Takana on hieman hektinen kolmikuukautinen, jonka päätyttyä ehdin jälleen kirjoittelemaan tänne Ursankin puolelle. Aihe on tosin sekin hektinen: satelliittien määrä Maan ympärillä.

Satelliittien määrää on hankala hahmottaa, kuten myös sitä, kuinka linkittynyttä meidän kaikkien arkinen elämämme on satelliitteihin. Konkreettisin osoitus jokapäiväisestä avaruustekniikasta on satelliittipaikannus: navigointisatelliitit eivät ainoastaan johdata meitä perille, vaan antavat myös tarkan aikasignaalin, mitä käytetään joka puolella. Jopa tilisiirrot, pörssikauppa ja kännykkäverkkojen tukiasemat luottavat satelliittiaikaan.

Avaruudessa olevaa infrastruktuuria ei näe, sillä vain valitettavan harva tulee katsoneeksi taivaalle. Sielläkin vain kirkkaimmat satelliitit näkee paljain silmin. Jos hetken aikaa jaksaa katsoa taivaalle vähänkin pimeässä paikassa, niin kyllä satelliitteja näkyy, vaikka suurin osa niistä on (onneksi!) niin himmeitä, että silmin katsomalla niitä ei huomaa.

Tein siksi Satelliitit Suomen taivaalla -nettisivun, joka näyttää taivaalla olevat satelliitit kuhunkin aikaan halutussa paikassa. Määrä oli pieni yllätys itsellenikin, sillä Suomessakin tyypillisesti joka hetki on taivaalla yli 600 satelliittia.

Lähempänä päiväntasaajaa satelliitteja on enemmän, jopa yli tuhat levittäytyneenä eri puolille taivasta. Suomesta katsottuna eteläisellä taivaalla onkin keskittymä, joka näyttää erityisen selvästi missä geostationaariradalla olevat satelliitit sijaitsevat.

Sivulla voi vaihtaa helposti paikkakuntaa, ja vaikka lähtökohtaisesti kartta näyttää tilanteen katsomishetkellä ja ennalta valituissa suomalaiskaupungeissa, voi paikkakunnaksi ja ajaksi valita mitä vain. Myös muualta kuin Suomesta.

Kovin kauas menneisyyteen tai tulevaan ei kannata kuitenkaan mennä, sillä satelliittilistaus sekä satelliittien kiertoratatiedot perustuvat tilanteeseen 10. lokakuuta 2026. Ja satelliitteja sekä suurimpia avaruusromukappaleita on mukana ”vain” 11 740 kaikkiaan yli 25 000 sellaisesta. Toimivien satelliittien lisäksi mukana on siis sammuneita satelliitteja ja muuta romua, kuten kantorakettien ylimpiä vaiheita (jotka listauksessa merkitään kirjaimin R/B eli Rocket Body).

Taivaan väri kartalla vaihtuu vuorokauden kuluessa, ja päivällä mukaan piirtyy Aurinko ja yöllä kirkkaimmat tähdet. Nämä saa klikattua pois muutenkin täynnä olevaa taivasta sekoittamasta.

Klikkaamalla nappeja saa näkyviin tai pois näkyvistä myös kaikkein kirkkaimmat kohteet erikseen, satelliittikonstellaatiot (kuten Starlink), navigointisatelliitit, geostationaarisatelliitit ja kiinnostavasti myös suomalaissatelliitit erikseen. Niitähän on jo satakunta: suurin osa on ICEYEn tutkasatelliitteja, mutta avaruudessa Maata kiertävät edelleen mm. Suomi-100, Foresail-1p ja Kuva Spacen Hyperfield-satelliitit.

Varsin suuressa datamäärässä, jota on louhittu pitkälti automaattisesti, on pieniä heittoja satelliittien luokitteluissa. Jokunen satelliitti on siis väärässä osastossa, mutta tärkeintähän tässä on iso kuva ja visualisointi. Tarkkaan satelliittien radanmääritykseen on omat työkalunsa.

Satelliitteja voi nyt kuikuilla Strategisen tutkimuksen hankkeen SpacEconomyn nettisivun osana olevalla Satelliitit Suomen taivaalla -sivulla.

Satelliittien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

Jos sivusto olisi tehty kymmenen vuotta sitten, olisi se näyttänyt aivan erilaiselta. Aktiivisten satelliittien määrä oli tuolloin muutama tuhat. Hiipuneita satelliitteja oli myös muutama tuhat. Vuonna 2016 yli metrin kokoisia kappaleita oli Maata kiertämässä kaikkiaan arviolta 5000-8000.

Nyt yli kaksi kolmasosaa kaikista satelliiteista, siis jo yli 11 000, kuuluu SpaceX:n Starlink-konstellaatioon. Ne, kuten suurin osa muistakin satelliiteista, ovat matalalla kiertoradalla korkeusalueella 300-2000 km. Geostationaarisella radalla on muutamia satoja aktiivisia satelliitteja, ja siinä välissä toistaiseksi vielä vähemmän.

Ensimmäiset Starlink-satelliitit lähetettiin avaruuteen vuonna 2019, minkä jälkeen niiden määrä on kasvanut hurjasti ja kiihtyen. Osasyynä satelliittimääräpyrskähdykseen on myös SpaceX:n raketti Falcon 9, joka laukaisee paitsi Starlink-satelliitteja, niin myös on lähettänyt lisääntyvissä määrin muiden satelliitteja. Myös lähes kaikki ICEYEn satelliitit on lähetetty avaruuteen Falcon 9:llä.

Esimerkiksi Starlink-satelliittien kiertorata-alueet alkavat olla aika ruuhkaisia. Starlinkit tekevät nykyisellään noin tuhat törmäyksenestomanööveriä päivässä. Siis päivässä – suurelta osin väistämällä toisiaan.

Vuoden mittaisella jaksolla tästä taaksepäin lokakuuhun 2025 manööverejä kertyi yli 350 000. Luku kertoo paitsi siitä, että satelliitteja on yhä enemmän, mutta myös toistaiseksi hyvin matalasta kynnyksestä ratamuutosten tekemiseen. Varokriteerit ovat matalia, kun olemme varovaisia. Parempi näin päin.

Iso ongelma on myös se, että satelliittioperaattorit eivät jaa tarkkoja tietoja satelliittiensa radoista. Tähän kaivattaisiin ehdottomasti kansainvälistä säätelyä eli jonkinlaista ”avaruuden lennonjohtoa”, joka toimisi koko planeetan laajuisesti.

Satelliittien määrä myös kasvaa koko ajan kiihtyen. Vaikka jättäisi pois mielestä SpaceX:n suunnitelmat miljoonasta datakeskussatelliitista ja muut vastaavat hankkeet, niin tekeillä jo nyt on useita suuria satelliittikonstellaatioita. Kuten esimerkiksi:

• Amazon Leo (eli entinen Project Kuiper), USA, noin 3200 satelliittia
• Eutelsat OneWeb, Eurooppa, noin 650 satelliittia
• Qianfan, Kiina – noin 15 000 satelliittia
• Guowang, Kiina – noin 13 000 satelliittia
• Telesat Lightspeed, Kanada – noin 200+ satelliittia
• AST SpaceMobile, USA – 248 satelliittia

Tulossa lisäksi eurooppalainen IRIS², johon suunnitellaan 348 satelliittia. Suomalaiset ICEYE ja Nokia ilmoittivat juuri myös omasta tietoliikennesatelliittiverkostostaan, mutta siitä ei ole julkisuudessa vielä paljoakaan tietoa.

Starlinkillä on lupa lähettää kaikkiaan jopa 42 000 satelliittia, minkä lisäksi tulossa on 15 000 uutta satelliittia, jotka pystyvät kommunikoimaan suoraan mobiililaitteisiin matkapuhelinverkon tapaan.

Kymmenen vuoden päästä avaruudessa on siis paljon nykyistä enemmän satelliitteja. Arviot satelliittien ja isojen avaruusromukappaleiden määrästä vuonna 2036 ovat välillä 60 000–120 000. Todellisuus voi olla vieläkin hurjempi.

ESAn huolestuttava ennuste

Euroopan avaruusjärjestö ESA julkaisi syyskuun puolivälissä vuoden 2026 Space Environment Report -raporttinsa eli”Avaruusympäristöraportin”, missä listataan tilanne nyt ja katsotaan tulevaan.

Viime vuonna 2025 tehtiin yli 300 laukaisua, jotka kuljettivat Maata kiertämään yli 4000 uutta satelliittia ja muuta hyötykuormaa.

Olennainen muutos aikaisempaan ovat kimppakyydit avaruuteen sekä konstellaatiot, joiden vuoksi/ansiosta yksi laukaisu ei tarkoita enää vain yhtä tai kahta satelliittia, vaan jopa yli 100.

Mitä enemmän on satelliitteja, sitä enemmän niitä palaa myös takaisin ilmakehään; matalilla kiertoradoilla olevat satelliitithan putoavat hissukseen alaspäin ilmakehän rippeiden hidastaessa niiden ratanopeutta. Lopulta, alkuperäisen radan korkeudesta ja asiaan liittyvästä Auringon aktiivisuudesta riippuen, satelliitti putoaa ilmakehään ja tuhoutuu siinä oltuaan avaruudessa parista vuodesta pariin kymmeneen vuoteen.

Nykyisin näitä ilmakehään putoamisia tapahtuu jo keskimäärin yli kolme joka vuorokausi. Uusia satelliitteja puolestaan lähetetään keskimäärin yli kymmenen vuorokaudessa.

Uutena mittarina raportissa on Maan pinnalla oleva riski näistä satelliittien ja muiden kappaleiden maahanpaluista. Siis kuinka todennäköistä on se, että putoava satelliitti saa aikaan harmia Maan pinnalla. Koska suurin osa putoavista kappaleista tuhoutuu ilmakehän kuumennuksessa, on riski edelleen erittäin pieni, mutta se on noussut. Raportti kehottaa kiinnittämään tähän huomiota ja suunnittelemaan satelliitit myös lopunajat mielessä – miten satelliitti tuodaan alas ja tuhotaan turvallisesti sen toiminnan päättyessä.

Pitkällä aikavälillä ennusteet ovat huolestuttavia. Kooltaan yli 10 cm olevien kappaleiden määrä ja törmäykset matalilla kiertoradoilla kasvavat rajusti, ja uhkana on Kessler-syndrooma: kappaleiden törmäykset synnyttävät uusia, pienempiä kappaleita, jotka aiheuttavat uusia törmäyksiä. Vaikka uusia satelliitteja ei siis laukaistaisi lainkaan, kasvaisi romun määrä jatkuvasti.

Raportissa käytetään niin sanottua Avaruusympäristön terveysindeksiä, joka kuvaa avaruustoiminnan pitkäaikaista vaikutusta verrattuna kestävään kehitykseen. Se on noussut vuodessa neljästä arvoon 50. Nykyisenlaisen avaruustoiminnan haitallisuus on siis kymmenkertaistunut.

Se ei ole kivaa luettavaa.

Positiivista on kuitenkin se, että kansainväliset suositukset avaruusromun määrän hillitsemisestä vaikuttavat. Kun aikaisemmin tavoitteena oli saada satelliitit tavalla tai toisella pois kiertoradalta 25 vuodessa satelliitin toiminnan päättymisestä, niin suositus on nyt viisi vuotta. Rakettivaiheet myös tuodaan yhä useammin alas tuhoutumaan ilmakehässä lentojensa päätteeksi sen sijaan, että ne jätettäisiin kiertämään romuna maapalloa.

Myös erilaisia romunpoistohankkeita on olemassa – romua pyritään siis tuomaan aktiivisesti pois avaruudesta. Kunhan tämä pääsee käyntiin lähivuosina, paranee tilanne olennaisesti.

Avaruuden militarisoinnilla on oma huolestuttava vaikutuksensa, mutta toisaalta se nopeuttaa esimerkiksi avaruusromun poistamista. ”Avaruushinaajia”, droonisatelliitteja ja korjausrobotteja kun voidaan käyttää myös vihulaisen satelliittien häiritsemiseen.

Sotilaiden harrastama aiempaa tarkempi avaruuden tilannekuvan muodostaminen auttaa myös kartoittamaan paremmin mitä kaikkea ja missä on Maata kiertämässä. Ajantasainen tieto avaruusliikenteessä auttaa välttämään törmäyksiä.

Haasteena on kuitenkin tiedon jakaminen muiden kanssa. Nykytilanteessa havaintoja halutaan pantata. Kansainvälisen avaruustoimintaa hallitsevan sääntelyn ja lupamenettelyn kehittäminen ei taida onnistua nykyisessä ilmapiirissä.

(Kirjoitus on julkaistu myös Ursan blogina)

Satelliitit rakensivat GMV ja Thales Alenia Space, yhden kumpikin. Satelliitit validoivat keskeisiä navigointisatelliittiteknologioita sekä uusia signaaleja ja palveluja, ja ottavat myös käyttöön operatiivista vaihetta varten tarvittavat L- ja S-kaistan taajuudet Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) sääntöjen mukaisesti. 

Celesten tarkoituksena parantaa satelliittinavigaatiota Euroopassa ja tekee siitä toimintavarmempaa.

Vuonna 2027 laukaistaan avaruuteen lisää satelliitteja, ja lopulta konfiguraatioon kuuluu 11 satelliittia ja varalla oleva satelliitti. Sen avulla voidaan testata laajasti erilaisia asioita useilla taajuusalueilla, käyttöympäristöissä ja sovelluksissa. 

Galileo-paikannussatelliitteja huomattavasti lähempänä Maata oleva Celeste tekee mahdolliseksi voimakkaammat signaalit ja uusien taajuuksien käytön. Celeste on testialusta monenlaisille sovelluksille, kuten autonomisten ajoneuvojen, rautatieliikenteen, meriliikenteen ja ilmailun navigoinnin parantamiseen, paremman saatavuuden kaupunkien katukuiluissa sekä syrjäisillä napa- ja arktisilla alueilla, tarkemman paikannuksen ja viestinnän pelastuspalveluille onnettomuuksien aikana, yhdistettyjen laitteiden ja esineiden internetin (IoT) sovellusten seurannan sekä jopa sisätilapaikannuksen. 

Jos Celeste toimii odotetusti, Euroopan unioni saattaa päättää operatiivisen LEO-navigaatiokerroksen käyttöönotosta. Uusi järjestelmä täydentäisi Galileota ja EGNOS-järjestelmää, Euroopan nykyisiä paikannus-, navigointi- ja ajoitusjärjestelmiä. 

Celeste auttaa myös osaltaan eurooppaaista avaruusalan teollisuutta valmistautumaan näiden uusien paikannussatelliittien tekemiseen.

Kiinassa tehtiin 3. joulukuuta kiinnostava uuden raketin koelento. Landspace-yhtiön Zhuque-3 on vähän kuin SpaceX:n Falcon 9:n kiinalaisversio, eli sen ensimmäinen vaihe on tehty uudelleenkäytettäväksi.

Tällä ensimmäisellä koelennolla ensimmäinen vaihe ei kuitenkaan onnistunut laskeutumaan pehmeästi alas. Muutoin tämä Jiuquanin avaruuskeskuksesta tehty laukaisu sujui hyvin, sillä raketin toinen vaihe toimi suunnitellusti ja vei avaruuteen pienen satelliitin painoisen painolastin eli niin sanotun massasimulaattorin. Se ei irronnut toisesta vaiheesta, vaan se jäi toisen vaiheen kanssa kiertämään yhdessä maapalloa.

Kunnes tänään ne putosivat hallitsemattomasti alas. Yhdysvaltain avaruusvoimien mukaan ne molskahtivat Tyyneen valtamereen Uuuden-Seelannin eteläpuolelle klo 14.39 Suomen aikaa (+/- minuutti).

Toinen vaihe on pituudeltaan noin 12 metriä ja halkaisijaltaan 4,5 metriä. Arvio sen massasta oli 7,5 – 11 tonnia. Näin suurimassainen ja kookas kappale ei tuhoudu ilmakehään osuessaan, vaan siitä selviytyy Maan pinnalle saakka kappaleita. Esimerkiksi kuumuutta kestämään tehty rakettimoottori ja mahdollisesti titaanista valmistetut säiliöt tuskin tuhoutuvat kokonaan.

Suomen perusteilla oleva Avaruustilannekeskus ja EU:n Avaruustilannekeskus ovat seuranneet putoavaa rakettivaihetta ja ennustivat, että se olisi pudonnut alas tänään perjantaina 30.1. noin klo 13-14 välisenä aikana. Putoamisaikaa ei voida ennustaa tarkasti, koska esimerkiksi ilmakehän yläosien kaasun tiheys juuri tänään lentoradan kohdalla ja kappaleen asento sekä pyöriminen vaikuttavat siihen, kuinka paljon ilmakehän yläosien harva kaasu hidastaa ratanopeutta. 

Mitä alemmaksi rakettivaihe putoaa, sitä enemmän ilmakehä sitä hidastaa, ja sitä tarkemmin putoamisajankohta voidaan arvioida. Lopulta kappale putoaa nopeammin ja nopeammin, kunnes ollessaan noin 80 kilometrin korkeudessa se alkaa hajota ilmakehään suurella nopeudella syöksyessään ja voimakkaasti kuumentuessaan.

Suurin osa ilmakehään putoavista satelliiteista ja muista kappaleista tuhoutuu kokonaan ilmanvastuksen ja suuren kuumuuden vuoksi. Esimerkiksi tänään 30. tammikuuta putoaa myös seitsemän Starlink-satelliittia sekä Yhdysvaltain puolustushallinnon koneellinen satelliitti Blackjack Aces-4. 

Delftin yliopiston Tudat-ennuste arvioi putoamispaikan hyvin tarkasti; rakettivaihe putosi jotakuinkin keltaisen renkaan osoittamaan paikkaan. Suomeen se ei olisi voinut pudota.

Vaikka rakettivaihetta on seurattu tarkasti viime aikoina mm. EU:n Avaruustilannekeskuksen käytössä olevilla kaukoputkilla (otsikkokuvassa on puolalaisen Chilessä sijaitsevan seurantateleskoopin ottama kuva 28. tammikuulta), ei sitä voida tarkkailla kuitenkaan koko aikaa. 

Putoamispaikka voidaan kuitenkin arvioida. Rakettivaihe kiertää Maata päiväntasaajan suhteen 56,94° kallellaan olevalla radalla, joten putoamispaikka voi olla vain alueella, joka ulottuu päiväntasaajalta noin 57° pohjoiseen ja etelään. Myös lentorata voidaan laskea ennen ja jälkeen ennustetun putoamisajan. Putoaminen voi tapahtua vain lentoradan kohdalla, joten esimerkiksi Suomeen kiinalaisraketti ei voi pudota. 

Viime kierroksillaan se kulkee mm. Skotlannin, Tanskan, Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan päältä. 

Koska suurin osa maapallosta on merta, on kaikkein todennäköisintä, että rakettivaiheen rippeet molskahtavat veteen. Ja näin siis tapahtuikin.

Vastuulliset rakettilaukaisijat, kuten eurooppalainen Arianespace ja amerikkalainen SpaceX, ohjaavat rakettivaiheet putoamaan hallitusti alas sen jälkeen, kun hyötykuorma on toimitettu avaruuteen ja raketti on tehtävänsä tehnyt. 

Toisinaan siinä ei kuitenkaan onnistuta. Esimerkiksi Ariane 6:n ensilennolla käytetty raketin ylempi vaihe epäonnistui rakettimoottorinsa poltossa, joten vaihe on edelleen avaruudessa. Samoin viime vuonna SpaceX:n Falcon 9:n ylemmän vaiheen rakettimoottori ei toiminut suunnitellusti ja rakettivaihe putosi alas hallitsemattomasti Puolan päällä. Raketin jäänteitä löydettiin Maan pinnalta, mutta onneksi kukaan tai mikään ei jäänyt niiden alle.

Kaikki varmaankin tietävät SpaceX-yhtiön Starlink-tietoliikennesatelliittiverkoston, missä on jo lähes 10 000 satelliittia.

Maailmanlaajuisesti Starlinkilla on yli 8 miljoonaa aktiivista asiakasta, joista Euroopassa arviolta 650 000. Suomessakin lienee kymmeniä tuhansia Starlink-asiakkaita.

Amazonin Leo (entinen Project Kuiper) rynnistää kuitenkin vauhdilla mukaan taivaalta tulevan suurnopeusinternetin markkinoille.

Tuorein yhtiön satelliittien laukaisu tapahtui 16. joulukuuta 2025, kun United Launch Alliancen Atlas V -raketti vei 27 uutta satelliittia avaruuteen. Nyt yhtiöllä on avaruudessa 180 satelliittia. Otsikkokuvassa satelliitteja sisältävää raketin nokkakartiota kuljetetaan laukaisualustalle.

Toistaiseksi verkko ei ole vielä avoin, vaan se on vain testaaja-asiakkaiden käytössä. Yksityisille ja yrityksille palvelu avautuu näillä näkymin vuonna 2026. Amazonin tavoitteena on 3236 satelliittia, joiden olennainen ero Starlinkiin on ratakorkeus: siinä missä Starlinkit kiertävät varsin alhaalla, noin 550 kilometrissä, ovat Amazon Leo -satelliitit 590–630 kilometrin korkeudessa. Yksittäisten satelliittien kattavuusalue maapallon pinnalla on sieltä suurempi.

SpaceX:n etu on oma Falcon 9 -raketti, jolla yhtiö on voinut laukaista satelliittejaan nopeaan tahtiin. Amazon käyttää paitsi ULA:n ja SpaceX:n laukaisupalveluja, niin on myös tilannut Arianespacelta 18 lentoa Ariane 6 raketilla. Ensimmäinen näistä tapahtuu vuoden 2026 alussa. 

Starlinkillä on valtava etumatka satelliittien määrässä, käyttäjissä ja kattavuudessa, mutta Amazon Leo voi nousta varteenotettavaksi haastajaksi hinnoittelullaan sekä sen vuoksi, että yhtiötä ei omista Elon Musk.

Myöhemmin Amazon käyttää myös Blue Originin New Glenn -rakettia – Amazon ja Blue Origin ovat Jeff Besozin perustamia yhtiöitä. New Glenn teki vuonna 2025 kaksi lentoa, joista viimeisin onnistui täsmälleen suunnitellusti: New Glennin ensimmäinen vaihe laskeutui lentonsa jälkeen takaisin ja on valmis uuteen lentoon. 

Eurooppalainen vaihtoehto on jo käytössä

Tietoliikennekonstellaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa myös eurooppalainen Eutelsat ja sen nykyisin omistama OneWeb. Siihen kuuluu jo noin 650 satelliittia, joilla yhtiö tarjoaa jo nyt maailmanlaajuisen internetin täysin operationaalisesti.

OneWeb on kuitenkin tuntemattomampi, koska eurooppalaiset toimijat tupataan yleensä unohtamaan ja siksi, että se ei myy palvelujaan suoraan kuluttajille vaan teleoperaattoreille, hallituksille ja yhtiöille.

OneWebin olennainen ero Starlinkin ja Amazon Leon välillä on satelliittien ratakorkeus: se on noin 1200 km. Se tarjoaa erittäin hyvän kattavuuden, mutta saa aikaan myös latenssia eli viivettä yhteydessä. Siinä missä Starlinkin viiveaika on tyypillisesti 25-45 millisekuntia, on OneWebillä se normaalisti yli 50 ms. OneWeb kattaa myös paremmin hyvin pohjoiset ja eteläiset alueet.

OneWebin etu on myös Eutelsatin geostarionaariradoilla olevat satelliitit, jotka täydentävät palvelua. Eutelsat tilasi joulukuussa 2024 sata uutta toisen sukupolven satelliittia, joissa on mukana myös 5G-integraatio, ja niiden laukaisut alkavat vuonna 2026.

Raketin ensilento tapahtui tänä aamuna (laukaisu 3. joulukuuta 2025 klo 6:02) Suomen aikaa. Zhuque-3 onnistui kuljettamaan hyötykuormansa kiertoradalle, mutta ensimmäinen vaihe syöksyi liekehtien alas. 

Tilanne on siis samanlainen kuin Blue Origin -yhtiön New Glenn -raketilla, jonka ensimmäinen vaihe tuhoutui ensilennolla, mutta satelliitti saatiin vietyä hyvin kiertoradalle. Myös SpaceX epäonnistui seitsemän kertaa ennen kuin laskeutumiset alkoivat sujua hyvin luotettavasti.

Jos Zhuque-3 saadaan toimimaan yhtä hyvin kuin SpaceX on saanut Falcon 9:n, on kyseessä suuri askel kiinalaiselle avaruustoiminnalle.

Kiinan kaupallinen avaruussektori on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Yli 10 yksityistä yhtiötä kehittää uudelleenkäytettäviä raketteja, joilla tarkoituksena on alentaa satelliittien laukaisukustannuksia ainakin kolmannekseen nykyisestä. 

SpaceX on ollut kiinalaisille suuri inspiroija. Valtion rakettiyhtiö CALT on tekemässä myös Starship-aluksen kaltaista, kokoista ja näköistä rakettia Long March 9, joka on tarkoitus ottaa käyttöön 2030-luvun alussa.

Euroopan avaruusjärjestön ministerikokous on ESAn korkein päätöksentekoelin, joka kokoontuu tavallisesti 2–3 vuoden välein. Nimensä mukaisesti paikalle tulevat ESAn jäsenmaiden avaruustoimista vastaavat ministerit tai muut korkean tason edustajat.

Viime viikon Bremenissä pidetyssä kokouksessa Suomen valtuuskuntaa johti elinkeinoministeri Sakari Puisto. Suomen ESA-jäsenyyteen liittyviä asioita hoitaa Kauppa- ja teollisuusministeriön alainen Business Finland. Puiston lisäksi mukana ministerikokouksessa olivat erityisavustaja Teemu Hartikainen ja teollisuusneuvos Janne Peltola työ- ja elinkeinoministeriöstä, johtaja Kimmo Kanto Business Finlandista sekä ylijohtaja Jarkko Koskinen Maanmittauslaitokselta.

Ministerikokouksessa ESAn pääjohtaja esittää järjestön toiminnan painopisteet seuraavalle vuosikymmenelle ja jäsenmaiden valtuuskunnat keskustelevat niistä sekä ehdottavat linjauksiin sekä budjettiin mahdollisia muutoksia. Maat ilmoittavat, paljonko ne ovat valmiita sijoittamaan ESAn toimintaan ja eri ohjelmiin seuraavien vuosien aikana, päättävät uusista ohjelmista ja keskustelevat siitä, miten ESAn tilaukset teollisuudelle palautuvat mahdollisimman hyvin rahoitusosuuksien mukaisesti jäsenmaihin.

Kukin maa osallistuu bruttokansantuotteensa mukaisella osuudella ESAn jäsenmaksuun sekä kaikille pakollisiin ohjelmiin (kuten tiedeohjelma), minkä lisäksi maat osallistuvat vapaaehtoisiin ohjelmiin haluamallaan summalla omien intressiensä mukaisesti.

Edellinen ministerikokous pidettiin vuonna 2022 Pariisissa, missä päätettiin kasvattaa ESAn budjettia ja laajentaa sen toimintaa, ja tällä kerralla sama linja jatkui: hyväksytty 22,3 miljardia euroa on järjestön suurin budjetti koskaan.

Summa on 32 prosenttia suurempi (17 prosenttia inflaatiokirjattuna) verrattuna edellisen kauden budjettiin. Erityisen paljon kasvoivat vapaaehtoisiin ohjelmiin ohjatut maksuosuudet, sillä ne ylittivät olennaisesti päähjohtajan ehdottamat summat.

Kaikkiaan 94,7 prosenttia ehdotetusta budjetista hyväksyttiin, joten osa ohjelmista sai hieman ehdotettua vähemmän rahaa. Esimerkiksi miehitettyihin avaruuslentoihin ja robottien avulla tehtävään avaruustutkimukseen ehdotetusta 3773 miljoonasta eurosta jäsenmaat antoivat "vain" 2976 miljoonaa euroa.

Mitä Suomi maksaa?

Suomen maksut ESAlle ovat nousemassa 148,6 miljoonasta eurosta 234,5 miljoonaan euroon.

Viro tuplaa osuutensa 24,7 miljoonasta eurosta 58,6 miljoonaan. Puolan osuus nousee 197,6 miljoonasta 735,3 miljoonaan euroon.  Suurimman lisäyksen budjettiinsa tekee liitännäisjäsen Kanada, joka nostaa osallistumisensa 81,5 miljoonasta eurosta 407,7 miljoonaan euroon.

Suomen maksuosuudet budjettikautena 2026–2028 siis nousevat olennaisesti. Varsinaisen jäsenmaksun (noin 36 miljoonaa euroa) lisäksi Suomi maksaa tiedeohjelmaan noin 45 miljoonaa euroa (nousua nykyisestä 10,8 miljoonasta eurosta vuodessa noin 12 miljoonaan euroon vuodessa, eli 3,5 prosentin lisäys inflaatiokorotuksen lisäksi) ja valinnaisiin ohjelmiin (mm. Galileo/EGNOS, Copernicus, eksploraatio, ilmastotutkimus ja turvallisuus, sisältäen Iris²-satelliittikonstellaation) 152 miljoonaa euroa.

Joulukuun toisena päivänä julkistettujen lopullisten maksuosuuksien mukaan Suomen rahoitusosuudet jakautuvat seuravasti:

Tieteellisten kokeiden kehitysohjelma (PRODEX): 10,70 M€
Avaruustutkimuksen kokonaisohjelma: 10 M€
Avaruustutkimus: 4 M€
Avaruustutkimuksen teknologiakehitysohjelma ExPeRT: 4 M€ (nimi säilyy ennallaan)
Copernicus-ohjelman avaruusosa: 22,44 M€
Tulevaisuuden Maan havainnointi: 25 M€
Maan havainnointi / Digitaalinen Maan kaksonen -osa: 2,35 M€
Maan havainnoinnin uusien tuotteiden ja palveluiden kehitysohjelma InCubed: 1 M€
Maan havainnointiin / Euroopan resilienttiys avaruudesta: 26 M€
Satelliittinavigoinnin innovaatio- ja tukiohjelma: 4 M€
Tulevaisuuden navigointitekniikkaohjelma FutureNAV: 7,12 M€
Kehittyneen tietoliikennejärjestelmätutkimuksen ohjelma (ARTES): 38,82 M€
Avaruuskäyttöön tarkoitettu 5G/6G: 27,28 M€
Avaruusjärjestelmät turvallisuudelle ja puolustukselle (4S): 11,8 M€
Optinen ja kvanttiviestintä – ScyLight: 8,36 M€
ESA:n EU:n turvalliseen yhteydenpitoon liittyvä ohjelma: 10 M€
Avaruusturvallisuusohjelma (S2P): 19 M€
Avaruusturvallisuusohjelma (S2P) / Avaruusääosa: 3 M€
Kilpailukyvyn ja kasvun ohjelma ACCESS: 12 M€
Yleinen teknologiakehitysohjelma (GSTP): 14 M€
Resilienttiys- ja turvallisuusosa: 2 M€

Lukuja tarkastaltessa kannattaa muistaa, että jäsenmaksun osalta vahvistettiin budjetti 3+2 vuodeksi ja valinnaisten ohjelmien kestot vaihtelevat kolmen ja kymmenen vuoden välillä. Maksuissa on mukana myös aikaisemmin käynnistettyjä ja uusia ohjelmia, mutta käynnissä olevien ohjelmien osallistumisen maksut on pääosin jo pääosin suoritettu. Joissain tapauksissa maksut koskevat viittä vuotta, kuten esimerkiksi osuus Kouroun avaruuskeskuksen operoinnista.

Eurooppa röyhistää rintaansa

Kuten Suomenkin panostuksissa, myös kokonaisuudessaan budjettia katsoessa suurin lisäys rahoitukseen tulee Euroopan kriisinsietokykyyn, muutosjoustavuuteen ja turvallisuuteen liittyvissä ohjelmissa, kuten Maan havainnointiin, satelliittinavigointiin ja tietoliikenteeseen.

ESA siis ottaa selvän askeleen pois puhtaasta siviilitoiminnasta kaksikäyttösovellusten suuntaan. Copernicus-havainnointiohjelma ja satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo olivat jo pieniä siirtoja tähän suuntaan, koska niitä voidaan käyttää myös puolustus- ja turvallisuustoimiin, mutta nyt suunta on selvemmin ei-aggressiiviseen sotilastekniikkaan.

Myös uusien rakettien sekä ns. Uuden avaruuden hankkeisiin saatiin jäsenmailta olennaisesti lisää rahaa. Näihin tuleva rahoitus jäsenmailta on olennaisesesti suurempi kuin ESA ehdotti alun perin.

Taustalla voimakkaassa rahoituksen kasvussa on paitsi geopoliittinen tilanne, niin myös halu nostaa Euroopan osuutta globaalissa avaruustoiminnassa. Nykyisin Eurooppa vastaa vain noin 11 prosenttia koko maailman avaruustoiminnasta, mikä on olennaisesti vähemmän kuin Euroopan yleinen painoarvo globaalisti. Myös yhteistyö EU:n, jäsenmaiden ja kansainvälisten kumppanien kanssa on yhä tärkeämpää.

ESA 2040

Tulevan ohjelmakauden sisältö rakentuu tänä vuonna julkaistun ESA 2040 -strategian ympärille. Sen keskeinen tavoite on vastata geopoliittisiin haasteisiin, ilmastonmuutokseen, yksityisen sektorin kasvuun ja Euroopan riippumattomuuden vahvistamiseen avaruudessa.

Strategiassa on viisi keskeistä painopistettä:

1. Suojele planeettaamme ja ilmastoamme

Maapallon ja sen ilmakehän, merien ja ekosysteemien havaitseminen, ilmastonmuutoksen torjunta, biodiversiteetin säilyttäminen ja ympäristöriskien hallinta. Maapallon digitaalinen kaksonen, avaruusromun vähentäminen ja avaruuden tilannekuva (mihin liittyen mm. maapalloa uhkaavien asteroidien tutkiminen sekä avaruussään seuranta).

Näihin liittyen ministerit myönsivät rahoituksen kolmelle kiinnostavalle luotaimelle. Ramses tehdään nopeasti Hera-luotaimen pohjalta ja lähetetään varsin nopealla aikataululla tutkimaan Apophis-asteroidia, joka lentää läheltä maapalloa vuonna 2029. Vigil on avaruussäätä tarkkaileva luotain ja Rise tutkii tekniikoita, joilla voidaan huoltaa satelliitteja avaruudessa ja vähentää näin avaruusromun määrää.

ESA käynnistää myös toisen sukupolven Sentinel-2 ja Sentinel-3 -satelliittien kehitystyön. Kyseessä ovat Copernicus-ohjelmaan kuuluvat optisia havaintoja maapallosta tekevät satelliitit.

ESA ja Norja päättivät selvittää yhdessä mahdollisuutta perustaa Tromssaan ESAn Arktinen avaruuskeskus, joka keskittyisi juuri pohjoisten alueiden havainnointiin. Jo nyt Tromssassa on ESAn Arktisen sääsatelliitin ohjauskeskus; tämän kokeellisen satelliitin perusteella ESA on tekemässä yhdessä EUMETSATin kanssa EPS-Sterna -satelliittikonstellaation arktisen sään tarkkailuun.

2. Tutki ja löydä

ESA on jo nyt maailman johtava avaruustutkimusorganisaation, mutta nyt saatu 3,5 prosentin lisäys (kun inflaatio otetaan huomioon) tutkimusohjelmaan nostaa tätä puolta edelleen. Ministerikokouksessa näytettiin vihreää valoa gravitaatioaaltoja havaitsevalle LISA-observatoriolle ja uuden sukupolven röntgenteleskooppi NewAthenalle.

Kunnianhimoisin esillä ollut hanke on tutkimuslento Saturnuksen Enceladus-kuulle; varsinaista päätöstä sen toteuttamisesta ei vielä tehty, mutta lennon sekä sillä vaadittavan tekniikan kehittäminen aloitetaan.

Marsia tutkiva Rosalind Franklin -laskeutuja lähetetään matkaan vuonna 2028, ja Kuun pinnalle laskeutuva Argonaut toteutetaan.

Eurooppalaisastronautit vierailevat Kansainvälisellä avaruusasemalla aina vuoteen 2030 saakka, jolloin ikääntyvän aseman toiminta on tarkoitus ajaa alas. Seuraava eurooppalainen pitkän lennon asemalle tekevä astronautti on ranskalainen Sophie Adenot, ensimmäinen vuonna 2022 valituista uusista ESAn astronauttiryhmän jäsenistä. Hänen kuusikuukautinen lentonsa alkaa ensi keväänä.

Ministerikokous myös päätti jatkaa ESAn osallistumista Artemis- ja Lunar Gateway -hankkeisiin Nasan kanssa. Vaikka Nasan suunnasta ei ole toistaiseksi varmuutta, ovat jo sovitut lennot Kuuta kiertämään, Kuun pinnalle ja Gateway-asemalle Kuun kiertoradalla toteutumassa. Lennoille lähetetään myös eurooppalaisia astronautteja, ensin saksalainen ja sitten ranskalainen ja italialainen. Nimiä ei tietenkään vielä otettu esiin, mutta vahvoilla ovat konkarit Alexander Gerst, Thomas Pesquet ja Samantha Cristoforetti.

Kokouksessa päätettiin myös jatkaa eurooppalaisen avaruusasemalle rahtia kuljettavan ja sieltä kuormia myös takaisin tuovan avaruusaluksen tekemistä. Aluksen pohjalta on mahdollista tehdä myös ihmisten kuljettamiseen kelpaava alus, mutta päätökset siitä tehdään myöhemmin – kenties jo seuraavassa ministerikokouksessa vuonna 2028.

3. Vahvista Euroopan itsenäisyyttä ja resilienssiä

Tämä painopistealueen tarkoituksena on varmistaa Euroopan riippumaton pääsy avaruuteen ja kyky toimia avaruudessa kaikissa olosuhteissa.

Vähitellen rutiinikäyttöön tulevien Ariane 6 ja Vega-C -rakettien lisäksi ESA tukee uusien, kaupallisesti toteutettavien pienten kantorakettien kehittämistä European Launcher Challenge -hankkeen avulla.

Strategian tähän kohtaan kuuluvat luonnollisesti myös puolustukselliset kaksikäyttösovellukset. Ajan henki näkyy tässä selvästi.

Uusi ERS-ohjelma (European Resilience from Space) kerää erilaisista lähteistä kuvia maapallon pinnalta ja jakaa niitä jäsenvaltioiden kesken. Tähän liittyy myös uusi matalalla kiertoradalla olevien navigointisatelliittien verkosto Celeste (LEO-PNT), joka täydentää Galileo-systeemiä.

ESA allekirjoitti Puolan kanssa sopimuksen siitä, että ne tutkivat yhdessä mahdollisuutta perustaa kaksikäyttösovelluksiin keskittynyt tutkimuskeskus Puolaan.

4. Tehosta Euroopan kasvua ja kilpailukykyä

ESAn eräs päätehtävistä on ollut ja on jatkossakin eurooppalaisen avaruusteollisuuden tukeminen eri tavoilla, mutta jatkossa avaruusinnovaatioita lähestytään yhä enemmän talouskasvun moottorina. Niin sanottua Uutta avaruutta (New Space) ja avaruussovellusten laajamittaista hyödyntämistä tuetaan yli 3,6 miljardilla eurolla.

Olennaista on myös eurooppalaisten avaruustekniikan markkinoiden laajentaminen ja kehittäminen sekä omavaraisuuden lisääminen.

Tähän kategoriaan kuulunee myös päätös toteuttaa SAGA-niminen satelliitti, jonka avulla testataan kvanttisalattua tietoliikennettä.

Moonlight on puolestaan hanke, jonka tavoitteena on luoda Kuuhun tietoliikenne- ja navigointipalveluita.

5. Inspiroi Eurooppaa

ESA käyttää 8 prosenttia budjetistaan perustoimintoihinsa, kuten esimerkiksi eri maissa olevien keskustensa ylläpitoon. Osa tästä rahasta käytetään myös tiedotus- ja opetustoimintaan, jonka tärkeä tehtävä on ennen kaikkea nuorten innostaminen luonnontieteiden ja tekniikan pariin.

Tulevat vuodet ovat kiinnostavia

Avaruustoiminnassa tapahtuu tällä haavaa paljon ja menossa on useampikin pieni vallankumous avaruuteen pääsyn edullistumisesta satelliittitekniikan muuttumiseen yhä arkisemmaksi.

Yhdysvallat ja Kiina näyttävät tietä, ja Eurooppa on jäänyt selvästi jälkeen niistä. Vaikka toimintaa vanhan mantereenkin puolella tapahtuu myös ESAn ulkopuolella, on avaruusjärjestö kuitenkin olennaisessa osassa asiakkaana ja tekniikan kehityksen tukijana. 

Tieteellisessä avaruustutkimuksessa Eurooppa on ykkönen maailmassa, ja hyväksytty budjetti kenties jopa lisää eroa muihin.

Yksityiskohtainen budjetti on täällä.

Verrattuna parin vuoden takaiseen taivaaseen, niitä on nyt selvästi enemmän. Myös tilastot kertovat niin, sillä kun esimerkiksi koronakeväänä 2020 (jolloin katselin paljon taivaalle ja metsästin suorastaan Starlink-satelliittijonoja) Maata kiersi noin 5500 toimivaa ja sammunutta satelliittia, on luku nyt noin 15000. 

Vähättelin tuolloin viisi vuotta sitten satelliittien aiheuttamaa haittaa, mutta en vähättele enää; vaikka kuinka pidänkin satelliiteista ja jopa ihastelen toisinaan kirkkaimpien satelliittien rauhallista vaellusta taivaan halki, niin nyt ei taivasta voi enää kuvata ja katsella ilman, että pieniä pisteitä vipeltää tähtien joukossa.

Tämä Jeremy Randin X-viestipalvelussa postaamaa video näyttää tilanteen hyvin:

Ja kun Heavens-Above.com:ista listaa paljain silmin näkyvät satelliitit tänä iltana 31. lokakuuta 2025, on niitä omalla taivaallani 1882. Laitan listauksen myös tämän kirjoituksen loppuun, koska se on pituudessaan myös hyvin kuvaava.

Suurin osa näistä satelliiteista on SpaceX:n Starlinkejä, joita on taivaalla jo yli 10 000. Se ei ole suinkaan ainoa satelliittikonstellaatio, vaikkakin on tällä haavaa suurin. SpaceX:n suunnitelmissa on 42000 satelliitista koostuva järjestelmä. Kun mukana on toimintansa päättäneitäkin satelliitteja, on oikea satelliittimäärä kenties luokkaa 45000.

Kiinalaisten Starlink-vastineessa Qianfan-järjestelmässä on nyt viitisen sataa satelliittia, ja tulossa noin 15 000. Varsin monet satelliitit eivät ole toimineet suunnitellusti, joten osa niistä on taivaalla turhan päiten avaruusromuna ja visuaalisena haittana – satelliitti kun heijastaa Auringon valoa, vaikka se ei toimisikaan. 

Amazonin Kuiper-järjestelmässä on nyt 153 satelliittia ja lopulta 2030-luvun alussa 3236 satelliittia. 

Eurooppalaisen Eutelsatin OneWeb-satelliitteja on nyt avaruudessa 652, lopulta noin 900. Harva tulee ajatelleeksi, että Starlinkin eurokilpailija on jo näin suuri, ja pystyy myös matalalatenssiseen laakajaistanettiyhteyteen. Kun EU:n IRIS2-hanke yhdistetään OneWebiin, saattaa satelliittien määrä lisääntyä hieman. Joka tapauksessa satelliiteista tulee kyvykkäämpiä – mutta olisi oman postauksensa aihe.

Jos satelliiteista alkaa olla jo nyt selvää haittaa tähtitaivaan ihastelulle ja tutkimiselle, tilanne muuttuu lähivuosina pahemmaksi. Kun lasketaan mukaan kaikki suunnitteilla olevat megakonstellaatiot, on 2030-luvun puolivälissä taivasta suttaamassa yli 100 000 satelliittia.

Eikä kyse ole vain valosta, vaan myös satelliittien radioastronomialle aiheuttamista häiriöistä. Ja avaruusesineiden ja -romun määrän eksponentiaalisesta lisääntymisestä, mikä sekin on oma aiheensa.

Käyn seuraavassa läpi satelliiteista ennen kaikkea tähtitieteelliselle tutkimukselle koituvaa haittaa.

Optinen tähtitiede

Tässä kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta: kun Aurinko paistaa satelliittiin, etenkin isot antennit ja aurinkopaneelit heijastavat hyvin valoa. 

Näin tapahtuu pääasiallisesti aamulla ja illalla, jolloin Aurinko on lähellä horisonttia. Sydänyönä matalilla kiertoradoilla olevat satelliitit ovat myös pimeässä, joten ne eivät näy – vaikka ne tietysti kiertävät Maata ja ovat taivaalla silloinkin.

Starlink Gen2 -satelliitti. Piirros: SpaceX

Uusimmat satelliitit eivät näy enää niin kirkkaina kuin ensimmäiset, koska niiden valonheijastuvuuteen on kiinnitetty huomiota. Niihin on laitettu vähemmän heijastavia pinnoitteita ja esimerkiksi antennien edessä on valosuojat. Niiden magnitudi on tyypillisesti auringonlaskun jälkeisinä tunteina 5 tai enemmän (tai siis vähemmän, eli ovat sitä kirkkaampia). Sopivissa olosuhteissa niiden magnitudi voi olla noin nolla eli jotakuinkin Vegan tai Arkturuksen luokkaa.

Kansainvälinen avaruusasema on satelliiteista kaikkein kirkkain, helposti mag -3. Kiinalaisten avaruusasema Tiangong on magnitudia -2.

Suurin ongelma tähtitieteelle satelliiteista on se, että ne jättävät aikavalotettuihin kuviin pitkiä viivoja. Ongelma on suurin laajakuvakulmaisilla seurantateleskoopeilla, mutta myös yksittäiset kohdennetut havainnot voivat mennä pilalle, jos ja kun satelliitti kulkee kohteen tai vertailutähden kohdalta. Spektroskooppiset havainnot näyttävät kummallisuuksia ja kirkkausmittaukset menevät päin mäntyä.

Rubin-observatorio kuvattuna viime vuonna. Taivaalla on satelliittien lisäksi lentokoneita. Kuva: LSST

Esimerkiksi pian käyttöön tulevan Vera Rubin -observatorion kuvista noin 30 prosenttia ei ole käyttökelpoisia juovien vuoksi ja 40 prosentissa on vähemmän haittaava satelliittijuova. 

Euroopan eteläisen observatorion VLT-teleskoopilta raportoitiin vuonna 2022, että hämärän aikaan tehdyistä havainnoista 1/1000 ei ole käyttökelpoisia satelliittien vuoksi.

Haittaa voidaan hieman vähentää muuttamalla satelliitteja ”pimeämmiksi” eli heijastamaan huonommin valoa sekä ottamalla observatorioilla käyttöön tekniikoita, joilla havainto voidaan keskeyttää satelliitin ylimenon ajaksi tai satelliittien viiruja pystytään poistamaan paremmin.

Hyvä uutinen on se, että SpaceX:n mukaan uusimmista satelliiteista on 95 prosenttia ajastaan heikompia kuin magnitudi 7.

SKA Mid -observatoriossa on 193 antennia Etelä-Afrikan autiomaa-alueella. Kuva: SKAO

Radiotähtitiede

Satelliittien radiotietoliikenne tapahtuu aallonpituusalueilla, jotka eivät juurikaan häiritse radioastronomisia havaintoja. Sen sijaan satelliittien elektroniikasta tulee ”vuotoa” myös radiohiljaisille aluille. 

Kansainvälinen radiotietoliikenneunioni ITU on asettanut rajat tälle tahattomalle vuotosäteilylle, mutta esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Starlinkit menivät reippaasti rajan ylitse. Nykyiset satelliitit ovat tässä mielessä parempia ja nykyisin ”vuotosäteilyn” määrää valvotaan ennen laukaisua, mutta satelliittien suuri määrä on lisännyt ongelmaa. 

Uusi SKA-radioteleskooppi ei pysty tämän vuoksi niin suureen herkkyyteen, kuin teknisesti kykenisi. Arvioiden mukaan satelliittien aikaansaama taustakohina lisääntyy jopa satakertaiseksi nykyisestä tulevan vuosikymmenen aikana. Etelä-Afrikassa sijaitseva SKA Mid, joka tekee havaintoja alueella 350 MHz – 15,4 GHz, voi menettää jopa 70 prosenttia herkkyydestään.

Mitä asialle voisi tehdä?

Avaruustoiminnan lisääntymistä tuskin voidaan estää, mutta tähtitieteilijöiden ja satelliittioperaattorien paremmalla yhteistyöllä sekä kansainvälisillä sopimuksilla haittoja voidaan hillitä.

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU:n aloitteesta tähtitaivaan suojelu on myös YK:n agendalla, ja seuraava suuri konferenssi aiheesta pidetään joulukuussa. 

Mutta voi olla, että lopulta tähtitieteelliset observatoriot pitää siirtää avaruuteen, vaikkapa Kuun etäpuolelle, mihin ainakaan toistaiseksi aiheuttamamme radiohäiriöt eivät yllä. Kun satakunta vuotta sitten kaupunkien valot ajoivat tähtitieteilijät syrjäseuduille, on koko maapallo muuttumassa nyt vaikeaksi paikaksi tutkimuksen tekoon.

Ja taivaan häiriöttömään ihailuun.

Juttu on julkaistu ensin Ursan blogina.