Su, 12/01/2013 - 13:41 By Jarmo Korteniemi
Yhdysvaltain paviljondin seminaarissa COP19-kokouksessa. Kuva: J.L.Urrea (CCAFS)

Kansainvälinen YK:n ilmastokokous loppui viikko sitten (lauantaina, 22.11.2013). Varsovassa laihoin tuloksin. Kokous oli jo 19. sarjassa, jonka aloitti Rio de Janeiron kokous vuonna 1992. Jokaisen kokouksen tavoite on ollut selvittää ja vähentää ihmisen vaikutusta planeetan ilmastoon.

Ilmaston lämpenemisen vastaisista toimista väännettiinkin jälleen kättä viimeiseen asti ja kokouksessa päästiin lopulta kolmeen eritasoiseen sopimukseen. Konkreettisuus tosin jäi sanahelinän seassa varsin vähiin.

Mikä oli kokouksen todellinen tulos?

Varsovan ilmastokokouksen olennaisin päätös oli rahoituksen suuntaaminen ongelmien aiheuttajilta niistä eniten kärsiville.

Niin sanotun "Varsovan mekanismin" tarkoitus on helpottaa lämpenemisen vaikutusten kanssa kamppailevien elämää ja auttaa heitä ongelmiin varautumisessa. Käytännössä siitä saavat osansa lähinnä merenpinnan nousun uhkaamat maat sekä ilmaston ääri-ilmiöiden kuten taifuunien ja kuivuuden armoille jäävät. Maksajina ovat pääasiassa teollisuusmaat.

Mekanismia aletaan kuitenkin käytännössä viilata kuntoon vasta ensi vuonna. Jää nähtäväksi, kuinka paljon systeemi tulee käytännössä eroamaan siitä avustuksesta, mitä maailmalta normaalistikin ojennetaan katastrofien uhreille.

Muutamat tahot ilmoittivat lisäksi suorasta, konkreettisesta tuesta kehittyville maille. Tuen antajiin kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Iso-Britannia, Saksa, Japani, Etelä-Korea sekä EU ja USA. Pitkän aikavälin pysyväisrahoitusta ei kuitenkaan saatu varmistettua.

Toinen ja ehkä kokouksen konkreettisin sopimus koski metsäkadon rajoittamista. "REDD+"-ohjelmalla kannustetaan metsien suojelemiseen niiden tuhoamisen sijasta. Tavoite on saada sekä yksityinen sektori, kehittyvät maat, että alkuperäiskansat toimimaan yhdessä.

Metsät ovat hiilinieluja, jotka sitovat hiilidioksidia. Ne ovat siis omalta osaltaan tärkeitä ilmaston lämpenemisen säätelijöitä. Iso-Britannia, USA ja Norja ilmoittivat pistävänsä muutaman sata miljoonaa suoraan tähän projektiin.

Periaatepäätöksiä aikomisen suunnittelun valmistelusta

Kolmatta sopimusta voi ehkä pitää hieman abstraktimpana. Kokouksen päätöstiedotteessa nimittäin kerrottiin valtioiden päättäneen aloittaa (tai jatkaa) valmistautumista kahden vuoden päästä solmittavan sopimuksen tavoitteiden suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Omaan tahtiin, tietysti.

Mitä tuo tarkoittaa käytännössä? Lähinnä lupauksia ja suunnitelmia, enintään aikomuksia. Monessa maassa ehditään käymään useammatkin vaalit ennen minkään toimien konkretisoitumista. Hiljaa hyvä tulee.

Seuraavat kokoukset tulevat olemaan tärkeämpiä. Vuoden päästä Limassa jo toivottavasti valmistellaan oikeita toimia pitävän ja kattavan ilmastosopimuksen puolesta. Pariisissa pyritään vuonna 2015 viimein tekemään se todellinen, sekä kansallisesti että kansainvälisestikin sitova ilmastosopimus. Voimaan se tulee kylläkin vasta vuonna 2020 - ja tietystikin vain siltä osin kun (ja jos) se ratifioidaan.

Käytännön toimet toiseen suuntaan

Useat maat ilmoittivat kokouksessa pienentävänsä päästövähennystavoitteitaan tai jäädyttävänsä ne nykyiselle tasolle. Monet halusivat päättää asioista valtiokohtaisesti, eikä kansallisiin pitäviin vähennystavoitteisiin näin ollut juuri innostusta. Isäntämaa Puola jopa ilmoitti ykskantaan pysyvänsä fossiilisisten polttoaineiden suosijana vielä vuosikymmeniä.

Monet ympäristö- ja kansalaisjärjestöt marssivatkin kokouksesta ulos protestina lähes totaaliselle saamattomuudelle.

Monet kansalaisjärjestöt marssivat ja järjestivät mielenotoistuksia kokouksen aikana. Kuva: Oxfam

Kokouksista huolimatta kuumenee

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkisti uusimman raporttinsa sopivasti ennen Varsovan kokousta. Se varmisti - jälleen kerran - että maailmanlaajuinen lämpötila on noussut merkittävästi teollistumisen aikana. Fossiilisten polttoaineiden merkitys tärkeimpänä lämmittäjänä varmistui entisestään.

Lämpeneminen ei oikeastaan edes ole mikään ongelma. Ilmasto on muuttunut alituiseen planeetan historiassa. Ja kauan sitten on aivan varmasti ollut paljon lämpimämpää kuin nykyään. Ongelma on nopeudessa.

Stanfordin yliopiston tänä vuonna julkistettu tutkimus osoitti, että lämpeneminen tapahtuu nyt yli 10 kertaa nopeammin kuin koskaan sitten dinosaurusten aikojen. Asian merkitystä kannattaa miettiä. Koko oma kehityksemme jostain näädän kokoisesta otuksesta ihmiseksi asti on siis tapahtunut nykyistä vaisumpien muutosten alaisena. Samassa ajassa ovat kehittyneet hevoset, valaat ja virtahevotkin.

Monet eliöt eivät ehdi sopeutua muutokseen, etenkään kun lisätekijänä on vielä saastuminen, rehevöityminen ja elinoloja rajaava rakentaminen.

Merenpinnan nousu vaikuttaa suoraan ainakin parin miljardin ihmisen elämään, puhumattakaan ekosysteemeistä. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kuitenkin maailmanlaajuisesti. Ilmaston kiertokin muuttuu, ääri-ilmiöt lisääntyvät ja tähän asti kaavamaisesti toistuneet säätilat voivat vaihtua tyystin toisiksi. Suomessa elellään nyt mukavasti Golf-virran ansiosta, mutta jäätiköiden sulaessa se voi heiketä tai jopa lakata pumppaamasta lämpöä kylmään Pohjolaan, jolloin joudumme ojasta allikkoon.

Tietysti voi kysyä mitä se sitten haittaa, jos muutama laji kuoleekin sukupuuttoon? Tai jos pari saarta peittyy vedellä? Tai jos Suomesta tulee uusi Siperia?

Biosfääri selviää kyllä, vaikka suuri osa eliöistä kuolisikin. Maa-planeetta pysyy myös radallaan. Mutta me emme selviä, tai ainakaan elämä ei tule olemaan helppoa, sillä olemme liian riippuvaisia ympäristöstämme.