Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Päivän kuva 27.9.2013: Ouarkzizin törmäyskraatteri
Markus Hotakainen
27.09.2013

Luoteisessa Algeriassa, lähellä Marokon rajaa on hieman alle 70 miljoonan vuoden ikäinen, hyvin kulunut kraatteri. Se on siis syntynyt vain vähän aiemmin kuin Chicxulubin kuuluisa iskemä Jukatanin niemimaan kohdalla.

Alun perin Tindouf-nimellä tunnetun 3,5-kilometrisen kraatterin kohdalla voi tarkastella kolmenikäisiä geologisia muodostelmia. Asteroidi on ammoin iskeytynyt vielä vanhemmista sedimenttikivistä koostuviin kallioihin ja toisaalta kraatterin halki kulkee jokiuoma, jonka on siten täytynyt syntyä iskujälkeä myöhemmin.

Kuva on otettu Kansainväliseltä avaruusasemalta viime vuoden huhtikuussa. 400-millisellä teleobjektiivilla otettua kuvaa on rajattu ja yksityiskohtia on korostettu, jotta ne erottuvat paremmin.

Samasta aiheesta

Saarijärveltä Keski-Suomesta löytyi uusi törmäyskraatteri
Hämmentävä kirja kraatterista ja siinä sivussa maapallon kehityshistoriastakin
Tutkijat varmistivat: Tunguskan järvi ei ole kraatteri
Taivaalta pudonneet kivijättiläiset
Moderneja meteoriittimyyttejä ja taivaallisia totuuksia

Suosituimmat tänään

Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
Lumière-veljekset keksivät elokuvan – perheen kotitalo on museona Lyonissa, Ranskassa
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
10 vuotta sitten: ESAn Mars Trace Gas Orbiter asettui kiertämään Marsia ja tällainen laite se on

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved