Esihistoriallista gastronomiaa

Kevään vihdoin tultua ulkoilmaihmiset aloittelevat grillikautta. Lihaa, kalaa, kasviksia – ihminen on käytännössä kaikkiruokainen eläin. Vuosisatojen kuluessa tottumukset ovat vaihdelleet, viime vuosikymmeniä lukuun ottamatta lähinnä sen mukaan, mitä on ollut tarjolla. Ja edelleen ravinto on monin paikoin niin niukkaa, että valinnanvaraa ei ole.

Itäisessa Afrikassa kaksi miljoonaa vuotta sitten eläneet nykyihmisen esi-isät olivat oman aikansa herkkusuita. Noihin aikoihin ruokalista muotoutui pitkälti sen mukaan, mitä sattui löytymään luonnosta tai onnistuttiin saamaan kiinni, mutta näyttäisi siltä, että Homo erectuksen suurta herkkua olivat antiloopin aivot.

Keniasta Victoria-järven koilliskulmassa sijaitsevan lahden rantamilta on löydetty teurastettujen eläinten luita. Kanjeran kaivauksilta on todettu vanhimmat merkit määrätietoisesta metsästyksestä ja valikoivasta haaskojen hyödyntämisestä.

Kanjerasta on löytynyt yli 80 yksittäisen eläimen luita, joissa on merkkejä kivityökalujen käytöstä, mutta ei juurikaan suurten petoeläinten hampaanjälkiä. Siitä on päätelty, että suuri osa syödyistä eläimistä, etenkin gasellit, on todellakin metsästetty.

Saaliseläimet ja suurempien eläinten, esimerkiksi antilooppien, haaskat raahattiin samalle paikalle, missä ne paloiteltiin ennen lihan syömistä. Jälkiä tulen käytöstä eli lihan kypsentämisestä ei kuitenkaan ole löytynyt.

Luiden joukossa on runsaasti pääkalloja, mikä viittaa siihen, että entisaikojen ruokailijat ovat ottaneet niitä myös talteen, kun kissapedot ovat jättäneet ne syömättä. Kalloissa on kolhuja ja murtumia, joiden perusteella niitä on hakattu kivillä: niiden sisältä on popsittu rasvaista ja ravinteikasta aivokudosta.

Parin miljoonan vuoden takaisia tapahtumia on toki vaikea päätellä varmuudella pelkkien luulöytöjen perusteella. Ihmisen esi-isät ovat metsästyksen sijasta saattaneet pelkästään hätyytellä petoeläimiä haaskoilta.

Gasellien luut viittaisivat kuitenkin siihen, että ne on todella metsästetty: kissapedot tuppaavat syömään pienet saaliseläimet niin nopeasti, että ne katoavat vauhdilla parempiin suihin.

Kallojen suuri määrä saattaa johtua myös siitä, että muinaiset einehtijät ovat vain syystä tai toisesta kasanneet ne yhteen paikkaan, ei välttämättä aivoilla herkuttelusta.

Tutkimuksesta uutisoi ScienceNews ja alkuperäinen artikkeli löytyy täältä.