Takana on hieman hektinen kolmikuukautinen, jonka päätyttyä ehdin jälleen kirjoittelemaan tänne Ursankin puolelle. Aihe on tosin sekin hektinen: satelliittien määrä Maan ympärillä.

Satelliittien määrää on hankala hahmottaa, kuten myös sitä, kuinka linkittynyttä meidän kaikkien arkinen elämämme on satelliitteihin. Konkreettisin osoitus jokapäiväisestä avaruustekniikasta on satelliittipaikannus: navigointisatelliitit eivät ainoastaan johdata meitä perille, vaan antavat myös tarkan aikasignaalin, mitä käytetään joka puolella. Jopa tilisiirrot, pörssikauppa ja kännykkäverkkojen tukiasemat luottavat satelliittiaikaan.

Avaruudessa olevaa infrastruktuuria ei näe, sillä vain valitettavan harva tulee katsoneeksi taivaalle. Sielläkin vain kirkkaimmat satelliitit näkee paljain silmin. Jos hetken aikaa jaksaa katsoa taivaalle vähänkin pimeässä paikassa, niin kyllä satelliitteja näkyy, vaikka suurin osa niistä on (onneksi!) niin himmeitä, että silmin katsomalla niitä ei huomaa.

Tein siksi Satelliitit Suomen taivaalla -nettisivun, joka näyttää taivaalla olevat satelliitit kuhunkin aikaan halutussa paikassa. Määrä oli pieni yllätys itsellenikin, sillä Suomessakin tyypillisesti joka hetki on taivaalla yli 600 satelliittia.

Lähempänä päiväntasaajaa satelliitteja on enemmän, jopa yli tuhat levittäytyneenä eri puolille taivasta. Suomesta katsottuna eteläisellä taivaalla onkin keskittymä, joka näyttää erityisen selvästi missä geostationaariradalla olevat satelliitit sijaitsevat.

Sivulla voi vaihtaa helposti paikkakuntaa, ja vaikka lähtökohtaisesti kartta näyttää tilanteen katsomishetkellä ja ennalta valituissa suomalaiskaupungeissa, voi paikkakunnaksi ja ajaksi valita mitä vain. Myös muualta kuin Suomesta.

Kovin kauas menneisyyteen tai tulevaan ei kannata kuitenkaan mennä, sillä satelliittilistaus sekä satelliittien kiertoratatiedot perustuvat tilanteeseen 10. lokakuuta 2026. Ja satelliitteja sekä suurimpia avaruusromukappaleita on mukana ”vain” 11 740 kaikkiaan yli 25 000 sellaisesta. Toimivien satelliittien lisäksi mukana on siis sammuneita satelliitteja ja muuta romua, kuten kantorakettien ylimpiä vaiheita (jotka listauksessa merkitään kirjaimin R/B eli Rocket Body).

Taivaan väri kartalla vaihtuu vuorokauden kuluessa, ja päivällä mukaan piirtyy Aurinko ja yöllä kirkkaimmat tähdet. Nämä saa klikattua pois muutenkin täynnä olevaa taivasta sekoittamasta.

Klikkaamalla nappeja saa näkyviin tai pois näkyvistä myös kaikkein kirkkaimmat kohteet erikseen, satelliittikonstellaatiot (kuten Starlink), navigointisatelliitit, geostationaarisatelliitit ja kiinnostavasti myös suomalaissatelliitit erikseen. Niitähän on jo satakunta: suurin osa on ICEYEn tutkasatelliitteja, mutta avaruudessa Maata kiertävät edelleen mm. Suomi-100, Foresail-1p ja Kuva Spacen Hyperfield-satelliitit.

Varsin suuressa datamäärässä, jota on louhittu pitkälti automaattisesti, on pieniä heittoja satelliittien luokitteluissa. Jokunen satelliitti on siis väärässä osastossa, mutta tärkeintähän tässä on iso kuva ja visualisointi. Tarkkaan satelliittien radanmääritykseen on omat työkalunsa.

Satelliitteja voi nyt kuikuilla Strategisen tutkimuksen hankkeen SpacEconomyn nettisivun osana olevalla Satelliitit Suomen taivaalla -sivulla.

Satelliittien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

Jos sivusto olisi tehty kymmenen vuotta sitten, olisi se näyttänyt aivan erilaiselta. Aktiivisten satelliittien määrä oli tuolloin muutama tuhat. Hiipuneita satelliitteja oli myös muutama tuhat. Vuonna 2016 yli metrin kokoisia kappaleita oli Maata kiertämässä kaikkiaan arviolta 5000-8000.

Nyt yli kaksi kolmasosaa kaikista satelliiteista, siis jo yli 11 000, kuuluu SpaceX:n Starlink-konstellaatioon. Ne, kuten suurin osa muistakin satelliiteista, ovat matalalla kiertoradalla korkeusalueella 300-2000 km. Geostationaarisella radalla on muutamia satoja aktiivisia satelliitteja, ja siinä välissä toistaiseksi vielä vähemmän.

Ensimmäiset Starlink-satelliitit lähetettiin avaruuteen vuonna 2019, minkä jälkeen niiden määrä on kasvanut hurjasti ja kiihtyen. Osasyynä satelliittimääräpyrskähdykseen on myös SpaceX:n raketti Falcon 9, joka laukaisee paitsi Starlink-satelliitteja, niin myös on lähettänyt lisääntyvissä määrin muiden satelliitteja. Myös lähes kaikki ICEYEn satelliitit on lähetetty avaruuteen Falcon 9:llä.

Esimerkiksi Starlink-satelliittien kiertorata-alueet alkavat olla aika ruuhkaisia. Starlinkit tekevät nykyisellään noin tuhat törmäyksenestomanööveriä päivässä. Siis päivässä – suurelta osin väistämällä toisiaan.

Vuoden mittaisella jaksolla tästä taaksepäin lokakuuhun 2025 manööverejä kertyi yli 350 000. Luku kertoo paitsi siitä, että satelliitteja on yhä enemmän, mutta myös toistaiseksi hyvin matalasta kynnyksestä ratamuutosten tekemiseen. Varokriteerit ovat matalia, kun olemme varovaisia. Parempi näin päin.

Iso ongelma on myös se, että satelliittioperaattorit eivät jaa tarkkoja tietoja satelliittiensa radoista. Tähän kaivattaisiin ehdottomasti kansainvälistä säätelyä eli jonkinlaista ”avaruuden lennonjohtoa”, joka toimisi koko planeetan laajuisesti.

Satelliittien määrä myös kasvaa koko ajan kiihtyen. Vaikka jättäisi pois mielestä SpaceX:n suunnitelmat miljoonasta datakeskussatelliitista ja muut vastaavat hankkeet, niin tekeillä jo nyt on useita suuria satelliittikonstellaatioita. Kuten esimerkiksi:

• Amazon Leo (eli entinen Project Kuiper), USA, noin 3200 satelliittia
• Eutelsat OneWeb, Eurooppa, noin 650 satelliittia
• Qianfan, Kiina – noin 15 000 satelliittia
• Guowang, Kiina – noin 13 000 satelliittia
• Telesat Lightspeed, Kanada – noin 200+ satelliittia
• AST SpaceMobile, USA – 248 satelliittia

Tulossa lisäksi eurooppalainen IRIS², johon suunnitellaan 348 satelliittia. Suomalaiset ICEYE ja Nokia ilmoittivat juuri myös omasta tietoliikennesatelliittiverkostostaan, mutta siitä ei ole julkisuudessa vielä paljoakaan tietoa.

Starlinkillä on lupa lähettää kaikkiaan jopa 42 000 satelliittia, minkä lisäksi tulossa on 15 000 uutta satelliittia, jotka pystyvät kommunikoimaan suoraan mobiililaitteisiin matkapuhelinverkon tapaan.

Kymmenen vuoden päästä avaruudessa on siis paljon nykyistä enemmän satelliitteja. Arviot satelliittien ja isojen avaruusromukappaleiden määrästä vuonna 2036 ovat välillä 60 000–120 000. Todellisuus voi olla vieläkin hurjempi.

ESAn huolestuttava ennuste

Euroopan avaruusjärjestö ESA julkaisi syyskuun puolivälissä vuoden 2026 Space Environment Report -raporttinsa eli”Avaruusympäristöraportin”, missä listataan tilanne nyt ja katsotaan tulevaan.

Viime vuonna 2025 tehtiin yli 300 laukaisua, jotka kuljettivat Maata kiertämään yli 4000 uutta satelliittia ja muuta hyötykuormaa.

Olennainen muutos aikaisempaan ovat kimppakyydit avaruuteen sekä konstellaatiot, joiden vuoksi/ansiosta yksi laukaisu ei tarkoita enää vain yhtä tai kahta satelliittia, vaan jopa yli 100.

Mitä enemmän on satelliitteja, sitä enemmän niitä palaa myös takaisin ilmakehään; matalilla kiertoradoilla olevat satelliitithan putoavat hissukseen alaspäin ilmakehän rippeiden hidastaessa niiden ratanopeutta. Lopulta, alkuperäisen radan korkeudesta ja asiaan liittyvästä Auringon aktiivisuudesta riippuen, satelliitti putoaa ilmakehään ja tuhoutuu siinä oltuaan avaruudessa parista vuodesta pariin kymmeneen vuoteen.

Nykyisin näitä ilmakehään putoamisia tapahtuu jo keskimäärin yli kolme joka vuorokausi. Uusia satelliitteja puolestaan lähetetään keskimäärin yli kymmenen vuorokaudessa.

Uutena mittarina raportissa on Maan pinnalla oleva riski näistä satelliittien ja muiden kappaleiden maahanpaluista. Siis kuinka todennäköistä on se, että putoava satelliitti saa aikaan harmia Maan pinnalla. Koska suurin osa putoavista kappaleista tuhoutuu ilmakehän kuumennuksessa, on riski edelleen erittäin pieni, mutta se on noussut. Raportti kehottaa kiinnittämään tähän huomiota ja suunnittelemaan satelliitit myös lopunajat mielessä – miten satelliitti tuodaan alas ja tuhotaan turvallisesti sen toiminnan päättyessä.

Pitkällä aikavälillä ennusteet ovat huolestuttavia. Kooltaan yli 10 cm olevien kappaleiden määrä ja törmäykset matalilla kiertoradoilla kasvavat rajusti, ja uhkana on Kessler-syndrooma: kappaleiden törmäykset synnyttävät uusia, pienempiä kappaleita, jotka aiheuttavat uusia törmäyksiä. Vaikka uusia satelliitteja ei siis laukaistaisi lainkaan, kasvaisi romun määrä jatkuvasti.

Raportissa käytetään niin sanottua Avaruusympäristön terveysindeksiä, joka kuvaa avaruustoiminnan pitkäaikaista vaikutusta verrattuna kestävään kehitykseen. Se on noussut vuodessa neljästä arvoon 50. Nykyisenlaisen avaruustoiminnan haitallisuus on siis kymmenkertaistunut.

Se ei ole kivaa luettavaa.

Positiivista on kuitenkin se, että kansainväliset suositukset avaruusromun määrän hillitsemisestä vaikuttavat. Kun aikaisemmin tavoitteena oli saada satelliitit tavalla tai toisella pois kiertoradalta 25 vuodessa satelliitin toiminnan päättymisestä, niin suositus on nyt viisi vuotta. Rakettivaiheet myös tuodaan yhä useammin alas tuhoutumaan ilmakehässä lentojensa päätteeksi sen sijaan, että ne jätettäisiin kiertämään romuna maapalloa.

Myös erilaisia romunpoistohankkeita on olemassa – romua pyritään siis tuomaan aktiivisesti pois avaruudesta. Kunhan tämä pääsee käyntiin lähivuosina, paranee tilanne olennaisesti.

Avaruuden militarisoinnilla on oma huolestuttava vaikutuksensa, mutta toisaalta se nopeuttaa esimerkiksi avaruusromun poistamista. ”Avaruushinaajia”, droonisatelliitteja ja korjausrobotteja kun voidaan käyttää myös vihulaisen satelliittien häiritsemiseen.

Sotilaiden harrastama aiempaa tarkempi avaruuden tilannekuvan muodostaminen auttaa myös kartoittamaan paremmin mitä kaikkea ja missä on Maata kiertämässä. Ajantasainen tieto avaruusliikenteessä auttaa välttämään törmäyksiä.

Haasteena on kuitenkin tiedon jakaminen muiden kanssa. Nykytilanteessa havaintoja halutaan pantata. Kansainvälisen avaruustoimintaa hallitsevan sääntelyn ja lupamenettelyn kehittäminen ei taida onnistua nykyisessä ilmapiirissä.

(Kirjoitus on julkaistu myös Ursan blogina)

Kiinassa tehtiin 3. joulukuuta kiinnostava uuden raketin koelento. Landspace-yhtiön Zhuque-3 on vähän kuin SpaceX:n Falcon 9:n kiinalaisversio, eli sen ensimmäinen vaihe on tehty uudelleenkäytettäväksi.

Tällä ensimmäisellä koelennolla ensimmäinen vaihe ei kuitenkaan onnistunut laskeutumaan pehmeästi alas. Muutoin tämä Jiuquanin avaruuskeskuksesta tehty laukaisu sujui hyvin, sillä raketin toinen vaihe toimi suunnitellusti ja vei avaruuteen pienen satelliitin painoisen painolastin eli niin sanotun massasimulaattorin. Se ei irronnut toisesta vaiheesta, vaan se jäi toisen vaiheen kanssa kiertämään yhdessä maapalloa.

Kunnes tänään ne putosivat hallitsemattomasti alas. Yhdysvaltain avaruusvoimien mukaan ne molskahtivat Tyyneen valtamereen Uuuden-Seelannin eteläpuolelle klo 14.39 Suomen aikaa (+/- minuutti).

Toinen vaihe on pituudeltaan noin 12 metriä ja halkaisijaltaan 4,5 metriä. Arvio sen massasta oli 7,5 – 11 tonnia. Näin suurimassainen ja kookas kappale ei tuhoudu ilmakehään osuessaan, vaan siitä selviytyy Maan pinnalle saakka kappaleita. Esimerkiksi kuumuutta kestämään tehty rakettimoottori ja mahdollisesti titaanista valmistetut säiliöt tuskin tuhoutuvat kokonaan.

Suomen perusteilla oleva Avaruustilannekeskus ja EU:n Avaruustilannekeskus ovat seuranneet putoavaa rakettivaihetta ja ennustivat, että se olisi pudonnut alas tänään perjantaina 30.1. noin klo 13-14 välisenä aikana. Putoamisaikaa ei voida ennustaa tarkasti, koska esimerkiksi ilmakehän yläosien kaasun tiheys juuri tänään lentoradan kohdalla ja kappaleen asento sekä pyöriminen vaikuttavat siihen, kuinka paljon ilmakehän yläosien harva kaasu hidastaa ratanopeutta. 

Mitä alemmaksi rakettivaihe putoaa, sitä enemmän ilmakehä sitä hidastaa, ja sitä tarkemmin putoamisajankohta voidaan arvioida. Lopulta kappale putoaa nopeammin ja nopeammin, kunnes ollessaan noin 80 kilometrin korkeudessa se alkaa hajota ilmakehään suurella nopeudella syöksyessään ja voimakkaasti kuumentuessaan.

Suurin osa ilmakehään putoavista satelliiteista ja muista kappaleista tuhoutuu kokonaan ilmanvastuksen ja suuren kuumuuden vuoksi. Esimerkiksi tänään 30. tammikuuta putoaa myös seitsemän Starlink-satelliittia sekä Yhdysvaltain puolustushallinnon koneellinen satelliitti Blackjack Aces-4. 

Delftin yliopiston Tudat-ennuste arvioi putoamispaikan hyvin tarkasti; rakettivaihe putosi jotakuinkin keltaisen renkaan osoittamaan paikkaan. Suomeen se ei olisi voinut pudota.

Vaikka rakettivaihetta on seurattu tarkasti viime aikoina mm. EU:n Avaruustilannekeskuksen käytössä olevilla kaukoputkilla (otsikkokuvassa on puolalaisen Chilessä sijaitsevan seurantateleskoopin ottama kuva 28. tammikuulta), ei sitä voida tarkkailla kuitenkaan koko aikaa. 

Putoamispaikka voidaan kuitenkin arvioida. Rakettivaihe kiertää Maata päiväntasaajan suhteen 56,94° kallellaan olevalla radalla, joten putoamispaikka voi olla vain alueella, joka ulottuu päiväntasaajalta noin 57° pohjoiseen ja etelään. Myös lentorata voidaan laskea ennen ja jälkeen ennustetun putoamisajan. Putoaminen voi tapahtua vain lentoradan kohdalla, joten esimerkiksi Suomeen kiinalaisraketti ei voi pudota. 

Viime kierroksillaan se kulkee mm. Skotlannin, Tanskan, Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan päältä. 

Koska suurin osa maapallosta on merta, on kaikkein todennäköisintä, että rakettivaiheen rippeet molskahtavat veteen. Ja näin siis tapahtuikin.

Vastuulliset rakettilaukaisijat, kuten eurooppalainen Arianespace ja amerikkalainen SpaceX, ohjaavat rakettivaiheet putoamaan hallitusti alas sen jälkeen, kun hyötykuorma on toimitettu avaruuteen ja raketti on tehtävänsä tehnyt. 

Toisinaan siinä ei kuitenkaan onnistuta. Esimerkiksi Ariane 6:n ensilennolla käytetty raketin ylempi vaihe epäonnistui rakettimoottorinsa poltossa, joten vaihe on edelleen avaruudessa. Samoin viime vuonna SpaceX:n Falcon 9:n ylemmän vaiheen rakettimoottori ei toiminut suunnitellusti ja rakettivaihe putosi alas hallitsemattomasti Puolan päällä. Raketin jäänteitä löydettiin Maan pinnalta, mutta onneksi kukaan tai mikään ei jäänyt niiden alle.

Saksalainen Isar Aerospace on kehittämässä Spectrum-nimistä pientä kantorakettia, joka pystyy viemään noin tonnin massaltaan olevan kuorman matalalle kiertoradalle. Raketin nokkakartion halkaisija on kaksi metriä, joten sen sisälle mahtuu hyvin kohtalaisen kookkaatkin piensatelliitit tai koko joukko pienempiä satelliitteja.

Myös muutamat muut yhtiöt (mm. Rocket Factory Augsburg, Skyrora, Maiaspace, PDL Space ja Orbex) kehittävät uusia, pienikokoisia raketteja. Näiden saaminen käyttöön on suuri lisä Euroopan omavaraisuuteen avaruustoiminnassa ja useampien rakettien saaminen käyttöön lisää luotettavuutta. 

Isar Aerospacella on laukaisualusta Norjan Lofooteilla Andøyan saarella. Merkittävää tässä onkin uuden raketin lisäksi juuri laukaisupaikka: pian avaruuteen voidaan laukaista satelliitteja myös Euroopan mantereelta. Andøya sopii erinomaisesti maapallon napojen kautta kulkeville radoille lähetettävien satelliittien laukaisuun.

Yhtiö suunnittelee laukaisevansa rakettejaan myöhemmin myös Kouroun avaruuskeskuksesta, siis samasta paikasta Ranskan Guyanassa Etelä-Amerikassa, mistä laukaistaan nyt Ariane- ja Vega-raketteja. Muut uudet rakettiyhtiöt tulevat käyttämään myös Skotlannissa olevia laukaisualustoja Kouroun lisäksi.

Pian siis Euroopasta voidaan laukaista satelliitteja useastakin paikasta ja useilla erilaisilla raketeilla. Ranskalaisen Maiaspacen raketti on lisäksi Falcon 9:n tapaan osittain uudelleenkäytettävä.

Ensilento epäonnistui (mikä ei ollut yllätys)

Isar Aerospace teki raketillaan ensilennon maaliskuussa 2025, mutta tuo laukaisu ei onnistunut. Raketti putosi alas vain noin puolen minuutin kuluttua laukaisusta, mutta onneksi mereen – ei laukaisualustan päälle.

Se, että uuden rakettiyhtiön suunnitteleman ja tekemän uuden raketin laukaisu uudelta laukaisulta ei onnistunut, ei ollut suinkaan yllätys. Varsin harva raketin ensilento onnistuu, vaikka taustalla olisi kokenutkin yhtiö.  Laukaisuyritys sinällään oli kuitenkin suuri askel eteenpäin: Isar sai lyhyestäkin lennosta paljon tietoja ja ennen kaikkea kokemusta raketin laukaisuvalmisteluista ja laukaisemisesta. 

Uusi yritys maaliskuussa

Isar aikoi tehdä uuden laukaisuyrityksen  21. – 23. tammikuuta välisenä aikana. Tätä "Onward and Upward" -nimen saanutta laukaisua siirrettiin kuitenkin venttiilivian vuoksi myöhempään ajankohtaan, ja 30. tammikuuta yhtiö ilmoitti pyrkivänsä nyt laukaisemaan raketin aikaisintaan 19. maaliskuuta. 

Raketin kyydissä on viisi pientä mikrosatelliittia, CubeSatia, ja yksi tekninen koejärjestely. Satelliitit valittiin mukaan Saksan avaruusjärjestö DLR:n kilpailussa.  

Euroopan avaruusjärjestön Boost! -ohjelma tukee laukaisua taloudellisesti.

Kaikki varmaankin tietävät SpaceX-yhtiön Starlink-tietoliikennesatelliittiverkoston, missä on jo lähes 10 000 satelliittia.

Maailmanlaajuisesti Starlinkilla on yli 8 miljoonaa aktiivista asiakasta, joista Euroopassa arviolta 650 000. Suomessakin lienee kymmeniä tuhansia Starlink-asiakkaita.

Amazonin Leo (entinen Project Kuiper) rynnistää kuitenkin vauhdilla mukaan taivaalta tulevan suurnopeusinternetin markkinoille.

Tuorein yhtiön satelliittien laukaisu tapahtui 16. joulukuuta 2025, kun United Launch Alliancen Atlas V -raketti vei 27 uutta satelliittia avaruuteen. Nyt yhtiöllä on avaruudessa 180 satelliittia. Otsikkokuvassa satelliitteja sisältävää raketin nokkakartiota kuljetetaan laukaisualustalle.

Toistaiseksi verkko ei ole vielä avoin, vaan se on vain testaaja-asiakkaiden käytössä. Yksityisille ja yrityksille palvelu avautuu näillä näkymin vuonna 2026. Amazonin tavoitteena on 3236 satelliittia, joiden olennainen ero Starlinkiin on ratakorkeus: siinä missä Starlinkit kiertävät varsin alhaalla, noin 550 kilometrissä, ovat Amazon Leo -satelliitit 590–630 kilometrin korkeudessa. Yksittäisten satelliittien kattavuusalue maapallon pinnalla on sieltä suurempi.

SpaceX:n etu on oma Falcon 9 -raketti, jolla yhtiö on voinut laukaista satelliittejaan nopeaan tahtiin. Amazon käyttää paitsi ULA:n ja SpaceX:n laukaisupalveluja, niin on myös tilannut Arianespacelta 18 lentoa Ariane 6 raketilla. Ensimmäinen näistä tapahtuu vuoden 2026 alussa. 

Starlinkillä on valtava etumatka satelliittien määrässä, käyttäjissä ja kattavuudessa, mutta Amazon Leo voi nousta varteenotettavaksi haastajaksi hinnoittelullaan sekä sen vuoksi, että yhtiötä ei omista Elon Musk.

Myöhemmin Amazon käyttää myös Blue Originin New Glenn -rakettia – Amazon ja Blue Origin ovat Jeff Besozin perustamia yhtiöitä. New Glenn teki vuonna 2025 kaksi lentoa, joista viimeisin onnistui täsmälleen suunnitellusti: New Glennin ensimmäinen vaihe laskeutui lentonsa jälkeen takaisin ja on valmis uuteen lentoon. 

Eurooppalainen vaihtoehto on jo käytössä

Tietoliikennekonstellaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa myös eurooppalainen Eutelsat ja sen nykyisin omistama OneWeb. Siihen kuuluu jo noin 650 satelliittia, joilla yhtiö tarjoaa jo nyt maailmanlaajuisen internetin täysin operationaalisesti.

OneWeb on kuitenkin tuntemattomampi, koska eurooppalaiset toimijat tupataan yleensä unohtamaan ja siksi, että se ei myy palvelujaan suoraan kuluttajille vaan teleoperaattoreille, hallituksille ja yhtiöille.

OneWebin olennainen ero Starlinkin ja Amazon Leon välillä on satelliittien ratakorkeus: se on noin 1200 km. Se tarjoaa erittäin hyvän kattavuuden, mutta saa aikaan myös latenssia eli viivettä yhteydessä. Siinä missä Starlinkin viiveaika on tyypillisesti 25-45 millisekuntia, on OneWebillä se normaalisti yli 50 ms. OneWeb kattaa myös paremmin hyvin pohjoiset ja eteläiset alueet.

OneWebin etu on myös Eutelsatin geostarionaariradoilla olevat satelliitit, jotka täydentävät palvelua. Eutelsat tilasi joulukuussa 2024 sata uutta toisen sukupolven satelliittia, joissa on mukana myös 5G-integraatio, ja niiden laukaisut alkavat vuonna 2026.

Raketin ensilento tapahtui tänä aamuna (laukaisu 3. joulukuuta 2025 klo 6:02) Suomen aikaa. Zhuque-3 onnistui kuljettamaan hyötykuormansa kiertoradalle, mutta ensimmäinen vaihe syöksyi liekehtien alas. 

Tilanne on siis samanlainen kuin Blue Origin -yhtiön New Glenn -raketilla, jonka ensimmäinen vaihe tuhoutui ensilennolla, mutta satelliitti saatiin vietyä hyvin kiertoradalle. Myös SpaceX epäonnistui seitsemän kertaa ennen kuin laskeutumiset alkoivat sujua hyvin luotettavasti.

Jos Zhuque-3 saadaan toimimaan yhtä hyvin kuin SpaceX on saanut Falcon 9:n, on kyseessä suuri askel kiinalaiselle avaruustoiminnalle.

Kiinan kaupallinen avaruussektori on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Yli 10 yksityistä yhtiötä kehittää uudelleenkäytettäviä raketteja, joilla tarkoituksena on alentaa satelliittien laukaisukustannuksia ainakin kolmannekseen nykyisestä. 

SpaceX on ollut kiinalaisille suuri inspiroija. Valtion rakettiyhtiö CALT on tekemässä myös Starship-aluksen kaltaista, kokoista ja näköistä rakettia Long March 9, joka on tarkoitus ottaa käyttöön 2030-luvun alussa.

Elon Muskin perustama SpaceX on noussut 20 vuodessa maailman suurimmaksi avaruustoimijaksi ja sillä on ollut lähes monopolin kaltainen asema läntisen maailnan rakettilaukaisijana jo useiden vuosien ajan. 

Nyt tilanne on muuttumassa: Amazon-verkkokaupasta tunnetun Jeff Besozin Blue Origin onnistui 13.11. illalla Suomen aikaa ensimmäistä kertaa saamaan rakettivaiheen takaisin alas ja mahdollisesti käytettäväksi uudelleen. Yhtiön New Glenn -raketti onnistui laukaisemaan Nasan kaksi luotainta kohti Marsia ja lisäksi raketin ensimmäinen vaihe laskeutui Atlantilla olleen lavetin päälle.

Periaate on siis sama kuin SpaceX:n Falcon 9 -raketeilla: ensimmäinen vaihe on kantoraketin kallein, raskain ja monimutkaisin osa, joten niiden uudelleenkäytöllä saadaan suuria säästöjä laukaisun hintaan.

Blue Origin on käyttänyt pienempää, täysin uudelleenkäytettävää New Shepard -rakettia jo kymmenen vuoden ajan avaruusturistilentoihin. Lennot nousevat kyllä juuri ja juuri avaruuden puolelle (virallisesti raja on 100 kilometrissä), mutta raketti ja matkustajia kuljettava kapseli palaavat saman tien alas. 

Kiertoradalle hyötykuorman lähettäminen vaatii paljon suuremman ja voimakkaamman raketin, mutta New Shepardin avulla Blue Origin on saanut paljon kokemusta rakettien laukaisemisesta ja lasketutumisista takaisin.

New Shepard on olennaisesti kookkaampi. Se on myös suurempi kuin Falcon 9 – jotakuinkin sen ja SpaceX:n uuden Starshipin keskiarvo.

Falcon 9 on noin 70 metriä korkea ja 3,7 metriä halkaisijaltaan, New Glenn on 98 metriä ja 7 metriä, ja Starship 120 metriä sekä 9 metriä halkaisijaltaan.

Kaikissa on suuri esimmäinen vaihe ja toinen vaihe, joka Falcon 9:ssä ja New Glennissä on (ainakin toistaiseksi) kertakäyttöinen.

Falcon 9 voi nostaa matalalle kiertoradalle 23 tonnia (tai 27 tonnia, kun ensimmäistä vaihetta ei käytetä uudelleen). New Glenn pystyy laukaisemaan 45 tonnia ja Starship 100-150 tonnia. Geostationaariradalle vievälle siirtoradalle Falcon 9 pystyy viemään 8,3 tonnia (tai 9,2 tonnia), New Glenn 13,6 tonnia ja Starship 21 tonnia. 

Kun suunnaksi otetaan Kuu, niin Falcon 9 saa sysättyä kohti sitä noin neljä tonnia, New Glenn 7 tonnia ja Starship on hieman eri tapaus, koska ylempää vaihetta uudelleen avaruudessa tankkaamalla se voi viedä noin 100 tonnia. 

Moottoreina Falcon 9:ssä on yhdeksän kappaletta kerosiinia ja nestehappea käyttäviä SpaceX:n Merlin 1D -moottoreita, kun taas New Glennissä on seitsemän voimakkaampaa Blue Originin omaa BE-4 -moottoria, jotka käyttävät Starshipin tapaan nestemäistä metaania ja happea. Starshipissä on 33 Raptor-moottoria.

Lähtövalmiina täyteen tankattuna Falcon 9:n massa on noin 550 tonnia, New Glennin 1200 tonnia ja Starshipin 5000 tonnia.

Blue Origin aikoo käyttää rakettiiaan myös Amazonin Kuiper-tietoliikennesatelliittiverkoston satelliitteja, eli tässäkin suhteessa yhtiö tekee samaa kuin SpaceX. Kuiperista on tulossa kilpailija SpaceX:n Starlinkille.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan tämä nyt laskeutunut New Glennin ensimmäinen vaihe tekee myös seuraavan lennon ensi vuoden alussa. Sen kuormana on juuri Kuiper-satelliitteja.

Toistaiseksi Blue Origin ei suunnittele laukaisevansa raketteja yhtä usein kuin SpaceX. Ensi vuonna tarkoitus on tehdä kymmenen laukaisua ja vuonna 2027 kenties 12. Sen jälkeen tavoite on yli 20 laukaisua vuodessa.

Katso laukaisu uudelleen ja lue lisää New Glenn -raketista: https://www.blueorigin.com/missions/ng-2

Suomea lähin "oikea" avaruuskeskus sijaitsee Ruotsin Lapissa Kiirunan luona. ESRANGEsta on laukaistu ns. luotausraketteja ja lähetetty tutkimusilmapalloja jo 1960-luvulta alkaen, ja viime vuonna näin marraskuussa sieltä lähetettiin jo 600. tutkimusraketti. 

Nämä luotausraketit nousevat useiden satojen kilometrien korkeuteen, mutta palaavat sieltä saman tien takaisin. Lennon aikana rakettien sisällä on mikropainovoima ja siksi niiden avulla on kätevää tehdä tutkimusta. Raketit putoavat takaisin ESRANGEn laajalle turva-alueelle, mistä ne käydään hakemassa takaisin. 

Viimeisin laukaisu oli tämä eilen tehty MAPHEUS-16 -luotausraketin lento. Raketti nousi noin 14 minuuttia kestäneelle lennolleen klo 05:05 paikallista aikaa. Lennon suurin korkeus oli 267 kilometriä. 

MAPHEUS-16 on suurehko raketti, sillä sen korkeus on moottorin kanssa hieman yli 13 metriä. Sen hyötykuorman massa oli noin 500 kg.

Perinteisesti luotausrakettien koelaitteet on tehty sylinterimäisiksi, jolloin ne muodostavat ikään kuin yhden pienen palasen raketista. Nyt käytettiin uutta menetelmää:  MOSAIC-niminen koelaite (Micro-Experiments on Sounding Rockets As Insert Cubes) piti sisällään useita CubeSatin tapaisia 10 x 10 x 10 cm:n moduuleita. 

MOSAICiin koekuutioita mahtuisi jopa 24, mutta nyt niitä oli vain 20. 

Lisäksi kyydissä oli koejärjestely, jolla testattiin 3D-tulostusta painottomuudessa. 

Luotausraketit ovat huomattavasti edullisempi tapa tehdä mikropainovoimatutkimusta kuin lähettää koelaitteita esimerkiksi Kansainväliselle avaruusasemalle. Verrattuna lentokoneilla tehtäviin painottomuuslentoihin raketit puolestaan tarjoavat pitemmän tutkimusajan: kun lentokoneissa yksi mikropainovoimajakso kestää vain noin 20 sekuntia, päästään raketeilla yli kymmeneen minuuttiin. 

Näytteet saadaan myös nopeasti lennon jälkeen tutkittavaksi. Parhaimmillaan raketin tutkimuslaitteet näytteineen saadaan takaisin ESRANGEen kolmen tunnin sisällä laukaisusta. Tämä on tärkeää erityisesti biologisten näytteiden kanssa.

Lue lisää MAPHEUS-16 -lennosta ja sen mukana olleista kokeista: https://www.dlr.de/en/research-and-transfer/projects-and-missions/mapheus

Päivitys 13. elokuuta: laukaisu onnistui hyvin. Alla olevaa juttua on päivitetty sen mukaisesti. 14. elokuuta on lisätty teksti DA-Design Oy:n osallisuudesta lentoon.

Geostationaariradalla olevat Meteosat-satelliitit ja maapallon napojen kautta kulkevat MetOp-satelliitit ovat Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSATin päätyökaluja. Ne täydentävät toisiaan: Meteosatit tarkkailevat koko ajan maapalloa allaan kaukaa, ja MetOp:it kiertävät lähempänä maapalloa, tekevät siksi tarkempia havaintoja, ja voivat tutkia yhtä tarkasti napaseutuja kuin päiväntasaajan alueita.

Satelliittiperheet oli aikomus uusia vuoron perään, mutta koronapandemia sai aikataulut paukkumaan, joten nyt sukupolvipäivitys tehdään lähes samaan aikaan. Tuorein Meteosat, joka toistaiseksi tunnetaan vain nimellä MTG-S1, laukaistiin vasta kuutisen viikkoa sitten. Ja nyt matkaan pääsee ensimmäinen uusi MetOp.

Koko nimeltään satelliitti on MetOp-SG-A1, eli MetOpin toinen sukupolvi (second generation) ja A-satelliitti 1.

Koronapandemia sai aikaan sen, että uuden sukupolven eurooppalaisten sääsatelliittien laukaisut ovatkin nyt näin lähellä toisiaan. Ja laukaisuita tulee jatkossakin tiiviisti, koska aiempi yksi Meteosat korvataan kolmella satelliitilla ja MetOp kahdella satelliitilla. Niitä kutsutaan mielikuvituksellisesti A:ksi ja B:ksi. Ja kaikista tehdään kopioita, joita lähetellään sitten seitsemän vuoden välein taivaalle, jotta tietoja saataisiin varmasti.

Näiden satelliittien perusteella ei tehdä vain sääennusteita, vaan myös varoitetaan myrskyistä ja ennustetaan tulvia. Ihmishenget riippuvat satelliittien toiminnasta.

MetOp-satelliitit, kuten Meteosatitkin, ovat Euroopan avaruusjärjestön ja EUMETSATin yhteistyötä. Yleistäen ESA vastaa satelliittien kehittämisestä ja laukaisemisesta ja EUMETSAT niiden operoinnista.

MetOp-SG-A1 laukaistiin avaruuteen nyt 13. elokuuta 2025 klo 3.37 Suomen aikaa Ariane 6 -kantoraketilla Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanasta. Kyseessä oli Ariane 6:n kolmas lento, joten laukaisuja ei voi vielä pitää rutiinia. 

Satelliitti ohjattiin kiertämään Maata aurinkosynkroniselle naparadalle 835 kilometrin korkeuteen. Siellä se kiertää maapallon 14 kertaa vuorokaudessa ja tulee lentämään tällä radalla saman alueen ylitse lähes samaan aikaan joka päivä. 

MetOp-SG-A1 on ensimmäinen MetOp-SG-ohjelman satelliitti. Kaikkiaan ohjelmaan kuuluu kolme A- ja B-satelliittien paria, jotka takaavat maailmanlaajuisesti tehtyjen tasalaatuisten havaintojen jatkuvuuden yli 20 vuoden ajan. MetOp-SG-B1 laukaistaan vuonna 2026.

MetOp-SG-A1:ssa on kuusihavaintolaitetta, jotka kukin ovat kooltaan monien pienten satelliittien kokoisia. Kaikkiaan satelliitin massa tankattuna laukaisun aikaan on 4,1 tonnia. Kooltaan se on 7,0 x 3,0 x 3,4 m suuri aurinkopaneeli pakattuna. Se avattuna leveyttä satelliitilla on 14 metriä.

Tutkimuslaitteista suurimpia ovat IASI-NG, METimage ja MWS. 

Infrapuna-alueella toimiva uuden sukupolven interferometri (Infrared Atmospheric Sounding Interferometer – New Generation) perustuu nykyisen MetOpin laitteeseen, mutta on paljon parempi ja tarkempi. Se mittaa ilmakehän lämpötilaa, kosteutta ja kasvihuonekaasuja noin 18 000 spektrikanavalla.

METimage on näkyvän valon ja infrapunaisen alueella toimiva kamera. Kaikkien sondaavien ja mittaavien laitteiden ohella kuva on edelleen kiva ja tärkeä lisä.

Mikroaaltomittari (Microwave Sounder) havaitsee maapallosta tulevaa mikroaaltosäteilyä, mikä paljastaa ilmakehässä olevan vesihöyryn ja muiden sään ennustamisessa tärkeiden kaasujen määrää sekä sijaintia.

MWS:n  89 GHz:n radiometrinen vastaanotin on suomalaisen DA-Groupin suunnittelema ja valmistama. DA-Groupilla on pitkä historia mikroaaltotekniikan tekemisessä avaruussovelluksiin, ja myös pian laukaistavassa Sentinel-1d -satelliitissa on paljon yhtiön valmistamaa tekniikkaa.

Monitoimilaite 3MI eli Multi-Viewing, Multi-Channel, Multi-Polarisation Imager on kokonaan uudenlainen mittalaite. Sen avulla voidaan mm. havaita aerosoleja ja pilviä.

Radio-okkultaatiomittari eli RO (Radio Occultation Sounder) havaitsee lähellä maapallon horisonttia olevien navigointisatelliittien lähettämiä signaaleita ja pystyy niiden analysoinnin avulla mittaamaan ilmakehän tiheyttä ja kosteutta.

Lisäksi satelliitin kyydissä on EU:n Copernicus-ohjelmaan kuuluva mittalaite, joka kutsutaan nimellä Sentinel-5. Se on spektrometri, joka mittaa ilmakehän jälkikaasuja, kuten otsonia, typpidioksidia, rikkidioksidia, formaldehydiä, hiilimonoksidia ja metaania, sekä aerosoleja. Sentinel-5 tukee ilmanlaadun ja ilmaston seurantaa sekä UV-säteilyn arviointia. 

Satelliitti saapui Kouroun avaruuskeskukseen kesäkuussa 2025, minkä jälkeen sitä on testattu ja valmisteltu matkaan. Se on tankattu ja asennettu raketin nokkakartion sisään. 

Ariane 6 raketit valmistellaan lentoihinsa ensin vaakatasossa ja sen jälkeen pystysuorassa asennossa suuren liikkuvan suorarakennelman sisällä. Siellä keskusrungon sivuille asennetaan apuraketit ja lopulta nokkakartio nostetaan raketin päälle. 

Tämä lento on Ariane 6:n toinen kaupallinen lento ja kaikkiaan kolmas. Laukaisuvalmisteluja ei voi vielä pitää rutiininomaisina, mutta kaikki on sujunut edellisiä laukaisuvalmisteluita nopeammin ja jouhevammin. 

Lennolla käytettiin Ariane 6:n kevyintä versiota Ariane 62, missä on kaksi apurakettia. Myös raketin nokkakartio oli kahdesta käytettävissä olevasta lyhyempi, 14 metriä korkea. Suurempi on 20-metrinen. Kaikkiaan raketti on 55 metriä korkea ja sen massa laukaisun aikaan on 500 tonnia.

Satelliitti irtosi raketin ylemmästä vaiheessa tunnin ja neljä minuuttia laukaisun jälkeen. Sen jälkeen satelliitti avasi aurinkopaneelinsa, mutta vasta noin kohdassa kaksi tuntia laukaisun jälkeen voitiin huokaista helpotuksesta, kun satelliitti lensi maapallon varjosta auringonpaisteeseen ja aurinkopaneeli alkoi tuottaa satelliitille virtaa.

Samoihin aikoihin, kaksi T + kaksi tuntia ja 58 minuuttia, Arianen ylin vaihe sytytti moottorinsa hidastaakseen ratanopeutta, jotta vaihe putoaisi alas ilmakehään ja tuhoutuisi siinä. Näin se ei jää kiertämään romuna maapalloa.

Tiedetuubi on paikalla Kouroussa seuraamassa laukaisua ja tästä tulee lähipäivinä videoita.

EUMETSATIN pääjohtaja Phil Evans iloitsee uudesta satelliitista (ja esiintyy myös tulossa olevalla videolla).

Tasaluvut ovat aika hyviä hetkiä pohtia asioita, kuten esimerkiksi rakettien uudelleenkäyttöä. Kun SpaceX kertoi noin 20 vuotta (jo kaksi vuosikymmentä!) sitten tekevänsä Falcon 9 -rakettina osittain uudelleenkäytettäväksi, niin monet asiantuntijat nauroivat partoihinsa.

Nyt ei enää naurata, sillä Falcon 9 on mullistanut satelliittien laukaisubisneksen ja raketit lentävät avaruuteen useita kertoja viikossa. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman uudelleenkäytettäviä ensimmäisiä vaiheita.

Viime maanantaina (4. elokuuta 2025) klo 10.57 Suomen aikaa nousi lentoon jo 450. uudelleenkäytettyä rakettivaihetta käyttänyt Falcon 9. Floridasta, Cape Canaveralista laukaisu raketti vei taivaalle taas kerran lisää Starlink -tietoliikennesatelliitteja. Ilman Starlinkien laukaisuita eivat Falconin olisi voineet lentää näin paljon, eikä niistä olisi saatu näin paljon kokemusta – mutta toisaalta, ilman Falcon 9 -rakettia Starlink-verkoston rakentaminen ei olisi ollut mahdollista tähän tahtiin.

Starlink ja Falcon 9 liittyvätkin läheisesti toisiinsa ja ovat toisiaan täydentäviä menestystarinoita.

Tämä 450. lento oli myös toisella tapaa ennätyksellinen, sillä tämä ensimmäinen vaihe eli boosteri oli tehnyt tätä ennen jo 27 lentoa. Tämä oli siis sen 28. lento, ja sekin meni hyvin: kuten nykyisin tuppaa käymään lähes poikkeuksetta. Noin 8,5 minuuttia laukaisun jälkeen boosteri numero B1080 laskeutui SpaceX:n merellä odottaneelle lavetille,  ‘Just Read the Instructions’ -alukselle. 

Aiemmin B1080 oli kyytinyt aikaisemmin mm. Axiom Space avaruusturisteja, Avaruusasemalle suuntaavia astronautteja, Euroopan avaruusjärjestön Euclid -avaruusobservatoriota sekä 14 kertaa Starlink-satelliitteja. 

Vain osittain uudelleenkäytettävä

Perinteisesti satelliitteja ja avaruusaluksia kiertoradalle rahtaavat kantoraketit ovat olleet kertakäyttöisiä. Ne koostuvat osista, vaiheista, jotka pudotetaan yksinkertaisesti pois sen jälkeen, kun niiden työt on tehty. Jokainen ylimääräinen kilogramma kannattaa hylätä heti kun sitä ei tavita.

Tyypillisesti raketeissa on päällekkäin kahdesta neljään vaihetta, jotka toimivat toinen toisensa jälkeen. Ensimmäinen vaihe on näistä suurin ja kallein osa. Se nostaa raketin korkealle ja kiihdyttää sen suureen nopeuteen, mistä ylemmät raketin osat jatkavat eteenpäin.

Kun SpaceX alkoi suunnitella Falcon 9 -rakettia vuonna 2005, oli tavoitteena ensimmäisten vaiheiden uudelleenkäyttö. Suurin osa alan perinteisistä toimijoista ja "asiantuntijoista" epäili, että se ei onnistu – ja jos onnistuu, niin tästä ei tule koskaan olemaan kannattavaa. Rakettivaiheiden kunnostaminen lennon jälkeen uutta lentoa varten olisi liian kallista.

No, ainoa uudelleenkäytettävä avaruuslaite sitä ennen oli avaruussukkula, ja sen valmistelu uutta lentoa varten olikin hidasta ja kallista. 

Kyseessä oli kuitenkin aivan erilainen kapine: sukkula oli miehitetty alus, joka kiersi maapalloa ja tuli sieltä alas läpi koko ilmakehän, kun taas kantoraketin ensimmäinen vaihe on yksinkertaisempi, sitä eivät koske ihmisiä kuljettavien lentojen korkeat turvallisuusvaatimukset, eikä vaihe tule alas "kuin" noin sadan kilometrin korkeudesta paljon pienemmällä nopeudella.

Lisähaastetta toi myös tapa, miten SpaceX halusi tuoda vaiheet takaisin: pystysuoraan laskeutumalla paitsi kiinteälle maalle, niin myös merellä oleville, lähes jalkapallokentän kokoisille kelluville, automaattisesti sekä etäohjattuna kulkeville laveteille (aluksen pinta-ala on 90 m × 50 m, jalkapallokentän 105 m × 68 m).

Ensimmäiset ensimmäisten vaiheiden laskeutumisyritykset – ja harjoitukset – laukaisupaikan vieressä Floridassa olevalle laskeutumisalueelle ja Atlantilla oleville laveteille epäonnistuivat, mutta joulukuussa 2015 laskeutuminen onnistui. Tuo tapahtui kiinteälle maalle. Merellä olevan lavetin päälle onnistuttiin laskeutumaan onnistuneesti ensimmäisen kerran huhtikuussa 2016.

Ensimmäinen laukaisu jo aiemmin lentäneellä rakettivaiheella tapahtui maaliskuussa 2017, joka käytti tuota huhtikuussa 2016 laskeutunutta rakettia. 

Se osoitti, että rakettien uudelleenkäyttö oli teknisesti mahdollista. 

Pian toiminta osoittautui myös kannattavaksi, sillä rakettivaiheita ei täytynyt monien parannusten jälkeen korjata niin paljoa kuin ensimmäisillä lennoilla. Melkeinpä huoltaminen ja tarkistukset riittävät nykyisin. Ennätys laskeutumisesta uuteen lentoon on ensimmäisellä vaiheella, eli boosterilla numero B1067. Se laukaisu 4. maaliskuuta 2022 Starlink-satelliitteja avaruuteen ja teki uuden lennon 21. maaliskuuta. Aikaa tässä välissä oli kulunut vain 17 päivää.

Siinä missä alun perin vaiheiden oletettiin kestävän kymmenen lentoa, nykyversioiden oletetaan pystyvän tekemään ainakin 40 lentoa.

Veteraani oli 27 lentoa tehnyt B1067 aina tähän maanantain aamupäivään Suomen aikaa, kun B1080 teki yhden lennon enemmän. B1067:stä tulee näillä näkyminen ensimmäinen 29 lentoa tehnyt ensimmäinen vaihe vielä nyt elokuussa.

Mitä numeroihin tulee, niin tämä oli 131. laskeutuminen tälle alukselle ja 485. kantoraketin laskeutuminen tähän mennessä – kaikkia vaiheita ei ole käytetty uudelleen. SpaceX on rakentanut kaikkiaan 102 boosteria.

Aina ensimmäisiä vaiheita ei käytetä uudelleen, sillä jos hyötykuorma on erityisen raskas tai lentorata vaatii sitä, että vaiheiden ajoaineet käytetään viimeiseen tippaan saakka, niin silloin vaiheiden annetaan pudota mereen. Siis rakettia käytetään kuin perinteisiä kantoraketteja.

Palaaminen takaisin vaatii sitä, että vaiheessa on jäljellä hieman kerosiinia ja nestehappea, joilla rakettimoottoreita voidaan käytää palaamisen aikana. Tosin SpaceX on keksinyt kikan laittaa niitä mukaan hieman normaalia enemmän: ne jäähdytetään mahdollisimman kylmiksi, jolloin ne ovat tiheämpiä.

Ainakin kolme boosteria on julkisesti nähtävänä. Yksi on B1019, joka seisoo SpaceX:n päämajan pihalla Kaliforniassa. B1023 on Kennedyn avaruuskeskuksen yleisökeskuksessa, ja se onkin jännä: se on Falcon Heavy -raketin sivuboosterina käytetty versio. Falcon 9:n raskaassa versiossa on kolme ensimmäistä vaihetta, jotka kaikki voivat tulla takaisin ja käyttää uudelleen. Lisäksi esillä on ainakin B1029Space Center Houstonissa, Texasissa.

Laukaisu tapahtui tänään Ranskan Guyanassa sijaitsevasta Kouroun avaruuskeskuksesta Vega-C-raketilla klo 12.15 Suomen aikaa. Satelliitti irrotettiin onnistuneesti raketin ylimmästä vaiheesta noin tunnin kuluttua laukaisusta ja klo 13.28 Suomen aikaa satelliitista saatiin ensimmäinen signaali – se toimi ja kaikki oli hyvin.

Saksan Darmstadtissa sijaitseva Euroopan avaruusoperaatiokeskus alkaa nyt tarkistaa satelliitin järjestelmiä ja virittää sitä vähitellen havaintotyöhön.

Satelliitin erikoisuus on suuri, 12 metriä halkaisijaltaan oleva antenni, joka on tehty verkosta. Laukaisun aikaan se oli pakattuna, mutta avaruudessa se avataan 7,5 metriä pitkän puomin päässä. Myös puomi oli laukaisun aikaan käännettynä kiinni satelliittiin, jotta se olisi mahtunut Vega-raketin nokkakartion sisään. Puomin avaaminen on myös jännittävä vaihe.

Suuri antenni on osa tutkalaitteistoa, jonka avulla pystytään mittaamaan ja tutkimaan paljon aikaisempia satelliitteja paremmin metsiä ympäri maailman.

Metsillä – niin pohjoisilla havumetsillä, tropiikin sademetsillä kuin autiomaiden käkkäräpuisilla ja kitukasvuisilla metsillä – on suuri osa maapallon hiilikierrossa. Ne sitovat ja varastoivat suuria määriä hiilidioksidia, mikä auttaa osaltaan säätelemään Maan lämpötilaa.

Metsät sitovat noin 8 miljardia tonnia hiilidioksidia vuosittain, mutta metsäkato ja metsien muuttuminen harvemmiksi sekä hiiliköyhemmiksi vapauttaa koko ajan metsiin varastoitunutta hiiltä takaisin ilmakehään. Tämä pahentaa osaltaan ilmastonmuutosta.

Haasteena on tähän saakka ollut se, että emme ole voineet määrittää tarkasti kuinka paljon hiiltä metsät varastoivat ja miten nämä varastot muuttuvat esimerkiksi nousevien lämpötilojen, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun ja ihmisen aiheuttamien maankäytön muutosten vuoksi.  

Biomass auttaa tässä. Sen tutka on ensimmäinen ns. P-kaistalla, eli taajuusalueella noin 300 MHz – 1 GHz, toimiva kaukokartoitustutka. Biomass-satelliitin tutka toimii 435 megahertsin taajuudella, sen lähettämien radioaaltojen aallonpituus on 69 cm.

Tämä aallonpituus on kätevä siksi, että signaali läpäisee tiheitä metsälatvustoja, pilviä ja jopa osittain maaperää. Se siis ei havaitse vain lehtiä ja latvustoja, vaan pystyy näkemään kirjaimellisesti puut metsältä koska kuvissa ovat myös puiden rungot ja oksat.

Näin voidaan kartoittaa tarkasti maapallon biomassan määrä ja jakautuminen, jotka kertovat suoraan metsien hiilivarastoista.

Lisäksi tämän aallonpituuden avulla voidaan "nähdä" metsättömillä alueilla pinnan alle. Biomass saattaa siis paljastaa myös pinnanalaisia geologisia muodostumia tai esimerkiksi ihmisten tekemiä, hiekkaan peittyneitä rakenteita.

Samoin P-kaistan tutkalla voidaan arvioida tulvariskejä eri alueilla sekä kuvata jääpeitteiden sekä jäätiköiden pinnan alapuolisia maisemia.

Vaikka antenni on suuri, niin satelliitti pystyy tekemään havaintojaan maksimissaan vain 50 metrin resoluutiolla. Se ei siis näe yksittäisiä puita, vaan kartoittaa puumassaa laajemmin.

Biomass-satelliittia kuljettanut Vega-C laukaisualustalla ennen laukaisua. Kuvat: ESA ja ESA / M. Pédoussaut.

Biomass-satelliitin laukaissut Vega-C on uusi, isompi versio alkuperäisestä Vega-raketista, joiden lennot päättyivät viime syyskuussa. Kummallakin raketilla on ollut viime vuosina vastoinkäymisiä, mutta nyt hyvin onnistunut laukaisu saanee Vega-C:n takaisin normaalirutiiniin. 

Tälle vuodelle on suunnitteilla vielä kymmenkunta Vega-C:n laukaisua – seuraava on heinäkuussa. Kaikki virallisessa suunnitelmassa olevat lennot eivät pääse tänä vuonna matkaan, mutta joka tapauksessa lentotahti on nyt nopeutumassa olennaisesti.

Vega-C on 35 metriä korkea ja sen massa laukaisuvalmiina on 210 tonnia. Siinä on kolme kiinteällä polttoaineella toimivaa vaihetta ja neljäs, ylin vaihe, joka käyttää nestemäisiä ajoaineita, jotta sen moottoria voidaan sytyttää ja sammuttaa – kuten tällä lennolla. Näin satelliitit voidaan ohjata tarkasti halutulle kiertoradalle.