Eteläisen taivaan pienessä ja himmeässä Harpin tähdistössä on voimakas röntgensäteilyn lähde Circinus X-1. Se on kaksoisjärjestelmä, jossa neutronitähti ja jättiläistähti kiertävät toisiaan. 

Vain noin kymmenen kilometrin läpimittainen, mutta silti suunnilleen auringonmassainen neutronitähti on syntynyt suuren tähden räjähtäessä elämänsä lopulla supernovana. 2 500 vuotta sitten tapahtuneen räjähdyksen seurauksena avaruuteen on levinnyt kaasua ja pölyä, joka edelleen ympäröi kaksoistähteä.  

Tai 2 500 vuotta sitten Maasta katsottuna: todellisuudessa siitä on kulunut paljon pidempi aika. Kohteen etäisyyttä on ollut vaikea määrittää, joten tutkijat eivät ole tienneet, kuinka kauan sitten supernovaräjähdys oikeasti tapahtui.

Vajaa kaksi vuotta sitten (plus etäisyyden mukainen aika…) neutronitähdessä tapahtui voimakas purkaus, joka tarjosi tähtitieteilijöille mittatikun tarkan etäisyyden määrittämiseksi. 

Röntgenalueella toimivalla Chandra-avaruusteleskoopilla on havaittu neutronitähden ympärillä samankeskisiä renkaita, jotka ovat syntyneet säteilyn heijastuessa tähtienvälisestä pölystä.

"Samaan tapaan kuin lepakot käyttävät kaikuluotausta ympäristönsä hahmottamiseksi me voimme määrittää Circinus X-1:n röntgensäteilyn avulla sen täsmällisen sijainnin", sanoo tutkimusta johtanut Sebastian Heinz. 

Neutronitähdessä tapahtuneen purkauksen seurauksena röntgensäteily leviää joka suuntaan, mutta kun se heijastuu eri etäisyyksillä olevista pölypilvistä, se saapuu Maahan eri suunnista hieman eri aikaan. Viive on yhdestä kolmeen kuukauteen.

Chandran havaintoihin yhdistettiin Australiassa sijaitsevalla Mopran radioteleskoopilla tehdyt mittaukset pölypilvien sijainneista, jolloin näiden "röntgenkaikujen" perusteella voitiin laskea neutronitähden etäisyydeksi 30 700 valovuotta.

Kun Circinus X-1:n etäisyys tunnetaan nyt paljon aiempaa tarkemmin, se näyttää säteilevän sekä röntgenalueella että muillakin aallonpituuksilla paljon oletettua voimakkaammin. Neutronitähdestä tulevan energisten hiukkasten suihkun nopeus on myös todettu huimaksi: yli 99,9 prosenttia valon nopeudesta.

Näin suuria nopeuksia esiintyy yleensä vain mustia aukkoja ympäröivien kertymäkiekkojen yhteydessä. "Circinus X-1 käyttäytyy joissakin suhteissa kuin neutronitähti ja joissakin kuin musta aukko", ihmettelee tutkimusryhmään kuuluva Catherine Braiding. "On hyvin harvinaista löytää kohde, jolla on kummankin ominaisuuksia".

Chandran havaintojen perusteella on neutronitähden itsensä ohella mahdollista tutkia Linnunradan rakennetta. Röntgenkaikujen avulla saadaan laadittua kolmiulotteinen kartta Circinus X-1:n ja Maan välillä olevien pölypilvien sijainnista.

Kaikuluotauksesta kerrottiin Chandra-avaruusteleskoopin sivuilla ja tutkimus on julkaistu Astrophysical Journal -tiedelehdessä.

Kuva: NASA/CXC/University of Wisconsin-Madison/S. Heinz et al/DSS

Kääpiöplaneetta Plutoa lähestyvä NASAn New Horizons -luotain ottaa koko ajan tarkempia ja parempia kuvia Plutosta ja sen kuista. Luotain lentää Pluton ohi (ja sen kuiden ratojen läpi) vajaan kolmen viikon kuluttua, heinäkuun 15. päivänä, ja silloin saadaan katseltavaksi parhaimpia kuvia.

Mutta jo nyt kuvat ovat varsin omalaatuisia, kuten tänään otetut kuvat. Ne ovat niin tuoreita, ettei niistä ole vielä ennätetty tehdä virallisia tiedotteita. Kuvista kertoi tähtitieteilijä Phil Plait twitterissä.

Näissä kuvissa, joita on käsitelty ja suurennettu, jotta yksityiskohdat ovat paremmin näkyvissä, on selvästi havattavissa kirkas alue Pluton pohjoisella napa-alueella. Siitä on ollut merkkejä jo aikaisemminkin, mutta koskaan se ei ole näkynyt näin selvästi.

Se on jopa yllättävän kirkas. Jopa niin, että sitä voisi pitää kuvausvirheenä. Otsikkokuvassa onkin siksi kaksi tänään 30 sekunnin välein otettua kuvaa Plutosta, jotka kertovat selvästi sen, että kirkas piste ei ole esimerkiksi kameraan osunut kosminen säde, vaan todellinen ilmiö pinnalla.

Täplästä näkyy myös muotoa, ja vaikka se saattaa johtua vielä kuvankäsittelystä ja suurentamisesta, on selvää, että Pluton pinnalla on olennaisesti muuta pintaa kirkkaampi alue sen pohjoisella navalla. Kirkkaus on karkeasti arvioiden kaksinkertainen verrattuna pintaan.

Koska Pluton lämpötila on hyvin lähellä typen jäätymispistettä, voi olla hyvinkin niin, että kääpiöplaneetan kaasukehä olisi jo tiivistymässä sen navoille. Tätä on pelätty ja toivottu lennon alusta alkaen, ja yksi syy lähettää aikanaan New Horizons nopeasti matkaan, oli päästä perille ennen kuin näin tapahtuu.

Mutta olisiko prosessi juuri nyt meneillään, ja siksi ohilennon aika olisi itse asiassa kaikkein kiinnostavin: näkisimme Pluton juuri sen syksyn aikaan, jolloin kaasukehä olisi vähitellen romahtamassa sen pinnalle?

Vai olisiko kirkas alue kraatteri? Tai samanlainen mahdollisesti pinnan alta pilkottava, todennäköisesti paljasta jäätä sisältävä alue kuin kenties on Cereksen omituiset kirkkaat pisteet?

Se selviää viimeistään kolmen viikon päästä – ellei jo aikaisemmin näissä kuvissa, jotka ovat koko ajan vain jännittävämpiä!

Kuva: NASA/JHUAPL/SwRI

OneWeb, maailman suurin satelliittimuodostelma, jonka tarkoitus on luoda internet-yhteys joka puolelle maapalloa, otti tänään jälleen askeleen eteenpäin. Satelliittisysteemiä rakentava yhtiö tilasi kantorakettilaukaisuita sekä Virgin Galactic -yhtiöltä kuin Arianespaceltakin. 

Tilaus on suurin koskaan tehty satelliittien laukaisusopimus: OneWeb tilasi 39 laukaisua Virginiltä ja 21 laukaisua Arianespacelta. Lisäksi se asetti alustavia varauksia yhteensä 108 laukaisulle, joista päätetään myöhemmin.

Etenkin Virginille tilaus on merkittävä, koska paitsi että se on suuri, on se ensimmäinen yhtiön kehittämälle LauncherOne -raketille (otsikkokuvassa). Kyseessä on avaruusturistialus SpaceShip2:n avaruushypyllylle lähettävän WhiteKnight2 -lentokoneen alta matkaan lähtevä kantoraketti, joka laukaistaan noin 15 kilometrin korkeudesta ja joka kykenee kuljettamaan 120-225 kg:n massaisen hyötykuorman Maata kiertämään. Yhden laukaisun hinta on vain noin 10 miljoonaa dollaria. Raketin ensimmäinen lento on tarkoitus tehdä ensi vuonna.

LauncerOne soveltuu siis erinomaisesti noin 150 kg:n OneWeb-satelliittien lähettämiseen. Todennäköisesti yksi raketti tulee laukaisemaan vain yhden satelliitin kerrallaan, koska OneWebin satelliitit tulevat kiertämään Maata 1200 kilometrin korkeudessa; ne tosin viedään avaruuteen ensin 500 kilometrin korkeuteen, mistä ne nousevat itse lopulliselle radalleen. 

Kirjoitimme satelliiteista ja OneWebistä tarkemmin viime viikolla.

Virgin Galactic on kehittänyt satelliittien laukaisuun soveltuvaan rakettisysteemiä jo jonkin aikaa ja sillä on projektin kimpussa noin 120 insinööriä Long Beachissa, Kaliforniassa. Siellä sijaitsee tehdas, missä raketteja tullaan valmistamaan.

OneWeb ei kuitenkaan laittanut kaikkia munia samaan koriin, vaan tilasi varmuuden varalta laukaisuita myös Arianespacelta, joka voi laukaista Sojuz-raketeilla useita satelliitteja kerralla. Laukaisut alkavat jo vuonna 2017 ja kaikkien 21 laukaisun on tarkoitus olla tehty vuoteen 2019 mennessä. Sitä varten laukaisuita tullaan tekemään Kouroun lisäksi Baikonurista ja mahdollisesti myös Plesetskistä.

Lisäksi OneWeb on varannut Arianespacelta viisi Sojuz-lentoa ja kolme uuden Ariane 6:n laukaisua, jotka tapahtuisivat 2020-luvun alussa. Kyseessä on samalla ensimmäinen Ariane 6:lle tehty laukaisutilaus.

Tänään OneWeb myös julkisti saaneensa uuden 500 miljoonan dollarin rahoituspaketin, eli hanke on taloudellisesti aiempaa varmemmalla pohjalla. Hankkeessa ovat nyt mukana satelliitit rakentava Airbus Group sekä Bharti Enterprises, Grupo Salinas, Hughes Network Systems, EchoStar, Intelsat, Qualcomm Incorporated, Coca-Cola Company ja Virgin Group.

Galaksien törmäykset ja sulautumiset yhteen ovat olleet maailmankaikkeudessa arkipäivää. Suuret tähtijärjestelmät ovat kasvaneet haalimalla itseensä pienempiä naapureitaan. 

Niin on tehnyt myös Linnunrata, jonka kiekossa on jäänteitä entisistä seuralaisgalakseista. Tällaisia jäänteitä – toisesta galaksista peräisin olevia tähtiä ja kaasua – on kuitenkin vaikea nähdä ja tietysti sitä vaikeampi, mitä kaukaisemmista galakseista on kyse. 

Euroopan eteläisen observatorion ESOn VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) on tehty havaintoja elliptisestä galaksista Messier 87. Se sijaitsee noin 50 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Siihen kuuluu noin tuhat miljardia tähteä ja se hallitsee gravitaatiollaan Virgon galaksijoukkoa. 

Jättimäinen galaksi on nielaissut keskikokoisen kaverinsa alle miljardi vuotta sitten eli kosmisessa aikaskaalassa vastikään. Tähän tulokseen tultiin tarkastelemalla tähtien sijasta niiden jäännöksiä, planetaarisia sumuja, jollainen myös Auringosta jää jäljelle, kun aika jättää.

Max-Planck-instituutissa Saksassa tutkittiin Alessia Longobardin johdolla noin 300 planetaarisen sumun liikkeitä M87-galaksissa. Laajenevat kaasukuoret säteilevät voimakkaasti vihertävää valoa, joka on helppo erottaa tähtien säteilystä: vihreitä tähtiä ei ole. Planetaaristen sumujen säteilemän valon spektristä on pääteltävissä myös niiden liike.

