Päivitys torstaina 8. lokakuuta:
Revontulet loimusivat keskiviikkona laajalti Suomessa ja meno saattaa jatkua vielä nyt torstaina. Ennuste ei ole aivan niin hyvä, mutta on mahdollista, että Lappia etelämpänäkin päästään nauttimaan taivaan valoista toisenakin iltana peräjälkeen. Siksi eilinen päivän kuva on vielä tämänpäiväinenkin, vaikka revontuliovaali ei ole nyt ihan samanlainen. 

Tuore kuva löytyy täältä.

-----------

Päivän kuvana tänään revontuliovaali juuri nyt: avaruusmyrsky on käynnissä ja todennäköisyys revontulten näkemiselle tänä iltana koko maassa näyttää erittäin hyvältä!

Kuvassa on havaintotiedoista tehty tietokonemalli, joka kertoo missä revontulia on juuri tällä hetkellä. Punaisessa enemmän ja vihreässä vähemmän. Päivänpaisteessa revontulet eivät luonnollisestikaan näy, mutta koska rinkula kiertyy maapallon suhteen myötäpäivään, osunee punainen (edelleen voimistuva) alue Suomen kohdalle nyt illalla.

Lisäksi niin Ilmatieteen laitoksen Auroras Now! -ennuste, Sodankylän geofysiikan observatorion mittaukset kuin NOAA:n avaruussäätilannetieto kertovat, että tästä illasta saattaa tulla varsin aktiivinen. Revontulia havaittiin jo viime iltana ja yönä eteläisessä Suomessakin ja tänä iltana tilanne on siis vielä parempi.

Revontulia kannattaa mennä katsomaan mahdollisimman kauaksi kaupungin valoista yhdeksän tienoilla, joskin parhaimmillaan näytelmä on tyypillisesti vasta keskiyön aikaan. Saman illan aikana saattaa olla useita aktiivisuusvaiheita, jolloin revontulet ovat aktiivisia, ja niiden välillä taivas saattaa olla hyvinkin "tavallisen" näköinen. 

Periaatteessa näytelmä alkaa pohjoiselta taivaalta ja toisinaan se pysyykin siellä näkyvinä vihertävinä haituvina. Nyt tosin on hyvin mahdollista, että tulet levittäytyvät sieltä ylemmäs ja saattavat ulottua jopa etelän puolelle asti. Parhaimmillaan taivaan laelle syttyy sykkivä korona, kruunu, joka on juuri nimensä kaltainen: revontulivyöt näyttävät muodostavan taivaaseen saakka ulottuvan, tanssivan verhon, jonka keskellä katsoja tuntuu olevan. Silloin vihreän lisäksi taivaalla saattaa näkyä sinertävää, punertavaa ja keltaistakin valoa.

Mutta siis voi käydä myös niin, että näytelmä lässähtää, eikä taivaalla näy kuin staattinen haaleanvihreä kaari pohjoistaivaalla.

Hyvä ohjeita revontulten kuvaamiseen on mm. Ursan sivuilla Emma Herrasen blogissa: Revontulikuvaus haltuun.

Tieteellä on se ikävä piirre, että se selvittää mysteerejä. Niin nytkin: kääpiöplaneetta Cereksen pinnalla kraatterin sisällä olevat omituiset valot eivät ole alienien lukulamppuja tai jotain muuta ihmeellistä.

Mutta samalla vastaus yhteen kysymykseen tuo eteen monta uutta ongelmaa, ja nytkin Occatoriksi kutsutun kraatterin kirkkaiden pisteiden takaa saattaa löytyä jotain todella jännää – paljon kummallisempaa kuin oli ajateltukaan.

Jäätä vai suolaa?

Pitkään tutkijoilla on ollut tarjottavana kaksi todennäköistä selitystä näille kirkkaille pisteille, joita itse asiassa on pinnalla muuallakin.

Niiden arveltiin olevan joko jäätä tai suolaa, joka pilkistää pinnan alta ja heijastaa valoa ympäristöään paremmin.

Nämä kirkkaat alueet havaittiin ensimmäisen kerran keväällä, kun NASAn Dawn-avaruusluotain lähestyi Cerestä. Kesän aikana luotain on hivuttautunut lähemmäksi ja nyt se kiertää kääpiöplaneettaa enää noin 1500 km:n korkeudella olevalla radalla. Parhaillaan luotain on muuttamassa rataansa vielä alemmas ja pian etäisyyttä on enää noin 375 kilometeriä.

Ensimmäinen teoria kirkkaista laikuista oli jää, mutta nyttemmin tehdyissä havainnoissa on huomattu heijastuvan valon aallonpituuksien olevan sellaisia, ettei jää olekaan todennäköinen selitys.

Sen sijaan hyvin suolapitoinen pinta-aines on. Tämä kävi ilmi syyskuun lopussa olleessa Eurooppalaisessa planeettetiedekongressissa, missä Dawnin tiedejohtaja Chris Russell piti esitelmän. Hänen mukaansa on todennäköistä, että kirkkaat läikät ovat suolakerääntymiä, mutta “emme osaa vielä sanoa tarkasti minkätyyppistä suolaa ne ovat”.

Luento on nyt julkaistu YouTubessa ja se on myös jutun lopussa.

Viime joulukuun alussa laukaistu japanilaisluotain Hayabusa 2 on tähän saakka matkannut kohti asteroidia 1999 JU3. Nyt kohteena on asteroidi nimeltä Ryugu. Matkan määränpää ei ole vaihtunut, vaan se on saanut uuden, virallisen nimen.

Japanin avaruusjärjestö JAXA (Japan Aerospace Exploration Agency) järjesti viime kesänä kilpailun, jolla haettiin nimeä noin kilometrin mittaiselle pitkulaiselle kappaleelle.

Kilpailuun lähetettiin yli 7 300 ehdotusta, joista 30 oli "Ryugu". Se on japanilaisessa muinaistarustossa lohikäärmeen vedenalainen linna, josta sankarihahmo Taro Urashima kävi noutamassa arvokkaan lippaan.  

Nimi sopii asteroidille hyvin, sillä Hayabusa 2 tuo sieltä näytteen Maahan, ja lisäksi sen kiviaineksessa on todennäköisesti vettä. 

Viisihenkisen tutkijaraadin valitsemaa nimeä ehdotettiin LINEAR-ryhmälle (Lincoln Near Earth Asteroid Research), jolla on asteroidin löytäjänä oikeus tehdä virallinen nimiehdotus Kansainväliselle tähtitieteen unionille (IAU, International Astronomical Union).

Asteroidin nimeämisprosessi kestää yleensä kolmisen kuukautta, mutta tällä kertaa homma hoitui paljon nopeammin. Virallinen nimi "162173 Ryugu" julkaistiin Aurinkokunnan pienkappaleiden luettelossa eilen 5. lokakuuta. 

Prosessin aikana arvioitiin, täyttääkö ehdotettu nimi annetut kriteerit – sen on pohjauduttava mytologiaan – ja tarkistetaan, ettei samaa tai samankaltaista nimeä ole jo jollain toisella Aurinkokunnan kappaleella.

Hayabusa 2 saavuttaa Ryugu-asteroidin suunnitelmien mukaan kesällä 2018, asettuu sitä kiertävälle radalle ja jatkaa tutkimuksia seuraavan vuoden lopulle saakka. Luotain palaa Maan läheisyyteen joulukuussa 2020 ja tuo mukanaan näytteen asteroidin pintamateriaalista.

Nimeämisestä kerrottiin JAXAn uutissivulla.

Kuva: JAXA

Eilen kerroimme Venuksen, Marsin ja Jupiterin syksyisestä tanssista aamutaivaalla. Puoli seitsemän aikoihin taivas on vielä sen verran tumma, että ne kaikki näkyvät hyvin – tosin planeetat jäävät helposti puiden taakse, ellei hakeudu avoimelle paikalle.

Kolmen planeetan vaeltelua seuraa sivusta Leijonan tähdistön kirkkain tähti Regulus. Sen nimi juontuu latinasta ja tarkoittaa "Pientä kuningasta", mikä sopii hyvin eläinten kuningasta kuvastavalle tähdistölle. Monissa muissakin kulttuureissa tähti on liitetty monarkiaan ja esimerkiksi babylonialaisten antama nimi oli Sharru eli "Kuningas".

Moni on ehkä kiinnittänyt huomiota aamuvarhaisella itäkaakon suunnalla loistavaan kirkkaaseen valopisteeseen. Venushan se siellä kerjää huomiota itselleen. "Aamutähti" ei kuitenkaan ole ainoa planeetta, jota voi ihailla aamunkoiton taivaalla.

Ennen auringonnousua Venuksesta itään eli sen vasemmalta puolelta hieman alaviistosta löytyvät myös Mars ja Jupiter. Selkeästi himmeämpi Mars erottuu punaisen värinsä ansiosta, mutta Jupiter on Venuksen jälkeen kirkkain planeetta, joten selkeällä säällä sen löytäminen ei ole vaikeaa.

Otsikkokuva on otettu tänään maanantaina aamuseitsemän aikoihin. Venus – ja myös Kuu – näkyivät silloin vielä hyvin, mutta taivas oli jo sen verran valoisa, että Mars oli hävinnyt näkyvistä ja Jupiter oli piilossa puun takana. Kuvaan on kuitenkin merkitty kaikkien kolmen planeetan paikat: tällaista muodostelmaa voi haeskella taivaalta.

Lokakuun aikana kolmikko lähestyy toisiaan ja vähenevä Kuukin piipahtaa niiden seurassa. Tulevana torstaina eli 8. lokakuuta kapeneva kuunsirppi ohittaa Venuksen – tosin ne ovat lähimmän ohituksen aikaan horisontin alapuolella – ja seuraavana päivänä Kuu kulkee Marsin ja Jupiterin ohi – jälleen taivaanrannan takana.

Kaikkein tiiveimmän ryppään kolme planeettaa muodostaa 26. lokakuuta, jolloin ne ovat alle viiden asteen sisällä toisistaan. Jupiter ja Venus ovat silloin vieretysten vaihtamassa paikkaa ja seuraavina päivinä Venus on Marsin ja Jupiterin välissä.

Koko lokakuun lopun ajan planeettojen etäisyys toisistaan on vain muutaman asteen luokkaa. Kuu tulee samaan sakkiin vielä 7. marraskuuta, mutta sen jälkeen planeettojen välimatkat kasvavat siten, että marraskuun lopussa Venuksen ja Jupiterin välinen etäisyys on jo yli 30 astetta. Mars on silloin kahden muun planeetan välissä.

Lokakuussa on mahdollista bongata auringonnousua edeltävältä taivaalta myös Merkurius. Aurinkokunnan pienin planeetta on aina melko lähellä Aurinkoa eikä Suomen leveysasteilta näy koskaan täysin pimeällä taivaalla.

Tällä kertaa Merkurius on kauimpana Auringon länsipuolella eli suurimmassa läntisessä elongaatiossaan 16.10. Silloin se nousee pari tuntia ennen Aurinkoa. Jos hakeutuu aukealle paikalle, jolta on esteetön näkymä itäiseen horisonttiin, pienen valopisteen erottaa melko helposti. Silloin voi ihastella samanaikaisesti peräti neljää planeettaa.

 Apollo-kuulentojen kuvia on netti pullollaan ja NASAn sivuilla niitä on vaikka kuinka. Mutta silti kuvia on paljon lisää, ja se, että niitä kaikkia ei ollut helposti saatavilla, on saanut muutamat epäilemään NASAn salailevan jotain.

Nyt kuitenkin lähes kaikki Apollo-lennoilla käytettyjen Hasselblad-kameroiden kuvat ovat netissä, kaikki yhdellä sivulla: Project Apollo Archive on ladannut yli 8400 korkearesoluutioista kuvaa (tai siis alkuperäisten filmien skannauksia) Flickr-palveluun kaikkien katsottavaksi, ladattavaksi ja ihailtavaksi. Kuvissa on mukana paitsi kaikkien jo tuntemia otoksia, niin myös epäonnistuneita kuvia, mustavalkoisia ja värillisiä. Upeita kuvia Kuun pinnalta ja matkoilta Kuuhun sekä takaisin!

Ne näyttävät myös kuulentojen arkisemman ja inhimillisemmän puolen, kuten alla Apollo 17 -lennon astronautti Harrison Schmittin ajamassa partaansa ja trimmaamassa viiksiään. 

Kuvat ovat siis täällä: The Project Apollo Archive.

Silloinen Neuvostoliitto yllätti maailman laukaisemalla ensimmäisen keinotekoisen satelliitin Maata kiertämään tänään 58 vuotta sitten. Hypnoottisen tasainen, radiokohinan keskeltä kuuluva piipitys ja tähtien joukossa liikkuva "punainen kuu" olivat avaruusajan ja samalla myös avaruuskilpailun alkulaukaus. 

Neuvostoliiton tietotoimisto TASS kertoi perjantai-iltana, 4. lokakuuta vuonna 1957, suuren uutisen. Maata kiersi pieni metallinen kuula, puolimetrinen pallon muotoinen satelliitti. Laitetta kutsuttiin Sputnikiksi, mikä venäjän kielessä merkitsee "seuralaista".

Sputnikin metallinen pallo ja siitä taaksepäin sojottavat neljä piiska-antennia ovat syöpyneet melkein kaikkien ihmisten muistiin, mutta millainen pallo oli sisältä?

Päivän kuvassa on Sputnikin insinöörimalli avattuna Pietarin rakettimuseossa: keskellä on kaksi radiolähetintä, jotka lähettivät piippauksia 20,005 ja 40,002 megahertzin taajuuksilla ja reunoilla on niille sähköäsyöttävät laitteet sekä kaksi mustaa akkua, joissa riitti virtaa 22 vuorokaudeksi. Tämä metallkuula oli suuremman metallipallon sisällä, joten laite oli tehty kestämään erittäin hyvin avaruuden olosuhteet – silloinhan ei vieltä täsmälleen tiedetty, millainen avaruus olisi satelliitille toimia.

Pohdimme Tiedetuubin Klubin ensimmäisessä tapaamisessa eilen lauantaina Helsingin observatoriolla Sputnikia tähtitornin itäisessä tornissa, ja muistimme, että juuri samoilta  paikoilta tehtiin ensimmäisen havainnot Sputnikista Suomessa. Ja ei tehty, sillä aivan aluksi havaitsijat katsoivat yksinkertaisesti väärään suuntaan.

Millainen oli avaruusajan alku Suomessa? Kerroime siitä kaksi vuotta sitten näin Tiedetuubissa:

Kaikki katsoivat taivaalle!

Sen jälkeen, kun tieto Maata kiertävästä satelliitista kiiri ympäri maailman, ihmiset hämmästelivät siellä kulkevaa valopistettä. Näin tapahtui myös Suomessa. Helsingin yliopiston professori Gustaf Järnefelt (kuva oikealla) oli aluksi varovainen ja kehotti vielä tarkistamaan, ettei kyseessä ole ilmapallo tai satelliitti, "tosin ihan muodon vuoksi".

Hän kuitenkin usutti sittemmin pitkäaikaisena Ursan puheenjohtajanakin vaikuttaneen, tuolloin Helsingin yliopiston observatorion havaitsijana toimineen Raimo Lehden tekemään havaintoja uudesta tekokuusta.  "Odotimme satelliittia aamulla noin kello 4.16, mutta se saapui jonkin verran aikaisemmin, noin kymmenen minuuttia ja 42 sekuntia yli kello neljän", raportoi Lehti radiolle tätä ensimmäistä virallista satelliittihavaintoa Suomen kamaralta. 

Lehti teki havaintonsa Herttoniemestä, Siilitie 3:n paikalla olleella tyhjällä tontilla, muutaman pilvisen aamun jälkeen 7. lokakuuta 1957.

“Kipusimme siskoni kanssa naapurissamme olleelle aukealle ja laitoimme observatoriosta ottamani tähtikartat, muistiinpanovälineet ja kellon mukanamme olleelle keittiöjakkaralle. Koska satelliitin ratatietoja ei ollut saatavissa, olin arvioinut suunnan, mistä satelliitti tulisi – ja sieltä se sitten saapuikin, hieman etuajassa. Kun Sputnik tuli näkyviin, sanoin ‘nyt!’, jolloin sisareni kirjoitti ajan ylös ja itse piirsin likimääräisen radan tähtikarttaan.”

"En tiennyt aluksi oliko kyseessä edes mikään reaalinen objekti vai näkivätkö silmäni vain väärin pitkän havaintoyön lopussa, mutta lopulta se oli pakko uskoa. Oli juhlallista todeta, että tässä näkyy omin silmin ensimmäinen ihmisen tekemä taivaankappale muiden taivaankappaleiden joukossa. Siinä sitä minä sitten hämmästelin, vaikka olinkin sitä jo odottanut...ollessaan Kaksosten tähtikuvion luona kasvoi sen kirkkaus olennaisesti, se oli Castorin ja Polluxin kanssa samaa luokkaa, siis toista suuruusluokkaa, minkä jälkeen tekokuu heikkeni jälleen neljänteen luokkaan - kunnes se katosi."

Samaan aikaan satelliittia tähyiltiin myös Helsingin yliopiston tähtitieteellisen observatorion katolla. Professori Järnefelt oli siellä observatorion teknisenä assistenttina toimineen Gunnar Pittigin kanssa, ja myös Lehti olisi varmasti ollut siellä, ellei hän olisi asunut kaukana Herttoniemessä. “Tuona aamuna lehtimiehet ryntäsivät observatorion aidan ylitse ja kipusivat tikarappuja pitkin katolle. Pittig oli äreä ja äkkipikainen mies, joten hän ajoi lehtimiehiä pois katolta ja syntyi lähes tappelu.”

Havaintoa seuranneissa lehtikirjoituksissa Lehden kerrottiin tehneen havaintonsa olemattomasta Herttoniemen observatoriosta ja seuraavien viikkojen aikana Lehti kiersi kertomassa satelliitista sekä sen havainnoista monenlaisissa tilaisuuksissa kuin "asiantuntija.

Se, että Sputnikin sijaan lähes kaikki tuijottivatkin kantoraketin ylintä vaihetta, ei ollut Lehdelle mikään yllätys. “En muista oliko asia täysin tiedossa jo tuolloin, mutta meille oli selvää, että näkyvä osa oli kantoraketti ja radioaallot tulivat Sputnikista. Heti laukaisun jälkeen ne olivat vielä niin lähellä toisiaan, ettei tulosuunnassa olli eroa, vaan vasta ajan myötä kantoraketin erkaantuessa ja pudottua ilmakehään tämä ero tuli esiin konkreettisesti.”

“En usko, että kukaan osasi arvioida tuolloin tulevaa teknistä kehitystä. Sen sijaan hyvin nopeasti nähtiin satelliittien hyödyllisyys geofysikaalisessa tutkimuksessa, sillä satelliittien ratoja seuraamalla pystyttiin selvittämään gravitaatiokenttää ja sen kautta maapallon sisusasioita. Me tähtitieteilijät ymmärsimme myös heti, että pian pääsemme tekemään havaintoja ilmakehän ulkopuolelta.”

Avaruusviikonloppu Helsingin observatoriolla alkoi eilen lauantaina yleisöryntäyksellä ja jatkuu tänään planeettatutkimuksella.

Ovet ovat avoinna klo 12-16, minä aikana sisäänpääsy Observatorioon ja sen näyttelyyn on ilmainen. Planetaariossa on niin ikään ilmaisia esityksiä koko ajan, puutarhassa voi katsoa Aurinkoa kaukoputkella (jos sää sallii) ja sisäpihalla oleva Tiedekahvila on myös avoinna. Myös Observatorion avaruusaiheinen myymälä on avoinna.

Koska Observatorio on vain lyhyen kävelymatkan päässä Eteläsatamasta, kannattaa esimerkiksi käynti tänään alkaville silakkamarkkinoille yhdistää avaruusasiaan: klo 15 alkavalla "kysy mitä vain avaruudesta ja avaruustutkimuksesta" -tilaisuudessa voi vaikka kysyä siitä, olisiko muilla planeetoilla meriä ja silakoita...

Pluto, tiedekuntopiiri ja Kysy mitä vain

Päivän ohjelma alkaa kuitenkin jo klo 13, jolloin Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilkka Sillanpää kertoo ensimmäistä kertaa julkisessa esitelmässä Suomessa millaiseksi oudoksi maailmaksi Pluto paljastui heinäkuun ohilennon aikana.

Klo 14 suunnitellaan tutkimusmatka toiselle planeetalle. Lauantaina hauskaksi osoittautuneessa uudenlaisessa ”tiedekuntopiirissä” pohditaan miten planeettoja tutkimaan voidaan laukaista luotaimia, rakennetaan luotain, mietitään mitä planeetan pinnalla kannattaisi laskeutumisen jälkeen tehdä ja tutkitaan aurinkokunnan kohteita kaukoputkilla. Yksi kuntopiirin kohteista in Observatorion kekskimmäinen tähtitorni, mikä sinällään on käynnin väärti – paikka on normaalisti yleisöltä suljettu.

Klo 15 voi kysyä mitä vaan avaruustutkimuksesta. Tietokirjailija-toimittajat Markus Hotakainen ja Jari Mäkinen, planeettageologi Jarmo Korteniemi ja Ursan tiedottaja, tähtitieteilijä Anne Liljeström vastaavat kaikkiin avaruutta, tähtitiedettä ja avaruustutkimusta koskeviin kysymyksiin. Tilaisuus lähetetään myös suorana Periscopessa ja siihen voi lähettää kysymyksiä twitterissä sekä Facebookissa myös etukäteen sekä tilaisuuden aikana. Jos jokin asia on vaivannut mieltäsi, niin nyt on hyvä tilaisuus saada suora vastaus.

Huomaa, että kyseessä ei siis ole Kaivopuistossa oleva Ursan observatorio, vaan Kopernikuksentie 1 Unioninkadun päässä, Tähtitorninvuoren puiston keskellä Eteläsataman vieressä oleva nyt vanha Observatorio.

Viikonlopun ohjelmasta vastaavat Ursa, Helsingin observatorio/Yliopistomuseo ja Tiedetuubi-nettilehti. ​

Rosetta on tutkinut jo yli vuoden ajan lähietäisyydeltä Churyumovin-Gerasimenkon komeettaa, mutta ytimen eteläiset olivat pitkään pysyvästi pimennossa. Luotaimen laitteilla ei pystytty tekemään pimeästä puolesta havaintoja – lukuunottamatta MIRO-instrumenttia (Microwave Instrument for Rosetta Orbiter), joka toimii millimetri- ja alimillimetrialueilla.

"Teimme MIROlla havaintoja komeetan 'pimeästä puolesta' moneen otteeseen sen jälkeen kun Rosetta saavutti Churyumov-Gerasimenkon ja saamamme ainutlaatuinen data kertoo hyvin mielenkiintoisia asioita heti ytimen pinnan alla olevasta aineesta", toteaa tutkimusta johtanut Mathieu Choukroun.

Rosetta mittasi MIRO-instrumentilla lämpötiloja Churyn eteläisellä puoliskolla. Viime vuoden syys–lokakuussa tehdyt mittaukset on koottu kahdeksi lämpötilakartaksi, joista vasemmanpuoleinen perustuu millimetrialueen ja oikeanpuoleinen alimillimetrialueen havaintoihin. Mitatut lämpötilat (kuvan asteikossa kelvineinä) vaihtelevat noin -70 celsiusasteesta noin 250 pakkasasteeseen.

Nyt viikonloppuna Helsingin observatoriossa on Kansainvälisen avaruusviikon päätapahtuma ja siksi vanha tähtitorni kaupungin keskustassa on täynnä toimintaa.

Ovet avautuvat klo 12, ja samalla alkavat planetaarioesitykset, puuhapisteet puutarhassa ja kahvilassa on pöytä koreana.

Klo 13 esitellään Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi avaruuteen lähetettävä Suomi 100 -satelliittihanke; professori Esa Kallio kertoo millainen laite on tarkoitus lähettää Maata kiertämään vuonna 2017 ja miksi.

Viesti ET:lle Suomesta

Sen jälkeen klo 14 käynnistetään jännittävä kilpailu, missä yleisöä pyydetään kehittämään avaruuteen vieraalle sivilisaatiolle lähetettävä viesti. Millainen viestin tulisi olla, miten se tulisi lähettää ja minne?

Vastausta kerätään yhdessä Yleisradion tiede- ja nuortenohjelmien kanssa lokakuun puoliväliin saakka ja voittava viesti lähetetään oikeasti matkaan lokakuun lopussa. 

Observatoriolla ovat Ursan Tutkijakerhon vetäjät ja asiantuntijat antamassa taustatietoja tämän viestin tekemiseen neljässä työpajassa, joissa pohditaan viestin rakentamisen periaatteita, etsitään elämää avaruudesta, kerrotaan eksoplaneetoista ja sekä kerrataan millaisia viestejä ihmiskunta on jo laittanut kohti tähtiä. 

Viestiehdotuksia voi lähettää vaikka heti huomisesta alkaen YLE Tieteen ja Prisma Studion Facebook-sivujen ja sähköpostilla (tai vaikka perinteiseen tapaan postitse) 18.10. saakka. Jos viesti mahtuu twitter-viestiin, niin @yletiede on silloin hyvä osoite – käytä hashtagiä #viestiavaruuteen.

Lauantain ohjelman päättää vielä katsaus siihen, mitä voisi tapahtua, jos yhteys maanulkoiseen elämään joskus saadaan: lokakuun 9. päivänä elokuvateattereihin tulevasta Vierailu-elokuvasta ja sen tekemisestä kertoo osatuottaja Sami Jahnukainen.

Avaruusviikonloppu jatkuu vielä sunnuntaina 4.10., jolloin katse käännetään hieman lähemmäksi omaan Aurinkokuntaamme ja siihen, miten sitä tutkitaan.

Tarkempia tietoja ja koko viikonlopun ohjelma on täällä.