Normaalisti kaikki luotaimelle lähetettävät käskysarjat testataan huolellisesti Maassa ennen lähettämistä, mutta toisinaan käskyt toimivat hieman eri tavalla luotaimessa kuin Maan päällä olevissa simulaattoreissa.

Kosmiset säteet voivat myös saada aikaan häiriöitä joko käskyjä toteuttavassa tietokoneessa tai niitä tallentaneessa muistissa.

Välillä myös pitkän matkan aikana radioviestiin tulee virheitä, vaikka tätä pyritään estämään erilaisin koodauskeinoin ja tarkistusmenetelmin.

Toistaiseksi ei ole tiedossa mistä vika johtui, joskin näyttää siltä, ettei se ole huolestuttava.

Luotain on muutamia kertoja aikaisemminkin asettunut varotilaan, muun muassa juuri ennen Pluton ohilentoa, jolloin lennonjohdossa oli varmasti hiukset pystyssä ja rystyset valkoisina.

Vaikka New Horizons lentää parhaillaan "tyhjässä" avaruudessa Pluton radan ulkopuolella 5,7 miljardin kilometrin päässä Maasta, tekee se koko ajan mittauksia mm. magneettikentästä ja varatuista hiukkasista.

Näillä näkymin mittaukset jatkuvat jälleen huomenna, kun luotain on varmasti selvinnyt tästä pienestä hikastaan.

Avaruusasemalta pääsee ulos avaruuteen tällä haavaa vain kolmesta paikasta. Asemalla on kaksi ihmisille tarkoitettua ilmalukkoa, joiden kautta avaruuskävelijät pääsevät siirtymään avaruusaseman paineistetusta sisätilasta avaruuden tyhjiöön ja päinvastoin.

Ilmalukko on vähän kuin talon eteinen, missä on kaksi ovea: yksi ulko-ovi ja toinen, joka sulkee sen talon sisäsuuntaan. Kun avaruuslentäjät menevät sisältä ilmalukon sisälle, he sulkevat sisäoven ja tyhjentävät eteisen ilmasta, jolloin he voivat avata luukun ulos ja siirtyä avaruuskävelylle. Takaisin tullessa tehdään päinvastoin, eli tullaan sisään, puhalletaan ilmalukko täyteen ilmaa ja siirrytään aseman sisälle.

Asemalla on tällaiset ilmalukot sen venäläisellä puolella ja läntisellä puolella. Kummatkin on suunniteltu siten, että ne sopivat parhaiten kummankin puolen avaruuspukujen kanssa käytettäväksi ja avaruuspuvut on varastossa ilmalukon luona.

Nämä ihmisten käyttöön suunnitellut ilmalukot ovat kuitenkin liian suuria pelkkien tavaroiden siirtämiseksi avaruuteen.

Tällaisia voivat olla tutkimuslaitteet tai pienet, avaruusasemalta omille teilleen vapautettavat pikkusatelliitit.

Niiden takia ei kannata tehdä riskaabelia ja hankalaa avaruuskävelyä, vaan homma voitaisiin hoitaa aseman robottikäsivarren avulla – kunhan vain tavarat saadaan ulos kätevästi.

Avaruusaseman japanilaisessa Kibo-tutkimusmoduulissa onkin pieni ilmalukko tutkimuslaitteiden ja näytteiden siirtämiseen aseman ja avaruuden välillä.

Sitä on käytetty viime aikoina aktiivisesti myös satelliittien siirtämiseen ulos. Satelliitit on laitettu erityiseen lähetystelineeseen, jota myös laukaisusovittimeksi kutsutaan. Se on laitettu ilmalukon sisään ja otettu sieltä robottikäsivarrella esiin ulkopuolella. Robottikäsi kurottaa satelliitit mukanaan kauemmaksi ja sinkoaa ne laukaisusovittimen sisältä sopivaan, aseman kannalta turvalliseen suuntaan.

Vuodesta 2009 alkaen tähän mennessä Kibosta on lähetetty yli sata pientä cubesatia avaruuteen.

Kibon ilmalukkoa ei ole kuitenkaan suunniteltu satelliitteja varten, ja sille on paljon muutakin käyttöä. Siksi nyt asemalle viedään uusi, erityisesti nanosatelliitteja varten suunniteltu ilmalukko.

Kuu on koko pimennyksen ajan hyvin horisontin yläpuolella ja sijaitsee Leijonan tähdistössä.

Täydenkuun tarkka ajankohta on klo 3.33, jolloin pimennys näkyy parhaiten; silloin etenkin lähimpänä täysvarjoa oleva Kuun pohjoisreuna on hieman tummentunut. 

Satelliittien kuvat eivät ole valtavan tarkkoja, mutta niiden muutaman metrin yksityiskohtia näyttävät kuvat ovat täysin riittäviä moniin tarkoituksiin. Yhtiöllä on nyt 60 satelliittia avaruudessa ja se on lähettämässä tässä kuussa peräti 88 uutta satelliittia avaruuteen. 

Nämä ovat kooltaan Aalto-1:n kokoisia nanosatelliitteja ja osoittavat osaltaan uudenlaisten pikkusatelliittien tekniset ja kaupalliset mahdollisuudet.

Terra Bella puolestaan on keskittynyt hieman suurempiin, maapallon pintaa tarkemmin kuvaavin satelliitteihin. 

Kyseessä an alun petin Skybox-nimisenä perustettu yhtiö, jonka Google osti vuonna 2012. Yhtiöllä on nyt avaruudessa seitsemän satelliittia, jotka kuvaavat maata hyvin tarkasti, noin 90 cm:n resoluutiolla. 

Kuvien lisäksi satelliitit voivat ottaa 90 sekuntia kestäviä videoita.

Kaupan yhteydessä Google sitoutui ostamaan käyttöönsä yhtiön satelliittikuvia useamman vuoden ajaksi. 

Sinänsä kauppa ei ollut yllätys, sillä Alphabet on viime aikoina suoraviivaistanut organisaatiotaan ja hankkiutunut eroon "rönsyistä". Bella Terran myynnistä on puhuttu viime keväästä alkaen.

Vaikka kuva paljastaa paljon sumun kätkemiä kohteita, on suurin osa kaasupilvien sisustoista kuitenkin piilossa. 

Etenkin Kissankäpäläsumussa (NGC 6334, kuvassa oikeassa yläkulmassa) on paljon syntyviä tähtiä; tuhansia nuoria, kuumia tähtiä. Osa niistä on kymmenenkin kertaa omaa Aurinkoamme massiivisempia, ja ne säteilevät voimakkaasti ultraviolettivaloa.

Usvamaiset kaasupilvet tähtien ympärillä näkyvät hyvin, koska tähtien valo valaisee niitä.

Koko kaunis, mutta valtava kuva on ladattavissa täältä: www.eso.org/public/finland/images/eso1705a. Kuvasta on ladattavissa eri versioita, joista suurimman koko on 5,4 GB – ei kannata siis ladata ihan hitaalla yhteydellä!

Kuvaa voi myös zoomailla itse ESO:n sivuilla.

Nyt luotain on etääntymässä jälleen Jupiterista radallaan, jolla se kiertää planeetan kerran hieman yli 53 Maan vuorokaudessa. Rata on hyvin soikea, sillä kauimmillaan Juno on 8,1 miljoonan kilometrin päässä Jupiterista.

Jalkapalloon suhteutettuna Juno käy siitä 13,3 metrin etäisyydellä.

Näin kaukana Jupiterista luotain ei voi tehdä siitä yksityiskohtaisia havaintoja, joten vaikka planeettaa on toki kiinnostavaa kuvata kauempaakin ja sitä ympäröivää avaruutta on jännää tutkia paikan päällä, on rata tieteellisesti varsin epäkiinnostava. 

Luotaimen olikin tarkoitus muuttaa rataansa paremmaksi viime lokakuussa, mutta kuten useissa jutuissamme (linkit alla) olemme kertoneet, se ei onnistunut. 

Ratamuutos on mahdollista tehdä vain silloin, kun luotain on lähellä Jupiteria. Samalla myös tutkijat haluaisivat pitää kaikki tutkimuslaitteet toiminnassa, ja parhaimmassa tapauksessa nämä kummatkin asiat voitaisiin yhdistää.

On kuitenkin todennäköistä, että ratamuutoksen riskien ja ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi lennonjohto ei uskalla tehdä ratamuutosta ja tieteellisiä havaintoja samanaikaisesti, joten edessä on merkittäviä päätöksiä: nykyisellä radallaan luotain tuottaa hyviä havaintoja, mutta harvoin, mutta kiinnostavammalle radalle siirtymisen yrittäminen saattaa koitua luotaimen kohtaloksi. 

Joka tapauksessa seuraavaan perijoveen, radan lähinnä Jupiteria olevaan kohtaan, on vielä aikaa: ohilento tapahtuu 27. maaliskuuta.

Sitä ennen kiinnostavin päivämäärä on 6. helmikuuta, jolloin tutkijatiimi on luvannut julkistaa Junocam-kameralla yleisön pyyntöjen mukaan otetut kuvat. Kuvat tulevat tälle sivulle: www.missionjuno.swri.edu/junocam

Se, että laite ei toimi vielä täysin suunnitellulla tavalla, on sinänsä aivan normaalia. Yleensä mutkikkaita, uusia tekniikoita kehitettäessä niitä pitää parannella ja muokata alkuperäisen suunnittelun jälkeen, mutta nyt näytteenottolaitteiston kanssa työssä ollaan olennaisesti aikataulusta jäljessä. On mahdollista – jopa todennäköistä – että sitä ei ennätetä saamaan valmiiksi ajoissa.

Tarkoituksena oli muuttaa rata lokakuussa pyöreämmäksi, jolloin Jupiteria voitaisiin havaita koko ajan. Tällä radalla kiertoaika olisi 14 vuorokautta. Ratamuutos voidaan tehdä vain silloin, kun luotain on radan Jupiteria lähimmässä kohdassa – valitettavasti siis juuri silloin, kun tutkijat haluaisivat käyttää samanaikaisesti kaikkia kameroita ja tutkimuslaitteita.

Ensimmäisen kerran Juno oli lähellä Jupiteria alkuperäisellä radallaan elokuussa, jolloin luotain viiletti planeetan pilviä lähes hipoen ja lähetti Maahan jonkin verran kiinnostavia tietoja. 

Lokakuussa tarkoituksena oli siis muuttaa rataa paremmaksi, mutta ratamuutoksesta päätettiin luopua viime hetkillä ennen ohilentoa, koska rakettimoottoriin polttoainetta johtavien putkien venttiilit eivät käyttäytyneet normaalisti; niiden epänormaali toiminta voisi saattaa koko luotaimen ja sen lennon vaaraan. Niinpä luotaimen annettiin tehdä "vain" ohilento tutkimuslaitteet surraten.

Paitsi että Juno meni varotilaan juuri ennen ohilentoa, ja näin tilaisuus tutkimuksiin jäi kokonaan käyttämättä. Syynä oli nähtävästi tiedonsiirtovirhe yhden tutkimuslaitteen ja luotaimen tietokoneen välillä. Tämä sai luotaimen sen verran sekaisin, että se jäi odottamaan apua Maasta. 

Joulukuussa ratamuutosta ei haluttu edes yrittääkään, koska venttiiliviasta ei ollut vielä selvyyttä. Sen sijaan luotain käytti yhtä lukuun ottamatta kaikkia tutkimuslaitteitaan ja kameroitaan, mutta vain Junocam-kameran kuvia on julkaistu tähän mennessä.

Nyt tänään Juno käyttää kaikkia kameroitaan ja tutkimuslaitteitaan, eikä ratamuutosta yritetä vieläkään.

Nasan tuoreimmassa tiedotteessa ei enää kerrota enempää ratamuutoksesta tai sen yrittämisestä, vaan todetaan yksinkertaisesti, että Juno pysyy toistaiseksi alkuperäisellä radallaan. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että kiinnostavia tietoja saadaan vain noin 53 vuorokauden välein.

"Teoriassa rakettimoottori voisi vielä toimia, mutta meidän täytyy vielä selvittää mikä sen tilanne on", totesi luotaimen tieteellinen johtaja Scott Bolton joulukuussa pidetyssä Yhdysvaltain geofysikaalisen unionin vuosikokouksessa.

Aivan tyhjänpäiväinen ei Junon lento tähän saakka suinkaan ole ollut, vaikka näyttäviä kuvia on julkaistu varsin vähän. 

Bolton ja tutkimusryhmä lupaavat tarkempia tietoja ja kuvia vasta muutaman kuukauden kuluttua, kun varsinaisia tietojen perusteella tehtyjä tutkimuksia julkistetaan. Mediarummutuksen ja kuvajulkistusten puuttuminen kuitenkin kertoo selvästi, että Junon tuotokset ovat olleet varsin vähäisiä. 

Kiinnostavimpia tietoja tähän mennessä lienevät olleet magneettikenttämittaukset ja Jupiterin navoilla olevien revontulten kuvat. Myös Jupiterin kaasukehässä olevien pilvien ja pilvivöiden olemuksesta on saatu jänniä, uusia tietoja.

Kivoimpia kuvia on toistaiseksi tullut Junocam-kamerasta, joka ottaa laajakulmakuvia Jupiterista. Kamera on tarkoitettu juuri suurta yleisöä varten, ja sen ottamia kuvia on esillä osoitteessa www.missionjuno.swri.edu/junocam/processing.

Yksi parhaimmista käsitellyistä kuvista on otsikkokuvana: siinä näkyy erinomaisesti Jupiterin pilvien pyörteitä sekä niin sanottu Pieni punainen pilkku. Se on suuri pyörremyrsky, jonka on havaittu olleen Jupiterissa ainakin 23 vuoden ajan. Junocam otti kuvan joulukuun 11. päivänä, kun luotain oli 16 600 kilometrin päässä Jupiterin pilvien yläpuolella.

Otsikkokuva: NASA/JPL-Caltech/SwRI/MSSS/Gerald Eichstaedt/John Rogers
Kuva alla: NASA/JPL-Caltech/SwRI/MSSS/Gerald Eichstädt

Täällä Maan luona mitattuina aurinkotuulen tiheys ja magneettikentän voimakkuus ovat olleet koholla jo eilisestä lähtien, mikä viittaa nopeaa virtausta edeltävään puristuneeseen aurinkotuuleen.

Aurinkotuulen magneettikentän suunta ei kuitenkaan ole ollut geomagneettisten häiriöiden synnylle erityisen suotuisa, mutta siitä huolimatta rauhallisia revontulia havaittiin viime yönä Keski-Suomessa asti.

Mikäli aurinkotuulen magneettikentän suunta kääntyy suotuisaksi, geomagneettisten häiriöiden arvioidaan tänään ja huomenna voivan ajoittain saavuttaa pienen geomagneettisen myrskyn tason, eli Kp = 5.

Mikäli näin käy, revontulia saattaa esiintyä Etelä-Suomea myöten.

Siis silmät auki ja katse taivaalle, jos pilvissä tulee sopivia rakoja!

Otsikkokuvassa on Auringon korona SDO-luotaimen havaitsemana. Korona-aukko on siinä selvästi näkyvissä.