Su, 06/05/2016 - 10:14 By Jari Mäkinen
Mars-kartta tutkimusmatka-ajan tapaan

Päivän kuvana on tänään kartta Mars-planeetasta. Se näyttää vanhalta, toisille maanosille ulottuneiden tutkimusmatkojen ajalta peräisin olevalta, mutta pitää sisällään aivan tuoreinta karttatietoa punaista planeettaa kiertäviltä luotaimilta.

Päivän kuva Kartan on piirtänyt Washingtonin yliopistossa hyttysten aivoja tutkiva tohtoriopiskelija Eleanor Lutz, joka pitää varsin jännittävää infografiikkablogia nimeltä tabletopwhale.com. Kartta on napattu myös sieltä, ja sivulla on myös muita hyvin jännittäviä piirroksia.

Vain osaa Marsin pinnasta esittävä kartta sinällään on varsin suoraviivainen, eikä kaipaa suuremmin selittelyitä. Pohjana Lutzilla on ollut koko joukko tuoreita topografisia Mars-karttoja, joiden perusteella hän piirsi käsin kartan vanhaan tyyliin.

Mukana on kuitenkin hieman muutakin: Lutz on lisännyt Marsin pinnalla olevien paikkanimien kohdalle hieman niiden historiaa. Lisäksi hän on laittanut paikoilleen Marsiin laskeutuneita aluksia. 

Tätä tutkiessa voisi vierähtää vaikka koko tämä sunnuntaipäivä!

(Kartan saa näkyviin hieman suurempana sitä klikkaamalla.)