Kiinan luoteisosassa olevassa Pingtangin maakunnassa ollaan rakentamassa maailman suurinta radioteleskooppia. Tämän "500 metriä halkaisijaltaan olevan teleskoopin" rakennuspaikka on kuuluisan Arecibon radioteleskoopin tapaan luontainen maanpinnassa oleva kuoppa, mihin pallomaisen antennin tekeminen onnistuu kätevästi.

Rakentaminen aloitettiin kesällä 2011 ja töiden pitäisi olla ohi ensi vuoden syyskuussa. Silloin tämä kiinalaisteleskooppi nappaa maailman suurimman tittelin nyt sitä pitävältä Arecibolta, mihin verrattuna uusi jättiläinen on arvioiden mukaan kolme kertaa herkempi. Kokoakin on enemmän, sillä uusi teleskooppi on nimensä mukaisesti läpimitaltaan puoli kilometriä, kun Arecibon antenni on 300 m.

Koska maljamainen antenni on rakennettu kiinteäksi, ei sitä voi kääntää eri puolille taivasta, vaan sen yläpuolella liikkuvaa vastaanotingondolia liikuttamalla sekä antennin pinnan muodostavia 4600 kolmiomaista palasta kääntelemällä saadaan teleskoopin "katse" kääntymään noin 40° sivuille suoraan ylhäällä olevasta taivaan navasta. Koska teleskooppi sijaitsee 25° astetta pohjoiseen päiväntasaajasta, kulkee suuri osa tähtitaivaasta sen havaintokentän läpi, joten se pystyy tekemään havaintoja varsin suuresta osasta taivasta, vaikka se onkin kiinteästi paikallaan.

Siltä varalta, että pilvipeite pysyttelee koko sunnuntain Suomen yläpuolella, päivän kuvana on Aurinko. Keväästä 1996 Aurinko tutkinut SOHO-luotain (Solar and Heliospheric Observatory) tarkkailee päivätähteä herkeämättä ja yllä oleva kuva on otettu tänä aamuna.

SOHO on Euroopan avaruusjärjestö ESAn ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASAn yhteinen hanke. Luotain on Maan ja Auringon välissä niin sanotussa Lagrange 1 -pisteessä, missä se pysyy sekä Maan että Auringon suhteen paikallaan – tai melkein: todellisuudessa SOHO kiertää L1-pistettä. 

Luotaimessa on kaikkiaan 12 mittalaitetta, joilla se pystyy tutkimaan Auringon ulkokerroksia ja niissä esiintyviä ilmiöitä sekä Auringon vaikutusta Maan lähiavaruuden olosuhteisiin. Hiukkasia tutkiva ERNE (Energetic and Relativistic Nuclei and Electron experiment) on toteutettu Turun yliopistossa ja aurinkotuulta mittaava SWAN (Solar Wind Anisotropies) Ilmatieteen laitoksella.

Auringon tarkkailun ohella SOHO on kunnostautunut komeettojen bongaamisessa. Luotain on löytänyt lähes 3 000 komeettaa ja tehnyt havaintoja lukemattomista muista pyrstötähdistä. Esimerkiksi komeetta ISONia, joka ohitti Auringon hyvin läheltä marraskuussa 2013, pystyttiin seuraamaan yötä päivää SOHOn avulla. Maasta käsin lähiohitusta oli mahdoton havaita.

Kuva: SOHO/ESA/NASA

Kääpiöplaneetta Plutosta tuli jälleen eilen illalla uusia, huikeita otoksia, joita ihaillessa on hyvä palauttaa mieleen ensimmäiset tuosta kaukaisesta maailmasta otetut kuvat.

Itse asiassa kyseessä eivät ole ihan ensimmäiset kuvat, sillä pieni valopiste onnistuttiin kuvaamaan jo aikaisemmin, mutta sitä ei tunnistettu kauan kaivatuksi planeetaksi. 

Clyde Tombaugh otti Lowellin observatoriossa tammikuussa 1930 yötaivaasta kuvaparin, josta hän löysi tähtien suhteen hitaasti liikkuvan kohteen. Se osoittautui kaukaiseksi kiertolaiseksi, jonka löytyminen oli ollut observatorion perustaneen Percival Lowellin suuri haave. Hän oli kuitenkin kuollut jo vuonna 1916 eikä Pluto edes löytynyt hänen laskelmiensa perusteella, vaan käytännössä sattumalta – toki tarkoituksella tehdyn etsinnän tuloksena. 

Alla on Slate-lehden tekemä mainio video siitä, miten kuvat Plutosta ovat tulleet vuosikymmenten kuluessa paremmiksi ja tarkemmiksi.

Pluto on jo yllättänyt monta kertaa, mutta tänään illalla Suomen aikaa julkistetut kuvat ja mittaustiedot ovat jälleen aivan ällistyttäviä: Pluton pinnalla näyttää olevan liikkuvia jäävirtoja ja sen kaasukehä on usvainen.

Kaukainen, käytännössä geologisesti kuolleeksi taivaankappaleeksi oletettu Pluto on paljastunut aktiiviseksi paikaksi, missä on paksuhko kaasukehä, monimuotoisia maisemia pinnalla sekä kenties myös jännittäviä kemiallisia reaktioita.

Noin 130 kilometrin korkeudelle kääpiöplaneetan pinnasta ulottuva usva (otsikkokuvassa) on kenties suurin yksittäinen löytö, joista tänään julkistetuissa kuvissa ja tiedoissa kerrottiin. Kuten aiemmin Saturnuksen kuun Titanin havainnoista on huomattu, on usvamainen kaasukehän alaosa kenties tyypillinen piirre aurinkokunnan ulko-osien suurille kappaleille.

Kuten Titanilla, on myös Pluton usvassa selviä kerroksia: tihein osa ylettyy noin 50 kilometrin korkeudelle ja toinen raja on 80 kilometrin korkeudessa. Selvästikin kaasukehän tiheys (ja lämpötila?) nousee alaspäin tultaessa, joten pinnalla on kenties myös nestemäisiä aineita – ennen kaikkea typpeä. 

Päivitys klo 19:05

Kyseessä on NASAn tiedotteen mukaan todellakin pitkälti Maan kaltainen planeetta, joka kiertää pitkälti Auringon kaltaista tähteä etäisyydellä, millä vesi voisi olla sopivissa olosuhteissa nestemäistä planeetan pinnalla ja periaatteessa voisi esiintyä elämää. 

Planeetta on saanut nimen Kepler-452b ja se on 60% suurempi halkaisijaltaan Maahan verrattuna. Otsikkokuvassa (aiempi on vaihdettu tähän uutisen julkistamisen jälkeen) on planeetta taiteilijan hahmottelemana oikealla verrattuna vasemmalla olevaan maapalloon. 

Planeetan tähti, G2-luokkaan kuuluva Kepler-452, on arviolta kuusi miljardia vuotta vanha, eli puolitoista miljardia vuotta Aurinkoa vanhempi, ja se on noin 20% Aurinkoa kirkkaampi ja 10% suurempi halkaisijaltaan. Löydetty planeetta kiertää tähteään 5% kauempana kuin Maa Aurinkoa, joten se on mukavasti ns. elokehällä (ks. piirros oikealla). Myös Aurinko kuuluu spektriluokkaan G2.

Kepler-452 sijaitsee noin 1400 valovuoden päässä Joutsenen tähtikuviossa.

Tämän varmistetun löydön myötä Kepler-avaruusteleskoopin löytämien, varmistettujen eksoplaneettojen määrä on nyt 1030.

Kaikkiaan eksoplaneettoja on nyt löytynyt Eksoplaneetta-arkiston mukaan varmuudella 1879. Lisäksi Keplerin löytämiä ehdokkaita on 4696. New York Timesin nettisivuilla on erinomainen animoitu visualisaatio Kepler-eksoplaneetoista.

Aiempi juttumme aiheesta muokattuna:

Tiedetuubin saamien tietojen mukaan NASA julkistaa tänään illalla uutisen hyvin maankaltaisen eksoplaneetan löytymisestä. Kuten kerroimme aiemmin tänään taustajutussamme, oli entistäkin enemmän Maan tyyppisen, pitkälti Aurinkoa vastaavaa tähteä kiertävän planeetan julkistaminen varsin todennäköinen syy "mullistavaan uutiseen".

Lähteissä vinkattu ja toisestakin lähteestä todennäköisesti varmistettu tähti oli Kepler-kandidaatti KOI-4878.01, mutta se olikin K07016.01, joka sai näin uuden nimen.

Eksoplaneettojen maankaltaisuutta määrittämään käytetään ESI-indeksiä (Earth Similarity Index), missä otetaan huomioon mm. planeetan arvioitu massa, halkaisija, tiheys, pakonopeus pinnalta ja pintalämpötila. Lämpötilaan vaikuttaa mm. tähti, jota planeetta kiertää, ja kiertoradan etäisyys, sekä mahdollinen planeetalla oleva kasvihuoneilmiö. Nolla tarkoittaa erittäin erilaista planeettaa ja arvolla 1 merkitään täsmälleen Maata muistuttava planeetta. Kyseessä olleen eksoplaneetta-kandidaatin indeksi on 0,98 – mikä on varsin hyvä, kun sitä verrataan vaikkapa Marsiin, jonka indeksi on 0,697. Jos KOI-4878.01 varmistuu aikanaan todelliseksi eksoplaneetaksi, on tiedossa vieläkin merkittävämpi uutinen kuin tämänpäiväinen!

Kepler-452b:n indeksiä ei ole vielä julkaistu, mutta se ei lienee 0,9:n tienoilla. Tätä ennen meitä eniten muistuttavien planeettojen, Kepler-69c:n ja Kepler-62e:n indeksit ovat 0,82. Mitä enemmän eksoplaneettoja on löydetty, sitä enemmän niistä on löytynyt erilaisin mittapuin mitattuna Maata muistuttavia planeettoja. 

Alla ovat vielä tätä ennen eniten maankaltaiset löytyneet eksoplaneetat yhteiskuvassa:

NASA aikoo tiedottaa tänään uusista Kepler-avaruusteleskoopin tekemistä eksoplaneettalöydöistä, ja nähtävästi mukana on jotain erinomaisen kiinnostavaa. 

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Keplerin tuloksista on aihettakin kertoa laajemmin: kyseessä on historian tehokkain ja paras eksoplaneettojen löytäjä, ja on löytänyt vuodesta 2009 alkaen yli 2740 muuta tähteä kuin Aurinkoa kiertävää planeettaa tai todennäköistä sellaista. Näistä yli tuhat on jo varmistettuja tapauksia.

Löydöistä on tiedotettu säännöllisin väliajoin vuodesta 2009 alkaen, jolloin tämä noin tonnin painoinen avaruusteleskooppi varmisti ensi töikseen erään aiemmin epäillyn eksoplaneettakandidaatin (HAT-P-7b) olemassaolon.

Sen jälkeen uusista löydöistä on tiedotettu epäsäännöllisen säännöllisesti pari kertaa vuodessa, ja edellinen kerta oli tämän vuoden tammikuussa. Maankaltaisia planeettoja Kepler on löytänyt jo monta, ja niistä usea kiertää myös Auringon tyyppisen tähden ympärillä. Olisiko kyseessä jälleen uuden, "vieläkin enemmän Maan kaltaisen" eksoplaneetan löytäminen? Tai aiemman löydön varmistaminen?

Tämä on todennäköisin vaihtoehto, sillä tänään illalla klo 19 Suomen aikaa olevan lehdistötilaisuuden puhujien joukossa on mm. eksoplaneettojen löytämisen pioneeri Didier Queloz ja heikkojen planeetoista kertovien valonvaihtelusignaalien erikoistuntija Jeffrey Goughlin.

Edellisen kerran havaintotietoja annettiin kansainväliselle tutkijayhteisölle vapaasti käytettäväksi tammikuussa 2012. Mahdollisesti seuraava suuren havaintosatsin vapauttaminen on nyt ainakin osa suurta uutista.

Keplerin työtahti on kuitenkin hidastunut olennaisesti alkuajoista, sillä sen asennonsäädöstä huolehtivat vauhtipyörät ovat vuosien saatossa hajonneet. Teleskoopilla on neljä vauhtipyörää, joista ensimmäinen rikkoontui jo kesällä 2012 ja toinen keväällä 2013, jolloin havainnot jouduttiin keskeyttämään. Sen jälkeen lennonjohdossa keksittiin tapa suunnata teleskooppi kahden vauhtipyörän avulla, mutta tarkkuus ei ole sama kuin aiemmin.

Tämän vuoksi Keplerin rahoitus oli vaakalaudalla, kunnes sen tehtävää muutettiin virallisesti ”vain” tähtien kirkkauksien mittaamiseen. Sen on havainnut planeettoja nimen omaan tähtien kirkkaudessa olevien pienenpieniä muutoksia mittaamalla, mutta nyt se keskittyisi vähemmän tarkkaan fotometriaan. Se siis tutkisi supernovaräjähdyksiä ja aurinkokunnassa olevien asteroidien sekä komeettojen kirkkauksia. 

Onneksi kuitenkin se on pystynyt myös planeettametsästykseen, tosin sen rahoitus on koko ajan vaakalaudalla. Onkin mahdollista, että suurin syy mahtavaan tiedostustilaisuuteen onkin huomion kiinnittäminen siihen, että teleskoopin työtä haluttaisiin jatkaa ja poliitikoilta Yhdysvalloissa halutaan siihen rahaa.

Olisiko siis tilaisuuden pihvinä uuden teleskoopin tekeminen? Ollaanhan samaan aikaan jo muualla suunnittelemassa parempia laitteita, kuten esimerkiksi tulevaa PLATO-eksoplaneettateleskooppia.

Torstain kuvassa on avaruusasemalle aamulla Suomen aikaa saapunut avaruuslentäjäkolmikko leikkimässä Sokol-avaruuspuvuillaan. Laukaisun, laskeutumisen ja lennon kriittisten vaiheiden aikana käytettävä, mittatilauksena kullekin astronautille tehtävä avaruuspuku pitää testata moneen kertaan, ja kuvassa avaruuslentäjät ottivat ylipaineeseen puhalletut pukunsa olkapäilleen. Pukuja ei ole suunniteltu avaruuskävelyitä varten, mutta ne suojaavat aluksen sisällä avaruuden tyhjöä ja lämpötilavaihteluita vastaan.

Kolmikkoa kuljettanut Sojuz TMA-17M -alus lähti matkaan klo 00:02 Suomen aikaa yöllä ja telakoitui noin kuutta tuntia myöhemmin Kansainvälisen avaruusaseman Rassvet-moduliin.

Kuvassa ovat NASAn astronautti Kjell Lindgren (vasemmalla), venäjäläinen, Sojuz-aluksen komentajana toimiva kosmonautti Oleg Kononenko (keskellä) ja Japanin avaruustutkimushallinnon JAXAn avaruuslentäjä Kimiya Yui. Kononenkolle tämä on jo kolmas lento avaruuteen, kun taas Yuille ja Lindgrenille lento on ensimmäinen.

Pohjoismaalaisittain kalskahtavalla nimellä varustetun Lindgrenin suku muutti Ruotsista Yhdysvaltoihin jo 1800-luvulla, joten ruotsissa ei juuri kannata hurrata hänen sukujuurillaan – etenkin kun hän syntyi Taiwanissa, missä hänen isänsä Randahl Lindgren meni naimisiin taiwanilaisen Anita Chu Yun Chagnin kanssa.

Lindgren on lääkäri, joka on työskennellyt pitkään astronauttien lentolääkärinä, kunnes päätti hakea itsekin astronauttikoulutukseen. Hän pääsi ja aloitti vuonna 2009 astronauttikoulutuksensa. 

Lindgrenistä on hyvä artikkeli Coloradon yliopiston nettisivuilla.

Yui ja Kononenko ovat puolestaan insinöörejä. Japanilainen on Lindgrenin tapaan vuoden 2009 astronauttikurssin kävijä ja toimi ennen astronauttiuraansa hävittäjälentäjänä Japanissa. Turkmenistanilainen Kononenko puolestaan teki ensimmäisen avaruuslentonsa jo vuonna 2008. Sen jälkeen hän teki toisen lentonsa vuonna 2011, jolloin hänen kanssaan avaruusasemalla oli mm. ESAn hollantilaisastronautti André Kuipers. Kononenko on virallisesti Sojuz-alusten valmistajan Energian insinööri ja tuntee etenkin Sojuz-alusten sähkösysteemit kuin omat taskunsa – kenties paremminkin.

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti, palaa kolmikko takaisin Maahan ensi joulukuussa.

Ceresin pinnalla havaitut omalaatuiset kirkkaat pisteet ovat saamassa selityksen.

Ne eivät ole (yllätys, yllätys!) keinotekoisia valoja, vaikka sellainen ylivalotettuja kuvia katsellessa tulee helposti mieleen, vaan niillä on vähemmän yllättäen täysin luonnollinen selitys. Tai tässä vaiheessa vielä virallisesti pari varteenotettavaa teoriaa: joko ne ovat pinnan alla olevasta jäästä pilkistäviä kohtia tai esimerkiksi suolaa, joka heijastaa hyvin valoa. Nämä heitettiin ilmaan heti sen jälkeen, kun NASAn Dawn-luotain havaitsi nämä omalaatuisesti valoa heijastavat alueet Ceresin pinnalla.

Dawnilla on kameroiden lisäksi joko joukko muita tutkimuslaitteita, kuten esimerkiksi infrapunaspektrometri, joka voisi saada hyvinkin nopeasti tietoja pilkkujen alueella olevan maaston koostumuksesta, mutta toistaiseksi sillä ei ole voitu saada kunnolla havaintoja näistä alueista. Kuten aiemmin Vesta-asteroidia tutkittaessa, on spektrometrissä ollut nytkin jostain syystä toimintahäiriöitä, mikä on rajoittanut havaintojentekoa olennaisesti.

Kuten kerroimme viime viikolla, on Dawn siirtymässä parhaillaan lähemmäksi kääpiöplaneettaa ja elokuusta alkaen se pystyy analysoimaan paremmin myös pintaa. Sen lentokorkeus pinnasta tulee olemaan vain noin 1500 km.

Christopher Russell, luotaimen päätutkija, kertoi tuoreimpia mietteitään pilkuista eilen NASAn Amesin tutkimuskeskuksessa pidetyssä kokouksessa, ja hän otti esiin vanhoja, eurooppalaisen Herschel-avaruusteleskoopin viime vuonna tekemiä havaintoja (ks. graafi oikealla). Niiden mukaan vähintään neljäsosa Ceresin massasta on vettä, eli Ceresissä olisi vettä olennaisesti enemmän kuin muissa havaituissa asteroideissa.

Lisäksi havaintojen mukaan Ceresin pinnalta purkautuu sen ympärille vesihöyryä, joka muodostaisi paikallisesti enemmän tai vähemmän ohuen kaasukehän Ceresin ympärille.

Tuoreiden Dawnin tekemien havaintojen mukaan kaikkein kirkkaimpien pisteiden kohdalla Ceresin pinnalla on kaasua. Nämä pisteet sijaitsevat kraatterissa, joka on nimetty epävirallisesti Occatoriksi.

Russelin mukaan Dawnin ottamissa kuvissa näkyy tietyistä kulmista katsottaessa selvästi sumumaista usvaa pisteiden yläpuolella, ja usvaa näyttää tulevan lisää aina säännöllisin väliajoin. Se peittää noin puolet kraatterista ja rajautuu selvästi korkeampien reunojen sisäpuolelle. 

Osa tutkijoista pitää edelleen suolapitoista, valoa heijastavaa materiaalia todennäköisempänä kirkkaiden pisteiden selityksenä, mutta nämä usvahavainnot yhdessä Herschelin tietojen kanssa viittaavat enemmän kiiltävään jäähän ja siihen, että se höyrystyy muodostaen kraatteriin usvamaisen paikallisen kaasukentän. Tämä osaltaan selittää pisteiden utuisuutta.

Ceresin pinnalla on muuallakin selvästi kirkkaita pisteitä, mutta Occatorin sisällä oleva rykelmä on suurin ja selvin.

Lisätietoja myös ”pyramidista”

Russell kertoi esityksessään myös muita alustavia tuloksia. Esimerkiksi Dawnin mittausten mukaan Ceres on hieman oletettua pienempi, ja sen vuoksi se on neljä prosenttia aiemmin laskettua tiheämpi. 

Ceresin pinnalla oleva pyramidin muotoinen vuori on noin viisi kilometriä korkea ja saattaa olla hyvinkin sukua Plutosta löytyneille vuorille. Vuori saattaa olla jäätä, joka puskee pinnalla olevan tummemman kiviaineksen läpi. 

Kenties nämä kaksi kääpiöplaneettaa paljastuvat muutenkin kaukaisiksi serkuksiksi keskenään. Aikaisemmin planeetaksi tituleerattu Pluto luokitellaan nyt kääpiöplaneetaksi, kun taas aiemmin vain asteroideista suurimpana tunnettu Ceres on nyt myös kääpiöplaneetta. 

Onkin erinomaisen kiinnostavaa saada tuoreita tietoja näistä molemmista juuri nyt samaan aikaan. Kun näihin yhdistetään vielä Rosetta-luotaimen tutkimukset omalaatuiseksi komeetaksi osoittautuneesta Churyumov-Gerasimenkosta, ei planeettakunnan tutkimusta voi sanoa nykyisin ainakaan tylsäksi!

NASA on julkistamassa huomenna perjantaina lisää viimeviikkoisen Pluton ohilennon aikana otettuja kuvia, mutta New Horizons -tiimi julkisti jo nyt yhden väläyksen tulevasta: kuvassa näkyy jäävuoria Pluton "sydämen", Tombaugh Region reunalla.

Kyseessä eivät ole samat vuoret, joista saatiin kuvia jo viime viikolla; ne ovat 110 kilometrin päässä näistä nyt kuvista havaituista vuorista. Vuoret ovat mahdollisesti jopa 1,5 kilometriä korkeat ja koostuvat oletettavasti jäästä, joka Pluton hyytävässä kylmyydessä käyttäytyy kuin peruskallio täällä maapallolla. 

Pluton pinnanmuotojen nimet ovat aiheuttaneet kuluneen viikon aikana paljon hämmennystä, joten tässä lyhyt kertaus: Pluton huomiota herättävä, hieman sydämeltä näyttävä muodostelma on nimetty Pluton löytäjän Clyde Tombaughin mukaan Tombaugh Regioksi, eli Tombaughin alueeksi. Sen sisällä oleva, viime viikon kuvissa hyvin näkyvä laaja tasanko on puolestaan Sputnik Planum, eli Sputniktasanko. Sen viereltä löytyneet korkeat vuoret on nimetty Edmund Hillaryn parina Mount Everestille nousseen nepalilaisen Tenzing Norgayn mukaan.

Kuvassa näkyville vuorille ei ole annettu vielä nimiä, mutta varmastikin huomenna sellaiset tullaan kuulemaan.

Huomiota herättävää kuvassa on se, että siinä näkyy selvästi kraatterien täplittämää, tummaa pintaa vasemmalla, ja nuorempaa jäätikköä oikealla. Keskialueella on selvästi kraattereita, joiden sisällä on selvästi nuorta, vaaleaa sedimenttiä (tai jäätä). Tutkijoiden kannalta juuri tämä raja-alue vanhan pinnan ja nuoren jäätikö välillä on erittäin kiinnostava, koska siinä paitsi näkee mitä Pluton "todellinen" pinta on, niin myös millaiset voimat mylläävät jäätikköä sekä kuinka paljon aurinkokunnan ulko-osissa on ollut meteoripommitusta vuosimiljardien kuluessa – tai mahdollisesti onko Pluto syntynyt aikanaan lähempänä Aurinkoa ja joutunut jostain syystä hyvin soikealle radalleen vasta myöhemmin.

Kuvassa tumma alue vasemmalla on miljardeja vuosia vanhaa, kun taas vaalea jäätikkö oikealla ei ole kuin maksimissaan 100 miljoonaa vuotta vanhaa. 

Kansainvälisen avaruusaseman seuraava miehistö valmistautuu parhaillaan matkaansa. Heidän Sojuz TMA-17M -avaruusaluksensa rullattiin laukaisualustalle ja nostettiin siellä pystyyn eilen maanantaina 20. heinäkuuta Baikonurin kosmodromissa, ja raketin on tarkoitus nousta matkaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 00:02 Suomen aikaa.

Sojuz-aluksen kyydissä on aseman 44. pysyvä miehistö, johon kuuluvat venäläinen Oleg Kononenko, NASAn astronautti Kjell Lindgren ja japanilainen Kimiya Yui. Heitä asemalla odottavat Gennadi Padalka, Mihail Kornienko ja Scott Kelly.

Nyt avaruuteen nouseva kolmikko tulee olemaan asemalla noin viiden kuukauden ajan, mutta Kelly ja Kornienko jatkavat vuoden mittaista lentoaan aina ensi vuoden kevääseen saakka.

Tätä seuraava miehitetty lento avaruusasemalle tapahtuu hieman normaalista poiketen jo syyskuussa, jolloin tehtävän lennon tärkein tarkoitus on vaihtaa asemalla oleva Sojuz-alus uuteen.

Normaalisti kolmihenkiset miehistöt ovat nousseet noin puoleksi vuodeksi asemalle omilla aluksillaan ja palanneet sieltä joko omallaan tai edellisen miehistön käyttämällä aluksella, jolloin avaruusasemalla on koko ajan yksi "tuore" Sojuz kolmea avaruuslentäjää kohden. Hätätilanteessa he voisivat tulla aluksella koska tahansa takaisin – tai käyttää sitä suojautumiseen varmuuden varalta, kuten viime viikolla, jolloin avaruusromua tuli epämiellyttävän lähelle asemaa. 

Jotta Sojuz-alukset olisivat varmasti toimintakuntoinen, ne tulee vaihtaa vähintään puolen vuoden välein. 

Koska nyt asemalla on kaksi avaruuslentäjää, jotka viipyvat siellä vuoden, tulee tästä puolivälin Sojuz-vaihdosta erilainen kuin viime aikoina: kaksi sen lentäjistä palaa samalla aluksella takaisin oltuaan asemalla vain 10 päivää. Nämä astronautit ovat ESAn tanskalaisastronautti Andreas Mogensen, joka käyttää lyhyen lentonsa monenlaisiin teknisiin kokeisiin, sekä Aidyn Aimbetov Kazakstanista (kuva oikealla).

Sen sijaan Sojuz-aluksen komentajana matkaan lähtiessä toimiva Sergei Volkov jää asemalle ja Gennadi Padalka palaa Maahan hänen sijallaan.

Jo vuonna 2002 kosmonauttikoulutukseen tullut, mutta moninaisten poliittistaloudellisten syiden vuoksi lentoaan pitkään Kazakstanissa odottanut Aimbetov sai paikkansa varsin lyhyellä varoitusajalla viime toukokuusa, kun alun perin paikan Sojuzista ostanut avaruusturisti, oopperalaulaja Sarah Brightman keskeytti yllättäen kosmonauttikoulutuksensa.

Virallisesti Brightmanin antaman tiedotteen mukaan koulutusta ja lentoa vain “siirrettiin myöhemmäksi henkilökohtaisista perhesyistä johtuen”, mutta oletettavasti hän ei pääse – ainakaan lähiaikoina – matkaan, koska tällaiset Sojuz-alusten vaihdot ovat hyvin harvinaisia.

Normaalisti hyvin media-aktiivinen Brightman on ollut lentonsa jälkeen hyvin hiljaa, kunnes nyt tänään hän aloitti jälleen twiittaamisen. Eräässä ensimmäisistä viesteistään hän kiittää tuesta ja "toipuneensa" kokemuksestaan; kenties raskas kosmonauttikoulutus oli raju kokemus laulajalle...

They have meant a great deal to me. I have been spending a little time recuperating and exploring new music...

— Sarah Brightman (@SarahBrightman) July 21, 2015

Mogensenin, Aimbetovin ja Volkovin Sojuz TMA-18M -aluksen on tarkoitus nousta matkaan syyskuun 2. päivänä. Pikavisiittille nousevat ja Padalka ottavat paluumatkalleen nyt asemalla olevan Sojuz TMA-16M -aluksen.

Andreas Mogensen on tehnyt mainioita videoitaan koulutuksensa ja lentovalmisteluidensa aikana, ja niitä voi katsoa ESAn IRISS-lennon sivuilla.