Kuolleiden tähtien jäännökset ovat hajaantumassa avaruuteen. "Todistamme tapahtumaa, jossa keskikokoinen spiraaligalaksi kulki Messier 87 -galaksin keskuksen läpi ja sai aikaan valtaisia vuorovesivoimia, jotka sinkosivat sen tähdet sata kertaa galaksin alkuperäistä kokoa laajemmalle alueelle", sanoo tutkimukseen osallistunut Ortwin Gerhard.

Pienemmän galaksin kannalta tuhoisa törmäys näkyy myös M87:n ulko-osissa. Ellipsigalaksia ympäröivä halo on paikoin tuplasti kirkkaampi kuin se olisi ilman kolarointia. Ahmattiin on kertynyt myös nuoria, sinisiä tähtiä, jotka kertovat kadonneessa galaksissa syntyneen edelleen runsaasti uusia tähtiä. Elliptisissä galakseissa tähtiä syntyy enää hyvin vähän. 

"On jännittävää pystyä tunnistamaan tähtiä, jotka ovat sirottuneet satojentuhansien valovuosien laajuiselle alueelle galaksin halossa, mutta silti kyetä päättelemään niiden nopeuksista, että ne kuuluvat samaan rakenteeseen. Vihreät planetaariset sumut ovat neuloja kullanväristen tähtien heinäsuovassa. Ne kertovat meille, mitä tähdille tapahtui", päättää Magda Arnaboldi.

Tutkimuksesta kerrottiin ESOn uutissivuilla ja se on julkaistu Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Kuva: Chris Mihos (Case Western Reserve University)/ESO

Jo parin päivän ajan koholla ollut, Auringossa aktiivisesta pilkkuryhmästä AR2371 roihahtaneisiin purkauksiin liittyvä geomagneettinen aktiivisuus on jälleen heittänyt mittarien viisarit lähes tappiin saakka.

Euroopan avaruusjärjestössä Avaruussääosaston johtajana toimiva suomalainen Juha-Pekka Luntama on kertonut tuoreimpia tietoja käynnissä olevasta aurinkomyrkystä:

"22. kesäkuuta Auringosta lähtenyt ns. koronan massapurkaus saapui Maan luokse tänään noin klo 13 UT (16:00 Suomen aikaa), kun aurinkotuulen voimakkuutta mittaavan NASAn ACE-satelliitin aurinkotuulen nopeusmittari hyppäsi lukemaan 750 km/s."

"Purkauksen saapuminen synnytti vain pientä geomagneettista aktiivisuutta korkeilla leveyspiireillä, koska planeettainvälisen magneettikentän ns. z-komponetti (Bz) heiluin noin 0 nT:n arvossa tuohon aikaan."

Tämä tarkoittaa sitä, että Maan magneettikenttä sysäsi tehokkaasti sivuun siihen osuneet aurinkotuulen varatut hiukkaset, ja näin myrsky ei ota oikein noustakseen.

"Mikäli Bz kääntyy etelän suuntaan (maapallon magneettikentän suuntaa vastaan) tulevien tuntien aikana, saattaa geomagneettinen aktiivisuus nousta myrskylukemiin yön kuluessa."

Tällä hetkellä keskiviikkoiltana Auringosta tulevien protonien vuo on vielä alle myrskyrajan, mutta sen kehittymistä lähes reaaliajassa voi seurata mm. ESAn kokeiluvaiheessa vielä olevilla avaruussääsivuilla. Sivuilla voi katsoa myös selvästi kuinka paljon myrsky saa aikaan lisäsäteilyannosta lentomatkustajille eri puolella planeettaamme.

Viimeisen vuorokauden aikana Auringossa on havainnut vain muutamia heikkoja C-luokan purkauksia, eikä Auringon koronan läpi ole päässyt yhtään purkausta. Edelleen aktiivinen pilkkuryhmä AR2371 saattaa kuitenkin saada aikaa purkauksia, jotka vaikuttavat maapalloon. Tuoreita kuvia Auringosta on mm. Proba2 -satelliitin sivuilla.

Tilanne on siis kaikkea muuta kuin ohi – tosin hyvin suurten aurinkopurkausten todennäköisyys on erittäin pieni.

Katso tuorein tilanne: ESA:n avaruussääsivut (kokeiluversio) tai Sodankylän geofysikan observatorio.

Voisiko Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistaa korkeammalla tasolla? Aalto-yliopiston rakentama juhlavuotissatelliitti tempaa kaikki suomalaiset mukaansa ainutlaatuiselle avaruusmatkalle, jolla pääsee ratsastamaan virtuaalisesti satelliitin mukana avaruudessa, katsomaan sieltä alas maapalloon – ja Suomeen – sekä tutustumaan muun muassa revontuliin.

Tiedossa on upea seikkailu, joka ei muistele menneitä, vaan vie Suomen sata vuotta tulevaisuuteen!

Aalto-yliopiston piensatelliitti on valittu mukaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Tähän Suomi 100 -nimellä kulkevaan satelliittiin tulee kameroita ja radiovastaanotin, jotka kuvantavat maapalloa, avaruutta ja revontulia sekä erityisesti Suomea sekä tuovat ne virtuaalisesti Maan päälle. 

"Satelliitti tarjoaa jokaiselle ainutkertaisen avaruuskokemuksen", lupaa Aalto-yliopiston professori Esa Kallio.

Kuten toivottavasti vielä tänä vuonna avaruuteen laukaistava Aalto-1, Suomen ensimmäinen satelliitti, suunnitellaan ja rakennetaan myös Suomi 100 -satelliitti opiskelijavoimin. Sen toteuttamisessa hyödynnetäänkin Aalto-yliopiston keräämää kokemusta piensatelliittien tekemisestä.

"Meillä on kokemusta hyvästä yhteistyöstä muiden yliopistojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa", jatkaa Kallio. 

"Toivomme sen jatkuvan Suomi 100 -satelliitin suunnittelussa ja rakentamisessa. Hanke tarjoaa laajasti kiinnostavaa tietoa ja tekee tiedettä tunnetuksi kaikille suomalaisille ja toivottavasti innostaa osaltaan nuoria tekniikan ja tieteen opiskeluun."

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovatkin tervetulleita mukaan yhteisen avaruusmatkan ideointiin ja rakentamiseen!

Pari kiloa, paljon osaamista

Suomi 100 -satelliitti laukaistaan avaruuteen napa-alueiden kautta kulkevalle polaariradalle. Satelliitti on pieni, vain noin muutaman kilon painoinen nanosatelliitti, jonka tekninen toteutus perustuu CubeSat-standardiin.

"Avaruuden polaariradalla satelliitti pystyy havaitsemaan erinomaisesti pohjoisia alueita ja on hyvin näkyvissä Suomesta", Kallio toteaa.

Satelliitin mahdollistaman avaruuskokemuksen lisäksi hankkeessa on kyse yhteisestä matkasta Suomen ja sen teknologian historiaan. Satelliitti pohjautuu Suomen korkeatasoiseen tieteellis-tekniseen osaamiseen ja koulutukseen, jotka ovat luoneet maahamme hyvinvointia ja muuttaneet elämäämme pian sadan itsenäisen vuoden aikana.

Samalla Suomi 100 -satelliitti katsoo vahvasti tulevaisuuteen: 

"Millainen on Suomen 200. juhlavuosi ja mahdollinen Suomi 200 -satelliitti? Mitä uusi, vielä tuntemattomia mahdollisuuksia avaruus, tiede ja tekniikka ovat meille silloin tarjonneet?"

---

Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan itsenäisyyden mennyttä vuosisataa, Suomen nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Kaikista mukana olevista hankkeista on lisätietoja osoitteessa www.suomi100finland.fi

Tiedetuubi on Suomi 100 -satelliitin tiedotuskumppani.

Kiina on kehittämässä uutta, nykyisin käytössä olevia kantoraketteja olennaisesti raskaampaa rakettimallia, nimeltään Pitkä Marssi 5, ja sen eri osien testaukset ovat jo käynnissä. 

Yksi näistä testattavista osista on raketin nokkakartio, jonka testi sujui juuri toivotulla tavalla: raketin kyydissä olevaa kuormaa laukaisun aikana suojaava nokkakartio halkesi suunnitellusti kahteen puolikkaaseen. Kaikkiaan neljä tonnia painavan ja halkaisijaltaan 5,2-metrisen kartion rakenne on tällainen, jotta sen puolikkaan putoaisivat sivuille turvallisesti pois aiheuttamatta vaaraa itse kantoraketille ja sen kuormalle.

Rahtitila on jopa 54 metriä pitkä ja raketti kykenee kuljettamaan sen sisällä avaruuteen jopa 25 tonnia painavia lasteja. Näin raketti on äreämpi kuin esimerkiksi eurooppalainen Ariane 5.

Vain tällä haavaa maailman voimakkain kantoraketti, amerikkalainen Delta IV Heavy, on tulevaa kiinalaisrakettia suorituskykyisempi, sillä se pystyy nostamaan 28,7 tonnia matalalle kiertoradalle. Tämän vuoden joulukuussa suunnitelman mukana ensilentonsa tekevä Falcon 9 Heavy tulee olemaan kaikkia voimakkaampi, sillä se kykenee laukaisemaan matalalle kiertoradalle peräti 53 tonnia.

Pitkä Marssi 5:n eräs kiinnostavimmista laukaisutehtävistä tullee olemaan kiinalaisten suunnittelema avaruusasema. Aseman keskusmoduuli on tarkoitus laukaista avaruuteen vuonna 2018 ja sitä on aikomus laajentaa vähitellen Kansainvälisen avaruusaseman tapaan. Aseman pitäisi olla valmis vuonna 2022, jolloin sen massa olisi 60 tonnia; ISS:n massa on noin 450 tonnia.

Koska Euroopan avaruusjärjestö ESA neuvottelee parhaillaan kiinalaisten kanssa eurooppalaisavaruuslentäjien lähettämisestä kiinalaisasemalle, on mahdollista että ESA-astronautitkin tulisivat tulevaisuudessa käyttämään uutta kantorakettia.

Raketin oli tarkoitus tehdä ensimmäinen lentonsa ensi vuonna, mutta hanke on kovasti myöhässä ja nyt ensilentoa suunnitellaan vuodelle 2017. Eräs ensimmäisistä lennoista tulee lähettämään matkaan Chang’e-5 -kuualuksen, jonka tehtävänä on tuoda Maahan näyte Kuun pinnalta.

Monikäyttöraketti ja sen serkut

Ennen tätä nyt tehtyä nokkakartiotestiä on raketin ensimmäistä vaihetta testattu kaksi kertaa. Siinä on kaksi kappaletta uusia nestemäistä vetyä ja happea käyttäviä YF-77 -moottoreita. Raketin keskirungon ympärillä on 2-4 apurakettia, jotka käyttävät myös vetyä ja happea ajoaineinaan.

Kaikkiaan Pitkä Marssi 5 olisi 60,5 metriä korkea ja sen laukaisumassa olisi 643 tonnia. Raketti olisi hyvin modulaarinen, eli sitä voisi käyttää apurakettien kanssa tai ilman niitä hyvin eri massaisten hyötykuormien laukaisuun. Se tulisi siten korvaamaan Kiinan nykyiset Pitkä Marssi -perheen kantoraketit CZ-2, CZ-3 ja CZ-4. Nimen CZ tarkoittaa Pitkää Marssia.

Pitkä Marssi 5:n lisäksi tekeillä on kaksi muuta kantorakettia, numerot 6 ja 7.

CZ-6 on itse asiassa Pitkä Marssi 5:n apuraketti, joka sopivilla ylemmillä vaiheilla varustettuna voi toimia kevyenä kantorakettina.

CZ-7 puolestaan on keskiraskas raketti, joka on pitkälti nykyaikaistettu, miehitettyjen Shanzhou-avaruusalusten laukaisussa käytettävä Pitkä Marssi 2F. Suurin uudistus on se, että raketti käyttäisi kerosiinia ja hapettimena nestehappea nykyisin käytettävien kalliiden ja myrkyllisten hydratsiinipohjaisten ajoaineiden sijaan. 

Seiska tulisi myös laukaisemaan matkaan kiinalaisavaruusasemaa huoltamaan lähetettävät miehittämättömät Tianzhou-rahtialukset. Sen ensilennon on tarkoitus tapahtua jo ensi vuonna, jolloin Tianzhou-1 telakoituisi avaruudessa aikaisemmin lähetettävään uuteen, järjestyksessä toiseen Tiangong-pienoisavaruusalukseen.

Uusi tehdas ja laukaisuasema

Koska uusien, suurien rakettiosien kuljettaminen maanteitse laukaisualustalle olisi hankalaa, on Kiinassa tekeillä uusi laukaisukeskus sekä rakettitehdas.

Uusi Wenchangin saarella sijaitseva laukaisuasema on Kiinan eteläisessä Hainanin provinssissa, joka on niin lähellä päiväntasaajaa kuin Kiinassa on mahdollista. Sieltä lähetettävät satelliitit voivat käyttää hyödykseen enemmän maapallon pyörimisliikettä, joten joko samalla raketilla voidaan lähettää painavampi satelliitti tai saman satelliitin lähettäminen vaatii vähemmän ajoaineita.

Rakettien kuljettaminen Wenchangiin tapahtuu laivoilla Tianjiniin jo tehdystä uudesta tuotantolaitoksesta. Suurikokoinen tehdas pystyy teoriassa valmistamaan jopa 30 CZ-5 -kantorakettia vuodessa.

Aurinko on keskivertotähti, jonka pintalämpötila on noin 5 500 celsiusastetta. Siniset jättiläistähdet leimuavat yli 10 000 asteen lämpötilassa, mutta sekään ei ole vielä mitään verrattuna tiheiden tähtijoukkojen keskustoissa loistaviin kaasupalloihin.

Vaikka näillä oudoilla sinisillä tähdillä on massaa vain puolet Auringon massasta, ne ovat kymmenen kertaa kuumempia: pintalämpötila on siis liki 60 000 astetta.

Tähän saakka on ollut arvoitus, miten niin pienimassaiset tähdet voivat olla niin kuumia ja kirkkaita. Kansainvälinen tutkijaryhmä on nyt selvittänyt syyn kummaan käytökseen.

Tähdet ovat kehittyneet tavallisuudesta poikkeavalla tavalla nopean pyörimisen seurauksena. Vinha pyörimisliike puolestaan johtuu tähtien syntyvaiheiden mullistuksista.

Tähtienvälinen lento naapuritähti Alfa Centauriin 20 vuodessa kuulostaa juuri sellaiselta huuhaalta, johon tutkijat eivät halua nimeään missään tapauksessa liitettävän. Silti Kalifornian Santa Barbaran yliopiston fysiikan professori Philip Lubin pitää ajatusta täysin mahdollisena.

Kun aluksen energianlähteeksi otetaan vielä valo, ei välttämättä uskoisi, että ideaa koskeva tutkimus saa rahoitusta Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnolta NASAlta.

Lubin johtaa "kokeellisen kosmologian ryhmää", joka on mukana useissa maailmankaikkeuden varhaisia kehitysvaiheita tutkivissa hankkeissa. Laserkäyttöisen tähtialuksen toteuttamista selvittelevä hanke on yksi NASAn viidestätoista Innovative Advanced Concepts -projekteista. 

Tavoitteena on tukea "innovatiivisia ja edistyksellisiä ideoita" siten, että tieteiskuvitelmilta kuulostavat ajatukset saataisiin muutettua tieteelliseksi tutkimukseksi kehittämällä uraauurtavaa tekniikkaa.

Lubinin vetämä projekti, Directed Energy Propulsion for Interstellar exploratioN (DEEP-IN) eli kankeasti käännettynä ”suunnatun energian käyttö työntövoimana tähtienvälisessä tutkimuksessa”, perustuu tieteiskirjallisuudesta tuttuun ideaan.

Maata kiertävällä radalla on voimakas "lasertykki", jonka säde suunnataan ultrakevyeen, aurinkopurjeella varustettuun luotaimeen. Säteilypaine vauhdittaa alusta niin, että sen nopeus kasvaa kaiken aikaa. 

Ennen pitkää vauhtia on niin paljon, että Einsteinin suhteellisuusteoria tulee apuun. Aika hidastuu ja matka taittuu luotaimen näkökulmasta nopeammin kuin Maasta katsottuna.

NASAn rahoituksen turvin ei sentään olla vielä matkaamassa tähtiin, vaan tarkoituksena on kehittää tekniikkaa, jota tähtienvälisen luotaimen lähettämiseksi tarvittaisiin. Avaruuteen sijoitetuilla suurteholasereilla olisi kuitenkin myös muuta käyttöä: sellaisia on kaavailtu planetaariseksi puolustusjärjestelmäksi.

Samaan tapaan kuin laser voisi vauhdittaa kauas matkaavia luotaimia, sillä voitaisiin muuttaa Maata kohti tulevien asteroidien tai komeettojen ratoja. Sekin on vielä tieteiskuvitelmaa, mutta kosminen uhka on silti todellinen.

Tutkimuksesta kerrottiin Kalifornian Santa Barbaran yliopiston The Current -verkkolehdessä.

Kuva: Adrian Mann

Ei, et varmaankaan huomannut mitään, etkä todennäköisesti huomaa ensi yönäkään mitään. Pohjoisen valoisat yöt peittävät kaikki revontulet alleen, vaikka niitä onkin siis ollut taivaalla – ja ennusteiden mukaan tulee myös ensi yöksi. 

Viime yönä maapalloon iskenyt voimakas G4-luokan geomagneettinen myrsky sai kuitenkin pohjoisten napa-alueiden päällä olevan revontulivyöhykkeen leviämään varsin etelään, ja se olisi talven olosuhteissa tuottanut komeita revontulia myös eteläisen Suomen taivaalle.

Nyt revontulia oli näkyvissä etelämpänäkin, jos vain tiesi niitä katsoa, ja esimerkiksi havaitsijat Bostonin seuduilla Yhdysvalloissa ovat kuvanneet revontulia. Samoin Skotlannissa niitä on havaittu.

Myrskyt liittyvät Auringossa olevaan suureen ja aktiiviseen pilkkuryhmään AR2371, mistä kerroimme jo aikaisemminkin. 

Ennusteen mukaan siitä lähteneet purkaukset tuottavat lisää geomagneettisia myrskyjä täällä Maassa tulevina päivinä. Täällä pohjoisessa revontulten sijaan nämä on havaittavissa parhaiten häiriöissä radioliikenteessä ja epätarkkuuksina GPS-satelliittipaikannussignaalissa.

Mahdollisuus kohtalaisen voimakkaaseen myrskyyn ensi yönä on 90% ja seuraavana yönä enää 70%. Otsikkokuvassamme on Yhdysvaltain avaruussääkeskuksen ennuste revontuliovaalin sijainnista ja voimakkuudesta etelässä ja pohjoisessa 24.6. yölle.

Magneettikentän häiriöisyyttä voi seurata kätevästi mm. Sodankylän geofysiikan observatorion sivuilta ja Ilmatieteen laitoksen revontulisivulta.