Hurjimpien ukkospuuskien nopeudet voivat yltää käsittämättömiin lukemiin, jopa 150–250 kilometrin tunnissa (40–70 m/s). Ne johtuvat erittäin voimakkaista mutta pienialaisista syöksyvirtauksista, ja aiheuttavat mittavaa tuhoa. Puut kaatuvat ja katkeilevat järjestelmällisesti yhteen suuntaan tuulen ja rintaman edetessä. Eron vaikkapa vinhasti pyöriviin trombeihin (eli tornadoihin) huomaa helposti, sillä sellaisten jälki on yhtä sekamelskaa.

Meillä syöksyvirtausta saattelee lähes aina aimo annos sadetta, joka tippuu yllä painostavasta pilvestä joko vetenä tai rakeina. Tapahtuma näkyy harvemmin kauempaa selvästi, mutta sellaisessa tapauksessa epävirallinen mutta kuvaava "sadepommi"-nimitys on paikallaan (video alla). Aro- ja aavikkoseuduilla syöksyvirtaus voi olla kuivakin, ja siksi lähes näkymätön, jos siis tuulen kuljettamaa irtomateriaa ei lasketa.

Värejä sateenkaaressa on seitsemän – paitsi jos on samaa mieltä kuin tieteiskirjailija Isaac Asimov, jonka mukaan "indigo ei ole koskaan tuntunut olevan sen väärti, että se ansaitsisi tulla pidetyksi omana värinään".

Punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigonsininen ja violetti ovat sateenkaaressa aina samassa järjestyksessä, sillä ne ovat seurausta auringonvalon heijastumisesta ja nimenomaan taittumisesta vesipisaroissa. Kullakin värillä on oma aallonpituutensa – tai tarkemmin sanottuna aallonpituusalueensa – ja se taittuu tietyllä tavalla. 

Värit ovat samassa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä myös toisinaan näkyvässä himmeämmässä sivusateenkaaressa, joka kaartuu pääsateenkaaren ulkopuolella. Kun pääsateenkaaressa punainen on uloin ja violetti sisin väri, sivusateenkaaressa uloimpana on violetti ja sisimpänä punainen.  

Syynä päinvastaisuuteen on, että sivusateenkaaren synnyttävä valo heijastuu vesipisaroiden sisällä kahteen kertaan, kun pääsateenkaaren aikaansaava valo heijastuu vain kerran.

Kuva: Tiedetuubi

Aikaisimmat merkit tuulen suuntaa ilmaisevista viireistä tai tuulipusseista ovat Mesopotamiasta noin ajalta 2000–1500 eaa., mutta vanhin säilynyt tuuliviiri lienee niin sanottu Tuulien torni Ateenassa.

Tornin rakennutti ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua Syyrian Kyrrhoksesta kotoisin ollut kreikkalainen tähtitieteilijä Andronikos, ja siksi sitä kutsutaan myös Andronikos Kyrrhoslaisen horologioniksi.

Kyseessä on kahdeksankulmainen rakennus, jonka korkeus on 12,8 metriä ja halkaisija kahdeksan metriä. Rakennuksen ulkopuoli edustaa korinttilaista ja sisäpuoli doorilaista tyyliä. Pentelikon-vuoren valkoisesta marmorista rakennetun tornin kahdella sivulla oli pienet pylväikkökatokset ja takapuolella eli etelän puolella sen kyljessä oli pienempi pyöreä torni.

Antiikin aikana tornin katolla oli Triton-hahmoinen tuuliviiri, joka osoitti tuulen suunnan, sillä kahdeksan sivua olivat tarkasti pää- ja väli-ilmansuuntia kohti. Tornin huipulla olevassa friisissä on kuvattuna kahdeksan kreikkalaisen mytologian tuulen jumaluutta.

Tornin sisällä oli myös vesikello, joka toimi Akropoliilta tulleen veden voimalla ja näytti kellonajan, päivämäärän ja vuodenajan. Lisäksi torni toimi aurinkokellona, sillä sen jokaisella kahdeksalla sivulla oli aurinkokellon osoitin ja pyöreän tornin huipulla yhdeksäs.

Sulan kiviaineksen eli magman lämpötila on vähintään satoja, usein yli tuhat celsiusastetta, joten merivesi on trooppisimmillakin seuduilla paljon sitä viileämpää.

Kun kuuma laava joutuu kosketuksiin "kylmän" veden kanssa, laavavirtauksen pinta jäähtyy nopeasti ja muodostaa ohuen, kiinteän kuoren. Laavaa tulvii kuitenkin koko ajan lisää, mikä kasvattaa pallomaiseksi jähmettyneen laavamuodostelman sisällä vallitsevaa painetta.

Paineen kasvaessa riittävän suureksi kuori halkeaa, ja kuuma laava pääsee jälleen suoraan kosketuksiin veden kanssa. Prosessi toistuu, kunnes purkauspaikalla on jonottain ja riveittäin kivisiä pallukoita, jotka muistuttavat tyynyjä.

Vähitellen laava jäähtyy myös "tyynyjen" sisällä. Kuoren nopea jäähtyminen tekee siitä hyvin hienorakeisen, usein pinnaltaan lasimaisen, mutta hitaammin jäähtyvät sisäosat ovat hieman karkearakeisempia.

Tyynylaavaa löytyy myös Suomesta, mutta sillä on ikää pari miljardia vuotta. Silloin täälläkin oli tulivuoria. Muinaisen vulkanismin jäljet näkyvät jäätiköiden hiomissa kallioissa pyöreähköinä muodostelmina. 

Helsingin Vuosaaressa on jopa Tyynylaavantie, mutta kadunnimen antanut kalliomuodostelma räjäytettiin rakennustöiden tieltä 1990-luvun loppupuolella.

Kuva: OAR/National Undersea Research Program

Suomalainen mustikka, Vaccinium myrtillus, on paitsi hyvää, niin myös terveellistä. Harva kuitenkin tulee ajatelleeksi, että mustikoissa on runsaasti kuitua: tuoreissa mustikoissa 3 %, pakkaskuivatuissa 24 % ja kuivatussa puristekakussa 59 %.

Näin kertoo tuore Food & Nutrition -lehdessä julkaistu artikkeli, jonka tekijöinä on kuusi VTT:n tutkijaa. 

Heidän mukaansa mustikan valttina on sen pieni koko, koska näin kuoren ja siemenien osuus korostuu, ja siten edelleen ravintokuituja on varsin runsaasti. Mustikan ravintokuitu on pääosin liukenematonta, joten se parantaa suoliston toimintaa.

Tehdään puristekakku!

Mehuteollisuuden sivutuotteena syntyy suuri määrä puristekakkua, joka on tällä hetkellä vajaakäytössä. Näitä tuotteesta nesteen poistamisen jälkeen jäljelle jääviä kuiva-ainekakkuja käytetään nyt mm. eläimien rehuna, mutta se on monissa tapauksissa (lähes kirjaimellisesti) helmien syöttämistä sioille.

Etenkin mustikoiden puristekakuissa on runsaasti samoja hyviä aineita, mitä on tuoreissakin mustikoissa. Siksi kakut kannattaisi ottaa tehokkaammin käyttöön.

VTT on kehittänyt ja patentoinut valmistustavan, jonka avulla voidaan korvata mustikkamuffinssin marjoja mustikan puristekakulla. Tämän ansiosta tuotteen kuuden prosentin kuitupitoisuus saavutetaan helposti ilman että tuotteen maku, tuoksu ja rakenne heikkenevät.

Puristekakku soveltuu myös ekstruusiotekniikalla valmistettaviin aamiaishiutaleisiin ja napostelutuotteisiin. Ekstruusio tarkoittaa sitä, että tuotteen raaka-aine on massaa, joka puristetaan halutun näköiseksi. 

VTT:n kokeissa tuotteiden maku, väri, koostumus ja rapeus säilyivät, vaikka puristekakun osuus jauhoseoksesta nostettiin 30 prosenttiin. 

Mustikan väriaine on myös terveysaine

Ravintokuidun lisäksi mustikka ja sen lähisukulainen pensasmustikka (Vaccinium corymbosum) sisältävät varsin paljon antosyaania, eli kasveissa olevia luontaisia väriaineita. Mustikan tummansininen väri tulee juuri sen runsaasta antosyaanipitoisuudesta.

Metsämustikassa myös marjalihan antosyaanipitoisuus on korkea ja siksi nämä värilliset yhdisteet ovat helposti irtoavia ja hyödynnettävissä. Sen sijaan viljellyn pensasmustikan antosyaanit ovat vain kuoressa ja marjaliha on vaaleaa.

Antosyaanit on todettu myös terveysvaikutuksiltaan suotuisiksi. Tutkijoiden mukaan antosyaanien saannilla on todettu olevan tulehduksia vähentävä vaikutus ja ne mahdollisesti myös pienentävät riskiä sairastua syöpään, sydän- ja verisuonisairauksiin ja diabetekseen. 

Ne myös kohdentuvat elimistössä hyvin suolistoon, missä ne vaikuttavat paremmin: antosyaania sisältävät yhdisteet irtoavat marjojen vahamaisesta kuoresta yhdisteet irtoavat vain vähäisessä määrin ennen paksusuolta.

Vaikka mustikoiden korvaaminen puristeella vaikuttaakin vähemmän herkulliselta, tehdään elintarviketeollisuudessa paljon tämänkaltaisia temppuja, joilla esimerkiksi tuotteiden terveellisyyttä, koostumusta tai hintaa voidaan säätää paremmiksi. Kyse toki voi olla suoranaisesti kuluttajien huijaamisesta, jos marjojen väitetään olevan tuoreita, mutta yhtä lailla muun muassa puristekakun käytöllä voidaan tehdä laadukasta tuotetta edullisemmin sekä kehittää kokonaan uusia terveystuotteita.

Joka tapauksessa on hyvä, että raaka-aineesta saadaan mahdollisimman suuri osa käyttöön ja hukkaprosentti on mahdollisimman pieni!

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen VTT:n tutkimus, missä tutkitaan elintarvikkeita ja puristeita. Alla olevalla videolla kerrotaan rypsin ja rapsin siemenpuristeista ja niiden mahdollisista käytöistä.

Tästä mustikkapuristekakku-uutisesta kertoi VTT tuoreessa tiedotteessaan.
Otsikkokuva: Mikko Muinonen / flickr

Tänään vuonna 1893 professori James Dewar kertoi kuuluisan brittiläisen tiedeyhdistyksen Royal Societyn tapaamisessa, että hän oli onnistunut muuttamaan ilmaa kiinteäksi.

Hän sanoi pakastaneensa ilmaa kirkkaaksi, läpinäkyväksi jääksi.

Kyseessä oli omituinen havainto, koska jään tarkkaa koostumusta ei kyetty sanomaan ja jäätyminen oli tapahtunut kummallisesti.

"Se on kuin hyytelöä, missä on kiinteää typpeä ja mukana hieman nestemäistä happea samaan tapaan kuin lihahyytelössä voi olla nestemäistä vettä kiinteän liivatteen seassa."

"Tai se voi olla oikeaa, kiinteää ilmaa, missä happi ja typpi ovat kumpikin kiinteissä muodoissaan."

1800-luvun loppu oli jännittävää aikaa fysiikassa tässäkin suhteessa, koska tuolloin tekniikka oli sillä tasolla, että tutkijat pystyivät saavuttamaan typen ja hapen nesteyttämiseen vaadittavia matalia lämpötiloja.

Typpi kehuu -195,8°C:n lämpötilassa ja jäätyy -210°C:n lämpötilassa, hapen sulamispiste on -218,8°C ja kiehumislämpötila -182,9°C. Ne ovat siis hyvin saman kaltaisia ja voivat olla samanaikaisesti niin nesteenä kuin kiinteässäkin muodossa.

1800-luvun puolivälissä Michael Faraday onnistui nesteyttämään suuren osan kaasuista, paitsi kuusi hankalinta, joita hän kutsui pysyviksi kaasuiksi. Näitä olivat happi, vety, typpi, hiilidioksidi, metaani ja typpioksidi.

Heliumista ei tuolloin tiedetty vielä mitään (ja sen löytäminen ja nesteyttäminen on aivan oma tarinansa).

Ranskalainen Louis Paul Cailletet ja sveitsiläinen Raoul Pictet tekivät vuonna 1877 ensimmäiset pisarat nesteytettyä ilmaa, mutta ilman muuttaminen kiinteäksi jäi vielä odottamaan.

Ja 123 vuotta sitten professori Dewar onnistui siinä, mikä on mahdollista tehdä melkein missä tahansa kemianlaboratoriossa nykyisin. Tästä esimerkki on päivän kuvana oleva malja kiinteää ilmaa.

Kuva on kaappaus alla olevalta videolta, jolla temppu tehdään kätevästi painekammiossa painetta vähentämällä.

Jos katselee vaikkapa korkealta kukkulalta notkelmassa kasvavaa tiheää metsää siten, että aurinko paistaa suoraan selän takaa, puustosta on vaikea erottaa yksityiskohtia: tummat varjot jäävät auringon valaisemien puiden taakse piiloon. 

Varjot ovat tosiaan aina tummia, mutta ne eivät aina ole samanvärisiä. Jos kävelee kuutamoiltana lumisella tiellä, jota valaisevat harvakseltaan sijaitsevat katulamput, lankeaa maahan kaksi varjoa. Toinen niistä on kellertävä ja toinen sinertävä. 

Värieron syynä on se, että Kuun valon langettamaa varjoa valaisee keltainen katulamppu. Katuvalojen luomia varjoja puolestaan valaisee Kuusta heijastunut auringonvalo. Se ei ole sinistä vaan valkoista, mutta silmä tulkitsee kontrastin takia näkemänsä sinertäväksi, ja maassa näkyy kaksi selvästi eriväristä varjoa.

Tutkija Radhia Gargouri-Bouzidilla on tavoite.

Hän haluaa kehittää, jalostaa ja levittää viljelyyn kotimaahansa Tunisiaan paikallisen perunalajikkeen. Sen lisäksi, että lajike sietäisi kuumuutta ja kuivuutta, sen tulisi kasvaa hyvin varsin suolaantuneessa maaperässä.

Perunoiden kasvattaminen monia kilpailijamaita hankalammissa olosuhteissa on kallista, vaikka työvoima onkin edullisempaa kuin monissa muissa maissa. 

Asia on tärkeä, koska perunaa kulutetaan ja viljellään Tunisiassa runsaasti. Sitä syödään kilokaupalla henkeä kohti erilaisissa paikallisissa ruoissa.

Makea vesi on kallista ja sitä on vähän, joten viljelijät joutuvat turvautumaan keinokasteluun. Se taas lisää maaperän suolaantumista. Viljelymaan suolaantuminen on suuri ongelma erityisesti köyhempien alueiden pienviljelijöille, joita Tunisiassa on paljon.

Ja samalla halpa ulkomainen peruna etenkin Italiasta ja Ranskasta tunkee kauppoihin, mistä paikallistuottajat eivät ole erityisemmin iloisia. 

Gargouri-Bouzidin apuna tavoitteen toteuttamisessa on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Rokka ja noin kymmenen hengen suomalainen tutkijaryhmä. Tutkijoiden tiet kohtasivat kymmenen vuotta sitten, kun nykyinen Sfaxin yliopiston professori Gargouri-Bouzid kutsui Rokan työpajaan Tunisiaan.

Siitä käynnistyi kirjeenvaihto, joka johti lopulta Suomen ulkoministeriön rahoittamaan kolmivuotiseen Development in potato cultivation in Tunisia – Towards environmentally friendly sustainable potato production -hankkeeseen.

Luonnonvarakeskuksen ja Sfaxin yliopiston yhteistyöprojektin tavoitteena on luoda Tunisiaan oma siemenperunan tuotantojärjestelmä paikalliselle perunalajikkeelle. Hanke ajoittuu vuosille 2015–2017.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja on lähtenyt tänään virallisesti käyntiin. Kyseessä on maailman suurimmat pönttötalkoot. Kampanjan pöntöt 1 ja 2 rakensivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio, ja ne on ripustettu Mäntyniemen pihaan. 

Pöntöt tulevat tarpeeseen. "Kolmannes Suomen lintulajeista on uhanalaisia. Linnunpönttö on suora ja toimiva tapa auttaa”, kertoo luontokirjailija ja -toimittaja Juha Laaksonen kampanjan taustoista.

Miljoona linnunpönttöä -nettisivuille on avattu pönttörekisteröinti ja kartta, jossa näkyy rekisteröityjen pönttöjen määrä kunnittain. Vanhojen toimivien ja uusien pönttöjen rekisteröinnillä luodaan Suomen ensimmäinen valtakunnallinen, kuntatarkkuuteen yltävä linnunpönttökartoitus.

"Miljoonan linnunpöntön rekisteröiminen tuo esiin suomalaisten luontorakkauden ja sen valtavan vapaaehtoistyön määrän, joka luonnon hyväksi tehdään”, iloitsee kampanjan tuottaja Tiina Klemettilä.

Miljoona linnunpönttöä -sivustolta löytyy myös pönttöjen rakennus- ja ripustusohjeet sekä paljon tietoa pönttöpesijöistä. Sivusto täydentyy koko ajan. Kampanjaa nostetaan esiin myös lukuisissa Ylen tv- ja radio-ohjelmissa.

Kampanjassa ovat mukana Suomen suurimmat luontotoimijat Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen Partiolaiset, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja monet muut.

Lisää yhteystyökumppaneita houkutellaan mukaan pitkin kampanjaa. Esimerkiksi kuntia ja kaupunkeja toivotaan mukaan osoittamalla pöntönripustuspaikkoja puistoista ja metsistä.

Helsingin kaupunki teki kampanjan innoittamana päätöksen sallia linnunpönttöjen ripustaminen kaikissa kaupungin omistamissa puistossa ja metsissä. Myös Korkeasaaren eläintarhan Pääsiässaari-tapahtuma on mukana pönttötalkoissa.

Miljoona linnunpönttöä tarkoittaa kymmentä miljoonaa linnunpoikasta, satoja tuhansia retkiä luontoon ja valtavasti onnittelusirkutusta ensi vuonna sata vuotta täyttävän Suomen kunniaksi!

Lisätietoa kampanjasta löytyy Ylen Miljoona linnunpönttöä -sivuilta ja Facebookin Miljoona linnunpönttöä -ryhmästä.

Logo: Jussi TwoSeven

Uutinen perustuu Ylen tiedotteeseen.