miehitetyt lennot

ESA saa uuden astronautin – nimi on salaisuus (paitsi että se ei ole)

To, 01/19/2017 - 00:16 Jari Mäkinen

Euroopan avaruusjärjestö ESA ilmoitti yllättäen lisäävänsä astronauttijoukkoonsa uuden jäsenen ja tiedottavansa asiasta helmikuussa. Paitsi että asia on puolijulkinen ja herra on jo avaruuslentäjäkoulutuksessa...

Uusi jäsen on erittäin todennäköisesti saksalainen Matthias Maurer, joka on jo vanha tuttu astronauttipiireissä.

ESAn astronauttikeskuksessa EAC:ssä (European Astronaut Centre) jo työssä aiemmin ollut Maurer on osallistunut astronauttien kanssa mm. CAVES- ja NEEMO-koulutuksiin, joten hän on päässyt kiilaamaan mukaan odotuslistalle avaruuteen sisäpiiristä.

Otsikkokuvassakin hän poseeraa kenttäretkellä astronauttien Luca Parmitano (keskellä) ja Pedro Duque (oikealla) kanssa.

Virallisesti ESA tiedottaa asiasta vasta 16. helmikuuta, mutta Maurer on todennäköisin valinta ESAn tällä hetkellä seitsenhenkisen astronauttiryhmän vahvistukseksi.

Ensi vaiheessa hänet liitetään aktiiviseksi reserviksi, mutta on todennäköistä, että hän pääsee myös aikanaan avaruuteen.

Joillekin saksalaisille asia voi olla pieni pettymys, sillä siellä on ollut käynnissä paljon huomiota mediassa saanut "Die Astronautin" -hanke, jolla on etsitty maalle naisastronauttia. Nyt virallinen valinta osunee mieheen.

Sukupuoli ei sinänsä ole kriteeri astronautteja valittaessa, mutta Nasan puolella tuoreimmista astronauteista noin puolet on naisia; kyse lienee myös siitä, että naisia on 2000-luvulla ollut yhä enemmän tieteellisteknisissä ammateissa, ja tämä alkaa näkyä nyt valinnoissa – seuraavassa haussa varmasti myös Euroopassa.

ESAn lentopaikat jaetaan kaikkea muuta kuin kronologisesti, sillä esimerkiksi eri maiden maksuosuudet ja senhetkiset kiinnostukset miehitettyihin avaruuslentoihin vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuka pääsee lentämään ja milloin.

Niinpä seuraavana avaruuteen nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan ranskalaisen – vuoden 2009 astronauttijoukon viimeisen avaruuteen päässeen – Thomas Pesquet'n jälkeen pääsee italialaisen konkari Paolo Nespoli, ja sitten vuorossa on saksalainen, jo kerran lentänyt Alexander Gerst. Hänen jälkeensä lentovuorossa vuonna 2019 on Luca Parmitano.

Heidän jälkeensä ei ole vielä vahvistettua lentopaikkoja, mutta vuosikymmenen lopussa on todennäköisesti hieman nykyistä enemmän paikkoja vapaana, koska venäläiset ovat vähentämässä osallistumistaan ja amerikkalaiset alukset tulevat silloin käyttöön. Suunnitteilla olevat kaupalliset avaruusasemat lisäävät myös kansallisten astronauttien tarvetta.

Maurer on siis työssä jo EAC:ssa ja hänet on koulutettu "Eurocomiksi", eli henkilöksi, joka on yhteydessä avaruusasemalla oleviin astronautteihin Euroopasta. Sen lisäksi hän on osallistunut aktiivisesti astronauttien kanssa erilaisiin hankkeisiin, kuten vuoden 2014 CAVES-koulutukseen, missä avaruuslentäjät laitetaan luolastoon viikon ajaksi tekemään tutkimusta, Nasan merenalaiseen NEEMO-hankkeeseen viime kesänä.

Luolakoulutus on vastaa monessa mielessä avaruuslentoa, sillä ympäristö on hyvin erilainen kuin normaalisti, ja pimeässä sekä kosteassa luolassa eristysissä olon jälkeen paluu normaaliympäristöön tuntuu omituiselta.

Matthias Maurer

Todennäköisesti Maurer ei tule kouluttautumaan koskaan Sojuz-aluksella lentämään, vaan hänet ohjataan suoraan ESAn ja Nasan yhdessä kehittämän Orion-aluksen pariin. Siihen viittaa myös se, että hänet esitellään virallisesti Orionista kertovan tiedotustilaisuuden yhteydessä.

Amerikkalainen Orion-alus käyttää eurooppalaista, ATV-rahtialusta varten kehitettyä huoltomoduulia.

On myös mahdollista, että Maurerin lennon kohteeksi tulee asteroidi tai Kuu Maata kiertävän avaruusaseman sijaan. Orion on tarkoitettu Maan kiertorataa kauemmaksi tehtäviä lentoja varten, ja sen ensimmäiset lennot tehdään Kuun ympäri.

Tätä ajatusta tukee myös se, että Maurer on osallistunut jo jonkin aikaa avaruusasema-ajan jälkeisiä lentoja suunnitteleviin tutkimuksiin.

Tästä saadaan lisätietoa helmikuussa, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että Matthias Saksasta on liittyy Alexin, Thomasin, Lucan, Paolon, Pedron, Samanthan, Andeasiin ja Timin mukaan ESAn astronauttiryhmään.

Juri Gagarin ja salattu rakastettunsa

Ti, 04/12/2016 - 07:24 Jari Mäkinen
Gagarin ja Matra

55 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen miehitetty avaruuslento, kun Juri Gagarin teki legendaarisen yhden kierroksensa maapallon ympäri. Tänään tuota 12. huhtikuuta vuonna 1961 tapahtunutta lentoa, Gagarinia ja avaruuslentoja juhlistetaan monin tavoin (mm. Yuri's Night -tapahtumilla), mutta Tiedetuubi haluaa muistuttaa siitä, että Juri oli myös ihminen ja hänellä oli eräs heikkous: autot.

Päivän kuvaKuvassa Gagarin poseeraakin vuonna 1965 Avaruuden valloituksen muistomerkin edessä Moskovassa upo uuden ranskalaisen Matra-Bonnet Djet 5S -urheiluautonsa kanssa. Siinä missä Yhdysvalloissa astronautit suosivat Corvetteja, vain harva ja valittu sai Neuvostoliitossa auton. Kansallissankari Gagarinille auto toki sallittiin – ja vieläpä ulkomainen urheiluauto.

Autolla on myös lentävä historia, sillä Matra on alun perin ilmailuyritys, joka osti vuonna 1964 René Bonnetin urheiluautoyhtiön. Bonnet oli esitellyt vuonna 1962 uuden ja aikanaan hyvin modernin komposiittirunkoisen pienen urheiluauton nimeltä Djet.

Gagarinin vieraillessa Ranskassa avaruuslentonsa jälkeen vuonna 1965 Matran johtaja Jean-Luc Lagardère sai ajatuksen antaa hänelle Djetin. Gagarin vieraili lopulta yhtiössä ja pian sen jälkeen hänelle toimitettiin tämä sininen kaunotar Neuvostomaahan.

Sen jälkeen kun Gagarin kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1968, auto oli esillä Tähtikaupungissa. 1990-luvulla auton kerrotaan päätyneen liettualaiselle autoharrastajalle ja se on koetettu varastaa useampaankin otteeseen.

Matran aikomuksena tempauksellaan oli saada itselleen jalansijaa avaruustoimissa, ja auton vuoksi tai siitä huolimatta, se onnistuikin siinä. Matra fuusioitui sittemmin brittiläisen Marconi -yhtiön kanssa ja valmisti paitsi mm. komeettaluotain Giotton niin myös paljon tietoliikenne- ja kaukokartoitussatelliitteja. Nykyisin yhtiö osa BAE Systems -yhtiötä.

Autoalalla Matra viihtyi 1970-luvulle saakka ja nousi muun muassa Formula 1 -autoissa maailmamestariksi vuonna 1969 sekä kuljettajien ja valmistajien luokassa.

Mitä tulee Gagarinin ensilentoon, niin siitä tehtiin viisi vuotta sitten lennon 50-vuotisjuhlavuotena erinomainen elokuva First Orbit, joka on vapaasti katsottavissa ja ladattavissa täältä: www.firstorbit.org.

