ESA | Tiedetuubi

Jari Mäkinen

Rosetta-luotaimen pientä Philae-laskeutujaa on jälleen koitettu saada uudelleen kuuluviin. Viimeisimmät yritykset ovat olleet 9.6. alkaen ja tuorein oli eilen illalla, jolloin yhteyttä laskeutujaan yritettiin puolentoista tunnin ajan.

Päivitys sunnuntaina 14.6.: Philaeen saatiin yhteys! Lue toinen juttumme aiheesta: Philae virkosi.

Yhteyden muodostumista odotellessa tutkijat ovat tutkineet Philaen marraskuista toimintaa komeettansa pinnalla tarkemmin, ja Tiedetuubi saa kunnian julkistaa ensimmäisenä maailmassa ainutlaatuisen tiedoston tuosta tapahtumasta: äänen, joka syntyi Philaen pompatessa ensimmäisen kerran pinnalta 12. marraskuuta 2014.

Philaen brittiläis-suomalainen SESAME-laitepakettiin kuuluva CASSE (Cometary Acoustic Surface Sounding Experiment) on nimensä mukaisesti komeetan pinnan akustinen sondaaja, ja osana sitä oli kaikuluotaimen tapaan toiminut laite, joka synnytti ääntä ja kuunteli sen heijastumaa pinnalta hyvin lyhyen etäisyyden päästä. Se oli siis kuin laskeutumisjalkaan kiinnitetty mikrofoni.

"Kun Philae osui komeetan pintaan, iski silloin paineaalto laskeutumistelineen “jalkapohjaan”, missä ilmaisin oli", kertoo Walter Schmidt Ilmatieteen laitokselta. "Jatkuvan signaalin sijaan tuloksena oli nyt lyhyt selvästi kuuluva pomppaus, koska laskeutuja sinkosi pinnalta uudelleen lentoon". Tämä aalto on muokattu oheiseksi äänitiedostoksi ilman, että signaali itse on muuttunut".

Jos siis olisit ollut Philaen kyydissä, olisi pomppaus kuulostanut tältä (mikäli ääni olisi kulkenut komeetan pinnalla korviisi).

Philaen laskeutumisjalan "tassussa" oleva SESAME/CASSE-instumentti.

Kolminkertainen laskeutuminen

Kun Philae osui komeetan pintaan tuolloin marraskuun 12. päivänä klo 17:34:04 Suomen aikaa, mutta signaali sen laskeutumisesta Maahan saapui vasta kello 18:03, koska radiosignaalilta kesti 28 minuuttia kulkea komeetalta maapallolle.

Paitsi että Philae ei jäänytkään kiinni komeetan pinnalle, vaan se pomppasi uudelleen lentoon: sen kaksi harppuunaa, joiden tarkoitus oli ankkuroida pyykinpesukoneen kokoinen laskeutuja pinnalle, eivät toimineet, joten se ponnahti pinnalta ylöspäin 38 senttimetrin sekuntinopeudella. Jos nopeus olisi ollut 44 cm/s, olisi Philae ponnahtanut takaisin avaruuteen, mutta nyt se teki vain hieman noin kaksi tuntia kestäneen pomppauksen.

Se nousi noin kilometrin korkeuteen, ja jos sitä olisi voinut katsoa kaukaa omin silmin, olisi se näyttänyt kuin hidastetulta elokuvalta. Tämä siksi, että komeetan heikossa painovoimassa liike ei ollut nopeaa.

Laskeutuja alkoi myös pyöriä uudelleen lentoon noustuaan. Tämä johtui siitä, että sen asentoa vakauttanut vauhtipyörä sammui ohjelmointinsa mukaisesti heti pintaan osumisen jälkeen, ja tämän reaktio sai aikaan sen, että itse laskeutuja alkoi pyöriä noin 13 kertaa sekunnissa pystyakselinsa ympäri. Osittain onnen, mutta osittain myös tämän pyörimisliikkeen ansiosta laskeutuja pysyi “pystyasennossa” hyppynsä ajan ja osui uudelleen pintaan laskeutumisjalat alaspäin suunnattuina.

Tämä tapahtui klo 19:25:26 Suomen aikaa ja Philae ponnahti uudelleen lentoon vielä kerran. Nyt sen nopeus oli 3 cm/s ja lento kesti vähemmän aikaa: se laskeutui lopulliseen paikkaansa klo 19:31:17.

