Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Sentinel-2A on onnellisesti avaruudessa – katso laukaisuvideo

Jari Mäkinen

Sentinel-2A -satelliitti on nyt onnellisesti kiertoradallaan. Se on avannut aurinkopaneelinsa ja pitää yhteyttä normaalisti lennonjohtoon.

Vega-kantoraketin laukaisu tänään klo 22:52 paikallista aikaa onnistui täydellisesti: Vega nousi nopeasti rätisten tähtikirkkaalle, mutta ohuiden yläpilvien täplittämälle taivaalle ja lensi kohti pohjoista horisonttia kaartaen valaisten matkallaan pilviä. Näkymä oli kertakaikkisen kaunis, ja vaikka pienen raketin nopeaa kiihdyttämistä osasi odottaa, lento tuntui kestävän pitempään kuin etukäteen osasi ajatella. Vega oli selvästi näkyvissä minuuttien ajan, ennen kuin se muuttui tähdeksi tähtien joukossa.

Raketin ensimmäinen vaihe oli työnsä tehnyt vain minuutin ja 52 sekunnin jälkeen, minkä jälkeen syttyi nelivaiheisen raketin toinen vaihe. Se  sammui, kun lentoa oli kulunut 3 minuuttia ja 37 sekuntia. Silloin myös satelliittia suojannut nokkakartio irtaantui ja putosi pois, koska sitä ei enää tarvittu ja sen massasta haluttiin päästä eroon. Kolmas vaihe syttyi – ja sammui 6 minuutin ja 32 sekunnin kuluttua lentoonlähdöstä.

Lopuksi Vegan nestemäisellä polttoaineella toimiva ylin vaihe teki kaksi polttoa, joiden jälkeen Sentinel-2A pääsi tarkalleen aiotulle aurinkosynkroniselle, lähes Maan napojen kautta kulkevalle polaariradalle. Satelliitti irtaantui raketista, kun lentoa oli kulunut 54 minuuttia ja 43 sekuntia.

Nyt Sentinel-2A kiertää Maata 786 kilometrin korkeudella radalla, jonka kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 98,5°.

Palaamme itse satelliittiin seuraavassa artikkelissamme (kunhan Kouroun yö on ohitse), mutta sitä odotellessa voi katsoa kuvia twitter-syötteessämme ja alla olevaa videota tämäniltaisesta laukaisusta:

Sentinel-2A:n laukaisun tärkeät hetket

Vega nousee lentoon
Vega nousee lentoon
Jari Mäkinen

Vegan lennon VV05 laukaisuvalmistelut aloitettiin virallisesti 20. huhtikuuta 2015, jolloin kantoraketin ensimmäinen vaihe kuljetettiin laukaisualustalle paikoilleen asennettavaksi. Muut vaiheet seurasivat sitä sen jälkeen, kunnes lopulta 11. kesäkuuta nokkakartion sisällä jo ollut, periaatteessa laukaisuvalmis Sentinel-2A tuotiin paikalle ja liitettiin rakettiin.

Sentinel-2A laitettiin nokkakartion sisään 8. kesäkuuta erillisessä rakennuksessa ja kuljetettiin maanteitse laukaisualustalle.

Vegan neljännen vaiheen polttoaine tankattiin säiliöihinsä 15. kesäkuuta ja tankit paineistettiin 18. kesäkuuta. Seuraavana päivänä, 19. kesäkuuta (siis viime viikon perjantaina) tehdyssä katselmuksessa ei havaittu mitään ongelmia, joten laukaisu päätettiin tehdä tänään 22. kesäkuuta. 

Lähtölaskenta alkoi tänään iltapäivällä paikallista aikaa, ja tätä kirjoitettaessa (00:41 Suomen aikaa) kaikki näyttää hyvältä.

Lennon tapahtumat

-07h 45min    Lähtölaskenta alkoi
-05h 40min    Vegan “aivot” käynnistetään
-05h 30min    Vegan inertiaaliohjauslaitteisto aktivoidaan
-05h 30min    Telemetriatietoja välittävät radiolähettimet aktivoidaan
-04h 55min    Lentotietokone aktivoidaan ja lento-ohjelmisto ladataan siihen
-04h 55min    Vegan varojärjestelmät aktivoidaan
-04h 25min    Vegan kello asetetaan tarkkaan aikaan 
-04h 20min    Interiaaliohjausjärjestelmä nollataan
-03h 40min    Vegan vahinkolaukaisun estojärjestelmät puretaan
-02h 40min    Suojarakennuksen siirto sivuun alkaa. Se kestää n. 45 minuuttia.
-01h 55min    Interiaaliohjausjärjestelmä tarkistetaan 
-01h 20min    Telemetriatietoja välittävät radiolähettimet tarkistetaan
-01h 20min    Tutkavastaajat aktivoidaan
-00h 34min    Vega ja laukaisualusta ovat valmiit laukaisuun
-00h 10min    Viimeinen sääennuste saadaan ja laukaisun tekemisestä päätetään

-00h 04min 00sek    Synkronoitu lähtölaskenta alkaa    
-00h 00min 30sek    Automaattinen laukaisuohjelma käynnistyy
-00h 00min 08 sek    Viimeinen mahdollisuus keskeyttää laukaisu

+00h 00min 00sek    Ensimmäinen vaihe (P80) syttyy

+00h 00min 01sek    Vega irtoaa laukaisualustalta ja nousee lentoon
+00h 01min 52sek    Ensimmäinen vaihe sammuu ja putoaa pois
+00h 03min 37sek    Toinen vaihe sammuu ja putoaa pois
+00h 03min 54sek    Nokkakartio irtoaa ja putoaa pois
+00h 06min 32sek    Kolmas vaihe sammuu ja putoaa pois
+00h 07min 42sek    Neljännen vaiheen (AVUM) ensimmäinen poltto alkaa
+00h 16min 14sek    AVUM sammuu
+00h 51min 46sek    AVUM syttyy uudelleen
+00h 53min 52sek    AVUM sammuu
+00h 54min 43sek    Sentinel-2A irtoaa Vegasta
+00h 55min 20sek    Ensimmäinen yhteysmahdollisuus Sentineliin Perthin maa-aseman kautta
+01h 04min 55sek    Aurinkopaneeli avautuu (kestää n. 3 min)
+01h 43min 35sek    AVUM käynnistyy etääntyäkseen satelliitista
+01h 44min 04sek    AVUM sammuu; Vegan lento on ohi
+01h 56min 27sek    Yhteys satelliittiin Alaskasta
+01h 59min 59sek    Yhteys satelliittiin Huippuvuorilta

Kantoraketti Vega: pieni, mutta pippurinen italiaano

Kantoraketti Vega
Kantoraketti Vega
Jari Mäkinen

Euroopan avaruussatamasta Kourousta laukaistaan avaruuteen nykyisin kolmenlaisia kantoraketteja: suurin on Ariane 5, pienin on Vega ja niiden välissä on venäläistekoinen Sojuz.

Näistä Vega on tuorein tulokas, jonka taustalla on se eräänlainen ongelma, että Ariane 5 on niin suuri raketti. Se voi kuljettaa 20-tonnisen lastin matalalle kiertoradalle, mikä on aivan liikaa, jos halutaan lähettää pienempi satelliitti. Vaikka monilla Ariane 5:n lennoilla laukaistaan useampi pieni satelliitti, on se aivan liian massiininen nykytrendin mukaisille pienehköille tutkimus- ja kaukokartoitussatelliiteille. Monille myös Sojuz on liian suuri ja kallis.

Esimerkiksi nyt laukaistava Sentinel-2 on massaltaan 1140 kg. Sen kokoiset satelliitit voitaisiin toki lähettää matkaan vaikkapa pienillä, mannertenvälisistä ohjuksista muokatuilla venäläisillä raketeilla, mutta jos (ja kun) Eurooppa haluaa olla omavarainen avaruustoimissaan, on hyvä, että meillä on myös oma tämän kokoluokan raketti.

Teknisesti Vega on myös paljon 1960-lukuisia ex-ohjuksia nykyaikaisempi ja sen laukaisu voidaan tehdä “normaaliin” tapaan Kouroun avaruuskeskuksessa sen nykyaikaisissa tiloissa venäläisten sotilastukikohtien sijaan.

Lisäksi tietysti mukana on iso annos eurooppalaista kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Kun Ariane-rakettien tekemisestä vastaavat pitkälti Saksa ja Ranska, halusi viime aikoina avaruustoimintaan runsaasti panostanut Italia myös oman osuutensa kantoraketeista. Se puski voimakkaasti eteenpäin Vegan tekemistä ja lopulta tuloksena onkin hyvin italialainen raketti; Italia vastasi sen suunnittelusta ja noin 65% Vegasta tehdään Italiassa tai italialaiset yhtiöt tekevät työtä Kouroussa. Loput hankinnoista tulee mm. Ranskasta, Espanjasta, Belgiasta, Hollannista, Sveitsistä ja Ruotsista.

Strategisesti on myös tärkeää, että Eurooppa voi lähettää koska vain minkä kokoisen tahansa satelliitin mille tahansa kiertoradalle, ja siten Vega täydentää hyvin Arianea.

Suomi ei osallistu Euroopan avaruusjärjestön kantorakettiohjelmaan ja siksi siinä ei ole lainkaan suomalaisia osia tai osaamista.

Vähän kuin iso ilotulitusraketti

Vega on äärimmäisen yksinkertainen, sillä se käyttää pääasiassa kiinteää polttoainetta. Siinä missä esimerkiksi Ariane 5 käyttää ensimmäisen vaiheensa päämoottorissa ajoaineina nestemäistä vetyä ja happea, on sen sivuilla olevat, lentoonlähdössä tarvittavaa lisätyöntövoimaa tuottavat apuraketit kiinteällä polttoaineella toimivia.

Vega on pariaatteessa kuin yksi tuollainen apuraketti, joskin se koostuu kolmesta kiinteää polttoainetta käyttävästä ja yhdestä nestemäistä polttoainetta käyttävästä vaiheesta. Näin sen suorituskyky on optimoitu eri lennon vaiheisiin.

Yleistäen kiinteää polttoainetta käyttävä rakettimoottori on kuin ilotulitusraketti, eli siinä on kakku räjähtäen itsestään palavaa ainetta siten, että keskellä on pitkittäinen reikä, jonka kautta pakokaasut ohjataan suuttimeen ja sen kautta taaksepäin moottorista tuottamaan työntövoimaa.

Kiinteä rakettimoottori on siten yksinkertainen, eikä sen lentoonvalmistelu vaadi tankkaamista. Yleistäen se voidaan vain tuikata tuleen ja se toimii erittäin varmasti. Ongelmana on kuitenkin se, että moottoria ei voi hallita lennon aikana: sytyttämisen jälkeen sitä ei voi sammuttaa eikä sen työntövoimaa voi säätää. Sen sisärakenne on tosin tehty sellaiseksi, että työntövoima muuttuu suunnitellun lennon vaiheen mukaisesti sitä mukaa, kun polttoaine palaa moottorin sisällä.

Tämän hallitsemattomuuden vuoksi Vegassakin on ylin vaihe, joka toimii nestemäisellä polttoaineella. Sen rakettimoottoria voidaan säätää ja se voidaan sammuttaa sekä käynnistää uudelleen. Näin se pystyy viemään satelliitin tarkalleen halutulle radalle Maan ympärillä.

Vegan tapauksessa ylin vaihe toimii myös raketin “aivoina” – sen avioniikkalaitteisto sijaitsee siellä. Rakettimoottorina siinä on pieni, yksinkertainen ja luotettava ukrainalaistekoinen rakettimoottori. Sopivan kokoista moottoria ei ollut tarjolla Euroopassa, eikä sen kehittämiseen haluttu käyttää rahaa, koska tarvittava moottori oli saatavissa idästä.

Jo rutiinilaukaisu

Ensimmäinen Vega laukaistiin avaruuteen vuonna 2012 ja Sentinel-2A:n kiertoradalle vievä lento on järjestyksessään jo viides. Edellisellä lennollaan Vega laukaisi lyhyelle lennolleen  ESAn kokeellisen IXV-avaruusaluksen ja seuraavalla lennolla on kyydissä LISA-Pathfinder, jännittävä tähtitieteellinen tutkimuslento, jonka päämääränä on Lagrangen piste 1 noin 1,5 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Vaikka LISA-Pathfinder ohjataankin kauemmaksi Maasta, on Vegan peruskauraa Sentinel-2:n kaltaiset Maan kiertoradalle laukaistavat, massaltaan 300-2500 kg olevat satelliitit. Vegan suunnittelussa tyypillisenä matkustajana on pidetty puolitoistatonnista satelliittia, joka laukaistaan noin 700 km:n korkeuteen Maan napojen kautta kulkevalle polaariradalle; Sentinel on juuri sen tyyppinen tapaus.

Vegan laukaisulistalla on tällä hetkellä kahdeksi seuraavaksi vuodeksi kolme kaukokartoitussatelliittia, kaksi ilmastotutkimussatelliittia (mm. Suomessa hiotun suuren peilin sisältävä ADM-Aeolus).

Vegasta ollaan myös kehittämässä äreämpää versiota, joka ulkoisesti ei juuri eroa nykyisestä. Tämä Lyra-niminen raketti olisi noin 30% voimakkaampi kuin nykyinen Vega, mutta sen tekeminen ja laukaisu maksaisi jotakuinkin saman verran kuin Vegalla nykyisin.  

 

 

P80-rakettimoottorin halkileikkausP80-rakettimoottori tarkemmin

Vegan ensimmäisen vaiheen rakettimoottori on italialaistekoinen (Fiat ja Avio) P80.

Se on kiinteällä polttoaineella toimiva rakettimoottori, eli moottori on käytännössä kuin suuri sylinteri, jonka yläosa on suljettu ja alaosassa on suutin. Keskellä on suuri määrä herkästi syttyvää ajoainetta, jonka keskiosassa on muotoiltu reikä pystysuunnassa. Kun moottori sytytetään, palaa ajoainekakku alhaalta ylöspäin ja synnyttää suuren määrän kuumaa pakokaasua, joka syöksyy ulos rakettimoottorin suuttimesta.

Ajoaine on polttoaineen ja hapettimen seosta, missä on mukana sidosainetta. Polttoaineena ja samalla sidosaineena on hydroksyylipäätteistä polyvinyylietyleeniä, eli käytännössä parafiinivahaa, hapettimena ammoniumperkloraattia ja lisäksi hieman alumiinipulveria.

Moottorin työntövoima on laukaisun aikaan 3040 kN, mutta työntövoima muuttuu lennon kuluessa. Sitä hallitaan siten, että moottorin keskellä pystyssä oleva tyhjä tila on välillä suurempi ja välillä ahtaampi, minkä lisäksi reikä ei ole pyöreä, vaan hieman tähtimäinen: silloin palopinta-alaa on enemmän ja näin kaasuntuotto on suurempi.

Hiilikuiturakenteinen moottorin ulkokuori on kolme metriä halkaisijaltaan, tyhjän moottorin paino on seitsemän tonnia ja polttoaineen kanssa sen massa on kaikkinensa 95 tonnia. Polttoainetta tästä on 80 tonnia, ja kun se sytytetään laukaisun koettaessa käyntiin, kestää palaminen 107 sekuntia.

Raketteja viidakon siimeksessä

Yleisnäkymä Kouroun avaruuskeskukseen
Yleisnäkymä Kouroun avaruuskeskukseen
Pirunsaaret
Jari Mäkinen

Olen Kouroun avaruuskeskuksessa Etelä-Amerikassa, Ranskan Guyanassa. Tämä on paikka, mistä Ariane-kantoraketit laukaistaan matkaan ja mistä nykyisin lähetetään myös venäläisiä Sojuz-raketteja sekä uusia eurooppalaisia Vega-raketteja.

Tänään illalla on vuorossa Vega, joka tekee nyt viidennen lentonsa. Raketti, joka on jo lähes laukaisuvalmis, kantaa mukanaan Sentinel-2A -satelliittia. Kyseessä on tuorein lisä rakenteilla olevaan eurooppalaiseen Kopernikus-satelliittijärjestelmään, jonka avulla Eurooppa saa lähes reaaliajassa havaintoja kaikkialta maailmasta ja jonka tarkoituksena on tehdä lopulta kaukokartoitustiedoista samanlaista tylsää, arkista käyttötietoa kuin on satelliittipaikannus oheispalveluineen nykyisin.

Olen käynyt täällä jo seitsemän kertaa aikaisemmin ja tällä kerralla olen mukana ESAn toimittajaryhmässä. Käymme läpi Kouroun avaruuskeskuksen eri paikat sekä seuraamme luonnollisesti Vegan laukaisua nyt maanantaina illalla klo 22:52 paikallista aikaa (3:52 yöllä tiistaiaamuna Suomen aikaa). Sen jälkeen käymme pahamaineisilla Pirunsaarilla, jotka ovat Atlantin valtameressä Kouroun luona ja missä sijaitsee nykyisin mm. rakettien nousua seuraavia kameroita ja tutkia.

Seuraan matkaa Tiedetuubin twitter-tilillä lähes reaaliajassa ja julkiasen pieniä artikkeleita parin päivän aikana täällä Tiedetuubin sivuilla.

Miksi rakettilaukaisuita viidakosta?

Se, että eurooppalaiset laukaisevat rakettejaan Etelä-Amerikasta, tuntuu äkkiseltään ajateltuna omituiselta, mutta sille on hyvä selitys. Itse asiassa parikin.

Ensimmäinen osa selitystä on se, että satelliitit kannattaa laukaista aina matkaan mahdollisimman läheltä päiväntasaajaa ja maapallon pyörimisliikkeen suuntaisesti, eli kohti itää. Silloin Maan oma pyöriminen auttaa vauhdin saamisessa ja etu on jopa 1675 km/h, siis 0,46 km/s, eli noin kuusi prosenttia tarvittavasta vähimmäisnopeudesta. 

Verrattuna pohjoisempana tai etelämpänä olevaa laukaisupaikkaan, voidaan päiväntasaajalta siis joko laukaista satoja kiloja raskaampi kuorma avaruuteen tai käyttää hieman pienempää kantorakettia.

Euroopan manner ei maantieteellisesti ulotu päiväntasaajalle, mutta onneksi (jos niin voi sanoa) Euroopan mailla on historiallisista syistä alueita lähellä päiväntasaajaa. Näistä suurin ja logistisesti kätevin on Ranskan Guyana, joka sijaitsee juuri sopivasti vain 5,3° päiväntasaajan pohjoispuolella. 

Lisäbonuksena paikalla on sen sijainti Etelä-Amerikan itälaidalla, mistä katsottuna itäpuolella ja pohjoisessa avautuu vain laaja Atlantti. Sieltä voidaan siis laukaista turvallisesti raketteja niin polaariradoille kuin päiväntasaajan päällekin, ja rakettien ensimmäiset vaiheet voivat pudota haittaa aiheuttamatta mereen. Se ei ole myöskään pyörremysrkyalueella, vaan sää on hyvin tasainen ympäri vuoden.

Ranskan Guyana on myös vain kahdeksan tunnin lentomatkan päässä Euroopasta ja virallisesti osa Ranskaa, joten pääsy sinne ja toiminta siellä on helppoa (ellei huomioon oteta tropiikin pieniä epämukavuuksia). Kyseessä on eräs Ranskan merentakaisista alueista, jotka on muun muassa kuvattu euroseteleissä olevissa kartoissa pienin kuvin.

Pirunsaaret

Papillonin jalanjäljillä

Ranskalaiset ovat olleet läsnä tällä Amerikan kulmalla jo 1700-luvulta alkaen ja aivan Kouroun avaruuskeskuksen edustalla meressä sijaitsevat Pirunsaaret ovat jättäneet Guyanalle kovin kyseenalaisen maineen. 

Tarinan mukaan Papillon oli aikanaan tuolla vankisaarella, joka nyt kuuluu Ranskan kansalliselle avaruuskeskukselle ja mistä muun muassa seurataan Ariane-rakettien nousuja. Paikka on mukava päiväretkikohde, sillä sinne pääsee hyvin vaikkapa purjekatamaraanilla ja siellä voi paitsi rikkoa huvikseen kookospähkinöitä, niin myös katsella Papillonin vankilaa mukavasti Antillien alueen paikallista kreoliruokaa syöden.

Kapeaa rantakaistaletta lukuun ottamatta alue on sademetsän peittämää vaikeakulkuista maastoa, missä eläminen ja oleminen ei eurooppalaisille ollut helppoa ennen nykyajan tekniikkaa ja lääketiedettä. 

Koska Guyanassa ei pahemmin hiekkarantoja ja kulttuurikohteita ole, täyttyvät pääkaupunki Cayenneen lentävät koneet Ranskassa käyvistä paikallisista, luontoturisteista ja avaruusväestä. Ranskan Guyana saakin lähes puolet tuloistaan avaruudesta ja rakettien laukaiseminen hakkaa kirkkaasti perinteisesti suurimman elinkeinon, kalastamisen. Rommin tislaaminen jää sekin kauaksi rakettibusineksesta.

Kun ranskalaiset päättivät laukaista oman satelliittinsa 60-luvun alussa, kävivät he rakettitukikohtaansa valitessaan läpi koko joukon vaikutuksensa alla olevia maita Pohjois-Afrikasta Tyynen valtameren saariin. Guyana osoittautui parhaaksi ja sieltä paikaksi valittiin Kourou-joen suussa noin 70 kilometriä pohjoiseen Cayennestä oleva alue. 

Rakettilaukaisut Kourousta alkoivat vuonna 1964 ja kymmentä vuotta myöhemmin ranskalaiset tarjosivat paikkaa myös vastaperustetun Euroopan avaruusjärjestön ESAn käyttöön. Eräs tärkeimmistä ESAn projekteista oli Ariane-kantoraketti, jonka ensimmäinen lento tapahtui jouluna 1979. Nyt Arianen eri versiot ovet tehneet jo 223 lentoa. 

Lisäksi Kourousta laukaistaan matkaan nykyisin venäläisiä Sojuz-kantoraketteja (vuodesta 2011 alkaen) ja nyt laukaisuvuorossa olevia Vega-raketteja. Ensimmäinen Vega teki lentonsa vuonna 2012 ja nyt Sentinel-2A:n laukaiseva lento on järjestyksessään viides. Sojuz-lentoja on tehty seitsemän.

Kaikkiaan Kourousta on tehty 248 laukaisua ja viety avaruuteen 445 satelliittia.

Klikkaa tästä katsoaksesi Sentinel-2A:n laukaisumatkan liveseurantaa twitterissä.

Tiedetuubi Kouroussa satelliittia laukaisemassa

Jari Mäkinen

Tiedetuubi on ainoana suomalaistiedotusvälineenä seuraamassa Sentinel-2A -satelliitin laukaisua Vega-kantoraketilla Kouroun avaruuskeskuksesta kiertoradalle. Laukaisu tapahtuu tänään illalla Kouroun aikaa klo klo 22:52 (yöllä klo 3:52 tiistaiaamuna Suomen aikaa).

Vaikka harva jaksaa olla tuolloin hereillä Suomessa, kannattaa tänään ja huomenna seurata tätä sivua ja Tiedetuubin twitter-tiliä, sillä kerron siellä jatkuvalla syötöllä Kouroun avaruuskeskuksesta, Vegasta, Sentinelistä ja Ranskan Guyanasta laajemminkin – paikkahan on mieltä hersyttävä sekoitus eurooppalaisuutta ja Etelä-Amerikan sademetsää. Twitterin lisäksi viestit tulevat myös alla olevaan laatikkoon.

Tässä tarjontamme tähän saakka Kourousta, Vegasta ja Sentinel-2:sta:

  • Kopernikuksen uusin aisti: Sentinel-2
  • Raketteja viidakon siimeksestä
  • Kantoraketti Vega: pieni, mutta pippurinen italiaano
  • Sentinel-2A:n laukaisun tärkeät hetket
  • Sentinel-2A on onnellisesti avaruudessa

Live-seuranta twitterissä: Tiedetuubi Kouroussa



Twiittejä käyttäjältä @Tiedetuubi


Tuhansien järvien kuu

Markus Hotakainen

Saturnusta kiertävä Titan on Aurinkokunnan toiseksi suurin kuu. Merkuriusta kookkaampi kiertolainen häviää läpimitassa Jupiterin Ganymedekselle vain runsaat 100 kilometriä.

Titan on kuin syväjäädytetty muinainen Maa. Sillä on tiheä, pääosin typestä koostuva kaasukehä, jonka paine on noin puolitoista kertaa suurempi kuin maapallolla merenpinnan tasolla.

Jättiläiskuun pinnalla on meriä, järviä ja jokia, mutta noin -180 celsiusasteen lämpötilassa niissä ei lainehdi ja virtaa vesi, vaan metaani ja etaani. Saturnusta vuodesta 2004 kiertänyt Cassini-luotain on tutkinut myös Titania. Sen kuvien ja mittausten perusteella "vesistöjä" on erityisesti kuun napaseuduilla. 

Metaanin ja etaanin täyttämiä painanteita on kahdenlaisia: laajoja, satojen kilometrien läpimittaisia ja satojen metrien syvyisiä meriä, joihin laskee mutkittelevia jokia, sekä pienempiä ja matalampia järviä, jotka keskittyvät tasaisemmille alueille. 

Järviin ei yleensä laske jokia, joten niiden arvellaan täyttyvän sateista ja pinnan alta tihkuvasta nesteestä. Ajoittain osan järvistä on todettu kuivuvan vuodenaikojen vaihdellessa.

Painanteiden synty on kuitenkin ollut arvoitus. Ratkaisun jäljille on päästy vertailemalla Titanin järviä maapallon karstialueiden pinnanmuotoihin. Seuduilla, joilla esiintyy esimerkiksi kalkkikiveä, sadevesi syövyttää kallioperää. Seurauksena on erilaisia uurteita ja vajoamia, esimerkiksi syviä doliineja, jotka voivat olla läpimitaltaan satoja metrejä. 

Karstimuodostelmien syntyyn vaikuttaa kallioperän koostumus, sademäärä ja lämpötila, jotka ovat Maassa ja Titanissa hyvin erilaisia. Tutkijoiden mukaan pinnan painanteiden syntyprosessi voi silti olla yllättävän samanlainen näillä kahdella toisistaan poikkeavalla Aurinkokunnan kappaleella. 

Thomas Cornetin johtama ryhmä laski, kuinka kauan Titanissa havaittujen maastonmuotojen synty kestäisi. Tutkijat olettivat, että kuun pintaa peittää kiinteä orgaaninen aine, liuottimena toimivat nestemäiset hiilivedyt ja lämpötila on aikojen saatossa ollut Titanin nykyisten ilmastomallien mukainen – eli hyvin alhainen.

Tuloksena oli, että satametrisen painanteen synty veisi kuun sateisilla napa-alueilla noin 50 miljoonaa vuotta. Se vastaa käsitystä Titanin melko nuoresta pinnasta.  

"Totesimme liukenemisen olevan Titanissa noin 30 kertaa hitaampaa kuin Maassa, koska Titanin vuosi on pidempi ja siellä sataa vain kesäisin. Silti uskomme liukenemisen olevan suurin tekijä Titanin pinnanmuotojen muuttumisessa ja järvien synnyssä", Cornet arvioi.

Lähempänä Titanin päiväntasaajaa sataa vähemmän ja harvemmin, joten laskelmien mukaan painanteiden muodostuminen on siellä paljon hitaampaa ja kestää satoja miljoonia vuosia. Siksi niillä seuduilla ei juuri ole järviä.

Järvien synnystä kerrottiin NASAn uutissivuilla ja tutkimus julkaistiin Journal of Geophysical Research, Planets -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NASA

 

Kvasaarit syntyvät galaksien kolaroidessa

Markus Hotakainen

Maailmankaikkeuden kirkkaimpia ja kaukaisimpia kohteita ovat kvasaarit. 1960-luvun alussa tunnistetut "tähdenkaltaiset kohteet" olivat aluksi arvoitus, mutta sittemmin on selvinnyt, että ne ovat varhaisissa kehitysvaiheissaan olevia galakseja.

Tähtijärjestelmän keskustassa lymyävään supermassiiviseen mustaan aukkoon syöksyvä aine kuumenee ja säteilee voimakkaasti eri aallonpituusalueilla. Usein syntyy myös mustan aukon pyörimisakselin suuntainen suihku, jossa ainetta sinkoutuu vastakkaisiin suuntiin lähes valon nopeudella.

Kvasaarien synnystä on kuitenkin ollut vain olettamuksia, mutta nyt tutkijat alkavat olla vankasti jäljillä. "Hubblen kuvat osoittavat, että maailmankaikkeuden kirkkaimmat kvasaarit ovat syntyneet galaksienvälisissä törmäyksissä. Niiden seurauksena mustat aukot kasvattavat kokoaan ja galaksien rakenne muuttuu", toteaa C. Megan Urry Yalen yliopistostoa.

Törmäyksissä mustat aukot saavat runsaasti lisää "syötävää" ja galaksien aktiivisuus voimistuu. Parhaimmillaan kvaraarin säteily voi kasvaa yhtä voimakkaaksi kuin satojen miljardien tähtien yhteenlaskettu kirkkaus. 

Avaruusteleskoopilla tarkasteltiin erityisesti infrapuna-alueella voimakkaasti säteileviä kvasaareja. Niitä ympäröivissä galakseissa on runsaasti pölyä, joka on kuitenkin puhaltumassa avaruuteen kvasaarien aktiivisuuden myötä.

"Hubblella tehtyjen havaintojen mukaan varhaisessa maailmankaikkeudessa kvasaarien kirkkaus oli seurausta galaksien sulautumisesta yhteen", vahvistaa Eilat Glikman Middlebury Collegesta. "Tarkastelemme kvasaareja niiden teini-iässä, jolloin ne kasvavat nopeasti ja ovat ihan sekaisin."

Havainnoista kerrottiin Yalen yliopiston uutissivuilla ja Astrophysical Journalissa julkaistu tutkimusartikkeli on luettavissa preprint-versiona.

Kuva: Michael S. Helfenbein

Philae ja Rosetta jälleen puheväleissä – uusi yhteys saatiin hetki sitten

Jari Mäkinen

Kuten keskiviikkona kerroimme, ei komeetta "Churyn" pinnalla hieman kellellään makaavaan Philae-laskeutujaan saatu yhteyttä viime sunnuntain jälkeen, ja silloinkin yhteys oli huono.

Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut yllättävä tai huolestuttavaa, sillä   tietoja Maahan välittävän Rosetta-luotaimen asento ja rata eivät olleet optimaalisia yhteyden muodostumiseen.

Nyt ratamuutoksen jälkeen tilanne oli toinen, ja ESAn Saksassa, Darmstadtissa sijaitseva avaruusoperaatiokeskus ESOC saikin tänään iltapäivällä kahdesti hyvän yhteyden Rosettan kautta Philaeen.

Ensimmäinen signaali saapui klo 16:37 Suomen aikaa ja toinen klo 16:54. Kumpikin yhteyksistä kesti noin kaksi minuuttia ja niiden aikana vastaanotettiin 185 pakettia telemetriatietoja Philaen systeemien tilasta, lämpötiloista, varaustasoista ja niin edelleen.

Tietojen mukana ei ollut vielä tieteellisiä mittauksia, koska niihin laskeutuja komennetaan vasta sitten, kun sen tilasta on tarkka kuva ja yhteydenpito sen sekä Rosettan välillä on paitsi vakaa, niin myös toistuva ja ennakoitavissa oleva.

Jotta tähän päästäisiin, on Rosetta muuttamassa vielä rataansa. Se muuttaa vielä huomenna lauantaina rataansa siten, että se tulee lähimmillään 177 kilometrin etäisyydelle komeetasta ja sen sijainti on laskeutujan “yläpuolella”.

Jos tästä eteenpäin kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti, päässee Philae jälleen työn touhuun ensi viikon aikana. Ja kuten kerroimme keskiviikon jutussamme, on ensimmäinen mittauksia tekevä mittalaite suomalaistekoinen SESAME/PP.

Syy siihen, miksi Rosetta ei voi mennä kovin lähelle komeettaa, näkyy tässä 14.6. otetussa kuvassa: komeetta Churyumov-Gerasimenko syöksee aika tavalla kaasua ja pölyä ympärilleen, ja ne voisivat olla vaaraksi Rosettalle. Etäisyys komeettaan (sen keskipisteeseen) on tässä 203 km ja kuvan leveys on 17,7 km.

Saturnuksen Dione-kuu lähikuvissa

Markus Hotakainen

Kesäkuun 16. päivä Saturnusta kiertävä Cassini-luotain ohitti rengasplaneetan neljänneksi suurimman kuun vain hieman yli 500 kilometrin etäisyydeltä. Dionen läpimitta on 1 123 kilometriä eli noin kolmannes oman Kuumme läpimitasta.

Kuvat ovat vielä käsittelemättömiä raakaversioita ja kaikkein likeisimmän ohituksen aikaiset näkymät odottavat julkaisuaan. Luotaimen keskeisimpänä tutkimuskohteena oli Eurotas Chasmata -alue, jolla on kuvissa hyvin erottuvia vaaleita raitoja.

 

 

Kahden kuukauden kuluttua, 17. elokuuta, Cassini ohittaa Dionen 474 kilometrin etäisyydeltä. Läheisimmän ohituksen luotain teki joulukuussa 2011, jolloin se sujahti vain 100 kilometrin korkeudelta kuun kraattereiden kirjoman pinnan yli.

28. lokakuuta Cassini ohittaa Enceladuksen ainoastaan 49 kilometrin etäisyydeltä. Kuu on Dionea pienempi, sillä sen läpimitta on ainoastaan 500 kilometriä. Enceladuksen tekee kuitenkin hyvin mielenkiintoiseksi sen jäisen pinnan alta avaruuteen purkautuva vesihöyry.

Kuvia julkaistaan lisää luotaimen CICLOPS-kuvalaboratorion sivuilla. 

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/Space Science Institute

***EDIT 12.58 UT: Lisätty kuvamosaiikki***

Suuri purkaus Auringossa eilen – lisää roihuamista odotettavissa

AR2371
AR2371
Jari Mäkinen

Auringossa tapahtui eilen suuri purkaus, joka liittyi suureen auringonpilkkuryhmään AR2371 (kuva yllä). Se on kääntymässä Auringon pyöriessä akselinsa ympäri kohti maapalloa olevalle puolelle ja samalla se on paitsi kasvamassa, niin myös muuttumassa yhä aktiivisemmaksi. AR2371:n lisäksi Auringossa on näkyvissä myös toinen suuri pilkkuryhmä, AR2367.

Eilinen M3-luokan purkaus (toiseksi voimakkain kategoria) oli suurin purkaus Auringossa pariin kuukauteen. Maaliskuussa ollut edellinen purkaussarja sai aikaan kauniita revontulia, joita ihasteltiin myös eteläisen Suomen taivaalla. 

Pilkkuryhmien magneettikentät ovat havaintojen mukaan otolliset lisäpurkauksiin, ja ne ovat olleet hyvin aktiivisia jo jonkin aikaa. Esimerkiksi toissa yönä klo 4:30 Suomen aikaa AR2365 purskautti komean protuberanssin, jonka mm. NASAn Aurinkoa tarkkaileva Solar Dynamics Observatory -satelliitti kuvasi; kuva videosta on alla.

 

Auringon yleinen aktiivisuus on parhaillaan laskemassa ja arvioiden mukaan nyt käynnissä oleva 24. auringonpilkkusykli, joka alkoi tammikuussa 2008 ja päättynee vuoden 2020 tienoilla. Syklien laskeminen alkoi ensimmäisten kunnollisten auringonpilkkuhavaintojen myötä vuonna 1755, ja ne ovat keskimäärin 11 vuotta pitkiä aktiivisuuden vaihtelujaksoja, jotka pystyy havaitsemaan hyvin auringonpilkkujen ja niiden muodostamien ryhmien määrässä Auringon pinnalla. Pilkkuryhmät ovat aktiivisuusalueita, ja niistä leimahtelee silloin tällöin purkauksia avaruuteen.

Nyt käynnissä oleva pilkkusykli on erikoinen, koska sen aikana Auringon aktiivisuus on ollut vähäisintä koko havaintohistorian kuluessa. Lisäksi yhden selvän aktiivisuusmaksimin sijaan piikkejä pilkkujen määrässä on ollut kaksi: ensimmäinen keväällä 2012 ja toinen viime vuoden keväällä. Tämä tuplamaksimi ei ole erikoinen, vaan sellaisia on havaittu usein aiemminkin – myös edellinen sykli oli sellainen. 

Tämän syklin voimakkaimmat toistaiseksi havaitut purkaukset tapahtuivat 9. elokuuta 2011 ja 7. maaliskuuta 2012, jotka kummatkin olivat voimakkaita X-luokkaan kuuluvia purkauksia. Maaliskuun 2012 purkaus sai aikaan myös geomagneettisen myrskyn.

Siitä, tuleeko tästä eilisestä purkauksesta geomagneettinen myrsky, ei ole vielä tietoa. Mitään suurta häiriötä se tuskin aiheuttaa, eikä valoisien kesäöiden vuoksi revontulia voi nähdä Suomessa, vaikka niitä taivaalle tulisikin. Eteläisellä pallonpuolella niitä sen sijaan saattaa näkyä.

Kuva: Aurinko eilen ja toissapäivänä SDO:n kuvaamana.

Auringonpurkauksen kehittymistä voi seurata reaaliajassa mm. SOHO-satelliitin ja SDO:n sivuilla. Palaamme asiaan, kun mm. mahdollisesta aurinkomyrskystä tulee lisätietoja.

Tätä alun perin 18.6. illalla julkaistua juttua on päivitetty aamulla 19. kesäkuuta.

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 121
  • Seuraava sivu ››
Tilaa aihepiirin Avaruus RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Tietosuojaseloste / Privacy prolicy
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved