Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Kirjoja kirjojen sisällä
Jari Mäkinen
09.01.2015

Randi Parkhurst: Patience

Alkanut vuosi 2015 on Kirjan vuosi, jonka kuluessa järjestetään paljon erilaisia kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia ympäri Suomen. 

Vuoden voi aloittaa kätevästi esimerkiksi Tieteen päivillä Helsingissä, missä Yliopiston päärakennuksen aulassa on esillä koko joukko tietokirjojen julkaisijoita. Kirjan vuoteen voi laskeutua myös katsomalla alla olevan, Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa asuvan taiteija Randi Parkhurstin videon, missä taiteilija itse avaa rauhallisesti vuonna 2007 tekemänsä kirjateoksen nimeltä Patience, eli Kärsivällisyys.

Teos koostyy yli 20 yksittäisestä kirjasta, jotka on aseteltu toistensa lomaan ja osin sisälle, sekä koottu paketiksi, joka on kaunis niin kasassa ollessaan kuin avattunakin. Ja kuten teoksen nimi toteaa, kannattaa video katsoa rauhallisesti kokonaan alusta loppuun – siis ei hyppimistä malttamattomasti eteenpäin!

Randi Parkhurst on erikostunut tekemään kummallisia, kauniita kirjoja, jotka kääntyvät, vääntyvät, kiertyvät ja loksahtavat kiinni toisiinsa, toistensa viereen ja jopa sisälle. Kirjojen kaikki osat on tehty itse käsin paperista paperin maalaukseen ja paperien kirjoiksi sitomiseen. Parkhurst käyttää papereissaan ja pahveissaan värien lisäksi myös luonnosta löytyviä ainesosia, kuten lehtiä ja juuria, kukkia ja puupaloja, sekä kiviä.

Kirjojen sisällöstä ei videolla käy paljoakaan ilmi, mutta oletettavasti tässä tapauksessa tärkeintä onkin juuri kirjat kauniina objekteina. Todellisia taidekirjoja siis!

Patience from Glowing Heads on Vimeo.

Samasta aiheesta

Taiteesta tulee jännää, kun siihen lisää vähän sähköä
Nyt pykätään patsasta avaruuskissalle (video)
Onko tämä muka taidetta? Kerro ja auta tutkijoita.
Video: Mozartia printterillä
Uskomaton ihminen, joka kestää törmäyksiä auton kanssa

Suosituimmat tänään

Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
Lumière-veljekset keksivät elokuvan – perheen kotitalo on museona Lyonissa, Ranskassa
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Auringonpimennysmatka Egyptiin 2027

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved