Kai muistatte vielä kiinalaisen kulkijan, joka laskeutui viime vuonna joulukuun 14. päivä Kuuhun ja lähetti joulun alla upeita kuvia sen pinnalta - ensimmäisenä luotaimena sitten 1970-luvun? Laskeutumisalus Chang'e 3 toimii edelleen, mutta piskuinen mönkijä Yutu eli Jadekaniini nuukahti Kuun öisessä kylmyydessä jo viime tammikuun lopussa.

Kulkijan laitteita oli tarkoitus suojata ankaraa pakkasta vastaan sulkemalla aurinkopaneelien muodostama kansi aina yön ajaksi, mutta niiden mekaniikka rikkoutui. Kun kansi jäi auki, kulkijan sisuskalut jäähtyivät noin -70 asteen tietämiin.

Toisin kuin liki neljännesvuosisadan takaisessa Robert De Niron ja edesmenneen Robin Williamsin tähdittämässä elokuvassa, komeettalaskeutuja Philaen herättämiseen ei ole olemassa lääkkeitä tai mitään muitakaan poppakonsteja. Ainoa mahdollisuus on odottaa.

Euroopan avaruusjärjestön tutkijoilla on lyhyt ja ytimekäs lahjalista jouluksi: yksityiskohtaista kuvamateriaalia Rosetta-luotaimen Philae-laskeutujan nykyisestä olinpaikasta.

Vaikka marraskuisen laskeutumisen vaiheista on olemassa kuvia, kaksi pomppua tehneen aluksen lopullisesta lepopaikasta ei ole täsmällistä tietoa. Pinnalta saatujen kuvien perusteella Philae päätyi varjoisan kallionkielekkeen alle, missä Aurinko ei pääse paistamaan sähköä tuottaviin aurinkopaneeleihin kuin hetkittäin.

Aalto-yliopiston opiskelijoiden satelliittihanke Aalto-1 otti taas yhden askeleen eteenpäin, kun satelliitille saatiin järjestettyä kyyti avaruuteen. Se lähetetään kiertoradalle amerikkalaisella Falcon 9 -kantoraketilla ensi vuoden syksynä. 

"Tarkka päivämäärä selviää vasta myöhemmin", sanoo projektin vastuullinen johtaja, professori Jaan Praks. 

"Satelliittimme valmistuu kesään mennessä, jonka jälkeen toimitamme sen eteenpäin rakettiin integroitavaksi laukaisuvälittäjän kautta. Kesän aikana siihen tehdään tulevassa laukaisupaikassa vielä tarvittavat testaukset".

Aalto-1 on ensimmäinen satelliitti, joka on sekä suunniteltu että rakennettu kokonaan Suomessa. Mukana hankkeessa on Aalto-yliopiston lisäksi koko joukko suomalaisia yliopistoja ja instituutteja. VTT:n kehittämää spektrometrilaitetta käytetään ympäristön kaukokartoittamiseen. Satelliitissa testataan myös Ilmatieteen laitoksen kehittämää sähköstaattista plasmajarrua. Plasmajarrun avulla satelliitti voidaan jarruttaa alemmalle radalle, kun se on täyttänyt tehtävänsä. Näin satelliitti tuhoutuu syöksyessään ilmakehään eikä jää kiertämään Maapalloa avaruusromuna. Aalto-1 -satelliitin pienen säteilymittarin vuorostaan rakensivat Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat ja tutkijat.

Satelliitin insinöörimalli on parhaillaan testattavana Espoon Otaniemessä. Kevään aikana ennen odotettua hetkeä on edessä vielä monia vaiheita.

"Olemme rakentaneet satelliitista niin kutsutun insinöörimallin, jolle teimme tärinätestin muutama viikko sitten", laatupäällikkö Tuomas Tikka kertoo. "Testasimme kriittisiä kohtia, miten ne kestävät laukaisun voimat ja tärinät. Testi meni hyvin. Löysimme pieniä ongelmakohtia, ja ne korjataan lopulliseen satelliittiin".

"Nyt olemme laittaneet tilaukseen satelliitin lentomallin osat. Itse satelliitin kokoaminen alijärjestelmistä sujuu muutamassa päivässä, mutta järjestelmien keskinäisen toiminnan varmistaminen ja ohjelmointi vie aikaa."

Yksi suuri testi on vielä tulossa. Tammikuun aikana suoritetaan lämpötyhjiötestit insinöörimallille tavoitteena testata, miten satelliitti kestää avaruuden suuria lämpötilavaihteluja. Lisäksi kevään aikana tehdään myös paljon ohjelointityötä.

Lauma satelliitteja

Kun Aalto-1:tä kuljettava Falcon 9 nousee matkaan Floridasta ensi vuoden syksyllä, on kyseessä monessa mielessä historiallinen tapaus. Paitsi että ensimmäinen suomalaissatelliitti pääsee tuolloin avaruuteen, vie raketti näillä näkymin kiertoradalle kautta aikain suurimman kerrallaan laukaistun satelliittimäärän. Mukana on yhteensä noin 80 nanosatelliittia. Nanosatelliitit ovat standardisoituja pieniä satelliitteja, jotka painavat noin 1-10 kg. Aalto-1 on myös sellainen.

Aalto-1 -satelliitin toimittaa perille rakettiin hollantilainen laukaisuvälittäjä Innovative Solutions in Space ja laukaisee avaruuteen SpaceX -yhtiö.

Jos kaikki sujuu hyvin, saadaan yhteys Aalto-1 -satelliittiin jo muutaman tunnin kuluessa laukaisuun jälkeen, mutta viimeistään vuorokauden sisällä. Satelliittia seurataan Espoon Otaniemestä. Sen elinkaaren odotetaan olevan noin kaksi vuotta, mutta parhaimmassa tapauksessa jopa viisi vuotta.

"Aalto-1 -satelliitin tavoite on kolmen mukana olevan hyötykuorman toiminnan seuraaminen ja demonstrointi avaruudessa", kertoo Praks. "Tämä projekti on kehittänyt valtavasti suomalaista avaruustekniikan koulutusta".

Aalto-1 on opiskelijasatelliittiprojekti, jota vetää Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitos. Satelliitti on suunniteltu ja rakennetaan pääasiassa opiskelijavoimin opinnäytetöiden ja projektitöiden puitteissa. Vuonna 2010 alkaneessa projektissa on ollut mukana yhteensä jo yli 80 opiskelijaa. Tiedetuubi on seurannut hanketta tiiviisti ja tekee niin jatkossakin.

Joulunpyhinä voi viettää laatuaikaa tähtitieteellis-kartografisissa merkeissä. Garnegie-tiedeinstituutti on julistanut kilpailun, jossa haetaan nä viidelle Merkuriuksen kraatterille. Niiden koot vaihtelevat välillä 34–105 kilometriä ja ne sijaitsevat eri puolilla Aurinkokunnan sisintä planeettaa.

Kraatterit, joista löytyy enemmän tietoa täältä, on kuvannut MESSENGER-luotain (MErcury Surface, Space ENvironment, GEochemistry, and Ranging). Se on kiertänyt Merkuriusta maaliskuusta 2011 lähtien. Alkuperäisenä tavoitteena oli saada planeetasta 2 500 kuvaa, mutta tähän mennessä niitä on kertynyt jo satakertainen määrä eli yli 250 000.

Ihan millaiset nimet tahansa eivät kelpaa. Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU linjauksen mukaan Merkuriuksen kraatterit nimetään taiteilijoiden, säveltäjien tai kirjailijoiden mukaan. Kuka tahansa ei heistäkään ole kelvollinen, sillä kyseisen henkilön on pitänyt olla kuuluisa yli 50 vuoden ajan ja kuolleena vähintään kolme vuotta.

Nimellä ei saa olla minkäänlaisia kytkentöjä politiikkaan, uskontoon tai sodankäyntiin, eikä se saa olla minkään toisen Aurinkokunnan kappaleen pinnanmuodon nimenä. Jälkimmäisen ehdon täyttymisen voi tarkistaa kattavasta nimiluettelosta ja Merkuriuksen nykyiseen nimistöön voi tutustua täällä.

Asiaan kannattaa paneutua huolella, sillä ehdotuksen mukana on oltava lyhyt luonnehdinta ehdotettua nimeä kantaneen henkilön tekemisistä sekä luotettava lähde kerrotuille tiedoille.

Kilpailu on avoin kaikille paitsi luotaimen tiedotustiimin jäsenille ja ehdotukset on jätettävä 15. tammikuuta 2015 mennessä. Tehdyistä ehdotuksista 15 valitaan loppukilpailuun ja lopullinen valinta tehdään IAU:ssa. Voittaneet nimet julkistetaan maalis–huhtikuun vaihteessa, kun MESSENGER-luotain ohjataan lentonsa päätteeksi törmäämään Merkuriuksen pintaan.

Kilpailuun pääsee osallistumaan Carnegie-instituutin sivuilla.

Onnea matkaan!

Julkaisimme joulukuun alussa värikuvan Rosetta-luotaimen komeetasta, 67P/Churyumov-Gerasimenkosta, mutta kuten jutussakin (myöhemmin päivitettynä) todettiin, oli kyseessä innokkaan harrastajan tekemä versio. Värikuvat tehdään koostamalla useista yksivärisistä kuvista, ja tuo aiemmin julkaistu kuva oli tehty mutkan kautta: navigointikameran mustavalkoisia kuvia oli laitettu kuvankäsittelyohjelmassa ikään kuin eri väristen suotimien kautta katsotuiksi, ja näitä koostamalla oli saatu aikaan värikuva.

Parempi kuva saadaan luonnollisesti siten, että kuvat on otettu paikan päällä kamerassa eri väristen (sininen, punainen ja vihreä) suotimien läpi – ja paremmalla kameralla kuin navigointikamera. Rosetta-luotaimen pääkamera on laite nimeltä OSIRIS, ja nyt sen tutkijatiimi on (oletettavasti pienen painostuksen jälkeen) julkistanut ensimmäisen, oikean, virallisen ja todenmukaisen värikuvan komeetasta. Kuten odottaa saattaa, näyttää se hieman tylsemmältä kuin harrastajan tekemä punertava kuva: se on harmaa, eikä sitä heti värikuvaksi huomaakaan. 

Mutta se on, ja siksi se on niin merkittävä. Vaikka värierot pinnalla ovat pieniä, niitä on, ja ne näyttävät komeetan pinnan kaikessa realistisuudessaan. Oikeastaan on yllättävää, miten hyvin värit näkyvät, sillä komeetan pinta on erittäin tummaa ainetta. Se on hiilenmustaa, mutta kuvia on tietoisesti hieman ylivalotettu, jotta pinnanmuodot saadaan paremmin esille.

Värikuvan tekemiseen vaaditut kuvat otettiin OSIRIS-kameralaitteiston kapeakuvakulmakameralla (Narrow Angle Camera, eli NAC) punaisen (keskimääräinen aallonpituus 744 nm), vihreän (536 nm) ja sinisen (481 nm) suotimen läpi jo elokuun alussa, 6.8., kun Rosetta oli vielä 120 kilometrin päässä komeetasta. 

Kun eri suotimien läpi otettuja kuvia on analysoitu, on huomattu, että pinta heijastaa punaista hieman enemmän kuin muita värejä, joten "ensimmäinen" värikuva ei ollut täysin väärässä, vaikka se olikin suhteettoman punainen. Samaa lievää punerrusta on havaittu monissa muissakin aurinkokunnan pienkappaleissa, sillä  niiden pinnalla on hienojakoista hiekkaa ja pölyä, jotka heijastavat enemmän punaista. 

Se, miten ihmissilmä puolestaan havaitsee kohteita, ei vastaa aivan todellista. Auringon valossa on runsaasti kellertävänvihreää, ja siksi ihmisen silmä on herkistynyt sille. Komeetan pinnan tapauksessa tällä ei kuitenkaan ole olennaista eroa, sillä pinta on niin tumma ja värierot hyvin pieniä.

Värikuvassa on kaksi yllätystä. Ensinnäkin siinä ei ole havaittu merkkejä pinnalla olevasta jäästä, minkä pitäisi näkyä sinertävänä värinä. Kuten Rosettan mittalaitteet kertovat, on komeetassa kuitenkin vettä ja siten myös jäätä. Toinen kiinnostavuus on juuri pinnan värivaihtelun pienuus, mikä viittaa osaltaan myös siihen, että näkyvässä pinnassa on rakenteellisestikin myös varsin vähän vaihtelua.

Lisää kuvia ja tietoja saataneen ensi viikolla, kun Rosettan keräämiä ensimmäisiä tieteellisiä tuloksia julkistetaan San Franciscossa Yhdysvaltain geofysiikan unionin vuosikokouksessa.

Kuva: ESA/Rosetta/MPS for OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA

Tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun XMM-Newton -röntgenteleskooppi laukaistiin avaruuteen. Tämä suuri röntgensäteiden aallonpituusalueella tähtitaivasta tutkiva avaruusteleskooppi on edelleen toiminnassa, ja muistuttaa osaltaan siitä, että aikanaan Suomikin oli merkittävä avaruuslaitteiden rakentaja.

Syy siihen, miksi tähtitieteilijät haluavat tutkia maailmankaikkeutta myös röntensäteiden aallonpituusalueella on se, että röntgensilmin maailma ympärillämme näyttää erilaiselta.Tähtien sijaan taivaalla loistaisivat aktiiviset galaksit, neutronitähdet, supernovajääneet ja muut eksoottiset kohteet.

Röntgenteleskoopit pitää viedä avaruuteen, koska (onneksi) ilmakehä suojaa meitä avaruudesta tulevalta säteilyltä. XMM on hyvin soikealla kiertoradalla (noin 10 00 x 110 000 km) Maan ympärillä, jotta se voisi olla pitkä aikaa kerrallaan kauempana maapallosta katsomassa kohteitaan.

Nimi XMM tulee sanoista X-ray Multi-Mirror telescope, eli sen sydämenä on omalaatuinen hyvin suurienergisiä röntgensäteitä heijastava peili. Röntgenpeili on vähän kuin suppilo, joka koostuu peräkkäisistä hyperbolin ja paraabelin muotoisista osista, joiden ansiosta röngensäteet saadaan käännettyä polttopisteeseen. Näitä tötteröitä on useita sisäkkäin, jolloin saadaan aikaan kunnollinen kuva kohteesta lähestulkoon samaan tapaan kuin optisella peilillä. XMM:n tapauksessa 58:n sisäkkäisten, erittäin tarkasti oikean muotoisten peilien pinnoitus on tehty kullalla, joten teleskoopilla on aivan kirjaimellisesti kultainen sydän. Näitä on mukana kaikkiaan kolme – mistä nimi Multi-Mirror, eli monipeilinen – ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 120 neliömetriä, eli enemmän kuin tenniskentän pinta-ala.

Havaintolaitteina on kolme CCD-kameraa ja kaksi spektrometriä, sekä lisäksi mukana XMM:ssa on 30 cm näkyvän valon kaukoputki, jonka avulla voidaan kuvata samanaikaisesti tarkkailtavaa kohdetta.

Lisänimen Newton se sai myöhemmin, koska teleskoopilla haluttiin kunnioittaa fysiikan suurmiestä Isaac Newtonia.

Tähän mennessä XMM-Newtonin avulla on tehty 3884 tieteellistä julkaisua ja se on tehnyt merkittäviä havaintoja niin aurinkokunnan kohteista kuin syvän taivaan ilmiöistä. Esimerkiksi vanhin koskaan havaittu supernova on löydetty XMM:lla ja sen avulla on voitu selvittää neutronitähden pintarakennetta.

Iltapäivällä Suomen aikaa Delta IV Heavy -kantoraketti nousi Cape Canaveralista jylisten kohti avaruutta keulallaan Orion-testialus. Eilinen kamppailu sääolojen, teknisten ongelmien ja väärään paikkaan päätyneen veneen kanssa olivat pelkkä muisto.

Vaikka sääennuste lupaili alle 50 prosentin todennäköisyydellä kelvollista keliä ja aamulla Floridan taivasta peitti pilviverho, matkaan päästiin ensiyrittämällä, heti 2 tunnin ja 40 minuutin mittaisen laukaisuikkunan alkuhetkillä.

Aamun sarastaessa Delta-raketti kohosi ilmaan ja kuljetti mukanaan Orion-kapselin Maan kiertoradalle. Neljä minuuttia laukaisun jälkeen irtosivat apuraketit ja 12 minuuttia myöhemmin sammui kantoraketin toinen vaihe. Orion oli päässyt radalleen.

Kun alus oli kiertänyt Maan kertaalleen, toinen vaihe syttyi uudelleen, jolloin radan etäisin piste loittoni noin 5 800 kilometrin korkeuteen eli 15 kertaa Kansainvälisen avaruusaseman kiertorataa korkeammalle. Näin kaukana maapallosta miehitettyjä avaruuslentoja varten suunniteltu alus ei ole käynyt sitten vuoden 1972, jolloin viimeisen kuulennon tehnyt Apollo 17 -miehistö palasi kohti kotia.

Huom: ESA tai OSIRIS-tutkijaryhmä ei ole vielä julkistanut lainkaan värikuvia, ja tämä aluksi vahingossa julkisuuteen vilahtaneeksi oletettu kuva paljastui nopeasti harrastajan tekemäksi. Alkuperäistä juttua on päivitetty tämän uuden tiedon mukaisesti.

---

Tässä se on: ensimmäinen julkisuuteen päässyt värikuva komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkosta.

Tähän saakka kaikki julkistetut kuvat komeetasta ovat olleet mustavalkoisia ja suurin osa on ollut peräisin luotaimen navigointikamerasta, jonka resoluutio ei ole kovin suuri. Syynä värikuvien puuttumiseen on luotaimen instrumenttien suunnittelun aikaan tehdyt sopimukset, joiden mukaan kunkin instrumentin – OSIRIS-suurtarkkuusstereokamera on yksi niistä – tutkijat voivat käyttää tietoja ensin itse, ennen kuin niitä annetaan laajempaan käyttöön. Runsaasta kritiikistä huolimatta sopimuksiin ei ole saatu neuvoteltua lievennyksiä, paitsi navigointikameran tapauksessa.

Tämä kuva onkin itse asiassa tehty harrastajavoimin. Kuten täällä Sploid-julkaisussa olevassa artikkelissa kerrotaan, on pohjana kuvassa ollut mustavalkoinen GIF-animaatio,mistä Reddit-käyttäjä on irrottanut vierekkäisiä ruutuja ja käyttänyt niitä värikuvan tekemiseen. Kaikki Rosettan OSIRIS-kameran värikuvat tehdään samaan tapaan koostamalla mustavalkokameran eri väristen suotimien läpi ottamista kuvista. Vaikka värit on tässä kuvassa koitettu saada paikoilleen ja ihmissilmän näkemän kaltaisiksi, ei värejä ole kuitenkaan kalibroitu ja siksi siinä on hyvin todennäköisesti hieman liikaa punaista.

Lisää värikuvia tullaan näkemään nyt joulukuun puolivälissä olevassa Amerikan geofysiikan unionin vuosikokouksessa, missä tullaan esittelemään paljon Rosettan ensimmäisiä tieteellisiä tuloksia: esimerkiksi esityksessä "Color Variegation on 67P/Churyumov-Gerasimenko", joka pidetään 18. joulukuuta. Myös Tiedetuubi on paikalla ja käy varmasti kuuntelemassa kyseisen esitelmän.

Parempaa on vielä tulossa, sillä tämä kuva ei ole vielä kovin tarkka – mutta jo ensimaku Churystä väreissä tuntuu niin hyvältä!

ESAn komeettaluotain Rosettan kohde 67P/Churyumov–Gerasimenko on todella jännittävän näköinen möhkäle. Emme toistaiseksi tiedä onko se muodostunut kahden kappaleen liityttyä toisiinsa kiinni vai onko sen keskellä vain sen verran höttöisempää ainetta, että komeetan ydin on yksinkertaisesti kulumassa halki siitä kohtaa. Toivottavasti tästä saadaan pian lisätietoa, kun esimerkiksi Philaen laskeutumisen aikana saadut tiedot saadaan analysoitua; erityisesti komeetan sisustaa kaikuluotaimen tapaan sondannut CONECRT on tässä mielessä erityisen kiinnostava.

Lisää tietoa asiasta saadaan todennäköisesti joulukuussa pidettävässä Amerikan geofysikaalisen seuran kokouksessa, missä Tiedetuubikin on paikalla kärkkymässä tiedonmuruja.

Sitä odottaessa voi komeetan ytimeen tutustua tosin ihan konkreettisestikin, sillä Dassault Systèmesin 3DS Fablab -tutkimuslaboratorio on tehnyt ESAn avulla 3D-mallinnuksen komeetasta Rosetta-luotaimen ottamien kuvien perusteella. Kolmiulotteista, tarkkoihin OSIRIS-stereokameran kuviin perustuvaa mallia käytettiin hyväksi mm. Philaen laskeutumispaikkaa valittaessa.

Nyt tämän 3D-mallin voi ladata ilmaiseksi Dassault Systèmesin <Communities of Innovators -keskustelufoorumilta: ESA_Rosetta_OSIRIS_67P_SHAP2P.obj. Foorumilla (joka vaatii ilmaisen kirjautumisen) on myös muuta hyvin kiinnostavaa keskustelua komeetasta, sen mallintamisesta ja kuvista, joita ei ole vielä julkistettu laajemmin.

Alla on vielä projektista tehty video:

Rosetta-luotaimen tarkka OSIRIS-kameralaitteisto onnistui nappaamaan tarkkoja kuvia Philae-laskeutujasta matkallaan alas komeetan pinnalle ja myös laskeutumisen jälkeen pinnalla.

Otsikkokuvana oleva kooste useasta kuvasta näyttää selvästi miten pieni, vain jääkaapin kokoinen laskeutuja lentää alaspäin kohti komeettaytimen harmaata pintaa ja osuu aivan erinomaisen hyvään paikkaan sen pinnalla. Valitettavasti vain kiinnittyminen pinnalle ei onnistu, vaan suurin laskeutumista varjostanut uhkakuva toteutui: Philae ponnahti pinnalta takaisin lentoon, mutta onneksi se ei kuitenkaan lentänyt takaisin avaruuteen.

Se teki noin kilometrin pituisen, jotakuinkin 450 metrin korkeuteen ulottuneen pomppauksen eteenpäin ja ponnahti sen jälkeen vielä uudelleen lentoon ennen kuin se jäi paikalleen. Kuvissa näkee hyvin pomppausjäljet pinnalla sekä sen, että kalteva pinta käänsi lentosuuntaa hieman vinoon, sillä todennäköisin laskeutumispaikka on kuvissa viimeisenä.

Paikkaa ei täsmälleen vielä tiedetä, mutta Philaen lähettämien kuvien sekä CONCERT-radiotutkimuslaitteen mittausten perusteella oletetaan, että lopullinen laskeutumispaikka oli varjoisa kraatterin reuna; se oli nähtävästi pysäyttänyt laskeutujan paikalleen sen sijaan, että se olisi ponnahtanut vielä kerran tai useamman ennen aloilleen asettumista.

Ensimmäisessä kuvassa Philae on noin 15,5 kilometrin korkeudella pinnasta. Kuvien resoluutio on 28 cm/pikseli ja suurennettujen kuvalaatikoiden koko noin 17 x 17 m. Jäljet pinnalla näyttävä kuva otettiin klo 17:43 Suomen aikaa, eli noin kymmenen minuuttia ”ensimmäisen laskeutumisen” jälkeen. Philae lensi sen jälkeen noin 0,5 metrin sekuntinopeudella liki kahden tunnin ajan ja pomppasi seuraavan kerran klo 19:25 ennen kuin pysähtyi paikalleen klo 19:32. Kuvassa ajat ovat maailmanajassa (GMT). Aiemmin Philae itse lennossa pinnan päällä onnistuttiin saamaan näkyviin kuvissa kuvakäsittelyn avulla (oikealla).

Suomalaislaitteet toimivat erinomaisesti

Ensin päälennonjohdossa ESOCissa ja sitten laskeutujan lennonjohdossa Kölnissä ollut Ilmatieteen laitoksen tutkija Walter Schmidt kertoo, että teknisesti kaikki suomalaiset laitteet toimivat loistavasti.

”[Pinnan vesipitoisuutta sähköisesti mitannut] PP teki laskeutuspaikalla neljä mittaussarjaa heti alussa, kun vielä pohdittiin mitä tilanne on. Ongelma on vain oli se, että MUPUS- ja APXS-laitteissa olleet kaksi muuta anturia eivät olleet vielä tuolloin käytettävissä, joten tarkat havainnot puuttuvat vielä.”

”Tunnelma lennonjohdossa oli sekä loistava että vähän pettynyt, koska vain osa havainnosta suoritettiin.”

Etenkin olosuhteet huomioiden Philae toimi kuitenkin erinomaisesti ja onnistui täyttämään lähes kokonaan ensisijaisen tieteellisen tutkimussarjansa. Se pystyi lähettämään tietonsa Maahan ja yhteys laskeutujaan oli koko ajan erinomainen.

Sen rakenne kesti pomppaukset, ja ainoa harmistuksen aihe teknisesti on pintaan sen kiinnittämiseksi tehtyjen harppuunoiden sekä alaspäin painavan rakettimoottorin pettäminen – sääli, että nämä olivat laskeutumisen kannalta kaikkein tärkeimmät laitteet ja juuri ne eivät toimineet.

Vaikka todennäköisyys siihen, että Philae herää vielä henkiin, on pieni, ei tilanne ole suinkaan toivoton. Avaruuslaitteet ovat pinnistäneet henkiin vaikeammistakin tilanteista.

”Philae voi hyvinkin saada tarpeeksi energiaa myöhemmin kun etäisyys Aurinkoon on pienempi. Jos niin käy, niin havainnot voivat jatkua jopa syksyyn asti.”

Kuvat: ESA/Rosetta/MPS for OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA