La, 12/05/2015 - 12:25 By Jari Mäkinen
Pluton pintaa tarkasti

Viime heinäkuun puolivälissä Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain lähettää ohilentonsa aikana ottamia kuviaan ja tietojaan tasaiseen tahtiin. Lennonjohto sekä sen tutkijat julkaisevat niitä yhtä tasaiseen tahtiin kerran viikossa.

Nyt vuorossa olivat parhaimmat ja tarkimmat lähikuvat kääpiöplaneetan pinnasta. Tätä yksityiskohtaisempia kuvia ei enää ole tulossa.

Näissä kuvissa Pluton pinnalta erottuu alle sata metriä kooltaan olevia yksityiskohtia. Tarkkuus on 77 – 85 metriä pikseliltä.

Kuvat ovat upeita ja parempia kuin uskallettiin odottaa, mutta samalla niin Pluto, Kharon kuin pieni luotainkin ovat jo tuottaneet niin upeita tuloksia, että odotustaso oli jo valmiiksi korkealla. Se, että kuvat olivat mahtavia, oli siksi vähän kuin itsestäänselvyys.

Myös se, mitä pinnalla näkyy, ei enää jaksa yllättää, vaikka kuvat ovat teknisesti ja tieteellisesti niin upeita, että superlatiivit loppuvat kesken: jos näitä kuvia olisi näyttänyt keväällä planeettatutkijoille, he olisivat varmasti pitäneet niitä huijauksina!

Mitään todella uutta kuvissa ei ole, paitsi että nyt Pluton pinnan monimuotoisuus ja sen kraatterit, vuoristot ja jäätiköt näkyvät vain paljon tarkemmin. Niiden avulla pystytään selittämään paremmin mitä Plutossa oikein on tapahtunut ja tapahtumassa.

Upein nyt julkaistuista kuvista on alla kooste, joka näyttää 80 kilometriä leveän kaistaleen Pluton pintaa noin 800 kilometrin pituudelta Sputnik-tasangolta. 

Pluton pintaa

New Horizons otti tämän kuvamosaiikin kuvat LORRI-teleskoopillaan noin 17 000 kilometrin etäisyydeltä Pluton pinnasta 14. heinäkuuta noin klo 14:36 Suomen aikaa, kun luotain oli jotakuinkin 15 minuutin päässä ratansa Plutoa lähintä kohtaa. 

Kuvan täysikokoinen versio on täällä: 
www.nasa.gov/sites/default/files/thumbnails/image/nh-craters-mountains-glaciers.jpg