Paikka oli kaikkea muuta kuin sellainen, mihin sen toivottiin osuvan, sillä se oli varjoinen, epätasainen ja louhikkoinen. Philae päätyi 30° kallelleen, mutta se oli toimintakunnossa, ja onnistui paitsi olemaan yhteydessä Rosettaan ja sen kautta Maahan, mutta myös tekemään lähes kaikki sille suunnitellut tutkimukset.

Vaikka näytteen poraaminen pinnasta ei onnistunutkaan, oli tämä viesti siitä, että pinta oli hyvin kovaa ainetta, ja se sinällään oli kiinnostava tieto. Samoin kuvat olivat erittäin jännittäviä, sillä laskeutujaa ei kuuna päivänä olisi uskallettu lähettää tietoisesti niin vaaralliseen paikkaan.

Myös pomppaukset tuottivat kiinnostavaa tietoa. Voisi sanoa, että yhden laskeutumisen hinnalla Philae pääsi hetkellisesti tutkimaan "Churyn" pintaa kolmesta eri kohdasta ja sen lentoradan tutkiminen on auttanut ymmärtämään paremmin komeetan vetovoimakenttää. Pomppaukset ja niiden koot oikeassa suhteessa komeetan kokoon on esitetty yllä olevassa kuvassa; Agilkia on alkuperäiselle laskeutumispaikalle annettu nimi. Alla on puolestaan CONCERT-radiomittauksen avulla saatu arvio lopullisesta laskeutumispaikasta.

Vaikka Philaeen ei olekaan saatu uudelleen yhteyttä, ei kaikki toivo ole vielä mennyttä. Komeetta tulee vielä kahden kuukauden ajan lähemmäksi komeettaa ja valaistusolosuhteet sen pinnalla muuttuvat koko ajan. Lisäksi laskeutumisalueella saattaa tapahtua muutoksia, jotka parhaassa tapauksessa heittävät Philaen uuteen paikkaan pinnalla – ja kenties siellä se saa paremmin virtaa aurinkopaneeleista myös akkuunsa.

Milloin tahansa julkistetaan myös varmasti jännittäviä tutkimustietoja – ja samalla uusia kuvia – laskeutumisesta. Yleensä tutkimukset on julkaistu noin kuusi kuukautta myöhässä ja onkin varsin todennäköistä, että jokin tiedejulkaisu levittelee lähiaikoina tuloksia erikoisnumerossaan.

Komeettalaskeutumisen tarina on siis kaikkea muuta kuin ohitse!

ESAn maksama AaSI on lähdössä avaruuteen

Ensimmäinen suomalainen satelliitti Aalto-1 on parhaillaan rakentumassa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa, Espoon Otaniemessä. Suomessa on toki tehty aiemmin avaruuslaitteita, joista muutamat ovat Aalto1 -satelliittia suurempia ja kalliimpiakin, mutta ne ovat lentäneet avaruudessa jonkin suuremman satelliitin osina.

Kokonaisen satelliitin suunnittelu ja rakentaminen on aivan eri asia, koska siinä pitää ottaa huomioon kaikki satelliitin systeemit ja se, miten se toimii kokonaisuutena.

Erityisen kunnioitettavaa Aalto-1:ssä on se, että satelliitti on toteutettu opiskelijavoimin. Lähes sata opiskelijaa on osallistunut sen suunnitteluun, tekemiseen ja testaamiseen. Ja nyt siis varsinaisen, lopullisen avaruuteen toivottavasti vielä loppuvuodesta lähtevän satelliitin kokoonpano on meneillään.

Siinä missä yleensä opiskelijasatelliitit tyytyvät oikeastaan vain siihen, että satelliitti tehdään, laukaistaan avaruuteen ja siihen ollaan vähän aikaa yhteydessä, on Aalto-1:n tavoitteet korkeammalla. Siinä on mukana hyötykuormana kolme instrumenttia, joista jokainen on tieteellisesti ja teknisesti hyvin kiinnostava.

RADMON on Turun ja Helsingin yliopistojen opiskelijoiden tekemä säteilymittari, jonka tekemisen pääpaikkana on ollut Turku. Laite avaruudessa olevaa säteilyä, tarkemmin sanottuna yli 10 megaelektronivoltin (MeV) protoneita ja yli 0,7 MeV elektroneja. Sen tekemät mittaukset kertovat aurinkotuulesta ja niistä on iloa kehitettäessä ennustemalleja avaruussäälle.

Uutta RADMONissa on lukuelektroniikka, joka käsittelee signaalia mahdollisimman paljon digitaalisesti suurta tehoa vaativan analogiaelektroniikan avulla, kuten vastaavissa ilmaisimissa tehdään yleensä.

Toinen hyötykuorma on plasmajarru, joka testaa Ilmatieteen laitoksen tutkijan Pekka Janhusen kehittämän sähköisen aurinkotuulipurjeen idean toimivuutta. Purjeella voisi joskus seilata toisille planeetoille, mutta samalla periaatteella voisi satelliitteja hilata alas avaruudesta ilman rakettimoottoreita. Kun satelliitin tehtävä on ohi, se laskee ulos 100 metriä pitkän sähköjohdon, jonka hilaamana Aalto-1 syöksyy alas ja tuhoutuu Maan ilmakehässä.

blog

Lue lisää ESAn maksama AaSI on lähdössä avaruuteen

Jari Mäkinen

Italialaisastronautti Samantha Christoforetti on nyt maailman pisimpään yhtäjaksoisesti avaruudessa ollut eurooppalainen. Ennätys meni rikki eilen sunnuntaina klo 18:27 Suomen aikaa. Hänestä tulee Maahan palatessaan myös pisimpään yhtäjaksoiseksi avaruudessa ollut nainen.

Näin ei ollut tarkoitus tapahtua, mutta taannoisen Progress-avaruusrahtarin onnettomuuden vuoksi Samanthan ja hänen miehistönsä paluuta Maahan lykättiin kuukaudella – alun perin hänen sekä Terry Virtsin ja Anton Shkaplerovin piti palata Maahan 12. toukokuuta.

Nykyisen suunnitelman mukaan he laskeutuvat Sojuz-aluksellaan Kazakstanin arolle ensi torstaina, eli 11. kesäkuuta. Tarkalleen ottaen laskeutumisajaksi suunnitellaan klo 16:43 Suomen aikaa iltapäivällä.

Avaruusaseman miehistön 42/43 muodostanut kolmikko nousi Kansainväliselle avaruusasemalle 23. marraskuuta 2014, joten heidän lentonsa pituudeksi tulee 199,7 vuorokautta. Näin Samanthasta tulee pisimpään avaruudessa yhtäjaksoisesti ollut naisavaruuslentäjä, sillä edellisen ennätyshaltijan, NASAn Sunita Williamsin pisin lento kesti 195 vuorokautta.

Edellinen eurooppalaisennätys oli hollantilaisella André Kuipersilla, joka vietti lennollaan 193 vuorokautta vuonna 2012.

Koko maailman mittakaavassa ennätystä pitää edelleen hallussaan venäläinen Valeri Poljakov, joka vietti 437,7 vuorokautta Mir-asemalla. Tämä ennätys mennee rikki vasta kun lennot Maan kiertorataa kauemmaksi alkavat.

Tilastoja katsoessa huomaa myös sen, että Samanthasta tulee pisimpään avaruudessa ollut italialainen, sillä niin Paolo Nespoli kuin Luca Parmitanokin jäävät jälkeen 174,2 ja 166,3 vuorokaudellaan.

Kaiken kaikkiaan pisimpään avaruudessa ollut eurooppalainen on saksalainen Thomas Reiter, jonka lokikirjassa on 350,2 vuorokautta avaruudessa kahdella pitkäkestoisella lennollaan.

Maailmanennätys on venäläisella Sergei Krikalevilla (803,4 vrk kuudella lennollaan) ja naisten ennätys on NASAn Peggy Whitsonilla (367,7 vrk kahdella lennolla).

Kyseessä on Samanthan ensimmäinen lento avaruuteen, ja on hyvin harvinaista, että ensikertalaiset rikkovat ennätyksiä. Itse asiassa hänestä tulee myös pisimmän yhtäjaksoisen ensimmäisen avaruuslennon tehnyt astronautti, sillä edellinen ennätys oli 198,7 vuorokautta. Sen teki amerikkalainen Michael Barratt vuonna 2009.

Otsikkokuvassa Samatha on Dragon-rahtialuksen sisällä järjestelemässä kuljetuslaatikoita.

Hatunnosto virkamiehille – ja 40/50-vuotiaalle ESAlle!

Euroopan avaruusjärjestö viettää kaksinkertaista juhlaa näinä aikoina. Eurooppalaista yhteistyötä avaruudessa on kestänyt 50 vuotta ja siitä ESA on vastannut osaltaan 40 vuoden ajan. Syntymäpäivistä viimeisin, ESAn oma, oli nyt toukokuussa, koska toukokuussa 1975 kymmenen Euroopan valtion johtajat allekirjoittivat järjestön peruskirjan.

Koska aina välillä ESAn omituinen olemus ihmetyttää, on väläys historiaan paikallaan – se, että raketit nousevat kiertoradalle ja luotaimet lentävät avaruudessa, on pitkälti myös diplomaattien ja kansainvälisen politiikan ansiota…

ELDO + ESRO = ESA

Idea Euroopan omasta, muista riippumattomasta pääsystä avaruuteen syntyi 1960-luvun alussa, kun kuusi maata (Belgia, Ranska, Länsi-Saksa, Italia, Alankomaat, ja Iso-Britannia) muodostivat ELDO-nimisen järjestön, jonka tehtävänä oli kehittää myöhemmin “Europa” -nimen saanut raskas kantoraketti.

ELDOn (European Launcher Development Organisation) rinnalle synnytettiin myös tieteellisiä satelliitteja yhdessä suunnitellut ESRO (European Space Research Organisation), mihin ELDO-maiden lisäksi tulivat mukaan Tanska, Espanja, Ruotsi ja Sveitsi. Sopimus kummastakin järjestöstä allekirjoitettiin vuonna 1962, mutta ne tulivat voimaan vasta vuonna 1964.

Ne toimivat erillään, mutta yhteistyössä, lähes kymmenen vuoden ajan, kunnes toimintojen päällekkäisyyden ja synergiaetujen vuoksi järjestöjä alettiin sulauttaa yhteen. Tämä tapahtui diplomaattiteitse ja lopulta ministeritasolla viimein alkuvuonna 1975 ja huipentui toukokuiseen allekirjoitustilaisuuteen. Tämä merkitsi Euroopan avaruusjärjestön syntymää, ja samalla myös toimintojen laajenemista operationaalisten avaruustoimien (kuten tietoliikenne- ja sääsatelliittien) puolelle.

Samalla ESROn ja ELDOn toiminnat päättyivät, kun niiden työn alla olleet hankkeet siirrettiin ESAn tehtäväksi.

Tuplasti jäseniä

Tarkalleen ottaen tapahtumat vuonna 1975 etenivät siten, että huhtikuussa 1975 pidettiin Brysselissä Eurooppalainen Avaruuskonferenssi, missä 15.4.1975 osallistujavaltioiden ministerit hyväksyivät ESAn tulevan peruskirjan ja ehdottivat sitä jäsenmaiden kansallisten lainsäätäjien hyväksyttäväksi 13. joulukuuta 1975 mennessä.

ESAn alkuperäinen peruskirja ESROn ja ELDOn edustajat puolestaan hyväksyivät sen Pariisissa pidetyssä toisessa konferenssissa 30. toukokuuta 1975. Irlanti tuli mukaan saman vuoden joulukuussa. Peruskirja tuli voimaan virallisesti vasta 30. lokakuuta 1980, mutta toiminta käynnistyi jo vuonna 1975.

Sen jälkeen ESAan on liittynyt useita valtioita. Ensinnä Itävalta ja Norja (1986), sitten Suomi (1995), Portugali (2000), Kreikka ja Luxemburg (2005), Tsekin tasavalta (2008), Romania (2011) ja Puola (2012). Seuraavat kaksi jäsenmaata tulevat näillä näkymin olemaan Viro ja Unkari, koska allekirjoittivat liittymissopimukset tämän vuoden helmikuussa. Pian ESAssa on siis 22 jäsenmaata.

Lisäksi seitsemän muuta Euroopan unionissa olevaa, mutta ESAan kuulumatonta maata ovat läheisessä yhteistyössä ESAn kanssa erityisten sopimusten ansiosta. Näitä ovat Bulgaria, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Slovakia ja Slovenia. Kroatian kanssa neuvottelut ovat käynnissä juuri nyt.

Myös Kanada osallistuu joihinkin ESAn ohjelmiin ja sillä on pitkäaikainen yhteistyösopimus, joista ensimmäinen allekirjoitettiin jo vuonna 1979.

BLOG

Lue lisää Hatunnosto virkamiehille – ja 40/50-vuotiaalle ESAlle!

Jari Mäkinen

Rosetta-komeettaluotaimen pieni Philae-laskeutuja on värjötellyt jo puolen vuoden ajan Churyumov-Gerasimenko -komeetan pinnalla. Se laskeutui komeetan pinnalle 14. marraskuuta 2014 ja sen sijaan että se olisi kiinnittynyt suunnitellulla tavalla pinnalle, se pomppasi kolme kertaa takaisin lentoon ja päätyi vinoon asentoon varsin hankalalle ja varjoisalle alueelle laajan tasangon reunalla.

Koska se ei kyennyt lataamaan akkujaan aurinkopaneeleista saatavalla sähköllä, se asettui automaattisesti horrokseen odottamaan akkujen latautumista sen myötä, kun komeetta tulee lähemmäs Aurinkoa ja valaistusolosuhteet tulevat toivottavasti paremmiksi.

Nyt kevään kuluessa laskeutujaan on yritetty jo kolme kertaa – mutta turhaan. Yrityksiä on tosin haitannut se, että komeetan tultua aktiivisemmaksi on Rosetta-luotain (jonka kautta yhteys muodostuu) joutunut pysyttelemään noin 200 km:n etäisyydellä komeetasta ja yhteysajat laskeutujaan ovat olleet hankalia.

Nyt edellytykset ovat parhaimmat tähän saakka yhteyden saamiseen, ja Philaeen on yritetty saada yhteyttä eilisestä alkaen.

Voi olla, että Philae on sammunut kokonaan kylmässä ja varjoisassa paikassaan, ja voi olla, että kyseisellä paikalla on tapahtunut purkauksia tai muita mullistuksia pinnalla, jotka ovat haudanneet tai rikkoneet laskeutujan.

Mutta voi myös olla, että laskeutuja on saanut vähä vähältä ladattua akkujaan Auringon paistaessa yhä paremmin alueelle, ja vastaa yhteyskutsuun koska tahansa.

Ongelmat: lämpötila ja akkujen varaustaso

Suomessa toukokuun alussa vierailleen Rosetta-lennon pitkäaikaisen, nyttemmin eläkkeelle jääneen tiedejohtajan Gerhard Schwehmin mukaan tärkein kriteeri, joka määrää Philaen heräämistä on sen sisälämpötila: se ei herää toimintaan, jos sen sisä lämpötila on alle -45°C.

Kun laskeutujan horroksen aikana sen tilaa tarkkaileva ohjelma havaitsee akkujen olevan tarpeeksi täynnä ja lämpötilan riittävä, se herättää laskeutujan, joka alkaa odottaa yhteysyritystä. Kutsun Rosettasta saatuaan se vastaa siihen ja kertoo laitteistojensa kunnosta.

Jos kaikki käy hyvin, saadaan luotain hitaasti, vaihe vaiheelta edeten toimintakuntoon, ja toivottavasti sillä saadaan tehtyä myös uusia mittauksia.

Hienointa olisi, jos se voisi tehdä myös pinnan analysoinnin minilaboratoriollaan; se ei ennättänyt tekemään sitä marraskuussa, koska pinta oli odottamattoman kovaa, eikä se saanut siitä näytettä pienellä kairallaan.

“Mutta jo se, että saisimme yhteyden Philaeen ja muutamia mittauksia tehtyä lisää, olisi erinomaista”, toteaa Schwehm.

Toivelistalla on uusien kuvien ottamista ja mittauksia niin magneettikentästä, kaasuista, pölystä ja niin edelleen. Tutkijat ovat tehneet jo kaksi havaintolistaa, joista ensimmäisessä otetaan aivan aluksi vähän virtaa vaativia mittauksia (kuten ROMAP-magnetometrillä ja SESAME-sähkökenttämittarilla, mihin myös suomalaistekoinen pinnan sähkönjohtavuutta mittaava laite kuuluu) ja vasta sen jälkeen käytettäisiin CIVA- ja ROLIS-kameralaitteistoja. Jos nämä sujuvat hyvin, otetaan toinen lista esiin, ja siinä on samat mittaukset uudelleen sekä kaikki muut Philaen tutkimuslaitteet.

Periaatteessa Philae voisi toimia viikkojen, kenties kuukausienkin ajan siitä kun se herää – jos se vain saa tarpeeksi auringonvaloa. Se voitaisiin mahdollisesti myös ohjelmoida toimimaan kylmempänä, sillä se todennäköisesti kestäisi sen. Ainakaan enää tutkijoilla ei ole paljoa menetettävää, jos se ei kestäisikään.

Hypätä vai ei?

Toinen, uskaliaampi ajatus, mikä on tutkijoiden mielessä, on hyppääminen pois nalkista.

“Philae suunniteltiin aikanaan siten, että se voisi pomppia komeetan pinnalla, mutta lopulta se päätettiin kiinnittää harppuunoilla pintaan varmuuden varalta”, kertoo Schwehm.

“Sen laskeutumisjalustassa on kuitenkin edelleen olemassa laitteisto hyppyjen tekemiseen, ja sen käyttäminen on tosiaankin mielessä.”

Jos yhteys saadaan, niin tutkijat haluavat varmasti kuitenkin tehdä ensin muutamia mittauksia, ja vasta sitten yrittää hyppäämistä. On mahdollista, että hyppäys saisi sen paremmin valoon, mutta se saattaa joutua vielä pahempaan paikkaan tai päätyä ylösalaisin pinnalle. Tässäkään ei ole enää paljoa menetettävää, joten voi olla, että ellei yhteyttä pian saada, Philae komennetaan hyppäämään mahdollisilla voimillaan, ja sitten se joko tottelee tai ei.

Tässä vaiheessa kuitenkin pitää vielä vain toivoa, että yhteys ylipäätä saadaan. Joka tapauksessa Philae on jo tähän mennessä lyhyen toimintansa aikana täyttänyt sille asetetut toiveet lähes kokonaan. Osittain ne on jopa ylitetty, sillä yhden laskeutumisen sijaan se teki kolme laskeutumista, ja niistä jokaisesta saatiin hieman tietoa kyseisestä kohdasta komeetan pinnalla.

Moista uhkarohkeaa pomppulaskeutumista ei kukaan tutkija olisi uskaltanutkaan ehdottaa!

Proba-V tarkkailee lentoliikennettä avaruudesta

Samalla kun Euroopan avaruusjärjestön minisatelliitti Proba-V tarkkailee kasvillisuutta maanpinnalla, se seuraa tapahtumia myös hieman korkeammalla: sivutöinään se vastaanottaa signaaleja tuhansista lentokoneista.

Kaksi vuotta sitten laukaistu Proba-V on tähän mennessä rekisteröinyt yli 15 000 lentokoneen sijainnin 25 miljoonassa pisteessä. Satelliitti on edelläkävijä, mutta se on osoittanut, että valmisteilla olevat satelliitit pystyvät selviytymään tehtävästä.

"Toimimme 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa paitsi ajoittaisten huolto- ja päivitystoimien aikana", kehuu koetta johtava Toni Delovski Saksan ilmailu- ja avaruustutkimuslaitos DLR:stä.

"Olemme osoittaneet, että lentokoneet on mahdollista havaita vaivatta avaruuresta, vaikka niiden signaaleja ei ole suunniteltu vastaanotettavaksi niin etäältä. Itse asiassa lentokoneet lähettävät signaalinsa sivusuuntaan, jolloin ne on vaikeampi havaita."

"Yhdellä satelliitilla pystytään tarkkailemaan kerralla vain noin 1 500 x 750 kilometrin kokoista aluetta, mutta kun satelliitteja on isompi joukko, niillä saadaan aikaan maailmanlaajuinen kattavuus."

Alle kuutiometrin kokoiseen Proba-V-satelliittiin on saatu mahdutettua useita koelaitteistoja sen pääinstrumentin, "kasvillisuuskameran", lisäksi. Sillä kartoitetaan muutokset kasvillisuudessa koko maapallolla kahden päivän välein.

BLOG

Lue lisää Proba-V tarkkailee lentoliikennettä avaruudesta

Toimitus

Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-komeettaluotaimen "isä" Gerhard Schwehm saapuu Suomeen ensi torstaina 7. toukokuuta ja kertoo klo 17 alkaen ilmaisessa yleisötilaisuudessa tuoreimpia tietoja niin lennon sujumisesta kuin yrityksistä herättää laskeutuja Philae. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksen (Fabianinkatu 33, 3. krs.) salissa 13 ja mukana on myös suomalaisia Rosetta-lentoon osallistuvia tutkijoita.

Tiedetuubi toimii Schwehmin isäntänä Suomessa yhdessä Tekesin, Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin Observatorion kanssa.

Vierailu liittyy Helsingin observatorion 8.5. klo 12 avautuvaan pienoisnäyttelyyn ”Rosetta ja Aurinkokunnan arvoitukset”. Se kertoo Rosetta-luotaimen matkasta Aurinkokunnan nuoruuden lähteille. Luotaimen tavoitteena on komeetta 67P/Churyumov–Gerasimenkoa tutkimalla selvittää Aurinkokunnan syntyhistoriaa ja maapallon vesien ja elämän alkuperää.

Gerhard Schwehm oli mukana nuorena avaruusfyysikkona Giotto-luotaimen tutkijaryhmässä ja oli lennonjohdossa, kun Giotto otti ensimmäiset lähikuvat Halleyn komeetasta vuonna 1986. Sen jälkeen hän toimi suunnitteilla tuolloin jo olleen komeettalennon tiedejohtajana ja oli tekemässä Rosetta-luotaimesta sekä sen lennosta tätä mitä se on nyt. Hänestä tuli sittemmin ESAn planeettalentojen operatiivisen osaston tiedejohtaja ja hän toimi Rosetta-lennon tiedejohtajana siihen saakka, kun jäi eläkkeelle vuonna 2014. Sen jälkeenkin hän on ollut mukana luotaimen tiederyhmässä ja aktiivinen jäsen sen operatiivisessa ryhmässä. Rosetta-lennon ollessa matkalentovaiheessaan Schwehm toimi myös ESAn Smart-1 -kuuluotaimen projektipäällikkönä.

Tiedetuubi palaa luonnollisesti asiaan loppuviikosta!

Tuulisatelliitti saa teleskooppinsa

ESAn valmistumassa oleva Aeolus-satelliitti on aiheuttanut tavallista enemmän päänvaivaa: sen tehtävänä on mitata maapallon tuulia ja kartoittaa ilmassa olevia pilviä sekä aerosoleja aivan uudentyyppisellä laserkeilaimella, mutta sen tekeminen on osoittautunut varsin hankalaksi.

Satelliitin keskeinen osa on ultraviolettialueella toimiva kaukoputki, nimeltään Aladin, ja sen tärkein osa on Suomessa tarkasti oikeaan muotoonsa hiottu 1,5 metriä halkaisijaltaan oleva peili.

Peili, kuten monet osat satelliitista ovat olleet tekeillä jo pitkään, mutta nyt Aeolus on valmistumassa. Avaruuteen se pääsee näillä näkymin ensi vuonna.

blog

Lue lisää Tuulisatelliitti saa teleskooppinsa

Jäätietoa pikavauhtia CryoSatista

CryoSat, Euroopan avaruusjärjestön jäätä tutkiva satelliitti, on saanut koottua ensimmäinen, kattavan kartaston Arktiksen alueen merijään paksuudesta.

Tutkijat ovat olleet jo aiemmin iloissaan tästä suuresta tietomäärästä ja siitä, kuinka sitä voi käyttää apuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimuksessa.

Nyt myös napaseutujen merenkävijät pääsevät nauttimaan CryoSatin tiedoista, sillä tämän jo viidettä vuotta mittauksiaan tekevän satelliitin tiedot ovat käytettävissä lähes sitä mukaa kun tietoa saadaan alas satelliitista Maahan.

CryoSatin jäätietokartta CryoSatissa on tutkakorkeusmittari, jonka avulla se pystyy tekemään havaintojaan jopa pilvien läpi ja yöaikaan. Se pystyy siis kartoittamaan napajään paksuutta lähes jatkuvasti kellon ympäri ja sääoloista huolimatta.

Iso-Britannian Napa-alueiden havainto- ja mallinnuskeskus (Centre for Polar Observation and Modelling, CPOM) on ottanut tänään käyttöön palvelun, missä nämä mittaustiedot ovat saatavilla kahden vuorokauden viiveellä.

Napajää muuttuu yleensä hitaasti, joten viive ei ole olennainen. Pieni viive johtuu siitä, että korkeusmittarin tietoja pitää käsitellä enemmän kuin normaaleita tutkahavaintoja tai näkyvän valon alueen kuvia.

Jäätiedoilla on käyttöä kaikessa toiminnoissa, joihin pohjoisen jäätilanne vaikuttaa: laivaliikenne, turismi, tutkimusmatkat sekä etsintä- ja pelastustoimet.

“Alun perin CryoSat tehtiin tuottamaan vain tietoja tutkijoiden käyttöön, eli tämä uusi palvelu menee paljon pitemmälle mitä ajattelimme satelliitin tehtävää määriteltäessä”, kertoo CPOM:in johtajana ja CryoSatin päätiedeavustajana toimiva professori Andy Shepherd.

“Satelliitti on nyt tärkeä apu erilaisille toiminnoille joka puolella planeettaamme, missä vain on merijäätä.”

Pohjoiset merialueet kiinnostavat

Ajantasainen ja rutiininomainen tiedonsaanti merijäätilanteesta pohjoisilla merillä on suureksi avuksi kaikille näitä vaativia laivareittejä käyttävillä. Taloudellinen kiinnostus merenkulkuun pohjoisessa on kasvamassa, ja siksi uudelle palvelulle on lisääntyvissä määrin tarvetta.

Luonnollisesti myös tutkijoille pikavauhtia työstettävät kartat ovat erinomainen työväline.

“Olemme esimerkiksi jo havainneet, että vaikka Arktiksen merijään levinneisyys oli ennätyksellisen pieni tänä talvena, oli jää kuitenkin keskimäärin 25 cm paksumpaa kuin vuonna 2013, jolloin CryoSat mittasi ennätyksellisen vähän jäätä tilavuuden mukaan laskettuna”, selittää CPOM:in tutkija Rachel Tilling.

BLOG

Lue lisää Jäätietoa pikavauhtia CryoSatista

Nyt astronautti Thomas kaipaa nimiehdotuksia lennolleen

Euroopan avaruusjärjestön vuonna 2009 valitsemista kuudesta nuoresta astronautista kolme on jo päässyt lentämään avaruuteen ja loput kolme laskevat jo päiviä lentojensa alkuun.

Parhaillaan italialainen Samantha Christoforetti on avaruusasemalla puolivuotisen lentonsa loppusuoralla, sillä hän palaa takaisin Maahan toukokuussa. Syyskuussa asemalle lähtee hänen tanskalainen kollegansa Andreas Mogensen ja heidän jalanjäljissään kiertoradalle nousee britti Tim Peake ensi marraskuussa. Luca Parmitano ja Alexander Gerst ovat jo ensilentonsa tehneet.

Viimeisenä kuusikosta sysimustan avaruuden keskellä olevaa maapalloa pääsee ihailemaan ranskalainen Thomas Pesquet, jonka puolivuotinen lento alkaa joulukuussa 2016. Aikaa hänen matkansa alkuun on siis puolisentoista vuotta, ja aivan kuten edeltävien ESAn avaruuslentojen kohdalla, on nyt aika keksiä hänen lennolleen sopiva nimi.

Astronautin lennon nimellä voi olla monta innoittajaa, mutta kaikilla viimeaikaisilla eurooppalaisten astronauttien lennoilla nimi on saatu yleisökilpailun avulla; Samanthan lennolle Futura, Andreasille Iriss ja Timille Principia. Nimissä on yleensä viittaus astronautin lennon aikana tekemään tutkimukseen, hänen kiinnostuksen kohteisiinsa tai hänen kotimaahansa. Nimeä täydennetään myöhemmin lennon logolla, mutta nyt kyse on nimestä.

“Eurooppalaiset astronautit lentävät avaruuteen tekemään tutkimusta ja tieteellistä työtä, joka hyödyttää kaikkia maapallolla”, selittää Thomas.

“Haluan siksi jakaa tulevan huiman kokemukseni kaikkien eurooppalaisten kanssa, ja siksi toivon nyt ehdotuksia lentoni nimeksi.”

Thomas lähtee matkaan avaruusasemalle joulukuussa 2016 osana aseman 50. pysyvää miehistöä. Hänen kanssaan miehistöön kuuluvat Nasan kokenut astronautti Peggy Whitson ja Sojuz-aluksen komentajana toimiva Oleg Novitski.

Tällä haavaa Thomas paitsi kouluttautuu jo omaa lentoaan varten, niin myös toimii Andreasin lennon varamiehenä.

Viikinkien sukua?

Thomas on syntynyt Rouenissa, Ranskan Normandiassa, ja hänestä tulee kymmenes ranskalainen avaruudessa. Edellinen oli Léopold Eyharts, joka työskenteli avaruusasemalla vuonna 2008 ja muun muassa auttoi asentamaan paikoilleen asemaan eurooppalaisen Columbus-laboratoriomoduulin.

Kuten monet muutkin astronautit, on Thomas ollut kiinnostunut ilmailusta ja avaruudesta koko ikänsä. Siinä missä useat muut avaruuslentäjät ovat koelentäjiä tai hävittäjäpilotteja, on Thomas siviili – ja myös ensimmäinen liikennelentäjä, josta on tullut avaruuslentäjä.

Ehdotukset 15. huhtikuuta mennessä!

ESA ja Thomas pyytävät nyt ehdotuksia lennon nimeksi, joka tullaan paitsi kirjoittamaan lennon logoon, niin myös ottamaan käyttöön yleisemmin lennosta puhuttaessa ja kirjoitettaessa.

Nimen tulee olla lyhyt ja iskevä, ja sen pitää olla helppo lausua englanniksi, ranskaksi ja muillakin kielillä. Tarkat ohjeet nimestä on (englanniksi) täällä ja sivulla voi myös lähettää ehdotuksen.

Ehdotuksilla on jo kiire: niiden pitää olla perillä viimeistään 15. huhtikuuta tämän osallistumissivun kautta lähetettyinä!

Lisätietoa Thomasin lennosta on netissä osoitteessa thomaspesquet.esa.int ja siellä voi myös seurata hänen lentoon valmistautumistaan.