Avaruussäällä tarkoitetaan maapallon sähkö- ja magneettikentissä tapahtuvia äkillisiä muutoksia. Vaikka helposti voisi kuvitella, että muutokset eivät juuri elämänmenoa heiluta, on asia toisin: kenttien vaihtelut saavat aikaan erilaisia ilmiöitä täällä Maan pinnallakin, ennen kaikkea laajalle alueelle levittäytyvissä metallisissa rakenteissa ja sähköverkoissa.

Yleisin avaruusmyrskyn seuraus on se, että korkeajänniteverkkoihin tulee ”ylimääräisiä”, haitallisia virtoja. Ne puolestaan voivat aiheuttaa – kuten on tapahtunutkin useita kertoja – laajoja sähköhäiriöitä. Siksi onkin tärkeää, että avaruussään vaikutuksia yritetään ennakoida yhä paremmin.

Ilmatieteen laitoksella on tutkittu avaruussäätä jo pitkään, ja eräässä tuoreessa tutkimuksessa on selvitetty erityisesti maanpinnalla mitatun magneettikentän hyödyntämistä avaruussään aiheuttamien ongelmien ennakoinnissa. 

Maan magneettikentän nopeiden muutosten lähiaikaennusteet perustuvat reaaliaikaisiin aurinkotuulihavaintoihin, joiden avulla voidaan esimerkiksi ennakoida revontulien esiintymistä seuraavan tunnin aikana.

Avaruussään sähköverkkojen virtoihin aiheuttamat muutokset voidaan laskea hyödyntämällä maan pinnalla mitattua magneettikenttää. Ennustetun kentän tarkkuus tietylle ajanhetkelle ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se olisi sellaisenaan käyttökelpoinen. 

Tutkimuksessa selvisi, että ennustettu magneettikentän suurin muutosnopeus seuraavan puolen tunnin ajalle on käytännöllinen suure.

Jo ennestään on tiedetty, että avaruussään vaikutus sähköverkon yksittäisen muuntajan virtaan saadaan määritettyä hyvin tarkasti, jos lähettyviltä on saatavissa magneettikenttähavaintoja. Nyt tämän tuloksen osoitettiin pätevän yleisemmin: yhdenkin magneettisen havaintopisteen avulla voidaan arvioida ympäröivän laajan sähköverkon induktiovirtoja, kun tarkastelun kohteena on puolen tunnin huippuarvo.

Pitkäaikaisiin magneettikentän mittauksiin perustuvien tilastojen avulla voidaan lisäksi luonnehtia, onko odotettavissa poikkeuksellisen suuri tapahtuma.

Avaruusmyrskyjen määrä ja voimakkuus riippuvat Auringon 11-vuotisesta aktiivisuussyklistä, joka on parhaillaan laskemassa maksimista alaspäin. Tämä aktiivisuusmaksimi on ollut aiempia hieman heikompi ja pitkäaikaisempi, ja vielä nyt kesälläkin on Auringossa ollut voimakkaita purkauksia. Näitä voi tapahtua myös jatkossa - jopa minimiaikaan, vaikka se on harvinaista. 

Historiassa tiedetään olleen myrskyjä, jotka ovat saaneet lennätinlaitteet syöksemään kipunoita ja muun muassa pimentäneet suuren osan Kanadaa, mutta Suomessa onneksi on säästytty vaurioilta. Nykyaikainen sähköinen elämä kuitenkin on aiempaa paljon haavoittuvampaa, joten asiaan on hyvä kiinnittää huomiota – etenkin kun nyt näin voidaan tehdä paremmin kuin ennen.

Teksti perustuu Ilmatieteen laitoksen tänään lähettämään tiedotteeseen.

Venäläissyntinen fyysikkomiljardööri Juri Milner alkaa tukea uutta maanulkoista elämää etsivää hanketta sijoittamalla siihen ainakin 100 miljoonaa dollaria, eli nykykurssilla noin 92 miljoonaa euroa.

Tänään Lontoossa julkistettu hanke, Breakthrough Initiative, aikoo sondata ainakin 1000 lähintä tähteä optisesti ja radioalueella. Ja tarkasti: periaatteessa voisimme erottaa tähtiä kiertävillä planeetoilla olevat radiolähettimet, jotka ovat teholtaan lennonjohtotutkan luokkaa, sekä havaita teholtaan noin 100W olevat (siis tavallisen kirkkaan lampun tehoiset) laserit noin neljän valovuoden päästä.

Teoriassa nyt julkistettu kymmenvuotinen etsintähanke on 50 kertaa herkempi kuin aiemmat SETI-hankkeet, kattaa kymmenen kertaa laajemman alueen taivaalta ja sen laitteet pystyvät skannaamaan noin viisi kertaa leveämmän kaistan sähkömagneettisesta spektristä. Etsintä tapahtuu sata kertaa nopeammin kuin aikaisemmin. 

Kaikkiaan hankkeessa tutkitaan noin miljoona lähintä tähteä omassa Linnunradassamme. 

Mukana julkistustilaisuudessa olivat mm. kosmologi Stephen Hawking, Iso-Britannian kuninkaallinen tähtitieteilijä, lordi Martin Rees, maanulkoista elämää etsineen SETI-hankkeen pioneeri Frank Drake, tunnettu amerikkalainen tieteen popularisoija Ann Druyan ja erilaisiin nettiyhtiöihin tekemillään sijoituksilla rikastunut Juri Milner. 

Siinä missä aiemmin etsintää on tehty pääasiassa tieteellisten havaintojen ohessa maailman suurilla radioteleskoopeilla sekä ajoittaisilla havaintokampanjoilla, on ideana nyt "ostaa" havaintoaikaa taivaalta tulevien, mahdollisesti kiinnostavien signaalien etsimiseen. Tätä varten hanke on sopinut havaintoajan hankinnasta kolmelta teleskoopilta ympäri maailman; yhteistä näille on se, että ne ovat hyviä, mutta jo hieman vanhentuneita teleskooppeja, jotka eivät ole aivan iskussa enää täysipainoisten tieteellisten havaintojen tekemiseen tai niiden ajanmukaistaminen olisi vaatinut paljon rahaa, mutta jotka silti ovat täysin käyttökelpoisia SETI-hankkeeseen.

Radioteleskoopit ovat Green Bank (kuva oikealla) West Virginiassa, Yhdysvalloissa, ja Australiassa oleva Parkes (otsikkokuvassa). Etenkin Parkesin historiallinen teleskooppi on ollut lopettamisuhan alla jo pitkään, mutta nyt hanke varaa noin 25% sen havaintoajasta ensi vuoden heinäkuusta alkaen ja varmistaa siten teleskoopin toiminnan ainakin viiden vuoden ajan siitä eteenpäin.

Optisella puolella käytetään Kalifornian yliopiston San Josessa sijaitsevassa Lick-observatoriossa olevaa kaukoputkea. 

Todennäköisesti muitakin observatorioita tulee mukaan hankkeeseen, kunhan se pääsee vauhtiin.

Maailman suurin tietojenjakohanke

Olennaisin tekijä siinä, että uusi systeemi on paljon aiempia parempi, on viime aikoina signaalinkäsittelyssä tapahtunut suuri kehitys.

Pelkkä tehokas tiedonkeruu ja käsittely ei riitä sellaisinaan, vaan havaittuja signaaleita pitää voida seuloa suurella tietokonekapasiteetilla. Tässä hanke katsoo meihin: suurin osa tiedoista tullaan jakamaan yleisön kanssa ja me kaikki voimme luovuttaa osan tietokoneidemme tyhjäkäyntikapasiteetista SETI@home -projektin kautta hankkeelle. Löytyneitä mahdollisia signaaleita tutkii tarkemmin Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampuksella oleva tähtitieteilijäryhmä.

Kuten aiemminkin SETI-hankkeissa, tuottaa taivaan kattava skannaus todennäköisesti myös kiinnostavia tieteellisiä löytöjä.

Komeetta Churyumov-Gerasimenkon pinnalla käkkivä pesukoneen kokoinen Philae-laskeutuja on vähän kuin kirjoittaja maanantaiaamuna: herää, mutta nukahtaa uudelleen, kunnes herää jälleen ja kenties ottaa vielä pienet torkut.

Nyt Philae on ollut jälleen pitkän aikaa hiljaa, ja lennonjohdossa huolestutaan – taas kerran.

Edellisen kerran laskeutujasta kuultiin 9. heinäkuuta, jolloin saadut tiedot olivat erittäin lupaavia: silloin näytti silta, että pätkittäin toiminut yhteys laskeutujan ja sen tietoja Maahan välittävän Rosetta-luotaimen välillä alkaisi toimia luotettavammin, laskeutujan olisi hyvässä kunnossa ja että sen aurinkopaneelit keräisivät sen verran runsaasti sähköä, että laskeutuja olisi päässyt tekemään tutkimustakin pian.

Nyt näin ei ole käynyt, sillä yhteyttä ei ole saatu uudelleen. Tämä on herättänyt huolestumista lennonjohdossa ja tutkijoissa, sillä Rosetta-luotain oli varta vasten siirretty sellaiselle radalle, mistä se voisi olla paremmin yhteydessä laskeutujaan.

Rosettan ratakorkeus oli jo matalimmillaan vain noin 153 km ja lentänyt suoraan laskeutumispaikan päältä.

Tämä tosin osoittautui liian matalaksi, sillä aktiivisuutensa lähes huipussa olevasta komeetasta irtaantuu runsaasti kaasua ja pölyä, jotka häiritsevät luotaimen navigointilaitteita; Rosetta suunnistaa ja määrittää asentonsa tähtien avulla, ja jos sen näkökentässä on kovasti muita kirkkaita pisteitä, se menee sekaisin. 

Aikaisemmin tämä sai aikaan luotaimen menon ns. turvatilaan, eli keskeyttämään kaikki toimintansa ja odottamaan ohjeita Maasta, mutta nyt tähtietsinten häiriöitä osattiin odottaa, ja ennen kuin tilanne tuli vakavammaksi, päätettiin ratakorkeutta nostaa noin 180 kilometrin tienoille.

Sieltä valitettavasti yhteydenpito laskeutujaan on jälleen heikompaa.

Lennonjohdon mukaan pelkkä suurempi etäisyys ei kuitenkaan selitä  Philaen hiljaisuutta. Aurinkopaneelien keräämän auringonvalon määrä on muuttunut laskeutujasta saatujen tietojen mukaan eri tavalla kuin teoreettiset mallit olisivat antaneet aiheen olettaa, joten voi olla, että Philae on siirtynyt komeetan pinnalla. Tai että pinta sen ympärillä muuttuisi.

Laskeutumisen jälkeen saatujen kuvien mukaan laskeutumispaikka on hyvin rosoinen ja epätasainen, minkä lisäksi Philae oli pinnalla varsin vinossa. Komeettaytimen ollessa aktiivinen sen pinnalla tapahtuu muutoksia ja sen sisältä purkautuu kaasua, ja voi hyvinkin olla niin, että laskeutumisalueella tapahtuu jotain juuri nyt.

Jos antennin suunta siirtyy olennaisesti, ei Rosetta välttämättä pysty ottamaan yhteyttä niin hyvin kuin aikaisemmin nykyiseltä radaltaan.

Myös Philaessa on havaittu yksi selvästi yhteydenpitoa haittaava vika: yksi sen kahdesta radiolähettimestä ei toimi kunnolla, minkä lisäksi jo aiemmin tiedettiin, että toinen vastaanottimista on rikkoontunut. Ohjelmointinsa mukaisesti laskeutuja vaihtaa automaattisesti laitteita ja siten se pystyisi aina välillä kuulemaan ja lähettämään viestejä.

Kaivostoimintaa asteroideilla suunnittelevan Planetary Resources -yhtiön ensimmäinen satelliitti on lähetetty avaruuteen torstaina. Pienikokoinen, tekniikkaa vasta tässä vaiheessa testaava Arkyd-3 -satelliitti vapautettiin avaruuteen kansainväliseltä avaruusasemalta, minne se kuljetettiin Dragon-aluksen kyydissä viime huhtikuussa. Aseman astronautit siirsivät satelliitin japanilaisessa Kibo-tutkimusmodulissa olevaan ilmalukkoon ja sen kautta ulos avaruuteen etääntymään turvallisesti avaruusasemasta.

Yllä olevassa kuvassa Arkyd-3 ja sen kanssa samalla kertaa lähetetty pieni opiskelijasatelliitti ovat kuvattuna asemalta juuri avaruuteen lähetyksen jälkeen.

Yhtiön aikomuksena oli testata satelliittia jo aikaisemmin, mutta kyseinen satelliitti oli tarkoitus viedä avaruuteen viime lokakuussa Cygnus-avaruusrahtarilla. Alus kuitenkin räjähti ja samalla satelliitti tuhoutui. Nyt lentonsa aloittanut satelliitti onkin tuon kopio ja siksi sen nimi on virallisesti Arkyd-3 Reflight.

Pluton lähiohituksesta on tätä kirjoitettaessa kulunut vain nelisen vuorokautta, mutta New Horizons -lennon tutkijaryhmä suunnittelee jo tulevaisuutta.

Luotaimesta on saatu tähän mennessä vain vajaat 2% sen keräämistä tiedoista takaisin Maahan, ja arvion mukaan tämän heinäkuun loppuun mennessä luku on jo 5%. Loput tiedot – ja niiden mukana kaikkein kiinnostavimmat lähikuvat – tulevat seuraavien kuukausien aikana ja kestää ensi vuoden loppuun saakka saada kaikki tiedot talteen.

Yksi tuoreimmista Maahan saaduista kuvista on yllä oleva "jäähyväiskuva", jonka New Horizons otti Plutosta ja Kharonista niistä etääntyessään tiistaina.

Luotain kuvaa ja mittaa vielä parin kuukauden ajan aktiivisesti, eli tietoja saadaan vielä lisää, mutta sen jälkeen huomio kääntyy sadonkorjuuseen: tutkijaryhmä hajotetaan, kun yksittäiset tutkijat alkavat analysoida saatuja kuvia ja tietoja sekä pohtia mitä kaikkea ihmeellistä Plutosta löytyikään. Tähän mennessä olemme kuulleet vain pikaisesti saatuja ensikommentteja, emme pohdittuja ja muihin havaintoihin suhteutettuja tuloksia.

Lennonjohto puolestaan keskittyy "vain" lataamaan tietoja Maahan sekä tekemään silloin tällöin mittauksia, jotka kertovat aurinkokunnan ulko-osien säteily- ja hiukkaspitoisuuksista sekä magneettikentästä. 

Samalla tähtitieteilijät koettavat löytää New Horizonsille uutta ohilentokohdetta. Tiedetään, että ulkoaurinkokunnassa ns. Kuiperin vyössä on monia kappaleita – kenties jopa Plutoakin suurempia – ja olisi erinomaista, jos luotain voitaisiin ohjata lentämään sellaisen ohitse. Paitsi että kohteiden löytäminen on hankalaa, tekee yrityksestä vieläkin haasteellisemman se, että luotaimen rataa ei pysty muuttamaan kovinkaan paljoa. Kappaleen siis pitäisi olla jotakuinkin nykyisen lentoradan tienoilla.

Onkin todennäköisintä, että New Horizons liittyy Voyagerien 1 ja 2 sekä Pioneer-luotainten 10 ja 11 joukkoon ja lentää yksinkertaisesti tehtävänsä nyt suoritettuaan ulos aurinkokunnasta. Se ei kuitenkaan saavuta koskaan Voyagereita, sillä ne saivat jättiläisplaneettojen ohilennoistaan niin paljon lisää vauhtia, että ovat nopeimpia ihmiskunnan tekemiä laitteita – vaikka New Horizons laukaistiin matkaan vauhdikkaammin.

Luotain saavuttaa sadan AU:n etäisyyden vuonna 2038 ja jos se on silloin toiminnassa, se voi tutkia heliopaussia – aluetta aurinkokunnan ja tähtienvälisen avaruuden välillä – samaan tapaan kuin Voyagerit tekevät nyt. Ja sen jälkeen luotain pullahtaa alueen läpi itsekin interstellaariseen avaruuteen.

Laskeutuja Kharoniin?

Pluto-lennon "isä" Alan Stern on suunnitellut jo mahdollista seuraajaa New Horizons -luotaimelle. Hän ehdottaa Kharon-kuun pinnalle lähetettävää laskeutujaa, joka voisi tutkia paitsi kuuta sekä sen kaasukehää, niin myös havaita jatkuvasti Plutoa. Kharon kääntää koko ajan saman puolen kohti Plutoa (samaan tapaan kuin oma Kuumme) ja siksi Pluton puoleiselta alueelta voisi katsella koko ajan kohti Plutoa.

Lento olisi varmasti kiinnostava, mutta samalla jo nyt saatujen kuvien ja tietojen mukaan Pluto vaikuttaa kovin paljon Neptunuksen Triton-kuulta, ja sinne voisi olla vieläkin jännempää mennä takaisin. Paitsi että se olisi edullisempaa, niin silloin luotain voisi tutkia myös Neptunusta sekä sen muita kuita. 

Järjestelmällisesti sanaa "planeetta" Plutosta käyttänyt Stern on luonnollisesti hyvin innostunut Plutosta, ja onkin varsin epätodennäköistä, että sinne palattaisiin pitkiin aikoihin. Triton ja ennen kaikkea Saturnuksen kuu Titan ovat varmasti listalla ennen Plutoa, niin jännittäväksi ja kiinnostavaksi paikaksi kuin se osoittautunutkin.

Lisäksi ulkoaurinkokunnan tutkimukselle on yksi, yllättävä hidaste: energiapula. Kaikki luotaimet, jotka ovat lentäneet Jupiteria kauemmaksi, ovat käyttäneet sähkövirran tuottamiseen niin sanottua ydinparistoa, jonka polttoaineena on Plutonium-238. Aurinkopaneeleista ei ole iloa, koska valoa on niin vähän, eikä muita käyttökelpoisia energialähteitä ole keksitty.

Lisäksi mm. Mars-kulkija Curiosity käyttää ydinparistoa ja pienet plutonium-pohjaiset napit huolehtivat muidenkin Mars-kulkijoiden lämmittämisestä.

Samalla kun avaruuslentoja seuraavan yleisön huomio on kiinnittynyt Plutoon, on NASAn Dawn-luotain tutkimassa toista kääpiöplaneettaa. Ceres on halkaisijaltaan vajaat puolet Plutosta, 975 km siinä missä Pluto on 2 370 km, mutta olennainen ero näiden kahden välillä on myös sijainti: Ceres kiertää Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välissä, kun Pluto on aurinkokunnan ulkolaidalla.

Kuten kuvatkin osoittavat, ovat nämä kaksi maailmaa varsin erilaisia ja niiden historiat poikkeavat täysin toisistaan. Mutta niitä yhdistää kuitenkin yllätyksellisyys.

Pluto on aktiivisempi kuin arveltiin ja Ceresin pinnalta on havaittu omituisia kirkkaita pisteitä. Toistaiseksi kaikkein kuuluisimmista pisteistä Ceresin pinnalla olevan kraatterin sisältä ei ole saatu lähikuvia, mutta samankaltaisista pisteistä muualla on sen sijaan saatu parempia kuvia.

Yksi näistä kuvista on yllä: se otettiin jo 25. kesäkuuta noin 4400 kilometrin etäisyydeltä ja siinä näkyy 410 metriä kooltaan olevia yksityiskohtia.  Kuva näyttää selvästi, että alue, missä kirkas piste on havaittu, on vaaleahuippuinen vuori. Vuori on mahdollisesti kraatterin keskusvuori – yleensä niissä on sellainen, koska kraatterin synnyttäneen törmäyksen iskukohta nousee vähän ajan kuluttua ylöspäin – ja vuoren huippu olisi joko jotain valoa hyvin heijastavaa mineraalia tai jäätä. Tämän selvittämiseen tarvitaan vielä parempia kuvia ja mittauksia muilta instrumenteilta, jotka sondaavat pinnan koostumusta.

Parempia kuvia ja tarkempia tietoja on tulossa piankin, sillä Dawn on siirtymässä parhaillaan korkeammalta kiertoradalta matalammalle Ceresin ympärillä. Se tekee spiraalimaista manöveeriään hitaasti, mutta varmasti ionimoottorinsa avulla ja saavuttaa uuden radan elokuussa. Silloin ratakorkeus tulee olemaan hieman alle 1500 km Ceresin pinnan päällä.

Tällä haavaa korkeus on noin 3900 km ja jos kaikki sujuu hyvin, tulee lennonjohto ohjaamaan Dawnin myöhemmin vielä tulevaa rataansa lähemmäksi kääpiöplaneettaa.

New Horizons -luotain on lähettänyt jälleen Maahan uusia ällistyttäviä Pluto -havaintojaan. Niistä kerrottiin juuri loppuneessa NASAn tiedotustilaisuudessa.

Pluton "sydänkuvion" kirkkaat länsi- ja keskiosat on nimetty "Sputnik Planumiksi". Alue vaikuttaa olevan kauttaaltaan hiilimonoksidi- eli häkäjään peitossa. Se on ainoa paikka missä koko pallolla ainetta on löytynyt. Häkä sublimoituu ja virtaa ylös kaasukehään.

Sputnik Planumilla risteilee suuria 20-25 km läpimittaisia monikulmioita. Niiden syntymekanismi on kuitenkin erittäin epäselvä. Polygonien läpimitta on samaa luokkaa kuin Marsistakin löydetyt "jättipolygonienkin". Samankaltaisten piirteiden löytyminen näinkin kaukaa voi auttaa hahlomaan kummankin paikan geologiaa paremmin. Tällä hetkellä selitysmalleja Pluton piirteille on useita: Kyse voisi olla joko pinnan laajamittaisesta tiivistymisestä lämpötilan vaikutuksesta, tai sitten tehostuneesta sublimoitumisesta piirteiden välisillä alueilla.

Uusimmassa Maahan lähetetyssä kuvassa näkyy Kharonin reuna-alueita. Kuva on näpsäisty 79000 kilometrin päästä, noin puolitoista tunttia ennen lähintä ohitusta.

Kuvassa näkyy enimmäkseen tasaista aluetta ja pieniä kraattereita. Lisäksi mukana on höysteenä muutamia viivoja. Ne ovat pinnassa olevia halkeamia  tai railoja, ja käytännössä jatkoa koko palloa kiertävälle halkeamavyöhykkeelle.

Oudoin piirre on kuitenkin kuvan ylälaidassa. Kyse on kuopassa olevasta vuoresta. Toistaiseksi tutkijat ovat olleet siitä ymmällään. Kyse voi olla todella oudosta kraatterista, jonka pohja on ponnahtanut takaisin ylös. Tällaisia on olemassa muuallakin, mutta yleensä ponnahdus koskee vain aivan kraatterin keskiosia. Toisaalta kyse voi myös olla pintaan vajonneesta vuoresta, kuoppaan kertuyneestä materiasta - tai jostain aivan muusta.

Monttuvuori on oudoin Kharonista löydetty piirre.

Analyysien tulokset voivat kuitenkin vielä muuttua.

New Horizons kiusoittelee tutkijoita

New Horizonsin Maahan lähettämät kuvat eivät ole missään tapauksessa vielä täysikokoisia tai -tarkkuuksisia versioita. Ne ovat enemmänkin "sneak peak" -tyylisiä kiusoittelukuvia. Kuvia on pakattu erittäin tehokkaasti, mikä lyhentää lähetysaikaa ja varmistaa edes alustavien kuvien saannin jos jotain sattuu menemään luotaimessa vikaan. Samalla pakkaus kuitenkin huonontaa kuvanlaatua roimasti.

New Horizons härnää tutkijoita lähetysohjelmistonsa mukaan. Se lähettää ensin huonon version, ja vasta jonkin ajan kuluttua paremman. Tarkimmat versiot lähetetään Maahan kenties vasta kuukausien päästä.

Juuri nyt käynnissä on uusi tiedotustilaisuus, jossa luultavasti kerrotaan uusista aineistoista. Palaamme siis kohta takaisin asiaan!

Nyt kun koko maailman huomio on kiinnittynyt kaukaiseen Plutoon ja sen ohi kiitäneeseen New Horizons -luotaimeen, on hyvä muistaa, että Rosetta ja Philae jatkavat edelleen Churyumov–Gerasimenko-komeetan tutkimista. Päivän (tai kahden) kuvana on otos viime lokakuulta, jolloin Rosetta oli ainoastaan kahdeksan kilometrin päässä – tai korkeudella – komeetan pinnasta. Kumiankkaa muistuttavan pyrstötähden pääpuolella on Ma’at- ja Maftet-alueiden rajalla selvä siirtymä paksusta pölyvaipasta ohuempaan kerrokseen. Maftetin puolella pölyn alta pilkistää lohkareista ja epätasaisempaa maastoa, kun taas Ma’atin alueella pölykerros on kuoppaista. Se saattaa johtua pölyn seassa olevan jään paikoittaisesta sublimoitumisesta.

Kuva: ESA/Rosetta/MPS for OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA

Avaruusromun palanen lensi hetki sitten klo 15:01 Suomen kesäaikaa läheltä kansainvälistä avaruusasemaa. Ennakkoon tiedetty tapaus ei ollut vaaraksi avaruusasemalle tai sen miehistölle, mutta turvaohjeiden mukaan miehistö siirtyi ohituksen ajaksi asemaan kiinnitetyn Sojuz-avaruusaluksen sisälle. Mikäli jostain syystä avaruusromu – tai sen lähellä mahdollisesti olleet jokin muut kappaleet – olisikin osunut asemaan, olisivat Gennadi Padalka, Mihail Kornienko ja Scott Kelly olleet turvassa. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa he olisivat voineet palata aluksellaan saman tien takaisin Maahan, mutta tällä(kin) kerralla se tiedettiin etukäteen jo erittäin epätodennäköiseksi.

Vastaavia tapauksia tapahtuu aina silloin tällöin, ja toisinaan asemaa myös siirretään pois avaruusromukappaleiden edeltä.

NASAn mukaan avaruusaseman kaikki systeemit toimivat normaalisti ja tätä kirjoitettaessa miehistö on jo siirtymässä takaisin aseman sisälle jatkamaan normaalitoimiaan.

Päivitys 17.7.
Tilanne meni ohi ilman vaaraa. Kyseinen avaruusromu oli Maata kiertävä sammunut venäläinen sääsatelliitti.