Neuvostoliiton salasukkulan koelentäjä menehtyi

Igor Volk ja Buran laskeutumassa hänen ohjaamanaan

Neuvostoliitto kehitteli 1970-luvun lopulta alkaen omaa avaruussukkulaansa, joka muistutti kovasti Yhdysvaltain avaruussukkulaa. Paitsi että itänaapurillamme oli myös oma, aikaisempi sukkulaohjelmansa. Kummassakin hankkeessa mukana oli kosmonautti Igor Volk, joka kuoli 79-vuotiaana tiistaina. Hän on eräs avaruuslentojen historian merkkihenkilöistä, joita suuri yleisö ei tunne.

Vuoden 1976 helmikuun ja kesäkuun 1993 välisenä aikana tapahtui itänaapurissa paljon. Neuvostoliitto vaihtui Venäjäksi ja maailmanjärjestys toisenlaiseksi.

Myös heidän avaruussukkulansa hyväksyttiin, alus kehitettiin, sitä koelennettiin, se nousi kerran avaruuteen ja päätyi lopulta historiankirjaan toiseksi surkeasti päättyneeksi esimerkiksi neuvostomaan avaruusprojekteista kuulennon tapaan sukkula kaatui kommunistiseen byrokratiaan, työmoraalin löyhyyteen ja johtotason poliittiseen peliin.




Juttu jatkuu mainoksen jälkeen


Punaisen sukkulan nousu ja tuho

Kun ammoin suuren ja mahtavan Itänaapurimaamme ministerineuvosto hyväksyi virallisesti sukkulaohjelman tuolloin 40 vuotta sitten, oli amerikkalaisten sukkula koittanut jo siipiään Kalifornian taivaalla ja neuvostosukkulalla oli takanaan jo monen vuoden kehitystyö.

Puna-armeijan kenraalit eivät halunneet seurata sivusta, kun Yhdysvallat teki uudenlaista avaruusalusta, joka silloisten suunnitelmien mukaan nousisi pari kertaa kuukaudessa avaruuteen ja joka voitaisiin laukaista hyvin lyhyelläkin varoitusajalla sotilaalliselle lennolle vaikkapa neuvostomaan taivaalle. Niinpä Neuvostoliitto päätti tehdä myös sukkulan.

Kuten Yhdysvalloissa, olivat avaruusinsinöörit hahmotelleet Neuvostoliitossakin jo 60-luvulta alkaen erilaisia uudelleenkäytettäviä lentokonemaisia aluksia, eikä neuvostosuunnitelmat olleet yhtään läntisiä huonompia.

Apollo-ohjelman menestyksen ja Neuvostoliiton oman kuuraketin täydellisen epäonnistumisen vuoksi neuvostokenraalit halusivat samanlaisen sukkulan, mitä Amerikassa suunnitellaan, mutta strategisista syistä he halusivat vähän suurempikapasiteettisen: ulkomaisen ratkaisun kopiointi oli perinteinen neuvostotapa, joten KGB sai tehtäväkseen hankkia sukkulasta kaiken mahdollisen tiedon.

Helmikuussa 1976 annettu hallituksen määräys käynnisti virallisesti MKS:n (многоразово космоса система, eli "uudelleenkäytettävä avaruussysteemi") tekemisen ja tehtävä määräyksen mukaisesti oli "kantoraketin, kiertorata-aluksen, avaruudessa käytettävän kuorma-aluksen ja niihin liittyvien ohjaus-, laukaisu- ja laskeutumisjärjestelmien sekä kokoonpano- ja korjauslaitosten tekeminen".

Systeemin tarkoituksena oli 30 tonnin kuorman nostaminen 200 km korkealle kiertoradalle ja 20 tonnin kuorman takaisin tuominen sieltä Maan pinnalle.

Sotilaiden asiantuntijalautakunto hyväksyi sukkulasuunnitelman joulukuussa 1976, jolloin Energia-kantoraketti merkittiin kirjoihin tarvikenumerolla 11K25 ja sen selässä avaruuteen ratsastava uudelleenkäytettävä kiertorata-alus sai numeron 1K11K25. Samalla sukkulalle annettiin koodinimi Buran. Systeemin päävastuulliseksi nimettiin tieteellis-tekninen suunnittelu- ja tuotantoyhteisö NPO Energia.

Buran oli täysin sotilaallinen ohjelma, jonka tärkein tehtävä olisi ollut Amerikan Tähtien Sota -suunnitelman tapaan toimittaa avaruuteen suuri ohjuksia tuhoava lasertykki. Pienillä ydinpommeilla saataisiin aikaan voimakas säde, joka voisi tuhota tusinan mannertenvälisiä ohjuksia kerralla.

Samoin sukkula olisi voinut nostaa nopeasti avaruuteen vakoilulaitteita ja niillä olisi voinut olla myös siviilikäyttöä planeettaluotainten laukaisusta avaruusasemien rakentamiseen. Neuvostoliitossa suunniteltiin myös ydinjätteen kuskaamista sukkulalla avaruuteen.

Hanke oli luonnollisesti erittäin salainen aina siihen saakka, kunnes se teki ensilentonsa.

Alun perin aikomuksena testata kantorakettia vuonna 1983, jolloin sukkulan miehittämätön ja lämpösuojaton versio olisi ollut kyydissä.

Alus olisi noussut ilmaan raketin mukana ja kumpikin olisi tuhoutunut lennon päätteeksi. Seuraavalla koelennolla olisi ollut mukana samoin lämpösuojakerrosta vailla oleva sukkulan toinen kappale, joka olisi irrotettu nousun jälkeen oikean, lopullisen sukkulan tapaan, mutta se olisi jälleen lopulta tuhoutunut.

Ensimmäinen oikea sukkula, Buran, olisi laukaistu miehittämättömänä matkaan vuonna 1984 ja miehitetyt lennot olisi aloitettu vuonna 1987. Neuvostosukkulan lento olisi osunut siten sopivasti lokakuun vallankumouksen 70-vuotisjuhlien aikaan.

Buran ja Energia
Buran laskeutuu Volkin ohjaamana
Buran Energia-kantoraketin päällä (yläkuva) ja Buran laskeutuu (alla).

Samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, oli Neuvostoliitolla monia ongelmia sukkulan kehittämisessä ja lentokuntoon saattamisessa. Vaikka perusteiltaan neuvostosukkula oli kopio, eivät itänaapurimme kokeneet insinöörit halunneet tehdä kaikkea samalla tavalla, koska heillä oli parempia ajatuksia. Tämä lisäsi osaltaan kehitysaikaa.;

Lisäksi logistisesti vaikea tehtävä oli vielä vaikeampi, kun neuvostoperinteet toivat kapuloita rattaisiin. Esimerkiksi alihankkijat toimittivat vajavaisia osia, jotta lähetys olisi ollut perillä ajoissa - vaikka puutteellisenakin - sillä tärkeintä oli pysyä aikataulussa.

Sukkulan ja kantoraketin osien kuljettamiseen modifioitu lentokone ei kyennytkään nostamaan ilmaan täysin varusteltua sukkulaa, joten suuri osan sen systeemeistä ja lämpösuojatiilistä piti kuljettaa erikseen ja asentaa paikalleen vasta Baikonurissa. Ja Baikonurissa rakennusten ja ennen kaikkea suuren uuden testi- ja laukaisualustan tekeminen olivat nekin pahasti myöhässä.

Lopulta ensimmäinen Energia-kantoraketti saatiin matkaan toukokuussa 1987 ja vasta sen jälkeen valmistelut Buranin lentoa varten käynnistettiin. Pohdittavana oli kaksipäiväinen ja kaksikierroksinen lento, miehitettynä tai ilman, joista toteutettavaksi valittiin kaksi kierrosta Maan ympäri kestävä miehittämätön lento. Pääsyy tähän oli se, että lento haluttiin tehdä jo ennen kuin aluksen kaikki elossapitolaitteet oli asennettu.

Buran nousi avaruuteen 15. marraskuuta 1988 ja laskeutui tarkalleen sille rakennetulle kiitoradalle. Lento onnistui täydellisesti.

1980-luvun lopun maailmanpoliittinen tilanne ei kuitenkaan enää vastannut neuvostosukkulan suunnitteluperusteita, koska liennytys eteni Mihail Gorbatšovin luotsaamana ja tarve Tähtien Sodan utopistisille asesysteemeille oli kadonnut. Budjettinsa monasti ylittäneelle sukkulaohjelmalle ei haluttu antaa enää pohjattomasti lisää rahaa. Samaan aikaan Neuvostoliiton taloustilanne huononi, joten vähiä varoja suunnattiin kansantalouden kannalta tärkeämpiin asioihin. Buranin seuraavat lennot lykkääntyivät kerta toisensa jälkeen.

Kun Neuvostoliitto lopulta romahti, jäivät avaruusasiat tuuliajolle, kunnes kesäkuun 30. päivänä Venäjän presidentti Jeltsin nuiji pöytään Buranin ja Energian lopun. Kaksikon loppua ei yhtään hillinnyt se, että projektin päällikkö osallistui vuoden 1991 vallankaappausyritykseen.

Lopulta vuonna 2002 ainoa lentokelpoinen Buran tuhoutui Baikonurissa, kun sen säilytyshalli sortui ja raskaat betonirakenteet putosivat aluksen päälle.

Sukkulakosmonautti Volk muistelee

Tapasin Igor Volkin vuonna 1993 Berliinin ilmailunäyttelyssä, missä hän kuljeskeli varsin tuntemattomana. Vain yhden avaruuslennon tehnyt kosmonautti ei kiinnostanut ketään – paitsi neuvostosukkulasta joitain tietäneitä.

MiG-105Volk oli mukana Spiral-avaruuslentokoneen suunnitteluryhmässä koelentäjänä, ja hänen tehtävänsä oli lentää sukkulan ilmakehässä toimimaan rakennettua testilaitetta, saman näköistä MiG-105.11 -koekonetta. Kun Buran-ohjelma alkoi vuonna 1977, hän siirtyi kehittämään tuon sukkulan koelentosysteemejä ja kouluttautumaan sen koelentäjäksi.

Tämän yhteydessä hän teki myös ainoaksi jääneen avaruuslentonsa vuonna 1984: 12 vuorokautta kestäneen lennon tärkein tehtävä oli osoittaa, että painottomuudessa olon jälkeen kosmonautti pystyy myös lentämään alustaan normaalisti. Niinpä Volk laitettiin lähes välittömästi laskeutumisensa jälkeen Buranin lento-ominaisuuksia jäljittelemään muunnetun Tupolev Tu-154 -lentokoneen ohjaimiin.

Kiinnostavimpia hänen lentojaan olivat kuitenkin 13 Buranilla vuosien 1985 ja 1988 välisenä aikana tehdyt koelennot ilmakehässä. Näitä lentoja varten tehtiin sukkulasta suihkumoottoreilla varustettu versio, ns. Aero-Buran. Se on laskeutumassa jutun otsikkokuvassa – Volkin ohjaamana. Oikeassa sukkulassa ei tietenkään suihkumoottoreita ollut, vaan se palasi kiitoradalleen amerikkalaisserkkunsa tapaan liitokoneena.

"Aero-Buran oli omalaatuinen lentolaite, sillä se oli painava ja kömpelö", hymyili Volk ja toteaa, että koelentäjälle kaikki erilaiset lentokoneet ovat jännittäviä.

"Sillä piti lentää vain suunniteltua lentorataa pitkin, eikä lennolla ollut paljon tilaa spontaaneille tempuille. Vaikka siinä oli suihkumoottorit, niin se oli kuin liitokone."

"Liitämisen sijaan olisin kuitenkin halunnut kokea nousun avaruuteen Buranilla. Harjoittelimme sitä simulaattoreissa ja se tuntui sananmukaisesti siltä, että lentäisit suurella kantoraketilla. Vaikka lentoa hallitaan tietysti tietokoneilla, niin nousun aikana oli monia asioita, joihin kosmonautit olisivat voineet vaikuttaa – onnettomuustapauksessa esimerkiksi olisimme voineet lentää pois kantoraketin luota omilla rakettimoottoreillamme."

Volk olisi ollut Buranin ensimmäisen avaruuslennon toinen kosmonautti. Lennon komentajana olisi ollut ensimmäisen avaruuskävelyn tehnyt, kuulentojakin varten kouluttautunut konkari Aleksei Lenonov. Kummallekin uusi avaruuslento jäi haaveeksi.

Volk totesi haastattelussa, että "elämä ilman sukkulaa on surullista, sillä se olisi ollut hyvä laite. Suunnittelimme vielä miehitettyä lentoa vuodeksi 1992, olisimme tehneet silloin ensin yhden pitkän lennon miehittämättömänä ja sitten miehitettynä, mutta emme saaneet niihin enää rahaa."

"Sukkulamme ongelmana oli se, että jouduimme tulemaan koko ajan toimeen poliitikkojen kanssa, jotka eivät ymmärtäneet meitä hyvin. Kehitimme ensin omaa pientä sukkulaa, mutta siihen ei meille annettu rahoja. Kun sitten rahaa lopulta annettiin sukkulalle, niin meidän käskettiin tehdä samanlainen kuin amerikkalaisilla, mikä oli tarpeeseemme liian suuri ja epäkäytännöllinen."

"Olen kuitenkin sitä mieltä, että Buran on paljon amerikkalaista sukkulaa kehittyneempi ja turvallisempi. Sen kehittämiseen kului paljon rahaa ja on sääli, että projekti lopetettiin yhden lennon jälkeen."

Volk jäi eläkkeelle vuonna 1995 ja kuoli viime tiistaina paria kuukautta vaille 80-vuotiaana.