Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Yllätysten joulukalenteri: Mikä on tuo kirkas tähti?

Talvi-illan tähtitaivas. Kartta: Stellarium/Tiedetuubi
Talvi-illan tähtitaivas. Kartta: Stellarium/Tiedetuubi
Markus Hotakainen

Kyllä, se on Jupiter – joka ei kuitenkaan ole tähti, vaan Aurinkokunnan suurin planeetta.

Kiikarilla Jupiterin rinnalla erottuu neljä kuuta, jotka Galileo Galilei löysi vuonna 1610. Siksi ne tunnetaan Galilein kuina, mutta niiden viralliset nimet ovat Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto.

Talvisella iltataivaalla on kaksi muutakin melko kirkasta Auringon kiertolaista: Saturnus, joka on Kuun kanssa laskemassa länsilounaaseen, ja Mars, joka jää hiukan etelän suuntaa kuvaavan kartan vasemman reunan ulkopuolelle. Se on kuitenkin helppo tunnistaa punaisesta väristään.

Iltayhdeksältä tähtitaivas alkaa olla jokseenkin perinteisessä talvikuosissaan. Kaakon kulmalta on kiertymässä etelän suunnalle useita kirkkaita tähtikuvioita.

Orion on niistä selkein: sen keskellä on kolmen tähden muodostama Orionin vyö, josta roikkuu niin ikään kolmen tähden muodostama Orionin miekka. Todellisuudessa miekan keskimmäinen ”tähti” on Orionin kaasusumu, jossa syntyy kaiken aikaa uusia tähtiä.

Jupiter loistaa Härässä, joka on tähdistöistä vanhimpia – ellei kaikkein vanhin. Kuvio tunnettiin Härkänä jo Babyloniassa. Sen ”silmänä” on jättiläistähti Aldebaran, joka on väriltään selvästi punainen samaan tapaan kuin Orionin vasemmalla olkapäällä tuikkiva Betelgeuze.

Kaksoset, Ajomies, Perseus, Kassiopeia, Andromeda ja Pegasus ovat vanhoja kreikkalais-roomalaisia kuvioita, jotka eivät tähtitaivaalta tuttuun tapaan juurikaan muistuta taruhahmoina tunnettuja esikuviaan.

Samaa voi sanoa eteläistä horisonttia viistävistä ”vesitähdistöistä”, jotka ovat vain himmeähköjen tähtien muodostamia epämääräisiä jonoja. Niiden erottaminen kunnolla vaatii pimeän havaintopaikan: taajamien valosaasteen keskellä niitä ei näe.

Joulukalenterin karttaan ei ole piirretty kuvioiden tähtiä yhdistäviä viivoja, koska niitä ei ole todellisella taivaallakaan. Useimmista tähdistöistä löytyy tarkempi karttapiirros Tiedetuubin juttusarjoista Syksyn tähtitaivas ja Syystalven tähtitaivas.

Yllätysten joulukalenteri: Tee itse painottomuutta kotona!

Ruuveja painottomuudessa
Ruuveja painottomuudessa
Jari Mäkinen

Koska painottomuus on yksinkertaisesti vapaasta putoamisliikkeessä olemista, on painottomuutta helppo "tehdä" itsekin: heitä mitä vain ilmaan tai pudota alas, niin tuo kappale on painoton. Tässä ohjeet yhteen tapaan tehdä ja visualisoida painottomuutta.

Ota esimeriksi puolentoista litran limupullo. Revi siitä muovit ympäriltä pois siten, että pullon sisälle näkee hyvin. Pese ja kuivaa pullon sisusta, ja laita sinne vaikkapa pieniä värikkäitä karkkeja, nappeja tai muita pieniä kappaleita. Tai pieniä ruuveja, kuten otsikkokuvassa ja alla olevassa videossa.

Heitä pullo ilmaan ja katso tarkasti mitä pullon sisällä tapahtuu: sisällä olevat kappaleet leijuvat aivan kuten astronautit avaruusaseman sisällä.

Jos lyhyen lennon aikana tätä on vaikea nähdä, niin teippaa kännykkä kiinni pullon kylkeen siten, että kamera näkee sisälle. Laita känny kuvaamaan hidastettua videota ja heitä pullo ilmaan. 

Tietystikin nyt kannattaa heittää pullo pehmeään paikkaan tai ottaa siitä koppi, ettei kännykkä mene rikki.

Video näyttää selvästi leijumisen.

Jos haluat hifistellä, niin pullon voi korvata esimerkiksi läpinäkyvällä muovisella pakasterasialla ja kännykän toimintakameralla. Kamera kannattaa laitaa kuvaamaan videota 120 tai 240 kuvaa sekunnissa.

Mitä korkeammalle uskallat boksin tai pullon heittää, sitä pitemmän painottomuuden saat aikaan!

Lue lisää kirjoittajan YLE Tieteelle vuonna 2020 tekemästä jutusta: "Oksennuskomeetta" – ja viisi muuta yllättävää asiaa painovoimasta.

Your browser does not support the video tag.

Video "painottomuuslennolta".

Yllätysten joulukalenteri: Eppur si muove!

Auringonpilkkuja Galileo Galilein piirroksessa. Kuvat: Istoria e dimostrazioni intorno alle macchie solari / Justus Sustermans/Galleria degli Uffizi
Auringonpilkkuja Galileo Galilein piirroksessa. Kuvat: Istoria e dimostrazioni intorno alle macchie solari / Justus Sustermans/Galleria degli Uffizi
Markus Hotakainen

Se liikkuu sittenkin! Näin tarina kertoo Galileo Galilein mutisseen, kun joutui inkvisition edessä perumaan puheensa aurinkokeskisestä maailmanmallista.

Arestiin joutuva tähtitieteilijä ilmaisi näillä sanoilla näkemyksensä, että katolisen kirkon hyväksymästä ja hartaasti vaalimasta ajattelutavasta huolimatta Aurinko ei kierrä Maata, vaan Maa kiertää Aurinkoa: Maa siis liikkuu.

Kyse voi olla tyypillisestä urbaanista legendasta, joka ei pidä kutiaan, mutta faktojen ei pidä antaa pilata hyvää kertomusta. Joskus Galilein sanomaksi väitetty lause on käännetty muodossa ”se pyörii sittenkin”, mikä sopisi hyvin hänen tekemiinsä havaintoihin Auringosta. Päivätähtemme pinnalla näkyi tummia läiskiä, jotka vaelsivat hitaasti Auringon kiekon poikki.

Galilei päätteli – aivan oikein – muodostelmien verkkaisen liikkeen johtuvan Auringon pyörimisestä, mikä oli päätelmänä yhtä mullistava kuin Galilein havainnot kraattereiden kirjomasta Kuusta, Venuksen vaiheista ja Jupiterin neljästä kuusta. Kaikki viittasi siihen, että Maa ei ollut kaikkeuden liikkumaton keskus.

Näkemiensä läiskien olemuksen suhteen Galilei sen sijaan ei osunut oikeaan. Hän arveli niiden olevan lituskaisia pilviä, jotka ovat jollain lailla jumittuneet pinnan suhteen paikoilleen. Siksi niiden liikkuminen paljasti myös Auringon pyörimisliikkeen.

Vanhemmiten Galilei sokeutui, minkä usein oletetaan johtuneen siitä, että hän katseli Aurinkoa kaukoputkensa läpi ilman mitään varotoimenpiteitä. Tuntuu kuitenkin kummalliselta, jos Auringon katselu olisi vaurioittanut Galilein näköaistia vuosikymmenien viiveellä – ja vielä kummassakin silmässä.

Todennäköisenä pidetäänkin, että Galilei kärsi harmaakaihista ja glaukoomasta, joiden oireilun alkaminen liki 70 vuoden iässä ei olisi ollut mitenkään harvinaista.

 

 

Tähdistöt: Sisilisko

Sisiliskon tähdistö
Sisiliskon tähdistö
Markus Hotakainen

Jos vaatimattomuus kaunistaa, Sisilisko on öisen taivaan näteimpiä kuvioita. Harmi vain, että tähdistöä on varsin vaikea hahmottaa.

Sisiliskon pieni tähdistö sijaitsee Linnunradan valovyön reunamilla, Kefeuksen ja Pegasuksen välissä. Näinä aikoina se on illalla melkein suoraan pään yläpuolella eli periaatteessa hyvin havaittavissa.

Taivaallinen matelija koostuu kuitenkin niin himmeistä tähdistä, että tähtikartoissa viivoilla yhdistetty tähtikuvio hukkuu helposti tähtien paljouteen. Hahmoltaan se muistuttaa hieman Kassiopeiaa: sen kirkkaimmat tähdet muodostavat w-kirjaimen. Toisinaan tähdistöä onkin kutsuttu ”pieneksi Kassiopeiaksi”.

Sisiliskon kuvio on kuitenkin paljon pienempi ja muodostuu paljon himmeämmistä tähdistä kuin Kassiopeian W, joten erehtymisen vaaraa ei käytännössä ole, vaikka kummatkin ”kirjaimet” ovat melkein samassa asennossa.

Sisiliskolla ei ole antiikkista tai mytologista alkuperää, sillä se on muodostettu Joutsenen ja Andromedan välillä olevista himmeistä tähdistä vasta 1600-luvulla. Menneiden aikojen ihmisillä oli vilkas mielikuvitus heidän kansoittaessaan tähtitaivaan omituisilla otuksilla, eivätkä uudemmat tähtien kartoittajat jääneet siinä suhteessa yhtään huonommiksi.

Tähdistön "keksijä" Johannes Hevelius – jälleen sama heppu – oli näkevinään siinä "kippurahäntäisen näädänkaltaisen olion”. Jos osuu riittävän pimeälle paikalle, voi himmeiden tähtien joukosta haeskella tällaista hahmoa, mutta helposti se ei silmiin osu.

Sisiliskon tähdistön alueella ei ole ainuttakaan Messierin luettelon kohdetta, mutta kiikarilla voi katsastaa avoimen tähtijoukon NGC 7243. Siihen kuuluu toistatuhatta tähteä, jotka ovat varsin nuoria: niillä on ikää vain noin 100 miljoonaa vuotta.

Maapalloon törmäsi meteoroidi, joka havaittiin ennakkoon

Asteroidin törmäyspaikka kartalla (osuu Siperian eteläosaan)
Asteroidin törmäyspaikka kartalla (osuu Siperian eteläosaan)
Kuva ilmakehään iskeytyneesta COWEPC5-meteoroidista Jakutiassa.
Jari Mäkinen

Jälleen kerran on kohti Maata tuleva ja planeettaamme osuva meteoroidi - tai pieni asteroidi - havaittu etukäteen. Nyt varoitus tuli 12 tuntia ennen osumaa, joka tapahtui klo 18.15 Suomen aikaa tänään 3. joulukuuta 2024.

Kyseessä on arviolta 70 cm halkaisijaltaan oleva murikka, joka oli suoralla kurssilla maapallon kanssa.

Se osui juuri laskelmien mukaisesti Siperiaan klo ~18:15 Suomen aikaa. Se tuhoutui ilmakehässä, eikä saanut aikaan vahinkoa. Törmätessään ilmakehään tuloksena oli bolidi, kirkas tähdenlento, mistä saatiin runsaasti kuvia ja videoita.

Esimerkiksi tässä ja tässä näkyy hyvin tämän, väliaikaisen nimen COWEPC5 saaneen kivenmurikan tuhoutuminen hyvin. Osia kappaleesta putosi todennäköisesti alla olleeseen metsikköön.

Törmääjä havaittiin Kitt Peakin observatorioalueella Yhdysvalloissa olevalla Bok-teleskoopilla. Kyseessä on 2,3-metrisellä peilillä varustettu havaintolaite.

Tämä on jo 12. Maahan osua törmääjä, joka on havaittu etukäteen ja jonka törmäyspaikka ja -aika on voitu laskea etukäteen. Tekniikan ja havaintometodien kehittyessä näitä havaitaan koko ajan enemmän, sillä törmääjiä avaruudessa riittää - tänäänkin maapallon ohitse menee läheltä neljä aiemmin tunnettua, suurempaa asteroidia.

Pieni lisäys jälkikäteen: Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU:n määritelmän mukaan kyseessä on meteoroidi, ei asteroidi. Näiden kahden raja menee metrissä, eli pienemmät ovat meteoroideja, suuremmat asteroideja. Pienempiäkin tosin kutsutaan usein myös asteroidiksi (mm. ESAn uutisessa).

Kuva ilmakehään iskeytyneesta COWEPC5-meteoroidista Jakutiassa.

X-käyttäjä Kiril Bakanovin julkaisema kuva COWEPC5:stä, kun se tuhoutui ilmakehässä kirkkaana bolidina. Kuvauspaikka on Oljokminskin kaupunki Jakutiassa.

Tähdistöt: Kolmio

Kolmion tähdistö
Kolmion tähdistö
Markus Hotakainen

Jos tähtitaivaalla järjestettäisiin maailmalla suosittu look-alike contest eli kaksoisolentokilpailu, Kolmio veisi jokseenkin kiistatta voiton.

Kolmio on pohjoisen taivaan tähdistöistä ainoa, joka on täsmälleen esikuvansa näköinen. Kolmion tähdet eivät ole kovin kirkkaita, mutta se on silti helppo löytää geometrisen muotonsa ansiosta Andromedan ja Oinaan tähdistöjen välistä. Sen lähettyvillä ei ole muita yhtä kirkkaita tähtiä, sillä se on jo selvästi Linnunradan tähtiä vilisevän vyön ulkopuolella.

Kolmion tähdistön nimenä on ollut myös Iso kolmio, kun Johannes Hevelius muodosti 1600-luvulla sen alapuolelle Pienen kolmion tähdistön. Uudempi kolmio teki tähtikartoilla kuitenkin vain pikavisiitin eikä Kolmion kokoon sittemmin ole enää viitattu.

Selkeän puhdaslinjaisesta ulkomuodostaan huolimatta tähdistön on eri aikoina ajateltu kuvaavan eri asioita. Siitä on käytetty esimerkiksi nimeä Nili Donum, Niilin lahja, sillä se on symboloinut suuren virran hedelmällistä suistoaluetta, kolmion muotoista deltaa.

Kolmion galaksi Messier 33 on pohjoisen taivaan toiseksi kookkain galaksi, mutta silti hyvin haastava kohde. Se kuuluu Paikalliseen galaksiryhmään Andromedan galaksin ja Linnunradan sekä noin neljänkymmenen pienemmän tähtijärjestelmän kanssa. Galaksin näennäinen koko on samaa luokkaa kuin Kuun, mutta se erottuu kiikarillakin vain hyvin himmeänä – ja paljon Kuuta pienempänä – utuläikkänä.

Taivaan on oltava täysin selkeä ja havaintopaikan hyvin pimeä,  jotta galaksia kannattaa ylipäätään etsiä. Jos sen löytää, on onnistunut kurkistamaan vielä kauemmas avaruuteen kuin Andromedan galaksia katsoessaan, sillä M33 on noin kolmen miljoonan valovuoden etäisyydellä.

Yllätysten joulukalenteri: Punainen taivas ja sininen auringonlasku

Auringonlasku Marsissa: Aurinko ympäristöineen on sininen, taivas punertava
Auringonlasku Marsissa: Aurinko ympäristöineen on sininen, taivas punertava
Punainen auringonlasku Pariisin lentoasemalla
Jari Mäkinen

Tästä alkaa Tiedetuubin Yllätysten joulukalenteri 2024. Luvassa on eri tyyppisiä juttuja kummallisista aiheista, ja tästä ensimmäisestä luukusta tunkevat esiin punainen planeetta ja sen sinertävät auringonlaskut.

Punainen on joulun ja punaisen planeetan Marsin väri.

Lämmin ja leppoisa punainen väri yhdistetään jouluun pyhän Nikolauksen punertavan asun ja siitä Coca-Cola -yhtiön 1930-luvulla mainoksiinsa ottaman, Haddon Sundblomin piirtämän punapukuisen joulupukin vuoksi.

Marsissa syy punerrukseen on sen sijaan ruoste eli rautaoksidi. Planeetan pinnalla on paljon rautapitoista hiekkaa, joka on hapelle altistuttuaan muodostanut rautaoksidia. Sitä on nykyisin kaikkialla Marsissa, pinnalla ja ilmassa.

Pinnalla hiukkaset heijastavat punaista valoa ja absorboivat muita värisävyjä, jolloin tuloksena punaisuutta.

Marsin kaasukehä on paljon ohuempi kuin maapallon ilmakehä – paine pinnalla Marsissa on noin sadasosa Maan pintapaineesta. Se koostuu myös pääosin ( noin 95 %) hiilidioksidista, joka yhdessä ilmassa olevan pölyn kanssa saa aikaan sen, että taivas Marsissa näyttää pääasiassa punertavalta.

Täällä maapallolla taivas on sininen ns. Rayleigh-hajonnan vuoksi. Kun eri värejä sisältävä Auringon valo törmää ilmakehän molekyyleihin, siroaa juuri sininen valo ilmamolekyyleistä tehokkaasti ja sitä näyttää tulevan joka puolelta suorastaan ylitsepursuavasti. 

Marsin ohuessa kaasukehässä tapahtuu vähemmän Rayleigh-sirontaa, mutta se vähä mitä tapahtuu, toimii juuri päin vastoin: yhdessä suurehkojen, valmiiksi punertavien pölyhiukkasten kanssa kaasukehän hiilidioksidi sirottaa valoa niin, että punaisen ja oranssin sävyt tulevat näkyvimmiksi.

Vaikka monissa kuvissa Mars näyttää suorastaan hersyvän punaiselta tai oranssilta, useimmiten värit ovat oikeasti aika laimeita.

Punainen auringonlasku Pariisin lentoasemalla

Myös auringonlaskut ja -nousut ovat erilaisia maapallolla ja Marsissa.

Kun täällä kotiplaneetallamme ne voivat olla romanttisen punaisia, on Marsissa pääasiallinen väri viileän sininen.

Olennaista on se, että valo kulkee Auringon ollessa matalalla taivaalla pidemmän matkan ilmakehän läpi kuin silloin, kun se on korkealla taivaalla.

Valon sironta tapahtuu voimakkaammin lyhyille aallonpituuksille, kuten siniselle valolle, joka siroutuu pois valon reitiltä ilmakehän läpi. Pidempiä aallonpituuksia, kuten punaista valoa, siroutuu vähemmän, jolloin ne pääsevät läpi ja värjäävät taivaan punaisen sävyiseksi.

Matalalla on valon edessä myös enemmän pölyä, savua ja aerosoleja, jolloin tapahtuu myös niin sanottua Mie-sirontaa. Tämä sironta on tehokkaampaa kaikille valon aallonpituuksille, mutta sillä on vähemmän aallonpituuteen liittyvää valikoivuutta kuin Rayleigh-sironnalla. Mie-sironta lisää usein juuri punaisen ja oranssin valon määrää.

Marissa ohuemman ja pääasiassa hiilidioksidia sisältävän kaasukehän sekä suuren pölymäärän vuoksi tapahtuu juuri päin vastoin: horisontin yläpuolella oleva Aurinko näyttää sinertävältä.

Muuten: kenties punaisin kohde avaruudessa on punainen jättiläistähti Betelgeuse. Se sijaitsee Orionin tähtikuviossa ylävasemmalla ja on paljain silminkin katsottaessa hyvin selvästi punertava. Tämä ylijättiläinen on spektriluokaltaan M1–M2 eli sen pintalämpötila on luokkaa 3 600 K. 

Syystalven tähtitaivas: Krapu

Kravun tähdistö
Kravun tähdistö
Markus Hotakainen

Kravun tähdistö ei ole erityisen silmiinpistävä. Useimmat sen tähdistä ovat himmeitä ja kirkkaimmatkin muodostavat nurinniskoin olevan y-kirjaimen muotoisen kuvion, joka ei juurikaan muistuta myyttistä esikuvaansa, korkeintaan sen toista saksea.

Krapu on jälleen kreikkalaisen mytologian hahmo. Urotöistään kuulu Herkules oli kamppailemassa Vesikäärmeen kanssa, kun Krapu nipisti saksillaan sankaria varpaasta. Kivuliaasta kiusanteosta suivaantunut Herkules murskasi Kravun, mutta Hera (roomalaisten jumaltarustossa Juno) sijoitti sen hyvitykseksi taivaalle.

Muinaiset kaldealaiset näkivät kuviossa oman uskomusmaailmansa merkittävän "Ihmisten portin", jonka kautta sielut laskeutuivat taivaasta ihmisruumiisiin.

Kravun kirkkain tähti ei ole α Cancri vaan β eli Altarf. Sen etäisyys on noin 300 valovuotta ja läpimitta 50 kertaa suurempi kuin Auringon. Jättiläistähtenä se loistaa yli 650 kertaa Aurinkoa kirkkaampana, mutta suurehko etäisyys himmentää sen melko vaatimattomaksi 3,5 magnitudin valopisteeksi. β Cancri on todellisuudessa kaksoistähti, sillä jättiläistähteä kiertää himmeä punainen kääpiö, joka käyttää yhteen kierrokseen lähes 80 000 vuotta.

Keskellä Kravun tähdistöä on yksi pohjoisen taivaan upeimmista tähtijoukoista, Messier 44 eli Praesepe, joka tunnetaan myös raamatullisella nimellä Seimi. Paljain silmin se näkyy utumaisena läiskänä, mutta hajoaa kiikarilla yksittäisiksi tähdiksi. Joukon näennäinen halkaisija on kolme kertaa Kuuta suurempi, joten kiikari onkin sen katseluun paras väline. Kaukoputkessa se levittäytyy suhteellisen pienelläkin suurennuksella osittain näkökentän ulkopuolelle.

Galileo Galilei erotti vuonna 1609 joukossa nelisenkymmentä tähteä, mutta nykytietämyksen mukaan siihen kuuluu tuhatkunta jäsentä.

Starshipin kuudes koelento – banaani kertoo, mitä tapahtui

Starshipin kuudes koelento – banaani kertoo, mitä tapahtui

SpaceX teki 19. marraskuuta kuudennen koelennon uudella Starship-raketillaan. Lento sujui erinomaisesti, ja sen aikana oli yllätyksiäkin: esimerkiksi pikavauhtia tehty päätös laskeutua mereen ja rahtitilassa ollut banaani. Jari Mäkinen selittää tällä videolla lennon tapahtumia sekä kertoo miten Starshipin koelennot menevät tästä eteenpäin.

Jari Mäkinen
30.11.2024

Viime viikon tiistaina, siis 19. marraskuuta oli Starshipin kuudes koelento, ja sen oli tarkoitus olla lähes samanlainen kuin viides lento oli lennon lokakuussa. Tuo edellinen lento tehtiin 13. lokakuuta, eli aikaa näiden kahden lennon välillä oli vain 37 päivää, mikä tuntuu ihan hurjalta ja osoittaa taas osaltaan, että SpaceX:llä on vauhti päällä.

Edellisellä lennolla Starship lensi suborbitaalisella lentoradalla toiselle puolelle maapalloa ja laskeutui Intian valtamereen. Sen Super Heavy -raketti, eli ensimmäinen vaihe, joka sysäsi Starshipin matkaan, puolestaan laskeutui upeasti laukaisualustalla olevan tornin luokse ja tornissa olevat metallikäsivarret (chopsticks eli syömäpuikot) ottivat kiinni raketista ja laskivat sen takaisin laukaisualustalle. 

Siis juuri kuten tarkoitus on tehdä sitten aikanaan, kun Starship on rutiinitoiminnassa: ensimmäinen vaihe palaa alas ja voidaan laukaista melkein saman tien uudelleen, ja samoin Starship palaa sitten aikanaan alas, torni ottaa siitä kiinni ja myös Starship voidaan varustaa pian uuteen lentoon. 

Koko raketti on siis uudelleenkäytettävä, ja lisäksi nopeasti uudelleenkäytettävä – SpaceX pyrkii tosiaan siihen, että niitä ei pahemmin täytyisi paikkailla ja kunnostaa lentojen välillä, vaan ne voisivat lentää vähän kuin liikennelentokoneet nyt: lennon jälkeen vain tarkistus, pikku korjauksia, rahti ja matkustajat sisään, ja taas mennään!

Tällä kuudennella lennolla tosin oli pari pientä muutosta verrattuna viidenteen. Ensinnäkin laukaisuaika oli aamun sijaan iltapäivä, jolloin laskeutumispaikalla Intian valtamerellä oli aamu ja valoisaa. Laskeutumispaikalla odottamassa ollut kamerapoiju pystyi siis kuvaamaan laskeutumisen hyvin. 

Toiseksi Starshipin tarkoitus oli käynnistää rakettimoottori lyhyesti avaruudessa, jotta voidaan varmistua siitä, että moottorin käynnistys onnistuu. Tämä onnistui, mutta siitä kohta lisää.  

Tämä rakettimoottorin uudelleenkäynnistäminen on tietysti tärkeää myöhemmin, kun Starship ohjataan kunnolla kiertoradalle, ja sieltä alas tullessa täytyy ratanopeutta hidastaa ja se tehdään tietysti rakettimoottorilla. 

Kolmanneksi Starshipin laskeutumisessa käytettiin rajumpaa, suoremmin alas tulevaa lentorataa. Kaiken lisäksi aluksen lämpösuojakerros oli vanhempaa mallia, ei sellaista paranneltua kuin oli edellisellä lennolla käytetyssä Starshipissä. 

Nyt oli tehty vain paikallisia muutoksia, ja itse asiassa osa rungosta oli jätetty paljaaksi. SpaceX halusi nähdä mihin alus kykenee ja totesikin etukäteen, että ei olisi ihme, jos alus ei kestäisi koko laskeutumista.

Lento alkoi hyvin, juuri kuten edellinenkin.

33 Raptor-moottoria syttyi ja raketti nousi ilmaan. Noin 62 kilometrin korkeudessa ensimmäisen vaiheen moottorit sammuivat kolmea keskimmäistä lukuun ottamatta ja sitten Starship sytytti omat kuusi moottoriaan. Starhip jatkoi omille teilleen ja ensimmäinen vaihe kääntyi takaisin kohti lähtöalustaa. 

Oli jännää nähdä kuinka moottorien uudelleenkäynnistäminen oli ajoitettu. Kaksi moottoria kerralla. 

Hetken päästä kuitenkin SpaceX:n suoran lähetyksen juontajat totesivat, että raketti ei palaakaan lähtöpaikalleen, vaan se ohjataan laskeutumaan Meksikonlahteen, siis merelle pienen matkan päähän rannasta.

Jotta laskeutuminen tornin viereen onnistuisi, pitää satojen eri parametrien olla juuri oikein, ja jos laskeutumisen onnistuminen on vähänkin epävarmaa, niin raketti laitetaan laskeutumaan mereen.

Etenkin kun yhtiöllä on vain yksi operatiivinen laukaisualusta, eikä sitä haluta vaarantaa. Toinen on tekeillä siinä vieressä, mutta epäonnistunut laskeutuminen ja räjähdys voisivat vaurioittaa sitäkin. 

Super Heavy tekikin hienon ja tarkan laskeutumisen meren pinnalle, juuri kuten oli tarkoitus, mutta tietystikin sitten moottorien sammuttua se kaatui, osui pintaan ja vähän pamahti.

Raketti siis toimi juuri kuten pitikin, ja vähän ajan kuluttua kerrottiin, että syynä mereen laskeutumiseen oli lennonjohdon yhteysvaikeudet lähtöalustan tornin kanssa. Siis syypää oli maassa oleva tekniikka, ei raketti. 

Tornin ukkosenjohdatin näytti hieman vaurioituneen laukaisun aikana, ja voi olla, että jotain muutakin oli mennyt rikki. Mitään isompaa vauriota ei kuitenkaan tornissa näyttänyt olevan, joten todennäköisesti tämä ongelma saadaan korjattua nopeasti – kenties on jo korjattu.

Starship puolestaan kaasutti ylöspäin ja eteenpäin avaruuteen, mutta ei tosiaan pysyvälle kiertoradalle, vaan pitkään heittoliikkeeseen, joka päätyi lopulta Intian valtamereen. 

Ja kun alus oli tuolla korkealla, näytettiin mitä siellä oli kyydissä: banaani!

Kyseessä oli tietysti vitsi. SpaceX on tehnyt tällaisia ennenkin, on lennätetty juustoa ja urheiluauto, ja nytkin vinkkiä itse asiassa annettiin jo aikaisemmin, kun  nettilähetyksen juontajilla oli banaanikuvaiset paidat.

Kuvissa rahtitila näytti todella suurelta, ja siihen liittyy muuten yksi uutinen Starshipin seuraavasta versiosta, Starship 2:sta. Siinä rahtitila on kooltaan hieman pienempi, koska nestemetaania ja -happea on mukana hieman enemmän. Siitä huolimatta rahti tila on iso, melkein 9 metriä leveä ja jotakuinkin 17 metriä korkea. Sinne mahtuisi keskikokoinen omakotitalo sisälle. Suunnitteilla on lisäksi pidennetty versio Starshipistä, jolloin rahtitilan korkeus olisi noin 22 metriä.

Ja sitten, juuri ennen laskeutumista, yksi rakettimoottoreista syttyi lyhyeen polttoon. Näin moottorin poltto vaikuttanut olennaisesti lentorataan, ja koska käynnistyminen oli tärkeintä, riitti tämä osoittamaan sen, että moottorin uudelleenkäynnistäminen onnistuu. Seuraavalla koelennolla Starship voisikin asettua kiertoradalle ja jarruttaa ratanopeuttaan ennen paluuta alas. Tärkeä testi siis.

Syöksy ilmakehään ja sen läpi olivat tällä kerralla aiempaa upeamman näköisiä, koska aluksen ympärillä oleva kuuma plasma näkyi hyvin. Alus näytti kestävän hyvin. Kameroita oli useita ja ne näyttivät miten ruostumaton teräs värjääntyi kuumetessaan ja kuinka vakaajan etuosa hohti kuumana. Sitä kohtaa varmaan parannellaan myöhemmin, ellei ole jo tehty – sillä tosiaan, tämä alus käytti vanhempaa versiota lämpösuojasta.

Kuusikulmaisia keraamisia lämpösuojatiiliä oli jätetty pois kohdista, joihin myöhemmin ne lähtiöalustan tornin metallikädet saattavat osua. 

SpaceX käänsi aluksen nokkaa jopa hieman alaspäin, jotta se putoaisi nopeammin ja alukseen kohdistuva aerodynaaminen voima olisi suurempi. 

Oli huimaa katsoa, kuinka vakaajat pitivät alusta oikeassa asennossa koko ajan - ne toimivat selvästi juuri kuten pitikin. 

Noin kilometrin korkeudessa, kun nopeutta oli vielä noin 300 kilometriä tunnissa suoraan alaspäin, alkoi kuuluisa vempautusmanöveeri.

Starship sytytti kolme keskimmäistä rakettimoottoriaan ja käänsi itsensä maha-asennosta pystyyn, ja laskeutui pehmeästi meren pintaan – juuri samaan tapaan kuin laskeutuisi lähtöalustan tornin viereen.

Virheetön suoritus, tai ainakin siltä näytti!

Laskeutumisen tarkkuus oli myös erinomainen, sillä alus osui juuri mereen etukäteen lasketun poijun viereen. Poiju vilahti kameran kuvassa, ja sitten poijussa oleva kamera pystyi näyttämään koko laskeutumisen. Ja tosiaan, nyt päivänvalossa, ei pimeään aikaan, kuten edellisillä lennoilla.

Tornissa ollutta kommunikaatiovikaa lukuun ottamatta lento meni erinomaisesti, juuri suunnitellusti, ja oikeastaan oli myös hyvä, että raketin ensimmäinen vaihe pystyi nyt testaamaan myös merilaskeutumista, sillä se on tulevillakin lennoilla vaihtoehtona, jos vähänkin näyttää siltä, että laskeutuminen lähtöpaikalle ei ole turvallista. 

Seuraavat lennot

Jos kaikki menee nyt suunnitelmien mukaisesti, ensi vuonna on tulossa paljon kiinnostavaa.

Ensinnäkin seuraavalla koelennolla, varmaankin tammikuussa, on kokoonpano, missä on boosteri numero 14 ja Starship-alus numero 33, ja tuo 33 on ensimmäinen toisen sukupolven Starship.

Siinä on siis isommat säiliöt polttoaineelle ja hapelle, ja paljon muitankin muutoksia. Ulkoisesti suurin ero on etuvakaajissa, ne ovat paitsi hieman eri muotoiset, niin myös vähän ylempänä keskilinjasta. 

Saa nähdä, mennäänkö tuolla lennolla jo oikeasti kiertoradalle vai ei. Jos mennään, niin Starshipin mukana on varmasti paketillinen Starlink-satelliitteja. Niitä varten on tehty erityinen vapautuslailaitteisto, joka sylkee satelliitteja ulos Starshipin kyljestä vähän kuin Pez-karkkeja.

Toiseksi, jos tuo seuraava lento menee hyvin, niin sitä seuraavalla eli kahdeksannella koelennolla boosterin lisäksi Starship-alus tulisi takaisin lähtöpaikalle ja tornissa olevat puikot ottaisivat siitä kiinni samaan tapaan kuin boosterista.

Aika pian tuon jälkeen, kun kaksi laukaisualustaa on käytössä, SpaceX aikoo testata Starshipin tankkeriversiota.

Kun mennään Kuuhun tai muualle kauemmaksi, pitää Starship alusta tankata avaruudessa. Tankin saaminen täyteen vaatii useamman lennon, mutta kunhan nyt ensin tankkaamisen periaate saataisiin testattua. 

Ja sitten edetään Kuuta kiertämään.

Tarkoitus on lähettää Starshipin kuuhunlaskeutumisversio eli HLS, Human Landing System Nasan lyhennejargonilla, ensin tekemään kierros Kuun ympäri, ennen kuin sillä uskalletaan laskeutua Kuuhun.

Tuosta kuualuksesta julkistettiin kuvia tässä joku aika sitten. Neljällä astronautilla on aluksessa ruhtinaalliset tilat kahdessa, tai oikeastaan kolmessa kerroksessa, kun otetaan huomioon ilmalukot. Omat punkat, leveä komentosilta, ilmalukot ja niin edelleen. 

Ideanahan on ainakin toistaiseksi se, että astronautit lentävät Kuun kiertoradalle Orion-aluksella ja siirtyvät siellä Starshipin sisään, ja menevät sitten sillä Kuun pinnalle. Kuvat tästä näyttävät hieman hassulta, sillä Orion on niin pieni kuvissa ja on itse asiassa hieman hassua, että suurelta osin poliittisista ja historiallisista syistä Orion on edelleen mukana. 

En ole yhtään yllättynyt, jos koko Artemis-hanke nykyisellään perutaan ja Nasa siirtyy käyttämään Starshipiä, mutta en mene tähän politiikkaan tällä kerralla. Siitä olisi paljonkin sanottavaa, mutta tämä video oli ennen kaikkea koelennosta 6 ja tässäpä siitä tärkeimmät.

Suosituimmat tänään

Tuhat satelliittia pään päällä
La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Auringonpimennysmatka Egyptiin 2027
Myytti elää: "jättiläismäisen suuri" Titanic oli pieni paatti
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme

Maapallolla on nyt yksi kuu vähemmän

2024 PT5. Kuva: Two-Meter Twin Telescope / Light Bridges / Instituto de Astrofísica de Canarias
2024 PT5. Kuva: Two-Meter Twin Telescope / Light Bridges / Instituto de Astrofísica de Canarias
Two-Meter Twin Telescope
Jari Mäkinen

Muistatko pienen asteroidi 2024 PT5:n, josta taivaanmekaniikan omituisuuksien vuoksi tuli maapallolle väliaikainen kuu? Nyt parin kuukauden kuuna olemisen jälkeen asteroidi on siirtynyt jälleen planeettainväliseen avaruuteen. Heippa, ja kiitos käynnistä!

Maapallon vetovoima vietteli Aurinkoa radallaan kiertävän asteroidi 2024 PT5:n hetkeksi kiertämään meitä. Siitä tuli ylimääräinen kuu syyskuun 29. päivänä.

Alusta alkaen oli selvää, että asteroidi viipyy lähellämme vain vähän aikaa. Nyt 25. marraskuuta se hivuttautuikin takaisin radalleen.

2024 PT5 kuuluu varsin jännittävien Arjuna-asteroidien joukkoon. Ne kiertävät Aurinkoa radoille, jotka ovat hyvin lähellä maapallon rataa. Arjuna-astroidien radoilla on pieni inklinaatio (ovat hyvin lähellä planeettojen ratatasoa), niiden eksentrisyys on myös pieni (radat ovat varsin pyöreitä) ja kiertoaika Auringon ympäri lähellä vuotta eli Maan kierrosaikaa.

Nämä asteroidit saattavatkin osua lähelle maapalloa siten, että niistä tulee meille väliaikaisia kuita.

11-metrinen 2024 PT5 tuleekin uudelleen meitä moikkaamaan vuonna 2055. Näyttää kuitenkin siltä, ettei se ei jää silloin edes väliaikaiseksi kuuksi.

Your browser does not support the video tag.

Löydettiin vuorokautta ennen lähiohitusta

Etelä-Afrikassa Sutherlandin observatorioalueella oleva, aurinkokunnan pienkappaleita etsivä ja kartoittava ATLAS South Africa löysi 2024 PT5:n elokuun 7. päivänä 2025, jolloin asteroidi oli lähestymässä hitaasti maapalloa.

Suhteellinen nopeusero sen ja maapallon välillä oli alle 0,5 km/s (alle 1800 km/h). Verrattuna maapallon keskimääräiseen ratanopeuteen 29,8 km/s (107 208 km/h) se siis hipsutteli hitaasti meitä kohden.

Lähimmillään Maata 2024 PT5 oli 8. elokuuta, jolloin sen etäisyys meistä oli 568 500 km.

Asteroidia on tutkittu tämän vierailun aikana monin eri teleskoopein. Eräs havaitsijoista oli Espanjassa, Madridissa, sijaitsevassa Universidad Complutense de Madrid -yliopistossa työtä tekevä Carlos de la Fuente Marcos tutkimusryhmineen.

Espanjalaistiimi havaitsi asteroidia Teneriffalla sijaitsevalla Two-Meter Twin Telescope -kaukoputkella. Tai siis kahden kaukoputken havaintolaitteella.

Ryhmän jäsen Miquel Serra-Ricart myös nappasi otsikkokuvassa olevan kuvan lähtöpuuhissa olevasta 2024 PT5:sta.

Havaintojen perusteella näyttää siltä, että asteroidi on koostumukseltaan hyvin samankaltainen kuin on Kuu – siis se isompi, taivaalla möllöttävä luontainen kiertolaisemme.

Voi olla, että 2024 PT5 on jopa osa Kuuta ja olisi sinkoutunut joskus Kuuhun osuneessa törmäyksessä tai Kuun synnyttäneessä törmäyksessä avaruuteen kiertämään Aurinkoa hyvin lähellä Maan rataa.

Two-Meter Twin Telescope

Two-Meter Twin Telescope tähdenlentoparven aikaan kuvattuna.

-

Kuuntele kiinnostava podcast (englanniksi) Etelä-Afrikan ATLAS-teleskoopista ja koko ATLAS-järjestetelmästä:

The Cosmic Savannah Episode 48: ATLAS – Holding up the Heavens!

 

Sivutus

  • Edellinen sivu ‹‹
  • Sivu 11
  • Seuraava sivu ››
Tilaa aihepiirin Avaruus RSS-syöte

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved