Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Marsin harva kivisade

Markus Hotakainen

Yhdysvaltain Mars Reconnaissance Orbiter eli MRO-luotain on tutkinut naapuriplaneettaamme vuodesta 2006 lähtien. Yksi sen instrumenteista on huipputarkka HiRISE-kamera (High Resolution Imaging Science Experiment), jonka erotuskyky on kolmenkymmenen senttimetrin luokkaa.

Kameralla on otettu vuosien kuluessa useita kuvasarjoja, joiden avulla voidaan seurata pinnalla tapahtuvia muutoksia. Arizonan yliopiston johtamassa tutkimuksessa Marsista on etsitty tuoreita kraattereita. Kuvista löytyi 248 uutta iskukohtaa ja niiden perusteella pystyttiin laatimaan arvio planeettaan kohdistuvan kivipommituksen tahdista.

Laskelmien mukaan Marsiin osuu vuosittain yli 200 pientä asteroidia tai komeetanpalasta, jotka saavat aikaan vähintään nelimetrisen kraatterin. Se vastaa yhtä iskua noin Suomen kokoiselle alueelle joka toinen vuosi. Tahti osoittautui odotettua harvemmaksi, sillä aiemmat arviot olivat 3–10 kertaa suurempia.

Marsin pintaan osuvat kappaleet ovat läpimitaltaan vain metrin tai parin luokkaa. Maahan osuessaan ne tuhoutuisivat jo korkealla ilmakehässä, mutta Marsin harva kaasukehä ei pysty estämään niiden iskuja.

Uusien kraatterien syntytahdin tunteminen on tärkeää, sillä Marsin pinnanmuotojen ikäarviot perustuvat kraatterilaskentoihin: mitä enemmän jollakin alueella on kraattereita, sitä vanhempaa seutua se on.

Avaruuden haikuja

Markus Hotakainen

Nyt sulkakynät tai jos tarkkoja ollaan siveltimet suihkimaan! Nasa järjestää runokilpailun, jossa etsitään parhaita avaruushaikuja. Muistin virkistykseksi haiku on japanilainen runo, jonka kolmessa säkeessä on yhteensä 17 tavua. Ne jakautuvat säkeiksi siten, että ensimmäisessä säkeessä on viisi, toisessa seitsemän ja kolmannessa jälleen viisi tavua.

Kolme huippuhaikua sekä kaikkien kilpailuun osallistuneiden nimet lähetetään marraskuussa laukaistavan Mars Atmosphere and Volatile Evolution eli MAVEN-luotaimen mukana Marsiin. Punaisen planeetan pinnalle saakka runollinen dvd ei päädy, sillä MAVEN on kiertorataluotain, joka tutkii Marsin kaasukehän ominaisuuksia.

Tämäkin tutkimus liittyy silti Marsin veteen, sillä taannoinen ilmastonmuutos, jonka seurauksena planeetta jäähtyi ja vesi katosi, johtui ainakin osittain kaasukehän karkaamisesta avaruuteen.

Jokainen runon lähettänyt voi tulostaa itselleen diplomin kilpailuun osallistumisesta. Runoiluun on aikaa 1. heinäkuuta saakka ja yleisöäänestys alkaa 15. heinäkuuta. Osallistuminen haiku-kilpailuun onnistuu täällä.

Päivän kuva 17.4.2013: Marsin tuplakraatteri

admin

Kuvassa on tänään Marsin pinnalla Thaumasia Planum -alueella jotakuinkin kohdassa 17°S / 296°E oleva kiinnostava Arima-niminen kaksoiskraatteri. Paljaalla silmällä katsottuna nämä todennäköisesti samaan aikaan syntyneet kraatterit ovat jotakuinkin saman näköisiä, mutta kun kuviin otetaan mukaan korkeustieto, niin huomataan toisen niistä olevan syvempi kuin toisen: vasemmanpuoleinen, sinisempi, on olennaisesti syvempi kuin oikean puoleinen kraatteri. Syynä syvyyseroon saattaa olla pinnan alapuolella oleva jää, joka syvemmässä on haihtunut ja päästänyt iskeytyjän tunkeutumaan syvemmälle.

Kuvan on ottanut ja korkeutiedon mitannut Euroopan avaruusjärjestön Mars Express -luotain korkearesoluutioisella stereokamerallaan 4. tammikuuta 2013. Kyseessä oli jo luotaimen 11467. kierros Marsin ympäri.

Lisätietoa kraatterikaksikosta ja Mars Expressistä on täällä: Explosive crater twins on Mars

Kuva: ESA/DLR/FU Berlin (G. Neukum)

Mars Science Laboratory Curiosity Rover Animation

Mars Science Laboratory Curiosity Rover Animation

11-minuuttinen animaatio Curiosityn, elokuussa 2012 Marsiin saapuvan Nasan Mars Science Laboratory -kulkijan laskeutumisesta.

Toimitus
24.03.2013

Suosituimmat tänään

Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Oletko nähnyt tätä etanaa? Jos olet, ota yhteys Turkuun.
Video: Kilpapyöräilijän hikinen tapa tehdä paahtoleipä
La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Yleinen suhteellisuusteoria hyvin lyhyesti ja yksinkertaisesti

Punainen planeetta ja komeetta

Toimitus

Maan ohi viiletti taannoin pieni asteroidi ja toinen sellainen törmäsi meihin. Muutkaan aurinkokunnan planeetat eivät saa olla rauhassa: seuraavaksi ennusteet povaavat lähiohitusta Marsiin syksylle 2014. Jos olet silloin punaisella planeetalla, voi näky olla upea!

Suurin osa Marsin kuten kaikkien muidenkin Aurinkokunnan kappaleiden kraattereista on syntynyt vuosimiljardeja sitten. Avaruuden kiviä osuu planeettoihin edelleen kaiken aikaa, mutta useimmat niistä ovat kooltaan pieniä, suurin osa pelkkää pölyä.

Nykyisin planeettoihin törmää isompia kappaleita vain harvakseltaan. Vuonna 1994 Jupiteriin iskeytyi pirstaleiksi hajonnut komeetta Shoemaker-Levy 9, joka sai aikaan Maan kokoluokkaa olevia tulipalloja. Viime vuosina Jupiterin kaasukehässä on havaittu jälkiä muistakin törmäyksistä ja myös Marsin pinnalta on löydetty pieniä, tuoreennäköisiä kraattereita. Mars voi kuitenkin olla seuraavan suuren törmäyksen kohteena.

3. tammikuuta 2013 Robert McNaught löysi Australiassa sijaitsevassa Siding Springin observatiossa komeetan, joka sai tunnuksekseen C/2013 A1. Sen todettiin näkyvän jo edellisvuoden joulukuussa otetuissa kuvissa, ja niiden perusteella pystyttiin laskemaan sen rata. Komeettaa on kurssilla kohti Marsia!

Toistaiseksi komeettaa on seurattu vasta parin kuukauden ajan, joten sen rataa ei ole vielä pystytty määrittämään tarkasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uusi komeetta ohittaa Marsin lähietäisyydeltä 19. lokakuuta 2014. Pienimmillään Marsin ja komeetan välinen etäisyys olisi vain 109 200 kilometriä eli vajaa kolmannes Maan ja Kuun välisestä etäisyydestä. Toistaiseksi radan epätarkkuus on kuitenkin sitä luokkaa, että etäisyyttä voi olla yli miljoona kilometriä – tai sitten komeetta törmää suoraan Marsiin. [***Uutta tietoa*** Radan tarkentuessa pienimmäksi etäisyydeksi lähiohituksen aikana on laskettu 37 000 kilometriä.]

C/2013 A1:n rata on hyvin vinossa planeettojen ratatasoon verrattuna ja lisäksi se kiertää Aurinkoa päinvastaiseen suuntaan kuin planeetat. Komeetta on todennäköisesti tulossa ensimmäistä kertaa Aurinkokunnan sisäosiin, sillä sen radan on todettu olevan muodoltaan hyperbeli. Se ei siis ole ellipsi, kuten jaksollisilla komeetoilla, jotka palaavat Auringon läheisyyteen yhä uudelleen ja uudelleen. Ellei komeetta törmää Marsiin, se palaa takaisin Aurinkokunnan ulko-osiin ja jatkaa matkaansa ehkä tähtienväliseen avaruuteen.

Jos C/2013 A1 törmää Marsiin, jää visiitti Aurinkokunnan sisäosiin silloinkin komeetan viimeiseksi. Komeetan kirkkauden perusteella sen ytimen läpimitaksi on arvioitu 50 kilometriä. Marsin suhteen sen nopeus on lähimmän ohituksen aikaan 56 kilometriä sekunnissa. Mikäli osumaa ei tule, Marsin taivaan poikki sujahtavan komeetan kirkkaus on vähintään samaa luokkaa kuin Venuksen. Marsia kiertävät luotaimet, erityisesti Mars Reconnaissance Orbiter, jossa on paremmat kamerat kuin Mars Odyssey ja Mars Express -luotaimissa, saavat komeetasta ehkä ainutlaatuisia kuvia.

Ja jos osuma tulee… Komeetan törmätessä Marsin pintaan vapautuisi energiaa noin 400 000 000 kertaa enemmän kuin kaikkien aikojen suurimmassa, vuonna 1961 tehdyssä Neuvostoliiton ”Tsaari”-ydinkokeessa. Japaniin toisen maailmansodan lopussa pudotettuihin pommeihin verrattuna vapautuneen energian määrään täytyy lisätä vielä kolme nollaa.

Mikäli C/2013 A1 todella törmää Marsiin, naapuriplaneettamme pinnalle ilmestyy uusi kraatteri, jolla on läpimittaa noin 500 kilometriä ja syvyyttä kaksi kilometriä. Se asettuisi kraattereiden kokotilastossa kärkisijoille ja päihittäisi esimerkiksi päiväntasaaja seutuvilla olevat Antoniadin ja Huygensin. Hellas on kuitenkin vielä suurempi törmäysallas: sillä on läpimittaa 2 300 kilometriä ja syvyyttä yli seitsemän kilometriä.

Astronomian Auervaara

Markus Hotakainen

1800-luvun lopulla Marsin kanavateoreetikot saivat puolelleen serbialaisen Spiridion Gopčevićin, jonka tuki ei välttämättä ollut asialle eduksi. Gopcevic tituleerasi itseään ”tohtori, professori Leo Brenneriksi”, missä oli valhetta niin paljon kuin neljään sanaan on ylipäätään mahdollista saada sopimaan.

”Brenner” oli perustanut Adrianmeressä sijaitsevalle Lussinpiccolon eli nykyiselle Losinjin saarelle vaimonsa nimeä kantavan (ja hänen rahoillaan rakennetun) Manoran observatorion, jossa tekotohtori keskittyi planeettatutkimukseen.

”Brennerin” havaintoraportit olivat vähintäänkin korkealentoisia. Esimerkiksi vuosina 1896–97 tekemiensä havaintojen mukaan hän oli pystynyt erottamaan Marsin pinnalta paitsi kaikki italialaisen Giovanni Schiaparellin ja yhdysvaltalaisen Percival Lowellin löytämät kymmenet kanavat, myös 68 uutta, ennestään tuntematonta kanavaa, 12 merta ja jopa neljä siltaa.

Kun arvostetut tiedelehdet eivät enää suostuneet julkaisemaan ”Brennerin” häkellyttäviä havaintokertomuksia, hän perusti oman Astronomische Rundschau -nimisen lehden ja jatkoi sen julkaisemista vuoteen 1909 saakka. Usein huomattava osa lehden sisällöstä oli omistettu muiden tähtitieteilijöiden parjaamiselle ja ”Brennerin” omia ansioita listaavien kollegojen (toisinaan väärennettyjen) kirjeiden siteeraamiselle.

Julkaisunsa viimeisessä numerossa ”Leo Brenner” paljasti todellisen henkilöllisyytensä – väittäen kuitenkin itseään totuudenvastaisesti kreiviksi – ja ilmoitti juhlallisesti jättävänsä tähtitieteellisen tutkimuksen tykkänään. Siinä suhteessa tieteen maailma tuskin menetti paljoakaan.

Kaukopuhelu punaiselle planeetalle

Markus Hotakainen

1800-luvun lopulla monien mielestä Marsissa oli ilman muuta älyllistä elämää. Planeetan pinnalla oli havaittu kanavaverkosto, jonka sikäläinen sivilisaatio oli rakentanut kuljettamaan napajäätiköiden sulamisvesiä päiväntasaajan viljelyksille.

Ajan henkeä luonnehtii hyvin Pierre Guzman -palkinto, jonka vuonna 1891 kuollut ranskalaisrouva Clara Guzman testamentissaan määräsi perustettavaksi edesmenneen poikansa muistoksi.

100 000 frangin palkintosumman saisi “minkä tahansa maan kansalainen, joka seuraavien kymmenen vuoden kuluessa keksii keinon viestiä tähden (planeetan tai muun) kanssa”. Säännöissä oli kuitenkin pykälä, jonka mukaan viestintää marsilaisten kanssa ei hyväksytä, koska se olisi liian helppoa.

Yhteydenpitoa marsilaisten kanssa suunniteltiin silti monin tavoin. Esimerkiksi suomalainen matemaatikko Edvard Engelbert Neovius ehdotti jo vuonna 1875, että Andien vuoristoon rakennettaisiin suunnaton lamppujärjestelmä, jolla voitaisiin lähettää viestejä naapuriplaneetalle.

Vuosisadan lopulla amerikanserbi Nikola Tesla puolestaan yritti käyttää viestintään uutta radiotekniikkaa ja vuonna 1899 hän väitti vastaanottaneensa viestejä Marsista. 1900-luvullakin Marsissa on nähty yksittäisiä kirkkaita välähdyksiä, joita innokkaimmat ovat pitäneet sikäläisen sivilisaation lähettäminä signaaleina. Ne ovat kuitenkin olleet auringonvalon heijastuksia Marsin pinnalla tai pilvissä olevistä jääkiteistä.

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 16
Tilaa aihepiirin mars RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved