Tiedetään, että lento sujui täysin suunnitelman mukaan laskuvarjon irrotukseen saakka. Sen jälkeen saadut tiedot ovat omituisia, mutta niiden mukaan laskuvarjo näyttää irronneen hieman ennenaikaisesti ja jarruraketit toimivat vain kolmisen sekuntia suunnitellun noin 50 sekunnin sijaan. 

Syynä näihin näyttää olevan se, että tietokone teki väärän päätöksen rakettien ennenaikaisesta sammuttamisesta. Aiemmin syypääksi epäiltiin tutkaa, jonka ohjelmisto olisi mennyt jumiin, mutta todennäköisempää on se, että keskustietokone ei ole osannut käsitellä kaikista eri lähteistä tulevia tietoja – tai se meni niistä sekaisin.

“Valitettavasti meillä ole yhtä selvä syyllistä, jonka niskoille voisimme laittaa onnettomuuden”, totesi Wörner ja luetteli useita eri syitä siihen miksi tietokone on voinut toimia virheellisesti.

“Kenties sen ohjelmistoissa oli jotain vikaa, mahdollisesti siihen tulleissa tiedoissa oli vikaa, tai kenties laskuvarjolle oli tapahtunut jotain, joka sai aikaan tietokoneen ja kaikkien muiden laitteiden virheellisen toiminnan.”

Joka tapauksessa on selvää, että jos tietokoneen ohjelmisto olisi tehty paremmaksi tai jos se olisi voinut ottaa huomioon erilaisia epänormaaleja lentotilanteita, olisi laskeutuja voinut  selvitä pinnalle.

Wörner toivoo, että onnettomuustutkinta saataisiin päätökseen tämän kuun loppuun mennessä, jolloin koko ExoMars-hankkeen etenemisestä pidetään kokous.

Schiaparelli oli vain osa ESAn ja Venäjän yhteistä ExoMars-hanketta, jonka tärkein ensimmäinen tavoite oli saada Marsia kiertämään Trace Gas Orbiter -luotain. 

Schiaparelli liftasi Marsiin tämän TGO:n mukana ja itse luotain asettui onnistuneesti kiertämään punaista planeettaa. Se toimii erinomaisesti ja voi aloittaa pian hivuttautumisen kohti lopullista kiertorataansa Marsin ympärillä.

Seuraava vaihe on lähettää vuonna 2020 Marsiin kookas kulkija. Kulkija on ollut suunnitteilla jo yli kymmenen vuoden ajan ja sen nimi, ExoMars, on antanut sittemmin nimen hankkeelle.

Sen tekeminen on ollut teknisten ja poliittisten syiden vuoksi varsin takkuavaa, ja nytkin edessä on uusi este ylitettäväksi: hankkeen loppuun saattamiseen tarvitaan muutama sata ylimääräistä miljoonaa euroa.

“En voi sanoa vielä tarkkaa lukua, mutta se on enemmän kuin 200, mutta vähemmän kuin 700. Jos jäsenmaat eivät ole valmiita maksamaan sitä, on mahdollista, että loppu ExoMars-ohjelmasta joudutaan perumaan.”

Wörner kuitenkin toivoo voimakkaasti, että lisärahoitus saadaan, sillä hanketta on tehty pitkään, Marsia kiertävä TGO on tehty osaltaan tukemaan kulkijaa ja itse kulkija tulee olemaan aivan erilainen kuin mikään muu olemassa oleva tai suunniteltu kulkija.

Säälihän hanke olisi peruuttaa nyt, kun sitä on tehty suurella rahalla jo näin kauan. Mutta toisaalta hanke on ollut jo monen monta kertaa tilanteessa, missä siihen on täytynyt pumpata lisää rahaa – ja raja saattaa tulla nyt vastaan, etenkin kun Schiaparellin "epäonnistumisen" jälkeen tunnelma Marsin pinnalle lasketumisen suhteen on matalalla.

Tuskaisen kauan kestänyt tiedonsiirto johtuu laitteen hitaasta yhteydestä, joka on vain 1-4 kilotavua sekunnissa. Keskimäärin vuorokaudessa kyettiin siis siirtämään noin 173 megatavua. Datalinkin hitaus luotaimen rajallisesta energiamäärästä. Koko luotaimen käyttöteho voi enimmilläänkin olla vain 200 wattia, ja pitkä etäisyys heikentää signaalia huomattavasti. Viestin matka Maahan kestää yli viisi tuntia.

Yhtä kaukaa ja paljon kauempaakin tietoa keränneillä Voyager-luotaimilla on paljon New Horizonsia voimakkaammat lähettimet. 30 vuotta vanhemmat laitteet ovat kuitenkin keränneet paljon New Horizonsia vähemmän tietoa, ja niiden tallennuskapasiteetti on lisäksi paljon pienempi.

Nyt kun aineisto on turvassa, on vuorossa kattava tarkistus. On varmistuttava siitä, että saadut tiedot ovat myös luettavissa. Tarvittaessa New Horizonsia käsketään lähettämään joitain tietoja uudelleen.

Vasta kun on varmaa että kaikki on kunnossa, voidaan luotaimen tallennustila tyhjentää. Tämä on tarpeen, jotta New Horizons voi suoriutua seuraavasta tehtävästään. Seuraavan kohteen, 2014 MU69:n, ohilento tapahtuu vasta runsaan kahden vuoden kuluttua.

Otsikkokuva: NASA / JHUAPL / SwRI

Aiemmin otetussa epätarkemmassa kuvassa törmäyskohdassa näkyi 15x40 metrinen suttuinen soikio. Nyt alueesta erottuu monia yksityiskohtia, kuten yhteinäinen tumma heittelealue lähellä keskuskuoppaa, sekä kymmenien metrien päähän ulottuva yksittäinen kaareva viiva. Näiden piirteiden tarkka alkuperä on vielä hämärän peitossa. Asiaa tutkitaan kuumeisesti.

Keskuskuopan lähellä olevan sutun epäillään alustavasti johtuvan hydrasiinitankin räjähdyksestä, joka tapahtui jostain syystä toispuoleisesti. Sen aiheuttama paineaalto olisi siis suuntautunut länteen. Koilliseen ulottuvan pitkän viivan aiheuttaja taas on epäselvempi. Kyse lienee jostain osasta, joka on sinkoutunut irti laskeutujasta.

Viivan aiheuttaja osui maahan 10–20 metrin päässä törmäyspaikasta ja kulki edelleen 50 metrin etäisyydelle joko pintaa pitkin tai sitä hipoen. Samalla se kääntyi yhteensä noin 60 astetta, mikä ei pelkästään ballistisesti lentävälle heitteleelle ole mahdollista. Ilmiselviä vaihtoehtoja on kaksi: Osanen on vierinyt joko loivaa paikallista rinnettä pitkin tai sitten se on kääntynyt täysin itsenäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse voisi olla vaikkapa räjähdyksessä hetkellisesti käynnistyneestä ja saman tien laskeutujasta irronneesta jarruraketista. Kolmannessa vaihtoehdossa osa irtosi juuri ennen törmäystä, mutta tällöin sen alkuperäisessä törmäyskohdassa täytyisi olla enemmän tummaa heittelettä. Osa kun olisi pudonnut samaa vauhtia laskeutujan kanssa.

Aivan törmäysalueen vieressä näkyy lisäksi muutamia yksittäisiä kirkkaita pisteitä. Ne voivat olla pieniä irti lentäneitä palasia, tai sitten pelkkiä normaaleja kuvavirheitä.

Tänään laskeutumispaikasta – tai pitäisikö sanoa iskeytymispaikasta – saadaan uusia, aiempaa tarkempia kuvia.

Alkuviikosta onnettomuuden syystä saatiin myös lisätietoa, ja nyt näyttääkin siltä, että tapaus on suurelta osin selvitetty: todennäköinen vika on ollut Schiaparellin Doppler-tutkassa, joka mittasi laskeutumisen aikana korkeutta. Sen lähettämät tiedot vastasivat hyvin todellista tilannetta ja ennen laskeutumista tehtyjä malleja siitä, missä laskeutujan olisi pitänyt olla, kunnes sen ohjelmisto nähtävästi hyytyi: se lakkasi keskustelemasta laskeutujan ohjaustietokoneen kanssa, jolloin tietokone päätteli, että laskeutuja oli jo Marsin pinnalla. 

Niinpä tietokone komensi rakettimoottorit sammumaan – tuhoisin seurauksin.

ESA ja laskeutujan valmistanut Thales Alenia Space selvittävät nyt tarkemmin asiaa ja olettavat saavansa vian varmasti selville muutaman viikon kuluessa.

Tässä auttaa myös Schiaparellin tarkan laskeutumisradan määrittäminen, mikä on edelleen menossa. 

Pinnalta ei ole saatu viestejä

Joissain netissä kiertävissä jutuissa on kerrottu Marsia kiertävien luotaimien saaneen viestejä laskeutujalta, mutta näin ei ole asia. Jutuissa on nähtävästi sekoitettu iloisesti laskeutumisen aikana saadut signaalit joko tahallaan tai vahingossa laskeutumisen/törmäyksen jälkeiseen aikaan. 

Aurinko laskee seudulla seuraavan kerran vasta muutaman meidän vuotemme kuluttua. Saturnuksen pohjoisnavalla porottaa keskikesän aurinko.

Alati lisääntynyt valo aktivoi nyt kiihtyvällä tahdilla kaasukehän kemiallista toimintaa. Siksi myös napapyörteen ylle on alkanut kehittyä samaa usvaa, joka peittää koko planeettaa.

Toisaalta myös tuulten suunnissa ja voimakkuuksissa on voinut tapahtua muutoksia vuodenajan vaihtumisen myötä.

Planeetalla odotetaan tapahtuvan muitakin muutoksia pohjoisen kesän edetessä.

Saturnuksen pohjoisen pallonpuoliskon keskikesän juhlaa vietetään maaliskuun 2017 lopulla. Cassini seuraa planeetan muutoksia aina syyskuun puoliväliin asti. Tuolloin luotainlento huipentuu komeaan loppuunsa, tuhoisaan syöksyyn kohti planeetan sisäosia.

Alla: Aikajana Saturnuksen vuodenaikojen kierrosta (kuva: Jarmo Korteniemi).

Tietoa saatiin talteen niin paljon, että sen kaiken käyminen nopeasti läpi on tietänyt työtä yötä myöten lennonjohdossa ja muuallakin, missä tapahtumia on tutkittu. Laskeutumisen alkuvaiheet ovat kaikissa kerätyissä tiedoissa hyvin selviä ja yhdenmukaisia, mutta siitä alkaen, kun Schiaparellin olisi pitänyt irrottaa laskuvarjonsa, tiedot muuttuivat omituisiksi. 

Mittaus- ja telemetriatietoja siis on, paljonkin, mutta niiden ymmärtäminen ei ole ollut yksinkertaista. Tosin nyt eilen illalla kiertoradalta saadut kuvat näyttävät varsin selvästi lopputuloksen, törmäyksen Marsin pintaan, ja se osaltaan on auttanut tapahtumien selvittämistä.

Siinä missä vielä eilen syypääksi arveltiin laskuvarjoa, osoittaa nyt syyttävä sormi kohti laskeutujan tietokonetta, joka on mahdollisesti mennyt sekaisin. Tähän täytyy vielä suhtautua varauksin, mutta tietokoneen antamat väärät käskyt voisivat selittää parhaiten sen kaiken, mitä on mahdollisesti tapahtunut. Mutta onko syy vääriin käskyihin tietokone, vai sen saamat väärät tiedot?

Mitä tällä hetkellä tiedetään?

Schiaparelli näyttää pudonneen alas vapaasti usean kilometrin korkeudesta, kenties jopa neljästä kilometristä. Silloin sen olisi pitänyt vielä riippua turvallisesti laskuvarjonsa alla.

Korkeutta ja nopeutta mitannut tutka oli tuolloin toiminnassa, ja se syötti tietojaan laskeutujan ohjaustietokoneelle.

Laskeutujan tekemisestä vastanneen Italian avaruusjärjestön ASI:n planeettatutkimuspäällikkö Barbara Negri kertoi eilen illalla, että heidän arvioidensa mukaan ohjaustietokone olisi alkanut toimimaan virheellisesti. "Se oli kohtalokas vika. Meidän pitää nyt selvittää mikä meni pieleen: onko syynä ohjelmistossa ollut ongelma, sensoreissa ollut vika, vai kertoiko korkeusmittari vääriä arvoja."

Näyttää kuitenkin siltä, että laskuvarjo irtosi ennenaikaisesti, ja sen jälkeen jarruraketit syttyivät, kuten niiden pitikin syttyä laskuvarjon irrottua. Moottorit toimivat kolmesta neljään sekuntia, minkä jälkeen ne sammuivat. Moottorit toimivat siis väärällä korkeudella ja liian lyhyen aikaa. Joko tietokone jostain syystä kuvitteli laskeutujan olleen jo parin metrin korkeudessa, jolloin moottorit piti sammuttaa, tai huomasi olevansa niin korkealla, ettei moottorien olisi pitänyt vielä käynnistyäkään.

Moottorien sammuttamisen jälkeen laskeutujan virrankulutus oli kuitenkin sen, minkä sen piti olla siinä vaiheessa lentoa. Esimerkiksi suomalaisosia sisältänyt DREAMS-sääasema oli tuolloin jo toiminnassa, ja siitä saatiin talteen tietoja. Mittauksien sijaan tiedoissa oli tässä vaiheessa vain laitteiston tilasta kertonutta telemetriaa.

Suomalaisittain nämäkin tiedot olivat kiinnostavia, sillä ne osoittivat Ilmatieteen laitoksen tekemien laitteiden toimineen normaalisti.

Ilman jarruraketteja Schiaparelli putosi vapaasti ja osui marsperään yli 300 kilometrin tuntinopeudella. Kun laskeutujan polttoainetankit olivat vielä lähes täynnä, oli tuloksena varsin massiivinen räjähdys: MRO-luotaimen ottamissa kuvissa näkyykin kooltaan 15 x 40 metriä oleva täplä, joka lienee törmäysjälki pinnalla.

Siitä noin kilometrin päässä etelään on vaalea täplä, joka on mahdollisesti 12-metrinen laskuvarjo.

Tarkempia tietoja kuvista on eilisessä jutussamme.

Saadut tiedot ovat paitsi masentavia, niin myös yhdessä mielessä erittäin rohkaisevia: Schiaparelli oli osunut erittäin tarkasti siihen kohtaan Marsissa, mihin se oli tarkoitus saadakin. Etäisyys laskeutumisellipsin keskipisteeseen oli vain viitisen kilometriä, mitä voi pitää erinomaisena saavutuksena Euroopan avaruusoperaatiokeskuksen lentodynamiikkatiimiltä ja lennonjohdolta.

Vajaan kilometrin päässä etelässä kuvasta löytyy vaalea täplä. Se voi hyvinkin olla laitteesta irroitettu laskuvarjo.

Piirteet ovat vain 5 kilometriä sivussa määritetyn 100x20 -kilometrisen laskeutumisellipsin keskipisteestä. Laskeutuminen meni siis oikein nappiin – mitä nyt jarruraketit eivät sattuneet toimimaan.

Torstaina Auringossa tapahtui koronan massapurkaus. Se suuntautui luoteeseen, mutta alustavan arvion mukaan se voi sivuta Maatakin sunnuntaina tai maanantaina. 

Purkaus ei ollut erityisen voimakas, mutta saattaa silti synnyttää hyvän revontulinäytöksen, jos se saapuu sopivasti alkuyöstä ja sen magneettikenttä sattuu olemaan etelän suuntainen. Tätä mahdollisuutta kannattaa siis pitää silmällä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Auringon itäosassa on laajahko koronan aukko, jonka nopea virtaus alkaa vaikuttaa Maahan ensi keskiviikon tienoilla. Käytännössä tuo virtaus voi yhdistyä edellä mainitun massapurkauksen loppuosaan niin, ettei niiden välillä ole selvää eroa. Avaruussää pysynee siis kohtalaisen aktiivisena suurimman osan viikonlopusta ja ensi viikosta. 

Yllä oleva avaruussääennuste ei odota suuria avaruusmyrskyjä, mutta mm. spaceweather.com -sivusto on hieman optimistisempi. Sen mukaan Suomen tienoilla korkeilla leveysasteilla kohtalaisen voimakkaan revontulimyrskyn todennäköisyys seuraavan 24 tunnin kuluessa on vain 10 %, mutta sen jälkeen heti todennäköisyys nousee 40 prosenttiin.