Euroopan avaruusjärjestön nettisivuille tehtiin tuolloin myös kattava katsaus lentoon ja sen merkitykseen: 50 years of humans in space.

Kuva: Matran arkisto

Juttua on korjattu klo 21 tiistaina: Matran sanottiin aluperäisessä tekstissä saaneen useita maailmanmestaruuksia, vaikka niitä oli "vain" yksi (tosin sekä kuljettajien että valmistajien). Osakilpailuvoittoja Matroilla saavutettiin kaikkiaan yhdeksän.

Kuulentojen epäilijöille nieltävää: kaikki Apollo-laskeutumispaikat kuvattu

Ma, 11/23/2015 - 15:27 Jari Mäkinen
Apollo-laskeutumispaikat

Kuuta hyvin tarkasti kuvaava NASAn Lunar Reconnaissance Orbiter -luotain, eli tuttavallisesti LRO, on saanut nyt kiikariinsa kaikki miehitettyjen Apollo-kuulentojen laskeutumispaikat Kuun pinnalla.

LRO on ottanut kuvia näistä kaikista kuudesta paikasta vain noin 50 kilometrin korkeudesta, joten tarkkuus on niin hyvä, että kuvissa näkyvät pienetkin yksityiskohdat harmaalla pinnalla.

Kuvia on otettu itse asiassa jo varsin runsaasti eri valaistusolosuhteissa, mutta nyt niistä on julkistettu parhaat otokset siten, että niihin on merkitty kunkin laskeutumispaikan erityispiirteitä. Astronauttien kertomusten ja kuvien perusteella toki on tiedetty varsin hyvin millaiseen kuntoon kukin laskeutumispaikka jäi ja missäpäin sitä tutkimuslaitteet, kuuautot, laskeutujan alaosa ja muut pinnalle jääneet tavarat ovat. Kuvat auttavat kuitenkin jäljittämään nyt tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin laskeutumispaikat.

Tarkat tiedot näistä paikoista ja kuvista on Apollo Landing Sites Revisited -sivulla, mutta alla on kuva jokaisesta paikasta vielä pienen selityksen kera:

Apollo 11 laskeutui Kuuhun Rauhallisuuden mereen (Mare Tranquillitatis) 20. heinäkuuta 1969. Alue oli hyvin tasainen, ja vaikka se valittiin ensimmäisen laskeutumisen kohteeksi siksi, että se oli "helppo paikka laskeutua", oli Neil Armstrongilla vaikeuksia saada laskeutumisalus pinnalle ennen kuin sen polttoaine loppui. Mukana pinnalla oli myös Edwin "Buzz" Aldrin ja Kuuta kiersi kolmantena Michael Collins.

Kuvassa LM on kuumodulin alaosa (Lunar Module), PSEP on tutkimuslaitepaketti (Apollo Lunar Surface Experiments Package) ja LRRR sen ydinparisto.

Apollo 12 laskeutui Kuuhun Myrskyjen mereen (Oceanus Procellarum) 19. marraskuuta 1969, eli vain neljä kuukautta Apollo 11:n jälkeen. Laskeutumispaikka oli vain hieman Kopernikus-kraatterin eteläpuolella kävelymatkan päässä Surveyor 3 -luotaimesta, joten Charles “Pete” Conrad ja Alan Bean saapastelivat sitäkin tutkimaan. Kolmantena oli Richard Gordon Kuuta kiertämässä. Laskeutumismoduulin nimi oli Intrepid, joka on merkitty kuvaan. PLSS on kuupuvun selkäpakkaus ja HGA suurtehoantenni.

Seuraavan vuoden helmikuussa, epäonnisen Apollo 13:n jälkeen, Apollo 14 laskeutui onnistuneesti Fra Mauron ylängölle. Se, mitä kuvassa ei näy, on eräs lennon mieleenpainuvimmista näyistä: Alan Shepard löi Kuun pinnalla golf-palloa rakentamallaan hätpikaa tekemällään mailalla. Hänen kanssaan Kuussa oli Edgar Mitchell ja Stuart Roosa toimi komentomoduulin pilottina. Kuvan leveys on noin 500 metriä.

Apollo 15 -lennolla heinäkuun 1971 lopussa oli mukana ensimmäisen kerran kuuauto (kuvassa merkitty LRV, Lunar Roving Vehicle), ja siksi lennon komentajana toiminut David Scott ja kuumoduulin pilotti James Irwin kykenivät kulkemaa nyt varsin laajalti Sateiden meressä (Mare Imbrium) olevan Hadleyn rillin luona. Tällä kerralla komentomoduulissa Kuuta kiersi Alfred Worden.

Apollo 16 laskeutui Descartesin ylängölle huhtikuussa 1972. John Young ja Charles Duke tutkivat ympäristöä paitsi kävellen välillä jyrkälläkin kraatterireunalla, niin myös jälleen kuuautolla. Ajomatkaa sen mittariin kertyi yli 26 km, eli muutama sata metriä vähemmän kuin Apollo 15-astronauteilla. Komentomoduulin pilottina toimi Ken Mattingly.

Apollo 17 oli toistaiseksi viimeinen kerta, kun ihminen on ollut Kuun pinnalla. Laskeutuminen tapahtui joulukuussa 1972 Taurus-Littrow -laaksoon ja kyseessä oli tieteellisesti merkittävin Apollo-lento: syynä tähän oli se, että lennon komentajalla Gene Cernanilla oli Kuun pinnalla mukanaan geologi Harrison Schmitt. Kaksikko huristeli kuuautollaan yli 35 km ja sen renkaanjäljet näkyvät hyvin yllä olevassa kuvassa. Komentomoduulissa oli Ron Evans.

Kuumodulin nimi oli Challenger ja Rudolph sekä Poppie ovat kraattereille annettuja nimiä.

Vyomanautit tulevat!

.
Intia laukaisi tänään ensimmäisen Mars-luotaimensa avaruuteen. Kyseessä oli tosin vasta ensimmäinen askel kohti punaista planeettaa, sillä tämä Mangalyaaniksi nimetty luotain kiertää ensin Maata kuukauden päivät ja hilaa itseään yhä soikeammalle ja soikeammalle kiertoradalle, jonka kauimmaisesta pisteestä se pystyy lähtemään taloudellisesti pois Maan vaikutuspiiristä planeettainväliseen avaruuteen. Tämä tapahtuu näillä näkymin 30. marraskuuta.

Jos kaikki sujuu hyvin, saapuu Mangalyaan Marsiin tapahtuu 21. syyskuuta ensi vuonna.

Tähän mennessä vain Yhdysvallat, Venäjä (ja Neuvostoliitto) sekä Eurooppa ovat onnistuneet saamaan oman luotaimensa kunnolla Marsia kiertämään, mutta myös Kiina ja Japani ovat temppua yrittäneet. Niillä tosin oli huonoa tuuria, sillä ensin japanilaisluotaimen matka muuttui vuonna 2003 vaikeaksi nilkuttamiseksi voimakkaan aurinkomyrskyn vuoksi; Auringon sylkemät hiukkaset tuhosivat Nozomi-luotaimen elektroniikkaa ja muutoin hyvin toiminut luotain lensi Marsin ohitse.

Sitten marraskuussa 2011 kiinalaisten Mars-luotain Yinghuo-1 puolestaan koitti liftata Marsiin yhdessä venäläisten Phobos-Grunt -luotaimen mukana, mutta koska venäläisluotain ei päässyt Maan kiertorataa kauemmaksi ja putosi takaisin Maahan, jäi kiinalaistenkin matka Marsiin tekemättä.

Nämä kolme Aasian maata ovat jo pitkän aikaa käyneet pienimuotoista avaruuskilpaa ja luotaimet kohti muita taivaankappaleita ovat vain osa tätä mainetekopeliä. Kuuta tutkimassahan Intia, Kiina ja Japani ovat jokainen jo käyneet, ja kullakin on suunnitelmia myös Kuuhun palaamisesta.

Se, kuka avaruuskilpailun Aasian paikallissarjassa on johdossa, riippuu hieman näkökulmasta. Suoritettujen satelliittilaukaisuiden määrässä Kiina on tänä vuonna kohonnut jopa maailman ykköseksi ja omalla miehitetyllä avaruusaluksellaankin se on jo maailmansarjassa hyvissä asemissa. Japani puolestaan on onnistunut tekemään useita teknisesti haastavia luotainlentoja planeettainväliseen avaruuteen ja sillä on myös omat, voimakkaat kantorakettinsa. Oman avaruusaluksen kehittämisen sijaan se osallistuu suurella osuudella Kansainvälisen avaruusaseman yhteistyöhön. Japanilla on asemalla oma kookas tutkimusmoduulinsa, se lennättää asemalle rahtia omalla miehittämättömällä huoltoaluksellaan ja japanilaiset avaruuslentäjät nousevat asemalle samaan tapaan kuin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset.

Intia puolestaan on selvästi peesausasemassa, mutta sekin on ollut hyvin aktiivinen avaruustoimessa jo 1960-luvulta alkaen, sillä vaikka maa on – ja etenkin oli – köyhä kehitysmaa, siellä on nähty avaruustoiminnan käytännön hyödyt: esimerkiksi perinteisten tietoliikenneyhteyksien vetäminen kaikkiin pikku kyliin ja taajamiin olisi maksanut paljon enemmän kuin yhteydenpito satelliittien kautta. Maalla on myös kattava ja monipuolinen satelliittipohjainen Koulu-TV, joka tuo opetusta myös syrjäseuduille ja köyhille alueille.

Kaukokartoitus ja sääpalvelut ovat myös erittäin tärkeitä Intialle, joten maa on kehittänyt voimakkaasti satelliitteja, jotka auttavat näissä.

2000-luvulla Intia on laajentanut toimintaansa myös kantoraketteihin – onhan edullisempaa laukaista satelliitit omalla raketilla kuin ostaa laukaisuita muilta, jos laukaisuita on paljon – tosin maalla on ollut pieniä vaikeuksia suurimman ja voimakkaimman rakettinsa GSLV:n kehittämisessä. Sen sijaan hieman pienempi työjuhta PSLV, jolla Mars-alus laukaistiin myös matkaan, on toiminut varsin luotettavasti. Intia on laukaissut avaruuteen myös ulkomaisia satelliitteja, muun muassa Koreasta, Belgiasta ja Saksasta.

Kuuluotain Chandrayaanin jälkeen vuorossa on nyt oma lento Marsiin ja katseet ovat myös kohti muita tieteellisiä lentoja sekä paluuta Kuuhun. Tieteen, tekniikan ja kansalaisille turvattavien peruspalveluiden lisäksi kyse on luonnollisesti myös politiikasta, sillä omalla avaruusohjelmallaan Intia haluaa näyttää Aasian maille, naapureilleen sekä koko maailmalle olevansa kaikkea muuta kuin köyhä kehitysmaa. Planeettalennot ovat oiva tapa herätä mainetta ja kunniaa.

Tein vuonna 2007 juttua Intian kuuluotaimesta Chandrayaan 1:stä ja tapasin samalla lennon tiedejohtajan Narendra Bhandarin, jonka kanssa juttelu levisi myös Intian avaruusohjelmaan laajemmin. Miksi maa käyttää runsaasti rahaa avaruuteen, vaikka sille olisi varmasti muutakin käyttöä maanpäällisissä kohteissa?

"Avaruustekniikka on muuttanut jokaisen intialaisen elämää, koska esimerkiksi pystymme tekemään nyt paremmin sääennusteita ja ennakoimaan myrskyjen saapumista", selitti Narendra Bhandarin.

"Se on hyvin tärkeää meille, sillä esimerkiksi monsuunisateet ovat voimakkaita. Satelliitit auttavat maanviljelyä, niistä on apua luonnononnettomuustilanteissa, niiden kautta saadaan esimerkiksi lääketieteellistä apua ja pystytään ennakoimaan esimerkiksi veden pinnan nousua. Ja luonnollisestikin sitten tietoliikenteessä niiden apu on korvaamaton, satelliitit ovat mullistaneet television ja tiedonvälityksen. Olemme juuri aloittaneet kaukokartoituksen laajamittaisen hyödyntämisen ja odotamme siitä apua muun muassa kaivannasten löytämisessä. On myös loogista, että tämän kaiken jälkeen olemme nyt lähdössä tutkimaan Kuuta ja edelleen mukaan planeettalentoihin."

Tuolloin vuonna 2007 ei Intialla ollut vielä omaa miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaa, eikä Bhandarin ollut innostunut edes sellaisesta. "Uskomme enemmän robotiikkaan ja miehittämättömien satelliittien sekä korkean teknologian sensorien käyttämiseen. Ne pystyvät tekemään monet työt paljon ihmistä paremmin, eivätkä vaadi mutkikasta elossapitosysteemiä ja turvallisuusjärjestelyitä."

Mutta niinpä vain samana vuonna Intian avaruustutkimusorganisaatio ISRO ilmoitti harkitsevansa vakavasti oman miehitetyn avaruusaluksen tekemistä ja vuonna 2012 hanke otti konkreettisen askeleen eteenpäin, kun ISRO ilmoitti perustavasta astronauttien – hindiksi vyomanauttien – koulutuskeskuksen Bangaloreen.

Eivätkä kyseessä olleet enää lennot Maata kiertämään omalla avaruusaluksella, vaan kunnianhimoisessa suunnitelmassa ovat myös lennot Kuuhun!

Suunnitelman mukaan ensi vaiheessa vuonna 2016 intialasastronautit nousisivat matkaan intialaisavaruusaluksella GSLV-raketin uuden version nokassa uudesta Satish Dhawanin laukaisukeskuksesta, joka olisi nykyisen Sriharikotan avaruuskeskuksen alueella. Kahdelle (tai kolmelle) avaruuslentäjälle mitoitettu alus lentäisi Maan ympärillä noin 300-400 kilometrin korkeudessa ja palaisi alas laskuvarjojen varassa Bengalin lahteen loiskahtaen.

Aluksen mallikappale valmistui jo vuonna 2009, mutta se ei ollut vielä lähellekään lentokelpoinen versio. Samana vuonna suoritettiin jo ensimmäiset vyomanauttien valinnat: perinteiseen tapaan hakuun otettiin ilmavoimien hävittäjälentäjiä ja 200 halukkaasta valittiin mukaan koulutukseen neljä. Heistä muodostetaan myöhemmin kaksi kaksihenkistä miehistöä, joista toinen tulee tekemään ensimmäisen intialaisen miehitetyn avaruuslennon ja toinen on varalla. Mikäli aluksesta tehdäänkin lopulta kolmepaikkainen, otettaneen mukaan ohjelmaan pari lentäjää lisää.

Virallisesti edelleen tavoitteena on tehdä lento vuonna 2016, mutta todennäköisesti tämä on hieman toiveikas päämäärä. On kuitenkin varsin varmaa, että Intiasta tulee neljäs maa, joka laukaisee oman avaruuslentäjän omalla aluksellaan avaruuteen.

Samalla Japanissa ovat myös puheet omasta avaruusaluksesta kiihtyneet, mutta vaikea taloustilanne ja hyvä yhteistyö avaruusasemakumppanien kanssa pitänee oman aluksen ainakin toistaiseksi pelkkänä haaveena. Mutta mukaan avaruuskisaan on tulossa vielä uusi aasialaismaa: Korea suunnittelee jo omaa kuuluotaintaan.

Päivitys 5.11.Kiina esitteli juuri "sattumalta" Intian onnistuneen laukaisun jälkeen omaa joulukuussa matkaan lähtevää Chang'e 3 -kuukulkijaansa. Siitä kerrotaan omassa artikkelissaan toisaalla Tiedetuubissa.

Tämä teksti on julkaistu myös Ursan blogeissa Avaruustuubissa.

Miksi ihmeessä menisimme Marsiin?

Avaruus julistettiin valloitetuksi, kun ihminen astui ensimmäisen kerran Kuun kamaralle heinäkuussa 1969. Sittemmin ylväästä lausumasta on jouduttu tinkimään, sillä oma kiertolaisemme lukeutuu kosmisessa skaalassa aivan lähinaapurustoomme.

Jos maailmankaikkeutta tai vaikkapa vain omaa Aurinkokuntaamme ajatellaan aavana merenä, käynti Kuussa vastaa korkeintaan varpaiden kastamista arastelevasti veteen, kenties vain varovaista astumista laiturille.

Apollo-lentojen luontevana jatkona piti oleman lento Marsiin. Se ei kuitenkaan toteutunut, sillä loput kuulennotkin peruttiin, kun meuhkaavan median, hetkeksi innostuneen kansan ja rahoituksesta päättävien poliitikkojen kiinnostus pölyisellä pallolla pomppimista kohtaan lopahti.

Marsia ei kuitenkaan unohdettu kokonaan. Suunnitelma toisensa jälkeen näki päivänvalon, mutta vaipui yleensä melkein saman tien unholaan. Orastava innostus hyytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaavailuille laskettiin hinta. Haaveet elivät, mutta todellisuus tuppasi tappamaan ne.

Viisivuotiaasta asti avaruuslentoihin liki kritiikittömän innostuneesti suhtautuneena alan harrastajana olen viime aikoina alkanut miettiä miehitetyn Mars-lennon mielekkyyttä. Mikä olisi riittävä motiivi kymmeniä tai todennäköisemmin satoja miljardeja maksavalle hankkeelle?

Kuu ”valloitettiin”, koska suurvaltojen tavoitteena oli päihittää toisensa kaikilla mahdollisilla rintamilla, myös avaruudessa. Yhdysvallat halusi selviytyä kuukilvassa voittajana hinnalla millä hyvänsä – ja suunnilleen sen verran Apollo-ohjelma tuli maksamaan.

Ovatko poliittiset syyt riittävän painavia ihmisen lähettämiseksi toiselle planeetalle? Pystyttämään kansakunnan valtiollisen symbolin punaiseen hiekkaan osoitukseksi siitä, että ”me ehdimme ensin”? Tuskin.

Entä tekniikan kehitys? Kuulentojen myötä saatiin arkikäyttöön monia sellaisia asioita, jotka ilman niitä olisivat pysyneet vain tutkijoiden ilona tai jääneet ehkä kokonaan keksimättä. Eikö mittavalla Mars-projektilla voisi olla samanlaisia seurauksia?

Kenties, mutta halvemmaksi tulisi kehittää vain ne tekniset uutuudet ja jättää sotkematta soppaan ihmisen lähettämistä satojen miljoonien kilometrien etäisyydelle – ja saamista sieltä ehjin nahoin takaisin.

Miten olisi tiede? Kuten edellisessä blogitekstissäni totesin, Apollo-lennot auttoivat selvittämään Kuun synnyn arvoituksen. Samalla ne osaltaan osoittivat, että ihminen on erinomaisen tehokas havainnoitsija. Pikaisella ja puutteellisella koulutuksella astronauteista saatiin leivottua varsin päteviä kenttägeologeja, puhumattakaan Apollo 17 -lennolle osallistuneesta Harrison Schmittistä, joka oli oikeastikin geologi ja tutkija.

Vuonna 1997 Marsiin laskeutunut Sojourner-kulkija käytti suunnilleen lentopallokentän kokoisen alueen tutkimiseen kolme kuukautta. Tehtävään koulutetulta astronautilta homma hoituisi samalla tarkkuudella muutamassa tunnissa, korkeintaan päivässä tai parissa. Eikö siinä olisi riittävästi kannustinta lähettää ihminen Marsiin?

Punaisella planeetalla tallustelee ihmisiä suurella todennäköisyydellä vasta parinkymmenen vuoden kuluttua – elleivät yksityisen sektorin suunnitelmat pikaisemmasta aikataulusta toteudu, mitä uskallan epäillä. Luotaintekniikka on kehittynyt suunnilleen samassa ajassa mikroaaltouunin kokoisesta Sojournerista, jota ohjattiin 3D-kakkuloiden, virtuaalimallin ja komentosarjojen avulla, Morris Minille pärjäävään Curiosityyn, jonka ohjausjärjestelmä kykenee itsenäisesti vertailemaan eri kulkureittejä ja valitsemaan niistä turvallisimman.

Millaisiksi robotiikka ja tekoäly ehtivät kehittyä siihen mennessä, kun ihminen vihdoin saadaan Marsiin? Silloin emme välttämättä enää olekaan niin ylivoimaisia kulkijoihin verrattuna, vaan tekniikan keinoin voidaan päästä liki samoihin tuloksiin kuin ihmisen osaamisen avulla.

Kerettiläisestä skeptisyydestäni huolimatta olen silti varma, että jonakin päivänä ihminen astuu Marsin pinnalle. En vain ole ollenkaan varma miksi.

[Ursan Avaruustuubi]