Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Satelliitit auttavat metsureita

Satelliitit auttavat metsureita

Avaruustekniikka auttaa säästämään puita, koska sen avulla metsien käyttöä voidaan optimoida aikaisempaa paremmin.

Satelliitteja voidaan käyttää apuna, kun metsiä kartoitetaan, metsureille lähetetään tarkkoja tietoja, metsäkoneita voidaan paikantaa tarkasti ja puiden kuljetuksia pystytään voidaan valvoa lähes reaaliajassa.

Irlantilainen Treemetrics -yhtiö on kehittänyt ESAn avustuksella monikäyttöisen laitteiston metsätoimia varten. Se käyttää hyväkseen satelliittipaikannusta ja niin satelliittipohjaista kuin matkapuhelinverkkojen kautta toimivaa tiedonsiirtoa.

Laite näyttää ensinnäkin hyvin tarkan kartan, mistä pystyy parhaimmillaan paikantamaan jopa yksittäiset puut, jotka tulee kaataa. Laite myös kertoo miten puut tulisi katkaista.

Samanaikaisesti tiedot työn edistymisestä ja harvesterin sijainnista siirretään internet-pohjaiseen järjestelmään, jolloin lähellä olevien muiden harvesterien toiminnat voidaan koordinoida siten, että tietyissä paikoissa olevat puupinot voidaan siirtää jouhevasti tienvarteen odottamaan kuljetusta.

Yksinään metsässä toimiville harvesterien omistajille laitteisto on hyödyllinen jo karttatoimintojensa ansiosta, mutta lisäksi se auttaa suojaamaan kallista konetta ryöstäjiä ja vahingontekijöitä vastaan.

Metsien omistajille systeemi puolestaan tarjoaa koko ajan täsmällistä tietoa siitä, kuinka paljon puita on kaadettu mistäkin.

Puutavaran ostajat, sahat ja paperitehtaat, voivat varautua tulossa olevaan puutavaraan etukäteen ja myös toivoa metsureilta tietyn tyyppistä puuta kysynnästä riippuen - milloin kaivataan bulkkia ja milloin taas laadukasta puuta.

esablog
ESA
metsänhoito
metsäteollisuus
paikannus
satelliitti
  • Lue lisää Satelliitit auttavat metsureita

Komeetta Siding Spring lensi ohi Marsin

Kuva César Nicolás Fornari
Kuva César Nicolás Fornari
Markus Hotakainen

Päivitys sunnuntaina illalla lähiohituksen jälkeen:

Komeetta on ohittanut Marsin ja sen pyrstön tihein hiukkaspommitus on myös ohitse. Mikään Marsia kietävistä luotaimista tai kulkijoista planeetan pinnalla ei näytä kärsineen. Ne kaikki tekivät havaintoja komeetasta ja tietoja odotetaan Maahan viikon alussa.

Alkuperäinen artikkelimme aiheesta:

Siding Spring on tähtitiedettä seuraaville tuttu nimi, sillä se on Australiassa, lähellä Coonabarabranin kaupunkia sijaitseva observatorio. Sillä nimellä tunnetaan myös komeetta eli pyrstötähti, joka ei olekaan ihan tavanomainen taivaanvaeltaja.

Viime vuoden tammikuun kolmantena päivänä Robert McNaught löysi Jäniksen tähdistön suunnasta hieman utumaisen kohteen, joka osoittautui komeetaksi. Se sai viralliseksi tunnuksekseen C/2013 A1 ja löytöobservatorionsa mukaan nimekseen Siding Spring.

Komeetan rata on hyvin vinossa planeettojen ratatasoon verrattuna ja lisäksi se kiertää Aurinkoa päinvastaiseen suuntaan kuin planeetat. Se on tulossa ensimmäistä kertaa Aurinkokunnan sisäosiin, sillä radan on todettu olevan muodoltaan hyperbeli. Se ei siis ole ellipsi, kuten jaksollisilla komeetoilla, jotka palaavat Auringon läheisyyteen yhä uudelleen ja uudelleen.

Komeetta on tulossa Oortin pilvestä, joka on Aurinkokunnan äärilaidoilla sijaitsevasta jäisten kappaleiden muodostamasta kehästä. Pilveä ei ole pystytty suoraan havaitsemaan, sillä se koostuu hajallaan olevista muutaman kilometrin läpimittaisista jääkimpaleista, ja sen etäisyys Auringosta on noin 50 000 kertaa suurempi kuin Maan, miltei valovuosi.

Oortin pilven olemassaolo on päätelty tarkastelemalla kaukaa tulevien komeettojen ratoja ja niiden etäisimpiä äärilaitoja. Ne näyttävät keskittyvän tietylle etäisyydelle Auringosta, joten komeetat ovat lähtöisin samoilta seutuvilta – eli Oortin pilvestä.

Siding Spring on ollut matkalla Oortin pilvestä Aurinkokunnan sisäosiin todennäköisesti miljoonia vuosia. Kun komeetta on kiertänyt Auringon taitse, se lähtee taas etääntymään radalla, jolla se palaa planeettajärjestelmämme sisäosiin uudelleen vasta noin miljoonan vuoden kuluttua.

Komeetta oli lähimpänä Maata syyskuun alkupäivinä, jolloin se oli 133 miljoonan kilometrin etäisyydellä meistä. Se on nyt kirkkaudeltaan vain magnitudia 9, joten kovin kummoista spektaakkelia siitä ei tule. Komeetan näkemiseen tarvitaan vähintään iso kiikari, mieluummin kohtuullisen kokoinen kaukoputki.

Siding Spring onkin kiinnostava ihan muista syistä. Kahden päivän kuluttua, sunnuntaina 19. lokakuuta, komeetta Siding Spring sujahtaa naapuriplaneettamme Marsin vieritse lähempää kuin yksikään komeetta on ohittanut Maan historiallisena aikana. Vuonna 1770 suomalaisen tähtitieteilijän nimeä kantava komeetta Lexell ohitti Maan 2,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä ja vuonna 1983 IRAS-Araki-Alcock 4,7 miljoonan kilometrin päästä.

Siding Springin löydyttyä ehdittiin olla hetki siinä käsityksessä, että komeetta jopa törmäisi punaiseen planeettaan. Törmäyksen todennäköisyys kuitenkin pieneni komeetan löytymisen jälkeen nopeasti, kun havaintojen kertyessä rata pystyttiin laskemaan yhä tarkemmin.

Maaliskuussa 2013 eli kaksi kuukautta komeetan löytymisen jälkeen todennäköisyys oli vielä 1/1 250, mutta jo muutamaa viikkoa myöhemmin sen suuruudeksi arvioitiin enää 1/120 000. Silloin kävi ilmi, että vaikka komeetan etäisyys jäisi arvion alarajalle, se ohittaisi Marsin ja kosminen kolari vältettäisiin.

Komeetan törmäys planeettaan ei tietenkään olisi ollut mikään ennenkuulumaton tapaus. Lukemattomien Aurinkokunnan kappaleiden pintaa kirjovat kraatterit, jotka ovat syntyneet asteroidien ja komeettojen iskuista. Vaikka ne ovat ikivanhoja, tuoreitakin törmäyksiä tunnetaan ja on jopa havaittu.

Kesällä 1994 Jupiteriin törmäsi "helminauhakomeetta" Shoemaker-Levy 9, jonka ydin oli jättiläisplaneetan vetovoiman vaikutuksesta hajonnut pariinkymmeneen palaseen. Jupiterin tiheään kaasukehään törmätessään ne saivat aikaan tulipalloja, jotka olivat samaa kokoluokkaa kuin Maa. Jälkeensä ne jättivät tummia tuhkapilviä, jotka säilyivät planeetan kaasukehässä viikkokausia.

Nyt törmäystä ei kuitenkaan tapahdu. Komeetan ja Marsin välinen etäisyys ei kuitenkaan ole kovin suuri, pienimmillään noin 139 000 kilometriä. Se on vain noin kolmasosa Maan ja Kuun välimatkasta.

Etäisyys on niin pieni, että Marsin arveltiin jäävän komeettaa ympäröivän kaasupilven eli koman sisään. Tällä hetkellä koman läpimitta on vain noin 20 000 kilometriä eli Mars jäisi sittenkin sen ulkopuolelle. Koma voi kuitenkin kasvaa hyvinkin nopeasti paljon suuremmaksi. Esimerkiksi vuodenvaihteessa 2007–2008 pohjoisella taivaalla kulki Holmesin komeetta, jonka ytimessä tapahtunut purkaus kasvatti sen kirkkauden miljoonakertaiseksi. Samalla sen koma laajeni halkaisijaltaan noin 7 miljoonaan kilometriin.

Vaikka Siding Springin kaasu- ja pölypyrstöt eivät osu Marsiin, eikä komakaan ulotu planeettaan saakka, komeetan ympäristössä oleva harva aine voi aiheuttaa muutoksia planeetan kaasukehän yläosissa. Myös komeetasta irronneita pölyhiukkasia ja kivensiruja päätynee kaasukehään.

Aiemmin tutkijat arvioivat, että komeetan lähiohituksen aikana Marsin kaasukehään iskeytyy noin 0,15 hiukkasta neliömetrille, mikä vastaisi jopa 10 000-kertaista pienten kivensirujen määrää verrattuna Maan lähiavaruuteen. Myöhemmin arviota on saatu tarkennettua ja nyt se on vain samaa luokkaa kuin Maan lähistöllä. Mitään valtaisaa pommitusta ei siis ole luvassa.

Huolimatta siitä, että Marsin kaasukehän tiheys on vain murto-osa Maan vastaavasta, se riittää käräyttämään siihen syöksyvät avaruuden pölyhiukkaset taivaalla näkyviksi tulijuoviksi eli meteoreiksi: sellaisia on onnistuttu kuvaamaan aiemminkin Marsissa vaeltavien kulkijoiden kameroilla.

Hurjimpien arvioiden mukaan meteorien määrän uskottiin kasvavan jopa miljooniin tunnissa, mutta näillä näkymin likikään sellaisiin lukemiin ei päästä. Kulkijoiden kameroiden lisäksi meteoreja kuitenkin tarkkaillaan myös Marsia kiertävien luotainten radioantenneilla, sillä pölyhiukkasten hetkeksi kuumentamat ja ionisoimat kaasuvanat "näkyvät" radioalueella. Kun kuvien ja radiomittausten antamat tiedot yhdistetään, saadaan luotettava käsitys meteorimyrskyn – sikäli kuin sellainen tulee – voimakkuudesta.

Marsin kiertoradalla olevien luotainten kannalta vauhdilla viuhuvat hiukkaset eivät ole hyvä uutinen. Kymmenien kilometrien sekuntinopeudella liikkuvat kivensirut voivat pienestä koostaan huolimatta saada aikaan suurta vahinkoa. Kun ESAn Giotto-luotain ohitti Halleyn komeetan ytimen vuonna 1986 noin 600 kilometrin etäisyydeltä, pieni pölyhiukkanen rikkoi sen kameran, ja noin gramman painoisen kivensirun isku heilautti luotainta niin, että radioyhteys menetettiin joksikin aikaa.

Tällä hetkellä Marsia kiertää peräti viisi luotainta: Euroopan avaruusjärjestön Mars Express, NASAn Mars Odyssey ja Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) sekä syyskuussa perille päässeet niin ikään NASAn MAVEN ja Intian Mangalayaan. Luotainten ansiosta tutkijoilla onkin erinomainen tilaisuus tutkia komeettaa lähietäisyydeltä. Mars-luotaimia ei ole suunniteltu komeettatutkimukseen, mutta niissä on lukuisia mittalaitteita, joilla voidaan tehdä havaintoja ohikiitävän komeetan ominaisuuksista ja mahdollisista vaikutuksista Marsiin.

Ensinnäkin Siding Springin lähiohitus tarjoaa harvinaisen tilaisuuden tarkastella suoraan Oortin pilvestä tulevaa komeettaa poikkeuksellisen läheltä. Toiseksi se antaa mahdollisuuden tehdä havaintoja komeetasta irronneen kaasun ja pölyn sekä planeetan kaasukehän välisestä vuorovaikutuksesta. Lisäksi saadaan tietoa aurinkotuulen vaikutuksesta samanaikaisesti sekä planeettaan että komeettaan.

Luotaimet ovat lujatekoisia, sillä niiden täytyy selvitä laukaisun aiheuttamasta melkoisesta tärinästä, mutta niitä ei ole suojattu ohikiitävän komeetan hiukkaspommitusta vastaan. Esimerkiksi MRO-luotaimen pinta-ala aurinkopaneeleineen on kerrostaloyksiön luokkaa eli noin 30 neliömetriä. Vaikka vahingollisten hiukkastörmäysten todennäköisyys on tuoreimpien arvioiden mukaan vähäinen, luotaimet ohjataan kiertymään radoillaan ”piiloon” Marsin taakse kriittisimmiksi hetkiksi.

Euroopan avaruusjärjestössä suunniteltiin jopa Mars Expressin laitteiden sammuttamista lähimmän ohituksen ajaksi. Lokakuun alussa päätettiin kuitenkin jatkaa havaintojen tekemistä myös pahimman mahdollisen hiukkaspommituksen ajan, sillä hiukkasosuman todennäköisyys on vain 1/300 000.

Ylläolevassa taulukossa on ohituksen "aikajana". Päivämäärän ja kellonajan (UT-aika eli Suomen aika -3 tuntia) jälkeen on ensin komeetan etäisyys Marsin keskipisteestä ja sitten pinnasta, nopeus Marsin suhteen ja etäisyys Mars Express -luotaimesta sekä nopeus sen suhteen. Sinisellä on merkitty lähimmän ohituksen hetki.

Perihelissään eli lähimpänä Aurinkoa komeetta on 25. lokakuuta eli vain muutama päivä Marsin ohituksen jälkeen. Siten perihelietäisyys jää melko suureksi, noin 200 miljoonaan kilometriin, kun esimerkiksi viime vuoden lopulla kohuttu komeetta ISON ohitti Auringon vain runsaan miljoonan kilometrin etäisyydeltä – omalta kannaltaan tunnetusti tuhoisin seurauksin.

Komeetan ytimen läpimittaa ei tiedetä varmuudella. Alkuun sen kooksi arvioitiin mahdollisesti jopa 50 kilometriä. Silloin se olisi ollut läpimitaltaan yli 10 kertaa suurempi kuin nelikilometrinen Churyumov-Gerasimenko, jota Rosetta-luotain on parhaillaan tutkimassa. Viimeaikaisten havaintojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Siding Spring on kooltaan paljon pienempi, läpimitaltaan alle kilometrin, ehkä vain 700 metriä.

Paljain silmin Siding Spring ei näy Maasta, mutta Marsin pinnalta katsottuna se tulee olemaan melkoinen ilmestys. Marsin taivaan poikki sujahtavan komeetan kirkkauden arvioidaan olevan samaa luokkaa kuin Venuksen ja sen koman halkaisijan noin 15 kertaa suurempi kuin Kuun näennäinen läpimitta meidän yötaivaallamme. Erityisesti MRO-luotaimen, jossa on paremmat kamerat kuin Mars Odyssey ja Mars Express -luotaimissa, odotetaan saavan komeetasta ainutlaatuisia kuvia.

Keksi nimi Rosetta-lennon laskeutumispaikalle

Keksi nimi Rosetta-lennon laskeutumispaikalle

Vajaan kuukauden kuluttua komeettaa tutkiva Rosetta-luotain sinkoaa kyljessään matkanneen Philae-laskeutujan komeetan ytimen pinnalle. Ensimmäistä kertaa ihmisen tekemä laite paitsi laskeutuu pyrstötähden pinnalle, niin myös kuvaa sitä, analysoi sen koostumusta ja tutkii millainen paikka komeetta 67P/Churyumov–Gerasimenko oikein on.

Tästä laskeutumispaikasta tulee tärkeä merkkipaalu avaruustutkimuksen historiassa, joten sille täytyy antaa hyvä nimi. Ja ESA pyytää nyt kumppaniensa kanssa kaikkia keksimään ehdotuksiaan nimeksi paikalle, joka nyt tunnetaan vain tylsällä koodinimellä ”Alue J”.

Nimikilpailun säännöt ovat erittäin yksinkertaiset: mikä tahansa ehdotus kelpaa, mutta nimi ei saa olla henkilön nimi. Ehdotuksen mukana pitää olla lyhyt (200 sanaa tai vähemmän) englannin-, ranskan-, saksan- tai italiankielinen selitys siitä miksi juuri tämä nimi olisi paras nimi tälle historialliselle paikalle.

Lopullisen nimen ehdotuksen joukosta valitsee Philae-laskeutujan ohjausryhmä ja voittoisan ehdotuksen lähettäjä kutsutaan paikan päälle ESAn lennonjohtoon Darmstadtiin, Saksaan, 12. marraskuuta seuraamaan laskeutumista.

Kilpailu alkaa tänään ja päättyy 22. lokakuuta klo 23:59 GMT, eli 23. lokakuuta klo 3 yöllä Suomen aikaa. Voittaja julkistetaan 3. marraskuuta ESAn Rosetta-nettisivulla (www.esa.int/rosetta) ja ESAn sosiaalisen median kanavien kautta sekä myös Saksan, Ranskan ja Italian avaruusasioista vastaavien organisaatioiden (DLR, CNES ja ASI) nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Saksan DLR, Ranskan CNES ja Italian ASI järjestävät kilpailun ESAn kanssa. Vaikka kilpailu julkistetaan erikseen näissä kaikissa maissa ja ESAn jäsenmaissa, kootaan kaikki ehdotukset yhteen ja paikalle valitaan vain yksi nimi. Suomalaisten tulee osallistua ESAn kilpailuun.

Tarkat säännöt ovat englanniksi täällä: http://www.esa.int/Our_Activities/Space_Science/Rosetta/Name_Rosetta_mi…

Voit osallistua kilpailuun täällä olevalla lomakkeella: http://sci.esa.int/rosetta-competition

esablog
ESA
Rosetta
Philae
67P/Churyumov-Gerasimenko
kilpailu
  • Lue lisää Keksi nimi Rosetta-lennon laskeutumispaikalle

Avaruusviikingin lentologo

Avaruusviikingin lentologo

ESAn tanskalaisastronautti Andreas Mogensen lentää ensi vuoden syyskuussa Kansainväliselle avaruusasemalle lennollaan, joka on saanut nimen ”iriss”.

Samalla kun nimi julkistettiin viime huhtikuussa, julistettiin myös suunnittelukilpailu lennon logosta. Sen voittajaksi selvisi Poul Rasmussenin suunnittelema työ, minkä innoittajana on toiminut antiikin Kreikan jumalatar Iris. Paitsi että Iris kuvataan usein siipien kanssa, voidaan piirroksen siivet myös hahmottaa viikinkilaivana. Niillä Viikingit puolestaan matkasivat horisontin taakse löytämään uusia maita ja mantuja.

Andreasin matka horisontin yläpuolelle alkaa Baikonurin kosmodromista Sojuz-aluksella syyskuun 2015 lopussa ja hänen lentonsa kestää kaksi viikkoa. Lyhytkestoinen lento sopii erinomaisesti tekniikan testaamiseen ja tieteellisten kokeiden näytteiden tuomiseen nopeasti alas Maahan tutkijoiden käsiin.

Hän kouluttautuu parhaillaan lennolleen eri puolilla maailmaa avaruusasemayhteistyöhön osallistuvien maiden tiloissa ja hän osallistui kesällä Nasan ainutlaatuiseen Neemo-ohjelmaan, missä astronautit viettävät viikon ajan merenalaisessa laboratoriossa. Andreas käytti vedenalaisasemalla myös uusia yhteydenpitolaitteita, joita hän ottaa mukaansa myös avaruusasemalle.

Tiedetuubi keskusteli Andreasin kanssa suorassa yhteydessä Aquarius-asemalle ja haastattelu on katsottavissa täällä.

Toinenkin logo

Andreasin lennolla on normaalista poiketen myös toinen logo: koska lennolla on runsaasti koulutukseen ja opetukseen liittyviä hankkeita, valittiin sille erityinen tunnus näitä varten.

Piirroksen, missä Andreas lentää avaruuteen rakettinsa sisällä, on tehnyt 19-vuotias Louise Nielsen, joka teki piirroksestaan lennon varsinaisen logon väreillä varustetun version.

Tanskassa järjestettyyn logokilpailuun osallistui yli 500 osallistujaa ja näistä Andreas sekä valintaraati valitsivat käytettäväksi nämä kaksi.

Andreas julkaisee säännöllisesti videoita ESAn YouTube -kanavalla. Niitä katsomalla pääsee hyvin mukaan lennon ja sille valmistautumisen tunnelmaan!

esablog
Andreas Mogensen
ESA
iriss
ISS
  • Lue lisää Avaruusviikingin lentologo

Kymmenen kilometrin päässä komeetasta

16 km pinnasta...hyvä paikka selfielle
16 km pinnasta...hyvä paikka selfielle
"Kheops"
Jari Mäkinen

Päivitys 14. lokakuuta viime perjantaina julkaistuun juttuun

Jos edellinen Rosetta-luotaimen ottama omakuva oli jos huima, niin nyt 7. lokakuuta otettu kuva on vielä ällistyttävämpi: siinä Rosetta on 16 kilometrin päässä kaasua syöksevän komeetan pinnasta. Nyt etäisyyksiä pitää itse asiassa ilmoittaa jo kaksi: matkaa pinnalle on tuo noin 16 km, mutta komeetan keskipisteeseen noin 18 km. Kuvan otti Philae-laskeutujassa oleva kamera ja siinä näkyy komeetan ytimen lisäksi toinen luotaimen 16-metrisistä aurinkopaneeleista ja itse luotaimen runkoa vasemmalla.

Radan hivuttaminen aivan komeetan lähelle on sujunut hyvin ja alla oleva juttu pitää edelleen paikkansa.

Alkuperäinen 10.10. julkaistu juttu

Rosetta on kiertänyt komeettaansa viime aikoina noin 20 kilometrin etäisyydellä, sitä ahkerasti kuvaten ja tutkien, mutta päättyvän viikon kuluessa se on hivuttautunut vieläkin lähemmäksi. Tänään perjantaina Rosetta saapuu vain 10 kilometrin päähän komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkosta.

Tämä on huikean lähellä, vain jotakuinkin kaksi kertaa komeetan suurimman halkaisijan päässä sen pinnasta!

Komeetan lähestyminen on tehty varovasti, koko ajan sen aktiivisuutta tarkkaillen. Ensin luotaimen rataa muutettiin jotakuinkin 18,6 kilometriä olleesta ympyrästä soikeaksi, joka toi sen 9,8 kilometrin päähän. Tässä mennään siis tänään. Kiertoaika on nyt noin 5 vuorokautta.

Seuraavaksi rata muutetaan ympyräksi, jonka keskimääräinen etäisyys komeetasta on noin 9,8 kilometriä. Tarkalleen ottaen luvut mitataan komeetan keskeltä, joten etäisyys pintaan on vielä pienempi. Radan kiertoaika on 66 tuntia, ja Rosettan pitäisi olla tällä radalla kiertämässä 15. lokakuuta.

Rosettaa viettää hyvin lähellä komeettaansa aina lokakuun 28. päivään saakka, eikä todennäköisesti tule enää lennon myöhemmissä vaiheissa tulemaan näin lähelle. Tarkoituksena on tutkia ja kuvata komeetan pintaa erittäin tarkasti, minkä lisäksi se analysoi komeetasta irtoavia kaasuja ja koittaa napata mikroskooppinsa alle pölyhiukkasia.

Lokakuun lopussa luotaimen rataa muutetaan jälleen: tavoitteena on lievästi soikea rata, jonka keskimääräinen etäisyys komeetasta on 30 kilometriä. Tämä on rata, miltä Rosetta tekee 12. marraskuuta nopean, noin kaksi tuntia kestävän koukkauksen kohti komeetan pintaa, jotta se voi irrottaa kyljestään Philae-laskeutujan noin 22,5 kilometrin korkeudella. Tämä tapahtuu suunnitelman mukaan klo 9:35 Suomen aikaa aamulla ja laskeutuja hivuttautuu hitaasti alaspäin ja tömähtää komeetan pinnalle jotakuinkin seitsemää tuntia myöhemmin.

Irrotus tehdään varsin korkealla, koska Rosetta-luotaimen itsensä täytyy muuttaa rataansa, jotta se ei törmäisi komeettaan. Ja jotta tämä voidaan tehdä varmasti ja turvallisesti, on parasta pitää hyvä matka komeettaan.

"Kheops"

Lähikuvia pukkaa

Jo ennen 10 kilometrin etäisyydelle saapumistaan on Rosetta pystynyt näkemään komeetan pintaa varsin tarkasti. Suuri osa julkaistuista navigointikameran kuvista ovat olleet jo varsin tarkkoja, mutta luotaimen OSIRIS-kameralaitteisto on pystynyt erottamaan jo nyrkin kokoisia kappaleita sekä yksityiskohtia.

Eräs jännimmistä kuvista löytyneistä asioista ei ole kuitenkaan kovin pieni: suurin yksittäinen komeetan pinnalla lepäävä kappale on kivenmurikka, joka on kooltaan noin 41,5 metriä. Yllä olevassa kuvassa se on 28,5 kilometrin päästä kuvattuna. Erityisen silmiinpistävän kivestä tekee se, että se lepää keskellä komeetan suuremman puoliskon ”alapuolella” olevalla hyvin tasaisella alueella.

Kappale on saanut nimen ”Kheops”, koska se on suurin Kairon luona Gizassa olevista pyramideista. Nimet, joita komeetan pinnalta löytyville merkittäville kohteille annetaan, tulevat noudattamaan tätä egyptiläistä linjaa, koska Rosetta ja Philae itsekin on nimetty siten.

OSIRIS-kameran päätutkija Holger Sierks Max Planck -instituutin aurinkokuntatutkimuslaitokselta kuvailee vaalealla, pölyn peittämällä pinnalla makaavaa Kheopsia ”hyvin epämuotoiseksi ja muhkuraiseksi”.

”Näyttää hieman siltä, että vaalea, irtonainen tomu, joka peittää pintaa, on tunkeutunut myös kivenmurikan halkeamien sisälle. Emme kuitenkaan näe vielä niin tarkasti, että voisimme sanoa tämän varmasti.”

Tutkijat ovat kiinnittäneet viime viikkoina suurimman huomionsa juuri pinnalla oleviin kiviin ja niitä on laskettu sekä niiden jakautumaa eri alueille pinnalla on määritetty. Tämä on paitsi kiinnostavaa sinällään, niin myös oli yksi olennainen seikka laskeutumispaikasta päätettäessä - Philaen ei haluta osuvan suuren kiven päälle. Mitä tarkempia kuvia on saatu, sitä paremmin eri laskeutumisalueiden riskit tiedetään. Tällä haavaa päätös laskeutuja J-alueelle pitää vielä, mutta se varmistetaan uudelleen ensi viikolla.

”Eräs kiinnostavimmista seikoista kivenmurikoissa on se, että miksi ne ovat siellä missä ne ovat”, jatkaa Sierks. ”Onko esimerkiksi komeetan aktiivisuus on saanut ne paljastumaan pölypinnan alta, vai ovatko ne sinkoutuneet avaruuteen ja pudonneet takaisin alas painovoiman vaikutuksesta? Saamme tämän varmasti selville kuvistamme.”

Ja tästä päivästä alkaen siis Rosettan ottamat kuvat ovat parempia ja tarkempia kuin koskaan lennon aikana on ollut ja tulee olemaan.

Jääkato näkyy painovoimassa

Jääkato näkyy painovoimassa

Maapallon painovoimakenttää mittaava GOCE toimi avaruudessa yli tuplasti sen mitä suunniteltiin: se teki tarkkoja mittauksiaan neljän vuoden ajan marraskuuhun 2013 saakka.

Vaikka sitä ei suunniteltu mittaamaan painovoimakentässä ajan myötä tapahtuvia muutoksia, tämä suunniteltua pitempi toiminta-aika teki tämänkin mahdollisesti. Tietojen avulla on nyt pystytty havaitsemaan miten läntisen Etelämantereen jääpeitteen hiipuminen on jättänyt jälkensä alueen painovoimakenttään.

Suurten jäämassojen aiheuttama vetovoima on selvästi havaittavissa painovoiman paikallisessa suuruudessa. Lisäksi esimerkiksi maapallon oma pyörimisliike, vuorijonot ja merten syvänteet näkyvät painovoimakartassa selvästi.

Uusien tulosten ansiosta maapallon painovoimakentästä on pystytty tekemään aiempaa parempi malli, mikä auttaa puolestaan hahmottamaan paremmin koko maapallon mittakaavassa niin Maan uumenissa olevaa kuorikerroksen ja vaipan välistä aluetta kuin yläilmakehän tiheyden muutoksia.

Jää vaikuttaa vetovoimaan

Saksan geodeettisen laitoksen, hollantilaisen Delftin teknillisen yliopiston, yhdysvaltalaisen Jet Propulsion Laboratoryn ja Saksassa olevan Münchenin teknillisen yliopiston tutkijoista koostunut ryhmä on käynyt läpi GOCEn Etelämantereesta marraskuun 2009 ja kesäkuun 2012 välisellä ajalla tekemiä tarkkoja mittauksia.

He huomasivat, että läntisen Etelämantereen jääpeitteen katoaminen vuosien 2009 ja 2012 välillä sai aikaan pudotuksen painovoiman suuruudessa.

Painovoimamittausten käyttäminen jäämassan muutosten arvioinnissa ei ole mitenkään uusi asia, sillä esimerkiksi Nasan ja saksalaisten yhteistyönä tekemä Grace tekee sitä ja sen on tarkoitus kartoittaa muutoksia vuosikymmenen ajan.

Gracen mittaustarkkuus on kuitenkin paljon huonompi kuin GOCEn, joten näistä tiedoista ei saada esiin yhtä tarkkoja yksityiskohtia ja siten GOCEn lyhemmän ajan aikana tekemät havainnot ovat erittäin kiinnostavia.

Tutkimuksen helpottamiseksi Antarktiksen jääpeite on jaettu valuma-alueisiin, jotta niiden muutoksia ja sulamista meriin voidaan paremmin seurata ja verrata eri alueiden kesken.

Kun tutkijat yhdistivät GOCEn tarkkuusmittauksia näistä valuma-aluista Gracen vähemmän tarkkoihin pitkäaikaismittauksiin, päästiin käsiksi varsin pieniinkin muutoksiin. Nämä kertovat paljon Etelämantereen valuma-alueiden dynamiikasta.

Erityisen kiinnostaviksi tulokset tulivat, kun niitä yhdistettiin ESAn CryoSat -satelliitin tekemiin mittauksiin jääpeitteen paksuudesta – tai tarkkaan sanottuna jääpeitteen pinnan korkeudesta, joka CryoSat mittaa tarkalla tutkakorkeusmittarillaan.

CryoSatin keräämät mittaukset näyttävät, että vuoden 2009 jälkeen läntisen Etelämantereen jääkato on kiihtynyt joka vuosi kolminkertaisesti. Vuosien 2011 ja 2014 välillä koko Etelämantereen jääpeitteestä on huvennut 125 kuutiokilometriä.

”Laajennamme parhaillaan GOCEn havaintojen käsittelyä kattamaan koko Etelämantereen aluetta”, kertoo Johannes Bouman Saksan geodeettisesta instituutista.

”Kun yhdistämme näitä tietoja CryoSatin mittausten kanssa, saamme paljon nykyistä tarkemman kuvan siitä mitä todella jäämassalle on tapahtumassa.”

esablog
GOCE
cryosat
jää
etelämanner
ESA
  • Lue lisää Jääkato näkyy painovoimassa

Plasmatutkija ja potaattikomeetta

Matt Taylor
Matt Taylor
Jari Mäkinen

Kun Rosetta-lennon laskeutujan laskeutumispaikka julkistettiin tänään Pariisissa ESAn pääkonttorissa, ei lehdistötilaisuuden puhujien joukossa ollut Matt Tayloria. Lennon päätutkija istui tällä kerralla sivussa, koska huomion kohteena oli laskeutuminen ja siihen liittyvät asiat.

”En ole juuri nyt suoraan tekemisissä jokapäiväisen tiedetyön kanssa, sillä keskityn suunnittelemaan ennen kaikkea lennon ohjelmaa pitemmällä tähtäimellä – silloin, kun laskeutuminen on jo takana ja seuraamme komeettaa”, kertoo Taylor tilaisuuden jälkeen jutellessamme.

”Luonnollisesti seuraan koko ajan kuvia ja tietoja joita saamme, olen yhteydessä tutkijaryhmiin ja jaan tämän innostuksen. Koskaan aikaisemmin ainakaan ESAlla ei ole ollut mitään avaruuslentoa, joka on yhtä intensiivinen kuin tämä.”

”Meillä on vain 24 tuntia vuorokaudessa ja liian pieni joukko käymässä tietoja läpi, joten etenkin juuri nyt tuntuu siltä, että tahti on hyvin hektinen. Tulemme vain parin kuukauden päästä ensimmäisen kerran koskemaan, maistamaan ja haistamaan komeettaa sen pinnalta, ja nyt tuota pitää pohjustaa huolellisesti – sekä pohtia jo aikaa sen jälkeen.”

”Itse syön, juon ja hengitän Rosettaa 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Elämässäni ei ole juuri nyt yhtään mitään muuta.”

Ainakin melkein, sillä lähes kauttaaltaan tatuoidulla, parrakkaalla ja sikareita toisinaan tupruttelevalla Taylorilla on ollut kesän aikana aikaa ottaa jalkaansa Rosetta-aiheinen kuva.

Antenniaika kortilla

Rosetta-luotain on toiminut erinomaisesti ja lennonjohto on onnistunut tekemään kaikki ratamuutokset erittäin hyvin. Sen aurinkopaneelit tuottavat jo sen verran riittävästi sähkövirtaa, että tieteellisten tutkimuslaitteiden toimintaa ei täydy enää rajoittaa virranpuutteen vuoksi. Sen sijaan ongelmana on – ja lähiaikoina on vielä enemmän - niin sanotun antenniajan puute.

Rosettaan ollaan yhteydessä samojen antennien kautta, joiden avulla pidetään yhteyttä myös muihin avaruusluotaimiin. ESA luottaa pääasiassa omiin ESTRACK-verkostonsa antenneihin, mutta on yhteistyössä NASAn luotainantenniverkoston, kuuluisan Deep Space Networkin kanssa. Samoin NASA pyytää apua ESAlta, kun omat antennit eivät ehdi olla yhteydessä johonkin luotaimeen.

Nykyisin avaruudessa on sen verran paljon luotaimia, että antennien kullekin antamaa aikaa pitää suunnitella tarkasti. Lisäksi nyt lähikuukausina monet luotaimet ovat juuri samalla suunnalla taivasta, joten ne kaikki vaativat samojen antennien käyttöä: Rosetta näkyy Maasta katsoen jokseenkin samoilla seuduilla kuin esimerkiksi kohti Plutoa lentävä New Horizon, asteroidi Cerestä lähestyvä Dawn ja Mars, jonka pinnalla on kaksi kulkijaa sekä kiertoradalla kolme alusta – plus yksi nyt syyskuun lopussa perille pääsevä alus, Nasan MAVEN.

Ensi vuoden alussa tapahtuu myös konjuktio, eli aika, jolloin Aurinko osuu hankalasti Maan ja Rosettan väliin. Silloin siihen ei voi olla vähään aikaan lainkaan yhteydessä.

”Nämä kaikki pitää ottaa siis huomioon suunnitelmissa, joten olemme päivittäin yhteydessä kollegoihimme ympäri maailman ja koitamme jakaa antenniaikaa. Myöhemmin ensi vuonna tilanne helpottuu kuitenkin olennaisesti, ja onneksi silloin on vuorossa myös lentomme toinen kohokohta, eli se, kun komeetta on ratansa Aurinkoa lähimmässä kohdassa.”

Taylor jatkaa selittämällä myös luotaimen operatiivisia ongelmia: ”Kaikki tutkimuslaitteet eivät voi tehdä havaintojaan samanaikaisesti, koska ne toimivat eri tavoilla ja tutkijat haluavat katsoa eri suuntiin.”

Rosetta katsoo avaruuteen vain yhteen suuntaan, eli sen tutkimuslaitteet on suunnattu kaikki jotakuinkin samalla tavalla. Niinpä esimerkiksi kun kameralla halutaan kuvata ytimestä poispäin karkaavaa pölyvirtaa ja mitata sen nopeutta, pitää Rosetta kääntää hieman sivuun komeetan ytimestä. Silloin komeetasta ei voi tehdä luonnollisestikaan suoria havaintoja.

”Koitamme suunnitella siksi kaikki toimet siten, että pystymme koko ajan käyttämään mahdollisimman montaa tutkimuslaitetta ja että kukin voisi tehdä havaintojaan mahdollisimman hyvin juuri silloin kun kyseinen tutkijaryhmä haluaa. Kun olemme päässeet tässä hyvään kompromissiin, niin seuraava ongelma on temppuilla siten, että pystymme siirtämään havaintotiedot mahdollisimman hyvin Maahan.”

Koska Rosetta on kaukana avaruudessa, se joutuu käyttämään suhteellisen hidasta tiedonsiirtonopeutta. Niinpä tietoja ei voi kerätä yksinkertaisesti vain niin paljoa kuin mahdollista, koska kaikkea ei voisi lähettää tutkijoille.

Philaen kamerat ovat ainakin kunnossa: niillä otettiin tämä 'selfie', missä näkyy aurinkopaneeli sekä komeetan ydin.

Syökö joku perunaa?

Taylorin mukaan komeetan kaksijakoinen olemus ei tullut yllätyksenä, vaan siitä saatiin kesän aikana yhä enemmän ja enemmän vinkkejä.

”Oletimme ensin että kuvissa olleet omituisuudet olisivat johtuneet vain pikselöitymisestä, koska komeettaydin oli kuvissa vielä varsin pieni.”

Jo etukäteen valokäyrien perusteella osattiin odottaa, että komeetassa on selvästi suurempi osa ja sitten pienempi pää, mutta oletuksena oli silti perinteinen perunalta näyttävä epämuotoinen möhkäle.

”Mutta kuvien tullessa paremmiksi kaksijakoisuus tuli yhä paremmin ja paremmin esille, kunnes muutamassa sivukuvassa se näkyi erittäin hyvin. Kun nyttemmin olemme tutkineet komeettaa ja sen pintaa sekä arvioineet sen koostumusta, näyttää siltä, että tässä on yhdessä paketissa melkein kaikki aikaisemmin komeettaytimistä havaitsemamme ominaisuudet ja kummalliset yksityiskohdat.”

Heti komeetan skitsofreenisen olemuksen huomaamisen jälkeen on pohdittu miten se on syntynyt: onko kyseessä kaksi toisiinsa törmännyttä ja kiinnittynyttä kappaletta, vai alun perin yksi ainoa kappale, joka on rikkoontunut. Kummassakin palasessa on nyt havaittavissa niin samanlaisia kuin erilaisiakin ominaisuuksia.

Taylorin mukaan se saattaa olla kulunut. ”Mitään varmuutta ytimen synnystä ei vielä ole, mutta yksi vaihtoehto on se, että kapealla kaula-alueella, joka yhdistää pienempää ja suurempaa osaa, on helposti hajoavaa ainetta. Ydin kuluisi siten siitä eniten aina ollessaan lähellä Aurinkoa.”

Jo nyt suurimmat kaasu- ja pölysuihkut näyttävät tulevan juuri niin sanotun kaulan alueelta.

”Kenties joku on syönyt perunaa ja se on muuttunut nyt kumiankaksi. Kunhan saamme vähitellen mittauksia ytimen vetovoimakentästä ja voimme erotella siitä kummankin osan aiheuttaman vetovoiman, niin pystymme sanomaan hieman enemmän tästäkin asiasta.”

Taylor jaksaa toistaa kuinka hyvä onni kävi aikanaan siinä, että valinta osui juuri 67P/Churyumov-Gerasimenkoon, joka on olemukseltaan huiman kiinnostava ja jonka pinnalta voi nähdä jo nyt niin paljon erilaisia asioita. ”Ja löydämme jotain uutta koko ajan!”

Kuvat komeettaytimestä käyvät yhä tarkemmiksi ja huimemmiksi. Tässä Chury 5. syyskuuta 61 kilometrin etäisyydeltä kuvattuna. Pienimmät yksityiskohdat tässä ovat noin metrin kokoisia.

Valinta on alue ’J’

Toistaiseksi komeetan kummallisuus ei ole kuitenkaan saanut aikaan olennaisia muutoksia lentosuunnitelmaan, ellei huomioon oteta arvioitua hankalampaa laskeutumispaikan valintaprosessia.

Kenties myöhemmin, kun Rosetta on lähempänä ydintä ja sen mahdollisesti epätasainen vetovoima tuntuu selvästi, tulee luotaimen operoinnista hieman erilaista kuin on oletettu. Silloin Rosettaa vain pitää ’oppia lentämään’ uudelleen.

Tämä on tärkeää ennen laskeutumista, sillä silloin Rosetta tulee tekemään koukkauksen kohti laskeutumispaikkaa, irrottamaan Philaen kyljestään ja nousemaan sen jälkeen heti ylöspäin, turvalliselle radalle - mutta siten, että se pystyy olemaan suoraan yhteydessä laskeutujaan.

Itse laskeutuminen tulee kestämään seitsemän tuntia se, miten nopeasti pinnalta saadaan signaali, on hieman epävarmaa. ”Mutta kun se tulee, niin se on merkkipaalu avaruustutkimuksessa ja käynnistää taas uuden jakson lennossamme.”

Taylor oli luonnollisesti mukana valitsemassa laskeutumispaikkaa, mutta hän ainakin väittää, ettei hänellä ollut erityistä suosikkia. ”Minusta jo se, että pääsemme jonnekin alas komeetan pinnalle on erinomaisen hieno asia, ja alue ’J’ on siihen paras.”

”Tai siis se on vähiten huono paikka. Se on suhteellisen tasainen laakea alue, siellä on selvästikin useita pintakerroksia ja hyvin todennäköisesti pinnan alla jotain kiinnostavaa, mitä voimme porata.”

Alue ’J’ ei ole aktiivinen, eikä sillä näytä olevan paikkoja, jotka todennäköisesti muuttuisivat aktiivisiksi lähiaikoina. Sen sijaan sen vieressä on aktiivisia alueita, joita laskeutuja voisi siten tutkia läheltä, mutta ollen itse samalla turvassa. Etäisyys Philaesta pinnan alta suihkuaviin kaasupurkauksiin voi olla vain muutama sata metriä!

Pinta noilla seutuvilla on hienojakoisen soran ja hiekan peittämää, ja siinä on todennäköisesti noin sentin kokoisia kappaleita sekä joitain isompia murikoita sekä muutamia pinnanmuotoja. Pinta on väriltään hyvin mustaa, mustempaa kuin sysimusta hiili, ja on mahdollista, että väri johtuisi ajan myötä muhineista orgaanisista aineista - tästä väitellään kovasti ja onkin äärimmäisen jännittävää nähdä marraskuussa lähikuvia pinnasta ja katsoa mitä pinnan alta löytyy!

Churyn seuralainen

Laskeutumispaikan valinnassa oli suuri joukko kriteereitä, joista yksi tärkeimmistä oli se, että Aurinko paistaa siihen pitkään ja esteettä. Näin laskeutuja pystyy toimimaan toivottavasti kuukausienkin ajan aurinkopaneeliensa tuottamalla sähkövirralla sekä pystyy seuraamaan pinnalta komeetanytimen muuttumista aktiivisemmaksi.

Itse Rosetta tarkkailee tapahtumia joka tapauksessa komeetan ympäriltä. Sen toimintaa suunniteltaessa on komeetan aktiivisuudella luonnollisesti suuri rooli - kaikki oikeastaan määräytyy sen mukaan. Niinpä toimia suunniteltaessa on pohjana ollut mallit siitä miten komeetta tulee käyttäytymään. Sitä ja vastaavia komeettoja on tutkittu jo pitkään ja tiedetään, milloin ja miten ne syöksevät kaasua ympärilleen keskimäärin ollessaan tietyllä etäisyydellä Auringosta.

”Johtolankamme on aktiivisen komeetan malli, ja sen mukaisesti luotaimen rata pidetään koko ajan tietyn, turvallisen etäisyyden päässä ytimestä. Mikäli komeetta onkin rauhallisempi, voimme tulla lähemmäksi ja tehdä tarkempia havaintoja. Juuri nyt näyttää siltä, että komeetta on vain hieman aktiivisempi kuin matala-aktiivisen komeetan mallimme sanoo. Voimme siis lähestyä nyt komeettaa turvallisesti ja tämä on otettu huomioon, kun valitsimme laskeutumispaikkaa.”

Mikäli komeetta muuttuukin yllättäen aktiivisemmaksi, joudutaan suunnitelmaa tarkastelemaan uudelleen ja kenties laskeutumista lykätään. Nyt kuitenkin ennusteen mukaan aktiivisuus pysyy suhteellisen matalana ainakin parin kuukauden ajan.

”Sen jälkeen aiomme pysyä ainakin 11 viikon ajan hyvin lähellä komeettaa, koska se ei todennäköisesti ole mahdollista enää myöhemmin, kun komeetta muuttuu aktiivisemmaksi.”

”Ongelma tässä suunnittelussa on se, että emme ohjaa Rosettaa joystickillä reaaliajassa, vaan luotain on puoliksi automaattinen. Ohjelmoimme sen olemaan tietyllä radalla, mutta jos sen varolaitteistot huomaavat esimerkiksi vaarallisen kaasupurkauksen tai jotain muuta sellaista, niin se nousee automaattisesti korkeammalle radalle turvaan. Se tarkoittaa sitä, että tutkimukset keskeytyvät emmekä voi tehdä yhtä yksityiskohtaisia havaintoja korkeammalta. Meidän siis pitää osata arvioida koko ajan aktiivisuus juuri oikein, jotta voimme olla tarpeeksi lähellä, mutta emme niin lähellä, että hätäpelastustoiminnot käynnistyvät.”

Osin juuri tästä syystä osa tutkijoista seuraa koko ajan luotaimen navigointikameran kuvaa. Se tarkkailee koko ajan komeettaa ja näissä kuvissa näkyy ensinnä mahdolliset uhkaavat purkaukset. Mikäli kohti Rosettaa tuleva purkaus nähdään ajoissa, rataa ennätetään nostamaan sopivasti ja hallitusti.

”Nämä purkaukset ovat minun näkökulmastani kaikkein kiinnostavimpia, sillä olen plasmafyysikko. Komeetan ympäristö on todella jännittävä paikka, koska se on paljon monimutkaisempi kuin esimerkiksi Maan lähitienoot, missä aurinkotuuli puhaltaa ja vuorovaikuttaa ilmakehän kanssa. Siellä plasman, siis varattujen alkeishiukkasten ja atomiydinten seassa on pieniä pölyhitusia, jotka varautuvat sähköisesti ja vaikuttavat siten edelleen plasmaan. Ja lisäksi siellä on ’tavallisia’ plasmailmiöitä, mutta erittäin epätavallisessa ympäristössä. Koko komeetan lähitienoo on todella jännittävä plasmafysiikan koekenttä!”

Taylor henkäisee huomattuaan puhuneensa jälleen lähes tauotta puolisen tuntia.

”Tämä on seksikkäin avaruushanke ikinä, enkä pysty kuvittelemaan mitään jännempää kuin tämä työ juuri nyt!”

Huom: Tiedetuubissa käytämme komeetasta sen virallista IAU:n vahvistamaa nimeä 67P/Churyumov-Gerasimenko, emmekä lähemmäksi suomea venäjästä translitteroitua kirjoitusasua Tshurjumov–Gerasimenko, mihin törmää joissain suomalaisissa tiedotusvälineissä. Muutoin toki pyrimme noudattamaan suomalaisia kirjoitusversioita nimistä ja paikoista.

Alexander Gerstin huima video maapallosta

Alexander Gerstin huima video maapallosta

Käytännössä kaikki astronautit ottavat kuvia maapallosta ollessaan avaruuslennolla, ja osa heistä on onnistunut kuvissaan toisia paremmin. Esimerkiksi ESAn astronautti Paolo Nespoli valtasi sydämiä runollisilla kuvillaan ja hän otti lentonsa lopuksi myös klassikoksi jo muodostuneet kuvat avaruusasemasta sukkulan ollessa siihen telakoituneena.

NASAn astronauteista suurimpaan maineeseen lienee noussut Don Pettit, joka tähtiharrastajana ja yleisnikkarina keksi monia uusia tapoja kuvata erilaisia ilmiöitä niin Maan pinnalla kuin tähtitaivaallakin.

Nyt asemalla oleva ESAn saksalaisastronautti Alexander Gerst on selvästi Pettitin oppilapsi, sillä hän käyttää samoja menetelmiä, mutta kehittää niitä vielä eteenpäin. Lisäksi nyt tekniikka on parempaa kuin viitisen vuotta sitten Pettitin ottaessa kuviaan. Siksi Alexander pystyy vangitsemaan taivaallisia maisemia vähemmässä valossa ja suuremmalla tarkkuudella. Alexanderin Blue Dot -nimisen lennon kuva-arkisto on ESA:n tilillä Flickr-palvelussa.

Hänen tuoreista time-lapse -kuvistaan on koottu kaunis ultrateräväpiirtovideo, mikä on lähes maaginen katsottaessa parhaimmilla kaupan olevilla monitoreilla ja televisioilla. Niin sanottu 4K-video on resoluutioltaan 3840 x 2160 pikseliä, joskin Alexander itse kuvasi materiaalin käyttämällä 4256 x 2832 pikseliä kooltaan olleita kuvia ja ottamalla yhden kuvan sekunnissa. Videolla näitä kuvia on nopeutettu 25 kertaa nopeammiksi ja muokattu paremmin videokuvaan sopiviksi.

Kuvissa näkyy paljon valoviiruja, jotka ovat itse asiassa kaupunkeja, muita Maan pinnalla olevia valoja ja tähtiä, jotka time-lapse -kuvauksessa muuttuvat taiteellisesti hiipuviksi viivoiksi.

Luvassa on vielä parin kuukauden ajan hienoja kuvia, sillä Alexander palaa viisi ja puoli kuukautta kestävältä lennoltaan Maahan marraskuun lopussa.

Alla oleva video on katsottavissa täydellä 4K-resoluutiolla YouTubessa ESAn kanavalla.

esablog
ESA
Alexander Gerst
video
avaruusasema
time-lapse
  • Lue lisää Alexander Gerstin huima video maapallosta

Eurooppa investoi miljardin metallurgiaan - kutsu tiedotustilaisuuteen

Eurooppa investoi miljardin metallurgiaan - kutsu tiedotustilaisuuteen

Eurooppalainen teollisuus on päättänyt suunnata huomionsa uusiin metalleihin ja perustaa maailman suurimman metallien tutkimus- ja tuotantokonsortion. Tätä esitellään maanantaina 9. syyskuuta Lontoon Tiedemuseossa pidettävässä tiedotustilaisuudessa, mihin median edustajat ovat tarvetulleita mukaan.

Hankkeen nimi on ytimekkäästi Metallurgia-Eurooppa (Metallurgy Europe, ja sille on taattu tutkimus- ja tuotekehitysrahaa miljardin euron edestä seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi.

Ohjelma on vast’ikään valitu uudeksi Eureka-klusteriksi ja se tulee kokoamaan yhteen kyvyt, taidot ja energian yli 170 yhtiöstä ja tutkimuslaitoksesta 20 Euroopan maasta.

Mukana on myös eräitä Euroopan suurimpia teknologia-alan yhtiöitä, kuten mm. Airbus Group, BP, Siemens, Daimler, Rolls-Royce, BMW, Thales, AvioAero, PSA Group, BAE Systems, Philips, Ruag, Sener, Bombardier, OHB Systems, Linde Group, ESI, Rolex, Richemont, ArcelorMittal, Sandvik, Bruker, SKF, Johnson Matthey, Tata Steel, GKN, Boston Scientific, ThyssenKrupp, Haldor Topsøe ja Fiat.

Suomesta mukana ovat mm. Outokumpu, Aalto-yliopisto ja VTT.

Jättien lisäksi yhteistyöhön osallistuu yli 60 pientä ja keskikokoista yritystä.

Euroopan avaruusjärjestö on eräs hankkeessa olevista eurooppalaisista tutkimusorganisaatioista. Lisäksi mm. Eurooppalainen synkrotronisäteilylaitos (European Synchrotron Radiation Facility, ESRF), Laue Langevin -instituutti (ILL), Eurooppalainen pulverimetallurgiayhdistys (EPMA) sekä Culhamin fuusioenergiakeskus (CCFE-ITER) tuovat mukaan yhteistyöhön alan kokemustaan ja tietotaitoaan.

Uudet metalliseokset sekä -tekniikat lupaavat paljon kiinnostavia mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja niistä odotetaan useita läpimurtoja sekä miljardien eurojen edestä tuottoja Euroopan talouteen. Useita start-up -yrityksiä ja uusia tuotantolaitoksia on jo perustettu tulevaa metalliseosten ja niistä tehtävien tuotteiden massatuotantoa varten.

”Tämä uusi teknologiaohjelma auttaa meitä siirtymään hi-tech -metallien aikakauteen”, toteaa professori David Jarvis, Metallurgy Europe -hankkeen puheenjohtaja, joka toimii myös ESAn uusien sekä strategisten teknologioiden osaston päällikkönä.

”Teollisuuden korkeimmat johtajat ovat kokoontuneet ensimmäistä kertaa yhteen tämän tärkeän aiheen tiimoilta ja ovat yksituumaisesti sitä mieltä, että hanke tuottaa monia ainutlaatuisia, jännittäviä ja tuottoisia teknologioita”, jatkaa Jarvis.

Ohjelman ansiosta oletetaan syntyvän yli 100 000 uutta työpaikkaa materiaalien, tuotannon ja laitesuunnittelun aloilla.

9. syyskuuta pidettävän tiedotustilaisuuden ohjelma:

09:30 Ovet avataan
10:00 Lehdistötilaisuus alkaa
10:05 Tervetulosanat
10:10 Hallitusten edustajat puhuvat
10:20 Eurekan edustajan puheenvuoro
10:30 Metallurgy Europe -hankkeen esittely, Prof. D. Jarvis
11:00 Kysymyksiä ja vastauksia
11:10 Tilaisuus henkilökohtaisiin haastatteluihin
12:00 Tilaisuus päättyy

Paikka:

Science Museum
Pääjohtajan edustustilat
Exhibition Road
South Kensington
London SW7 2DD

Lähin metroasema: South Kensington

Lisätietoja Metallurgy Europe -hankkeesta: Metallurgy Europe: A Renaissance Programme for 2012-2022 (pdf)

Ilmoittautumiset tilaisuuteen ja lisätietoja:

ESA / Communication Office
Rosita Suenson
Puh: + 31 652 062 158

Tämä kutsu on julkaistu myös englanniksi ESAn nettisivuilla: Call for Media: Metallurgy Europe investing one billion euros into metals research and manufacturing

Otsikkokuvassa on puolimetallinen bismuttikide, jota käytetään mm. lämpösähköisissä yhdisteissä.

esablog
metallurgia
ESA
Metallurgy Europe
Eureka
  • Lue lisää Eurooppa investoi miljardin metallurgiaan - kutsu tiedotustilaisuuteen

CryoSat näyttää jäätiköiden kutistumisen

CryoSat näyttää jäätiköiden kutistumisen

ESAn CryoSat-satelliitin tekemät mittaukset ja näistä tehdyt kartat näyttävät miten Grönlantia ja Etelämannerta peittävät paksut jäätiköt muuttuvat. Tuoreiden tulosten mukaan jää sulaa ennen näkemättömän nopeasti: kummankin jääpeitteen jäästä katoaa noin 500 kuutiokilometriä vuodessa.

Tästä kertova, saksalaisen Alfred Wegener -instituutin napa-alueiden ja merten tutkimuslaitoksen Helmholtz-keskuksen tutkijoiden artikkeli julkaistiin elokuun 20. päivänä Euroopan geotieteiden unionin The Cryosphere -lehdessä.

Uusissa kartoissa on 7,5 miljoonaa korkeusmittausta Grönlannista ja 61 miljoonaa Etelänapamantereesta. Nämä on kerätty CryoSat-satelliitilla vuonna 2012; tämä tietokanta on täydellisin yhdellä satelliitilla koskaan kerätty korkeusmittaussarja.

"Nämä korkeuskartat ovat luonnollisesti vain yksi otos jääkerrosten nykytilanteeseen", totesi tutkimuksen perusteella tehdyn artikkelin pääkirjoittaja Veit Helm. "Ne ovat kuitenkin hyvin tarkkoja ja kattavat lähes 16 miljoonaa neliökilometriä, mikä on enemmän kuin on saatu aikaisemmista korkeusmittauksista."

Syy tähän jotakuinkin Espanjan kokoisen alueen lisäykseen edellisiin mittauksia tehneisiin satelliitteihin on yksinkertaisesti se, että CryoSat kiertää Maata polaariradalla, joka viiltää napoja lähempää kuin mikään aiempi satelliitti. Sen radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 88°.

CryoSat mittaa jäätiköiden pinnan korkeutta SIRAL-nimisellä tutkalaitteistolla. Se lähettää lyhyitä tutkasignaaleita alaspäin kohti maanpintaa ja ottaa ne vastaan sen jälkeen, kun signaalit ovat ponnahtaneet pinnasta takaisin ylöspäin. Kun signaalin palaamiseen tuleva aika tunnetaan, voidaan yksinkertaisesti laskea kuinka korkealla oli pinta, mistä se kimposi. Mitä tarkemmin aikaero voidaan havaita, sitä parempi on korkeusmittauksen tarkkuus.

Itse asiassa SIRAL on ensimmäinen laatuaan, koska aiemmissa tutkakorkeusmittauksissa on jäinen pinta on ollut suuri haaste. Laitteisto pystyy myös havaitsemaan meren pinnalla kelluvan jään määrää ja paksuutta. Tästä on puolestaan suurta apua esimerkiksi jäätiköiden reunoja mitattaessa, sillä siellä jäävuoret irtoavat jäätiköstä ja lipuvat siitä ulos merelle.

SIRALin tarkkuus on erityisen hyvä loivasti viettävillä sekä kovin jyrkillä jääpinnoilla. "Nämä ovat hyvin vaikeita paikkoja mittaamiseen, mutta CryoSatin avulla olemme saaneet näistäkin jatkuvasti tarkkoja ja hyvin tiheästi lähekkäin toisiaan olevia mittauksia", iloitsee Helm. "Tässäkin se on parempi kuin mikään aikaisempi systeemi."

esablog
cryosat
jäätiköt
Grönlanti
etelämanner
ESA
  • Lue lisää CryoSat näyttää jäätiköiden kutistumisen

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 21
  • Seuraava sivu ››
Tilaa aihepiirin ESA RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved