1930-luvulla keksittiin, että päähän johdettu sähkövirta auttoi masennuspotilaita, kun epilepsiaa sairastavien skitsofreniapotilaiden psykoottisten oireiden havaittiin lievittyvän selvästi epileptisen kohtauksen jälkeen. Niinpä potilaille alettiin aiheuttaa epileptisia kohtauksia keinotekoisesti johtamalla aivojen läpi lievää sähkövirtaa. 

Menetelmä yleistyi 1940-luvulla ja Suomeen hoito tuli vuonna 1941, kun Kellokosken sairaalan ylilääkäri Paavali Alivirta hankki sinne sähkösokkikoneen. 

Kun lääkkeet tulivat 1960-luvulla tehokkaammiksi, väheni sähköhoitojen määrä, mutta niitä ei unohdettu kokonaan. Itse asiassa 2000-luvun lopussa sähköhoidon havaittiin olevan vaikeissa psykiatrisissa tapauksissa lääkehoitoa tehokkaampaa, ja nyttemmin sähköhoitoja on paitsi käytetty, niin myös tutkittu taas runsaammin.

Esimerkiksi Nokialla Pitkäniemen sairaalassa sähkösokkeja annetaan noin 1 500 kertaa vuodessa. Määrä on lähes kaksinkertaistunut 10 vuodessa.

Tuorein asiaa käsittelevä suomalaistutkimus tulee Kuopiosta, missä tutkitaan virallisesti sanottuna aivojen stimulaatiota heikon sähkövirran avulla.

Itä-Suomen yliopiston kliinisen lääketieteen yksikön tutkijat olettavat tuoreimmassa Duodecim-lehdessä julkaistussa katsausartikkelissaan, että sähköhoito voi olla tulevaisuudessa kiinteä osa useidenkin sairauksien hoitoa tai kuntoutusta.

Heikkoon sähkövirtaan perustuvilla aivojen stimulaatiomenetelmillä on saatu lupaavia vaikutuksia masennuksen hoidon lisäksi muun muassa aivohalvauskuntoutuksessa, sekä terveillä esimerkiksi muistin ja tunteiden säätelykyvyn tehostamisessa.

Tohtorikoulutettava Tuukka Kotilainen ja ma. professori Soili Lehto tarkastelivat tutkimuksessaan tähänastista tutkimustietoa ja lisätutkimuksen tarvetta erityisesti kolmen heikkoa sähkövirtaa hyödyntävän aivojen stimulaatiomenetelmän eli aivojen tasavirta-, vaihtovirta- ja kohinavirtastimulaation osalta.

"Näiden menetelmien etuihin kuuluvat laitteiston helppokäyttöisyys ja edullisuus", toteaa Tuukka Kotilainen Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa.

"Lisäksi ne ovat turvallisina pidettyjä, kajoamattomia ja kivuttomia."

Nykymuotoiset heikkoa sähkövirtaa hyödyntävät, ei-kajoavat aivojen stimulaatiomenetelmät kehitettiin  vasta 2000-luvulla. Katsauksen mukaan lisää laadukkaita potilastutkimuksia tarvitaan, ennen kuin voidaan arvioida menetelmien soveltuvuutta laajemmin hoitokäyttöön.

"Stimulaatio kohdistetaan aivoihin pään pinnalle asetettujen elektrodien avulla", jatkaa kokeneempi kollega Lehto.

"Menetelmän ajatellaan vaikuttavan aivokuoren reagointiherkkyyteen ja muovautuvuuteen."

Eri tutkimuksissa aivojen tasavirtastimulaatiolla on onnistuttu muun muassa parantamaan terveiden koehenkilöiden oppimista, muistia ja kykyä säädellä tunteitaan.

"Vaikutuksia ei voi kuitenkaan ajatella näin yksioikoisesti", Kotilainen huomauttaa.

"On myös havaittu, että stimulaatio voi samanaikaisesti tehostaa suoritusta yhdellä, mutta heikentää sitä toisella älyllisen suorituskyvyn osa-alueella."

Masennuksen hoitotutkimuksissa aivojen tasavirtastimulaatiolla on saatu lupaavia tuloksia erityisesti lääkehoitoon yhdistettynä. Lupaavalta vaikuttaa myös stimulaation yhdistäminen harjoitteluun esimerkiksi aivohalvauskuntoutuspotilailla.  

Tutkimuksissa on kuitenkin ollut puutteita esimerkiksi sokkouttamisen osalta. Soukkouttaminen tarkoittaa sitä, että potilaan että tutkimushenkilökunnan mahdollisten ennakkokäsitysten vaikutusta tutkimuksen tuloksiin pyritään vähentämään.

"Stimulaatiolla on vahva lumevaikutus. Lisäksi useat lääkkeet muokkaavat ainakin tasavirtastimulaation vaikutusta, ja vaikutuksissa on yksilöllisiä eroja. Tutkimukset tulisi siis suunnitella tarkkaan luotettavien tulosten saamiseksi, Lehto korostaa.

Lehdon johtamassa Itä-Suomen yliopiston Kliinisen tutkimuskeskuksen Mind and Brain OptES-tutkimuksessa selvitetään laajemminkin heikkoon sähkövirtaan perustuvien aivojen stimulaatiomenetelmien vaikutusmekanismeja, ja pyritään kehittämään näille menetelmille uusia sovelluksia.