satelliitti

Suomeen pitää saada avaruuslaki – meistä tulee pian avaruusvaltio, joten juristit heräsivät

Kun SpaceX sai rakettinsa jälleen taivaalle viime viikonloppuna ja yhtiöllä on varsin selvät sävelet seuraavien laukaisuiden tekemisitä, on Aalto-1 -satelliittia kuljettavan lennon laukaisu tulossa nyt lopulta ajankohtaiseksi. Se tarkoittaa sitä, että Suomesta tulee avaruusmaa ja meillekin pitää saada myös avaruuslaki.

Päivän kuvaSuomessa on tutkittu jo pitkään avaruuslainsäädäntöä teoreettisella tasolla, mutta nyt tämä tietämys pitää saada käytäntöön.

Niinpä elinkeinoministeri Mika Lintilä asetti viime maanantaina työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallista avaruuslainsäädäntöä.

Työryhmän toimeksiantona on lisäksi tehdä ehdotukset avaruusesineiden rekisteröinti- ja lupamenettelyiden järjestämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakiin pitää määritellä avaruustoiminnan edellytykset, joihin kuuluvat muun muassa hyvin konkreettisesti se, miten suomalaiset avaruusalukset ja -esineet tulee rekisteröidä sekä kuinka niille hankitaan tarvittavat luvat.

Jos esimerkiksi suomalaisessa rekisterissä oleva satelliitti putoaa jonkun päähän missä päin maailmaa tahansa ja tai siitä koituu avaruudessa harmia, on Suomi vastuussa siitä. Siksi lainsäätäjien tulee myös pohtia millaisia vakuutuksia rekisterissä olevien kappaleiden omistajilla pitää olla ja kuinka laajasti kappaleille tulee tehdä etukäteen erilaisia riskianalyysejä..




Juttu jatkuu mainoksen jälkeen


Nämä kaikki vaikuttavat hyvin yksinkertaisilta, mutta ne eivät ole – eikä kyse ole vain siitä, että juristit tekevät mistä tahansa asiasta hankalan, vaan oikeasti siitä, että avaruustoimintaa liittyy monia eri asioita ja se kattaa koko maapallon (ja avaruudenkin).

Suomessa ei ole tällä hetkellä avaruustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Kansainvälisesti toimintaa ulkoavaruudessa säätelevät YK:n avaruussopimukset. EU:ssa avaruusalan säännöksiä on ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Itävallassa, Belgiassa, Alankomaissa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Ranskassa.

Lakipuolen pohdinnalle on todellakin korkea aika. Aalto-1:n lisäksi avaruuteen on lähdössä tänä vuonna useita muitakin satelliitteja, muun muassa Aalto-2 ja Suomi 100. Tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulujen opinnäytetöiden lisäksi pienet kaupalliset satelliitit tulevat yleistymään, ja niitäkin on lähdössä kenties jopa kaksi tänä vuonna.

Asetetun työryhmän puheenjohtajana toimii kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka työ- ja elinkeinoministeriöstä, sekä jäseninä eri alojen asiantuntijoita ministeriöistä, Ilmatieteen laitokselta, Maanmittauslaitokselta, Tekesistä, kaupalliselta puolelta ja on mukana myös Aalto-1 -hankkeen vetäjä Jaan Praks Aalto-yliopistosta.

Ihmetystä tosin herättää se, ettei Lapin yliopistossa olevasta, kansainvälisestikin tunnetusta Ilmailu- ja avaruuslain instituutista ole mukana edustajia.

Työryhmä raportoi työstään työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle avaruusasiain neuvottelukunnalle. Aivan nyt lähtökuopissa olevia satelliitteja varten lakipuolta ei vielä saada kuntoon, sillä työryhmän pesti päättyy vuoden lopussa.

Sinne meni: Falcon 9 laukaisi viimein satelliittinsa taivaalle

La, 03/05/2016 - 11:34 Jari Mäkinen
Falcon 9 lähtee matkaan


Space X -yhtiön viides yritys laukaista Falcon 9 -kantoraketti matkaan SES9 -tietoliikennesatelliitti nokassaan onnistui viime yönä Suomen aikaa. Tämä on erittäin hyvä uutinen myös Otaniemessä Aalto-1 -satelliittia lähtökuntoon valmisteleville teekkareille.


Falcon 9:n moottorit räjähtivät käyntiin viime yönä klo 1.35 Suomen aikaa ja kantoraketti nousi komeasti matkaan. Otsikkokuva näyttää komean kaaren Floridan iltataivaalla, kun raketti kipusi kohti kiertorataa.

Se vei rahtinaan olleen tietoliikennesatelliitin tarkalleen oikealle radalleen.

Viimeinkin!

Avaruusrakettien laukaisuissa viivytykset ovat tavallisia ja hyvinkin pienet seikat saattavat olla syynä lentojen lykkäämiseen.

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat tästä hyvä esimerkki, sillä Falcon 9 on kököttänyt Floridassa laukaisualustallaan jo sen aikaa ja sitä on koetettu lähettää matkaan jo neljä kertaa aikaisemmin yhdeksän päivän kuluessa.

Olennaisin syy viivytyksiin oli yhtiön käyttämä uusi tekniikka, jolla raketin polttoaine ja nestemäinen happi jäähdytetään tavallista viileämmäksi, jolloin niiden tiheydet ovat suurempia ja periaatteessa niitä saadaan tankattua enemmän raketin tankkeihin. Edellisellä laukaisulla syynä olivat liian kovat tuulet yläilmakehässä ja sitä edellisellä raketti olisi voinut lähteä lentoon, mutta sen lentoradan alla olevalle varoalueelle oli eksynyt laiva – sen poistumista odottaessa nestehapen lämpötila nousi jälleen liikaa.

Kylmemmät ajoaineet ja siten suurempi määrä niitä raketissa antavat lisäpotkua laukaisuun ja tekevät ensimmäisen vaiheen tuomisesta takaisin alas uudelleenkäytettäväksi helpompaa. Tosin jo ennalta tiedettiin, että tällä kerralla raketin lentorata on sellainen, että laskeutuminen oli hyvin hankalaa. Toimintansa päättäessään rakettivaihe lensi aiempia lentoja korkeammalla ja nopeammin, jolloin sen mahdollisuuden päästä normaalisti alas olivat pienet.

Yhtiön mukaan ensimmäinen vaihe osui sitä merellä 650 kilometrin päässä odottaneeseen, jalkapallokentän kokoiseen lavettiin, mutta liian suurella nopeudella. 

Syy laskeutumisen kannalta tavallista hankalampaan lentoon oli sen, että Falcon 9 toimitti tietoliikennesatelliittinsa normaalia korkeammalle, mistä siirtyminen kohti noin 36 000 kilometrin korkeudessa päiväntasaajan päällä olevaa geostationaarirataa käy nopeammin.

Normaalisti raketit vievät tietoliikennesatelliitit avaruuteen olennaisesti matalammalle kiertoradalle tai siirtoradalle kohti korkealla olevaa geostationaarirataa ja satelliittioperaattorit ohjaavat satelliittinsa sitten sen omilla pienillä rakettimoottoreilla oikealle paikalleen päiväntasaajan päälle. Kun yleensä tähän kuluu 93 vuorokautta – SES:n teknologiajohtaja Martin Halliwellin mukaan – pääsee SES 9 nyt asemapaikalleen 45 vuorokaudessa.

Seuraava Falcon 9:n lento on suunnitteilla tämän kuun loppuun. Raketin on tarkoitus vielä maaliskuun 29. päivänä seuraava Dragon-rahtialus avaruusasemalle. Kyseessä on ensimmäinen Dragonin lento sitten viime kesänä tapahtuneen onnettomuuden, joka pysäytti kaikki Falcon 9:n laukaisut liki puoleksi vuodeksi.

Eräs viivytyksestä kärsineistä satelliiteista oli Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1, jonka oli tarkoitus nousta avaruuteen jo viime vuoden lopussa. Nyt se päässee matkaan touko-kesäkuussa, riippuen siitä kuinka hyvin ja aikataulussa seuraavat Falcon 9:n lennot sujuvat.

Suomalaissatelliitin kannalta lohdullista on kuitenkin se, että sen laukaisu on seuraava Kaliforniasta tehtävä Falcon 9:n lento; muut laukaisut tapahtuvat Floridasta, Cape Canaveralista.

Kuva: Falcon 9 nousee lentoon Cape Canaveralin laukaisualustalta 40 viime yönä. Kyseessä oli raketin 22. laukaisu. (Space X)

Koko Aalto-1 -perhe potretissa


Nimikin sen jo kertoo: Aalto-1 on satelliitti, joka on peräisin Aalto-yliopistolta. Tarkemmin sanottuna Aallon Sähkötekniikan korkeakoulun Radiotieteen ja -tekniikan laitokselta, missä se on suunniteltu ja rakennettu opiskelijaprojektina.


Mutta mukana on muitakin: satelliitin hyötykuormat, eli sen mukana lentävät tutkimuslaitteet, ovat peräisin VTT:ltä, Turun yliopistosta (Helsingin yliopiston avustuksella) ja Ilmatieteen laitokselta. Koko joukko ihmisiä niin Suomesta kuin Virostakin on mukana Aalto-1 -hankkeessa.

Hyvän kuvan mukana olevasta joukosta sai viime toukokuussa, kun kaikki mukana olevat tahot kokoontuivat Otaniemeen. Tuolloin tarkoituksena oli paitsi kertoa missä hanke on menossa, niin myös valmistella jo pian alkavaa lentoa. Toukokuussa kun oletettiin Aalto-1:n pääsevän taivaalle vielä vuoden 2015 lopussa. 

Kaikkiaan yli 80 teekkaria on ollut mukana hankkeessa ja sen tiimoilta on tehty toistakymmentä opinnäytettä. Lisäksi yksi lupaava yritys (Iceye) on spinnannut omille teilleen satelliittiprojektista. 

Satelliitin tärkein tehtävä onkin ollut koulutuksellinen, sillä oikean satelliitin tekeminen kaikkine systeemisuunnitteluineen ja testauksineen pn paras mahdollinen tapa oppia avaruustekniikkaa. Voisikin sanoa, että vaikka satelliittia ei koskaan lähetettäisi taivaalle, on se täyttänyt jo suuren osan tehtävästään.

Usein yliopistoissa tehtävissä nanosatelliiteissa tämä riittääkin, ja hanke keskittyy vain satelliitin tekemiseen ja sen taivaalle saamiseen. Mikäli siihen saadaan vielä yhteys ja sitä voidaan käyttää avaruudessa, on se pelkkää bonusta.

Aalto-1:ssä tieteellinen ohjelma on kuitenkin tärkeässä osassa, ja eräs syy hankkeen viipymiseen onkin ollut se, että satelliitti haluttiin tehdä kunnolla ja katsoa tulevaisuuteen. Kaikilla mukana olevilla tutkimuslaitteilla on mahdollisuuksia kehittyä paremmiksi ja kenties jopa merkittäviksi tekniikoiksi avaruuskäytössä. 

Siksi myös Aalto-1 on suurempi ja mutkikkaampi verrattuna moniin opiskelijasatelliitteihin. Esimerkiksi Viron ensimmäinen satelliitti EstCube-1 oli kooltaan vain kolmannes suomalaissatelliitista; se oli yhden cubesat-yksikön kokoinen, kun Aalto-1 on kolme.

Suomalaisopiskelijat eivät ole myöskään ostaneet valmiina kuin muutamia komponentteja ja joitain vaativimpia alijärjestelmiä, mutta muilta osin satelliitti ja sen systeemit on niin suunniteltu kuin tehtykin itse. Suuri osa opiskelijasatelliiteista tehdään käytännössä rakennussarjoista, joita voi tilata vaikkapa netistä.

Lisäksi Aalto-1 on käynyt läpi rankan testaamisen, mikä ei ole lainkaan tavallista opiskelijahankkeissa – testien perusteella on tehtykin muutoksia, jotka ovat venyttäneet aikataulua. Mukana testeissä on ollut myös VTT avaruussimulointikaappeineen ja Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio, missä satelliitin osia on altistettu avaruussäteilylle.

Satelliitin tieteellinen ohjelma on myös hyvin suunniteltu, ja sen tekemisessä on mukana aktiivisesti parikymmentä henkilöä. 

Päähyötykuormana olevalla, VTT:n suunnittelemalla ja tekemällä miniatyrisoidulla spektrikameralla halutaan ottaa kuvia maapallosta (ja etenkin Suomesta) eri vuodenaikoina. 

Toinen tutkimuslaite, Turun yliopiston myös opiskelijatyönä valmistama säteilymittarikin on parhaimmillaan, kun se tekee havaintojaan pitemmän aikaa. 

Lisäksi satelliitin loppu sinällään on myös tekninen koe: mukana on Ilmatieteen laitoksen tutkijan Pekka Janhusen kehittämän sähköisen aurinkotuulipurjeen ideaan perustuva plasmajarru. Kun Aalto-1:n muu tehtävä päättyy, se kiihdytetään pyörimisliikkeeseen ja satelliitin alaosasta kelataan auki sata metriä pitkä sähköjohto. Sen avulla testataan paitsi aurinkopurjeen toimintaperiaatetta, niin myös hilataan satelliitti radaltaan tuhoutumaan hallitusti Maan ilmakehässä.

Hello World! – Reaktorin satelliitti lentää ensi vuonna avaruuteen

Ke, 12/09/2015 - 15:50 Jari Mäkinen

Suomalainen digitaalisten palveluiden yhtiö Reaktor kurottaa avaruuteen: aamun uutiset kertoivat yhtiön Hello World -nimisestä satelliitista, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen jo ensi vuoden kuluessa.

Tämä aivan yksityisellä rahalla toteutettu satelliitti kiilaa siis toiseksi suomalaiseksi satelliitiksi Aalto-1:n jälkeen – ellei mikään tule sotkemaan suunnitelmia.

Viime kesän Falcon -kantoraketin onnettomuus sotki kummankin hankkeen aikataulua, mutta nyt näyttää siltä, että Aalto-1 pääsee matkaan jo talven kuluessa.

Hello World seurannee sitä vuoden loppupuolella, tosin hanketta vetävän Juha-Matti Liukkosen mukaan laukaisusta on käynnissä nyt kilpailutus ja voi olla, että se tullaan lopulta laukaisemaan matkaan Baikonurin kosmodromista.

Hello World on nykysuunnitelman mukaan muutaman kilon painoinen ja kooltaan 20 x 10 x 10 cm; se siis luokitellaan nanosatelliitiksi ja perustuu yleiseen cubesat-formaattiin.

"Meillä tämä hanke alkoi reilu vuosi sitten, ihan henkilöstön oman kiinnostuksen kautta, ja viime kesänä päätimme polkaista tämän satelliittihankkeen käyntiin nyt syksyllä", kertoo Liukkonen.

"Alkukiinnostuksemme johti ensin yhden kehittäjän osallistumiseen Aalto-1 -hankkeeseen. Samalla lentokonepuolen liiketoimintamme on edennyt hyvin, ja avaruusalan ymmärryksen parantuessa alkoi tuntua luontevalta laajentaa toimintaa sinne suuntaan. Piensatelliittisektorilla on hyvinkin mielenkiintoiset näkymät."

Hahmotelmat erilaisista nano- ja piensatelliittien käyttötavoista ovatkin herkullisia, sillä niitä voidaan käyttää paitsi yksinkertaiseen kuvaamiseen kuin edistyneiden, tarkasti rajattujen tieteellisten havaintojen tekemiseen. Niiden opetuksellinen merkitys on myös suuri, sillä 'oikean' satelliitin tekemisen kautta on helppoa ja innostavaa tutustua suuremmillakin satelliiteilla tehtäviin tutkimuksiin.

Nanosatelliiteilla on mahdollista toteuttaa tulevaisuudessa monia kiinnostavia palveluita, kuten suomalainen Iceye on tekemässä. Edullisten, teknisesti näppärien ja innovatiivisten piensatelliittien tekeminen Suomessa ja niiden palveluiden suunnittelu sekä tarjoaminen sopisivat erinomaisesti Suomen kokoiselle ja kaltaiselle maalle.

"Hello World -satelliittiin liittyy myös Aalto-yliopiston ajatus mahdollisesta avaruuslaboratoriosta, joka voisi tukea hanketta. Eräs keskeinen tavoitteemme onkin potkia alan ekosysteemiä Suomessa käyntiin", jatkaa Liukkonen.

"Suomesta löytyy osaamista ja Aallolta on käytössään kaikki keskeiset testilaboratoriot, joille löytyy kaupallista kysyntää. Projektimme toimii pilottina Aalto-yliopistosta syntyvälle kaupalliselle spin-offille, jolle on jo muitakin asiakkaita näköpiirissä."

Reaktorilta hankkeen alkuvaiheissa on ollut mukana noin 10 hengen kiinnostuneiden joukko, joka on selvittänyt teemaa osin vapaa-ajallaan. Satelliitin projektitiimi koostuu kahdesta ydintekijästä, ja yhtiössä pyritään kierrättämään kaikkia kiinnostuneita osallistumaan hankkeeseen, jotta siihen liittyvä osaaminen ja ymmärrys saadaan levitettyä. 

"Huimaltahan tämä tässä vaiheessa tuntuu", Liukkonen päivittelee. 

"Kuluneen vuoden aikana on tullut pikaopiskeltua joukko yliopistotason kursseja, tutustuttua kiertoratamekaniikkaan sekä avaruusalusten systeemisuunnitteluun, ja nyt kokonaisuus alkaa konkreettisesti valmistua. Prosessi piirustuspöydältä kiertoradalle on pitkä, mutta nyt tuntuu siltä, että lähtölaskenta on jo alkanut - vaikkakin se kestää vielä vuoden!"

Näillä näkymin satelliitin hyötykuormana on kamera, jolla se tulee lähinnä kuvaamaan Maata ja tutkailemaan avaruutta kiertoradalta. Olennisinta hankkeessa onkin vakavan tutkimisen sijaan alan tutkiminen, koulutus, kokemuksen kerääminen ja innostaminen varsinaisten, myöhemmin tulevien sovellusten tekemiseen. Niinpä jo nyt reaktorilaisten mielessä pyörivät seuraavan sukupolven satelliitit...

Amerikkalainen polaarisatelliitti hajosi palasiksi

Pe, 11/27/2015 - 20:43 Jari Mäkinen
NOAA16

Yhdysvaltain puolustushallinnon alainen kiertoradalla olevia kappaleita seuraava avaruusoperaatiokeskus SJpOC (Joint Space Operations Center) havaitsi keskiviikkona vuonna 2014 rikkoutuneen ja käytöstä poistetun NOAA16-satelliitin hajonneen osiin avaruudessa. 

Tapauksesta kertoo SpaceNews -lehti, jonka mukaan SJpOC havaitsi aiemmin yhtenä kappaleena kiertoradalla havaitun satelliitin jakaantuneen useampiin osiin keskiviikkona 25.11. aamupäivällä klo 10:41 Suomen aikaa. Palasten määrästä ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta niistä ainakaan toistaiseksi haittaa muille satelliiteille.

On epätodennäköistä, että hajoaminen olisi johtunut törmäyksestä jonkun toisen satelliitin tai avaruusromupalasen kanssa. Käytöstä ennenaikaisesti poistetut satelliitit sisältävät usein polttoainetta, joka saattaa ajan myötä räjähtää. Myös lämpötilavaihtelut ja muut avaruuden olosuhteet heikentävät jatkuvasti satelliitteja, joten ne saattavat rikkoontua myös tästä rasituksesta – joskin näin ei pitäisi käydä.

Samoin akut voivat räjähtää, jos satelliitin lämpöhallinta ei toimi ja lämpötila nousee sisällä liian suureksi.

Tämä NOAA16 -satelliitti oli Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n käytössä ollut Maan napojen kautta kulkevalla ns. polaariradalla säätä havainnut satelliitti, joka laukaistiin avaruuteen syyskuussa 2000. Se toimi normaalisti kesäkuuhun 2014 saakka, jolloin siihen tuli "kriittinen vika", jolloin se siirrettiin eläkkeelle. 

Kyseessä on jo toinen kerta lyhyen ajan kuluessa, kun Yhdysvaltain polaariradalla oleva satelliitti hajoaa avaruudessa ja synnyttää avaruusromua. Tätä ennen viime helmikuussa USA:n puolustushallinnon sääsatelliitti rikkoontui oletettavasti juuri akkujen pamahdettua. Myös seitsemässä muussa samanlaisessa satelliitissa on havaittu samankaltainen vika, joka saattaa johtaa mahdollisesti aikanaan akkujen räjähtämiseen.

Räjähdykset ovat harvinaisia

Jos käytöstä poistettavaa satelliittia ei voida ohjata alas tuhoutumaan Maan ilmakehässä, sen polttoainetankit tyhjennetään ja akkujen varaus puretaan ennen kuin satelliitti kytketään pois päältä ja jätetään avaruuteen romuksi. Näin siitä aiheutuva vaara on kaikkein pienin.

Todennäköisesti NOAA16:n vika – josta ei ole kerrottu tarkemmin – esti näiden toimien tekemisen, mikä on johtanut tähän hajoamiseen. 

Ajan kuluessa satelliitin kappaleet levittäytyvät laajemmalle nykyisen kiertoradan sivuille. Satelliitin korkeahko ratakorkeus, noin 850 km, tarkoittaa sitä, että kappaleet eivät putoa Maahan vuosisatoihin. Koska tuo ratakorkeus on kätevä juuri Maan havainnointiin, on sillä varsin paljon satelliitteja; siksi siellä on myös varsin paljon käytöstä poistettuja satelliitteja sekä niistä irronneita osia.

Suurin näillä tienoilla oleva satelliitti on kahdeksan tonnia massaltaan oleva eurooppalainen ENVISAT, joka lakkasi toimimasta vuonna 2012 toimittuaan olennaisesti suunniteltua pitempään. Se on tällä haavaa massiivisin "satelliittiraato" avaruudessa.

Otsikkokuvassa on piirros NOAA:n sääsatelliitista, jonka kaltainen NOAA16 oli. Kuva: NASA

Ainutlaatuista koko maailmassa: suomalaisyhtiö aikoo lähettää ainakin kuusi tutkasatelliittia avaruuteen

To, 11/12/2015 - 09:51 Jari Mäkinen
Iceyen toimistossa Otaniemessä

Vaikka Suomessa vallitsee parhaillaan taloudellinen ja henkinen lama, on avaruusalalla maassamme yhtiö, joka paitsi laajenee, niin myös katsoo varsin luottavaisena tulevaisuuteen.

Tosin Pekka Laurila,  Iceye-yhtiön toinen perustajista, katsoo syyskuussa haastattelua tehtäessä Otaniemessä olevia tilojaan varsin väsynein silmin, sillä takana on pikamatka Kaliforniaan ja yhtä nopea kääntö Brysselissä. Ja myös hektinen vuosi, sillä vielä keväällä yhtiöllä oli tili tyhjänä mutta oli pakko vuokrata jäänmurtaja ja lentokone uuden, upean tutkalaitteiston prototyypi testaamista varten.

Laurilan ja hänen kanssaan Iceyen perustaneen Rafal Modrzewskin ideana on tuottaa avaruudesta Maan pintaa öin ja päivin pilvienkin läpi kuvaavan mikroaaltotutkan avulla kaukokartoitustietoa, jonka avulla esimerkiksi meriliikenne voi saada ajantasaista tietoa jäästä ja liikkua siten tehokkaammin ja turvallisemmin. Mutta tekniikka sopii moneen muuhunkin, mihin avaruusalan isot toimijat käyttävät nyt mikroaaltotutkia: luonnononnettomuuksien seurantaan, öljypäästöjen paljastamiseen, kalastuksen seurantaan ja moneen muuhun.

Iceye aikoo vain tehdä samaa, mutta paljon edullisemmin ja siten, että tieto on lähes kaikkien saatavilla.

“Kevät oli rankkaa, mutta siitä selvittiin pienellä luovuudella tekniikassa ja liiketoimissa”, kertoo Laurila, joka käyttää titteliä ‘rahoitusjohtaja’.

“Ja nyt olemme aivan loppusuoralla uudessa rahoitusjärjestelyssämme, jonka avulla päästään kunnolla toimeen. Nyt on hyvä olo.”

Eräs Slushin tähdistä

Tänään Slush-tapahtumassa julkistetussa 2,5 miljoonan euron pääomasijoituskierroksessa ovat mukana yhdysvaltalaiset True Ventures ja Founder.org, sekä suomalainen Lifeline Ventures. Tekes antaa rahoitukselle 1,7 miljoonan lisävivun tuotekehityslainan muodossa Arktiset Meret –ohjelmassa.

Jo aiemmin syyskuussa yritys sai tuotekehitykseensä myös merkittävän rahoituksen Euroopan komission Horisontti 2020 –puiteohjelman avaruusteknologiaohjelmassa. Projektin koko on 3,4 miljoonaa euroa, josta tuki Iceyelle on 2,5 miljoonaa.

Tämä on aika hyvin kurssiprojektina alkaneelle, kahden opintonsa ainakin toistaiseksi keskeyttäneen teekkarin yhtiölle.

Idea vei mukanaan kesken opintojen

Laurilalla ja nyt yhtiön toimitusjohtajana toimivalla Modrzewskillä käsissään nopeasti kasvanut 15 henkilöä työllistävä start-up, joka luokitellaan ns. uuden avaruustekniikan yhtiöksi. Se on samalla myös kiinnostavin tulokas Suomen (ja Euroopan) avaruusteollisuudessa pitkiin aikoihin.

Yhtiön juuret ovat vuodessa 2012, jolloin Laurila oli mukana Aalto-1 -satelliittia tekevässä ryhmässä ja osallistui myös Modrzewskin kanssa ensimmäiseen teknologiayrittämistä kehittäneeseen Aalto ventures -ohjelmaan.

“Siellä piti pohtia erilaisia kaupallisia toimintaideoita, ja meillä oli niitä aika paljon”, selitää Laurila.

“Lähdimme sitten pohtimaan niitä eteenpäin muutamien mahdollisten asiakkaiden kanssa. Saimme Aalto-yliopiston Aalto Center for Entrepreneurship -yrittäjyyskeskukselta pienen apurahan, jonka turvin pääsimme työstämään erilaisia avaruustoiminnan erikoispalveluita, joita voitaisiin toteuttaa pienellä budjetilla.”

”Saatiin kovia neuvonantajia mukaan jo alusta asti, joilta saimme valtavasti tukea maailmanvalloitus-unelmiimme. Nämä sitten muuttuivat sitä enemmän käytännön ohjeiksi mitä pidemmälle päästiin.”

Sitten he saivat toisen, pienen apurahan, jolla pystyttiin myös paneutumaan tekniikkaan: mikä oikeasti oli mahdollista.

Syksyllä 2012 kaksikko haki ja sai Tekesin TUTL-ohjelmasta rahoitusta, jolla “pääsimme karuun todellisuuteen, eli siihen, että ideoista piti päästä toimivaan prototyyppiin parin vuoden sisällä.”

Tiimiin haettiin jo työvoimaa, ensin läheltä Aalto-1:n tekijöistä (tässä yksi syy siihen, miksi ensimmäinen suomalainen satelliitti on viivästynyt), sitten laajemmalti ja lopulta ulkomailta saakka. 

Proto oli valmis tämän vuoden alussa ja Iceye Oy aloitti spin-off -yhtiönä toimintansa asiakkaiden rahoittamana.

“Rahoituksen järjestäminen tekemisen ohessa on ollut vaikeaa, koska tämä ei ole kovin suoraviivaista bisnestä”, Laurila huokaa. 

“Tämä ei ole kännypeli, joka tuottaa nopeasti, vaan meillä palaa paljon rahaa ennen kuin mitään oikeastaan tulee.”

Tutkasatelliittiparvi taivaalle

Iceyen tiloihin heti sisään tultaessa on seinällä suurikokoinen tutkakuva, joka on otettu yhtiön prototyyppitutkalla. Sen perusteella kehitetään avaruuteen pienen satelliitin mukana lähetettävää versiota.

Näitä on tarkoitus lähettää ainakin kuusi kappaletta avaruuteen siten, että satelliittien avulla voitaisiin tehdä havaintoja varsin pikaisesti mistä päin tahansa maapalloa. 

“Ideana on vastata globaalisti ajan suhteen kriittisiin haasteisiin, eli olemme palveluntarjoaja. Liiketoimintamallimme on kerätä nopeasti havaintoja eri puolilta maapalloa ja tuottaa niistä tietotuotteita asiakkaillemme.”

Ensi alkuun ideana on kuvata usealla tutkasatelliitilla pohjoisia merialueita ja kertoa laivoille missä jää liikkuu ja on. Tämä oli alkuperäinen idea ja siitä juontuu myös yhtiön nimi Iceye, eli jääsilmä.

Pitemmällä tähtäimellä jään lisäksi havaintoja voidaan tehdä oikeastaan kaikesta, mihin avaruudesta Maata kuvaava mikroaaltotutka pystyy.

“Meillä on 11 idearikasta insinööriä ja ideoita syntyy koko ajan, mutta nyt on tärkeää keskittyä yhteen ja saada systeemi toimimaan.”

On varsin ennenkuulumatonta, että suomalaisyhtiö aikoo laukaista paitsi kuusi satelliittia taivaalle ja niin myös tehdä itse niihin olennaisimmat osat. Todennäköisesti hieman alle satakiloisten piensatelliittien tekeminen annetaan jollekin alihankkijalle, mutta tutkat Iceye haluaa tehdä itse. 

Avainosaaminen halutaan pitää omassa hallussa.

“Meillä on oma elektroniikkavalmistusilinja, koska huomasimme nopeasti, että näin pääsemme nopeammin eteenpäin ja voimme tehdä sitä mitä haluamme. Voimme tehdä uusia järjestelmiä ja versioita hyvinkin nopeasti. Ainoa, mitä emme voi tehdä itse, on monikerrospiirilevyt.”

Laurilan mukaan on tärkeää, että tiimin jokainen jäsen ymmärtää tutkalaitteen tekniikan ja on ollut mukana sen tekemisessä. “Tässä firmassa ei ole ketään, joka ei osaisi juottaa labrassa. Se on todellinen kilpailuvaltti.”

Edullisesti tarpeeksi hyvää

Muiden uuden ajan avaruusyhtiöiden tapaan Iceye aikoo käyttää satelliiteissaan edullista, lähes kaupan hyllyllä olevaa teollisuuselektoniikkaa. Verrattuna perinteisesti avaruuslaitteissa käytettyihin osiin on se olennaisesti edullisempaa ja huomattavasti suorituskykyisempää.

Erona on kuitenkin hieman matalampi luotettavuustaso. Se ei kuitenkaan haittaa, koska edullisia, pieniä, nopeasti tehtäviä ja laukaistavia voidaan tarpeen mukaan lähettää avaruuteen uusia.

“Laadunvalvonta ja testaaminen on monissa satelliittihankkeissa yli puolet budjetista, mikä suorituskykyisissä ja yksittäin tehtävissä tieteellisissä hankkeissa onkin ymmärrettävää. Meidän kaltaisessa satelliittikonstellaatiossa katsotaan asiaa toisesta näkökulmasta: ei tehdä liian hienoa ja kallista, vaan otamme huomioon vain tarpeellisen luotettavuusmarginaalin.”

“Meidän tulee olla tarpeeksi hyviä, mutta edullisia, jotta voidaan tuottaa kustannustehokkaasti juuri sitä dataa mitä asiakkaat haluavat.”

Iceyen satelliitit eivät pärjääkään havaintotarkkuudessa monille nyt avaruudessa oleville tutkasatelliiteille, mutta ne kilpailevatkin niitä vastaan havaintojen nopeudella.

“Meillä on esimerkiksi vain yksi kuvausmoodi satelliitissamme, ja keräämme tietoa satelliiteista suoraan pilvipalveluun, mistä se on luotettavasti ja nopeasti saatavissa missä vain, milloin vain.”

Tutkakuvan käsittelyä

Viiden vuoden päästä bisneksessä

Juuri nyt Iceye on hyvässä kiidossa ja se tähtää täyteen toimintaan viiden vuoden kuluessa. 

Ensin taivaalle lähetetään yksi satelliitti, kenties jo parin vuoden päästä vuonna 2017, ja sen avulla tekniikkaa sekä palveluverkostoa testataan. Sen jälkeen lähetetään perään konstellaation loput satelliitit.

Kun havaintoja virtaa taivaalta, voidaan tietoja soveltaa vähitellen muihinkin kuin jäätilanteen seurantaan. Meret ja vesialueet ovat tutkasatelliitille helpoimpia havaintokohteita, mutta sovelluskohteita on myös kuivalla maalla. Yksi tällainen voisi olla metsien kartoitus.

Tarpeen mukaan satelliittien määrää voidaan lisätä, ja jos tarvetta ilmenee, voi Iceye tehdä ja lähettää myöhemmin muunlaisiakin satelliitteja – vaikkapa minikokoisella spektrometrikameralla varustettuja. 

Euroopassa vastaavaa suunnittelevia kilpailijoita ei ole, mutta Yhdysvalloissa esimerkiksi Planet Labs suunnittelee laukaisevansa 200 satelliittia taivaalle vastaavanlaisia havaintoja tekemään.

Vastaava ei ole mitenkään haihattelua suomalaisyhtiöllekään: “Jos palvelumme menevät kaupaksi ja se tuottaa rahaa, niin sijoittajia kyllä löytyy. Silloin hanke saa maksaa satoja miljoonia ja sitä voi skaalata hyvinkin suureksi.”

Avaruustoimessahan ei edes taivas ole rajana.

Artikkeli on julkaistu myös spacefinland.fi -sivustolla.

Suomen ensimmäinen satelliitti lähdössä matkaan

Ke, 11/04/2015 - 09:07 Jari Mäkinen

Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 on pitkän odotuksen jälkeen valmistumassa ja lähdössä nyt marraskuussa Suomesta kohti Hollantia, mistä se lennätetään laukaisupaikalle Yhdysvaltoihin.

Satelliitin lopullinen, avaruuteen lähtevä versio on käymässä juuri läpi viimeisiä testejään. Niillä koetellaan sen toimivuutta avaruuden tyhjiössä ja lämpötiloissa, sekä sen kestämistä kantoraketin laukaisua vastaavassa tärinässä. Tätä ennen ns. insinöörimallille tehdyt kokeet ovat sujuneet hyvin ja nytkään yllätyksiä ei ole löytynyt.

Laukaisu lykkääntynyt (taas kerran)

Vielä viime keväänä oletettiin, että satelliitti olisi lähdössä nyt loppuvuodesta jo avaruuteen, mutta viime kesänä tapahtunut Falcon 9 -kantoraketin onnettomuus muutti suunnitelman olennaisesti. Aalto-1 laukaistaan avaruuteen Falcon 9:llä.

Jo tätä ennen laukaisua on jouduttu lykkäämään muutamia kertoja erilaisista syistä; tässäkin mielessä Aalto-1 täyttää "oikean" avaruuslennon kriteerit, sillä kunnianhimoiset satelliittihankkeet tuppaavat aina myöhästymään aiotusta.

Kesäkuisen onnettomuuden jälkeen eivät Falcon 9 -raketit ole lentäneet, koska onnettomuuden syytä on selvitelty. Tämänhetkisen tiedon mukaan onnettomuuden syy on saatu selvitettyä ja sen johdosta tehdyt korjaukset tehtyä, joten raketit pääsevät takaisin toimintaan vielä loppuvuoden aikana – kenties jopa joulukuun alussa.

Näin ollen Aalto-1 -satelliittia kantava lento voisi nousta matkaan ensi vuoden alussa. 

Aalto-1Laukaisupaikka on kuuluisan Floridassa olevan Cape Canaveralin sijaan Kaliforniassa oleva Vandenbergin sotilastukikohta, missä on Falcon 9 -rakettien toinen laukaisualusta. 

Raketti voidaan lähettää sieltä Maan napojen kautta kulkevalle polaariradalle, mikä tulee olemaan myös Aalto-1:n kiertorata. Sellaisella radalla oleva satelliitti kulkee säännöllisesti myös Suomen yli.

Radan korkeus tulee olemaan keskimäärin 600 km.

Työntäyteinen kesä

Laukaisun lykkääntyminen oli Aalto-1 -työryhmälle samaan aikaan pettymys ja suuri helpotus, sillä satelliitin lentomallin tekeminen on voitu tehdä nyt ajan kanssa. Alkuperäisen aikataulun mukaan se olisi luovutettu Alankomaissa olevalle laukaisuvälittäjäyhtiölle heinäkuussa; hollantilaisfirma kerää kaikki samalla raketilla lähtevät piensatelliitit yhteen, asentaa ne laukaisusovittimen sisälle ja toimittaa siinä Yhdysvaltoihin kantorakettiin laitettavaksi.

Kuten yleensä, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi, ja niinpä nytkin viimeistelyjä tehdään viimeiseen saakka. Satelliitin lentomalli on käynyt viime viikon lopussa ja tämän viikon alussa läpi avaruussimulaatiotestit tyhjiökammiossa ja tänään alkoivat tärinätestit.

Näillä näkymin satelliitti kuljetetaan Alankomaihin marraskuun aikana.

Viime viikkoina myös satelliitin maa-asemaa sekä yhteydenpitoa sen sekä satelliitin välillä on testattu. Näissä testeissä on käytetty samalla tavalla toimivaa Aalto-1:n insinöörimallia, joka voidaan altistaa testeissä suuremmille kuormille (sekä laittaa esimerkiksi tolpan varteen kukkulan laella testin aikana, kuten yllä).

Yhteystestin jälkeen laitteisiin tehdään vielä säätöjä, kuten myös maa-asemaankin: Aalto-yliopistolla Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston katolla oleva lautasantenni sekä sen vieressä kattohuoneiston kulmalla oleva lähetin- ja vastaanotinhuone ovat periaatteessa käyttökunnossa, mutta niihin ehditään tehdä vielä parannuksia ja täydennyksiä vielä satelliitin luovuttamisen jälkeenkin.

Maa-aseman antenni

Lisätietoa Aalto-1 -satelliitista on Aalto-1 wikissä.

Intia laukaisee mustia aukkoja tutkivan satelliitin

To, 09/24/2015 - 18:28 Markus Hotakainen
Intian Astrosat

Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensi maanantaina kaakkoisessa Intiassa sijaitsevasta Satish Dhawan -avaruuskeskuksesta kohoaa Maata kiertävälle radalle Astrosat-tutkimussatelliitti. 

Sillä on tarkoitus tutkia mustia aukkoja – niin tähdenmassaisia kuin supermassiivisiakin – sekä neutronitähtiä. Astrosatilla on massaa lähes 1,5 tonnia ja siinä on neljä samaan suuntaan osoittavaa teleskooppia.

Niillä voidaan tehdä havaintoja laajalla aallonpituusalueella näkyvästä valosta ultravioletti- ja röntgensäteilyyn saakka. Lisäksi satelliitissa on mittalaite, joka tarkkailee kirkkaita, lyhytaikaisia ilmiöitä.

Tutkimalla avaruuden kohteista tulevan säteilyn aika- ja spektririippuvuutta tähtitieteilijät pyrkivät saamaan paremman käsityksen mustia aukkoja ympäröivästä aineesta ja sen käyttäytymisestä voimakkaassa gravitaatiokentässä. 

Satelliitin ja sen instrumenttien rakentamiseen ovat osallistuneet Tatan perustutkimuksen instituutti TIFR (Tata Institute for Fundamental Research), Intian tähtitieteen instituutti IIA (Indian Institute for Astronomy) ja Intian yliopistojen tähtitieteen ja astrofysiikan keskus IUCAA yhteistyössä Intian avaruustutkimusjärjestön ISROn (Indian Space Research Organisation) kanssa. Hankkeessa ovat mukana myös Kanadan avaruusjärjestö ja Leicesterin yliopisto Isosta-Britanniasta. 

Uudesta satelliitista kerrottiin Leicesterin yliopiston uutissivulla.

Kuva: Indian Space Research Organisation (ISRO)

Amerikkalaiset salasivat sotilassatelliitin räjähdyksen (päivitetty)

To, 03/05/2015 - 11:08 Jari Mäkinen

Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaallinen sääsatelliitti DMSP-13 räjähti helmikuun 3. päivänä kiertoradallaan 43 jäljitettävään osaan. Yleensä tällaisista tapauksista tiedotetaan julkisesti, jotta muut avaruusmaat voivat varautua avaruusromun aiheuttamaan vaaraan, mutta nyt amerikkalaisilta ei saatu tietoa tapauksesta – eikä virallisesti ole saatu vieläkään.

Euroopan avaruusjärjestön avaruustilannetta tarkkailevan toimiston mukaan hieman yli 800 kilometrin korkeudessa tapahtunut räjähdys ei aiheuta ainakaan suoraa vaaraa eurooppalaisille satelliiteille. Lähimpänä avaruusromupilveä ESAn satelliiteista käy jäätutkijasatelliitti CryoSat, mutta sekin on turvallisen matkan päässä.

Korkeusalue 800 kilometrin tienoilla on tyypillinen Maata tutkivien ja havaitsevien satelliittien käyttämä kiertorata, ja siellä on myös joitain tietoliikennesatelliitteja.

Oletettavasti DMSP-13:n räjähdyksessä syntyneet suuremmat kappaleet, ohessa syntyneet pienemmät osat ja niiden keskinäisten törmäysten johdosta syntyvät palaset pysyvät ainakin toistaiseksi rajatulla, joskin varsin kookkaalla alueella. Ajan kuluessa syntynyt avaruusromu leviävää ja putoavaa alemmaksi laajenevaksi pilveksi.

ESA on saanut nyt tietoa Yhdysvalloista ja analysoi parhaillaan tarkemmin tapauksen vaikutuksia.

Syynä sähköhäiriö?

DMSP-F13 -satelliitti (Defense Meteorological Satellite Program Flight 13) laukaistiin avaruuteen vuonna 1995, joten se oli jo 20 vuotta vanha. Se oli aurinkosynkronisella kiertoradalla, joka kulki jotakuinkin Maan napojen kautta noin 800 km:n korkeudessa.

Se ei enää kuulunut Yhdysvaltain tärkeimpiin kiertoradalla oleviin sotilaallisiin sääsatelliitteihin, sillä siitä tuli virallisesti varasatelliitti vuonna 2006. Koska avaruudessa on jo kuusi muuta DMSP-sääsatelliittia, ei räjähdys vaikuta Yhdysvaltain kykyyn saada sotilailleen säätietoja.

Tapauksesta saatujen tietojen mukaan syyksi räjähdykseen arvellaan satelliitin sähköjärjestelmässä tapahtunutta vikaa, joka olisi saanut aikaan laajemman vian, joka olisi saanut aikaan räjähdyksen (kun esimerkiksi jäljellä oleva ajoaine olisi syttynyt). Sen jälkeen satelliitti menetti asennonhallintakykynsä ja yhteys siihen katkesi.

Ainakaan toistaiseksi ei ole siis olemassa mitään merkkejä siitä, että satelliitti olisi tietoisesti tuhottu avaruudessa.

Omituista tapahtumassa on kuitenkin se, että Yhdysvaltain strateginen komentokeskus USSTRATCOM ei tiedottanut muita räjähdyksestä, eikä ole kertonut asiasta vieläkään virallisesti mitään.

Ensimmäisenä DMSP-F13:n räjähdyksestä kertoi amerikkalainen satelliitteja ja niiden ratoja tutkiva T.S. Kelso helmikuun 25. päivänä, kun hän havaitsi 26 uutta kappaletta paikassa, missä sääsatelliitti oli aiemmin.

Vaikka satelliitin räjähdys ei ole vakava tapaus avaruusromun syntymisen kannalta, olisi siitä pitänyt tiedottaa muita satelliittioperaattoreita välittömästi.

DMSP on tärkeä myös suomalaisille tutkijoille

Sotilaalliset DMSP-sarjan sääsatelliitit ovat olleet tärkeitä paitsi sotilaille ja sääennustajille, niin myös avaruusfysiikan tutkijoille, koska niiden mukana on laitteita, jotka pystyvät tekemään muun  muassa mittauksia siitä, kuinka Auringon energiaa siirtyy aurinkotuulesta Maan magneettikenttään. Tämä tapahtuu mittaamalla sähköpotentiaalia avaruudessa napa-alueiden päällä. Sateliitit kuvaavat myös revontulia ja tekevät muita Maan ja Auringon välistä vuorovaikutusta selventäviä havaintoja.

"DMSP on eräs tärkeimmistä avaruusohjelmista tässä suhteessa", kertoo tutkimusprofessori Minna Palmroth Ilmatieteen laitokselta.

"Avaruusfysiikka ei olisi nykytasollaan ilman näiden satelliittien ja niiden hyvin laaja-alaisesti mittauksia tekeviä instrumentteja. Maan pinnalta vastaavia mittauksia voidaan tehdä vain SuperDARN -tutkalaitteistolla."

Osasyynä DMSP-satelliittien avaruusfysiikkalaitteisiin lienee se, että sotilaat ovat myös kiinnostuneita asiasta paitsi perustutkimusmielessä, niin myös siksi, että Auringon ja Maan välisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen auttaa heitä(kin) satelliittien hallinnassa ja maailmanlaajuisessa toiminnassaan: esimerkiksi Maan magneettikentän häiriöt vaikuttavat suoraan kauko-ohjattavien lennokkien ohjaamiseen käytettäviin tietoyhteyksiin.

 

Kuva yllä: Revontulimyrsky Etelämantereen päällä DMSP-13 -satelliitin kuvaamana vuonna 1998. (MIT Haystack Observatory)
Otsikkokuva: DMSP-13 -satelliitti. (Yhdysvaltain ilmavoimat)

Aalto-1 laukaistaan avaruuteen syksyllä 2015

To, 12/18/2014 - 09:46 Jari Mäkinen

Aalto-yliopiston opiskelijoiden satelliittihanke Aalto-1 otti taas yhden askeleen eteenpäin, kun satelliitille saatiin järjestettyä kyyti avaruuteen. Se lähetetään kiertoradalle amerikkalaisella Falcon 9 -kantoraketilla ensi vuoden syksynä. 

"Tarkka päivämäärä selviää vasta myöhemmin", sanoo projektin vastuullinen johtaja, professori Jaan Praks

"Satelliittimme valmistuu kesään mennessä, jonka jälkeen toimitamme sen eteenpäin rakettiin integroitavaksi laukaisuvälittäjän kautta. Kesän aikana siihen tehdään tulevassa laukaisupaikassa vielä tarvittavat testaukset".

Aalto-1 on ensimmäinen satelliitti, joka on sekä suunniteltu että rakennettu kokonaan Suomessa. Mukana hankkeessa on Aalto-yliopiston lisäksi koko joukko suomalaisia yliopistoja ja instituutteja. VTT:n kehittämää spektrometrilaitetta käytetään ympäristön kaukokartoittamiseen. Satelliitissa testataan myös Ilmatieteen laitoksen kehittämää sähköstaattista plasmajarrua. Plasmajarrun avulla satelliitti voidaan jarruttaa alemmalle radalle, kun se on täyttänyt tehtävänsä. Näin satelliitti tuhoutuu syöksyessään ilmakehään eikä jää kiertämään Maapalloa avaruusromuna. Aalto-1 -satelliitin pienen säteilymittarin vuorostaan rakensivat Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat ja tutkijat.

Satelliitin insinöörimalli on parhaillaan testattavana Espoon Otaniemessä. Kevään aikana ennen odotettua hetkeä on edessä vielä monia vaiheita.

"Olemme rakentaneet satelliitista niin kutsutun insinöörimallin, jolle teimme tärinätestin muutama viikko sitten", laatupäällikkö Tuomas Tikka kertoo. "Testasimme kriittisiä kohtia, miten ne kestävät laukaisun voimat ja tärinät. Testi meni hyvin. Löysimme pieniä ongelmakohtia, ja ne korjataan lopulliseen satelliittiin".

"Nyt olemme laittaneet tilaukseen satelliitin lentomallin osat. Itse satelliitin kokoaminen alijärjestelmistä sujuu muutamassa päivässä, mutta järjestelmien keskinäisen toiminnan varmistaminen ja ohjelmointi vie aikaa."

Yksi suuri testi on vielä tulossa. Tammikuun aikana suoritetaan lämpötyhjiötestit insinöörimallille tavoitteena testata, miten satelliitti kestää avaruuden suuria lämpötilavaihteluja. Lisäksi kevään aikana tehdään myös paljon ohjelointityötä.

Lauma satelliitteja

Kun Aalto-1:tä kuljettava Falcon 9 nousee matkaan Floridasta ensi vuoden syksyllä, on kyseessä monessa mielessä historiallinen tapaus. Paitsi että ensimmäinen suomalaissatelliitti pääsee tuolloin avaruuteen, vie raketti näillä näkymin kiertoradalle kautta aikain suurimman kerrallaan laukaistun satelliittimäärän. Mukana on yhteensä noin 80 nanosatelliittia. Nanosatelliitit ovat standardisoituja pieniä satelliitteja, jotka painavat noin 1-10 kg. Aalto-1 on myös sellainen.

Aalto-1 -satelliitin toimittaa perille rakettiin hollantilainen laukaisuvälittäjä Innovative Solutions in Space ja laukaisee avaruuteen SpaceX -yhtiö.

Jos kaikki sujuu hyvin, saadaan yhteys Aalto-1 -satelliittiin jo muutaman tunnin kuluessa laukaisuun jälkeen, mutta viimeistään vuorokauden sisällä. Satelliittia seurataan Espoon Otaniemestä. Sen elinkaaren odotetaan olevan noin kaksi vuotta, mutta parhaimmassa tapauksessa jopa viisi vuotta.

"Aalto-1 -satelliitin tavoite on kolmen mukana olevan hyötykuorman toiminnan seuraaminen ja demonstrointi avaruudessa", kertoo Praks. "Tämä projekti on kehittänyt valtavasti suomalaista avaruustekniikan koulutusta".

Aalto-1 on opiskelijasatelliittiprojekti, jota vetää Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun radiotieteen ja -tekniikan laitos. Satelliitti on suunniteltu ja rakennetaan pääasiassa opiskelijavoimin opinnäytetöiden ja projektitöiden puitteissa. Vuonna 2010 alkaneessa projektissa on ollut mukana yhteensä jo yli 80 opiskelijaa. Tiedetuubi on seurannut hanketta tiiviisti ja tekee niin jatkossakin.