Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Kadonneeksi luultu kengurotta olikin vain piileksinyt yli 30 vuotta

Tutkijat ja luonnonsuojelijat ovat löytäneet Baja Californiasta Meksikon pohjoisosista sanquintininkengurotan (Dipodomys gravipes), jonka luultiin jo kuolleen sukupuuttoon.

Markus Hotakainen
21.04.2018

Viimeisin havainto lajista oli vuodelta 1986 ja Meksikon hallitus lisäsi pikkuruisen kengurotan uhanalaisten lajien joukkoon vuonna 1994. Sittemmin sitä on pidetty esimerkkinä maanviljelyksen leviämisen aiheuttamasta sukupuutosta.

San Quintinin aluetta on viime vuosikymmeninä raivattu laajalti pelloiksi ja sinne on rakennettu kasvihuoneita tomaattien ja mansikoiden kasvattamista varten.

Paikallista kengurottaa on etsitty vuosien mittaan ahkerasti, mutta vasta viime kesänä lajin ennestään tunnetuilta asuinseuduilta löytyi yllättäen neljä sanquintininkengurottayksilöä.

"Löytö ei ole ainoastaan oivallinen esimerkki perinteisen luonnonhistoriallisen kenttätyön merkityksestä, vaan tekemiemme havaintojen pohjalta on hyvä tilaisuus laatia suojeluohjelma", toteaa Scott Tremor San Diegon luonnonhistoriallisesta museosta.

Ensimmäisen havainnon jälkeen sanquintininkengurottia on löytynyt myös Valle Tranquilon suojelualueelta, jota hallinnoi paikallinen luonnonsuojelujärjestö Terra Peninsular.

"Terra Peninsular on tarkkaillut suojelualueita löytääkseen juuri tämän lajin. Voitte kuvitella, kuinka iloisia olemme, että uurastuksemme ja luonnonhistoriallisen museon avun tuloksena onnistuimme tekemään löydön ja pääsemme jatkamaan työtä lajin suojelemiseksi", riemuitsee Jorge Andrade Terra Peninsularista.

Sanquintininkengurotta on jo kolmas museon tutkijoiden löytämä Kalifornian niemimaan nisäkäslaji, jonka luultiin kuolleen sukupuuttoon. Kaksi muuta ovat kalifornianmyyrä (Microtus californicus) ja pyöröhäntäsiiseli (Xerospermophilus tereticaudus apricus).

Löydöstä kerrottiin San Diegon luonnonhistoriallisen museon uutissivuilla.

Kuva: Sula Vanderplank, San Diego Natural History Museum

Suosituimmat tänään

Lumière-veljekset keksivät elokuvan – perheen kotitalo on museona Lyonissa, Ranskassa
Lentopodi 3 – Lennetään simulaattorilla ja jutellaan siitä, miten lentokone pysyy ilmassa
Sinilevät henkäilivät happea nuoren Maan ilmakehään
Jutturuletti
Hubblen seuraaja saa kyydin avaruuteen Arianella

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved