Bakteriologian tutkimus on muutoksessa.

Enää ei oleteta koko tutkittavan bakteerikolonnan koostuvan miljoonista identtisistä ja samalla tavoin käyttäytyvistä bakteerisoluista vaan kasvustojen oletetaan käyttäytyvän ennemminkin monisoluisen ”elimen” tavoin, jossa elinympäristöstä tulevat viestit ohjaavat yksittäisten solujen tai solujoukkojen työnjakoa.

Tämä on lähtöajatus myös Helsingin yliopiston professorin Miia Lindströmin johtamassa Clostridium botulinum –bakteerin (otsikkokuvassa) tutkimuksessa.

"Pyrimme ymmärtämään, miksi bakteerit, tai osa niistä, tuottavat tappavaa hermomyrkkyä, botuliinia ja mikä niitä motivoi", Lindström kertoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.  

"Jos ymmärtäisimme syvällisesti, mitä hyötyä hermomyrkyn tuottamisesta bakteerille on, voisimme saada selville, miten bakteerin myrkyntuotantoa voitaisiin säädellä ja hallita."

Botoxia naamaan, mutta ei ruokaan

Vaikka C. botulinum -bakteeri on tunnettu jo pari vuosisataa, se on hermomyrkkytuotantonsa takia edelleen kiinnostava. Bakteerin tuottama botuliini on eräs voimakkaimmista tunnetuista myrkyistä, ja se aiheuttaa jo gramman miljoonasosan määrissä neliraajahalvauksen. Tauti saattaa johtaa myös kuolemaan, jos keuhkojen hengityslihakset halvaantuvat. Toipuminen edellyttää viikkojen tai kuukausien tehohoitoa.

Botuliini on haitallista kaikille eläimille, ei vain ihmiselle.

Nimensä botuliini ja sen aiheuttama myrkytystila, botulismi, on saanut latinan kielen makkaraa tarkoittavasta sanasta botulus, koska myrkky löydettiin ensimmäisen kerran 1700-luvun lopussa pilaantuneista makkaroista. Yhä edelleenkin botulismi vaanii pilaantuneissa ruokatarvikkeissa, sillä C. botulinum -bakteereita, kuten muitakin ns. itiöllisiä bakteereita esiintyy kaikkialla maaperässä ja vesistöissä, joista ne siirtyvät ravintoketjuun.

Sopivissa olosuhteissa – ja hygienian pettäessä – bakteeri pääsee tuottamaan ruokatarvikkeessa myrkkyjä.

Itiölliset bakteerit ovat yllättävän kestäviä, koska niillä on kestävä kuori, joka suojaa niiden perimää ja muita toimintoja. Näin ollen osa niistä pystyy selviämään myös elintarviketeollisuuden prosesseista.

"Botulismi on onneksi äärimmäisen harvinainen mutta kuitenkin tunnettu ruokavälitteisenä ilmiönä, jota vastaan elintarviketeollisuus jatkuvasti kamppailee", Lindström sanoo.

"Monet itiölliset bakteerit viihtyvät sekä hapettomissa että kylmissä olosuhteissa, jolloin osa niistä pystyy tuottamaan toksiineja kasvunsa aikana."

Elintarvikkeita pakataan yhä useammin hapettomiin pakkauksiin, kuten tyhjiöpakkauksiin tai suojakaasuun, sillä "nykyisin elintarvikkeiden käsittelyprosessit ovat kuluttajien vaatimuksesta suhteellisen mietoja", kuten Lindström toteaa.

Botuliinia voi käyttää myös hyväksi. Sen lääketieteellinen hyötykäyttö liittyy myrkyn lihaksia lamaannuttavaan vaikutukseen: sillä voi esimerkiksi hoitaa neurologisista syistä johtuvaa tahatonta lihasten nykimistä, silmien räpsytystä ja erilaisia pakkoliikehdintäoireita.

Ja kyllä: botuliini on kuuluisaa botoxia, jota piikitetään kosmeettisissa tarkoituksissa naamaan. Hyvin pieninä määrinä annettu botox lamaannuttaa kasvojen lihaksia ja tasaa siten ryppyjä. Vaikutus ei kestä pitkään, joten pysyvää vaikutusta ei pistoksilla saa aikaan.

Turun yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että syöpäkasvaimen ja sitä ympäröivän kudoksen kovuus säätelee syövän kehittymistä pahanlaatuiseksi.

Aihetta käsittelevä tutkimus julkaistiin elokuun alussa solubiologian alan arvostetussa Nature Communications -lehdessä julkaistussa artikkelissa.

​"Monen syöpäpotilaan tarina alkaa siitä, että havaitsee itsessään 'kyhmyn'", akatemiaprofessori Johanna Ivaska kuvaa. 

"Uudet tutkimustulokset paljastavat, että ”kyhmyllä” on merkittävä rooli syövän pahanlaatuisuudessa. Kudoksen tiheyden kasvu käynnistää syöpäsoluissa kokonaisvaltaisen muutoksen, joka johtaa lukuisien solujen kasvua lisäävien geenien ilmentymiseen."

Ivaskan tutkimusryhmä on tutkinut normaalisolujen ja syöpäsolujen mekanosensitiivisyyttä eli kykyä tunnistaa ympäröivän kudoksen jäykkyys. Monet ihmisen kudokset, kuten rintakudos, ovat hyvin pehmeitä ja kudoksen solut ovat optimoitu kasvamaan normaalisti tässä ympäristössä. Solun pinnan tarttumisreseptorit, integriinit, toimivat jousien tavoin ja välittävät solun tumaan viestejä kudoksen pehmeydestä ja säätelevät geenien ilmentymistä tämän viestin perusteella.

"Uudet tutkimustulokset osoittavat ensimmäistä kertaa, että syöpäkasvaimen kovuus vaikuttaa niin kutsutun epigeneettisen säätelyn kautta hyvin laajasti syöpäsolujen ilmentämiin geeneihin lisäten syövän pahanlaatuisuutta. Laboratorio-olosuhteissa pystyimme estämään syövän kasvun yksinkertaisesti palauttamalla syöpää ympäröivän kudoksen jäykkyyden vastaamaan normaalia pehmeää rintakudosta."

Tutkija Riina Kaukosen tutkimustulokset paljastivat tutkimusryhmälle, että kudoksen jäykkyyden lisääntyessä geenien ilmentymistä säätelevä epigeneettinen entsyymi (JMJD1A) siirtyi solulimasta tumaan ja muutti kokonaisvaltaisesti syövän geenien ilmentymistä ja lisäsi solujen kasvua.

Poistamalla soluista JMJD1A-entsyymin, Kaukonen pystyi estämään useiden syöpätyyppien kasvua ja kykyä muodostaa syöpäkasvaimia. Yhteistyössä Turun ja Helsingin yliopistollisten keskussairaaloiden lääkäreiden kanssa tutkijat myös havaitsisivat, että JMJD1A:n määrä oli korkeampi niiden potilaiden syövissä, jossa ympäröivässä kudoksessa oli merkkejä korkeammasta tiheydestä.

"Tutkimustulokset avaavat täysin uuden näkökulman syöpää ympäröivän kudoksen osuuteen syövän kehityksessä. Kohdentamalla lääkehoitoja syöpäsolujen lisäksi niiden vuorovaikutukseen ympäröivän kudoksen kanssa voimme ehkä tulevaisuudessa kohentaa nykyisten lääkehoitojen tehoja."

*
Teksti on lähes suoraan kopioitu Turun yliopiston tiedote, jonka ovat kirjoittaneet Johanna Ivaska ja Erja Hyytiäinen.

Tuore suomalaistutkimus kertoo aivokalvon alaisten verenvuototapausten vähentyneen merkittävästi viime vuosina. Syy lienee tupakoinnin vähentyminen. Tutkimus julkaistiin Neurology-tiedelehdessä.

Tutkimuksessa perehdyttiin aivokalvonalaisten aivoverenvuototapausten yleisyyteen. Lyhemmin näitä kutsutaan subaraknoidaalivuodoiksi eli SAV:ksi. Nimitys tulee keskimmäisen aivokalvon tieteellisestä nimestä, lukinkalvosta, jonka rakenne muistuttaa seittiä.

Aineistona tutkimuksessa olivat vuosina 1998 - 2012 todetut SAV-tapaukset, yhteensä vajaat 7000 ihmistä.

Aiemmin SAV-tapauksia oli Suomessa pyöreästi tuhat vuodessa. Suuri osa sairastuneista oli työikäisiä.

Seurannan lopulla tilanne oli parantunut yllättävänkin hyvin: Alle viisikymppisillä SAV-tapaukset olivat nyt paljon harvinaisempia (esiintyvyys laski naisilla 45 %, miehillä 38 %). Vanhemmillakin tapaukset vähenivät jonkin verran (naiset 16 %, miehet 26 %). Pakkaa sekoittaa naisten "luontainen" SAV-riski, joka kasvaa ikääntymisen myötä huomattavasti enemmän kuin miehillä.

Samaan aikaan tupakointi väheni radikaalisti, noin 30 %.

Korrelaatio on selvä, mutta syy-seuraussuhdetta ei oikein voi todistaa. Tutkijoiden mielestä asia on kuitenkin varsin selvä, sillä tupakoinnin on jo aiemmin todettu olevan yksi SAV:n merkittävimmistä riskitekijöistä. 2000-luvulla tapahtuneen tupakkapolitiika ja -mainonnan muutokset sekä tupakointimahdollisuuksien karsiminen lienevät tehneet tehtävänsä. Terveyshyötyjen näkyminen noinkin nopeasti onnistui kuitenkin yllättämään tutkijat.

Mitä aivoverenvuoto oikein tarkoittaa?

Aivoverenvuodot voidaan jakaa vuodon paikasta riippuen kahteen tyyppiin. Kummassakin aivoverisuonen heikentynyt pullistumakohta puhkeaa yllättäen. (Pari muutakin tyyppiä olisi, mutta ne vaativat jonkin onnettomuuden ja tärskyn syntyäkseen.)

"Normaalissa" aivoverenvuodossa verisuoni puhkeaa vuotaen aivokudoksen sisälle. Oireena on voimakas mutta yleensä hetken päästä hellittävä pääkipu, sekä hidastetut aivoinfarktin oireet: kehon osien toispuoleisen hallinnan häiriintyminen tai jopa halvaantuminen. Aivoverenvuoto ei aina ole hengenvaarallinen, mutta hidas hoitoonpääsy aiheuttaa useimmiten pysyviä vaurioita.

Aivokalvon alaisessa aivoverenvuodossa eli SAV:ssa veri taas vuotaa keskimmäisen aivokalvon alle. Tämä nostaa sekä aivopainetta että kuoleman riskiä nopeasti. Arviolta joka neljäs SAV-tapaus johtaa kuolemaan joko ennen sairaalaan pääsyä tai ensiavussa, ja toinen neljännes hoidon saanutkin alle vuodessa. SAV:n tunnistaa kovasta hellittämättömästä pääkivusta, niskakivusta ja valonarkuudesta, oksettavasta tunteesta ja joskus kouristelusta ja jopa tajunnan menetyksestä.

Monissa maissa SAV:iin nopeasti kuolleet luokitellaan sydänkuolemiksi, eikä asiaa tutkita juuri sen enempää. Suomessa ja Pohjoismaissa taas ei luoteta oletuksiin, vaan kuolinsyy selvitetään yleensä ruumiinavauksella. Tämä selittää joskus kuullut väitteet, että SAV olisi meillä erityisen yleinen.

Verisuonten pullistumat aivoissa ovat varsin yleisiä, mutta suurin osa niistä ei koskaan puhkea. Siksi puhkeamiselle altistavien tekijöiden löytäminen on tutkimuksessa tärkeää. Näin hoito voidaan kohdentaa heihin, jotka todennäköisimmin sitä tarvitsevat.

Tutkimuksesta uutisoi ensimmäisenä YLE.

Artikkeli perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Otsikkokuva: Bastian Greshake / Flickr

Aivojen dopamiinihermosolujen toimintahäiriö tai tuhoutuminen on liitetty Parkinsonin tautiin ja moniin muihin neurologisiin sairauksiin. Dopamiinihermosolujen pysyminen toimintakunnossa puolestaan riippuu useiden erilaisten säätelytekijöiden yhteistoiminnasta.

Gliasolulinjaperäinen hermokasvutekijä GDNF on mahdollisesti yksi näistä säätelytekijöistä. Sen toiminnan tutkiminen ei ole kuitenkaan helppoa, sillä samoja viestireittejä voivat ainakin osaksi käyttää monet muutkin säätelytekijät.

Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa on kehitetty uusia geneettisiä malleja, joiden avulla päästään huomattavasti lähemmäs GDNF:n toiminnan ymmärtämistä. Näitä malleja käyttäen on GDNF:n merkitystä aivojen dopamiinihermojen toiminnassa tutkittu ahkerasti myös farmasian tiedekunnassa.

"Meillä onkin nyt maailman parhaat työkalut GDNF:n fysiologisen merkityksen tutkimiseen", sanoo elokuussa väittelevä Jaakko Kopra.

Väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että aivojen itse valmistamalla eli endogeenisellä GDNF:llä on merkittävä rooli aivojen dopamiinihermosolujen kehityksessä ja toiminnassa. Vastoin aiempia tutkimuksia tulokset viittaavat kuitenkin myös siihen, ettei aivojen omaa GDNF:ää välttämättä tarvita ylläpitämään näitä hermosoluja yksilön vanhetessa.

"Lisäksi aivojen itse tuottaman GDNF:n kyky suojella Parkinsonin tautimallissa ilman GDNF-annosteluun tavallisesti liittyviä haittavaikutuksia merkitsee, että endogeenisen GDNF:n tuotannon lisääminen saattaisi joskus tulevaisuudessa olla tehokas tapa hoitaa Parkinsonin tautia."

Jaakko Kopran väitöskirja "Endogenous GDNF as a regulator of midbrain dopamine neurons" on luettavissa E-Thesis -palvelussa.

Juttu perustuu Helsingin ylipiston tiedotteeseen.
Otsikkokuva: Flickr / Shayla M.

Hinkuyskätapausten määrä on viime vuosina noussut niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa. Kehittyneissä maissa epidemioita ruokkivat viime vuosina levinnyt rokottamattomuus sekä sairauden aiheuttavan bakteerin muuntautumiskyky.

Turun yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan professorin Jussi Mertsolan mukaan hinkuyskä on tekemässä paluuta, joskin Suomessa hinkutilanne on Euroopan parhain, kiitos aktiivisen tehosterokottamisen. 

"Hinkuyskän aiheuttama bakteeri muuntautuu, ja siksi vanhat rokotteet eivät välttämättä toimi", Mertsola sanoo.

"Se, että Suomessa lapsille on annettu ennen kouluikää sekä 14-vuotiaana ja myöhemmin armeijassa tehosterokote, on estänyt taudin leviämisen, ja siksi meidän tilanteemme on Euroopan paras."

Suomen viimeisin hinkuyskäepidemia koettiin 2004, jolloin 1600 ihmistä sairastui. Viime vuonna sairastuneita oli 165. Sairautta ei aina todeta hinkuyskäksi, sillä rokotuksen ansiosta se ei ole aikuiselle raju vaan on pikemminkin pitkään jatkuva yskä.

Rokote voidaan antaa vasta 2–3 kuukauden ikäisille lapsille, ja sitä nuoremmille tauti voi olla jopa tappava. Esimerkiksi Englannissa kuoli 2012 hinkuyskään 14 lasta.

"Jotta voimme tunnistaa uudet rokote-ehdokkaat, meidän on ymmärrettävä nykyistä paremmin sekä taudinaiheuttaja että infektiomekanismi", kertoo professori Ronald de Groot.

"Aivan yhtä tärkeää on rakentaa hinkuyskätutkimuksen kokonaisuus sekä luoda Eurooppaan tekninen infrastruktuuri noiden uusien rokote-ehdokkaiden arvioimiseksi."

Periskoopilla hinkuyskää vastaan

de Groot on koordinaattorina PERISCOPE-tutkimusryhmässä, jonka tavoitteena on luoda kolmannen sukupolven rokote. Mukana on kaikkiaan 22 tutkimusryhmää 11 maasta.

Työ jakautuu kolmeen kokonaisuuteen. tutkijat selvittävät sekä potilas- että laboratoriokokein, miten eri-ikäisten ihmisten immuunivaste reagoi hinkuyskärokotteeseen, he perustavat rinnakkaisia hinkuyskän tutkimusmalleja sekä potilasvaiheen kliiniseen että sitä edeltävään prekliinisen vaihetta varten ja kolmantena osiona tutkivat eläinkokein, miten tehokkaan ja pitkäkestoisen vasteen rokote antaa.

Euroopan unionin ja eurooppalaisen lääketeollisuuden yhteisen Innovative Medicines Initiativen (IMI) 28 miljoonan euron rahoitus jakautuu viidelle vuodelle. Mukana hankkeessa on myös kaksi suurta lääketeollisuusyritystä. PERISCOPE on ensimmäinen IMI-projekti, joka on saanut rahoitusta myös Bill & Melinda Gatesin Säätiöltä. Säätiön osuus kattaa 7 miljoonaa euroa koko rahoituksesta. 

Turun yliopisto saa viidelle vuodelle jakautuvasta 28 miljoonan euron apurahasta 1,5 miljoonaa euroa. Professorit Qiushui He ja Jussi Mertsola johtavat tutkimusta, jossa pureudutaan erityisesti rokotteen vaikutuksiin.

– Me tutkimme rokotuksen aikaansaamaa immuunivastetta sekä käymme läpi kaikki Suomen hinkuyskätapaukset, Mertsola sanoo.

Mertsolan mukaan tutkimushankkeessa lähdetään liikkeelle perusteita. Rokotetta lähdetään luomaa nykyaikaisen geeniteknologian konstein. Rokotteen rinnalla tutkijaryhmä pyrkii luomaan myös uuden rokotusohjelman.

Turun vahvuus yliopiston ja sairaalan yhteistyö

Turkulainen hinkuyskätutkimus on maailman huippulaatua. Professorit Matti Viljanen, Qiushui He ja Jussi Mertsola kehittivät jo vuonna 1990-luvun alussa PCR-diagnostiikan, jota otettiin Suomessa valtakunnalliseen käyttöön.

Qiushui He ja Mertsola ja johtavat 2005 perustettua EUpertstrain -verkostoa, jossa on mukana hinkuyskälaboratorioita 11 Euroopan maasta. Yhteistyössä ne arvioivat hinkuyskää aiheuttavan bakteerin muutoksia, rokotteiden tehoa sekä tautitapauksia. 

Vuodesta 2009 lähtien verkostossa on kehitetty hinkuyskän laboratorioperusteista seurantaa koko Euroopassa. Näille projekteille on myönnetty Turkuun yhteensä 1 miljoonan euron rahoitus.

"Turun ehdottomana vahvuutena on erinomainen yhteistyö yliopiston ja yliopistollisen sairaalan kesken", toteaa Mertsola.

Juttu perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen, jonka on kirjoittanut Erja Hyytiäinen.
Otsikkokuva: MFer Photography / Flickr

Suomessa ei ole näitä hyttysiä, joten vaaraa täällä ei ole: Suomen ainoat zikatapaukset on saatu tautialueilta, eikä zika ole tulossa Suomeen yhtään sen enempää kuin esimerkiksi malaria tai keltakuume. Ne ovat tropiikin hyttysten levittämiä tauteja, jotka pysyvät poissa niin kauan kuin nämä hyttyslajit eivät muutu kestämään kovempia pohjoisia oloja.

Hyttyslajeja on kaikkiaan 3500 ja näistä noin 40 elää myös Suomessa. Ihmisille haittaa on näistäkin vain noin kymmenestä, ja ikävimmät kotimaiset lajit ovat Aedes communis, eli metsähyttynen, ja Aedes punctor, eli korpihyttynen. Lapissa puolestaan yleisin on taigahyttynen, eli Aedes pionips.

Zikaviruksen levittäjä Aedes aegypti, keltakuumehyttynen, on siis vain tropiikissa esiintyvä hyttynen, joka levittää suomalaisnimessään olevan keltakuumeen lisäksi mm. denguekuumetta ja chikunguniaa sekä muutamia muita tartuntatauteja – kuten zikaa. Afrikasta alun perin kotoisin olevaa lajia tavataan nyttemmin myös esimerkiksi Yhdysvaltain eteläosissa ja toisinaan myös eteläisessä Euroopassa, mutta onneksi varsin vähän. Ilmastonmuutoksen myötä kuitenkin hyttyset leviävät pohjoisempaan.

Viime aikoina Aedes aegypti on ollut puheissa juuri zikaviruksen vuoksi. Tauti on sairastuttanut lähes 50 000 ihmiseen ja altistuneita lienee noin 140 000. Taudin pahiten koettelemassa Brasiliassa se on saanut aikaan epämuodostumia noin 1600 vauvalle. 

Aikuisille ihmisille ei taudista ole suurempaa todistettua haittaa. Oireita ovat mm. kuume, lihaskipu ja silmätulehdukset, ja vain noin 20% tartunnan saaneista saa oireita, jotka ovat ikävyydeltään lievän flunssan luokkaa. 

Virus on kuitenkin vaarallinen raskaana oleville, sillä se aiheuttaa mahdollisesti lapselle kehitysvammaisuutta ja pienipäisyyttä. Tosin on olemassa epäilyksiä, että joissain tapauksissa zika aiheuttaisi aikuisille myös ääreishermostoa vaurioittavaa autoimmuunisairautta. Tämän pienikin riski on saanut osan Rion olympialaisiin suuntaavista perumaan matkansa.

Jos tauti leviäisi tehokkaammin, voisi se muodostua nykyistä suuremmaksi uhaksi paitsi nykyisillä vaara-alueilla, niin myös paljon laajemmilla alueilla. Mikäli muutkin hyttyslajit kuin A. aegypti voisivat levittää tautia, niin siitä voisi tulla ikävämpi tapaus.

Paitsi että nähtävästi näin on tapahtunut jo pitkän aikaa: brasilialaistutkijoiden mukaan useat eri hyttyslajit ovat olleet jo pitkään taudin välittäjiä.

Itä-Suomen yliopistossa tehtävässä tutkimuksessa erityisen kiinnostuksen kohteena ovat tanssijan tukijalan lonkkaan kohdistuvat voimat yhden jalan tasapainoasennoissa. Päätutkijana toimii tanssitaiteen tohtori, terveystieteiden maisteri, fysioterapeutti ja tanssipedagogi Hanna Pohjola, jonka mukaan lonkan rasitusvammat ovat tanssijoilla yleisiä.

"Ne ovat haasteellisia hoitaa, sillä tanssilajeissa korostuu tyypillisesti suuri lonkkanivelen liikelaajuus", kertoo Pohjola yliopiston tiedotteessa. 

"Vammat johtuvat useimmiten puutteellisesta tanssitekniikasta. Lonkkaan kohdistuvien rasitusvammojen ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen kannalta onkin tärkeää selvittää rasitukseen liittyviä toiminnallisia liikemalleja."

Tanssijoiden liikkeitä mitataan Itä-Suomen yliopiston Sovelletun fysiikan laitoksen liikelaboratoriossa. Tulosten tarkastelussa ovat mukana myös liikuntafysiologian asiantuntijat biolääketieteen yksiköstä.

Suomessa on kiistelty ravinnon rasvojen terveellisyydestä toistuvasti ja useiden vuosikymmenien ajan. Kiistojen ytimessä on keskustelu siitä, ovatko eläinrasvat ihmisten terveydelle haitaksi vai hyödyksi. Helsingin yliopiston tuore tutkimus paljastaa, että kiistat eivät ole koskeneet vain rasvojen terveellisyyttä.

Dosentti Piia Jallinojan johtamassa tutkimuksessa analysoitiin Helsingin Sanomissa käytyjä rasvakiistoja vuosina 1978–2013 – ja kuten tutkijat toteavat, eivät kiistat ole edelleenkään ohi.

"Havaitsimme, että koko ajanjakson on kiistelty myös siitä, kuka on oikea asiantuntija rasva-asioissa, mihin oikeanlainen asiantuntemus perustuu ja miten tutkimustuloksia tulee tulkita", kertoo Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa työskentelevä Jallinoja. 

Kiistelyä kahviloiden maidosta 2000–luvulla

1990-luvun alkuun asti vastakkain olivat kansanterveystieteen, sisätautiopin ja ravitsemustieteen professorit ja dosentit sekä Valion edustajat.

"Erityisesti 2000-luvulla on kamppailtu myös siitä, onko ravinnon rasvoissa lopulta kyse kansanterveydestä vai jostain muusta – vaikkapa ruuan tuottamasta nautinnosta tai ihmisten oikeudesta syödä mitä haluaa ilman asiantuntijoiden taholta tulevaa syyllistystä", Jallinoja kertoo. 

Kiistely on kohdistunut esimerkiksi kahviloiden cafe latte -maitoon.

 "Pitääkö sen olla rasvatonta vai rasvaista maitoa, ja pitääkö maidon rasvaprosentista ylipäänsä välittää?"

Tavalliset suomalaiset ovat jo 1980-luvulla osallistuneet keskusteluihin ravinnon rasvoista. Keskusteluihin osallistui 2000-luvulla kasvava joukko tavallisia suomalaisia ja eri alojen ammattilaisia.

"Pitkään jatkuneet kiistat kertovat rasvan keskeisestä merkityksestä ruokakulttuurissa ja maatalous- ja terveyspolitiikassa", Jallinoja sanoo.

Mediajulkisuus kahtiajakautunutta

Tällä hetkellä mediajulkisuus ruuan ja terveyden ympärillä on polarisoitunutta: yhtäällä terveydenedistäjät perustelevat ravitsemussuosituksia väestö- ja interventiotutkimusten tuloksilla, toisaalla vaihtoehtoisia näkemyksiä puolustetaan henkilökohtaisilla kokemuksilla, yksittäisillä tutkimuksilla, jotka ovat ristiriidassa ravitsemussuositusten kanssa tai sillä, että terveys ei olekaan ruuan tärkein valintaperuste.

"Kiistely rasvojen terveellisyydestä juuttuu usein pattitilanteeseen, jossa osapuolien kannat eivät lähesty toisiaan", Jallinoja toteaa.

Juttu perustuu Helsingin ylioiston lähettämään tiedotteeseen.
Kuva: Jessica Merz / Wikipedia (CC)

Tutkimukseen osallistui 72 henkilöä, jotka jaettiin satunnaisotannalla kolmeen ryhmään. Vajaan kolmen vartin opiskelun jälkeen ensimmäinen ryhmä siirtyi saman tien kuntosalille, toinen ryhmä neljän tunnin kuluttua ja kolmas jätti kuntoilun kokonaan väliin.

Kuntoilijat polkivat pyörällä 35 minuutin ajan ja palasivat kaksi vuorokautta myöhemmin saman kuva-assosiaatiotehtävän pariin, jota olivat aiemmin harjoitelleet. Samalla heidän aivojensa toimintaa tarkkailtiin magneettikuvauksella.

Tulokset olivat yllättäviä. Neljä tuntia oppimisjakson jälkeen kuntoilleet pärjäsivät selvästi paremmin kuin kahden vertailuryhmän jäsenet. Vaikutus näkyi myös oppimisen ja muistamisen kannalta keskeisen hippokampuksen aktiivisuudessa.

"Tuloksemme viittaa siihen, että sopivasti ajoitettu fyysinen harjoittelu voi parantaa pitkäkestoista muistia", toteaa tutkimusta johtanut Guillén Fernández Donders-instituutista Hollannista.

Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvinnyt, miksi pienellä viiveellä tehty kuntoharjoittelu vaikuttaa muistiin. Aiemmin on kuitenkin todettu, että katekoliamiinit kuten dopamiini ja noradrenaliini edistävät muistijälkien muodostumista, ja kuntoharjoittelu lisää katekoliamiinien tuotantoa elimistössä.

Tutkimuksesta kerrottiin EurekAlert!-tiedesivustolla ja se on julkaistu Current Biology -tiedelehdessä.