Ma, 10/08/2018 - 12:03 By Jari Mäkinen
Hubble-avaruusteleskooppi

Havaintojen tekeminen Hubble-avaruusteleskoopilla on keskeytynyt, kun sen asennonsäätöön käytetty gyroskooppi on mennyt rikki. Lennonjohdolla on takanaan hektinen viikonloppu, kun teleskooppiveteraania on koetettu saada jälleen hallintaan.

Huhut Hubblen vaikeuksista alkoivat kierrellä netissä viikonlopun aikana, ja niihin saatiin nyt aamulla vahvustus.

Ongelma on yksinkertaisesti se, että Hubble on jo vanha: se on ollut avaruudessa vuodesta 1990 alkaen, eli ikää sillä on jo kohta 30 vuotta. Tänä aikana sitä on käyty huoltamassa viisi kertaa, ja eräs näiden lentojen olennaisin tehtävä on ollut asennonsäätöön tarvittavien gyroskooppien vaihtaminen.

Gyroskoopit ovat hyrriä, joiden avulla teleskooppia pidetään oikeassa suunnassa. Ne mittaavat tarkasti teleskoopin asentoa ja niitä on Hubblella kaikkiaan kuusi kappaletta. Ne kaikki uusittiin toukokuussa 2009, kun astronautit kävivät korjaamassa Hubblea viimeisen kerran.

Normaaliin toimintaan tarvitaan vähintään kolme, ja nyt niitä on ollut käytössä enää kaksi. Nyt viikonloppuna siis viimeinenkin gyro oli yskinyt.

Rachel Osten, Hubblen toimintoja ylläpitävän tiimin varajohtaja toteaa, että teleskooppi voi toimia myös yhdellä, mutta se ei ole helppoa. Onkin mahdollista, että nyt kun käytössä on enää kaksi gyroa, niistä toinen jätetään varalle ja teleskooppia koetetaan käyttää vain yhden gyron avulla.



"Tämä ei ollut yllätys. Tiesimme, että tämä tilanne tulee vielä", twiittasi Osten. "Tämä gyro kesti kuusi kuukautta pitempään kuin odotimme."

Maavalvomossa koetetaan nyt ensin saada gyro jälleen toimintaan, minkä jälkeen normaali havaintojenteko voidaan aloittaa uudelleen.

Hubblen asennonsäätölaitteet

Hubblen asennonsäätöjärjestelmään kuuluvat vauhtipyörät, eli hyrrät, jotka pitävät asentoa paikallaan ja joiden nopeutta muuttamalla asentoa voidaan muutta, sekä gyroskoopit, jotka tarkkailevat asentoa koko ajan. Lisäksi asentoa tarkkaillaan tähtietsimin.


Hubbe suunniteltiin huollettavaksi astronauttien ja avaruussukkuloiden avulla, mutta nyt kun sukkulat eivät enää ole käytössä, ei sitä voida käydä enää korjaamassa aikaisempaan tapaan. On toki mahdollista, että uusilla avaruusaluksilla astronautit voisivat käydä korjaushommissa, mutta siihen menee aikaa: NASA ilmoitti juuri kummankin uuden avaruusasemaliikenteeseen tarkoitetun avaruusaluksen ensilennon myöhästyvän ja kolmas tulossa oleva alus, Orion, on sekin myöhässä.

Huoltolennon saaminen mukaan niiden lento-ohjelmiin on käytännössä mahdotonta.

On myös kyseenalaista, kannattaako pian 30-vuotiasta teleskooppia enää käydäkään huoltamassa, vaikka se olisi mahdollista. Lennon hinnalla saisi jo uuden teleskoopin.

Sen sijaa tekeillä on robottilaitteita, jotka voisivat huoltaa satelliitteja. Jotkut ehdottavat Hubblea hyväksi tällaisten robottien testikohteeksi: jos Hubble saadaan korjattua robotilla, niin melkeinpä mikä tahansa muukin onnistuisi.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Hubble olisi lähetetty eläkkeelle jo pitkän aikaa sitten, ja uuden, Hubblen seuraajaksi suunnitellun James Webb -avaruusteleskoopin olisi pitänyt olla avaruudessa jo vuosia sitten. Nyt näyttää siltä, että JWST laukaistaan avaruuteen vasta syksyllä 2021.