MAVEN-luotain (Mars Atmosphere and Volatile Evolution) laukaistiin onnistuneesti matkaan. United Launch Alliancen Atlas V -raketti kohosi Cape Canaveralin laukaisukompleksista 41 kello 13.28 paikallista aikaa eli heti laukaisuikkunan avauduttua. Jos kaikki sujuu hyvin vastedeskin, luotain on perillä Marsissa 22. syyskuuta 2014 ja asettuu punaista planeettaa kiertävälle radalle. MAVEN tutkii Marsin kaasukehää sekä sen vuorovaikutusta aurinkotuulen kanssa.
Itse asiassa uusimman punaiselle planeetalle matkaavan luotaimen tehtävänä ei ole etsiä Marsin kaasukehää, vaan selvittää, mitä sille on tapahtunut ja tapahtuu kaiken aikaa. Vuosimiljardien takainen tiheä hiilidioksidikehä on riutunut pelkäksi henkäykseksi: kaasukehän paine Marsin pinnalla on suunnilleen sama kuin 40 kilometrin korkeudessa täällä Maassa.
MAVEN eli Mars Atmosphere and Volatile Evolution tutkii kiertoradalta käsin planeetan kaasukehän koostumusta ja erityisesti sen yläosien vuorovaikutusta aurinkotuulen kanssa. Kun Marsin magneettikenttä muinoin katosi, Auringosta puhaltava hiukkastuuli pääsi suoraan kosketuksiin kaasukehän kanssa ja alkoi raastaa kaasua avaruuteen.
Mars-tutkimuksen ohjenuorana on jo pitkään ollut ”Follow the Water” eli suorana kökkökäännöksenä ”Seuratkaa vettä”. Vesi on ollut keskeinen elementti Marsin ja sen mahdollisen elämän kannalta, joten vedestä ja sen jättämistä jäljistä voidaan selvittää planeetan kehityshistoriaa.
Vaikka MAVEN tarkasteleekin veden sijasta kaasukehää, liittyy myös sen tekemä tutkimus kiinteästi veteen. Marsin muinainen vesi katosi, kun kaasukehä harveni, ilmasto muuttui ja lämpötila laski. Pääpiirteissään tapahtumat tunnetaan, mutta yksityiskohdissa on vielä paljon epäselvää.
900-kiloisen (polttoaineineen yli 2,5-tonnisen) luotaimen kyytiin on ahdettu kaikkiaan kahdeksan tutkimuslaitetta. Useimmat niistä keskittyvät tarkkailemaan Marsin lähiavaruutta ja aurinkotuulen vaikutusta kaasukehän yläosissa vallitseviin olosuhteisiin. Laitteista peräti kuusi tutkii eri tavoin sähköisesti varattuja hiukkasia – niiden energiaa, tiheyttä ja nopeutta – ja loput kaksi kaasukehän yläosien ja ionosfäärin ominaisuuksia.
MAVEN-luotaimen tekemälle tutkimukselle on asetettu neljä tavoitetta: selvittää kaasujen karkaamisen vaikutus Marsin olosuhteisiin aikojen kuluessa, kaasukehän yläosien ja ionosfäärin nykyiset olosuhteet ja vuorovaikutus aurinkotuulen kanssa, kaasujen karkaamisen nykyinen tahti sekä kaasukehän isotooppisuhteet. Yhtenä tärkeänä tutkimuskohteena on myös kaasukehän vähäinen metaani ja sen mahdolliset syntyprosessit, joilla saattaa olla yhteys Marsin mahdolliseen elämään.
Luotaimen laukaisun on määrä tapahtua Cape Canaveralista tänään illalla kello 20.28 Suomen aikaa. Jos lähtö siirtyy, pelivaraa on kolmisen viikkoa: laukaisuikkuna on auki joulukuun 7. päivään saakka. Matka Marsiin kestää kymmenen kuukautta eli luotain on perillä ensi vuoden syyskuussa.
Lokakuun 2014 aikana luotain asettuu lopulliselle ellipsin muotoiselle radalleen, jolla se on etäisimmillään noin 6 000 kilometrin päässä Marsin pinnasta, mutta viistää alimmillaan kaasukehän yläosia 150 kilometrin korkeudessa. Yhden Maan vuoden kestävän tutkimusjakson aikana MAVENin radan alin piste lasketaan viisi kertaa vielä alemmas, aina 125 kilometriin saakka.
Laukaisua seuraava NASAn blogi löytyy täältä ja lähtöä voi seurata suorana nettilähetyksenä täältä.
Edellinen Marsia tutkimaan lähetetty luotain oli Intian Mangalyaan, joka laukaistiin avaruuteen marraskuun alussa.
Intian kunnianhimoinen avaruusohjelma otti huiman askeleen eteenpäin nyt tiistaina klo 11.08 Suomen aikaa, kun maa laiukaisi ensimmäisen Mars-luotaimensa onnistuneesti avaruuteen. Luotain on nimetty hindin kielen "Mars-alusta" tarkoittavan sanan mukaan Mangalyaaniksi.
Intian 1,35 tonnia massaltaan oleva, pakettiauton tavaratilaan juuri ja juuri mahtuva luotain on tehty hyvin nopeasti ja edullisesti. Sen lähettämisestä päätettiin elokuussa 2012 ja sen suunnittelu, valmistaminen ja lähettäminen maksavat noin 60 miljoonaa euroa.
Mangalyaan on varustettu kameran lisäksi Marsin kaasukehän metaania tutkivalla mittalaitteella, kahdella pintaa ja kaasukehää havaitsevalla spektrometrillä sekä Marsin hiukkasympäristöä mittaavalla massaspektrometrillä.
Mars-luotain seuraa Intian vuonna 2008 lähettämää Chandrayaan-1 -kuuluotainta, jonka laukaisu ja lento onnistuivat hyvin. Kokonaisuudessaan Intian avaruusohjelmassa on ollut kuitenkin varsin paljon epäonnea, mikä osaltaan selittynee sikäläisellä asenteella: aina kannattaa koittaa, sillä "myös epäonnistumisista voi aina oppia ja ne ovat askeleita kohti onnistumista", kuten Intian avaruustutkimusorganisaatio ISRO:n puheenjohtaja K. Radhakrishnan on todennut.
Intialainen tapa lähettää luotain eroaa hieman eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta, sillä lähtölaskenta aloitettiin siitä, kun luotain oli vielä lentoonvalmistelutilassaan Sriharikotan avaruuskeskuksessa.
56 tuntia ja 30 minutia kestävä laskenta alkoi nyt sunnuntaina aamulla ja se etenee ilman taukoa kohti laukaisua. Luotain tankattiin ja laitettiin rake tin nokkakartion sisään samara kun kantorakettia on laitettu toisaalla valmiiksi laukaisuun. nelivaiheisen PSLV-C25 -raketin kolmas ja neljäs vaihe toimivat kiinteällä polttoaineella, ja ne laitettiin valmiiksi sunnuntaina illalla, ja toisen vaiheen nestemäiset ajoaineet tankattiin nyt maanantaina.
350 tonnia lentoonlähdössä painava PSLV (Polar Satellite Launch Vehicle) on suunniteltu laukaisemaan satelliitteja Maan napojen kautta kulkeville kiertoradoille, eikä se ole niin voimakas, että luotain voitaisiin lähettää saman tien kohti punaista planeettaa. Niinpä luotain asettuu ensin kiertämään maapalloa hyvin soikealla kiertoradalla, mistä se lähetetään ulos planeettainväliseen avaruuteen vasta kuukauden kuluttua. Matka Marsiin kestää kaikkinensa 300 vuorokautta, ja sinne saapuessaan luotain asettuu kiertämään Marsia.
Marsia kiertäessään Mangalyaan lentää myös hyvin läheltä Phobos-kuuta, vain noin 6000 kilometrin päästä, ja intialaiset toivovat luonnollisesti saavansa siitäkin kiinnostavia kuvia.
Tyypillinen PSLV:n lento kestää noin 18 minuuttia, minkä kuluessa satelliitti nousee taivaalle ja on lopulta kiertoradalla. Mars-luotaimella laukaisu kestää sen sijaan 43 minuuttia. Sinä aikana luotain nousee lähelle soikeaa parkkirataansa, mutta odottaa kolmannen vaiheen sammumisen jälkeen 25 minuuttia ennen kuin neljännen vaiheen rakettimoottori sysää sen lähemmäs lopullista rataansa. 37 sekuntia neljännen vaiheen irtoamisen jälkeen luotain itse käyttää omia moottoreitaan ja asettuu erittäin soikealle parkkiradalle.
Radan kaukaisin piste ulottuu 23 000 kilometrin päähän Maasta, ja luotain sysää tuota kaukaisinta pistettä vielä kauemmaksi marraskuun aikana kuudella poltolla, kunnes luotain on "helppo" sysätä pois Maan kiertoradalta kohti Marsia. Tämä tapahtuu 30. marraskuuta. Kuuluotain Chandrayaan käytti samankaltaista menetelmää Kuuhun matkaamiseen.
Saapuminen Marsiin tapahtuu suunnitelman mukaan 21. syyskuuta ensi vuonna. Luotaimen tavoitteena on asettua ensinnä Marsin ympärille soikealle radalle, jonka lähin kohta on 377 km:n ja kaukaisin piste 80 000 km:n päässä planeetasta. Kiertorataa säädetään sen jälkeen vähemmän soikeaksi.
Kyseessä on Intian ensimmäinen planeettaluotain, mitä varten Bangaloren luokse on rakennettu erityinen maa-asema. Sen lisäksi luotaimeen ollaan yhteydessä kahdella laivalla, jotka toimivat tutka- ja valvonta-asemina. Myös NASA ja ESA ovat luvanneet avusta Intiaa tarvittaessa omilla maa-asemillaan ja planeettalentokokemuksellaan.
Köyhässä Intiassa avaruusohjelmaa on käytetty tähän mennessä laajalti tiedonvälitykseen, kaukokartoittamiseen sekä sääennustamiseen, mikä on ollut hyvin kustannustehokas tapa, koska esimerkiksi puhelinlinjojen ja tietoverkkojen vetäminen kaikkialle laajassa maassa olisi vieläkin kalliimpaa. Avaruustoiminta on lisäksi nostanut osaltaan maan teknistä tasoa.
Intian tavoitteet ovat kuitenkin viime vuosina käyneet yhä kunnianhimoisemmiksi, mikä on herättänyt maan sisällä runsaasti kritiikkiä. Chandrayaan-1:n jälkeen intialaiset aikovat laukaista toisen luotaimen Kuuhun vuonna 2016 ja suunnitelmissa on myös tähtitieteellisiä tutkimussatelliitteja. Kaiken lisäksi Intia on ilmoittanut lähettävänsä seuraavana maana omia avaruuslentäjiä avaruuteen omalla kantoraketillaan ja omalla avaruusaluksellaan.
Seuraavassa intialaisen TV-aseman NDTV:n tiedetoimittaja Pallava Bagla haastattelee Ashutosh Aryaa, ISRO:n tutkijaa, joka rakensi luotaimen kameralaitteiston.
Naapuriplaneettamme Mars on kuiva, kylmä ja kenties kuollut maailma, mutta kuten täällä meilläkin ”ennen oli kaikki paremmin”. Nuoruudessaan punainen planeetta oli vetinen, leuto ja mahdollisesti elävä maailma. Siinä välissä tapahtui jotain, mikä muutti Marsin.
Keskeisenä tekijänä on jo pitkään pidetty tiheän, suurimmaksi osaksi hiilidioksidista koostuneen kaasukehän katoamista. Marsilla on yhä kaasukehä ja se on yhä melkein pelkästään hiilidioksidia, mutta se on hyvin harva: paine planeetan pinnalla on suunnilleen sama kuin Maan ilmakehässä 40 kilometrin korkeudessa.
Kaasukehässä muinoin ollut vesihöyry on hajonnut vedyksi ja hapeksi, jotka ovat karanneet avaruuteen. Kauan sitten Marsin sula tai ainakin osittain sula ydin jähmettyi, magneettikenttä katosi ja aurinkotuuli pääsi puhaltamaan suoraan kaasukehään. Näin tiedetään tapahtuneen, koska samaa tapahtuu edelleen.
Vuosimiljardien takaisessa tiheässä kaasukehässä olleen hiilidioksidin on arveltu sitoutuneen Marsin muinaisiin järviin ja mahdolliseen valtamereen, ja muodostaneen karbonaattimineraaleja. Ongelmana on se, että Marsista ei ole löydetty karbonaatteja niin runsaasti kuin niitä pitäisi olla – jos sitoutumisteoria pitäisi kutinsa. Siksi myös hiilidioksidin on arveltu kadonneen avaruuteen.
Tällä viikolla Nature Communications -verkkolehdessä julkaistussa tutkimuksessa Tim Tomkinsonin johtama ryhmä raportoi ensimmäisen kerran suorista todisteista, että Marsissa on todella tapahtunut hiilidioksidin sitoutumista mineraaleihin. Tutkimuksessa olivat mukana Scottish Universities Environmental Research Centre -ympäristöntutkimuskeskus ja Glasgow’n yliopisto sekä Lontoon Luonnonhistoriallinen museo, jonka kokoelmissa on kappale Marsia.
Tutkijoiden tarkastelun kohteena on ollut Lafayette-niminen meteoriitti, joka on peräisin punaiselta planeetalta. Kivenmurikka on löytynyt Tippecanoesta Yhdysvalloista, mutta sen tarkkaa löytöpaikkaa tai -aikaa ei tunneta. Kivi oli Purduen yliopiston kokoelmissa, kun O. Farrington tunnisti sen meteoriitiksi vuonna 1931.
Lafayetten meteoriitti painaa 800 grammaa ja se luokitellaan nakliitiksi, sillä koostumukseltaan se muistuttaa Nakhlan lähelle Egyptiin vuonna 1911 pudonneen kivisateen kappaleita. Tutkittu meteoriitti on jähmettynyt kivisulasta noin 1,3 miljardia vuotta sitten ja se päätyi Marsin pintaan osuneen törmäyksen viskaamana avaruuteen 11 miljoonaa vuotta sitten.
Tutkijat totesivat, että meteoriitissa esiintyvä sideriitti-niminen hiilipitoinen mineraali on peräisin ”hiilihapotuksesta”: kun vesi ja siihen sitoutunut hiilidioksidi ovat reagoineet oliviini-mineraalin kanssa, osa oliviinista on korvautunut sideriittikiteillä.
Lafayette-meteoriitista tehty ohuthie näyttäytyy vääräväri- ja röntgenkuvan yhdistelmässä kirjavana mosaiikkina: vihreä on piitä, punainen rautaa ja sininen kalsiumia. Turkoosina erottuvan oliviinin on korvannut paikoin oranssina näkyvä sideriitti. Vihreät juovat ovat savimineraalijuonia. Kuvan leveys on 124 mikrometriä.
Koska meteoriitin kiviaines on ollut sulassa muodossa noin 1,3 miljardia vuotta sitten, korvautumisen on täytynyt tapahtua sen jälkeen. Havainto ei siis suoraan kerro siitä, mitä tapahtui neljä miljardia vuotta sitten, kun Marsin kaasukehä ”katosi”, mutta se osoittaa, että hiilidioksidia todella on sitoutunut Marsin kiviin. Ja kun muinaisessa Marsissa sekä vettä että hiilidioksidia oli paljon enemmän kuin nykyisin – tai 1,3 miljardia vuotta sitten – korvautuminen oli todennäköisesti paljon laajamittaisempaa.
Tulokset ovat merkittäviä paitsi Marsin menneisyyden myös mahdollisesti Maan tulevaisuuden kannalta. Kasvihuoneilmiötä voimistavan ilmakehän hiilidioksidin sitomista mineraaleihin on kaavailtu yhdeksi keinoksi hidastaa ilmaston lämpenemistä. Marsin kaasukehän kohtalo osoittaa, että hiilidioksidin sitoutuminen on mahdollista globaaleissa mitoissa, mutta on eri asia, onnistuuko se ihmiskunnalta.
Avaruus julistettiin valloitetuksi, kun ihminen astui ensimmäisen kerran Kuun kamaralle heinäkuussa 1969. Sittemmin ylväästä lausumasta on jouduttu tinkimään, sillä oma kiertolaisemme lukeutuu kosmisessa skaalassa aivan lähinaapurustoomme.
Jos maailmankaikkeutta tai vaikkapa vain omaa Aurinkokuntaamme ajatellaan aavana merenä, käynti Kuussa vastaa korkeintaan varpaiden kastamista arastelevasti veteen, kenties vain varovaista astumista laiturille.
Apollo-lentojen luontevana jatkona piti oleman lento Marsiin. Se ei kuitenkaan toteutunut, sillä loput kuulennotkin peruttiin, kun meuhkaavan median, hetkeksi innostuneen kansan ja rahoituksesta päättävien poliitikkojen kiinnostus pölyisellä pallolla pomppimista kohtaan lopahti.
Marsia ei kuitenkaan unohdettu kokonaan. Suunnitelma toisensa jälkeen näki päivänvalon, mutta vaipui yleensä melkein saman tien unholaan. Orastava innostus hyytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaavailuille laskettiin hinta. Haaveet elivät, mutta todellisuus tuppasi tappamaan ne.
Viisivuotiaasta asti avaruuslentoihin liki kritiikittömän innostuneesti suhtautuneena alan harrastajana olen viime aikoina alkanut miettiä miehitetyn Mars-lennon mielekkyyttä. Mikä olisi riittävä motiivi kymmeniä tai todennäköisemmin satoja miljardeja maksavalle hankkeelle?
Kuu ”valloitettiin”, koska suurvaltojen tavoitteena oli päihittää toisensa kaikilla mahdollisilla rintamilla, myös avaruudessa. Yhdysvallat halusi selviytyä kuukilvassa voittajana hinnalla millä hyvänsä – ja suunnilleen sen verran Apollo-ohjelma tuli maksamaan.
Ovatko poliittiset syyt riittävän painavia ihmisen lähettämiseksi toiselle planeetalle? Pystyttämään kansakunnan valtiollisen symbolin punaiseen hiekkaan osoitukseksi siitä, että ”me ehdimme ensin”? Tuskin.
Entä tekniikan kehitys? Kuulentojen myötä saatiin arkikäyttöön monia sellaisia asioita, jotka ilman niitä olisivat pysyneet vain tutkijoiden ilona tai jääneet ehkä kokonaan keksimättä. Eikö mittavalla Mars-projektilla voisi olla samanlaisia seurauksia?
Kenties, mutta halvemmaksi tulisi kehittää vain ne tekniset uutuudet ja jättää sotkematta soppaan ihmisen lähettämistä satojen miljoonien kilometrien etäisyydelle – ja saamista sieltä ehjin nahoin takaisin.
Miten olisi tiede? Kuten edellisessä blogitekstissäni totesin, Apollo-lennot auttoivat selvittämään Kuun synnyn arvoituksen. Samalla ne osaltaan osoittivat, että ihminen on erinomaisen tehokas havainnoitsija. Pikaisella ja puutteellisella koulutuksella astronauteista saatiin leivottua varsin päteviä kenttägeologeja, puhumattakaan Apollo 17 -lennolle osallistuneesta Harrison Schmittistä, joka oli oikeastikin geologi ja tutkija.
Vuonna 1997 Marsiin laskeutunut Sojourner-kulkija käytti suunnilleen lentopallokentän kokoisen alueen tutkimiseen kolme kuukautta. Tehtävään koulutetulta astronautilta homma hoituisi samalla tarkkuudella muutamassa tunnissa, korkeintaan päivässä tai parissa. Eikö siinä olisi riittävästi kannustinta lähettää ihminen Marsiin?
Punaisella planeetalla tallustelee ihmisiä suurella todennäköisyydellä vasta parinkymmenen vuoden kuluttua – elleivät yksityisen sektorin suunnitelmat pikaisemmasta aikataulusta toteudu, mitä uskallan epäillä. Luotaintekniikka on kehittynyt suunnilleen samassa ajassa mikroaaltouunin kokoisesta Sojournerista, jota ohjattiin 3D-kakkuloiden, virtuaalimallin ja komentosarjojen avulla, Morris Minille pärjäävään Curiosityyn, jonka ohjausjärjestelmä kykenee itsenäisesti vertailemaan eri kulkureittejä ja valitsemaan niistä turvallisimman.
Millaisiksi robotiikka ja tekoäly ehtivät kehittyä siihen mennessä, kun ihminen vihdoin saadaan Marsiin? Silloin emme välttämättä enää olekaan niin ylivoimaisia kulkijoihin verrattuna, vaan tekniikan keinoin voidaan päästä liki samoihin tuloksiin kuin ihmisen osaamisen avulla.
Kerettiläisestä skeptisyydestäni huolimatta olen silti varma, että jonakin päivänä ihminen astuu Marsin pinnalle. En vain ole ollenkaan varma miksi.
[Ursan Avaruustuubi]
.
4. – 10. lokakuuta vietetään kansainvälistä avaruusviikkoa, jonka teemana tänä vuonna on "Exploring Mars, Discovering Earth"; tutkimalla Mars-planeettaa voimme löytää myös omaa maapalloa koskevia asioita.
Avaruusviikon aikana ympäri maailman on erilaisia avaruuteen liittyviä tapahtumia, ja myös Suomessa on hieman toimintaa. Kiinnostavin näistä on huomenna lauantaina 5.10. Heurekassa avautuva Mars-näyttely. Määränpäänä Mars on kanadalaisen Ontario Science Centerin alun perin tuottama, mutta se on suomalaistettu Heurekassa.
Näyttely esittelee fyysisiä, psykologisia, teknologisia ja eettisiä haasteita, joita kohtaamme matkalla punaiselle planeetalle. Tarjolla on ohjeita niin avaruuskirurgiaan, maanviljelyyn avaruudessa kuin sosiaalisten suhteiden hoitoonkin. Näyttelyssä voi myös itse kokeilla mm. painottomuuden vaikutusta kehoon, erilaisten tunteiden tarttumista ryhmän jäsenestä toiseen, säteilyltä suojautumista, toimivan avaruusraketin rakentamista sekä Mars-kävelyä. Monet Maassa itsestään selvät asiat, kuten lattialle putoavat leivänmuruset tai irronneet hiukset, saavat avaruusseikkailun aikana aivan uusia merkityksiä. Kekseliäisyyttä vaaditaan myös silloin, kun normaalit satelliittiyhteydet Maahan eivät toimi, tai kun hapettomissa oloissa pitäisi kasvattaa ruokaa.
Perjantaina 5.10. pidetyssä näyttelyn lehdistötilaisuudessa esiintynyt Heurekan uusi johtaja, ensimmäistä viikkoa työssään oleva Anneli Pauli kertoi yllättyneensä, että kyseessä on ensimmäinen Heurekan kokonainen avaruusaiheinen näyttely. "Mielikuvani oli, että onhan niitä täytynyt olla aiemminkin, vaan eipä olekaan. Mutta nyt on.”
Projektipäällikkö Sami Pihkala kertoi puolestaan näyttelyn sisäänkäynnistä: ”Siinä kysytään ’lähtisitkö Marsiin” ja vastaus annetaan menemällä jommastakummasta portista. Eri kohteissa kerrotaan, millainen miehitetty Mars-lento olisi, mitä asioita on otettava huomioon ja minkälaisia ongelmia sen aikana voi esiintyä. Näyttelystä poistuttaessa kysytään ’Lähtisitkö yhä Marsiin?’.”
Lisää kuvia näyttelystä on Tiedetuubin Flickr-sivulla.
Nyt tulevana viikonloppuna näyttelyn avajaisisia vietetään Heurekassa monin avaruusesityksin. Lauantaina 5.10. klo 13 Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio kertoo auditoriossa aiheesta "Mönkijällä Marsiin vai sähköpurjeella Saturnukseen?" ja Tiedetuubin Markus Hotakainen esittelee klo 12 ja 14 Marsia ja sinne menemistä Tiedettä pallolla -kohteella.
Markus on vauhdissa pallolla myös sunnuntaina 6.10. klo 12. Sinin esitykseen on vapaa pääsy, mutta koska Tiedettä pallolla sijaitsee näyttelyalueella, pääsee sinne vain näyttelylipun ostamalla. Tosin Heurekaan on sääli tulla katsomatta uutta Mars-näyttelyä!
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous teki vuonna 1999 päätöksen kansainvälisestä avaruusviikosta, jota vietettäisiin joka vuosi 4.-10. lokakuuta. Nämä päivät valittiin sen vuoksi, että maailman ensimmäinen satelliitti, Sputnik 1, laukaistiin lokakuun 4. päivänä 1957, ja 10. lokakuuta vuonna 1967 allekirjoitettiin kansainvälinen YK:n sopimus avaruuden rauhanomaisesta käytöstä.
Viime vuosina tapahtumien määrä viikon aikana on lisääntynyt runsaasti ja tänä vuonna ympäri maailman järjestetään virallisesti 903 avaruusviikkoon liittyvää tapahtumaa. Lista niistä on Kansainvälisen avaruusviikon nettisivuilla. Suomen tapahtumia ei nähtävästi listalle ole ilmoitettu, mutta niistä saa tietoa mm. Ursan tapahtumakalenterista.
Tänä vuonna suurin viikon tapahtuma on kansainvälinen Mars-simulaatio, mihin osallistuu yli 20 järjestöä ja organisaatiota ympäri maailman. Kuusihenkinen "mars-astronauttiryhmä" on neljän päivän ajan Utahissa sijaitsevassa Mars-aseman simulaattorissa ja heihin ollaan yhteydessä eri puolilta maailmaa Itävallassa, Innsbruckissa sijaitsevan "lennonjohdon" kautta.
Utahin Mars-ryhmää johtaa NASAn Amesin tutkimuskeskuksen avaruusbiotieteiden osaston johtaja Jon Rask. Itävallan avaruusfoorumi on puolestaan ollut hyvin aktiivinen Mars-tekniikan kehittämisessä ja se on mm. osallistunut Euroopan avaruusjärjestön kanssa vuonna 2011 Espanjassa pidettyyn simulaatioon.
Lisäksi ryhmät Chilessä, Saksassa, Unkarissa, Puolassa ja Yhdysvalloissa testaavat erilaisia Mars-kulkijoita. "Mars-kävelyitä" uudenlaisin avaruuspuvuin tehdään viikon aikana myös Itävallassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Kaikki ryhmät ovat yhteydessä Itävaltaan, mistä tapahtumia voidaan seurata ja mistä toiminta lähetetään myös suorassa nettiohjelmassa.
Lauantaina 5.10. kannattaa myös seurata Twitterissä tunnusta #simulatemars, sillä päivän kuluessa Inssbruckissa järjestetään Mars-simulaatioon liityvä Tweetup.
Viime vuoden syyskuussa löydetty komeetta ISON aiheutti tiedepiireissä ja mediassa kuhinaa, kun ratalaskelmat osoittivat, että komeetta pyyhkäisee Aurinkoa lähestyessään melko läheltä Marsia.
1. lokakuuta ISON ohittikin punaisen planeetan hieman runsaan 10 miljoonan kilometrin etäisyydeltä.
Marsin kiertoradalla olevat luotaimet ja pinnalla vaeltavat kulkijat suuntasivat havaintolaitteensa komeettaan jo ennen lähintä ohitusta. 29. syyskuuta Mars Reconnaissance Orbiter eli MRO käänsi huipputarkan HiRISE-kameransa (HiRISE) kohti lähestyvää jää- ja pölykimpaletta ja sai otettua siitä kuvia. Niissä näkyy ISONin ydintä ympäröivä toistaiseksi melko himmeä koma. Kuvissa yhden pikselin koko vastaa komeetan etäisyydellä 13,3 kilometriä. Ydin on arvioiden mukaan sitä pienempi.
ISON oli kuvien ottohetkellä noin 12,9 miljoonan kilometrin etäisyydellä Marsista ja MRO-luotaimesta, ja hieman yli 240 miljoonan kilometrin etäisyydellä Auringosta, jonka se ohittaa 28. marraskuuta lähimmillään 1,2 miljoonan kilometrin päästä.
Loppuvuodesta komeetan on arvioitu näkyvän kirkkaana kohteena, mutta komeettojen kirkkauden ennustaminen on aina hankalaa: ISON ei olisi ensimmäinen pettymyksen aiheuttanut "kirkas" komeetta.
Mars-innostus poikii tieteellisen tutkimuksen ja yksityisten avaruushankkeiden lisäksi myös taiteellisia projekteja. Yli 100 000 hakijaa keränneen yksisuuntaisen Mars-matkan tarjoavasta Mars One -tosi-tv-projektista innoituksensa saanut Marsin nettipäiväkirjat jatkuu kesätauon jälkeen. Kakkoskauden ensimmäinen postaus löytyy täältä.
Alkuvuonna pyörineen ensimmäisen esityskauden ajan reality-blogi kuvaili matkaa kohti Mars-planeettaa. Blogin johdannossa todettiin, että ”TV-yhtiö on lähettänyt neljä ihmistä Marsiin. Matkalaisten on nöyryytettävä itseään viikoittaisessa tosi-tv-ohjelmassa, jolla reissu rahoitetaan.” Marsin nettipäiväkirjoissa venäläinen Markov, ukrainalainen Nataša, ruotsalainen Desirèé ja suomalainen Reima ”kirjoittavat ja kuvaavat klaustrofobiset tunnelmansa ja matkan mutkat ja yllätykset yksityisiin blogeihinsa – jotka tietenkin päätyvät meidän kaikkien luettavaksi”.
Kokeellisen mediajulkaisun toinen kausi menee perille saakka eli punaisen planeetan kiviselle ja pölyiselle kamaralle. Tarinan luojan, taidekollektiivi Komitean tiedotteen mukaan "tuleva kausi pitää sisällään ensimmäiseen kauteen verrattuna kertaluokkaa eeppisempää avaruusoopperaa unohtamatta kuitenkaan tärkeintä - ihmisyyden ytimessä sykkivää pientä, lämmintä kipinää".
Montako todellisuuden tasoa on mahdollista kasata päällekkäin, kun suunnitteilla olevasta Mars-tosi-tv-lennosta tehdään fiktiivisen reality-show’n virtuaalimaailmassa julkaistava kuvitteellinen nettipäiväkirja? Jäämme odottamaan...
Kuva: mars.komitea.fi
NASAn Viking 2 -laskeutuja irtaantui tänään vuonna 1976 myöhään illalla emoaluksestaan ja laskeutui Marsin pinnalle paikkaan nimeltä Utopia Planitia. Kyseessä on halkaisijaltaan noin 33000 km oleva tasanko, joka on itse asiassa suurin koko aurinkokunnasta tunnettu iskeytymäalue, eli joskus Marsin varhaisessa historiassa jokin kappale on törmännyt siihen ja sulattanut iskuvoimallaan kiviaineksen laajaksi vellovaksi mereksi, joka puolestaan jähmettyi laajaksi tasangoksi. Alue sijaitsee jotakuinkin 50 astetta päiväntasaajan pohjoispuolella noin 118. itäisen leveyspiirin kohdalla.
Viking 2 otti heti laskeutumisensa jälkeen mustavalkoisia kuvia, jotka paljastivat kivisen, mutta tasaisen maaston laskeutujan ympärillä. Tämä värikuva otettiin 5. syyskuuta 1976, eli kaksi päivää laskeutumisen jälkeen. Kuvassa Aurinko sijaitsee kameran takana, suunta on kohti luoteista ja kuvausajankohta on Marsin iltapäivä. Horisontti on vinossa siksi, että laskeutuja ja sen kamera olivat pinnalla noin 8 astetta kallellaan. Suuri kivi kuvan keskellä on noin metrin läpimitaltaan.
Monet tasangon kivet näyttävät olevan hieman pinnan yläpuolella, koska tuuli on puhaltanut hiekkaa pois niiden alaosasta. Kivissä on myös havaittavissa tuulieroosiota ja pinnan muodoista voidaan päätellä, että alueella on ollut (ja kenties on edelleenkin) routaa.
Viking 2 toimi Marsin pinnalla 11. huhtikuuta 1980, kun sen akut hiipuivat. Se toimi siis 1281 Marsin päivän ajan, eli 1316 Maan vuorokauden ajan. Laskeutujan Marsiin vienyt emoalus kiersi planeettaa ja toimi 25. heinäkuuta saakka, mihin mennessä se oli kiertänyt Marsin kaikkiaan 706 kertaa. Kiertolainen otti lähes 16 000 kuvaa punaisen planeetan pinnasta.
Kuten numero kertoo, oli Viking 2 toinen kahdesta Viking-aluksesta. Kiertolaisesta ja laskeutujasta koostuneita aluksia päätettiin tehdä ja lähettää kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen epäonnistuisi tehdävässään, mutta lopulta kummatkin toimivat erinomaisesti. Viking 1 laukaistiin matkaan 20. elokuuta 1975 ja kakkonen seurasi sen perässä 9. syyskuuta 1975. Alukset saapuivat Marsia kiertävälle radalle 19. kesäkuuta ja 7. elokuuta 1976, ja sopivien laskeutumispaikkojen etsimisen jälkeen ykkönen laskeutui 20. kesäkuuta 1976 "Kultaiselle tasangolle", Chryse Planitiaan.
Lisää Viking 2 -laskeutujan ottamia kuvia on mm. NASAn Planetary Photojournal - nettisivustolla.
Naapuriplaneettamme Marsin kaksi kuuta, Phobos ja Deimos, ovat mitättömän pieniä verrattuna omaan kiertolaisemme. Kuun läpimitta on yli 150-kertainen verrattuna epäsäännöllisen muotoisen Phoboksen keskimääräiseen läpimittaan – ja se on Marsin kuista suurempi. Sekä Phobos että Deimos kiertävät Marsia kuitenkin hyvin paljon lähempänä kuin Kuu kiertää Maata. Siksi Phoboksen näennäinen läpimitta on Marsin pinnalta katsottuna noin puolet Kuun näennäisestä läpimitasta Maan pinnalta katsottuna – tosin Phoboksen koko näyttää muuttuvan sen vaeltaessa punaisen planeetan taivaan poikki – ja Deimoskin erottuu pienenä kiekkona. Kuukaksikon kuvasi Curiosity-kulkija 1. elokuuta.
Kuva: NASA/JPL-Caltech/Malin Space Science Systems/Texas A&M Univ.
Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved