiset Junon ottamat kuvat ovat todella hienoja. 

Luotain teki ohilentonsa viikko sitten siten, että luotain lähestyi suurella nopeudella Jupiteria pohjoisen puolelta, tuli lähimmillään vain hieman alle 4200 kilometrin päähän planeetan pilvikerroksesta ja jatkoi etelän suuntaan sekä siitä jälleen kauemmaksi planeetasta.

Ohilennon aikana luotaimen kaikki tutkimuslaitteet olivat päällä, koska kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Jupiter paremmin kuin koskaan. Tällä radalla pystyttiin tekemään myös ensimmäistä kertaa näin hyviä havaintoja planeetan pohjoisnavan seuduista.

Ohilennon kuuden kiivaimman tunnin aikana Juno keräsi tietoa kuuden megatavun verran. Kuvien lisäksi tiedoissa on paljon mittauksia, mutta komeimpia ovat luonnollisesti lähikuvat Jupiterin pilvikerroksesta. Niissä näkyy erinomaisesti Jupiterissa koko ajan olevia useita pieniä, erilaisia myrskykeskuksia ja niiden ympärillä olevia alueita.

Jupiterilla ei ole kiinteää pintaa, vaan se on ns. kaasujättiläinen: sillä on siis noin tuhat kilometriä paksu kaasukehä, joka tiivistyy syvemmälle mentäessä. 

Kaasukehä koostuu pääasiassa vedystä ja heliumista, mutta mukana on myös  metaania, vesihöyryä, ammoniakkia ja silikaatteja sekä pieniä määriä mm. hiiltä, etaania, vetysulfidia, neonia, happea, fosfiinia ja rikkiä. 

Jupiterin pinnalla olevat eri värit tulevat näistä eri aineista,    eroista lämpötiloissa sekä virtauksista pilvikerroksissa; yhden paksun kerroksen sijaan pilviä on selvästi eri kerroksissa, jotka yhdessä saavat aikaan alla olevissa Junon kuvissa näkyviä yksityiskohtia Jupiterin “pinnassa”.

Jupiterin pilvikerros on selvästi jakautunut raitoihin, jotka ovat selvästi eri värisiä. 

Jo aiemmin on selvinnyt, että vaaleat raidat ovat nousevan virtauksen alueita ja tummien raitojen kohdalla virtaukset laskevat alaspäin. Vaaleat alueet ovat korkeammalla ja siten viileämpiä: 70 kilometrin syvyydessä pilvien pintakerroksen alapuolella lämpötila on noin 30°C, kun taas pilvien huipulla jotakuinkin −130°C.

Merkillistä Junon Jupiterin pohjoisnavan seudulta ottamissa kuvissa on se, ettei niissä ole näkyvissä samanlaisia raitoja kuin muualla.

“Pohjoisnapa on selvästi sinisempi kuin muut osat planeetasta ja siellä on paljon erilaisia myrskyjä”, kertoo Scott Bolton, Juno-lennon päätutkija.

“On vaikea uskoa, että nämä kuvat ovat oikeasti Jupiterista! Niissä on merkkejä pilvien alempiin kerroksiin heittämistä varjoista, mikä tarkoittaa sitä, että nuo pilvet ovat korkeammalla kuin muut ympäristön kerrokset.”

Voi olla, että kyseessä ovat kiteisestä ammoniakista muodostuvat pilvet, joita on aiemminkin havaittu Jupiterin kaasukehässä korkealla muiden pilvien yläpuolella.

Tässä on esillä vain muutamia kuvia, mutta jos voisimme nähdä kaikki Junon ottamat kuvat, niin jo niissä olisi selvästi havaittavissa erittäin todennäköisesti muutoksia, sillä tuuli puhaltaa Jupiterissa jopa 600 kilometrin tuntinopeudella. Myös raitojen leveydessä, värissä ja olemuksessa tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Infrapunaa ja aaveääniä

Otsikkokuvassa on hyvä esimerkki siitä mihin Juno kykenee: siinä näkyy infrapunakuva planeetan etelänavasta. Se on siis lämpökuva, ja kyseessä oleva rinkulamainen ilmiö on yksinkertaisesti Jupiterin etelänapaa kiertävä revontuliovaali.

Näitä eteläisiä revontulia ei ole nähty koskaan aikaisemmin, ja jo nämä ensimmäiset kuvat auttavat ymmärtämään alueen monimutkaista rakennetta sekä sen dynamiikkaa. Ja kun kuvia tulee myöhemmin paljon lisää, voi Jupiter opettaa toivottavasti ymmärtämään paremmin Maan ympärillä olevan avaruuden hiukkasilmiöitä.

Mitä hiukkasilmiöihin tulee, niin alla oleva video kertoo hyvin miltä Jupiterin revontulet kuulostavat. Oikeasti niitä ei luonnollisestikaan voi kuulla, mutta Junon plasma-aaltoinstrumentin aallonpituusalueella  7 – 140 kHz tekemät mittaukset voidaan muuttaa kuultavaan muotoon, jolloin niitä voi kuunnella. Jupiterin "äänet", eli planeetan ympärillä olevien varattujen hiukkasten leikki, on tunnettu jo 1950-luvulta alkaen, mutta koskaan aikaisemmin niitä ei ole voitu tutkia näin hyvin.

Video: Oletko kuullut ruotsalaisesta Voyager 3 -luotaimesta Jupiteriin?

Video: Oletko kuullut ruotsalaisesta Voyager 3 -luotaimesta Jupiteriin?

Siis: oletko kuullut Voyager 3 -luotaimesta?

Emme mekään, koska kyseessä ei ole oikea luotain, vaan jännä ruotsalaishanke, joka on tuottanut tässä olevan komean videon. 

Jari Mäkinen
03.09.2016

Sen innoittajana ovat olleet Nasan Voyager -luotaimet, ja ennen kaikkea Voyager 1, joka Jupiterin ohi lentäessään vuonna 1979 otti siitä runsaasti kuvia ja niistä mm. koostettiin kaunis kuvasarja Jupiterin pyörimisestä.

Tämä kuvasarja on ollut ruotsalaisten mielessä, kun he päättivät koettaa tehdä saman – tosin maanpäällisin harrastajakaukoputkin. Jupiterin ohi näin eväin ei luonnollisestikaan voi lentää, mutta kuten videolla selitetään, käsittelemällä kuvia oikealla tavalla voidaan kaukoputkien läpi otetuista kuvista tehdä samankaltainen video.

Siis nykyisin harrastajat voivat tehdä saman kuin Nasa 1970-luvun lopussa. Niin kuin vähän sinnepäin ... tulos on joka tapauksessa komea ja Ruotsiin päin kannattaa nostaa hattua!

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Jutturuletti
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Aihealueet

Cereksen outo pyramidi paljastaa kylmiä salaisuuksiaan

Kuva: Dawn Science Team and NASA/JPL-Caltech/GSFC & Science / AAAS
Kuva: Dawn Science Team and NASA/JPL-Caltech/GSFC & Science / AAAS
Kuva: Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC
Jarmo Korteniemi

Science-tiedelehden uusimman numeron kansikuvana komeilee kääpiöplaneetta Cereksen ainoa suuri vuori, Ahuna Mons. Tutkijat ehdottavat sen olevan suolavesimagmaa puskeva tulivuori. Selitykseen jää kuitenkin monia aukkoja.

Ensimmäisten kuvien perusteella Ahuna Mons näytti pyramidilta, mutta on sittemmin osoittautunut paljon mielenkiintoisemmaksi. Melkeinpä mystiseksi.

Vuori on pidemmältä sivultaan 20 kilometriä pitkä. Otsikkokuvassa se komeilee kaksi kertaa todellista korkeampana jylhyysvaikutelman tehostamiseksi. Ahuna Mons on neljän kilometrin korkuinen.

Vuoren synnylle on viimein ehdotettu tieteellistä selitystä. Nimekäs tutkijajoukko ehdottaa Sciencen kansikuva-artikkelissa, että kyse on kryovulkaanisesta piirteestä. Jäisestä tulivuoresta, kryolaavadoomista.

Mutta voi hyvin olla, ettei Ahuna Mons olekaan aivan sellainen kuin tutkimuksessa uskotellaan.

Kryovulkanismi on tuliperäistä toimintaa, jota esiintyy Maata paljon kylmemmillä kappaleilla. Pinnan alta purkautuu sulan kiven sijasta nestemäistä vettä, typpikaasua, metaania tai muita aineita, jotka esiintyvät meilläpäin kaasuina ja nesteinä. Kryopurkauksen lopuksi ne jähmettyvät pinnalle normaalin laavan tapaan, tai häipyvät kaasuina avaruuteen.

Kryovulkaanista toimintaa huomattiin ensimmäisen kerran Neptunuksen Triton-kuun aktiivisista typpigeysireistä. Sen jälkeen prosessi on tunnistettu myös Saturnuksen Enceladus-kuun eteläisisten vesisuihkujen taustalta. Varsinaisia jäätulivuoria taas on löydetty Titanin ja Pluton pinnalta.

Cereksen Ahuna Mons on vuori, jonka huipulla on uurteita, harjanteita ja pehmeitä kukkuloita. Tutkijoiden mukaan tämä kertoo aktiivisuudesta, vuoren kasvusta, halkeilusta ja suolaisen kryomagman ulostulosta.

Mallien mukaan kryovulkanismi on joskus saattanut olla Cereksellä mahdollista, jos olosuhteet ovat olleet oikeat. Mallien täytyy kuitenkin täsmätä todellisuuden kanssa.

Suoria todisteita vulkanismista artikkelissa ei juuri ole. Magmavalumia ei löydy, eikä vuoren materiaali poikkea ympäristöstä, vaikka sen pitäisikin koostua pinnan alta tulleista aineista.

Pienten kappaleiden tuliperäinen toiminta on aina herättänyt epäilyksiä, sillä jatkuva sisäinen aktiivisuus kysyy joko kokoa tai aktiivista nitkutusta. Paljon Cerestä pienempi 4Vesta-asteroidi koki nuoruudessaan lyhyen vulkanismin puuskan, joka kuitenkin hiipui jo yli neljä miljardia vuotta sitten. Kuussa, joka taas on paljon Cerestä suurempi ja vieläpä nitkuu Maan ansiosta, vulkanismi oli mittavaa ja jatkui pitkään, mutta veteli viimeisiään jo miljardi vuotta sitten.

Cereksellä vulkanismi taas olisi tutkijoiden mukaan hyvin tuoretta. Vuoren arvellaan syntyneen dinosaurusten aikaan, virherajat mukaanlukien vain 50-240 miljoonaa vuotta sitten. Kenties paljon myöhemminkin.

Ikäarvio riippuu paljon geo(morfo)logisesta kartoituksesta. Useat kohdat, kuten vaikkapa ruskean yksikön raja ja huipun piirteet, ovat hyvin ylimalkaisia ja jättävät paljon yksityiskohtia huomiotta. Koko  kartoitustyö vaikuttaa hutaistulta.

Kuva: Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC
Ahuna Mons suoraan ylhäältä kuvattuna, oikealla tutkimuksen pohjakartta. Vuoren pohjan pituus on 20 km.

Ahuna Mons olisi lisäksi ainoa piste koko pallolla, jossa tuliperäinen toiminta on itsenäisesti puhkaissut pinnan. Herää kysymys, miksi tulivuoria olisi vain yksi, tässä, ja näin jättimäinen? Mikä tekee paikasta erikoisen? Miksi vuori olisi niin tuore, ja mikä aktiivisuuden sai aikaan ja mikä sitä oikein ylläpitää?

Cereksen kuulut "kirkkaat pisteet" lienevät toisenlaisia esimerkkejä kryovulkanismista, mutta niissä tarvittiin törmäyksiä tuomaan sulatusenergiaa ja murskaamaan kryomagmalle helppoja kulkureittejä.

Todisteet Ahuna Monsin vulkaanisuudesta ovat parhaimmillaankin vain viitteellisiä. Mutta parempaakaan mallia ei ole vielä tarjolla.

Palaamme asiaan jos ja kun asia tarkentuu.

Lähteinä käytetty Arizona State Universityn tiedotetta, Sciencen tiedeartikkelia. Kirjoittaja on koulutukseltaan kuva-analysiin erikoistunut planetologi.

Päivitys 3.8.2016: Jutun ingressiä ja alkukappaleita muokattu kuvaavammiksi.

Otsikkokuva: Science / AAAS & Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC
Muut kuvat: Dawn Science Team & NASA/JPL-Caltech/GSFC

Huono päivä avaruuslennoille: eilen räjähti toinenkin raketti

Jari Mäkinen

Virallisia tietoja odotellaan, mutta nähtävästi myös kiinalainen kantoraketti koki kovia eilen: kaukokartoitussatelliittia kuljettanut raketti syöksyi todennäköisesti alas.

Kiina suoritti eilen Long March-4C (Pitkä Marssi 4C) -kantoraketin laukaisun Taiyuanin laukaisukeskuksesta klo 21.53 Suomen aikaa illalla, mutta raketin kuljettama Gaofen-10 -kaukokartoitussatelliitti ei ilmaantunut kiertoradalle.

Sen sijaan twitterissä julkaistiin kuvia maahan pudonneista kantoraketin osista:

ARTICLE: Long March 4C apparently fails during Gaofen-10 launch - https://t.co/LnPpy4BLfy (waiting for State media). pic.twitter.com/VMz5Gg0ebs

— Chris B - NSF (@NASASpaceflight) 1. syyskuuta 2016

Laukaisun epäonnistumisesta ei toistaiseksi ole saatu ilmoitusta, mutta se näyttää todennäköiseltä. Maapalloa kiertäviä kohteita kartoittavat suurvallat ilmoittavat lähes välittömästi uusista kiertoradalle ilmaantuneista satelliiteista sekä niitä kuljettaneista rakettivaiheista, mutta nyt laukaisun jälkeen ei kiertoradalle ole päätynyt mitään.

Netissä kiertäviin rakettiromukuviin tulee toisaalta suhtautua varauksella, koska niitä on julkaistu aikaisemminkin, eikä niiden ajasta tai paikasta ole selvyyttä. Lisäksi normaalistikin onnistuneissa laukaisuissa Kiinassa osa rakettivaiheista putoaa kiinteälle maalle – jopa lähelle asutuskeskuksia.

Mikäli onnettomuus on tapahtunut, on se ensimmäinen kiinalaisraketin epäonnistuminen sitten vuoden 2013. Samalla se olisi ensmmäinen tämän jo 20 laukaisua tehneen kantorakettiversion onnettomuus.

Odottelemme lisätietoja...

Mitä tiedämme eilisestä rakettiräjähdyksestä? – SpaceX vaikeuksissa

Jari Mäkinen

SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketti räjähti näyttävästi eilen. Mistä oikein oli kyse ja mitä tapahtui? Ja mitä tämä tarkoittaa SpaceX:n suurille suunnitelmille?

Falcon 9:n räjähdys laukaisualustallaan Cape Canaveralissa on jälleen yksi konkreettinen esimerkki siitä, mistä satelliittien ja avaruusalusten lennättämisessä Maata kiertävälle radalle oikein on kyse: suuresta määrästä räjähdysherkkää polttoainetta, joka kaiken toimiessa normaalisti poltetaan rakettimoottoreissa ja muutetaan liike-energiaksi. 

Mutta pienikin vika saattaa saada aikaan sen, että kaikki polttoaine räjähtää taivaan tuuliin – ja tuhoaa raketin lisäksi sen hyötykuorman ja laukaisualustan.

Eilisessä räjähdyksessä vältyttiin ihmisuhreilta, joskin kyse ei ollut onnesta, vaan siitä, että turvaohjeita noudatettiin. Raketin tankkaamisen aikaan kukaan ei ole sen lähellä juuri siksi, että onnettomuuden vaara on olemassa. Pitkään aikaan tosin tankkausvaihe ei ole saanut aikaan ongelmia, vaan viimeaikaiset näyttävät rakettien räjähtämiset ovat tapahtuneet laukaisun tapahduttua.

Mitä tapahtui?

SpaceX -yhtiön tapana on koekäyttää Falcon 9:n ensimmäisen vaiheen rakettimoottoreita ennen varsinaista laukaisua, koska näin moottorien toiminta voidaan varmistaa. Kyseessä on siis ikään kuin laukaisu, mutta raketti ei nouse lentoon, vaan sen moottorit sammutetaan lähes välittömästi.

Tähän mennessä nämä koekäytöt ovat sujuneet hyvin, ellei oteta huomioon sitä, että muutamia kertoja moottorit eivät ole toimineet aivan toivotulla tavalla. Tästä ei ole aiheutunut muuta kuin vaivaa, koska moottoreita on täytynyt tarkistaa, korjata ja koekäyttää uudelleen. 

Tätä valmisteltiin myös eilen. Sitä ennen myös raketin toinen vaihe tankattiin, ja tuossa tankkauksessa jokin meni pieleen. Videossa ja kuvissa näkyy selvästi, että räjähdys sai alkunsa toisen vaiheen puolivälistä paikasta, missä polttoainejohdot menevät laukaisualustan tornista rakettiin. Liekit levisivät nopeasti koko toiseen vaiheeseen, joka räjähti, ja sai aikaan koko kantoraketin räjähdyksen.

SpaceX ei ole toistaiseksi spekuloinut onnettomuuden syytä, vaan on todennut ainoastaan ongelman olleen toisen vaiheen happisäiliössä. Happi sinällään ei pala, mutta sen avulla pienikin kipinä saattaa olla kohtalokas, kun puhtaassa hapessa tulipalo riehaantuu välittömästi.

Räjähdys tapahtui klo 9.07 paikallista aikaa ja sen paineaalto tuntui laajalti Cape Canaveralin alueella. Kantoraketin jäänteet savusivat pitkään laukaisualustalla, ja mahdollisesti myrkyllisen kaasujen vuoksi (satelliitin polttoaineena on myrkyllinen hydratsiini) osa alueesta evakuoitiin ja osaa alueen työntekijöitä kehotettiin pysymään sisätiloissa.

Kantoraketti tuhoutui kokonaan, ja myös jo sen nokassa lähtövalmiina ollut israelilaisvalmisteinen Amos-6 -satelliitti menetettiin. Satelliittia on kutsuttu "Facebookin satelliitiksi", koska Facebook oli varannut suuren osan satelliitin kapasiteetista käyttöönsä osana hankettaan tuoda edullinen nettiyhteys kehitysmaihin. Israelilaisen Spacecom -yhtiön omistaman satelliitin kohteena olisi ollut Saharan eteläpuolinen Afrikka, ja Facebookin lisäksi satelliitin toinen käyttäjä olisi ollut eurooppalaisen Eutelsat -satelliittitietoliikenneyhtiön uusi Afrikan toimintoihin erikoistunut tytäryhtiö.

SpaceX vaikeuksissa

SpaceX on paistatellut taas viime aikoina parrasvaloissa, kun sen on onnistunut saamaan jo kuusi kertaa Falcon 9 -rakettinsa ensimmäiset vaiheet takaisin Maahan; yhtiö haluaa näin leikata laukaisukustannuksia ja ilmoitti juuri laukaisevansa todennäköisesti marraskuussa ensimmäisen uusiokäytetyn ensimmäisen vaiheen.

Nyt tämä laukaisu todennäköisesti lykkääntyy, kuten kaikki muutkin Falcon 9:n lennot. 

Jo tätä ennen yhtiö on ollut pahasti jäljessä laukaisusuunnitelmissaan, ja listalla oli loppuvuodelle jopa yhdeksän laukaisua. Lisäksi aikomuksena oli tehdä Falcon 9:n uudelle raskaalla versiolla ensimmäinen lento, mutta se oli jo ennen onnettomuutta virallisesti siirretty ensi vuoden alkuun.

Eräs syy pahasti myöhässä oleviin laukaisuihin on viime vuoden kesällä tapahtunut Falcon 9:n näyttävä räjähtäminen (kuva yllä). Tuolloin kyydissä ollut Dragon-rahtialus menetettiin ja kantorakettien lennot keskeytettiin lähes puoleksi vuodeksi, kun onnettomuuden syytä selvitettiin ja korjattiin.

Tuolloin todennäköisesti syyksi paljastui 3D-tulostettu, oletettavasti liian heikko tukivarsi, joka piti paikallaan painetta polttoainetankkiin tuottavaa heliumsäiliötä. Tuolloin tosin jo arveltiin, että ainakin osasyynä olisi voinut olla jokin muu, joten on todennäköistä, että tämän onnettomuuden syytä selvitettäessä esiin otetaan myös viimevuotinen onnettomuus. 

Kummassakin tapauksessa kyseessä on raketin toinen vaihe. Se on periaatteessa hyvin yksinkertainen ja käyttää perinteistä tekniikkaa, mutta kenties sen rakenteita on kevennetty ja yksinkertaistettu liikaa. Yhtenä mahdollisuutena edelliseen ja tähän onnettomuuteen voisi ajatella myös raketin uudenlaista komposiittirakenteisia tankkeja. Etenkin happitankki on hyvin kylmä, noin −210 °C, ja tankkia tankattaessa ja tyhjennettäessä sen rakenne saattaa haurastua. Mutta tämäkin on vielä vain hypoteesi muiden joukossa.

Aalto-1:n laukaisu lykkääntyy taas

Onnettomuuden yksi ikävä seuraus on se, että jo viimevuotisen onnettomuuden vuoksi pahasti viivästynyt ensimmäisen suomalaisen satelliitin laukaisu viivästyy jälleen. Aalto-1 on tarkoitus laukaista Falcon 9:llä Kaliforniasta, Vandenbergin lentotukikohdasta, joten Floridan laukaisualustalle tulleet vauriot eivät vaikuta laukaisuun – mutta Falcon 9:n onnettomuustutkinta vaikuttaa. 

Aalto-1:tä kuljettava laukaisu oli tuoreimmassa lentosuunnitelmassa vuorossa loka-marraskuussa, mutta tämä ei tule nyt toteutumaan. Onko kyse kuukausista vai pitemmästä viivytyksestä, riippuu onnettomuuden syystä ja sen korjaamisesta. 

Näin ollen voi hyvinkin olla niin, että Aalto-2 pääsee avaruuteen ennen kuin Aalto-1. Ykkönen on ollut valmis jo pitkään ja se asennettiin jo niin sanottuun laukaisusovittimeen keväällä.

(Juttua on korjattu lauantaina aamulla: alkuperäisessä jutussa sanottiin, että Spacecomm olisi tehnyt Amos-6 -satelliitin Eutelsatille, mutta satelliitti oli israelilaisomistuksessa, ja Eutelsat olisi ollut Facebookin kanssa vain satelliitin kapasiteetin toinen vuokraaja.)

Video: SpaceX:n raketti räjähtää laukaisualustalla

Video: SpaceX:n raketti räjähtää laukaisualustalla

SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketti räjähti tänään laukaisualustallaan Cape Canaveralissa, Floridassa. 

Jari Mäkinen
02.09.2016

Rakettia oltiin valmistelemassa ennen laukaisua tehtävään moottorien koekäyttöön, jolloin polttoainetankkauksen yhteydessä raketin toinen vaihe räjähti ja tuhosi samalla koko kantoraketin sekä sen kyydissä olleen Amos 6 -tietoliikennesatelliitin.

Yllä oleva video näyttää selvästi, että syypää on tosiaankin raketin toinen vaihe. Yhtiön mukaan sen happisäiliö jostain syystä räjähti. 

Tarkempia tietoja ei ole toistaiseksi saatavilla, mutta kannattaa huomata, että myös raketin edellisessä onnettomuudessa viime vuonna syy oli toinen vaihe. 

Toinen kiinnostava piirre tässä tapauksessa on se, että etenkin vakuutusyhtiöiden kannalta tilanne on kiinnostava, koska satelliitit vakuutetaan yleensä laukaisun epäonnistumista varten. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ollut laukaisu, vaan sitä ennen tehtävään koekäyttöön valmistautuminen. Insinöörien lisäksi siis myös juristit varautuvat suurehkoon työsarkaan.

Palaamme toisessa artikkelissa (hieman myöhemmin) tarkemmin räjähdyksen syihin ja seurauksiin.

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Jutturuletti
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Aihealueet

Juuri nyt: seuraa suorana auringonpimennystä

Juuri nyt: seuraa suorana auringonpimennystä

Eteläisellä pallonpuolella Afrikassa ja Intian valtameren tienoilla oli tänään 1. syyskuuta auringonpimennys. Noin 99,5 km leveä pimennysvyöhyke kulki Atlantilta Afrikan yli Australian lounaispuolelle

Jari Mäkinen
01.09.2016

PÄIVITYS: Pimennyt on ohi ja suora lähetys on päättynyt. Seuraavaa juttua on muokattu.

Pimennys ei ollut täydellinen, mutta melkein: Kuu peittää parhaimmillaan Auringon kiekosta 95%. Komeaa koronaa ei siis nähty, mutta tämä ns. rengsmainen pimennyskin on mieleenpainuva elämys: maisema tummenee huomattavasti, tunne on omituinen ja myös niin sanotut Baileyn helmet (Kuun takaa näkyvät roihupurkaukset) saattavat pulahtaa näkyviin. Pimennys oli syvimmillään klo 13:09:32 Suomen aikaa.

Yllä olevalla, Ranskalle kuuluvalla La Reunion -saarella kuvatulla videolla näkyy pimennys nopeutettuna.

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Jutturuletti
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Aihealueet

Ostaisitko tältä yhtiöltä käytetyn raketin?

Jari Mäkinen

Eurooppalainen satelliittioperaattori SES on ensimmäinen yhtiö, joka on tilannut lennon SpaceX -yhtiön jo kertaalleen lentäneellä Falcon 9-kantoraketilla:  SES-10 -tietoliikennesatelliitti laukaistaan avaruuteen myöhemmin tänä vuonna raketilla, jonka ensimmäinen vaihe on kierrätyskamaa.

SpaceX -yhtiö on onnistunut jo kuusi kertaa tuomaan Falcon 9 -kantorakettinsa ensimmäisen vaiheen enemmän tai vähemmän ehjänä takaisin Maan pinnalle. Kaksi näistä on palannut takaisin lähelle laukaisupaikkaa kiinteälle maalle Cape Canaveralissa, Floridassa, ja neljä on käyttänyt merellä odottamassa ollutta lauttaa.

Ensimmäinen uudelleenkäytettävä raketti käyttää viime huhtikuussa Dragon-rahtialuksen kohti avaruusasemaa laukaisseen kantoraketin ensimmäistä vaihetta. Tuo oli ensimmäinen laukaisu, jolloin laskeutuminen merellä olleelle lautalle onnistui – siitä ei tosiaankaan ole kuin muutama kuukausi, ja nyt laskeutumiset tuntuvat sujuvan jo rutiinilla.

Luxemburgissa päämajaansa pitävä SES on puolestaan SpaceX -yhtiön vakioasiakas, sillä se on laukaissut jo kaksi satelliittiaan yhtiön Falcon 9:llä ja sillä on tilaus neljälle laukaisulle lisää. 

Laukaisun ei paljastettu, mutta SES kertoo, ettei se saanut "mitään erityistä alennusta laukaisusta". Laukaisun listahinta on 55 miljoonaa euroa, mutta on todennäköistä, ettei SES maksa ihan tuota – onhan kyseessä jälleen koelento ja siten siinä on normaalia suurempi riski.

Tosin satelliitteja vakuuttavien yhtiöiden mielestä kyse on jo varsin toimivasta tekniikasta, sillä ne eivät veloita normaalia enempää vakuutusmaksuja tästä laukaisusta. SpaceX ei ole laukaissut rakettivaiheitaan aikaisemmin uudelleen, mutta laukaisuita on keskeytetty ennen lentoonlähtöä moottorien käynnistämisen jälkeen, jolloin kyseessä on periaatteessa moottorien ja tekniikan kannalta lähes kuin uusi lento. Falcon 9 on myös suunniteltu alusta alkaen uudelleenkäytettäväksi ja se on testattu siten. Tämä ensimmäinen uusiokäyttövaihe on myös huollettu ja tarkastettu erityisen huolellisesti.

Mikäli SpaceX onnistuu saamaan ensimmäisten vaiheiden kierrättämisen toimimaan, lupaa se noin 30 %:n leikkausta laukaisuiden hintoihin. Ensimmäiset vaiheet ovat rakettien suurimpia ja hinnakkaimpia osia.

Otsikkokuvassa on THAICOM 8 -satelliitin laukaisseen raketin ensimmäinen vaihe saapumassa Cape Canaveralin satamaan kesäkuun alussa. 

Omituinen signaali eksoplaneetan suunnalta havaittu

Jari Mäkinen

Netissä kiertää parhaillaan uutisia Herkuleen tähtikuvion suunnalta havaitusta signaalista, joka voisi olla peräisin joltain toiselta sivilisaatiolta. Uutinen ei ole uutinen, mutta silti asia on erittäin kiinnostava.

Kaikki aiemmat tätä ennen tulleet mahdolliset toiselta sivilisaatiolta tulleet radiosignaalit on todettu joiksikin muiksi kuin sellaisiksi: häiriöiksi, uudenlaisiksi tähtitieteellisiksi kohteiksi tai olevan peräisin meiltä itseltämme. Mutta luonnollisesti on aina mahdollista, että ET soittaisi – ja siksi signaalia avaruudesta etsitäänkin koko ajan.

Nyt netissä leviää tieto Herkuleen tähtikuviossa olevan tähden HD 164595 suunnalta tulleesta signaalista. Matkaa tähteen on 94 valovuotta, ja se on hyvin Auringon kaltainen: pari miljardia vuotta vanhempi, mutta kooltaan ja olemukseltaan kovasti oman Aurinkomme kaltainen. Kumpikin on G-spektriluokkaan kuuluva tähti.

HD 164595:lla on on yksi planeetta, jonka massa on noin 26 kertaa Maan massa, siis Neptunuksen kokoinen, ja se kiertää tähtensä kerran 40 vuorokaudessa.

Nyt kyseessä oleva "uutinen" on peräisin viime vuoden toukokuulta, jolloin Venäjällä sijaitsevalla RATAN-600 -radioteleskoopilla havaittiin tähdestä tullut hyvin lyhyt radiosignaali 2,7 cm:n aallonpituudella. Heikko signaali kesti vain kaksi sekuntia, ja koska vain yksi radioteleskooppi havaitsi sen, eikä tähdestä ole havaittu 39 muulla havaintokerralla mitään, ei havaintoa pidetty kiinnostavana.

Ongelmallista on myös se, että vaikka RATAN-600 on suuri radioteleskooppi (suurin, kun juuri valmistuvaa kiinalaisteleskooppia ei lueta vielä mukaan), se ei kykene kuitenkaan määrittämään havaintosuuntaansa kovin tarkasti. Lisäksi sen havaitsema alue taivaalla ei ole pistemäinen, tai edes ympyrä, vaan pohjois-etelä -suunnassa oleva soikio, jonka koko on 20 kaarisekuntia x kaksi kaariminuuttia.

Aika laaja alue siis.

Toiseksi laite havaitsee radiosäteilyä hyvin laajalla aallonpituusalueella, lähes miljardi kertaa laajemmalla kuin yleensä maanulkoisia signaaleita etsitään. Se tekee havainnoista varsin epätarkkoja.

Lisäksi vielä signaali oli taajuudella, jota sotilaat käyttävät. Kenties kyseessä olikin jokin sotilassatelliitin signaali, mistä SETI-tutkijat eivät vain ole tietoisia.

RATAN-600 sijaitsee Kaukasusvuorilla.

Nyt kiertävät huhut lähtivät liikkeelle viime perjantaina julkaistusta blogikirjoituksesta kyseenalaisella Centauri Dreams -sivustolla ja ovat sen jälkeen levinneet viraalisti. Blogissa hehkutettiin, että signaali olisi peräisin vieraalta sivilisaatiolta ja että tähteä seurattaisiin nyt aktiivisesti.

SETI-instituutin Seth Shostak selittää hienosti havainnon taustaa omassa kirjoituksessaan. Hänen mukaansa signaali on mainittu venäläistutkijoiden ja heidän mukanaan havaintoa tekemässä olleen italialaisen Claudio Macconen esitelmässä yhtenä esimerkkinä mahdollisesta signaalista.

Valitettavasti Moccone ja venäläiset eivät pyytäneet aikanaan muita SETI-hankkeeseen osallistuneita tekemään riippumattomia havaintoja HD 164595:sta, joten siitä on olemassa nyt vain tuo yksi parisekuntinen havainto. Kenties aikanaan sitä ei pidetty tarpeeksi kiinnostavana, mutta nyt se on jäänyt kaivelemaan havaitsijoidensa mieltä.

Signaali voi siis olla peräisin vieraalta sivilisaatiolta, mutta todennäköisemmin ei. Nyt kuitenkin HD 164595 on useammankin radioteleskoopin seurannassa.

Ennakkovaroitus: Revontulia saattaa olla taas tulossa...

Aurinko tänään
Aurinko tänään
Jari Mäkinen

Kuten tänään otetut kuvat Auringosta näyttävät, on se varsin valju: vain muutama rauhallinen pilkkuryhmä pinnalla, eikä suuria purkauksia ole näkyvissä tai odotettavissa. Silti luvassa on keskiviikoksi revontulia – mahdollisesti.

Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste kertoo, että vaikka Aurinko sinällään on varsin hiljainen, on sitä ympäröivän kuuman kaasun kehässä, koronassa, parhaillaan aukko, joka on kiertynyt Auringon länsipuolelle ja siitä vapaasti avaruuteen puhaltavan nopean aurinkotuulen odotetaan saavuttavan Maan kahden päivän kuluessa.

Geomagneettinen häiriöisyys saattaa silloin siten saavuttaa pienen avaruusmyrskyn lukemat (Kp 5). Keskiviikon tienoilla kannattaa siis varautua tähyilemään taivaalle, etteivät revontulet pääse yllättämään samaan tapaan kuin viime viikolla.

Tosin yleensä, kun revontulia alkaa oikein odottaa, niin niitä ei tulekaan – avaruussään ennustaminen on kaukana vielä normaalin sään ennustamisesta.

Kenties pientä vipinää on tulossa muutenkin lähiaikoina, sillä pilkkuryhmistä suurin, AR2582, on parhaillaan kasvamassa. Se on ollut toistaiseksi varsin hiljaa, mutta on mahdollista, että se alkaisi hieman röyhtäilemään kaasua avaruuteen. Avaruussäätä Yhdysvalloissa ennustavan NOAA:n tutkijoiden mukaan mahdollisuus M-luokan purkauksiin (keskivoimakkaisiin purkauksiin) on nyt parin päivän aikana 5 %.

Otsikkokuvassa on vasemmalla Aurinko näkyvän (kellertävän) valon alueella kuvattuna ja oikealla ultraviolettivalon alueella otettu kuva, missä sen korona-aukot näkyvät hyvin.

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 68
  • Seuraava sivu ››
Tilaa aihepiirin Avaruus RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved