Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Maistuisiko marsilainen tomaatti?

Marsilainen tomaatti
Marsilainen tomaatti
Markus Hotakainen

Avaruuslentojen yksi ongelma on eväät. Muinaisilla kuulennoilla riitti, kun mukaan varattiin syötävää reiluksi viikoksi, ja Kansainväliselle avaruusasemalle viedään muonatäydennyksiä tämän tästä.

Kokonaan toinen juttu on lento Marsiin. Sellaista ei ole tiedossa ihan lähivuosina, mutta suunnitelmissa on ollut jo pitkään myös matka punaiselle planeetalle. 

Pelkkä menomatka kestää puolisen vuotta, paluu samoin, ja perilläkin vietettäisiin vähintään useita kuukausia. Riittävää ruokamäärää ei voi rahdata Maasta saakka. Marsista ei syötävää löydy, joten siellä on pakko pystyä kasvattamaan ruokaa. 

Wageningenin yliopistossa ja tutkimuskeskuksessa Hollannissa on tutkittu vihannesten kasvattamista sekä Marsin että Kuun maaperässä. Aitoa tavaraa ei toki ole ollut tarjolla. Kuusta tuotiin aikoinaan näytteitä liki 400 kiloa, mutta niitä ei raaskita käyttää kasvualustaksi. Marsin maaperää ei edes ole tarjolla.

Kummankin taivaankappaleen pintamateriaalin koostumus tunnetaan kuitenkin riittävän hyvin, jotta sitä voidaan simuloida. Kyseessä on jo toinen tutkimuskeskuksessa toteutettu koe, jossa tutkitaan erilaisten kasvilajien kasvua Marsin ja Kuun pinta-ainesta muistuttavassa "mullassa".

Marsia jäljittelevä maaperä on tehty Havaijilta tuodusta vulkaanisesta aineesta ja kuuperä on lähtöisin Arizonan autiomaasta. Kasvatus tapahtui kasvihuoneissa, sillä Marsissa ja Kuussa viljelmät olisi pakko suojata avaruuden ankarilta olosuhteilta. Kokeiltavana oli useita eri ravintokasveja: tomaatti, herne (kuvassa vasemmalta "Kuussa", "Marsissa" ja Maassa kasvatettuna), ruis, rucola, retiisi ja vihanneskrassi.

 

 

"Maanpäällinen biomassa, joka saatiin kasvatettua, ei Marsin kohdalla eronnut määrältään merkittävästi vertailukohtana olleen kompostikasvatuksen tuloksesta", toteaa Wieger Wamelink. "Se oli yllätys ja osoittaa, että simuloidulla marsperällä on hyvät edellytykset viljelyyn, kunhan se valmistetaan huolella ja kastellaan riittävästi". 

Ensimmäisestä kokeesta poiketen kasvattamiseen käytettiin pienten ruukkujen sijasta laakeita alustoja ja simuloituun mars- ja kuuperään lisättiin ruohosilppua. Näin saatiin parannettua kasvualustan kosteusoloja ja lisättyä siinä olevia ravinteita.

Etenkin kuuperän kohdalla tulokset paranivat huimasti. Kun ensimmäisessä kokeessa useimmat kasvit kuihtuivat ja kuolivat, toisella kierroksella saatiin jo satoakin, vaikka biomassan tuotanto jäikin noin puoleen "Marsista" ja vertailuviljelmästä.

Kasvien siemenet kylvettiin viime vuoden huhtikuussa ja viimeinen sato korjattiin lokakuussa. Vihanneksia ei kuitenkaan syöty, sillä niissä on runsaasti raskasmetalleja. Tänä keväänä alkavassa kolmannessa kokeessa kiinnitetään huomiota myös ruoan turvallisuuteen. Tavoitteena on tuottaa satoa, jonka voi syödä.

Uusi koe on tarkoitus toteuttaa joukkorahoituksella. Jos sadosta saadaan syötäväksi kelpaava, kampanjaan osallistuneet kutsutaan "marsilaiselle illalliselle".

Kokeesta löytyy tietoa projektin Facebook-sivulta ja siitä on kerrottu Nature Today -tiedelehdessä.

Kuvat: Wieger Wamelink

Space Up laskeutui Suomeen

Markus Hotakainen

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna nähtiin Suomen ensimmäinen ja samalla maailman pohjoisin Space Up -tapahtuma Espoon Otaniemessä.

Space Up on avaruuden "epäkonferenssi", joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Kaliforniassa vuonna 2009. Se saapui Eurooppaan vuonna 2012 ja nykyisin Space Up -tapahtumia järjestetään vuoden mittaan useita eri puolilla maailmaa. 

Ajatuksena on, että sen sijaan, että osallistujat vain kuuntelisivat asiantuntijoiden luentoja, pääsevät he itse puhumaan heitä kiinnostavista avaruusteemoista. Osallistujien ei tarvitse olla asiantuntijoita alalla, josta haluavat puhua, joten Space Up kerääkin usein alan ammattilaisten lisäksi harrastelijoita ja muita avaruudesta kiinnostuneita. 

Space Up on helposti lähestyttävänä avaruus(epä)konferenssina saavuttanut niin suuren suosion, että osa osallistujista on kiertänyt useita tapahtumia ympäri Eurooppaa tai jopa maailmaa. Viikonlopun Space Upissakin noin puolet osallistujista olivat tulleet Suomeen varta vasten tapahtumaa varten.

Kaksipäiväisen tapahtuman avasi astronautti Timothy Kopran videotervehdys kansainväliseltä avaruusasemalta, missä hän toivotti osallistujat tervetulleiksi Suomen ensimmäiseen Space Up -tapahtumaan.

Muutamia vierailevia puhujia oli Space Up -hengen mukaisesti pyydetty paikalle ja heidän puheenvuorojensa aiheet kattoivat laajan skaalan. 

Lauantain ensimmäinen vieraileva puhuja oli Esko Valtaoja, joka piti mielenkiintoisen luennon avaruuden historiasta ja motivaatioista avaruustutkimukseen. Aalto-yliopiston edustajien puheenvuoroissa kuultiin satelliiteilla tehtävästä tutkimuksesta ja Suomen ensimmäisestä Cubesat -satelliitista Aalto-1.

Osanottajat tarttuivat mielellään mahdollisuuteen pitää omia puheenvuoroja heitä kiinnostavista teemoista. Aiheet vaihtelivat laidasta laitaan niin kuin tapahtuman luonteeseen kuuluu. Puheita kuultiin muun muassa avaruuden opettamisesta lapsille ja Mars-siirtokunnan infrastruktuurista.

Sunnuntaina EntoCuben edustaja Robert Nemlander kertoi firmansa ideasta tuottaa syötäviä hyönteisiä. Heidän lähestymistapaansa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää myös tulevaisuuden Mars-lennoilla tarjoamalla hyönteisravintoa astronauteille. Sunnuntaina kuultiin lisää osallistujien omia puheenvuoroja muun muassa kaupallisesta avaruudesta ja Ilmatieteen laitoksen Mars-missiosta.

Tapahtuman päätti Explore Mars -yhdistyksen presidentin Artemis Westenbergin luento Mars-matkailusta ja siitä, kuinka lähellä olemme ihmisten lähettämistä Marsiin. 

Tapahtuma toi yhteen sekä suomalaisia että ulkomaalaisia avaruusintoilijoita ja osoitti, että Suomessa on paljon eri alojen ammattilaisia, jotka ovat kiinnostuneita avaruudesta ja sen hyödyntämisestä sekä tieteellisiin että kaupallisiin tarkoituksiin. 

Suomen seuraavaa Space Upia odotellessa... Pidetään katseet taivaalla!

Teksti: Sissi Enestam (kuvassa keskellä)
Kuvat: Space Up

Marsin järvet ovat ehkä olleet elämälle suotuisia

Marsin muinainen järvi?
Marsin muinainen järvi?
Markus Hotakainen

Sinänsä ei ole mikään uutinen, että Marsin muinaisissa järvissä on saattanut olla elämää – tai ainakin elämän kannalta suotuisat olosuhteet.

J. Alexis Palmero Rodriguez ryhmineen on tutkinut Marsin vulkaanisten ylänköjen reunamilla sijaitsevia hautavajoamia. Yli kolme miljardia vuotta sitten niissä lainehti vesi, joka oli peräisin punaisen planeetan pohjavesiesiintymistä.

Laaksoihin muodostuneet järvet eivät olleet mitään aivan ohimeneviä ilmiöitä, vaikka eivät pysyviä olleetkaan. Järvet tulivat ja menivät olosuhteiden muuttuessa, mutta saattoivat tarjota kymmenien tai satojen miljoonien vuosien ajan elämälle edullisia turvapaikkoja. 

Kuvassa on tasanko, jolla on mahdollisesti lainehtinut vettä joitakin kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Sen reunamilla olevat harjanteet (merkitty nuolilla) ovat kenties syntyneet, kun jäätynyt vesi on työntänyt edelleen maakerrostumia. 

"Sopivat lämpötilan vaihteluvälit, nestemäisen veden esiintyminen ja saatavilla olevat ravinteet, jotka luonnehtivat elämälle suotuisia ympäristöjä Maassa, ovat todennäköisempiä Marsissa alueilla, joilla on pitkäaikaisia veteen ja vulkaaniseen toimintaan liittyviä prosesseja", Rodriguez toteaa.

"Suolakerrostumien ja muiden sedimenttien esiintyminen muinaisissa Marsin järvissä ovat astrobiologian kannalta erityisen merkittävää, kun etsitään elämälle suotuisia paikkoja. Se pätee etenkin silloin, jos Marsin muinaisen pohjaveden purkaukset, jotka muistuttavat miljardeja vuosia aktiivisina olleita hydrotermisiä järjestelmiä, muodostivat tutkimuksessa esitettyjen kaltaisia paleojärviä."

Marsin muinaisten järvien paikallistaminen on haastavaa, sillä planeetan hyvin kylmässä ja harvassa kaasukehässä syvänteisiin kertynyt vesi olisi käyttäytynyt toisella tavalla kuin Maassa.

"Tutkimuksemme mukaan Tiibetin vuoristojärvissä on ainutlaatuisia muodostelmia, jotka saattavat selittää Marsin tasangoilla esiintyviä ilmiöitä", Rodriguez kuitenkin lisää.

Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa paikan päällä, ei tosin Marsissa vaan Tiibetissä. Rodriguez käy ensi kesänä Tiibetissä tutkimassa alueita, joilla saattaa olla merkitystä astrobiologisen tutkimuksen kannalta.

Tutkimuksesta kerrottiin Planetary Science Instituten uutissivuilla ja se on julkaistu Planetary and Space Science -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NASA

Pilvinen päivä Marsissa

Marsin pilvet
Marsin pilvet
Markus Hotakainen

Vaikka Marsin kaasukehässä on hyvin vähän vesihöyryä, planeetan punaisella taivaalla purjehtii toisinaan pilviä.

Päivän kuva

Opportunity-kulkija kuvasi kymmenisen vuotta sitten pilvihaituvia lähellä Victoria-kraatteria. Mönkijän "silmien" edessä avautuva maisema on tasainen kuin meren ulappa, koska kraatteri on vastakkaisessa suunnassa.

Marsin pilvet voivat koostua sekä vesi- että hiilidioksidijään muodostamista kiteistä. Ohuet pilvimuodostelmat ovat hyvin korkealla, jopa sadassa kilometrissä.

Pilviä esiintyy myös öisin, mutta silloin ne ovat noin viisi kertaa päivätaivaan pilviä tiheämpiä ja hyvin paljon alempana. Ne leijuvat lähellä planeetan pintaa muistuttaen pikemminkin sumua tai usvaa. Samalla ne hidastavat lämpötilan laskua: pilvisillä alueilla yölämpötilat ovat parikymmentä celsiusastetta korkeampia kuin selkeillä seuduilla.

Kuva: NASA/JPL-Cornell

Kuurainen aamu Marsissa

Kuuraa Marsin pinnalla
Kuuraa Marsin pinnalla
Markus Hotakainen

Nyt kun taivaalta sataa lisää lunta jo valmiiksi nietosten peittämään maahan, voidaan vilkaista olosuhteita naapuriplaneetan pinnalla – tosin vuosikymmenien takaa.

Päivän kuva

Vaikka Marsin harvassa kaasukehässä on mitättömän vähän vesihöyryä, merkkejä siitä näkyy toisinaan planeetan punaisella pinnallakin. Kylmän yön jälkeen kivistä hiekka-aavikkoa peittää valkoinen kuura. Se ei kuitenkaan ole härmistynyttä vesihöyryä kuten Maassa vastaavissa oloissa, vaan hiilidioksidin ja veden muodostamaa klatraatiksi kutsuttua ainetta.

Päivän kuvan on ottanut Viking 2 -luotain 18. toukokuuta 1979 Utopian tasangolla, suunnilleen Lontoota vastaavalla leveysasteella. Horisontti ei todellisuudessa ole vino, vaan luotaimen laskeutuessa yksi sen kolmesta jalasta jäi kivenmurikan päälle. Syksyllä 1976 laskeutunut luotain toimi kuvan ottamisen jälkeen vielä melkein vuoden ajan ennen kuin sen akuista loppui virta. 

Kuva: NASA/JPL

 

NASAn seuraava Mars-lento peruutettu – kenties koko luotain jää lähettämättä

InSight
InSight
Jari Mäkinen

Päivitys: InSight on nyt virallisesti NASAn vuoden 2018 laukaisulistassa, mutta sen matkaan lähettäminen oikeasti on vielä epävarma

InSight-laskeutuja oli tarkoitus lähettää Marsiin ensi maaliskuussa, mutta sen päätutkimuslaitteessa havaitun vian vuoksi NASA on päättänyt olla lähettämättä sitä.

Voi olla, että 675 miljoonaa dollaria maksanut laskeutuja jää kokonaan lähettämättä. Joka tapauksessa laukaisu lykkääntyy kaksi vuotta eteenpäin, sillä Marsiin kannattaa lähettää luotaimia vain   joka toinen vuosi.

Näin ollen ESAn yhdessä venäläisten kanssa ensi helmikuussa lähetettäväksi suunniteltu ExoMars on ainoa kohti punaista planeettaa lähetettävä alus tässä laukaisuikkunassa.

Nimi InSight on lyhennys sanoista Interior Exploration using Seismic Investigations, Geodesy and Heat Transport, eli laskeutujan tarkoituksena oli tutkia Marsin sisustaa seismometrin  avulla sekä selvittää sen geodesiaa sekä lämpötasapainoa. Sen avulla oli tarkoitus saada lisätietoa planeetan sisärakenteesta ja sen ytimen koosta.

Sen päätutkimuslaite, joka nyt aiheuttaa laukaisun peruutuksen, on ranskalaistekoinen seismometri SEIS. Itse kolmesta seismometristä koostuva instrumenttipaketti toimii erinomaisesti, mutta siinä oleva 22 cm halkaisijaltaan oleva sylinteri, jonka sisällä pitäisi olla tyhjiö, alkoi yllättäen vuotaa testeissä. 

Tyhjiökammio on pettänyt testeissä jo kolme kertaa aikaisemmin, mutta insinöörit olettivat jo korjanneensa vian lopullisesti, kunnes se alkoi taas vuotaa. 

Koska laukaisupäivä alkaa olla jo kovin lähellä, ja luotaimen laukaisuvalmistelun pitäisi alkaa jo pian, ei aika enää riitä korjaamiseen – ja ennen kaikkea korjauksen uuteen suunniteluun sekä laitteen testaamiseen. Kallista laskeutujaa ei kannata lähettää matkaan, jos sen päätutkimuslaitteen toiminta halutulla tavalla ei ole varmaa.

Lisäksi laskeutujassa on mukana saksalaistekoinen Marsin pinnan lämmönjohtavuutta mittaava laite, magnetometri, kameroita sekä säämittareita. Laskeutujan lähettämän radiosignaalin avulla oli myös tarkoitus tutkia planeetan sisustaa.

NASA kertoo, että laskeutujan lähettämisen lykkääminen on luonnollisesti ikävää, mutta se ei vaikuta amerikkalaisten Mars-tutkimukseen laajemmin. Kyseessä on ns. edullinen välilento, ja se käyttää Phoenix-laskeutujassa käytettyä tekniikkaa ja ulkomailta saatuja mittalaitteita.

Seuraava etappi NASAlle on vuonna 2020 lähetettävä kulkija, joka on samankaltainen kuin nyt Marsissa oleva Curiosity-kulkija – tosin hieman erilaisilla tutkimuslaitteilla varustettuna.

Jos InSight lähetetään matkaan, niin se täyttäisi nyt NASAn marslentokalenterissa vuonna 2018 olleen aukon.

Nyt NASA katsoo vain sivusta: eurooppalainen ExoMars esiteltiin (video)

Nyt NASA katsoo vain sivusta: eurooppalainen ExoMars esiteltiin (video)

Se on kolme ja puoli metriä korkea, 4300 kiloa massaltaan oleva ilmestys, joka on tarkoitus singota venäläisellä Proton M -kantoraketilla 14. maaliskuuta ensi vuonna kohti Marsia.

Jari Mäkinen
26.11.2015

Ja nyt se on Cannesissa, Ranskassa, ThalesAlenia Space -yhtiön puhdastilassa, missä se on laitettu kasaan eri puolilta Eurooppaa ja Venäjää saapuneista osista.

Se on moneen kertaan lykkääntyneen ja välillä jo melkein kuopatun ExoMars-hankkeen ensimmäinen luotain sekä sen mukana Marsiin lähetettävä laskeutumistekniikkaa testaava pieni laskeutuja.

ExoMarsItse luotain tunnetaan lyhennenimellä TGO, Trace Gas Orbiter, sillä sen tärkein tehtävä on mitata ja kartoittaa paljon aiempaa paremmin punaisen planeetan kaasukehässä olevia merkkikaasuja. Erityisen kiinnostava sellainen on metaani, koska Marsissa on havaittu omituisia metaanipitoisuuksia: tärkeimmät metaanin tunnetut lähteet ovat tulivuoret sekä pinnan alla hitaasti tapahtuvat mineraalien reaktiot veden kanssa ... ja elämä.

On mahdollista, että pinnanalaiset mikrobit hönkäilevät Marsin kaasukehään metaania, mutta koska viime aikoina on huomattu, että Marsin tulivuoritoiminta on päättynyt varsin myöhään, voi myös olla niin, että siitä peräisin olevaa metaania tihkuu vielä kaasukehään.

TGO onkin varustettu kahdella tarkalla spektrometrillä, jotka mittaavat kaasukehää. Metaanin lisäksi mitattavia kaasuja ovat mm. vesihöyry, typpioksidi sekä asetyleeni, joka sekin voisi viestiä biologisista prosesseista Marsissa. 

Lisäksi luotaimessa on tarkka kameralaitteisto, joka pystyy erottamaan vain viisi metriä kooltaan olevia yksityiskohtia, sekä neutroni-ilmaisin, joka voi sondata noin metrin syvyydelle saakka jäätä pinnan alta noin kymmenen kertaa tarkemmin kuin tähän saakka.

TGO ja Schiaparelli lähestyvät Marsia

TGO:n mukana Marsiin matkaa Schiaparelliksi ristitty noin kaksi metriä halkaisijaltaan oleva laskeutuja, jonka tärkein tehtävä on testata tekniikkaa, jota vaaditaan Marsin pinnalle laskeutumiseen. 

Lisäksi se mittaa laskeutuessaan ensimmäistä kertaa Marsin kaasukehän tuulia ja ominaisuuksia avaruudesta aina pinnalle saakka, ja pinnalla se jatkaa säätietojen sekä kaasukehän tutkimista muutaman Marsin päivän ajan. Lisäksi mukana on kameralaitteisto, joka kuvaa laskeutumispaikkaa. 

Erityisen haastavaksi laskeutumisen tekee se, että se tapahtuu ensi lokakuussa aikaan, jolloin Marsissa on pölymyrskykausi pahimmillaan: laskeutuja saattaa siksi joutua myrskyn kouriin ja siksi sen lämpösuojakilvestä on tehty hieman paksumpi, jotta se kestäisi mahdollisen pölyn törmäykset. Laskeutuminen tapahtuu näillä näkymin 19. lokakuuta 2016. 

ExoMars 2018

Esinäytös vuodelle 2018

Schiaparellin testaamaa tekniikkaa on tarkoitus käyttää vuonna 2018 laukaistavan ExoMars-kulkijan (kuva yllä) saamiseen turvallisesti punaisen planeetan pinnalle. Siinä missä nyt Schiaparellin massa on "vain" 600 kg, on ExoMars-kulkijan sekä sen laskeutumislavetin massa noin kaksi tonnia. 

Kulkijassa on mukana koko joukko tutkimuslaitteita, jotka ovat joko ensimmäisiä tai paljon aiempia parempia. Kiinnostavin näistä on poralaitteisto, jonka avulla ExoMars voi ottaa näytteitä noin kahden metrin syvyydestä pinnan alta ja tutkia näytteitä pienellä laboratoriolla.

Pinnan alta saatavat näytteet ovat erittäin kiinnostavia, koska siellä ei Auringon ultraviolettisäteily tai avaruudesta tuleva ionisoiva säteily ole vaikuttanut.

ExoMars on myös erikoinen kulkija siksi, että se voi paitsi rullata eteenpäin pyörillään, joissa on sähkömoottorit ja levenevä ulkopinta, niin kykenee käyttämään pyöriä myös kävelemiseen: liikuttamalla tankoja, joissa pyörät ovat kiinni, samaan tapaan kuin hyönteinen liikuttaa jalkojaan, voi kulkija hiippailla pois paikoista, joista se ei ajamalla pääsisi.

TGO

Tiukka aikataulu

Ensi vuoden alussa on jälleen noin kahden vuoden välein toistuva aika, jolloin Maasta on edullisinta lähettää Marsiin luotain. Maan ja Marsin sijainnit radoillaan ovat silloin sopivat.

NASA lähettää 4. maaliskuuta matkaan InSight-laskeutujansa, ja TGO:n sekä Schiaparellin parivaljakko lähtee matkaan kymmentä päivää myöhemmin, 14. maaliskuuta. Kuten amerikkalaisella kumppanillaan, on "laukaisuikkuna" varsin lyhyt, eurooppalaisluotaimen tapauksessa vain 12 vuorokautta. Jos venäläinen Proton ei pääse matkaan Baikonurin kosmodromista ennen maaliskuun 26. päivää, eivät luotaimet tavoita Marsia.

Jotta luotain olisi varmasti valmis laukaisuun tuolloin, on sitä valmisteltu nyt yötä päivää matkaan. Juuri ennen joulua luotain, laskeutuja ja kaikki niiden laukaisuvalmistelussa vaadittavat laitteet kuljetetaan Cannesista Torinon lentoasemalle rekoilla, mistä ne lennätetään Antonov-rahtikoneilla Moskovan kautta Baikonuriin.

Siellä tammi-helmikuussa kaksikko valmistellaan matkaan, testataan vielä kerran, tankataan ja asennetaan raketin nokkaan. Ja toivon mukaan laukaisu tapahtuu heti laukaisuikkunan avauduttua 14. maaliskuuta.

Jos näin käy, saapuu luotain Marsiin 16. lokakuuta 2016. Schiaparelli laskeutuu Meridani-tasangolle 19. lokakuuta (se irrotetaan omille teilleen ennen kuin TGO asettuu kiertämään Marsia). Laskeutuja toimii Marsin pinnalla suunnitelman mukaan 19.-23. lokakuuta, ja TGO välittää sen tietoja Maahan.

Joulukuusta 2016 alkaen TGO alkaa käyttää ilmajarrutusta hyväkseen muuttaakseen rataansa matalammaksi, eli se koukkaa välillä Marsin kaasukehän yläosien kautta, jolloin kaasun kitka hidastaa sen vauhtia. Samalla luotain myös kuumenee hieman, mikä on otettu huomioon sen suunnittelussa. Lopulta sen kiertorata on noin 400 km korkeudella pinnasta.

TGO:n suunniteltu toiminta päättyy tammikuussa 2019, mutta siinä on mukana polttoainetta sen verran runsaasti, että periaatteessa se voisi toimia aina vuoteen 2022 saakka – kenties jopa pitempään.

Tekniikan lisäksi haastavaa on ollut (ja osin on vielä edelleen) luotaimen ohjelmistojen tekeminen, sillä TGO on suunniteltu toimimaan erittäin itsenäisesti. Se ei siis vaadi jatkuvaa lennonjohdon paapomista samaan tapaan kuin nykyiset Mars-luotaimet.

Komea kaksikko

Jos TGO-luotainta pääsisi katsomaan toiminnassa, olisi se varsin komea näky, sillä TGO:n aurinkopaneelien kärkiväli on yli 17 metriä ja sen suuri lautasantenni on 2,2 metriä halkaisijaltaan.

SchiaparelliVieläkin upeampaa olisi seurata Schiaparellin laskeutumista Marsiin, sillä se joutuu kokemaan rauhallisen planeettainvälisen lennon jälkeen kuuden minuutin rajun toiminnan, kun se hidastaa 21 000 kilometrin tuntinopeudesta nollaan.

Kun laskeutuja osuu Marsin kaasukehään, on sen korkeus pinnasta noin 122 km. Ensin sen keraaminen lämpösuoja paitsi suojaa sitä kuumuutta vastaan, niin myös jarruttaa vauhtia siinä määrin, että laskuvarjo voidaan avata noin 11 kilometrin korkeudessa. Nopeus on silloin vielä noin 1650 kilometriä tunnissa.

Lämpösuoja irtoaa noin seitsemän kilometrin korkeudessa, minkä jälkeen se alkaa hallita laskeutumista aktiivisesti asennonsäätö- ja jarrutusrakettimoottorien avulla. Laskuvarjo irtoaa noin 1,3 kilometrin korkeudessa. Nyt nopeus on vielä noin 270 km/h.

Tämän jälkeen rakettimoottorit alkavat jarruttaa siten, että laskeutujan nopeus on kahden metrin korkeudessa enää kaksi kilometriä tunnissa, siis vähemmän kuin normaali kävelyvauhti. Rakettimoottorit sammuvat ja Schiaparelli putoaa pinnalle. Sen rakenne on tehty kestämään 11 km/h:n törmäys pintaan.

Näin Marsin "kanavat" ensimmäisenä 1800-luvun lopussa havainnut italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli pääsee lopulta planeettansa pinnalle ainakin nimellisesti. Alla on hänen tekemänsä kartta Marsista vuodelta 1888.

Schiaparellin Mars-kartta vuodelta 1888

Suosituimmat tänään

Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Video: Kilpapyöräilijän hikinen tapa tehdä paahtoleipä
Linnunrata aaltoilee
Tutkijat kehittivät oksennuskoneen
Tekniikka matkii luontoa – vai päinvastoin…?

Marsista on tulossa rengasplaneetta

Mars ja sen rengas
Mars ja sen rengas
Markus Hotakainen

Pari viikkoa sitten kerroimme, että Marsin suurempi kuu Phobos on hiljalleen hajoamassa. Television ostoskanavien iskulausetta lainaten voisi todeta, että eikä tässä vielä kaikki: Mars saa ympärilleen renkaan.

Toisin kuin Kuu, joka etääntyy Maasta hitaasti muutaman senttimetrin vuosivauhdilla, Phobos lähestyy Marsia suunnilleen samaan tahtiin. Koska Phobos on höttöinen sorakasa eikä kiinteä kappale, siihen kohdistuvat vuorovesivoimat repivät sen ennen pitkää helposti hajalle. 

Kuu pirstoutuu ehkä 20–40 miljoonan vuoden kuluttua. Phoboksen jäänteet eivät kuitenkaan leviä taivaan tuuliin, vaan jäävät Marsia kiertävälle radalle – eli muodostavat planeetan ympärille renkaan. Parinkymmenen miljoonan vuoden kuluttua Aurinkokunnassa on siis kaikkiaan viisi rengasplaneettaa.

Jupiterista, Saturnuksesta, Uranuksesta ja Neptunuksesta poiketen Mars ei kuitenkin pysty säilyttämään uutta statustaan kovin pitkään. Renkaan elinikää ei pystytä arvioimaan kovin tarkasti, mutta se on miljoonan ja sadan miljoonan vuoden välillä.

Suuremmat kappaleet syöksyvät alas melko pian, mutta pienemmät sirut ja pöly kiertävät Marsia mahdollisesti miljoonien vuosien ajan ennen kuin vajoavat hiljalleen yhä alemmas ja päätyvät lopulta harvaan kaasukehään tuhoutuen meteoreina.

"Jos kuu hajoaa noin 1,2 Marsin säteen etäisyydellä [planeetan keskipisteestä] eli noin 680 kilometriä korkeudella, siitä muodostuu hyvin kapea rengas, jonka tiheys on samaa luokkaa kuin Saturnuksen massiivisimpien renkaiden", sanoo Tushar Mittal, toinen tutkimuksen tekijöistä. 

Aikaa myöten rengas levenisi ja sen ainetta alkaisi pudota Marsiin. Silloin renkaan elinikä jäisi korkeintaan muutamaan miljoonaan vuoteen. Mikäli kuu hajoaa jo kauempana Marsista, rengas voisi säilyä jopa sadan miljoonan vuoden ajan.

Marsin rengas ei välttämättä erottuisi Maasta saakka – jos täällä on enää ketään sitä yrittämässä – koska pöly heijastaa huonosti auringonvaloa. Rengas kuitenkin heijastaisi valoa Marsiin ja lisäisi hieman sen kirkkautta. Myös planeetan pinnalle lankeava renkaiden varjo saattaisi erottua riittävän isolla kaukoputkella.

"Jos Marsin pinnalla seisoisi joidenkin kymmenien miljoonien vuosien kuluttua, näky olisi melkoinen", arvelee Benjamin Black, tutkimuksen toinen tekijä.

Marsin kuun kohtalosta kerrottiin Kalifornian Berkeleyn yliopiston uutissivuilla ja se on julkaistu Nature Geoscience -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Tushar Mittal / Celestia 2001-2010, Celestia Development Team.

Maa näkyy nyt iltataivaalla

Maa Marsin iltaivaalla
Maa Marsin iltaivaalla
Markus Hotakainen

Päivän kuva

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä: Maa tosiaan loistaa iltataivaalla – Marsin pinnalta katsottuna. 

Päivän kuva on parin vuoden takaa. NASAn Curiosity-kulkija otti sen tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 2014. Aurinko oli laskenut vajaat puolitoista tuntia aiemmin, ja Maa oli painumassa kohti horisonttia.

Samalla tavalla kuin Merkurius ja Venus näkyvät meidän taivaallamme aina melko lähellä Aurinkoa – ja siten vain aamulla tai illalla – Marsista katsottuna myös Maa kimmeltää ainoastaan aamu- tai iltatähtenä. 

Tällä hetkellä Mars näkyy Venuksen ja Jupiterin kanssa aamulla ennen auringonnousua himmeänä punaisena valopisteenä, joten Marsista katsottuna Maa on iltataivaalla – aivan kuten Curiosityn pari vuotta sitten ottamassa kuvassa.

Jos ihminen joskus matkaa Marsiin, kotiplaneettamme loistaa punasävyisellä ilta- tai aamutaivaalla kirkkaana valopisteenä, mutta sen rinnalla näkyy myös Kuu. Suurennoksessa kiertolaisemme erottuu maapallon alapuolella.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/MSSS/TAMU

Marsin Phobos-kuu on pirstoutumassa!

Phobos, Marsin kuu
Phobos, Marsin kuu
Markus Hotakainen

Ei tosin ihan vielä eikä kovin nopeasti, mutta parinkymmenen kilometrin läpimittaisen, muodoltaan epäsäännöllisen kuun kohtalo on jo sinetöity.

Phoboksen pinnalla kulkevat pitkät, matalat uurteet ovat todennäköisesti halkeamia, jotka johtavat lopulta koko kuun hajoamiseen.

Phobos kiertää Marsia lähempänä kuin yksikään toinen Aurinkokunnan kuu omaa planeettaansa: sen etäisyys punaisen planeetan pinnasta on vain noin 6 000 kilometriä.

Etäisyys kuitenkin pienenee kaiken aikaa. Marsin vetovoima kiskoo kuuta lähemmäs kahden metrin verran vuosisadassa. Phoboksen arvioidaan hajoavan kokonaan 30–50 miljoonan vuoden kuluessa.

"Phobos on todennäköisesti alkanut jo hajota ja ensimmäinen merkki siitä on näiden uurteiden syntyminen", toteaa Terry Hurford NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksesta.

Pitkään Phoboksen uurteiden arveltiin syntyneen, kun kuuhun iskeytyi Stickney-kraatterin synnyttänyt kappale. Törmäys olisi ollut niin raju, että Phobos lähestulkoon hajosi saman tien. 

Sittemmin kuitenkin todettiin, että uurteet eivät tule säteittäisesti kraatterin kohdalta, vaan ainoastaan sen läheisyydestä. Uuden mallin mukaan ne olisivatkin syntyneet Phoboksen muodon muuttuessa, kun Marsin vetovoima saa aikaan siinä vuorovesivoimia.

Samanlaiset vuorovesivoimat aiheuttavat Maa-Kuu-järjestelmässä maapallolla – nimensä mukaisesti – vuorovesien vaihtelun ja Kuun venymisen aavistuksen pitkulaiseksi. 

Selitys esitettiin alkujaan jo 1970-luvulla, kun Viking-luotaimet välittivät kuvia Phoboksesta. Silloin kuun kuitenkin arveltiin olevan kauttaaltaan kiinteä kappale, joten vuorovesivoimien laskettiin olevan liian heikkoja, jotta ne olisivat saaneet sen halkeilemaan.

Nykyisin Phobosta pidetään pidemminkin hädin tuskin koossa pysyvänä sorakasana, jonka pinta on noin sadan metrin paksuudelta puuterimaista regoliittia, meteoriittitörmäysten murentamaa kiviainesta.

Tällaisen kappaleen sisäosissa voi tapahtua muodonmuutoksia, joiden seurauksena myös ulkokerrokset muokkautuvat uuteen uskoon. Tutkijat arvelevat, että Phoboksen pintaosat ovat joustavat, mutta rakenteellisesti niin heikot, että niihin syntyy helposti halkeamia.

Silloin vuorovesivoimat pystyvät vaivatta rikkomaan pintakerroksen. Uuden mallin mukaan tehdyt laskelmat sopivat hyvin yksiin Phoboksen pinnalla havaittujen uurteiden kanssa. Selitys istuu myös siihen, että uurteet näyttävät olevan eri-ikäisiä. Se viittaa niitä synnyttävän prosessin olevan käynnissä kaiken aikaa. 

Neptunuksen Triton-kuulle voi käydä ennen pitkää samalla tavalla kuin Phobokselle. Myös se lähestyy hitaasti planeettaa ja sen pinnalla on havaittu halkeamia. Phoboksen tutkimus saattaa antaa viitteitä joidenkin eksoplaneettojen kohtalostakin.

"Emme saa näistä kaukaisista planeetoista kuvia, joista näkisimme, mitä siellä on tapahtumassa, mutta uusi tutkimus auttaa meitä ymmärtämään niitä paremmin. Jos planeetta on lähestymässä tähteään, se saattaa olla hajoamassa samalla tavalla", arvelee Hurford.

Uudesta mallista kerrottiin NASAn uutissivuilla.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/University of Arizona

 

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 10
  • Seuraava sivu ››
Tilaa aihepiirin mars RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved