Paavin kiiltävät kupolit, eli tarina Vatikaanin omituisesta observatoriosta

Paavin tähtitieteilijät

Tähtitiede ei ole eräs ensimmäisistä asioista mitä Katolista kirkkoa ajatellessa tulee mieleen. 

Kenties ainoa tieteellinen asia, mitä tulee nopeasti ajatelleeksi on se, miten kirkon inkvisitiotuomioistuin ja Paavi Urbanus VIII nöyryyttivät 1600-luvun alussa tähtitieteilijä Galileo Galileita, joka oli uudella kaukoputkellaan mennyt näkemään taivaankappaleita tarkemmin kuin kukaan aikaisemmin ja joka oli tullut siihen tulokseen, että Maa kiertää Aurinkoa. Yllä olevassa kuvassa on Joseph-Nicolas Robert-Fleuryn maalaus 1800-luvun puolivälistä Galileosta inkvisition edessä.

Kirkon mielestä kaikki muu kuin se, että maapallo on kaiken keskus, oli harhaoppia. Vasta Paavi Johannes Paavali II pyysi vuonna 1992 anteeksi Galileon painostamista.

Galileon tapauksesta huolimatta Vatikaani on itse paitsi tukenut tähtitiedettä, niin myös tehnyt havaintoja omasta observatoriostaan Galileon ajoista alkaen - ja jo hieman aikaisemminkin.

Syy oli hyvin yksinkertainen: kalenteri. Kirkon piti tietää miten kirkkovuosi kulkee, se täytyi pitää tahdissa Auringon nousu- ja laskuaikojen kanssa, ja lisäksi Kuun vaiheista ja muista taivaanilmiöistä tarvittiin tarkkaa tietoa. Pelkästään pääsiäisen ajankohdan laskeminen vaatii tähtitiedettä ja matematiikkaa.

Tämän tähtitieteellisen toiminnan ensimmäinen huipentuma oli Paavi Gregorius XIII:n esittelemä gregoriaaninen kalenteri, jonka olivat laskeneet Collegio Romanoon Roomassa sijoitetut Paavin tähtitieteilijät.

Collegio Romanossa oli myös tähtitorni, joka tosin ajan tyyliin oli “pelkkä” torni, mistä pystyttiin näkemään esteettä joka puolelle ja mistä saatettiin määrittää tähtien sijainteja erityisin astemitoin. Kun ensimmäiset kaukoputket tulivat, pystyttiin niitäkin käyttämään hyvin avoimesta tornista.

1700-luvulla kirkko tuki voimakkaasti tähtitieteellistä tutkimusta ja vuosina 1799-1787 Vatikaaniin tehtiin myös silloin nykaikainen tähtitorni. Se nimettiin Specola Vaticanaksi, Vatikaanin tähtitorniksi ja sen johtoon nimettiin Filippo Luigi Gilii.

Pietarinkirkon kupoli haittasi kuitenkin yhä tarkemmiksi käyneitä havaintoja niin paljon, että 1800-luvun alussa observatorio siirrettiin “kauas maaseudulle” Campo Marzioon. Vuonna 1870, kun Italia yhdistyi ja Roomakin tuli osaksi uutta Italian valtiota, observatorio jäi tuoreen Italian haltuun ja kansallistettiin.

Observatoriota johtanut isä Angelo Secchi sai jatkaa työtään kuolemaansa saakka, siis vuoteen 1878, minkä jälkeen tähtitieteen historia osana Vatikaanin toimintaa päättyi.

Alla on isä Secchin tekemä piirros observatoriosta vuonna 1852.

Jatkuvaa pakenemista valolta

Vuonna 1891 Paavi Leo XIII päätti perustaa observatorion uudelleen. Specola Vaticana sijoitettiin Vatikaanin muurien sisälle, mutta kasvavan ja modernistumisen myötä yhä valoisammaksi muuttuneen Rooman paineessa tähtitieteellisten havaintojen tekeminen kävi koko ajan vaikeammaksi, joten lopulta 1930-luvulla observatoriolle alettiin etsiä jälleen uutta paikkaa.

Vuonna 1929 paaviksi tullut Pius XI suhtautui erityisen myönteisesti tieteelliseen tutkimukseen, ja oli hyvin innostunut myös tähtitieteestä. Hän otti viimein huomioon observatoriosta tulevat pyynnöt paremmasta sijoituspaikasta ja päätti - ei sen vähempää - kutsua tähtitieteilijät paavilliseen kesäpalatsiin. 

Puolet sen päärakennuksesta otetiin observatorion käyttöön ja sen katolle sekä puutarhaan rakennettiin nykyaikaiset tähtitornit ajanmukaisine teleskooppeineen. Valitettavasti jo tuolloin oli selvää, että Rooman liepeilläkään olosuhteet eivät ole otolliset kaukaa, joten vain 30 vuoden jälkeen varsinainen havaintotoiminta Castel Gandolfossa päättyi. 

Specolan tieteellinen kärki siityi Atlantin taa Tucsoniin Arizonan yliopiston kanssa perustettuun yhteiseen tutkimusryhmään, joka sai nimen Vatican Observatory Research Group.

Vatikaanin varoin Stewardin observatorioon Tusconin luokse tehtiin uusi tähtitorni. Vuonna 1993 sitä seurasi uusi teleskooppi, kauemmaksi kaupunkien valoista Graham-vuorelle sijoitettu 1,8-metrisellä peilillä varustettu uudenlaista tekniikkaa testannut VATT, eli Vatican Advanced Technology Telescope (kuva alla). 

Vuoteen 2008 saakka tähtitieteilijät olivat kuitenkin olennainen osa Castel Gandolfoa, sillä Vatikaanin observatorion toimistot ja “päämaja” sijaitsivat siellä. Vierailevat tutkijat - joista valtaosa oli kaikkea muuta kuin uskonnollisia ihmisiä - sijoitettiin asumaan kauniisiin, komeisiin huoneisiin palatsissa.

Satunnaiset toimittajavieraat, kuten minut, otettiin vastaan suurilla puuovilla ja avustajat kuljettivat munkkiluostarimaisia käytäviä pitkin hipsutellen kohti tutkijakammioita.

Osa tutkijoista oli pukeutunut kirkollisesti, mutta suurin osa oli samanlaisissa virttyneissä kuteissa missä tutkijat tapaavat usein olla. Kulissit vain olivat paavillisen upeat. 

Luonnollisestikaan satoja vuosia vanha palatsi ei ollut paras mahdollinen paikka nykyaikaiselle tähtitieteelle, joten vuonna 2008 tähtitieteilijät saivat itselleen paremmat tilat puolentoista kilometrin päästä toisesta Vatikaanille kuuluvasta linnasta. 

Onneksi kuitenkin osa tähtitorneista on säilytetty myös Castel Gandoflossa. Kenties emerituspaavi käy katselemassa joskus tähtiä niissä olevilla kaukoputkilla.

Lue lisää: kiinnostava historiikki Vatikaanin observatoriosta (italiaksi).

Juttu on julkaistu myös Villa Lanten ystävät ry:n blogeissa.

Korjaus maanantaina 23.11. aamulla: Castel Gandolfon nimi korjattu väärästä "Grandolfosta" oikeasti.